Ajatuksia lahtelaisuudesta

Tällä palstalla kerrotaan ajatuksia lahtelaisuudesta, omiani ja muiden.

Identiteettiä lahtelaisittain (30.10.2016)

Lahden kaupunki aloitti bränditutkimuksen kyselemällä kaupunkilaisilta minkälainen Lahti on. 

Niin mitä se on? Lahtea on kutsuttu ja kutsutaan ”kaupungiksi jolla ei ole identiteettiä.” Bränditutkimukseen liittyen paikallislehdessä oli otsikko: ”Kaupungista lähtee ristiriitaisia viestejä kaupungin ulkouolelle.”

Näin se menee: Joku keksii päälle liimattuja sloganeita, jotka eivät perustu mihinkään. Myöhemmin ne alkavat toteuttaa omaa tarinaansa, alkuperäisestä välittämättä. Osa on jo aluksi totta. Tai sitten tulevaisuudessa. On kirjoitettu strategia mitä seurata.

On suomenchicagoa, greencityä, businesscityä, ”disainia” . Hiljattain pohdittiin, voiko Lahti olla sekä moottoriurheilukaupunki ja että ympäristökaupunki. Ehkä jos ajetaan sähköautoilla, jotka ovat valmistettu kierrätysmateriaalista? Tai sitten ajetaan polttomoottoriajoneuvoilla kaikessa hiljaisuudessa täysillä.

Miksei sitten tehdä molempia?

Puhutellaan eri kohderyhmiä. Ihmisten intressit ja kokemukset ovat erilaiset. Lahtiblogi ja FC Lahti meille, Sinfonia Lahti ja Ladec noille. Ja toisin päin. Kaikki on osa Lahtea, ristiriitaa, jota vaivata taikinan lailla täydellisyyteen. Välillä tulee pannukakku.

Ei kaikkea kaikille vaan jotakin joillekin, joista muodostuu kokonaisuus, jota kukaan ei pysty hallitsemaan. Jokainen keskittyköön omaan sisäiseen maailmaansa, jotta sen rikkaudesta voi nauttia muutkin.

Lahti on junttikaupunki. Junttius on aina huono asia vai onko? Onko junttiutta erilaista ja miten ne erottaa toisistaan? Toiset katsovat vain taakse, mutteivat nurkan taakse: Kapeakatseista ja sisäänpäinkääntynyttä. Henkisyyteen eivät taivu, mutteivat apatiaankaan. Työmies on paikkansa ansainnut.  

Toiset juntit taipuvat. He tekevät mitä tekevät, minkä parhaaksi näkevät. Puskevat ja puhiset, posket punaisina, silmät kirkkaina. Se, mitä muut ajattelevat ei ole kiinnostavaa. Ulospäin nurkkakuntaista, sydämessä omien juurien arvostamista, saman näkemistä muissa. Lahti on omanlaisensa ja samanlaisensa. Lahti on sillisalaatti ja tätä lahtelaista perinnettä jatkaa Lahen Lehtikin. Lahtelaista? Tottakai!

Lahden kahdet kasvot (30.6.2014)

Sattumalta somessa osui silmääni päivän sisällä kaksi linkkiä, jotka herättivät mielenkiinnon. Kaksi näennäisesti aivan erilaista kirjoitusta Lahdesta.

Näin keskikesällä lunta lahtelaisuuden tupaan ja vähän olohuoneeseekin tarjoilee nimimerkki _Sweety_ Suomi24-keskustelupalstalla. Tämä lahtelaisten
luihin ja ytimiin porautuva kirjoitus on julkaistu 10.6.2014 ja se on jo kerännyt kommentteja, puolesta ja vastaan ja jotain siltä väliltä.

Pois Lahdesta

Lahti on hyvin ahdasmielinen ja kylmä kaupunki. Lahtelaiset ovat pienisieluisia kyttääjiä, sisäänpäin kääntyneitä ikäviä ihmisiä. Juoruja riittää ja asiantuntijaa. Lahtelaiset itse tekevät kaupungistaan ahdasmielisen ja surkean.

Lahteen tarvittaisiin enemmän kansainvälisyyttä, ymmärrystä ja erilaisuuden hyväksymistä. Lahtelaiset futis fanit ovat idiootteja, hyvänä esimerkkinä- Lahtelaisesta ihmisestä. Tämä suvaitsemattomuuden kehto.

Kaupunkikuva ei ole mitenkään erityinen. Satama kesäisin täynnä pellejä, yhtänä osana koko suurta sirkusta. Motoristit patsastelevat ja esittelevät prätkiään, jurrissa oleville naisille. Tämä jos jokin kertoo Lahtelaisesta älykkyydestä.

Ahdasmielisyydestä kertoo myös järjetön viha mm. Helsinkiläisiä kohtaan. Todellisuudessa se on suurta kateutta, ymmärryksen puutetta, globaalin kelkan kyydistä pois putoamista, jne.

