Aihearkisto: Blogit

Vierailijoiden ja toimituksen henkilökohtaiset kirjoitukset

Lahden eteläinen kehätie

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Vuonna 2018 käynnistynyt Lahden eteläisen kehätien eli valtatien 12:n rakentaminen on edennyt aikataulussa. Tie Hollolan Kukonkoivusta Lahden Kujalaan valmistuu ajallaan.
Vuosikymmenten väännön jälkeen Väylävirasto, Lahden kaupunki ja Hollolan kunta solmivat lähes 50 vuotta vireillä olleen hankkeen toteuttamissopimuksen keväällä 2017.
Launeen ohitie oli siis esillä ensimmäisen kerran jo 1960-luvulla. Tien eri vaiheista voi lukea (ladattava linkki pdf-muodossa) (silloisen Liikenneviraston) projektipäällikön Juha-Pekka Hämäläisen artikkelista.

Kirjoitin vuonna 2010 pohdiskelevan artikkelin rakentamisen ja tien käytön vaikutuksista. Hiljattain Omalähiössä julkaistu Juhani Melasen artikkeli palautti aiheen jälleen mieleeni. Puhdas Laune -kansanliikeen esilletuomat huolet olivat toki ymmärrettäviä ja varmasti myös aiheellisia.
Tämä juttu ei kuitenkaan ole vastine kellekään tai millekään, ainoastaan päivitys tuohon aiempaan kirjoittamaani juttuun. Käyn tässä läpi lyhyesti Launetta puoltavat perustelut.

Uudenmaankadun sillan valutöiden valmistelut. Kuvattu huhtikuussa 2018.

Lahdessa valtatie 12 oli ainoita kaupungin halki kulkevia valtateitä Suomessa, eikä sille ollut olemassa nykyisessä tieverkostossa realistisia vaihtoehtoisia reittejä, paitsi rakentamalla kokonaan uusi. Päätös on ollut tulppana maankäytön ”tehostamisessa” niin keskustassakin kuin Etelä-Lahdessa. Onkin ollut merkillistä että yleisesti kaupunkialueen toimivuuden ja viihtyvyyden kannalta valtatie on kulkenut keskustan läpi noinkin pitkään. Täytyy muistaa että valtatien liikenne siirtyi Aleksanterinkadulta nykyiselle paikalleen Mannerheiminkadulle 1980-luvun alussa.

Uudelle ohitiellä oli vaihtoehtoina olivat Laune ja Renkomäki, joiden välillä suurin vääntö käytiin 1990-luvulta lähtien. Lahti ja Tiehallinto (nyk. Väylävirasto) olivat ilmoittaneet etteivät ne kannattaneet Renkomäen linjausta. Launeen linjausta vastustettiin voimakkaasti tien aiheuttamien melu- ja ympäristöhaittojen ja yhdyskuntarakenteen pirstaloitumisen takia. Tämän tulkinnan mukaan Launeen linjaus on ollut oikeastaan relevantti 1960-luvun jälkeen eli siitä asti kun ohitietä on kaavailtu. 1960-luvun suunnitellun Launeen linjauksen maastokäytävävaraus on ollut nähtävillä ympäristössä aina näihin päivään asti. Kun katsoo 1960- ja 1970-lukujen karttoja Etelä-Lahtikin oli tuolloin suhteellisen harvaan asuttua, alue oli pääasiassa peltoa ja metsää. Päätöksen venyessä eteläinen Lahti on rakentunut, saaden runsaasti asumista ja palveluita; yhdyskuntarakenne on tiivistynyt ja täten myös liikenne on lisääntynyt. Toki 1960-luvun autoiluun liittyvällä edistysuskolle on syytä suhtautua kriittisesti. Oliko tuolloin (oikeaa) tarvetta ohitielle vai oliko kehätieajattelu laajemmin ajan henkeen liitetty yksityisautoilun ihannetta? Ehkä tarve nähtiin tulevaisuudessa?

