Saimaankadun kulttuurikeskus

75 vuotta täyttäneen Lahti-Seuran Hollolan Lahti -jäsenlehdessä on käyty läpi yhdistyksen vaiheita. Oheinen artikkeli julkaistiin viimeisimmässä lehdessä ja se kertoo seuran asettumisesta Tammisaliin ja sen vaikutuksista yhdistyksen toimintaan. Saimaankatu 12 on ollut viime vuosina merkittävässä roolissa seuran toiminnassa osana laajempaa yhdistysten yhteistyöverkostoa. Yhteistyö on myös vaikuttanut merkittävällä tavalla lahtelaiseen kulttuuritarjontaan ja -elämään.

Kino Iiriksen ajatonta tyylikkyyttä huokuva aula.
Kuva: kinoiiris.com

Toimitilakysymys

Lahti-Seuran tärkeimpiä yhteistyökumppaneita on ollut Lahden kaupunginmuseo ja tämä on heijastunut myös seuran toimitilakysymykseen. Seuran aineisto sijaitsi pitkään museon tiloissa, mm. Vuorikadun toimistossa, jossa seura myös kokousti. Museo luopui kuitenkin toimistosta, ja kun historiallinenkin museo meni remonttiin, seuran kirjoille ja tavaroille piti etsiä uusi sijoituspaikka. Osa seuran aineistosta oli jo aiemmin luovutettu maakuntamuseon arkistoon, ja selvittelyn jälkeen loppuaineisto sijoitettiin Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry:n tiloihin.

Uudet tilat

Päijät-Hämeen elokuvakeskus ry (PHEK) on ylläpitänyt elokuvateatteri Kino Iiristä vuodesta 1989. Teatterisali sijaitsee Kansantalon alakerrassa, johon käynti tapahtuu Saimaankadulta.

Elokuvakeskuksella oli 2000-luvulla toimistotilat muutamissa eri vuokratiloissa lähellä teatteria, mutta vuonna 2015 elokuvakeskuksessa puhalsivat muutoksen tuulet. Kansantalon omistava Sosiaalidemokraattinen työväenyhdistys tarjosi Kino Iiris -teatterisalin vieressä ollutta Tammisalia elokuvakeskuksen käyttöön. Samoihin aikoihin PHEK neuvotteli myös arkkitehti Juhani Bomanin ja Juhani Vainion kanssa teatterisalin rakentamiseksi tulevaan Malski-kulttuurikeskukseen. Yhdistys kuitenkin katsoi toiminnan kannalta paremmaksi jäädä Kansantaloon, sillä Tammisali mahdollisti monipuolistaa toimintaa entisestäänkin. Näin myös tapahtui. Samoihin tiloihin asettuivat myös Lahden Videokuvaajat ry sekä Lahti-Seura. Näin kolme yhdistystä sai työskentely- ja kokoustilat ja Lahti-Seurakin sai vihdoin asianmukaiset säilytystilat kotiseutuaineistolle, kirjoille ja papereille.

Lahti-näytöksiä ja dokumenttituotantoa

Kolmen em. yhdistyksen yhteinen taival oli alkanut vuonna 2013 ns. kotiseutufilmihankkeen puitteissa. Lahti-Seuran aloitteesta oli käynnistetty hanke, jossa lahtelaisilta ja päijäthämäläisiltä kerättiin digitoitavaksi vanhoja filmejä ja videonauhoja. Saatu materiaali tallennettiin myöhempää käyttöä ja esittämistä varten. Hanke oli saanut alkunsa vuonna 2012, kun säännölliset Lahti-filminäytökset olivat alkaneet Kino Iiriksessä.

Elokuvakeskus tarjosi esityspaikan dokumenteille sekä tuotti niitä. Lahtelaiset videokuvaajat tarjosivat valmiita dokumenttejaan sekä käsittelivät esityskuntoon saamaansa aineistoa videokuvaaja Aatos Suomilammin johdolla. Oma tehtäväni oli suunnitella näytösten aikataulut, ohjelmistot ja lisäksi keräsin myös aineistoa sekä hoidin viestinnän ja tiedottamisen, ja joskus myös kuvasin itse sekä editoin hankkimaani materiaalia esityskuntoon.

Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen rahasto myönsi hankkeelle 20 000 euron avustuksen, jolla mm. hankittiin kaksi filmiskanneria. Samana vuonna Suomen Kotiseutuliitto ry valitsi hankkeen Vuoden kotiseututeoksi.

PHEK on toiminut tuottajan roolissa monissa projekteissa. Lahden Videokuvaajat ovat tehneet monipuolisesti Lahteen ja lahtelaisiin liittyviä dokumentteja. Tällaisia ovat mm. Rosa Reunan Marolan Aino; Kari Vähävuoren dokumentit Lahden Reippaan Afrikan reissuista sekä Pentti Sormusesta; Keijo Skipparin Tipalan taru sekä Rintamalotta. Tertta Saarikon ja Skipparin dramatisoitu dokumentti Lemmenlatu palkittiin Etelä-Suomen Sanomien Aukusti-palkinnolla vuonna 2018.

Iiriksessä on esitetty monia muita kiinnostavia paikallisdokumentteja kuten digitoituja värikaitafilmejä: Kai R. Lehtosen Masto (v. 1957) ja Pentti Ruohoniemen Katoavaa kaupunkia (v. 1958). Ohjelmistoon on kuulunut myös Kansallisen Audiovisuaalisen Instituutin (KAVI) restauroidut ja digitoidut Lahti-filmit.

Lahti-näytöksiä on järjestetty usein myös Kinos-elokuvafestivaalin yhteydessä ja mm. Oskarin Pihan piharakennuksessa. Kinoksen sarjojen sivutuotteena alkoi vuosittaiset Nostalgiakino ja Kiskojen Viemää -erikoissarjat.

Valokuvia ja karttoja

Valtakunnallinen valokuvien keräys- ja digitointihanke Albumit auki laajeni vuoden 2015 alusta Lahteen. Otimme vetovastuun hankkeesta yhdessä Lahden videokuvaajien aktiivin Skipparin kanssa. Valokuvien keräys- ja digitointitilaisuuksia järjestettiin yhteistyössä Lahden kaupunginkirjaston kanssa pääkirjaston tiloissa. Lisäksi tilaisuuksia järjestettiin useasti Tammisalissa. Digitoidut kuvat julkaistiin Albumit auki -verkkogalleriassa, johon on kerätty tuhansia vanhoja valokuvia monista kaupungeista.

Vuonna 2017 Lahti-Seura sai käyttöönsä Lahden kaupunkiympäristön karttoja ja valokuvia. Käytimme karttoja Lahden seutu kartoin -kirjassa ja lisäksi järjestimme näyttelyt pääkirjaston ja Kino Iiriksen aulassa. Teatterin aula onkin ollut vuosien saatossa monien Lahti-aiheisten valokuvien näyttämönä.

Monipuolinen kulttuurikeskus

Tammisaliin on muodostunut valtakunnallisellakin mittapuulla mitattuna ainutlaatuinen kulttuuriyhdistysten yhteistyötila, joka on tuottanut vuosien saatossa arvokasta paikallista kulttuuria.

Elokuvakeskus ja Kino Iiris ovat kaiken toiminnan ytimessä ja mm. Lahden videokuvaajien toiminta Tammisali-aikana kasvanut ja jäsenillat houkuttelevat runsaasti väkeä. Lahti-Seurakin sai Tammisalista vihdoin asianmukaiset tilat toiminnalleen järjestää kokouksiaan sekä tapahtumia.

Myös Iiris-salissa seura on järjestänyt monia erilaisia tilaisuuksia ja tapahtumia, mm. kaupungin perustamista juhlistavan

Vuosijuhlan/Lahti-päivän. Kotiseututilaisuuksia on järjestetty yhteistyössä useiden tahojen kanssa kuten vuoden 2016 kuntaliitokseen liittyvän Uusi Lahti -seminaarin yhdessä Nastola-seuran kanssa.

Hyvä henki ja monipuoliset toimitilat ovat iloksemme huomattu Lahden ulkopuolellakin, ja usein vierailijoilta saa hämmästyneitä kehuja toimivasta ja monipuolisesta yhteistyöstämme. Sana on kiirinyt lahtelaisten parissa ja moni yhdistys ja yhteisö on löytänyt Tammisalista palaveri- ja kokouspaikan sekä muihinkin tapahtumiin kuten juhliin soveltuvan pitopaikan.