Pienien kapunkien ongelma on väistämättä elämää ymmärtämättömät ihmiset. Ei ole kokemuspohjaa, eikä ymmärrystä toisiin ihmisiin. Samaa homosabienssia tiettävästi, täällä kaikki kuitenkin olemme. Pieniä ovat pienten kaupunkien ongelmat. Pieniä ovat myös pienten ihmisten sielut.

Kohtuullisen paljon matkustelleena ja, lukemattomia uusia ihmisiä tavanneena. Elämääkin nähneenä ja kokeneena. Olen tullut siihen päätökseen: Muutan pois Lahdesta. Lahesta siis, melkoisen omaperäinen lausahdus.

Lämmin lahtelainen kesätuulahdus saadaan Plunge by tiia -blogista.

”Kotona

Lahti, mun vanha kotikaupunki. Se on kompakti, rauhallinen ja minun silmissäni kaunis kaupunki. Siinä missä joku toinen näkee autiot kadut ja harmaat betonirykelmät, minä näen puiston jossa on juostu cooperin testi, baarin josta istuttiin 18-vuotiaana joka viikonloppu ja kadut joiden varrella on itketty, naurettu ja mietitty elämää.

Minä näen Lahden värikkäänä. Ja sinne on aina mukava palata. Se on tärkeä paikka, sillä siellä asuu perhe ja suurin osa kavereista. Jos meno Tukholmassa äityy liian intensiiviseksi lähden Lahteen lomalle. Siellä ei ainakaan tarvitse turhia stressailla.

Oikeastaan molemmat kirjoitukset ovat lahtelaisittain tunnistettavia. Toinen haluaa pois, toinen palata, jotta pääsee taas pois. Ero on kirjoittajien sisäisessä kokemusmaailmassa.
Samoja piirteitä: Lahti on ulkoisesti, pieni, ei vaan kompakti. Harmaat betorykelmät – ihmiset vai rakennukset – tunnistetaan ja tunnustetaan, mutta niiden takana on jotain kaunista, jos haluaa katsoa, aikaa taaksepäin.

Kaupunki jossa ei tapahdu mitään, kaupunki jossa ei tarvitse turhia stressailla.

Ja kuka vielä väittää ettei Lahdella ole identiteettiä?

Ps. Itse toivoisin pääseväni joskus Lahdesta lomalle. En kuitenkaan tosissaan, vaikka onhan ajatuksella mukava leikkiä.

Lähiö-Lahti Ylioppilaslehdessä (9.4.2013)

Uusimmassa Ylioppilaslehdessä Lahdesta Oskari Onnisen kirjoittama juttu hukassa olevasta Lahdesta. Vaikka Lahti on ollut Onniselle hyvä, Lahti on hänelle paikka johon juututaan, johon on kuitenkin palattava, syystä tai toisesta. Edistymisen ja suorittamisen symboli, Helsingin lähiö.

Jutussa on kaikki tyypilliset ainekset juuri sellaiselle kirjoitukselle, joissa käydään Lahden ja lahtelaisuuden ongelmakohtia, malliesimerkkejä siitä mikä Lahdessa mättää, kaupungissa, jolla väitteen mukaan ei ole identiteettiä.

Ja mikä parasta, kirjoitus herätti ajatuksia ja pohdintoja allekirjoittaneessa, joten palaan juttuun myöhemmin, toivottavasti syvemmin analyysein.

Jutun voi lukea täältä.

[päivitys 30.6.2014] Valitettavasti en ”ehtinyt” kommentoimaan artikkelia…

Aivan sisäpihalla

Umpikortteli-ihannetta ei koskaan päästy Lahdessa kaupungin pienen koon puolesta kokemaan ennen 1950-lukua, jolloin kaupunkisuunnittelun uudet trendit puhalsivat kaupunkiimme (Apoli.fi, 2010). 1960-luvulla pyrittiin rakentamaan korkeita asuonrakennuksia ja niiden yhteyteen matalia liikerakennuksia, jolloin muodostui valoisia sisäpihoja.
Kuten niin monesti, ajan saatossa ihanteet ja todellisuus eivät kohtaa: Nykyään sisäpihat ovat toiminnallisia hukkatiloja. Miksei sisäpihat meitä kaupungin asukkaita kiinnosta? Syynä voidaan nähdä yhteisöllisyyden puute. Rajattuja piha-alueita pidetään sosiaalisen kontrollin ansapaikkoina, jossa yksilöinä olemme ”kyttääjien” moralisoivan silmän kohteena. Sääli ettei sisäpihojen kehittämiseen ei juurikaan ole panostettu. Se lienee kaupunkikeskustan kehittämisen varjopuolia?

