Iiliäinen – kadonnut lampi

Lahdessa on ollut paljon pikku lampia ja suppia, jotka ovat kadonneet rakentamisen yhteydessä. Mainittakoon mm. nykyisen jäähallin kohdin ollut lampi sekä Sopenkorvessa ollut Pörssinpassi. Alueen tunnetuimpia lienevät Mytäjäinen ja Häränsilmä. Käsittääkseni Mytäjäisen eteläreunaa tosin täytettiin radan rakentamisen yhteydessä.

Näin entisenä etelälahtelaisena yksi kiinnostava kohde on Länsiharjun koulun vieressä sijainnut, jo nyt kadonnut Kullankukkulanlampi tai Iiliäislampi, josta on virallista tietoa niukalti. Lampi oli ilmeisesti syvä ja sen pinta-alaksi on mainittu 4000 neliömetriä. Lopulta suo ja lampi kuivatettiin ja täytettiin. Lahden Paikannimistö kertoo, että lampi olisi täytetty ennen koulun rakentamista: “ Illiäinen/Iiliäispassi, Kullankukkulanlampi. Entinen suurehko ja syvä lampi, jossa oli iiliäismatoja. Lampi täytettiin v. 1928 ja paikalle rakennettiin myöhemmin Länsiharjun koulu.” Ehkä vain osa lammesta täytettiin, sillä lähes umpeenkasvanut lampi oli vielä 1930-luvulla olemassa, sillloin kun koulu oli jo aloittanut toimintansa. Lampea muistelee kaksi koululaista Länsiharjun koulu 125 vuotta -kirjassa, joista alla poimintoja.
Jossain muistitiedoissa mainittiin, että lopullisesti lampi katosi 1950-luvun aikana.

Lampi näkyy kuvan keskellä. Osasuurennos kartasta 1898-1903. (Kartta Lahden kaupunki, kaupunkiympäristö)

Itselläni on lampeen liittyviä muistikuvia 1980-luvulta. Tuolloin lampea ei siis enää ollut, mutta rannan muodot olivat selvästi nähtävissä, osittain vielä tänäänkin. Lammen paikalla oli tuolloin ruohittunut hiekkakenttä, joka toimi meidän koululaisten pelikenttänä. Sittemmin kenttäkin on hävinnyt uudisrakennusten tieltä.

Aino Marola: Hytkyttelyä suopassissa

“Vanhan koulun lähellä oli suopassi. Siellä mulittiin. Siinä suonsilmäkkeessä oli mukava hytkytellä, kun se antoi perää. Siellä oli ihan avovettäkin. Meillä oli ihan sellainen tapa, että opettaja huusi meille monta kertaa: ’Tulkaa jo pois sieltä!’ Kun kastui, liitutaulun takana oli uuni, missä sai vaatteita kuivatella. Taulut oli silloin sellaisia liikuteltavia.

Pihalla oli opettajien kiusaksi toinenkin ongelma. Se viehätti kyllä meitä oppilaita, sillä suolla oli syksyisin karpaloita. Kun suo talvella jäätyi, sinne tehtiin luistinrata. Joskus hakattiin jäähän avanto ja laitettiin siihen lepän ranka. Sitä sitten pyöritettiin ja sieltä tuli ruohoja ja ruuttanoita.” (Länsiharjun koulu 125 vuotta, s. 31)

Pentti Heino: Iiliäispassi ja napakelkka

“Koulun piha rajoittui Iiliäislampeen ja sen ympärillä olevaan suohon, jonka jokainen tiesi sellaiseksi, että sinne uppoaa. Todennäköisesti suo oli ollut aiemmin lampea, joka oli hiljalleen maatunut umpeen reunoiltaan. Olihan se aikamoinen lätäkkö silloinkin. Talvellakin lammella oli touhua. Sinne oli rakennettu napakelkka. Siihen lammen jäähän pystytettiin tolppa, jossa oli 4-5 metriä pitkä aisa, jonka päähän pantiin mahakelkka. Sitten toiset työnsivät kelkkaa ympäri ja toiset olivat kyydissä. Se oli sellainen harrastus, mitä ei harrastettu paljonkaan välitunnilla. Kun koulu oli päättynyt, niin reput heitettiin hankeen ja sinne mentiin leikkimään.”
Pentti Heino kertoo myös, että Kullankukkula toimi hyppyrimäkiharrastuksissa: ”Ihan Kullankukkulan huipulta otettiin vauhtia ja Iiliäislammen jäälle se sitten pysähtyi.” (Länsiharjun koulu 125 vuotta, s. 45)