Hiljattain Tammisaliin asettui postiosoitteen muodossa Hämeen Heimoliiton säätiö sr., jonka edeltäjäyhdistys oli jo vuonna 2016 pitänyt kotiseutuseminaarin Iiris-salissa. Heimoliitto tukee hämäläistä kotiseututyötä.

Kino Iiriksen taustaa

Elokuvateatteri Kino Iiris sijaitsee vuonna 1957 rakennetussa Kansantalossa. Lahden sosiaalidemokraattisen työväenyhdistyksen rakennuttaman talon saleissa on näytetty elokuvia jo 1970-luvun lopulta alkaen, kun työväenyhdistys joutui vuonna 1979 miettimään uusia keinoja varojenhankintaan ja rahallisesti elokuvateatteritoiminta oli tuolloin järkevin vaihtoehto.

Monipuolisesta ohjelmistosta huolimatta ensimmäinen elokuvateatteriyrittäjä Kamras Oy ajautui konkurssiin vuoden 1982 lopulla. Tämän jälkeen tilojen vuokraajaksi ryhtyi Adams Filmi Oy. Lopulta vuonna 1987 sosiaalidemokraattinen työväenyhdistys päätti itse jatkaa elokuvateatteritoimintaa ja tällöin teatteritila ristittiin Iiris-saliksi. Elokuvateatteri Kino Iiris oli syntynyt.

Päijät-Hämeen elokuvakeskus

Kino Iiriksen kannattavuus ei kuitenkaan vastannut työväenyhdistyksen odotuksia ja vuoden 1990 syyskuussa teatterisali vuokrattiin edellisenä vuonna perustetulle Päijät-Hämeen elokuvakeskus ry:lle (PHEK). Tästä lähtien Kino Iiriksen toimintaa on pyörittänyt yleishyödyllinen ja riippumaton yhdistys PHEK, joka alunperin perustettiin yhdistämään lahtelaiset elokuvakerhot.

Toimintansa aikana PHEK on vakiinnuttanut paikkansa alueellisena kulttuuritoimijana, joka palvelee kaikenikäisiä asiakasryhmiä päiväkotilapsista ikäihmisiin. PHEK:n toiminta-ajatuksen mukaisesti elokuvateatteri Kino Iiris on alusta asti esittänyt monipuolisesti erilaisia elokuvia myös pienemmistä elokuvamaista.

Perusohjelmiston lisäksi Iiriksessä järjestetään eri kohderyhmille tarkoitettuja erikoisnäytöksiä sekä yksityis- ja tilausnäytöksiä. Elokuvakerhot ja dokumenttisarjat tuovat laajuutta ohjelmistoon.

PHEK:n ydintoimintaa ovat myös erilaiset kehittämishankkeet ja projektit, joilla edistetään audiovisuaalisen kulttuurin ja elokuvan asemaa Päijät-Hämeessä. Useat medialan opiskelijat ovat saaneet kokemusta videotuotannosta nimenomaan elokuvakeskuksen kautta.

Lahden ainoa elokuvafestivaali Kinos järjestetään vuosittain Kino Iiriksessä.

Iiriksen yläkerrassa Kansantalon kioskissa toimii myös Aatetila ry, joka järjestää kulttuuritilaisuuksia ja -tapahtumia. Syksyllä 2016 yhdistyksen vastuulle siirtyi 35 mm elokuvien esittäminen Vaahterasalissa.

Yhä tänä päivänä Kino Iiriksen autenttisen tunnelman muodostavat elokuvateatterin nostalginen miljöö kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Kansantalon alakerrassa ja sen laadukas, erityisesti eurooppalaiseen elokuvaan keskittyvä ohjelmisto. Kodikas ja piskuinen Kino Iiris on monelle elokuvan ystävälle ”se ainoa oikea lahtelainen elokuvateatteri”.