Kirjoitus julkaistu 8.2.2008 ilmestyneessä ensimmäisessä Lahen Lehdessä (nro 0/2008)

Business City Hardcore

Vielä nykyäänkin, 2000-luvulla yleisilmeeltään fiksunoloisissa kirjoituksissa valitellaan 1980-luvun Business City -imagokampanjan tuomaa häpeää(?). Myönnettäköön että se ei ollut osuvin määritelmän Lahdeksi, mutta, mitäpä sitä murehtimaan.
1990-luvun puolivälissä slogani käännettiin uuteen muotoon, kun vähemmän fiksut hardcorepunk-retkut synnyttivät Business City Hardcoren (BCHC), joka pioreenina toimi Morning After (1994-2006). Toimintaa leimasi vahva itsetekemisen meininki: järjestettiin keikkoja/tapahtumia, julkaistiin levyjä ja lehti jne. Lahtelainen kollektiivi, jossa yksilöiden dynaamisuus valjastettiin yhteiseksi hyväksi. Toiminta on tänä päivänäkin ja uusi sukupolvi on jo kasvamassa, kunnioittaen perinteitä.
Maailmanlaajuisasti hardcore-käsitteen alle voidaan laskea lukuisia eri tyylejä ja elämäntapoja. Tuskin mikään muu alakulttuuri yhdistää niin paljon erilaisia ihmisiä. Business City Hardcorella on ollut vahva vaikutus koko suomalaiseen hardcoreen musiikillaan kuin konstailemattomalla asenteella.
Business City -termiä ei koettu häpeäksi vaan sen merkitys käännettiin punk-kulttuurille tyypillisesti ylösalaisin. Lahtelaiset osoittivat taas kerran, että kyllä täällä osataan nauraa itsellemme. Ja muille.

Kirjoitus julkaistu 8.2.2008 ilmestyneessä ensimmäisessä Lahen Lehdessä (nro 0/2008)

Lahtelaisuus

Olen toiminut Lahti-seuran puheenjohtaja tämän vuoden alusta ja siitä lähdin olen pohtinut mitä kertoisin vuosijuhlan tervetuliaispuheessa. Tässä on tietysti liioittelua aimo annos, mutta aiheen laatiminen tuntui haastavalta, myös senkin takia kun tämä on itselle ensimmäinen laatuaan. Lahtelaisuuden käsite ei ole helppo. Lahti on ollut kotikaupunkinani 31 vuotta, se jaksaa silti yllättää, hyvässä ja pahassa. Harmaaksi kaupungiksi haukuttu, on pinnan alla värikkäämpi ja monipuolisempi kuin monet haluavat nähdä. Lahdessa uskotaan itse-tekemiseen, joka heijastuu alhaalta ylöspäin. Ehkä siksi lahtelainen monimuotoisuus näyttäytyy maltilliselta puuhastelulta. Vaikka tulokset näyttäytyvät kansallisella tasolla näennäisen vaatimattomilta, on niillä paikallisella tasolla suuri vaikutus, ne ovat askel kohti parempaa elämänlaatua.

Lahtea voi sijaintinsa puolesta sekä sisäisen rakenteensa ansiosta kutsua tehokkaaksi: Täältä on sopiva matka kaikkiin isoihin etelän kaupunkeihin; kaupungin koko on oikean kokoinen, strategiset etäisyydet ovat kaupungin sisällä lyhyet. Monet palaavat Lahteen, huomattuaan kaupungin edut, sopivan kokoinen kaupunki keskellä metsää. Nuorempi polvi tietää toteamuksen että ”Mies voi lähteä Lahesta, mutta ei Lahti miehestä”.

Sijantinsa vuoksi kaupunki on ollut läpikulkupaikkakuntana vuosisatoja, mutta onpa tänne muutama yrittäjäkin jäänyt. Lahdesta on sanottu se on ”muuttajien kaupunki”. Keskeinen sijainti houkutteli jo ammoisina aikoina asukkaita kalaisen järven rannoille. Muuttoliike aiheutti pienessä kylässä ja myöhemmin keskisuuressa kaupungissa myös levottomuutta. Paikallisten sosiaalisten verkostojen puuttuessa, ihmiset tuntevat itsensä yksinäiseksi, ja lahtelaisuuden epämääräisyys ja identiteetin häilyvyys voivat aiheuttaa hämmennystä. Pelkkää näennäistä harmautta, josta ei saa otetta. Mutta siinäpä Lahden kiinnostavuus ja haaste, joka tuottaa myös kulttuuria, ilman ylhäältä johdettuja innovaatiopalaverejä.

