Tie tähtiin – Lahden Ursa

Marko Kämäräinen

Kuva Marko Kämäräinen

Vierailimme Lahti-Seuran jäsenten kanssa tähtitornilla 17. päivä tammikuuta. Vastassa meitä oli Lahden Ursan tiedottaja Marko Kämäräinen. Ensin jäimme Pirttiharjun tähtitornin ensimmäiseen kerrokseen Ursan toimitilaan, jossa Kämäräinen piti esittelyn yhdistyksen toiminnasta sekä kertoi hieman harrastamisesta ja yleistietoa tähtitieteestä. Tämän jälkeen kiipesimme tornin huipulle, ja pääsimme ihailemaan maisemia ja laitteita. Vierailulle sattui pilvinen sää, joten tähdet jäi näkemättä. Katsoimme kuitenkin erästä maakohdetta eli mitä kaupungintalon kello näytti.
Kyselin vierailun jälkeen Kämäräiseltä tähtiharrastamisesta.

Miten päädyit harrastamaan tähtitaivasta?
— Äitini kysyi vuonna 1983 haluaisinko mennä käymään tähtitornilla. Siellä oli silloin muistaakseni avoimet ovet tai muuta esittelyä. Olin silloin 13-vuotias, ja liityin saman tien jäseneksi. Jossain vaiheessa pidin toiminnasta vähän paussia, mutta jatkoin aikuisiällä, ja tällä tiellä olen edelleen.

Mikä sinulle on tähtiharrastamisessa kiinnostavinta?
— Mahtavat etäisyydet, valonnopeus sekä avaruuden alkuperän selvittäminen öisin kaukoputken ääressä. Olen kuvannut seitsemän komeettaa sekä auringonpurkauksia, eli protuberansseja. Sain kuvattua kansainvälisen ISS-avaruusaseman ja lisäksi etsin uusia supernovia.

Minkälaiset puitteet Lahdessa on tähtien katselulle?
— Lahdessa on kaupungin läheisyyden takia vähän hankala harrastaa tähtienkatselua, puhumme ”valosaasteesta”. Kuitenkin tähtitornilla meillä on Suomen huipputason laitteet eli tietokoneohjattu Meade 16″ LXX 200 teleskooppi ja SBIG-kamera. Myös tornin historiallinen Väisälä-teleskooppi on edelleen käytössä.

Entä lähiympäristössä ja muualla Suomessa?
— Valosaaste on ongelmana muuallakin kaupunkien läheisyydessä. Orimattilan Artjärvelle Helsingin Ursa on rakentanut valosaasteettomaan ympäristöön maaseudulle ison havaintokeskuksen, jossa joskus kokoonnumme. Siellä on tähtien katselu huipussaan!

Minkälaista toimintaa Lahden Ursa järjestää?
— Ursa järjestää tähtitieteen näytöksiä Pirttiharjussa yleisölle ja jäsenilleen. Jäsenillemme järjestämme teemailtoja mahdollisimman usein, joissa aiheena esimerkiksi tähtivalokuvaus, avaruuslennot tai myrskybongaus. Teemme joskus retkiä muille tähtitorneille kuten em. Artjärven havaintokeskukselle tai yliopistojen tähtititieteen laitoksille. Lisäksi meillä on Lahden Ursan, Järvenpään Altair ry ja ja Helsingin Ursan välillä alkanut 2012 maaliskuussa ”Auringon moniaaltoalueen havaintoprojekti” -nimellä kulkeva yhteistyöprojekti.

Minkälaisia kohokohtia tähtitornissanne on koettu?
— Olemme kuvanneet 22 supernovaa. Niiden kuvaaminen on tähtiharrastajana vähän harvinaisempaa. Venuksen ylikulku on kuvattu vuosina 2004 ja 2012 onnistuneesti. Tapahtuma on mahdollista kuvata vasta 120 vuoden kuluttua uudelleen.

Mitä muuta tähtiharrastajat voivat tehdä pilvisellä säällä, kuten Lahti-Seuran vierailulla?
— Pilvisäällä jäsenilloissa katsomme videoesityksiä avaruustieteistä tai muutoin juttelemme kosmologiaa tai niitä näitä.

Miten tähtiharrastukseen pääsee mukaan?
— Ei tarvita erityisosaamista, esimerksi itse aikoinaan aloitin harrastuksen kiikareilla. Harrastuksen alkuun neuvotaan tähtitornilla. Mukaan toimintaan pääsee käymällä verkkosivuillamme ja täyttämällä jäsenhakukaavake.