Lähde: kinoiiris.com

Artikkeli on julkaistu Hollolan Lahti -lehdessä 2/2021

Kirjoittaja on Lahti-Seuran puheenjohtaja sekä elokuvakeskuksen hallituksen jäsen ja Lahden videokuvaajat ry:n jäsen

Renkomäen sorakuoppa

Lahden seudun reunamuodostelma ja harjut ovat tarjonneet suuremmissa määrin 1800-luvulta alkaen hiekkaa kasvavan kauppalan ja kaupungin tarpeisiin. Käytön jäljet ovat edelleen nähtävissä maastossa, kuten Paavolassa sekä Salpausselän etelärinteellä. Toki rakennetut väylätkin (satamarata, Loviisan rata ja Heinolan rautatie) ovat jättäneet jälkensä Salpausselkään.
Entiselle Starkin varastoalueelle on parhaillaan on rakentumassa Vahva-Jussi-niminen asuinalue. Ennen varastoaluetta siinä kohdin oli korkea Ilomäki, josta olen kirjoittanut täällä.

Ote opaskartasta vuodelta 1966.
Lahden Kaupunkiympäristön arkisto


Vaikka soran ja hiekan kaivuu on kaupunkialueella vähentynyt ja soranotto siirtyi sittemmin kaupungin reunoille, on esimerkiksi Renkomäki toiminut pitkään soranottopaikkana. Vuoden 1966 opaskartassa näkyy Lahden Betonin pienet soralaikut, jotka sittemmin laajenivat ikävännäköiseksi maamerkiksi. Nyt kun toiminta on viime vuosina pienentynyt, Lahden kaupunki kysyi kaupunkilaisten näkemyksiä alueen muuttamiseksi virkistyskäyttöön:
“Jälkihoitosuunnitelma käsittää Lahden kaupungin ja Rudus Oy:n yhteisen soranottoalueen. Virkistyskäyttösuunnitelma laaditaan sekä soranottoalueelle, että sitä ympäröiville metsäalueille.” Myös Etelä-Suomen Sanomat kysyi (tilaajille), mitä alueelle pitäisi tehdä.

Ennen kuin edes ehdin kaupungin sivuille tutustumaan suunnitelmaan, mielessäni kävi, että alue pitäisi muuttaa mahdollisimman luonnonmukaiseen tilaan. Tietysti “muuttaa” on hieman huono termi, sillä luonnonmukaisuus hoituisi ajan kanssa “itsestään”, mutta toki tässä ajatellaan myös paikan soveltuvan modernin ihmisen tarpeisiin eli kaupunkilaisten virkistäytymiseen.

Itse toivon, että alueelle saadaan erilaista puustoa, kasvillisuutta sekä tekolampia (kalaistuksineen). Ehkä jonkin verran opastettuja ja valaistuja reittejä, mutta muuten rakentaminen pitäisi rajoittaa esimerkiksi pelkkiin laavuihin.

Samantyyppisiä asioita painottaa myös kaupunki: “Renkomäen sorakuopan jälkihoito ja alueen virkistyskäytön suunnittelu on käynnistynyt. Mitä sinä haluaisit alueelle nyt tuotannon loputtua ja alueen vapauduttua kaikkien käyttöön? Missä alueella kulkisi juuri sinulle tarpeellisin yhteys? Olisiko alue erinomainen juuri johonkin tiettyyn harrastustoimintaan, mitä se alueelta vaatisi?”

Renkomäen soramonttu kesällä 2020. Kuva Sauli Hirvonen

Kuten todettu, mielestäni alue ei kaipaa mitään harrastustoimintaa tukevia kiinteitä rakenteita, vaan aluetta pitäisi kehittää “luonnonmukaiseen” suuntaan.
Kaupungin sivuillakin todetaan, on “tavoitteena on kehittää Renkomäen sorakuopan alue monimuotoiseksi biodiversiteettipuistoksi, jossa ulkoilu ja uhanalaisten lajien elinolosuhteet on yhteensovitettu toimivaksi kokonaisuudeksi.” Se on hyvä tavoite.

Kinos peruttu tältä vuodelta – klubi pidetään

Koronatilanne Päijät-Hämeessä ei ole helpottunut ja kulttuuritilaisuuksien yleisörajoitukset ovat edelleen tiukat.

Tilanteesta johtuen työryhmä päätti, että festivaalin täysipainoinen järjestäminen näissä puitteissa on mahdotonta. KINOS siirretään sen normaalille paikalle ensi vuodelle kevättalveen 2022. Toivomme, että tilanne on keväällä parempi.