Lahti-seuran puheenjohtajan avajaissanat vuosijuhlassa maanantaina 1.11.2010

Minimalistinen

Kaupungin nimi on Lahti. Mitä tai mikä on Lahti? Lahden kulttuuripääkaupunkihankkeen nettisivuilla asiaa käsiteltiin nimien kautta seuraavin sanan seuraavin sanankääntein:

”Kielentutkijat ovat havainneet, että suomalaiset sietävät hyvin hiljaisuutta. Hitautta on taas pidetty hämäläisten erityisenä heimo-ominaisuutena. Lahti on joskus leimattu hitaaksi myös mielikuvituksettomassa mielessä. Järven nimi on Vesijärvi. Siihen pistävä niemi on nimeltää Niemi, ja lahden pohdukkaan kasvanut kaupunki on Lahti. Lahdessa on myös Venetsia ja Petsamo. Näköisnimeäminen ei kuitenkaan ole mielikuvituksettomuutta vaan harkitusti jalostettua suomalaisuutta. Suomessa sanoja käytetään säästeliäästi, mutta kun jotakin sanotaan, sitä myös tarkoitetaan.”

Lahti on kuin minimalistinen teos, joka hakee itsensä ympäröivistä muodoista. Siitä on karsitty kaikki ”epäolennainen”  ja keskitetty olennaiseen. Ei ole kuin paikka, ei kokijaa, subjektia. Lahtea ei ole perustettu, se on ympäristönsä tuote. Lahti on rakennetty niillä ehdoilla jotka ympäristö antoi. Kaupunki on muotoiltu.

Onko siis Lahti aina ollut vaillaa minä-tunnetta? Onko meidän vain luovuttava rakentamasta identiteettiämme, koska sellaista ei ole, vaan olemme olleet osa muotoa, joka on muuttumaton. Pohdimme jatkuvasti Lahtea ja lahtelaisuutta. Minimalistisen taiteen kriitikko Hilton Kramer totesi: ”Mitä minimaalisempaa pn taide, sitä maksimaalisempia ovat selitykset.” Kommenttia ei kannata ottaa Lahden kohdalla kritiikkinä.

Selitämme itseämme kysymysten kautta. On vain lakattava kysymästä kysymyksiä. Järven lahti on löydettävissä sen muodosta ja paikasta. Lahdella on vain muotonsa, joka heijastuu lahtelaisiin metafyysisessä perspektiivissä. Lahtea ei voida siirtää missään muodossaan vaan se on läsitettävä siinä historiallisessa muotokontekstissa, jossa se sijaitsee. Taiteeessa töitä kuvataan anonyymeinä, niissä ei viitata mihinkään teoksen ulkopuoliseen. Olemme anonyymeja itsellemme, olemme sulautuneet osaksi muotoa. ”Mies voi lähteä Lahesta, Lahti ei miehestä”. Ikuisuutta tavoitteleva muoto on jo saavuttanut meidät.

Ei ole siis mitä mitä kutsua lahtelaisuudeksi. On kehykset, tila johon siirrämme itsemme. Maalari Frank Stellan sanoin: ”Se mitä nähdään, on sitä, mitä nähdään”.

(Lahen) Lehden kansi (nro 0) on valkoinen. Mitä siinä näemme? Ja kysymme taas…

Lahden musiikki

Suomeksi minimalismia on luonnehdittu sanoilla koruton ja näennäisen arkipäiväinen (Wikipedia). Minimalista musiikkia kutsutaan repetitiiviksi. Se perustuu toistoon tai sen sarjallisuus, joille ominaista on hitaat ja/tai vähäiset muutokset.

Kun (elektroniset) instrumentit korvataan koneella syntyy esiteollisen  murroksen ääni. Vaurauden ja riiston laulu. Rautatien kahdet kiskot, dualistisen todellisuuskäsityksen symboli. Kuljemme eteenpäin tasaisesti eteenpäin, mutta kun toinen kiskoista murtuu, suistumme. Käsityskykymme ääripäistyy. Olemme euforiassa tai infernossa.

Lahteen minialismin sävelet kantautuivat konkreettisesti vuonna 1869 rautatien myötä, tuoden mukaan mahdollisuuden, tuoden mukanaan kuoleman. Pyörien kolke kiskojen saumauskohdaussa kertoi mahdollisuuksista, edessä olevan päämäärän saavuttaminen. Seesteisen tasainen kulku luo ristiriitaa sille voimalle, mitä rautatiet edustavat, fyysistä, mutta ennen kaikkea poliittista voimaa. Talouden rattaat pyörivät.

Rautatiet antoivat meille suomalaisillekin ajan. Ja kolke antaa yhä uudelleen merkin liikkeestä. Toisto, joka tuo Lahteen ja vielä Lahdesta yhä uudestaan ja uudestaan. Kiskojen minimalistinen sävelkulku vei monen elämän, kiskojen musiikki toi elämän. Lahteen.