Lahden Ursa on perustettu marraskuussa 1948 tähtitieteen harrastuksen edistämiseen. Tällä hetkellä Ursalla on jäseniä 150 henkilöä. Ursan logossa esiintyy Ison Karhun tähdistö 1600-luvun tähtikartasta Saksassa. Latinaksi se on Ursa Major, josta yhdistys saa nimensä. Pirttiharjun tähtitorni valmistui vuonna 1963 ja tornin lattian korkeus merenpinnasta 192,5 m.

Koko Kansantalon Kinos

Lahtelainen elokuvafestivaali KINOS järjestetään 17.-18.3.2017, jo noin 15:ttä kertaa. Erityisesti lyhytelokuviin keskittyvä KINOS-festivaali julistaa jälleen avoimen elokuvahaun. Festivaalityöryhmä huomioi fiktiot, dokumentit, animaatiot, musiikkivideot, kokeelliset videotaideteokset sekä mitkä tahansa kiinnostavat teokset aiheesta riippumatta.

Kinos Kansantalon Kuusenlatvassa vuonna 2016 (Kuva Hanna-Maria Grönlund)

Kinos Kansantalon Kuusenlatvassa vuonna 2016 (Kuva Hanna-Maria Grönlund)


Vuoden 2017 teema on kestävyys: ”KINOS-elokuvafestivaalia järjestetään sinnikkäin talkoovoimin. Festivaali on saapunut murrosikään ja nyt jos koskaan vaaditaan kestävyyttä. Ilmassa on kapinahenkeä ja kukaan ei tajua. Maailman mielettömyys lyö kasvoille. Samaan aikaan luonnonvarat hupenevat ja kertakäyttökulttuuri kukoistaa. Kertooko Sinun teoksesi ratkaisuista? Sisältyykö tarinaasi sinnikkyyttä? Mikä on Sinun filmijalanjälkesi? Vai voisko vähempää kiinnostaa?”

Festivaaliin osallistuminen on maksutonta. Ehdotettavien töiden tulee olla perillä viimeistään perjantaina 13.1.2017 ilmoittautumislomakkeen kanssa. KINOS-työryhmä valitsee festivaalilla esitettävät teokset ja ohjelmisto julkaistaan maaliskuun alussa 2017.

Festivaalin vetäjän Miina Kaartisen mietteitä Kinoksesta ja elokuvafestivaalin taustoista.

Mikä on Kinos ja miten kaikki alkoi?

Kinos tai KINOS (rakkaalla lapsella on monta nimeä jne.) on talkoovoimin järjestettävä kaupungin ainoa elokuvafestivaali, joka sai suullisen perimätiedon mukaan alkunsa 2004. Tuolloin lahtelainen kaveriporukka päätti perustaa erilaisen elokuvafestivaalin, jolla näytettäisiin perinteisten festivaalien ulkopuolelle jäävää elokuva- ja videotaidetta. Keskellä ankarinta talvea järjestettävä tapahtuma sai nimekseen Kinos ja puitteet sille löytyivät vanhan puutalon alakerrassa Kymintiellä sijaitsevasta Kymi-pubista. Jo seuraavana vuonna Kinos sai kumppanikseen Päijät-Hämeen elokuvakeskus ry:n ja sitä seuraavana vuonna tapahtuma siirtyi elokuvakeskuksen omaan elokuvateatteriin Kino Iirikseen Saimaankadulle.

Kinos levittäytyi koko Kansantaloon vuonna 2016 (Kuva: Hanna-Maria Grönlund)

Kinos levittäytyi koko Kansantaloon vuonna 2016 (Kuva: Hanna-Maria Grönlund)


Minkälaiset puitteet elokuvateatteri Kino Iiris – ja nykyään koko Kansantalo – tarjoaa festivaalille?

Päijät-Hämeen elokuvakeskuksen (PHEK) pyörittämä elokuvateatteri Kino Iiris tarjoaa aivan loistavat puitteet Kinokselle, koska sekä Iiriksen että Kinoksen tehtävänä on tarjota päijäthämäläisille vaihtoehtoista katseltavaa elokuva- ja audiovisuaalisen taiteen saralta. Lisäksi Kino Iiris, kuten koko Lahden Kansantalo, on esteettisesti hurmaava ja kotoisa miljöö! Vuoden 2016 Kinos-festivaali levittäytyi tosiaan ensimmäistä kertaa Kino Iiriksestä muualle Kansantalon tiloihin esim. Vaahterasaliin. Kokeilu oli oikein onnistunut.

Mistä koostuu hyvä elokuvafestivaali?