Vuoden 2021 valitut teokset jäävät nyt valitettavasti näyttämättä. Vuoden 2022 Kinoksesta tiedotetaan myöhemmin, ja tässä vaiheessa emme vielä tiedä vaikuttavatko valitut teokset ensi vuoden ohjelmistoon. Työryhmä paneutuu asiaan tuonnempana.

Tämän hetkisen tiedon mukaan Kinos-klubi järjestetään kuten on aiemmin ilmoitettu ravintola Torvessa perjantaina 3.9.

Elokuvat, jotka olisi voitu tehdä Lahdessa

Sataman tanssit

Musiikikomedia (1951)

Ohjaaja: Ville Salminen. Näyttelijät: Heikki Heino, Tuija Halonen, Esa Pakarinen, Åke Lindman.

Synopsis: Vesijärven sataman aseman uusi asemapäällikkö Unto (Heino) iskee silmänsä sataman kahvilanpitäjään Inkeriin (Halonen). Unto on huono ilmaisemaan itseään hameväen seurassa, vaan kilpakosija Kake (Lindman) on toista maata, itsevarma, mutta ylimielinen. Kake toimii sataman tavaramakasiinin hoitajana. Unton avuksi saapuu aseman ja sataman läpikotaisin tunteva haitariaan soittava Otto (Pakarinen). Hän on jo pitkään epäillyt Kaken vilpillisyyttä varastonhoidosta, onhan sieltä aika ajoin hävinnyt sokeria ja kahvia, mutta todisteita Otolla ei ole.

Erääni iltana Otto ja Unto yllättävät Kaken itseteossa, joka pakenee. Varkaan perään lähtee Unto, ja hurjan venetakaa-ajokohtauksen jälkeen Unto nappaa Kaken Enonsaaressa. Samalla Unto saa myös Inkerinsä. Useasti.

Muuta:

– Sivuroolissa ylikonstaapeli Virtasta näyttelee Lahdessa syntynyt Kullervo Kalske

– Musiikkielokuvassa on useita hienoja laulukohtauksia, ja elokuvan musiikki palkittiin Jussilla

– Tarinaa vielä omalta osaltaan eteenpäin Esa Pakarisen humoristiset hanurikohtaukset

Professori portailla

Komedia (1959)

O: Matti Kassila. N: Joel Rinne, Ansa Ikonen, Toivo Mäkelä.

Professori I.V. Martikainen (Rinne) palaa kesällä synnyinseudulleen Asikkalan kirkolle viettämään eläkepäiviään. Rakkauden elämässään väistänyt äksyilevä Martikainen tapaa sattumalla Lahden markkinoilla nuoruuden ihastuksensa Elinan, joka on tullut Helsingistä käymään. Hyväluonteinen Elina on jäänyt leskeksi edellisenä kesänä. Professori ja Elina viettävät päivän yhdessä Lahdessa kertoillessaan elämistään.

Martikainen palaa Asikkalaan, jossa aina hyväntuulinen ja puhelias kirkkoherra Väisänen (Mäkelä) pyytää apua kirkon kirjanpidossa. Kirkkoherran elämänviisauksia kuunnellessa Martikainen ymmärtää että hän rakastunut Elinaan.

Professori Martikainen palaa Lahteen etsimään Elinaa. Vanha herrasmies joutuu kaupungissa kommelluksiin etsiessään kadonnutta naista. Lopulta hän saa kuulla, että Elina on jo lähtenyt Lahdesta. Professori palaa murtuneena Asikkalan kirkolle. Mutta kuinka ollakkaan. Professori huomaa Elinan istuvan kirkon portailla. Professori istuu sanaakaan sanomatta Elinan viereen ja puristaa tämän kättä.

Muuta:

– Asikkalan kirkko paloi kuvauksissa, joten loppukohtaus kuvattiin Pukkilan kirkolla

Oppivuodet

Draama (1963)

O: Mikko Niskanen. N: Esko Salminen, Kirsti Wallasvaara, Risto Mäkelä.