Joka tapauksessa alueen maankäyttö on vuosikymmenten saatossa johtanut siihen että ohitiestä on muodostunut sisäiseen liikenteeseen tarkoitettu kehätie. On ennustettu, että tie vähentäisi liikennettä eteläisen kaupungin sivukaduilla. Olisi toivottavaa että erityisesti osa keskustan läpi kulkevasta pohjois-eteläsuuntaisesta liikenteestä siirtyisi kehätielle.

On tosin vaikea ennustaa miten ja kuinka paljon kaupunki kasvaa etelään. Se seikka tietysti liittyy poliittisiin päätöksiin sekä yleisesti yhteiskunnan trendeihin. Onkin tietysti mahdollista että Hollolan ja Renkomäen välinen tieosuus joskus perusparannetaan.  Rakentamalla Renkomäkeen kokonaan uusi tie ainakin maallikon näkökulmasta sen ympäristövaikutukset tulisivat olemaan suuremmat kuin Launeen kehätien rakentamisella.

Uusi Loviisan radan silta entisen Pippon moottoriradan tuntumassa. Radan ali kulkee jatkettu Vanhanradankatu, jota kautta Kehätieltä pääsee mm. Lotilan teollisuusalueelle. Kuvattu syyskuussa 2019.

Oikeastaan eteläisen kehätien rakentamisen puolesta muutamia selkeitä etuja:

– Keskustan läpi kulkeva läpiajoliikenne saadaan (vihdoin) pois.
– Henkilövanhinko-onnettomuudet vähenevät
– Kehätie palvelee kaupungin sisäistä liikennettä ja purkanee sumppuja muualta.
– Vaarallisten aineiden kuljetukset vähenevät herkällä pohjavesialueella. Toki aineita kulkee edelleen rautateitse, ja uusikin tie kulkee osittain pohjavesien muodostumisalueella, mutta nyt riskit ovat pienemmät.
– Etelä-Lahtea voidaan nyt markkinoida mm. pääkaupunkilaisille asukkaille ja uusille yrityksille, onhan alue ”hyvien palveluiden ja erityisesti liikenneyhteyksien äärellä”.
– Kaupunkirakennetta voidaan tiivistää mm. uudisrakentamisen myötä, vrt. Hämeenlinnan kauppakeskus moottoritien päällä.

Uudelta Ajokadun sillalta kuvattu Liipolan tunnelin suuntaan keväällä 2020.

Hankkeen kokonaiskustannuksen arvioidaan olevan 275 miljoonaa euroa. Vt 12 Lahden eteläisen kehätien osalta investointikustannuksen arvioidaan olevan 258 miljoonaa euroa ja Mt 167 Lahden eteläisen sisääntulotien 17 miljoonaa euroa. Valtion rahoitusosuus on 72 % (198 miljoonaa euroa) ja Lahden kaupungin ja Hollolan kunnan yhteinen rahoitusosuus 28 % (77 miljoonaa euroa).

Lahden maksettavaksi tulee siis n. 77 miljoonaa euroa. Kuten Melanenkin kirjoituksessaan aiheellisesti kysyy, mitä sillä summalla saadaan. Varmastikaan suoria taloudellisia hyötyä ei pystyä laskemaan, mutta vuosikymmenten sijoitus mahdollistaa muita välillisiä tuottavia yhteiskunnalle hyötyjä, kuten edellä listasin.

Liikenteen lisääntyminen aiheuttaa melu- ja ympäristöhaittoja sekä em. riskejä pohjavesialueille. Lahti on aikoinaan rakennettu ”väärään” paikkaan esim. (pohja)vesiä ajatellen, tämän sai kirkas Vesijärvikin sai aikoinaan tuntea. Valtatien säilyttäminen olisi nykyisessä tilanteessa huonoin vaihtoehto.
Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, mutta tie tullee parantamaan liikenteellisiä olosuhteita ja asukasviihtyvyyttä.