Sauli Hirvonen:

“Omana kouluaikana 1980-luvun puolivälin jälkeen lammen paikalla oli ruohottunut hiekkakenttä, jossa mm. pelasimme jalkapalloa välitunnilla. Sittemmin kentälle on rakennettu koulun lisärakennuksia, viimeimpänä liikuntahalli. Omana kouluaikani kentän nousevat reunat eli entiset rantatörmät olivat vielä selkeästi nähtävillä. Kullankukkulan puoleinen törmä on vielä tänäpäivänäkin selkeästi nähtävissä, muut ovat hävinneet rakentamiseen liittyvissä maansiirtotöissä.

Koulun ympärillä oli ränsistyneitä puutaloja, joissa asui paljon ns. laitapuolen porukkaa. Autiotaloissa me pojat kävimme tekemässä kepposiamme. Viimeiset talot on taidettu purkaa viimeistään 1980-90-lukujen taitteessa.

Muistan myös aikoinaan kuulleeni sellaisen tarinan, että suosta oli joskus aikoinaan nostettu naisen ruumis. En muista keneltä kuulin moisen huhun, ja ehkä se oli kerrottu vain pelottelumielessä. Se toi kuitenkin oman jännityksensä, olihan ympäristössä vielä tuolloin purkua odottavia vanhoja autiorakennuksia.”  

Lähteet:
Länsiharjun koulu 125 vuotta (1996)
Lahden Paikannimistö (1994)

Kampusraitin vaikutuksia?

Kirjoitin joulukuussa 2018 Lahden Niemeen avatusta Kampusraitista, joka rakennettiin Mukkulan ratapihan pohjoispuolelle yhdistämään Niemen yrityspuiston ja LAMK:n NiemiCampuksen. Pyöräteistä olen kirjoittanut mm. täällä ja täällä. Jälkimmäisen linkin jutussa Pyörällä päästään Lahdessa osa 2 (24.6.2016) kirjoitin seuraavaa:

Lahden rundi?

Eli pyörällä Lahden ympäri? Kuten jo ensimmäisessä osassa totesin, Lahden kaupunkihan on hyvin mäkinen, mikä tietysti tekee siitä pyöräilijän näkökulmasta mielenkiintoisen ja ajoittain haastellisen.
Ajatuksena olisi jatkaa pyörätietä Niemestä Mukkulanradan vartta aina Myllypohjaan asti ja sieltä Tonttilan kautta pääradanvarteen ja Askon alueelle. Nythän Niemestä Myllypohjan itä-länsisuuntainen poikittaisliikenne (kevyt) on suhteellisen huonolla tolalla ja epäyhtenäinen.
Tällaisellä väylällä lahtelaisivat saisivat oman baanan eli lahtelaisittain rundin. Rundilla ei olisi juurikaan nousuja ja sen varrelle sijoittuvat Niemen kampusalue, Vipusenkadun koulutuskeskus sekä satoja teollisuustyöpaikkoja. Rundi ei siis olisi itsetarkoitus vaan se yhdistäisi rautatieaseman seudun ja radanvarren ’pohjoisen’ opiskelu- ja työpaikat.
Näin Lahti saisi ympyräradan pyöräilijöiden käyttöön.

Mukkulan rata Vanhantien sillalta kuvattuna Iskun tehtaiden suuntaan syksyllä 2018. Radan vieressä kulkee polku. (Sauli Hirvonen)

Nyt kun raitti on virallisesti ollut auki tammikuusta asti, voisin hieman tehdä yhteenvetoa havainnoistani.