Kirjoitus julkaistu 8.2.2008 ilmestyneessä ensimmäisessä Lahen Lehdessä (nro 0/2008)

[kirjoitusvirheet korjattu 3.11..2010, toim. huom]

Taustaa tulevasta lehdestä

Kahdeksan vuoden tauon jälkeen Lahen Lehti todella ilmestyy paperilla. Tästä kiitos kuuluu Seppäsen Jonnelle, jonka aloitteesta lehti on jälleen lehti. Aloite tuli jo muistaakseni jo muutama vuosi sitten. Tämän lehden piti jo ilmestyä alunperin toukokuussa, mutta aika ei ollut keväällä vielä otollinen. Kesän aikana saimme jutut kasaan suhteellisen nopeasti ja taittokin sujui mallikkaasti.
LL1_viuhka
Vuonna 2008 julkaistu ensimmäinen numero oli turhan kunnianhimoinen, Ajatuksena hyvä, toteutus jäi selvästi alle, sen mikä oli ollut tavoite. No, ensimmäinen lehti oli kaikinpuolin opettavainen kokemus. Kiitokset vielä silloiselle aisaparille Lindalle, joka teki hyvää työtä. Hänen osaamisesta kertonnee se, että nykyään hän tekee uraa toimittajana oikeiden medioiden parissa.

Nyt lehti julkaistaan aivan toisenlaisessa formaatissa kuin ensimmäinen. Nyt lehti on enemmän ”ajalleen sopiva”, tiivis ja helposti lähestyttävä. Aloite lehden erilaisesta formaatista tuli lehden taittajalta Seppäsen. Myös tähän lehteen on saatu mukaan osaamista, onhan Jonne Resiina-lehden päätoimittaja, ja hänellä on  kokemusta lehtien taittamisesta.

Oikeastaan lopulta itselleni jäi vain valita jutut lehteen, ja hankkia muutamia mainostajia. Iso käsi täytyy antaakin niille tahoille jotka ennakkoluulottomasti lähtivät mainostamaan lehdessä eli Kino Iirikselle, Tirralle/Torvelle ja The Clinicille sekä Taideinstituutille. Jatkoakin ajatellen mainostajien panos ensimmäisessä lehdessä on arvokas lehdelle. Toivotaan myös, että he saavat rahoillensa vastinetta.

Perusjuttujen lisäksi lehdessä on muutakin mukavaa, kuten puujalkoihin keskittyvä ”Iltalahti” sekä taidetta. Lehteen saa tarjota juttuja, kuvia, grafiikkaa yms.
Yhteystiedot löytyvät täältä.

Lehti julkaistaan 13.8. Lahti-Heinola-höyryjuna-ajojen yhteydessä ja lehteä on saatavilla mm. elokuvateatteri Kino Iiriksestä sekä ravintola Tirrasta. Lehti julkaistaan myös näköislehtenä internetissä.
Seuraava lehti ilmestyy marraskuussa, ja siihen on jo jututkin hyvin pitkälti mietitty ja ehkä siitä eteenpäin saamme säännöllisin väliajoin Lahen Lehteä myös paperisena.

Paperinen Lahen Lehti tulossa

Lahen Lehen ensimmäisen numero näki päivänvalon vuonna 2008. Tämän jälkeen lehti on vaikuttanut ainoastaan internetissä, mutta nyt kahdeksan vuoden tauon jälkeen lehti palaa uudella julkaisuajatuksella ja formaatilla. Julkaisu pysyy edelleen ilmaisjakelulehtenä ja lehdestä julkaistaan myös sähköinen näköislehti Lahen Lehen nettisivuilla.
Seuraava lehti ilmestyy marraskuussa, ja tulevien lehtien ilmestymisaikataulu julkaistaan tällä sivulla myöhemmin.

Lehti kertoo uutismaisen tiiviisti lahtelaisista asioista, ilmiöistä, ihmisistä ja tapahtumista. Vuoden 2016 ensimmäisessä numerossa on aiheena mm. Lahden seudun höyryjuna-ajot, Tirran stand up -club, kotiseututatuoinnit, Lahti-filmit ja -valokuvat.

Elokuussa ilmestyvän lehden mainospaikat ovat varattu. Lisää ilmoitustilaa tarjolla tulevissa lehdissä. Ilmoitus näkyy myös näköislehdessä.

Lehteä on saatavilla mm. elokuun höyryjunista, VisitLahti-toimipisteestä, elokuvateatteri Kino Iiriksestä, ravintola Tirrasta sekä muista myöhemmin ilmoitetuista toimipisteistä Lahden seudulla.

Lisätietoja numerosta 1/2016

Lahti110-juhlavuosi – kooste

Vuoden 2015 syksy oli mm. kotiseutuyhdistys Lahti-Seuran osalta hyvinkin tapahtumarikas: perinteisen vuosijuhlan lisäksi juhlittiin tällä kertaa 110-vuotiasta Lahtea. Lahden kaupunki täyttää 1. päivä marraskuuta vuosia, ja viime vuonna kyseessä oli “juhlallinen” tasavuosi eli 110 vuotta.