Hyvän leffafestarin syntyminen vaatii ensisijaisesti tekijöiden rakkautta lajiin: elokuvaan ja tapahtumanjärjestämiseen! Näistä kahdesta syntyy sitten kiinnostava ohjelmisto, vieraat, oheisjutut ja hyväntuulinen tekemisen meininki joka välittyy myös festarivieraille. Mielestäni nämä jutut pätevät sekä isompaan että pienempään tapahtumaan. Ohjelmistoa ajatellen tärkeää on tietenkin, että festari tarjoaa katsojille jotain vähän erilaista, sellaista mitä ei voi nähdä netistä tai tavallisena viikonloppuna leffassa käymällä. Yksi tärkeä elementti on myös festareihin kuuluva yhteisöllisyys, eli se, että elokuvafestivaalilla on lämmin tunnelma ja kävijä kokee kuuluvansa jollain tavalla joukkoon ja olevansa tervetullut.

Paikallisfilmejä Tammisalissa (Kuva Hanna-Maria Grönlund)

Paikallisfilmejä Tammisalissa (Kuva Hanna-Maria Grönlund)


Miten Kinos erottuu muista elokuvafestivaaleista?

Kinoksessa kiinnostavaa on sen joka vuosi muuttuva luonne. Festarin ”organisaatio” on hyvin löyhä ja festarin vetovastuu vaihtelee. Tämä pitää festivaalin raikkaana, sillä festivaali on aina erilainen, tekijöidensä näköinen. Kinos on aina erottunut myös sillä, että ohjelmistossa voi nähdä hyvin eritasoisia audiovisuaalisia teoksia. Kuten sanonta kuuluu ”Kinos ei kaihda räkäisimpiäkään töitä!”. Monipuolisuus on Kinoksen valtti!

Onko Lahdessa tarvetta elokuvafestivaalille?

Tottakai Lahden kokoisessa kaupungissa on tarve elokuvafestivaalille, jopa usemmallekin kuin yhdelle! Elokuvateatteriala on ollut jo pitkään murroksessa ja globaali trendi on, että alaa hallitsevat isot tekijät. Itsenäisiä ja pieniä elokuvateattereita on yhä vähemmän, mikä on sääli! Tätä latistuvaa tarjontaa paikkaamaan syntyy jatkuvasti Suomessa ja muualla maailmassa erilaisia elokuvafestivaaleja, jotka tarjoavat elokuvan ystäville mielenkiintoista katsottavaa. Lahdessakin on enää vain kaksi elokuvateatteria: Finnkino ja Kino Iiris. Elokuvakulttuuri ei pysy hengissä itsekseen, vaan sen eteen pitää toimia! On tärkeää keksiä paikallisesti uusia juttuja, ylläpitää vanhoja ja ennen kaikkea käydä kuluttamassa elokuvateattereiden penkkejä! Paikallinen elokuvafestivaali mahdollistaa osaltaan tätä elokuvakulttuurin ylläpitämistä ja edistämistä.

LiMu-radio Vaahterasalin lavalla (Kuva Hanna-Maria Grönlund)

LiMu-radio Vaahterasalin lavalla (Kuva Hanna-Maria Grönlund)


Pääosassa ovat elokuvat, mutta mitä muuta mukavaa festivaali voi tarjota?

Elokuvat ovat tietenkin tärkein juttu, mutta lisäksi Kinoksessa on usein tarjolla oheisohjelmaa kuten musiikkiklubeja ja sen sellaista. Tänä vuonna toteutettiin paljon erilaista oheisohjelmistoa yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa. Esim. Lahden ammattikorkeakoulun kampusradio LiMu-radio teki koko Kinos-päivän radiolähetystä Vaahterasalista, Kansantalon kahviossa oli tarjolla Kurmaksen köökin herkullinen brunssi ja Lahti-Seura juhli synttäreitään Kinoksen aikaan Tammisalissa.

Miten Kinos on muuttunut vuosien varrella? Mitä uutta oli vuonna 2016?

Kinos on joka vuosi erilainen, koska festivaalia tekemässä on aina vaihtuva kokoonpano vapaaehtoisia. Merkittävin ero tänä vuonna oli se, että emme järjestäneet avointa hakua ohjelmiston elokuville vaan keräsimme katsottavaa vapaamuotoisesti kuratoiden. Lisäksi festari järjestettiin ihan alkuaikojen tapaan yksipäiväisenä. Toisaalta samaan aikaan kun festarin kesto lyheni, se levittäytyi useisiin eri tiloihin Kansantalolla. Oikeastaan vuosi 2016 oli siis monintavoin poikkeuksellinen Kinos-vuosi!

Mitä on luvassa vuodelle 2017?

Vuonna 2017 KINOS ottaa jälleen haltuun koko Kansantalon ja tällä kertaa festarit kestävät kaksi päivää. Avasimme välivuoden jälkeen lokakuussa avoimen elokuvahaun, joka päättyy tammikuussa. Teemana meillä on seuraavilla KINOS-festareilla ”kestävyys”. Toivottavasti ehdotettujen elokuvien joukossa on monipuolisesti erilaisia teoksia!