Lisätietoja:
Mielipide: Omalähiö: Eteläinen kehätie valmistuu: Mitä hyötyä Lahdelle 70 miljoonan euron sijoituksella?
Artikkelisarja: Moottori-lehti
Virallinen sivu: Väylävirasto
Facebook: Vt 12 Lahden eteläinen kehätie

Osallistuva budjetointi

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Osallistuva budjetointi (Osbu) on Lahden kaupungin järjestämä osallistuvuushanke, johon on tarkoitettu 100 000 euroa käytettäväksi erilaisiin kaupunkilaisten ehdottamiin kohteisiin. Kaupunkilaiset olivatkin aktiivisia, ehdotuksia tuli yli 700: ”Eniten ehdotettuja ideoita olivat kirsikkapuistot, kuntoportaat, skeittiparkit ja ulkoliikuntalaitteet. Suosittuja ideoita olivat myös leikkipuistot, grillipaikat, pyörätiet, roskikset ja koirapuistot.”

Ainakin kaupungin tiedotteen mukaan näyttää siltä, että lahtelaiset ovat siis lähteneet perusasioista ja ainakaan julkisuuteen ei ole ”vuotanut” omaperäisiä ideoita. Kaikkia em. ehdotettuja kohteita löytyy jo kaupungista lukuunottamatta kirsikkapuisto. Ehkä ehdotusten tarkempi syynäyksen paljastaa joitain visionäärisiä ideoita kaupunkilaisten ihmeteltäväksi. Perusasioiden hoitaminen on tottakai tärkeä asia.
Teemoista suosituin oli liikunta, mikä tietysti ei liene yllättävää kun kyseessä on Lahti. 

Radio Voimassa oli osbusta kertomassa koordinaattori Sanna Virta. Haastattelussa toimittaja Matti Evekin totesikin, että ehdotukset olivat ”kovin vaatimattomia”. Virta totesikin, että tärkeää on kuunnella kaupunkilaisia ja että he  kokevat saavansa vaikuttaa kotikaupunkiinsa ja omaan ympäristöönsä. Näin se tietysti on. Olivat siis ehdotukset mitä tahansa, on lahtelaisia kuunneltu.

Itsekin tein ehdotuksen, mutta en vielä kerro mikä se on. Sen verran paljastettakoon että olen sitä jo aiemminkin julkisestikin ehdottanut ja se löytyy eräältä sivustolta (tarkemmin en vielä kerro). Jään seuraamaan tilannetta ja ehkä palaan aiheeseen myöhemmin.

Kansalaisvaikuttamista (juttusarja)

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Juttusarja kansalaispalautteen antamisesta.

Osa 2: Torin pysäkit (18.5.2019)

Monet lahtelaiset tuntevat torin linja-autopysäkkien paikat, mutta vaikka olen itse syntyperäinen, joudun välillä muistelemaan missä sijaitseen minkäkin linjan lähtöpysäkki. Tällä hetkellä pysäkin tunnus näkyy vain yhteen suuntaan (sinne mistä linja-auto saapuu). Tämä tuntuisi olevan hankalaa erityisesti ei-lahtelaisille.
Ehdotin Lahden kaupungin nettisivujen kautta, että pysäkit varustetaan selkein kirjaimin, niin että ne näkyvät jokaiseen ilmansuuntaan. Lisäsin, että kirjaimet voisi toteuttaa oivaltavasti tai muuten kaupunkikuvaan istuvaksi. Tämä auttaisi hahmottamaan oikeat pysäkit jo kaukaa.

Kaupungin insinööri vastasi jo seuraavana(!) päivänä palautteeseen.

Hän totesi, että asiasta on tullut kaupungille palautetta aikaisemminkin, mutta tätä pysäkkien tunnistettavuuden lisäämistä useammasta suunnasta on jäänyt hoitamatta. Insinööri totesi vastauksessaan, että kauppatorin pysäkkikatoksen rungot ovat paksua metallia, johon tällaiset pysäkkitunnukset tulisivat porattavaksi ja kiinnitettäväksi läpipulteilla. Muunlaista ratkaisua ei kaupungilla ole vielä ehditty miettiä.