Juhlavuoden epävirallisen logon suunnitteli Sauli Hirvonen

Juhlavuoden epävirallisen logon suunnitteli Sauli Hirvonen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lahden kaupunginmuseon ylläpitämällä Kuka, mitä, Lahti -sivusto kertoo kaupungin syntyvaiheista seuraavaa:

Keisari Nikolai II antoi asetuksen Lahden kaupungin perustamiseksi Pietarhovissa marraskuun ensimmäisenä päivänä 1905. Tapaus jäi pahasti meneillään olleen suurlakon varjoon. Lakon seurauksena myöskin tieto kaupunginoikeuksien saamisesta tuli Lahteen vasta kahden viikon kuluttua päätöksestä. Kauppalanhallitus merkitsi kokouksessaan 18.11. lakonisesti tiedokseen, että ‘kauppala on juuri saanut kaupunginoikeudet’.”

Kaupungin syntyvaiheista on luettavissa tiivistelmä täällä.

Satavuotiaan kaupungin juhlistaminen oli tietenkin oma merkkipaalu Lahden historiassa, mutta vuosi 2015 jää sikälikin historialliseksi, että nyt juhlittiin viimeisen kerran “vanhaa Lahtea”. Vaikka kaupungin rajat ovat muuttuneet kaupungiksi tulon jälkeen, tuleva kahden itsenäisen kunnan liitos on historiallinen.

Vuoden alusta voimaan astunut kuntaliitos Nastolan kanssa tuo oman lisämausteen myös tulevien vuosien merkkipäivään.

Juhlallisuuksista

Kaupunki ei varsinaisia juhlallallisuuksia järjestänyt, mutta sosiaalisessa mediassa on kuluvana vuonna pyörinyt LiveLoveLahti -kampanja. Siinä esitellään lahtelaisia eri toimissaan ja samalla kysellään kuulumisia. Syksyllä Lahden kaupunki toteutti juhlavuotensa kunniaksi kaupunkilaisten unelmia.

Lahden museo julkisti sivuillaan juhlavuoden ohjelmiston, ja se sisältääkin monipuolista tapahtumaa. Museo on mm. toteutettanut Etelä-Suomen Sanomien kanssa “11 lehtikirjoitusta 110-vuotiaasta Lahdesta”. Julkaistut jutut ovat luettavissa pdf-muotoisena museon sivuilta.

Museo julkaisi Albumit auki -sivulla Lahti110-postikorttikokoelman.

Kaupungissa tapahtui tietysti paljon muuta. Useat tahot ovat järjestämässä juhlavuoteen liittyviä tempauksia ja tapahtumia sekä juhlintaan liittyvää oheisohjelmaa. Yksi tällainen on taho oli Lahti 110v – Potrettikuvaamo Marttinen.

Juhlaviikonloppu 

Lahti-Seura oli monessa mukana järjestäjänä tai ainakin jollain tavalla yhteistyössä järjestämässä erityyppistä ohjelmaa mm. juhlaviikonlopulle 31.10.-1.11.2015.

Syntymäpäivän aattona lauantaina järjestetttiin entisessä teatteriravintola Tirrassa “viralliset epäviralliset” juhlat kaupungin kunniaksi.

Alkuillasta on yleisöä viihdytti Jump’n Blues Society, joka tanssitti juhlaväkeä. Kolmessa osassa esiintynyt JBS oli erittäin viihdyttävä kokemus ja ilo oli myös katsella tanssahtelevia pareja. Orkesterin yhtenä artistina toimi itse potrettikuvaamon leidi, joka esitti ikivihreitä suomalaisklassikoita.
Samaan aikaan itsensä pystyi kuvauttamaan Lahti110v.-potrettikuvaamossa.

Tirrassa paikalla oli myös Lihamukiäijät, jotka myivät lahtelaista “perinneruokaa”, lihamukia.
Tapahtumassa riitti väkeä tungokseen asti.

Illan ohjelmisto koostui live-musiikin ohella Lahen Elmun vuosittaisessa gaalasta, jossa palkittiin Päijät-Hämeen musiikkivaikuttajia mm. pitkän uran tehnyt Tapani Ripatti. Illan esiintyvät artistit olivat niinikään paikallisia. Illan aloitti nuori artisti Assi Ilona, joka säväytti hienolla soulahtavalla otteella. Toisena Club De Lay, joka poppimainen katusaundi sopii ravintolatunnelmaan. Illan päätti vauhdikas ja kokenut punkbändi Flippin’ Beans.

Päivän tapahtuman järjestivät Lahti-Seura ry, Lahenlehti.net, Lahen Elmu ja Tirra.

Mainittakoon, että juhlinta ei rajoittunut yhteen kerrokseen vaan alakerrassa ravintola Torvessa Lahtiblogi järjesti oman tapahtuman, jossa kerättiin varoja Antti Sepposen Lahtikirjalle. Kirja julkaistiinkin 2.12.2015

Lahti-Seuran vuosijuhla

Vuosijuhla on järjestetty perinteisesti kaupungin syntymäpäivänä eli ensimmäisenä päivänä marraskuuta, ja tänä vuonna se osui sunnuntaille. Juhlapaikkana toimi elokuvateatteri Kino Iiris.