Leffasarjojen lisäksi tiedossa on tuttuun tapaan kaikenlaista oheishässäkkää, jatkoklubeja, ruokaa, näyttelyitä, luentoja ja niinedelleen. Mahtavaa, että KINOS tulee taas!!

Minkälaisia tulevaisuuden suunnitelmia Kinoksella on?

Kinoksen tärkein missio on pysyä hengissä talviunten ajan ja herätä taas keväällä henkiin! Jotta tämä mahdollistuisi, festivaalia tekemään tarvitaan innokkaita ihmisiä, joten mikäli lukijoiden joukossa on elokuvaihmisiä ja tapahtuman järjestämisestä kiinnostuneita tyyppejä niin ei muuta kuin mukaan tekemään Lahen parasta elokuvafestaria!!

Lahdessa(kin) nauretaan

Loviisankadun ravintola Tirrassa on järjestetty viime vuodesta alkaen kuukausittaista stand up clubia. Nauru ei lakkaa kesäksikään ja hiljattaiin kesäkuussa järjestettiin jo 13. ilta. Kesän tulevat illat järjestetään 15.7. ja 19.8.

Niilo Nahari tositoimissa ravintola Tirran lavalla (Kuva Leo Holmström)

Niilo Nahari tositoimissa ravintola Tirran lavalla (Kuva Leo Holmström)

Tapahtuman puuhamies Niilo Nahari. Miten kaikki alkoi?
- Illat saivat alkunsa, kun tulin Islannista Lahteen, jossa kokeilin stand up -komiikkaa ensimmäiset kerrat. Ajattelin että olisi hyvä saada Lahteen oma treeniklubi, jossa pääsee harjoittelemaan omia juttuja. Paikka löytyi kun puhuin kaverille ideastani, joka ehdotti ottamaan yhteyttä ravintola Tirran porukkaan. Jaakko Teittisen kanssa pidettiin pieni palaveri ja sovittiin että lähdetään kokeilemaan hommaa kerran kuussa. Siinä sitten otin yhteyttä muutamiin koomikoihin ja lähdin järjestämään ensimmäistä iltaa, johon tuli aika paljon omia kavereita katsomaan, siitä sitten sana on lähtenyt leviämään.

Nahari valitsee iltojen koomikot, joita esiintyy illan aikana noin kymmenen. Miten yhteydenotto tapahtuu?
- Koomikot ottavat muhun yhteyttä ja siitä sitten valitsen yleensä ensimmäiset, jotka ehtivät laittaa viestiä ja jotka varaavat ajoissa. Lavalle on tunkua, joten treeniklubeille paikka on varattava ajoissa.

Miten lahtelaiset ovat edustettuina illoissa?
- Lahtelaisia koomikoita ei ole hirveesti, ammattilaisia Tommi Mujunen ja Pirjo Heikkilä. Ihan muutamia vain on käynyt Tirran lavalla, toivottavasti tulee lisää.

Naharin mielestä kehitystä tapahtuu jatkuvasti ja amatöörikoomikoiden määrä on kasvanut viime vuosina hurjasti. Tähän syynä on myös treeniklubien tarjonnan paljous. Entä miten yleisö on löytänyt paikalle Tirrassa?
- Yleisöä on pikkuhiljaa löytänyt paikalle. Aluksi oli ehkä noin 40-50 ihmistä paikalla ja nyt viimeisen puolen vuoden aikana päälle 100 henkeä. Mainostaminen tapahtuu julisteilla keskustan alueelle sekä Facebookin kautta. Sana kulkee myös vanhan ajan tyyliin suusta suuhun.

Mistä luulet yleisömäärien kasvun?
- Suosiota varmaan saatu sen takia, kun Lahdessa ei ole samanlaisia stand up -iltoja, missä pääsis näkee kaikennäköistä ja tasoista koomikkoa ja koomikon alkuja. Pääsee näkee hyvää ja keskeneräistä huumoria :)

Miten Tirra soveltuu stand up -iltoihin?
- Tirra on hyvä keikkapaikka, yleisö on aika sekalainen sakki ja nykyään sellainen satapäinen, joten myös paineita onnistumiseen on. Myös välillä löytyy ns. heklereitä (huutelijoita), jotka rikkovat koomikoiden esitystä.

Miltä Tirran stand up -iltojen tulevaisuus näyttää?
- Se näyttää hyvältä. Kerran kuussa jatketaan Tirrassa, niin kauan kun yleisö löytää paikalle. Täytyy kiittää kaikkia ketkä ovat olleet esiintymässä ja varsinkin niitä ketkä ovat tuleet paikan päälle katsomaan meitä, iso kiitos. Ilman yleisöä hommasta ei tulisi mitään! Erityissuunnitelmiakin on, mutta ne pidetään vielä kaapissa piilossa!