Ehkä kirjaintunnukselle oma tolppa joka pysäkille? Se toki vaatiin toripintaan muutoksia, erityisesti jos sen haluaisi valaista. Voisiko tolppa/kyltti olla osana valaistusta?

Luultavasti joudumme vain odottelemaan uusia pysäkkikatoksia, johon kirjaimet saadaan kiinni. Vaatimattoman rakennusmiehen kokemuksella, en tosin usko että se olisi nytkään ongelma.

Päivitys 6.11.
Kiinnitys ei ollutkaan ongelma, sillä syksyinä iltana huomasin että pysäkkikatoksiin oli kiinnitetty pienet kylti, johon oli merkitty pysäkin kirjain. Hienoa!

Osa 1: Hennalankatu (10.9.2018)

Työskentelin noin vuoden verran Hennalassa entisen varuskunnan muonitusrakennuksessa, joka saaneerattiin täysin Hämeen Poliisilaitoksen tiloiksi. Tarkoituksena oli ajaa töihin polkupyörällä, mutta tekniset ongelmat tuntuivat olevan ylivoimaiset. Saamattomuuttani pyörän korjaus viivästyi, ja lisäksi hukkasin pyöränavaimen, joten kuljin lähes koko työssäoloaikani linja-autolla.

Keskustasta Hennalaan päästäkseni minulla oli oikeastaan kaksi linjavaihtoehtoa. Aamulla töihin mennessäni käytin bussia numeroa 12, joka sopi aikataulullisesti paremmin. Jäin Helsingintien Hennalan Shell-kylmäasemaa vastapäätä olevalle pysäkille. Töistä lähdettäessä hyppäsin bussiin numero 2, joka ajoi Metsä-Pietilästä torille. Kakkosta käyttäessäni, huomioin, että juuri entisen varuskunnan kohdalla oli pysäkkien mentävä aukko. Joskus aikoinaan Hennalankatu toimi linjan 12:n päätepysäkkinä. Tämä päätepysäkkimerkki on vieläkin pystyssä Stora Enson paikoitusalueen nurkassa, aivan aidan vieressä. Lähimmät pysäkit olivat kuitenkin kaukana toisistaan, kuten alla olevasta vuosien 2017-18 linjakartasta näkyy (itseasiassa kartasta puuttuu nykyinen ns. Stora Enson pysäkki, joka oli kyllä oikeasti tien varressa).

Linjakartta keväällä 2018. Linjan 2 pysäkit Hennalankadulla. Kuten näkyy, on varuskunnan kohdalla pitkä pysäkitön väli. Tilanne muuttui uusien aikataulujen myötä syksyllä 2018. (Kuva lsl.fi)

Asia ei ollut merkittävä henkilökohtaisesti, paitsi silloin kun satoi räntää tai vettä. Tulevan poliisilaitoksen palveluja ja ”palveluja” käyttäisivät monet, jotka liikkuisivat henkilöauton sijasta linja-autolla, joten ajattelin että hyvää asiakaspalvelua olisi sijoittaa aseman lähettyville kaksi pysäkkiä lisää.
Lähetin palautepalvelun kautta kaupungille ehdotuksen Hennalankadun lisäpysäkeistä. Viestiin vastattiin: ”Olemme tänä vuonna laatimassa uutta runkolinjasuunnitelmaa ja Hennalankadun joukkoliikenne on mukana suunnitelmissa.
Otamme palautteenne huomioon reitti- ja aikataulusuunnittelussa.”