Viime kesänä Päijät-Hämeen elokuvakeskus ry muutti teatterisalin viereissä olevaan Tammisaliin. Samoihin tiloihin saatiin myös kuvien ja filmien digitointiin omat tilat, joissa toimivat myös Lahden Videokuvaajat ry ja Lahti-Seura. Niinpä juhlat järjestettiin luonnollisesti samassa talossa, ja olihan juhlan jälkeen tarkoitus katsoa Lahti-filmejä.

Tämän vuotinen juhla oli sikäli erityinen, sillä samalla kun juhlittiin 110-vuotista Lahden kaupunkia, myös Lahtea nykymuodossaan viimeistä kertaa.

Tilaisuuteen oli lupautunut juhlapuhujaksi kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta. Hän pitikin erinomaisen puheen, joka on luettavissa Hollolan Lahti -lehdessä 3/2015.

Allekirjoittaneen (Lahti-Seuran puheenjohtajan ominaisuudessa) tervetuloasanojen jälkeen, puheenvuoron sai Nastola-seuran puheenjohtaja Matti Oijala. Hän kertoi laatimastaan uuden Lahden visiosta ja esitti paikalla olleelle kaupunginjohtajalle kutsun keväiseen kotiseutuseminaariin, jossa on tarkoitus käsitellä uuden kaupungin visiota ja haasteita.

Tilaisuudessa jaettiin Vuoden lahtelainen -tunnustus. Vuoden lahtelainen 2015 on Onerva Vartiainen.

Juhlan musiikkiesityksestä vastasi Duo Karhos. Klarinetissa Väinö Verneri, jota Matti Karhos säesti pianolla. Duo esitti kaksi erinomaista kappaletta.

Kuluvan vuoden vuosijuhlassa juhlistetaan 70-vuotiasta Lahti-Seuraa.

Lahti-filmejä 

Vuosijuhlan jälkeen viides Lahti-filmi -iltama. Näytöksen kattava ohjelmisto järjestettiin yhdessä Päijät-Hämeen Elokuvakeskuksen ja Lahden Videokuvaajien kanssa sekä Kansallinen Audiovisuaalinen Instituutti (KAVI) kanssa.

Keijo Skippari esitti näytöksen avaussanat ja kertoi mm. Albumit auki -hankkeesta.

Samana päivänä avautui Kino Iiriksen aulassa valokuvanäyttely, joka vaihtuu alkuun kuukausittain, myöhemmin joka toinen kuukausi.

Juhla ja filminäytös olivat erittäin onnistuneita ja ihmiset olivatkin tyytyväisiä näkemäänsä.

Seuraava Lahti-filminäytös järjestetään 28.2.2016 ja se on osana Nostalgiakino-tapahtumaa.

Valokuvaseminaari kirjastossa

Albumit auki -hankkeeseen liittyen seura järjesti yhteistyössä kaupunginkirjasto-maakuntakirjaston kanssa valokuviin keskittyvän seminaarin ja keskustelutilaisuuden Lahden pääkirjaston auditoriossa 1.12.

Merja Taavila kertoi Päijät-Häme wikistä. Janne Ridanpää, joka on myös Lahti-Seuran hallituksen jäsen, kertoi digitoinnista ja arkistoinnista. Ridanpään jälkeen oli vuorossa Sari Kainulainen Lahden kaupunginmuseon kuva-arkistosta, esitteli museon toimintaperiaatteista. Lopuksi Keijo Skippari ja allekirjoittanut esittelivät Albumit auki -hankkeen.
Tilaisuudessa kuultiin mielenkiintoisia puheenvuoroja sekä keskustelua aiheesta.

Lahtelaisen sanakirjan julkaisu

Hannu Kivilän Lahtelaisen sanakirja julkistamistilaisuus järjestettiin Lahden Historiallisella museolla 2.12. Samana päivänä kirja tuli myös myyntiin.

Kirjan myynti alkoi heti vilkkaasti ja se saatiinkin “pois käsistä” jo ennen joulua. Kirjasto onkin tulossa toinen painos. Kirjasta lisää täällä.

Uuteenkylään ja takaisin

Uudenkylän ensimmäinen asemarakennus vuodelta 1870 tuhoutui talvisodassa kolme päivää ennen talvisodan päättymistä. Nykyisen asemarakennuksen vuodelta 1940 Liikennevirasto luovutti 1.1.2016 Senaatti-kiinteistöille myytäväksi, samana päivänä kun Lahti sai kolme rautatieasemaa lisää liitoksen myötä. Tosin vanhalla asemalla junat eivät ole ottaneet matkustaja kyytiin yli kymmeneen vuoteen vaan matkustajat ovat käyttäneet vuonna 2010 valmistunutta uutta asemaa, joka sijaitsee hieman lännempänä.
Vanha asemarakennus sijaitsee Pietarinradan ja Uudenkyläntien välissä keskellä taajamaa. Makasiini on vielä toistaiseksi vuokralla.