Elävää musiikkia lahtelaisittain

1536486_329478030526534_568665137_nLahen Elmu perustettiin vuonna 2012 ja yhdistyksellä haluttiin vahvistaa Lahen musaskeneä ja ”järkeistää” keikkahommia. Yhdistyksen puheenjohtaja Hanna-Mari Peiju kertoi kuulumisia kesän kynnyksellä. Miten toimintanne on kehittynyt näinä vuosina?

- Ollaan saatu uskottavuutta ympäri Suomen. Meihin ollaan yhteydessä keikkojen ja muiden tapahtumien muodossa. Toki on tarvetta ja halua kehittyä lisää, ja tarvitaan lisää uusia naamoja hallitukseen ja aktiivijäseniksi. 

Elmun perustoimintaa ovat keikkojen ohella työpajat ja koulutukset. Keikkoja on tarkoitus järjestää varta vasten uusille nouseville bändeille. Toimintaan kuuluvat myös keskustelutilaisuudet ja erikoisemmat tilaisuudet, esimerkiksi viime maaliskuussa järjestetty videoraati elokuvafestivaali Kinoksessa elokuvateatteri Kino Iiriksessä.
Lisäksi Elmu palkitsee vuosittaisessa gaalassaan päijäthämäläisiä musiikkivaikuttajia. 

- Toimintaa ja tapahtumia järjestetään laidasta laitaan. Pyritään kuuntelemaan jäseniä mitä ne haluaa tehdä. Koulutuksia ollaan pidetty tärkeinä. Siellä päästään koulimaan uusia tekijöitä alalle ja antaa vinkkejä mitä tehdä ja mitä ei. Totta kai myös uusien bändien ottaminen keikoille on meille sydämen asia, jota halutaan tuoda esiin toiminnassa.

Tapani Ripatti palkittiin viime gaalassa pitkästä työstään lahtelaisen musiikkielämän eteen tehdystä työstä. (Kuva Elmun Facebook-sivu)

Tapani Ripatti palkittiin viime gaalassa lahtelaisen musiikkielämän eteen tehdystä pitkäjänteisestä työstä. (Kuva Elmun Facebook-sivu)

 

Mitä hyvää sekä kehitettävää on Lahden keikkaelämässä?

- Nämä on näitä ikuisuuskysymyksiä. Kaikkihan lähtee yleisöstä. Bändit ja järjestäjät seuraavat kohderyhmiä… Lahessa on niiiiiiin paljon potentiaalia ettei mitään järkeä. Ainut mikä täällä on haasteena on oma asenne tekemiseen. Omaleimaisuutta Lahessa on niin paljon klassisesta genrestä hardcoreen, että voi olla todella ylpeä omasta kaupungista.
Keikkapaikkatarjonta on rajoittunut, mutta erittäin tasokas! Hienoja paikkoja meillä täällä Lahes!

Mitä Elmun toiminta sisältää tänä vuonna ja tulevaisuudessa?

- Paljon keikkoja luvassa ja toukokuussa järjestettiin Lahen Elmun Elmuviikko -> pelkkää tykitystä. Siellä oli esimerkiksi Lost Society ja Erakossa, jotka niittänyt mainetta jo isoissa kuvioissa.
Uudet tekijät ovat aina tervetulleita mukaan toimintaan.

Miten Elmuun voi liittyä ja mitä Elmu jäsenilleen tarjoaa?

- Osoitteesta www.lahenelmu.fi löytyy infot. Elmun jäsenyys on omantunnon asia. Haluatko tukea Päijät-Hämeen alueella tapahtuvaa musa- ja tapahtumatoimintaa…? Jos olet sitä mieltä, että ”kyllä”, niin edut tulevat kylkiäisinä halvempina sisäänpääsylippuina sekä muiden yhteistyökumppaneidemme alennuksina.

Vesijärven satama pienoiskoossa 2/2 – Tapani Laakson pienoisrautatie

Vesijärven satama pienoiskoossa -osassa kaksi Tapani Laakso esittelee hänen omaa Lahden satamaa kuvaavaa pienoisrautatietä.
Ensimmäisessä osassa esittelyssä Lahden Rautatieharrastajat Topparoikka ry:n tekemä Vesijärven sataman pienoisrautatie.

Vesijärven satama. Kuva Tapani Laakso.

Vesijärven satama. Kuva Tapani Laakso.

Mistä sait idean Vesijärven sataman pienoisrautatiehen?