Mukkulan rataa Verstaskadun tasoristeyksestä itään päin. (Kuva Sauli Hirvonen)

Nykyinen työpaikkani on (muutaman vuoden tauon jälkeen) Mukkulanradan varrella. Tammikuusta lähtien olen sivusta seurannut raitin valmistumisen vaikutuksia lähinnä Mukkulankadulta itään päin. Olenkin ollut havaitsevani kasvavaa liikehdintää Mukkulan radalla, kun vertaan sitä muutaman vuden takaiseen. Vaikka junia liikkuu vain muutamana kertana viikossa, on riski onnettomuuteen, erityisesti siksi, että ihmiset tuntuvat liikkuvan radalla varsin huolettomasti. Rataa käytetään pyörätienä, lenkkeilypolkuna (monesti kuulokkeet korvilla) ja koirien ulkoiluttamiseen. Kuten kirjoitin em. sitaatissa, toivottavasti kaupungilla on suunnitelmia jatkaa kevyen liikeenteen väylää itään päin. Ainakin tämän rajallisen kokemukseni mukaan ilmeisesti tarvetta on.

Jatkuuko raitti tulevaisuudessa Niemenkadun yli rantaan? Kuva on syksyltä 2018. (Sauli Hirvonen)

Lisäksi kun Niemen uusi asuinalue valmistuu, lienee selvää (?), että kaupunki jatkaa Kampusraittia Niemenkadun yli rantaan. Itsekin välillä toki tykkään kulkea rannan kautta Niemeen ja siitä Mukkulankadulle. Ehkä tulevaisuudessa tämä reitti on selkeästi yhtenäinen koko matkaltaan.

Länsiharjun koulu 1872-32

Vuonna 1866 annettiin kansakouluasetus, jonka pohjalta luotiin kansakoululaitos. Se antoi kunnille mahdollisuuden perustaa kansakouluja, tytöille ja pojille omat. Vuonna 1867 Hollolaan perustettiin yksityishenkilöiden toimesta ensimmäisen pojille tarkoitetun kansakoulun Uskilaan ja tytöille Hälvälään.

Kolmas Hollolan koulu avattiin 1.10.1871 Lahden kylään. Hovineuvos August Fellman perusti Lahden kylän koulun ja sijoitti sen omiin tiloihin, majatalona toimineeseen rakennukseen Jalkarantaan johtaneen tien alkupäässä.

Kauppala-aikana perustettiin Vuorikadun koulu, jonka tilat valmistuivat vuonna 1902. Kylän koulua alettiin kutsua Lahden Läntiseksi kansakouluksi vuonna 1910, kun Möysän koulu valmistui, jota kutsuttiin Itäiseksi kansakouluksi. Anttilanmäkin sai samana vuonna koulun, jota kutsuttiin Eteläiseksi.

Muita kouluja oli ollut Varikon koulu vuodesta 1881 ja Okeroisten koulu, joka valmistui vuonna 1902. Ilmansuuntaa osoittavista nimistä luovuttiin sotien jälkeen ja Lahden Läntisestä kansakoulusta tuli lukukautena 1945-46 Länsiharjun koulu.

Vuonna 1871 Lahtikin oli siis saanut oman kansakoulunsa, mutta varsinainen koulurakennus puuttui. Lopulta sopiva paikka löytyi (nykyisen) Hollolankadun varrelta. Rakennustarvikkeet ja -aineet hankittiin paikallisilta ja ne olivat tarkkaan mainittu Hollolan kuntakokouksen pöytäkirjasta. Koulurakennus valmistui vuonna 1873 ja nimettiin Lahden kylän kouluksi. Uuden koulun piiriin kuuluivat Vesikansan kylien lisäksi Okeroinen, Jalkaranta ja Messilä. Vuonna 1874 päätettiin rakentaa ulkorakennus, johon kuului navetta, aitta, liiteri ja käymälät. Talollisilta kerättiin jälleen rakennusaineet ja rahaa kannettiin myös veroäyrien luvun mukaan.