Hennalankadun uudet pysäkit 13.8.2018 alkaen. (Kuva Sauli Hirvonen)

Elokuussa postiluukusta kolahti uusi Lahden seudun liikenteen aikatauluvihko. Otin linjakartan esille, ja kuinka ollakaan: Hennalankatu oli saanut uudet pysäkit (kuva yllä). Toki pysäkkiasia oli kaupungin joukkoliikennesuunnittelijoilla tiedossa, mutta näin tavallisena lahtelaisena tunnen nyt päässeni vaikuttamaan. Ainakin palauttaseen vastattiin eli kaupunkinlaista kuunneltiin. Se lämmitti.

Niemen kampus – takaisin rikospaikalle

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

– Mitä tapahtui kun virolainen, eteläafrikkalainen ja suomalainen menivät Iskun kotikalustetehtaalle?
– Se purettiin.

Iskun kotikalustehtaan muutostyöt LAMK:n tiloiksi alkoi useampi vuosi sitten. Tehdastilat muuntuivat perusteellisessa saaneerauksessa opiskelijoiden käyttöön, kun Isku Oy:n kaikki tuotantoon liittyvät toiminnot siirtyivät (entiseen) levykalustetehtaaseen rautatien pohjoispuolelle. Pääsin itsekin osallistumaan näihin muutostöihin purkutöiden muodossa.

Alussa kerrottu jonkinasteinen ”vitsi” pitää osittain paikkansa. Purkutyömäällä oli toki muitakin suomalaisia, mutta vuokrafirman kautta sisäpurkuun keskittynyt ydintiimimme koostui em. kansallisuuksista. Aloitimme purkutyöt helmikuussa 2016 levytehtaan katolta, jonka jälkeen siirryimme kotikalustetehtaalle sisäpurkuun. Heitimme ns. keikkoja levytehtaallakin, mutta pääasiallinen työmaamme oli kotikalustetehdas.

Meidän osuutemme työmaalla kesti ehkä puoli vuotta, jonka aikana pääsimme tekemään monenlaista purkutyötä. Raskasta ja likaistahan se oli, mutta toisaalta ihan mukavaa. Varsinkin, jos pääsi ajamaan erilaisia koneita entisen tehtaan laajoja tiloja pitkin. Ja heittämään tavaraa alas koneella suoritettavaa lajittelua varten.  

Ruokalan vieressä olevassa näyttelytilassa esiteltiin muuttumisprosessi tehtaasta kampukseksi. Kuvat purkuvaiheessa olevasta rakennuksesta, ja ilokseni huomasin, että keskimmäisessä kuvassa on purkamamme ja keräämämme metalliroju talon pohjoispuolen toisessa kerroksessa.

Sittemmin lähdettyäni Iskun tehtaalta muihin hommiin, olen sivusilmällä seurannut töiden edistymistä. Aika ajoin kysellyt työmaalla olevilta tutuilta rakennusmiehiltä kuulumisia. No talohan valmistui. Lähes ajallaan. Niemi Campuksen avajaiset pidettiin perjantaina 9.11. iltaohjelmana. Päivällä oli järjestetty avoimet ovet, joten käytin tilaisuuden hyväkseni. Astelin sisälle rakennuksen pohjoispuolen ”akvaarion” sisäänkäynnistä.
Muutos olikin totaalinen. Ainoastaan tehtaan betonirakenteet muistuttivat, että nyt olen samassa paikassa, missä purkutyöt aikoinaan tapahtuivat. Sisäpihakin oli tyystin muuttunut, vaikkakin savupiippu ja ulkoseinät antoivat osviittaa aiemmasta.

Törmäsin heti opinahjon ensimmäisessä kerroksessa sattumalta tuttuun opettajaan, joka kehuikin uusia tiloja. Kaikkea tosin ei oltu vielä saatu valmiiksi ja se oli aiheuttanut monenlaisia haasteita.

Vaikutelmat tiloista olivat posiitiiviset satunnaiselle vierailijalle. Pitkiä suoria käytäviä oli vältetty ja omanlaisensa sokkeluus ja tilojen kaareva muoto toivat miljööseen kivaa vaihtelua.

Pitkä käytävä, muttei suinkaan tylsä tai painostava.