Tehtyäni muutaman viime vuoden aikana niin sanottuja kotimaan maisemamoduuleita lähinnä näyttelyrataan ja viimeksi sahamiljööseen, johon liittyy oleellisesti vesistöt ja tukinuitto. Luonnollisena jatkona siihen oli moduuli jossa oli myös laivoja, joten mikäpä olisi ollut parempi aihe syntyperäiselle lahtelaiselle kuin tuttu Vesijärven satama – onhan satamasta olemassa jo H0-mittakaavan malli Topparoikka-yhdistyksen toteuttamana. Ajattelin, että teen saman aiheen pienempään mittakaavaan. Sain H0-mallin tekijöiltä piirustukset asemarakennukseen skaalattavaksi N-mittakaavaan, ja alku oli siinä.

Miten päädyitte mittakaavaan 1:160 eli N? Minkä merkkistä kiskoitusta ja kalustoa olet käyttänyt?

Aloitin 1950-luvulla kotimaisella MECA-rautatiellä, raideväli 32 mm, siitä siirtyminen H0-skaalaan. Käytettävissä olevan tilan loppuessa lahjoitin sen kummipojalle ja 80-luvun alussa siirryin N-skaalaan. Nyt tuntuu, että pitäisi palata askel taaksepäin, kun alkaa tuo iän mukanaan tuomat näkö- ynnä muut seikat haitata näpertelyä. Ennen moduulirataa kotirata koostui muutamasta suuresta lohkosta ja 1980-luvun alussa ostetuista Fleischman-aloituspakkauksista. Siitä johtuen kaikki raidekalusto ja vaihteet olivat Fleisua. Ne poistuivat pienoisrautatieltäni kun siirryin moduuleihin.

Moduuleissa olen käyttänyt ainoastaan Peco code 55 fleksiä ja Peco electrofrog -vaihteita NCF-standardin mukaan. Vaihdemoottorit ovat Conradin. Niin sanottu kotirata, joka koostuu 19 moduulista, kuvaa keskieurooppalaista maisemaa ilman tarkempaa esikuvaa – ati ehkä Colmarin kaupunkia jollain tavalla. Radalla liikkuvat junat ovat sen mukaisia: TGV, IC ja niin edelleen. Liikkuva kalusto on yleisintä myynnissä olevaa merkkiä, kaikki taitavat löytyä. Kotiratamoduuleista suurin osa on ollut näyttelyissä useampaankin kertaan, mutta viimeiset vuodet vain kotona. Kotirata on siis moduulistandardin mukainen niin, että jokaisen moduulin ulkoreunoissa raideparit ja sähköliitännät ovat standardin mukaiset, joten jokaisen palan voi irrottaa ja kytkeä yhteisrataan. Vesijärven satamamoduulissa kaikki on tehty NCF-standardin mukaan, ja käytetty raidemateriaali on Pecoa.

Mitä ajanjaksoa malli kuvaa ja kuinka tarkasti malli noudattelee esikuvaansa?

Kun tutustuin sataman historiaan, päädyin lähinnä aikaan ennen liikenteen loppua ja siten 1950-lukuun. Tosin historiatiedot käsittelivät ensisijaisesti vielä varhaisempaa aikaa mutta ehkäpä malli kuvaa 50-lukua oikein. Henkilökohtaisesti en ketään siellä mahdollisesti asunutta etsinyt vaan uskoin olemassa oleviin kuviin ja teksteihin.

Ainakin yksi selvä ero on siinä, että moduulistandardi joka määrittelee maiseman syvyydeksi 400 millimetriä, poistatti yhden kiskoparin siitä ratakaaviosta, joka on raidekartoissa. Toinen muutos tuli vinon laiturin kulmaan, jota piti pienentää saadakseni laiturille pituutta.

Minkälaista rautatie- ja ajoneuvokalustoa ja rakennuksia malli sisältää?

Mallissa on asemarakennus, yksi makasiini, kioski ja vaihdemiehen koppi, laitureilla kolme nosturia, pari hinaajaa, neljä proomua ja kaksi matkustajalaivaa. Laitureilla on toimiva valaistus vanhan mallisilla valaisinpylväillä, makasiinissa ja asemarakennuksessa valaistus, runsas määrä figuureita sekä erilaista rahti- ynnä muuta tavaraa, muun muassa Jowet Javelin -henkilöauto. Näyttelyissä kiskoilla on puutavaravaunuja, halkovaunuja, kiskokalle ja aseman edessä muutama Ei-matkustajavaunu ja veturina Hv3.

Matkustajavaunu Vesijärven aseman edustalla. Kuva Tapani Laakso.

Matkustajavaunu Vesijärven aseman edustalla. Kuva Tapani Laakso.

Ilmeisesti olet itse tehnyt kalustoa ja rakennukset. Miten ja millä tavoin olet rakentanut ne esikuvien mukaiseksi?