August Fellman rahoitti perustamaansa koulunsa ensimmäisenä vuonna yksin. Valtion osuuden saamisen ehtona oli, että opettaja oli seminaarin käynyt opettaja. Koulun ensimmäistä opettajaa ei tunneta, mutta toiseksi opettajaksi valittiin v. 1872 J.H. Silvonen, joka täytti pätevyysehdot ja valtionosuutta palkkaan saatiinkin. Vuodesta 1872 eteenpäin koulun rahoituksen järjestäminen siirtyi Hollolan kunnalle, ts. kerätä verot koulun ylläpitoon ja opettajan palkkoihin.

Silvonen hoiti toimeensa aina vuoteen 1900 asti. Perimätiedon mukaan hän oli myöhemmin kehunut, että “hänen koulustansa on lähtynyt monia suuria herrroja, kuten Hellstenin Kusti (valtioneuvos J. K. Paasikivi), valtion rautateitten pääjohtaja, valtioneuvos Ahonen ja monia muita”.

Hollolan kuntakokouksessa kesäkuussa 1883 hirsinen, talvella vetoisa, koulurakennus päätettiin laudoittaa ja maalata. Tulevina vuosina oppilasmäärien kasvaessa koulun tilat kävivät entistä ahtaimmiksi. Vuonna 1896 päätettiin rakentaa käsityöhuone, lisäluokka rakennettiin 1902 ja alakerran opettajien asunto otettiin koulukäyttöön vuonna 1907. Vuonna 1908 rakennettiin erillinen lisärakennus, jonka alakerrassa oli veistohuone ja yläkerrassa opettajien asunnot.

Vuosisadan alussa elettiin kuitenkin pula-aikaa ja koulujen talous oli tiukilla. Vuonna 1905 opettajat pyysivät koulun pihalle valopistettä, jotta pimeän aikaan iltavuoron oppilaita olisi ollut mahdollista valvoa. Pyyntö evättiin, sillä siitä olisi koitunut kohtuuttomia kustannuksia. Sähkövalo koululle saatiin vuonna 1917, vesiposti oli saatu jo aikaisemmin.

Sisällissodassa Lahden kylän kouluun osui tykinammus, jonka seurauksena opettajien asuinrakennus paloi. Palo tuhosi osan koulun arkistoa ja kylän toiminnasta ei ole vuosilta 1908-1915 paljonkaan tietoa. Koulun opettajien asuinrakennus tuhoutui ja koulurakennuksen siipirakennus vaurioitui pahoin. Koulunkäynti jouduttiin keskeyttämään. Johtokunta korjautti tuhoutuneen luokkarakennuksen välittömästi, uuteen opettajien asuinrakennukseen ei Hollolan kunnalta saatu varoja. Koulu olisi tarvinnut yhden luokkahuoneen lisää sekä voimistelusalin. Näihinkään varoja ei myönnetty, sillä oli odotettavissa että Hollolaan kuuluvia esikaupunkialueita tultaisiin liittämään jossain vaiheessa Lahden kaupunkiin.

Länsiharjun koulun rakennukset talvella 2008. Koulu peruskorjattiin ja pihalle valmistui mm. uusi liikuntahalli vuonna 2018. (Kuva Sauli Hirvonen)

Uusi koulurakennus

Esikaupunkialueiden liitosten vuoksi Hollolan kunta ei ollut suostunut rakentamaan uutta Läntistä koulua johtakunnan usein esitetyistä toiveista huolimatta. Kyseinen kuntaliitos oli tarkoitus toteuttaa vuonna 1933. Niinpä koulun johtokunta teki ehdotuksen lokakuussa 1929 Lahden kaupunginvaltuustolle että “ryhdyttäisiin toimenpiteisiin uuden kansakoulun rakentamiseksi kaupunkiin”.