Isätön Veikko (Salminen) on rokkari vailla suuntaa. Raunan palstalla äitinsä ja veljensä kanssa asuva Veikko tekee sekalaisia hanttihommia. Joskus hän nahistelee poppareiden kanssa sekä aiheuttaa yleistä pahennusta.

Veikko iskee silmänsä ravintola Osakkeessa hyväkäytöksiseen Maijuun (Wallasvaara). Maiju kiinnostuu Veikosta, kun Veikko paljastaa herkemmän puolen veistämälle Maijulle erilaisia puuesineitä. He tapailevat salaa, sillä Maiju on ns. parempaa väkeä Jalkarannasta, ja pelkää vanhanaikaisen isänsä reaktiota.

Isä Karl-Erik (Mäkelä) toimii Askon puusepäntehtaan osastonjohtajana ja tuskailee osaavan työvoiman puutteesta. Karl-Erik löytää Veikon tekemät puuesineet ja tivaa keneltä Maiju on saanut ne. Lopulta Maiju kertoo, jolloin isä haluaa pitää Veikolle puhuttelun. Itsevarma Veikko saapuu tapaamaan Karl-Erikiä. Maijun vaikutuksesta Veikko leikannut tukkansa ja parantanut tapansa. Yllättäen Karl-Erik tarjoaa käsistään taitavalle Veikolle töitä puusepäntehtaastaan. Veikko kihlaa Maijun.

Muuta:

– Elokuvaa kävi katsomassa 649 535 katsojaa

Hyppää poika, hyppää!

Urheiludraama, 1989

Matti Ijäs. Pääosissa: Santeri Kinnunen, Outi Alanen, Samuli Edelman, Heikki Nousiainen.

Nuoren mäkihyppääjän kasvutarina Lahden hiihdon MM-kisojen kynnyksellä. 17-vuotias Mikko iskee silmänsä Carollssin kulmalla Anuun. Samana iltana joutuu Mikko pahoinpitelyn silminnäkijäksi, jossa mukana on Anun veli Tommi. Anu ja Mikko alkavat tapailemaan, mutta Mikko ei kerro isänsä (Nousiainen) olevan poliisi, ja että hän Tommia toivottamana nahjuksena. Anu on huolissaan veljestään, Mikkoa jännittää kertoa isänsä olevan poliisi. Samalla pitäisi vielä valmistautua MM-kisoihin testihyppäänä.

Anun veli Tommi katoaa, josta Anu syyttää Mikkoa. Tästä suivaantuneena Mikko lähtee etsimään Tommia. Pojat törmäävät urheilukeskuksessa. Tommi on saanut tietää että Mikon isä on poliisi. Tommi kertoo että jengin pomon Veke olevan pahoinpitelyn takana. Mikko epäilee, jolloin Tommi ryntää karkuun. Mikko lähtee perään ja lopulta kohtaavat suurmäen montussa. Alkaa hurja painiottelu valojen loisteessa. Anu juoksee hätääntyneenä paikalle. Pojat kuitenkin nauravat väsyneenä maassa. Mikon poliisi-isä saapuu paikalle ja Tommi kertoo kaiken.

Veke haetaan poliisiasemalle ja lopulta hän tunnustaa. Mikosta ja Tommista tulevat parhaat ystävät ja Anu saa jäädä.

Lopussa Mikko hyppää MM-kisojen avajaisissa uuden mäkiennätyksen.

Muuta:

– Elokuvasta tehtiin ruotsalainen versio nimeltä ”Kalle och Palle”

– Elokuvasta on tehty jatko-osa vuodelta 2011 nimeltään Hyppää tyttö, hyppää!, jossa Mikon tytär Sofia on samojen haasteiden parissa

Musta kallio

Rikosjännitys, 2010

O: Aku Louhimies. N: Ville Virtanen, Antti Reini, Hannu-Pekka Björkman, Irina Björklund, Peter Franzen.

Nuoren miehen ruumis löytyy Mustankallion mäeltä. Mies oli nimeltään Mika ja kuului paikalliseen MCLK-rikollisjärjestöön. Mediassa pohditaan, onko mies yksi jengien välisen huumebisneksen nimetön uhri vai jengin sisäinen kurinpalautuksen kohde. Kovaotteinen rikospoliisi Korhonen (Virtanen) ryhtyy tutkimaan tapausta, yhtenä muista rikollisjärjestöön liitetyistä rikoksista. Kaikki kuitenkaan ei ole sitä miltä näyttää.