Lähes joka luokassa oli ikkunat. Taustalla on tietysti avoimuuden periaate ja ikkunat tuovat luokkaan ja käytävään avaruutta. Käytävällä kulkiessa tai luokassa istuessa, ikkunat eivät (perussuomalaista) introverttia ehkä ilahduta? Jäädään odottamaan moneenko luokkaan tulee lopulta verhot.

Luokka rakennuksen itäpuolella. Luokan ikkunan läpi kuvattu.

Varsinaisten opetustilojen käytettävyyttä en toki osaa arvioida. Tiiltä ja puuta on käytetty lämpimästi ja viihtyisästi. Toivotaankin hyvää ja tuloksellista opiskelua uusissa tiloissa.

Taidetta kaupungissa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Lahdessa on paljon seinäpintoja ja talojen palomuureja, jotka suorastaan kutsuvat seinämaalauksia, muraaleja. Valitettavasti ne houkuttavat itsekeskeisen ajattelutavan tuottamia tageja tai muita epäolennaisia ja -määräisiä töhryjä, jotka usein liioiltellusti halutaan nähdä kaupallistuneen kaupunkitilan kritiikkinä. Ympäristö- ja katutaide herättää keskustelua, erityisesti kun puhutaan julkisen tilan teoksista. Elävä ja monimuotoinen kaupunki kaipaa teoksia, joilla ei ole kaupallisia tavoitteita.
Tällaisissa teoksissa voi heijastua urbaanin elämän spontaanius ja tuoreus, ne voivat ovat oivaltavia, hauskoja, täydentäen kaupunkikuvaa ja samalla hienovaraisesti rikkoen harmaan harmoniaa.
Etenkin kevyenliikenteen tunnelit ovat otollisia tällaiselle (maalaus)taiteelle, esimerkiksi Ahtialantien kevyenliikenteen alikulku on saanut väriä, tai kuten alla olevassa kuvassa Jalkarannantien alittava tunneli. Maalauksissa kuvataan eri taidemuotoja, joten niillä selvästi myös pedagoginen tarkoitus.

Lahdessa seinäpinta-alaa löytynee keskustasta paljonkin, koska aikoinaan kivitalokortteleista ei muodostunut umpikortteleita, sillä rakentamisen trendi kallistui umpikortteli-ihanteesta väljempään 1940-luvulla, viimeistään 1960-luvulla, kun kortteleiden sisään pyrittiin saamaan luonnonvaloa. Muutos oli jo tosin alkanut aikaisemmin funktionalismin muodossa, mutta voimistui vasta elementtitalorakentamisen yleistyessä, Lahdessa etenkin 60-luvulla. Monesti rakennukset toteutettiin korkeana asuintalona, jonka yhteydessä oli matala liikerakennus, ja usein kävi niin että vanhempaa rakennuskantaa edustaneiden talojen palomuurit jäivät paljaaksi. Myös osa talojen päädyistä on jäänyt esiin, kun aikoinaan purettujen rakennusten tilalle valmistuvien uusien talojen ”reunoja” vedettiin kadulta sisemmäksi tontteja, jolloin saatiin lisää katutilaa autoille.

Seinämaalauksia ja katutaidetta

Seinäreliefeja Lahdesta löytyy, seinämaalauksia niukalti. Yksi reliefi sijaitsee Sammonkadulla nuorisotoimen/taideinstituutin rakennuksen länsipäässä. Tämän teoksen alkuperästä en tiedä, mutta omien muistikuvien mukaan se on ollut siinä jo vuosikymmeniä ja on käsittääkseni maalattua betonina. Lisäksi vanhoista tiilisistä teollisuusrakennuksista voi löytää mielenkiintoisia yksityiskohtia (tiiliornamenteista puhumattakaan) sen aikaisemmilta toimintavuosilta, kuten alla olevassa kuvassa ”Häkli” tai Malskin vanhassa rakennuksessa ”Mallasjuoma”. Nykyoloissa nämä ovat kulttuurihistoriallisesti ja visuaalisesti tärkeitä merkkejä menneestä elämästä.