Marraskuun kokouksessa kaupunki hyväksyi ehdotuksen ja asetti toimikunnan valmistelemaan uuden koulun rakentamista. Joulukuussa toimikunta päättyi ryhtyä suunnittelemaan koulutaloa. Suunnitelman pohjalta piirustukset laati kaupunginarkkitehti Kaarlo Könönen. Suunnitelma ei kuitenkaan kelvannut kouluhallitukselle ja rakennuksesta pyyhittiin yksi kerros pois. Rakennusta pidettiin liian suurena maalaiskyläkouluksi.

Hollolan kunta ja Lahden kaupunki neuvottelivat koulun rakentamisesta. Sovittiin, että Hollola rakennuttaa koulun ja hakee siihen valtionavut ja lainat. Lahden kaupunki hankkii tontin ja suorittaa koulun rakennustyön ja rahoittaa koulun siltä osin kun valtionapu ei riitä. Lisäksi Hollolan kunta saa käyttää koulua siihen asti kunnes esikaupunki on liitetty Lahteen. Tämän jälkeen koulu siirtyy lainoineen kaupungille. Hollolan kunnan valtuusto hyväksyi ehdotukset, mutta vaati, että Lahti korvaa Hollolalle kaikki Läntisen koulun ylläpidosta yli valtionavun aiheutuneet kustannukset ja sitoutuu ottamaan vastaan nykyisen koulurakennuksen yhteisen arviolautakunnan esittämästä hinnasta sekä suostuu käyttämään uuden koulun koulun rakennus- ja maanraivaustöissä puoliksi Hollolan kunnan työväkeä. Yhteisesti hyväksytty sopimus allekirjoitettiin 17.9.1930.

Uudelle koululle ostettiin tontti rautatien eteläpuolelta Sulo ja Eine Hilda Alestalolta Vähätalon tilasta. Tontin pinta-ala oli yli 16 000 neliömetriä, josta 4000 oli suoalue, joka myöhemmin kuivatettiin ja täytettiin. Tontin hinta oli 195 000 euroa. Kaupunginvaltuusto hyväksyi ensimmäisen rakennussuunnitelman, jonka kustannusarvio oli 4 860 000 markkaa. Kouluhallitus piti tätä liian kalliina ja vaati suunnitelman supistamista. Lopulta rakennuksen hinnaksi tuli 3 miljoonaa markkaa.

Koulurakennus rakennettiin arkkitehti Könösen piirustusten mukaisesti tukevarakentaiseksi. Rakennusaineena käytettiin pääasiassa tiiltä, kalkkia ja sementtiä. Varsinaisen opetuksen käyttöön tuli 10 luokkahuonetta, tyttöjen ja poikien käsityöluokat, juhlasali sekä ruokasali ja keittiö, jatkoluokille myös oma opetuskeittiö. Koulutaloon rakennettiin opettajille ja talonmies-vahtimestarille asunnot sekä oppilaille että asukkaille tarvittavat sosiaalitilat. Hammashoitola perustettiin koulun tiloihin vuonna 1937.

Koulu vihittiin 18. päivänä vuonna 1932. Syyslukukauden alussa oli koulussa 12 kansakoululuokkaa ja 4 jatkoluokka. Oppilaita oli ensimmäisenä vuonna 460 ja opettajia 12.  Koulu toimi alusta alkaen osittain kahdessa vuorossa, jatkoluokat iltaisin. Oppilasmäärä kasvoi vuosivuodelta. Vuonna 1937 oppilaita oli 547, kymmenen vuotta myöhemmin jo 878. Tuolloin luokkia oli 27 ja opettajia 30.

Artikkeli on julkaistu alunperin Hollolan Lahti -lehdessä 2/2018.
Jutun on koostanut Sauli Hirvonen ja se perustuu Länsiharjun koulu 125 vuotta -kirjaan (toimittanut Rauno K Kurki)

Länsiharjunkoulun saneeraus käynnissä elokuussa 2018. (Kuva Sauli Hirvonen)

 

Lue jutut: Iiliäinen ja Kullankukkula 

Länsiharjun koulussa

 

Kävellessäni eräänä päivänä Rautatienkadun Aleksis K. -kirjakaupan ohi, jäin tuttuun tyyliin katselemaan näyteikkunan tarjontaa. Ikkunallahan on esillä usein paikallishistoriaa käsitteleviä kirjoja. Kyseinen liike onkin rikastuttanut Lahti-Seuran kirjastoa jo monilla mielenkiintoisilla teoksilla. Sillä kertaa huomioni kiinnittyi kirjaan nimeltään ”Länsiharjun koulu 125 vuotta – Koulutyötä vuodesta 1877”. Kirja on julkaistu vuonna 1996 ja sen on toimittanut koulun silloinen rehtori Rauno K Kurki.