Uudenkylän vanhaan asemaan liittyy paljon paikkakuntalaisten muistoja. Tiilirunkoinen, lautaverhoiltu rakennus on pidetty hyvässä kunnossa. Siihen on jo paikallisten toimesta ideoita mm. kahvila, asukkaiden ”olohuone”, käsityöverstas, Matkahuolto, kylähistorian näyttelytila, harrastepaja.

Uudenkylän Työväenyhdistys ry ja Lahden Rautatieharrastajat TOPPAROIKKA ry. järjestävät aseminen muistelutilaisuuden Kynttilänpäivänä 31. tammikuuta klo 14.00–17.00 kulttuuripisteessä Uudenkyläntie 59. Tilaisuudessa jokainen voi jakaa asemasta kertomuksiaan ja kuvia, lisäksi musiikkia ja muistoesineitä. Junailijoina toimivat Juhani Sillanmäki ja Markku Sakari Meriluoto. Paikalla kahvitarjoilu.

IMG_6253

Uudessakylässä

Kuten kaikki tietävät, vuoden alusta Lahti ja Nastola yhdistyivät. Kävin viime kesänä hakemassa tuntumaa uuden kunnan Nastolan puoleen, kun Lahden seudun oppaat ry järjestivät kiertoajelun Nastolaan.

Kierros ulottui myös Uuteenkylään, johon minulla on ollut erityinen suhde. Tähän vaikutti se, että asuimme siellä vuosina 83-84. Piskuinen taajama oli vielä silloin voimissaan, kauppoja oli muutama, kirjasto ja jopa muutamia erikoisliikeitä. Seutu tarjosi pikkupojille hyvät olosuhteet erilaisille seikkailuille ja kolttosille.

Asuimme rinteessä aivan rautatien vieressä. Rautatien kautta opin myöhemmin tuntemaan myös Lahtea.

Vielä tuolloin valtatie 12 kulki taajaman halki ja ylitti vilkasliikenteisen rautatien. Sittemmin liikenne siirtyi ohitielle.

Myöhemmin myös kuulin, että Risto Jarvan Jäniksen vuosi -elokuvassa pääosanesittäjä Antti Litja istuu autossa, joka ajaa Kouvolasta Heinolaan Uudenkylän kautta. Kohtauksessa nähdään auton takaikkunasta, kuinka auto kääntyy Kouvolan tieltä ylittäen rautatien, kohti Heinolaa.

Kohtaus on kuvattu Uudessakylässä.

Näin jälkeenpäin ajateltuna Uusikylä muistuttaa Lahtea, etenkin sitä Lahtea, joka oli vielä pieni kyläyhteisö.

Molemmat ovat muodostuneet Salpausselälle, teiden risteykseen ,joka sai myöhemmin rautatieaseman. Uusikylä mainitaan olleen nimismiehentalo vuonna 1422 ja se mainitaan pitäjänä 1478–1481. Lahden nimi mainitaan historiallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1445. Lahdesta kasvoi maakunnan keskus, Uudenkylän kohtalona on ollut näivettyä.

Tarina Uudestakylästä

Uuteenkylään minulla liittyy tarina, joka on tietenkin tosi.

Muutettuamme pois parin vuoden asumisen jälkeen Lahteen, en enää päässyt käymään Uudessakylässä. Ja aina kun ajoimme Uudenkylän ohi, yritin tavoittaa katseella taloa, jossa asuimme.

Heti kun sain ajokortin 18-vuotiaana ensimmäinen paikka, jossa vierailin Lahden ulkopuolella, taisi olla juuri Uusikylä.

Entinen keltatilitalomme oli paikallaan sellaisena kuin muistinkin sen olevan. Ja edelleen rinteessä naapuritontilla oli sama vanha puutalo edelleen autiona ja ränsistyneenä. Pieneen poivaikutti pelottavalta, olihan Uudessakylässä oma kummitustalokin

Monesti palasin unessani Uuteenkylään vanhalle kotitalomme ja tuo sama ränsistynyt puutalo vaikutti aina uhkaavalta, unessa oli painostava tunnelma, välillä suorastaan painajaismainen. Näitä unia näin useita, ja ne toistivat samaa kaavaa.

Kun Uudessakylässä tuli käytyä silloin tällöin vuosien varrella, oli puinen autiotalo aina samassa lohduttomassa tilassa.

Kunnes sitten erään kerran näin unen, jossa tämä autiotalo oli kunnostettu. Piha oli laitettu, ja nurmi oli vehreää, linnut lauloivat ja kanit hyppivät pihalla. Koska uni oli erilainen kuin ennen, päätin mennä katsomaan taloa mitä pikimmin.

Kuinka ollakaan: Talo oli kunnostettu ja asutettu.

Tämän episodin jälkeen en enää näitä unia nähnyt.

Osa artikkelistä on julkaistu Hollolan Lahti -lehdessä 3/2015