Korhonen pidätyttää rikollisjengin pomon Ripan (Franzen) muista rikoksepäilyistä taktisena vetona. Näin hän saa Ripan vaimon Ilonan (Björklund) puhumaan. Jengissä huhutaan ulkolaisista palkkatappajista ja toista kautta selviää, että kuollut mies on Viipurin huumekaupan Suomen yhteyshenkilö, ei siis mikään juoksupoika, kuten Ilona väittää.

Korhonen lähtee Viipuriin, jossa saa kuulla Viipurin lähteeltään, että huumeita on liikkeellä ennätyksellisen paljon. Vaikka Suomen yhteyshenkilö on jo kuollut, joku on siis ottanut huumekaupan hoitoonsa. Toisaalla hän saa tietoonsa, että Tihonov on Viipurin World Games -museon yksi rahoittaja. Samojen kisojen, jotka järjestettiin Lahdessa v. 1997 tuottaen satoja miljoonia tappiota, jolloin moni lahtelaispoliitikko joutui eroamaan. Museo sijaitsee isossa tyylikäässä rakennuksessa. Sisään päästyään Korhonen huomaa museon olevan alennustilassa. Seinällä hän näkee vanhan valokuvan vuodelta 1996, joka on kuvattu Lahdessa Kisapuistossa. Kuvassa on nykyinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Laatikainen (Reini) ja Tihonov (Björkman) kättelemässä. Tihonov on venäläinen liikemies, joka lobbaa ympäristöteknologiaosaamista Lahdesta Venäjälle. Korhonen saa vahtimestarilta tietää Tihonovin vakioravintolan. Se on kuitenkin suljettu, ja ketään ei ole paikalla. Varaston vessasta löytyy vanha Lahen Ajat -sanomalehti, josta löytyy juttu Mustankallionmäen surmasta.

Lahteen palattuaan Korhonen tutkituttaa Laatikaisen firman kirjanpidon. Laatikaisen silloinen yritys lobbasi vuoden 1997 World Gamesia Lahteen. Hänen konsultointiyritys teki voittoa, jotka kierrätettiin venäläisyrityksen kautta, jota hoiti Tihonov. Tämä johdattelee Laatikaisen nykyisen ympäristöteknologiayrityksen kirjanpitoon, josta löytyy epäselvyyksiä idänkaupan suuntaan. Tihonovin yritys on ollut pelkää rahanpesua varten. Lisäksi selviää että tapettu Mika on tehnyt aikoinaan Laatikaiselle töitä. Ja että Mika oli Ilonan miesystävä. Korhonen antaa pidätysmääräyksen Laatikaisesta ja kansainvälisen etsintäkuulutuksen Tihonovista. Molemmat ovat kadonneet. Tihonov löytyy hukkuneena Häränsilmästä, kädet nippusiteissä.

Korhonen päättelee, että Tihonov tappoi Mikan varoitukseksi jengille ja ottaakseen itselleen huumekaupan. Kaupan takana oli Laatikainen, jota hän hoiti MCLK-jengin kautta, mistä. Mikan tappaminen oli Laatikaiselle liikaa ja niin hän tappoi Tihonovin. World Games ja sittemmin ympäristöteklogiahanke oli Laatikaisen ja Tihonovin projekti, jolla molemmat pesivät rikollista rahaa.

Korhonen saa selville että Ilona jahtaa Laatikaista, luullen että hän on Mikan tapon takana. Korhonen näkee Upon sillalta rautatien varressa Laatikaisen hahmon. Kauempana on Ilona, osoittaen aseella Laatikaista. Laatikainen hyppää Pietariin matkaavaan Allegron alle.

Muuta:

– Elokuva perustuu Tauno Hiekkavuoren rikosjännäriin Musta lahti

– Lahti-noirin terävintä kärkeä edustava elokuva kahmi kahdeksan Jussi-palkintoa ja valittiin vieraskieliseksi Oscar-ehdokkaaksi.

Artikkeli on julkaistu alunperin Lahen Ajat -verkkojulkaisussa vuonna 2018