Suurin syy siihen miksi kiinnostuin kirjasta oli se, että kävin itse Länsiharjun koulun vuosina 1986-92, ja tuolloin rehtorina toimi Kurki. Kun aloitin koulunkäyntini, rakennuksessa oli alkamassa suuri remontti, sillä se oli päässyt huonoon kuntoon. Lisäksi koulua laajennettiin eteläpään uudisosalla. Se sulautui hyvin vanhaan koulurakennukseen. Myöhemminhän koulu on saanut pihalleen lisärakennuksia. Koulussa saatiin päätökseen vuonna 2018 laajamittainen peruskorjaus ja tontille nousi mm. uusi liikuntahalli.

Kirjassa mainitaan monia tuttuja henkilöitä, niin opettajia kuin oppilaitakin. Ensimmäinen opettajani oli Maija Poikolainen (os. Mutikainen). Hän oli opettajana vuodesta 1953 kunnes jäi eläkkeelle vuonna 1990. Kun siirrtyimme yläasteelle, viimeinen opettajamme oli kuudennen luokan keväällä Lahja Juntunen. Hän oli aloittanut 1971. Siihen väliin mahtui liuta sijaisia. Kirjassa on monia luokkatovereiden muisteluita. Monet heidän mainitsevat asioita, jotka muistan itsekin selvästi. Onpa kirjassa yksi kuva luokkahuoneestamme, jossa olen ilmeisesti itsekin, tosin selkä kuvaajaan päin. Muistan kaikkien kuvassa olevat henkilöt etunimeltään.

Noihin ala-astevuosiin mahtuu monia mielenkiintoisia muistoja, niin hyviä kuin toki ikäviäkin. Toivottavasti kuitenkin kasvattavia ja tulevaisuuteen jalostavia. Vaikken ollutkaan koulussa erityisen hyvä, ehkä keskitasoa tai alle, koin ala-asteen Länsiharjun koulun aikakauden antaneet hyvät eväät kohti tulevia koitoksia.

Sauli Hirvonen

Lahtiwoodille oma kanava

Puuhun, rakentamiseen ja ympäristöön keskittyvälle Lahtiwood-sivustolle on avattu oma YouTube-kanava.

Kanavalla jatkaa syksyllä 2018 aloittanut LAPD-ohjelmasarja. Viiden aiemmin julkaistun jakson lisäksi tekeillä on kaksi uutta jaksoa, jotka ovat kuunneltavissa kuluvana keväänä.

Lisäksi Lahden paikat -nimellä julkaistaan aiemmin julkaistuja lyhytdokumentteja.

Muuta sisältöä lisätään kanavalle kevään ja kesän aikana. Lisätietoja linkistä.

Lahti laulaa ja lausuu

Tunnetuimpia tai ainakin kaupungin imagoon voimakkaimmin vaikuttaneita Lahti-kappaleita taitaa olla vuonna vuonna 1968 perustetun Amuletin ”Suomen Chicago”-lohkaisu vuodelta 1976. Sen unohtumaton kertosäe ”Tule Lahteen, Suomen Chicagoon – Tule Lahteen, täällä jännää on” jättänyt kaupunkiin syvät jäljet, jotka on havaittavissa nykyäänkin vahvassa Chicago-leimassa. Siitä on tosin virallisesti aika ajoin pyritty eroon, vaikkakin tuolloin 70-luvulla ”uudistettu” leimalla on alkuperäiset juurensa 1900-luvun alun lihateollisuudessa. Lahden amerikkalaisuudesta puhuttiin jo 1800-luvulla.