Rakennukset (asema ja makasiini) on valmistettu Evergreen-profiililevyistä, soiroista, profiileista ynnä muusta. Kioski ja vaihdemiehen koppi ovat Mestarimallien vakiotuotantoa.

Aseman takana olevat koivut on tehty grillitikuista, rautalangasta, huovutevillasta ja NOCH-sirotteesta hiuslakalla höystettynä. Kotimaan puita on vaikea löytää kaupoista, ja aina kannattaa tehdä itse jos suinkin mahdollista.

Vesillä olevat proomut on tehty pääsääntöisesti balsasta ja muovilevyistä sekä soiroista. Jyväskylä- ja Taru-laivoissa alarunko on balsaa, kannet muovilevyä, hytit puretuista tosi vanhoista eurooppalaisista matkustajavaunuista joissa oli riittävästi pieniä ikkunoita ja pikkuosat aluksiin miljoonalaatikosta. Matkustajalaivojen alkuperäiset telakkapiirustukset (Lehtomäen telakka Warkaudessa) löysin netistä, mikä helpotti mallien valmistusta. Hinaajat on modifioitu Artitecin dieselhinaajista, jotka olen muuttanut höyrylaivoiksi muistuttamaan täällä käytössä olleita hinaajia. Puutavaravaunut on tehty etsisarjoista vanhoille alustoille, matkustajavaunut Mestarimallit Ei-vaunusarjoista, Hv3 modifioitu hytin ja tenderin osalta muistuttamaan käytössä ollutta veturia.

Pienoisrautatiesi on myös osana laajempaa moduulirataa N Club Finland ry:ssä. Kerro hieman yhdistyksen ja moduuliradan taustoista.

NCF on perustettu vuonna 2007, ja itse liityin kerhon jäseneksi syyskuussa saman vuonna kun löysin museon sivuilta tiedon, että N-harrastajia on kerääntynyt yhteen. Vuosien ajan ihmettelin että missä ovat kaikki N-harrastajat, kun näyttelyissä yleisesti oli vain H0-ratoja. NCF kuuluu eurooppalaiseen I.N.G.A.NET -yhteisöön, ja sieltä on peräisin nykyinen moduulistandardi. Kun aikansa ajelee kotiradalla omaksi ja lastenlasten sekä naapurien muksujen iloksi, niin tuli mieleen, että moduulisysteemillä pääsee helposti mukaan suurempaan joukkoon harrastajia ja esittelemään omia tekosiaan. Samalla saa uusia ideoita sekä kokemuksia ja tietenkin uusia harrastajaystäviä.

Eli hankkimalla vaikkapa yhden moduulin rakennussarjan pääsee yhteisrataan mukaan. Ennen näyttelyä kerätään tietoa osallistujista ja varataan tila. Itselläni on ollut yhdestä kuuteen moduulia kerrallaan esillä. Joskus on ulkomaata ja suomimaisemaa peräkkäin, mutta junat kulkevat sujuvasti maasta toiseen. Tähän joukkoon kaivattaisiin uusia rakentajia. Jostain syystä joukko, joka tuo moduuleitaan näytteille, on aika harvalukuinen ja siitä johtuen turhan usein on katsojille tarjolla samanlainen maisema, esimerkiksi kevään näyttelyssä museolla ja syksyn Pienoisrautatie-päivillä.

Liikkuvaa kalustoa jokainen tuo halunsa mukaan. Alkuun kaikki radalla ollut kalusto oli ulkomaan junia, mutta aika pian alkoi ilmestyä suomalaiselta näyttäviä junia eri tavoin toteutettuna. Itse aloin valmistaa suomikalustoa, kun jossain näyttelyssä kuulin kommentin, ettei tuossa mittakaavassa pysty tekemään N-kalustoa kotikonstein. Mutta kuinkas on käynyt: suomijunia eri aikakausilta on vaikka kuinka. Itselläni pääasia kalustoa tehdessä on ollut, että yleisö, joka ei tiedä ja tunne kaikkia detaljeja tunnistaa ne juniksi, joilla ovat näyttelyyn tulleet.

Miten itse innostuit aikoinaan pienoisrautateistä?

Oikeastaan en tiedä, mikä jo pikkupoikana junissa viehätti. Kouluikään asti asuin Jalkarannassa ja perheen moottorivene oli Pikku-Veskun laiturissa, josta viikonloppuretkille lähdettiin. Sen jälkeen asuimme Vääksyn sahalla. Olisiko jonkinlainen alkulaukaus raitelle tullut, kun poikaviikarina leikkimme viikonloppuisin salaa lautatarhan kapearaiteisen rautatien tyhjillä vaunuilla? Sahalla oli useita satoja metrejä pitkä pääraide, joka ensin putsattiin siirtämällä keskeneräiset lautakuormat sivuraiteille kääntölevyillä ja sitten muutama tyhjä vaunu radan päähän – ja eikun menoksi! Kyllähän siitä yleensä kiinni jäätiin, varsinkin kun miesten keskeneräinen kuorma oli mennyt ”pommiin” siirrossa, ja asia maanantaina kantautui isän korviin. Puutavara tuotiin sahalta autoilla Sopenkorpeen lastattavaksi junaan. Hake ajettiin talvella samaan paikkaan ja keskitalvella aina jäätietä pitkin. Kesällä hake lähti proomuilla ja sahatukit tulivat kesäaikana hinaajalla Päijänteeltä.