Kesällä uutisoitiin uudesta seinämaalauksesta, joka tulisi Lahden Taidepanimon – nykyisin Malskin – Kulmakadun puoleiseen tiilipäätyyn. Se toteuttiin Art Häme 2012 -taidetapahtuman yhteydessä ja sen on suunnitellut ja tehnyt Jukka Hakanen. Maalauksessa sorsat suksivat, tietenkin koska ollaan Lahdessa. Vasta myöhemmin huomasin hienon yksityiskohdan, tulipyörä-kaulahuivin (mistähän tuollaisia saisi?).
Komea teos jäi Malskin korttelin täydennysrakentamisessa uuden talon taakssa.

Art Häme -tapahtumassa myös Kirkkokadun portaiden kaiteet saivat uuden pinnan. Aiemmin Päijänteenkadun yhdessä kadunvarsipuussa oli kiinnitettynä tuntemattoman tekijän neulegraffitti jo jonkin aikaa ja tästä idea(?) levisi portaisiin.
Kutomisprojekti sai myös jatkoa kun torin lehmukset saivat neulegraffittipeitteen juuri kovien pakkasten alla. Ne poistettiin 22. päivä joulukuuta joulunkylän sulkemisen yhteydessä.

Usein katutaide on tarkoitettu vain väliaikaiseksi. Esimerkkeinä jo puretun Vapaudenkadun pysäköintilaitoksen kyljessä ollut teos ja Rautatienkadun yläpuolellä liitävä mäkihyppääjä 2000-luvun puolivälin aikoihin. Nämä sittemmin poistettiin kun näyttely oli ohi. Muistutettakoon että väliaikaiseksi suunniteltu Eiffel-torni jäi lopulta pystyyn, josta kehkeytyi Pariisiin tunnus. Vaikka Eiffeliä ei tässä mittakaavassa voi suoraan käyttää tässä yhteydessä suoranaisena katutaiteen esimerkkinä, silti Lahdessakin toivoisi rohkeutta toteuttaa keskustassa vaikkapa vain pieniä pysyviä hankkeita antamaan ilmettä katutilaan.

Malli ulkomailta?

Mallia voi – ja tässä tapauksessa kannattaakin – hakea ulkomailta. Esimerkiksi sivustolta Street Art Utopia tarjoaa toinen toistaan nerokkaimpia ja taidokkaimpia urbaanin taiteen teoksi ja oivalluksia. Kuten sivun teoksista huomaa, ei niiden tarvitse olla isoja vaan hilpeät oivallukset syntyvät ympäristön omista lähtökohdista. Niiden ei tarvitse olla arkkitehtoorisia mahtihankkeita tai pönöttävän suuria valtaa ilmentäviä taideteoksia, vaan arkipäiväisen pieniä teoksia.

[lisäys 23.1.2013]
Tapio julkaisi blogissaan kirjoitukseni kommentin ja pikainen puhelinkeskustelu hänen kanssaan toi muutamia seikkoja, jotka vielä täydennän. Tähryn ja katutaiteen eroa ei voi välttämättä sen visuaalisten ansioiden (tai niiden puutteiden) perusteella kategorisoida. Oleellisempaa on tekijän motiivi ja mentaalinen tila, joko toteutuksessa tai sen ideassa.

Muraali Mukkulaan ja keskustaan

Vihdoin syyskuussa 2017 Lahtikin sai omat muraalinsa. Ensimmäinen valmistui Mukkulaan hongkongilaisen Messy Deskin toimesta.
Toinen valmistuu Saimaankatu 64:n seinään ja sen tekee italialainen Roberto Ciredz.
Teokset ovat osana UPEA17-kaupunkitaidefestivaalia.

[Artikkeli on julkaistu 06.01.2013, artikkelia on viimeksi päivitetty 4.9.2017]