Suomen Chicago on julkaistu myös Lahti-kokoelmacd:llä Raakaa romantiikkaa, joka julkaistiin vuonna 2005 satavuotiaan Lahden kaupungin kunniaksi. Levy sisältää 17 kappaletta ja kestää noin 50 minuuttia, tyylillä iskelmästä humppaan ja rokkiin. Mainittakoon siitä muutamia ikisinisiä, kuten Teuvo Valon esittämät “Terveiset Lahdesta” ja “Puuseppä” sekä Kukonpojat ja Oy Mallasjuoman soittokunta veivaama mainoslaulu “Ei oo Lahden voittanutta”. Kannatuslauluosastoa edustaa Pekka Masalin “Reipas on rautaa” (ja raitaa, toim. huom.) ja rokuilua Turo’s Hevi Geen “Tanssimaan alatorille” (alkuperäinen “Dancing in the street”). Levyä taitaa olla vain saatavilla nettihuutokaupoista sekä lainattavissa kirjastosta.

Lahtelaisen säveltäjä-sanoittaja Rauli Nordbergin tuotannossa lahtelaisuus on ollut kantava inspiraation lähde. Nordbergin molemmat kokonaan omia lauluja sisältäneet äänitteet liittyvät Lahteen: Vuonna 1991 ilmestyi LP Sininen laulu, laulelmia Lahtikaupungista ja jälkimmäinen, Harjujen laulu, on saanut aiheensa satavuotisjuhliaan viettäneen Lahden historiasta.

Lahden laulut

Perinteistä kotiseutulyriikkaa edustavat maakuntalaulut. Päijät-Hämeen nykyinen maakuntalaulu on nimeltään ”Vihreiden harjujen maa”. Pidempiaikaista suosiota on nauttinut ”Hämäläisten laulu”, jota lauletaaan edelleen mm. Lahti-Seuran tapahtumissa. J.H. Erkon sanoittama Hämäläisten laulu oli vuoteen 1999 asti Päijät-Hämeen maakuntalaulu.
Jutun lopussa on linkkejä muihin kotiseutulauluaiheisiin.

Lahti-Seura on myös julkaissut oman laulukoelmavihkonsa. Vuonna 1948 tuolloin vain kaksivuotias seura julkaisi Lahden Laulut -nimisen lauluvihkon, joka sisältää (päijät-)hämäläisiä lauluja piristämään kotiseututilaisuuksia ja kohottamaan kotiseutuhenkeä. Alla oleva “Lahden laulu” oikeutetusti on ensimmäinen viisu kokoelmalla. Vihko sisältää Lahti-Seuran vuosijuhlastakin tutun “Hämäläisten laulun”.

Lahden laulu
Kohoo radiomastomme polviä päin osoitukseksi, missä Lahti on.
Yli maan, meren käy sieltä lennähtäin jalon taiteen ja tiedon mahti.
Hei, Lahti se on, hei, Lahti se on, kotipaikkamme verraton.
Mäki mainio katsojan kammistoi, kisapaikkana kuulu on Lahti.
Tuli suksista suihkii ja sommat soi, rajun kiistan kun käy ajojahti.
Hei, Lahti se on, hei, Lahti se on ja vie Suomen se voittohon.
Sahat jyskää ja lastut ne singahtaa, puuseppien keskus on Lahti.
Janon tuskan taas tuimankin sammumaan saa. Erikoisemme kuohuva sahti.
Hei, päästänyt sun janon vallasta on ollut Lahden, mi mallasta on.
Koko kansa se myös Monot koivissa käy, joka suuntaan on kauppa ja rahti.
Etupäähän kun Lahdessa ennättäy Mercurius nyt sekä Ahti.
Hei, tarmoa on, – kas, Lahdessa on työn tahtikin horjumaton.
Ja kun miehiä tarvis on taistelemaan, Häme vanha on vaarojen vahti.Toki Hennalan tanhilta tunnetaan tämä jäämien jäntevä tahti.
Aseveikkokin on, asesiskokin on ain Lahdessa vankkumaton.