Sittemmin tulin Lahden kaupunkiin työelämään ja aloitin tsupparina (polkupyörälähetti) ja muistan hyvin kuinka pidin pitkiä taukoja Mytäjäisten sillalla kun höyryt järjestelivät junarunkoja ratapihalla. Kai kaikella tällä on ollut oma vaikutuksensa harrastuksen alkuun.

Mistä asioista hyvä pienoisrautatie koostuu?

Tuohon kysymykseen on vaikea vastata tyhjentävästi, jokainen rakentaja tekee maiseman omien mieltymystensä mukaan. Kun itse aloitan uuden moduulin, mietin ensimmäiseksi teeman ja mahdollisen mallin tulevalle miljöölle. Kun nuo asiat ovat selvillä, on helpompi sovitella tuleva maisema moduulin antamaan tilaan. Tässä vaiheessa on tulevat rakennukset oltava päätettynä. Pääsääntöisesti moduulit ovat 400 x 800 mm, mutta itsekin olen tehnyt joitakin 600 mm syviä tai 1200 mm pitkiä, koska yksinkertaisesti muu ei ole mahdollista, varsinkin jos maisemakokonaisuus koostuu useasta moduulista. Mikäli maisema perustuu olemassa olevaan, on pakko sovitella ja poiketa todellisuudesta moduulimittojen vuoksi.

Pyrin tekemään moduuliin ainakin yhden rakennuksen joka on selvästi tunnistettavissa, jos aihe perustuu olemassa olevaan paikkaan. Lisäksi teen sen ympärille tarvittavat maaston/rakennukset mahdollisimman tarkasti.

Rakennuksia tehdessä pyrin jäljittelemään myös alkuperäisiä rakennusmateriaaleja. Jos kyseessä on esimerkiksi hirsirakennus, se on tehtävä ”puusta” eli yleensä balsalevystä uritettuna ja punamultamaalilla päälle maalattuna. Urallinen muovilevy käy kyllä lautarakennuksen seinään. Jos rakentaa kovin kaukaista mennyttä aikaa, on hyvä tutkia tarkkaan mitä siihen aikaan yleensä oli olemassa, kuten autot, traktorit ynnä muut. Tarkkojen tietojen puuttuessa, maisemaan voi eksyä jotain, mikä ei ajankohtaan kuulu.

Missä rata on kiertanyt ja tunnistavatko ihmiset Vesijärven sataman miljöön?

Satamamoduuli valmistui alkuvuonna 2014 ja on sen jälkeen ollut nähtävänä Tampereella maaliskuussa, Rautatiemuseolla toukokuussa, Suuri snadi -näyttelyssä lokakuussa ja viimeksi N-yhteisradassa Saksan Stuttgartissa marraskuussa.

Vanhan asemarakennuksen, eli nykyisin Karirannan kahvilan, monet ovat tunnistaneet. Palautettakin on tullut, yleensä positiivista. Tampereen pienoismallipäivillä moduuli sai tunnustuspalkinnon kilpailun ulkopuolisena yleisön äänillä.

Onko sinulla omakohtaisia kokemuksia ja muistoja vanhasta satamasta?

Päällimmäisenä on mielessä näky, kun halkoproomuja tyhjennettiin miesvoimin niillä pitkillä halkokärryillä, joita miehet työnsivät lankkusiltaa pitkin maihin. Miten ihmeessä ne suuret kuormat pysyivät lankulla,sillä kuormat olivat tosi suuria? Olen tutkinut useampia kirjoja ja valokuvia, mutta eipä vain löytynyt kuvaa edellämainitusta tyhjennystavasta.

Tietenkin muistissa on lukuisat laivat, proomut ja rullatehdas jne.

Mitä olet mieltä nykyisestä sataman alueesta? Pitäisikö satamarata palauttaa?

Oli suuri vahinko että rata purettiin, radan palauttaminen tekisi nykysatamasta täydellisen, kiertomatkat eli juna-laiva-yhdistelmät, konsertti-/tapahtumajunat Sibeliustalolle ym. olisivat nykyaikaa.

Artikkeli on julkaistu alunperin Topparoikka-lehdessä 1/2014