Uusi sukupolvi

Uuden sukupolven Lahti-tuotanto on pääosin lähtöisin ala- tai vaihtoehtokulttuureista.

Eräs sellainen on Lahen Poikien “Oi! Lahtelaista”, joka nauhoitettiin 2000-luvun taitteessa. Sen on alunperin on esittänyt englantilainen punkyhtye The Business. Tästä lahtelaisesta versiosta kuultiin pätkä FC Lahden kannattajista kertovassa dokumentissa, joka sai ensi-iltansa vuonna 2013.
Mainittaakoon myös Pekka Productionsin vuonna 2006 julkaisema lahtelaishardcore- ja punk-bändien kokoelma Hometown Pride, jonka ulkomusiikillisilla seikoilla nostatetaan Lahden kaupunkia.

Nykypäivänä räp taitaa olla kotiseutumusiikin tunnetuin muoto. Onhan se nimensä mukaisesti rytmitettyä runoutta, ja parhaimmillaan siitä on leivottu modernia kansanrunoutta.

Helsinkiläinen SMC Lähiörotat on tehnyt kappaleen “Lahden Sininen” (albumilla Raffii Suomi-flättii, 2011). Se on sikäli poikkeuksellinen, että räpkollektiivi on Helsingistä, mutta kappale on hatunnosto lahtelaiselle musiikkielämälle ja Torvelle sekä Mallasjuomalle ja sen perinteille. Osittain kappale kertoo bändin artistin Avionin Prinssin kokemuksista Lahdesta ja Torvesta. Musiikkivideo kuvattiin Rooster Pubissa ja Ravintola Torvessa.

Lahden virallinen kotiseutuhengen nostattaja Brädi on ollut monessa kappaleessa mukana. “Kotona”-nimisen kappaleen hän teki yhdessä kitaristi Panu, ja se on julkaistu vuonna 2012 julkaistulla albumilta Näis kengis. Kappale on saavuttanut suurta suosiota mm. sosiaalisessa mediassa, ja muutenkin noteerattu hienosti lahtelaisten parissa.

Brädi ja metalliyhtye Tuoni tekivät vuonna 2017 Pelicans-jääkiekkojoukkuelle ”Tulipyörä”-nimisen kannatuslaulun.

Lahti United on lahtelainen räp-kollektiivi ja sen suurin hitti on vuonna 2014 julkaistu ”Signaali”. Ilmeisesti siitä on tykätty Lahden rajojen ulkopuolellakin, onhan YouTube-kuuntelukertoja reilusti yli 4 miljoonaa (!).
Signaalista mainittakoon mielenkiintoinen yksityiskohta. Artisti JV aloittaa kappaleen näillä sanoilla: ”Vähemmistöräppäri Lahti-seuras”.

Aiheeseen liittyviä poimintoja

Vesijärvi ei loista musiikissa (ESS 7.10.2008)
Rauli Nordberg (Päijät-Häme-wiki)
Hometown Pride – kotikonnuilta kajahtaa (Lahen Lehti)
Vihreiden harjujen maa (Wikipedia)
Hämäläisten laulu (Wikipedia)
Kotiseudun laulu ja maakuntalaulut (Suomen Kotiseutuliitto)
Ajatuksia Heinolan kotiseutulaulun sanoittamisesta (Heinola-Seura)
Kotiseututarinat (Vahvike)

Tähän loppuun vielä oma Lahti-aiheinen runoni. Se on julkaistu vuonna 2017 Kokoelma-kirjassa.

Kotikaupunki

Toinen haluaa takaisin
Toinen haluaa pois
jotta voi kertoa olevansa sieltä

Tylyt ja harmaat, kylmää betonia
Ihmiset vai rakennukset?
Kuoret vai ydin?

Paloi pois, syntyi tuhkasta
Kaupunki, jossa ei tapahdu mitään
antaen kaiken

Artikkeli on julkaistu kahdessa osassa Lahti-Seuran jäsenlehdessä Hollolan Lahti 4/2013 ja 3/2018