Ajatuksia lahtelaisuudesta

Tällä palstalla kerrotaan ajatuksia lahtelaisuudesta, omiani ja muiden.

Identiteettiä lahtelaisittain (30.10.2016)

Lahden kaupunki aloitti bränditutkimuksen kyselemällä kaupunkilaisilta minkälainen Lahti on. 

Niin mitä se on? Lahtea on kutsuttu ja kutsutaan ”kaupungiksi jolla ei ole identiteettiä.” Bränditutkimukseen liittyen paikallislehdessä oli otsikko: ”Kaupungista lähtee ristiriitaisia viestejä kaupungin ulkouolelle.”

Näin se menee: Joku keksii päälle liimattuja sloganeita, jotka eivät perustu mihinkään. Myöhemmin ne alkavat toteuttaa omaa tarinaansa, alkuperäisestä välittämättä. Osa on jo aluksi totta. Tai sitten tulevaisuudessa. On kirjoitettu strategia mitä seurata.

On suomenchicagoa, greencityä, businesscityä, ”disainia” . Hiljattain pohdittiin, voiko Lahti olla sekä moottoriurheilukaupunki ja että ympäristökaupunki. Ehkä jos ajetaan sähköautoilla, jotka ovat valmistettu kierrätysmateriaalista? Tai sitten ajetaan polttomoottoriajoneuvoilla kaikessa hiljaisuudessa täysillä.

Miksei sitten tehdä molempia?

Puhutellaan eri kohderyhmiä. Ihmisten intressit ja kokemukset ovat erilaiset. Lahtiblogi ja FC Lahti meille, Sinfonia Lahti ja Ladec noille. Ja toisin päin. Kaikki on osa Lahtea, ristiriitaa, jota vaivata taikinan lailla täydellisyyteen. Välillä tulee pannukakku.

Ei kaikkea kaikille vaan jotakin joillekin, joista muodostuu kokonaisuus, jota kukaan ei pysty hallitsemaan. Jokainen keskittyköön omaan sisäiseen maailmaansa, jotta sen rikkaudesta voi nauttia muutkin.

Lahti on junttikaupunki. Junttius on aina huono asia vai onko? Onko junttiutta erilaista ja miten ne erottaa toisistaan? Toiset katsovat vain taakse, mutteivat nurkan taakse: Kapeakatseista ja sisäänpäinkääntynyttä. Henkisyyteen eivät taivu, mutteivat apatiaankaan. Työmies on paikkansa ansainnut.  

Toiset juntit taipuvat. He tekevät mitä tekevät, minkä parhaaksi näkevät. Puskevat ja puhiset, posket punaisina, silmät kirkkaina. Se, mitä muut ajattelevat ei ole kiinnostavaa. Ulospäin nurkkakuntaista, sydämessä omien juurien arvostamista, saman näkemistä muissa. Lahti on omanlaisensa ja samanlaisensa. Lahti on sillisalaatti ja tätä lahtelaista perinnettä jatkaa Lahen Lehtikin. Lahtelaista? Tottakai!

Lahden kahdet kasvot (30.6.2014)

Sattumalta somessa osui silmääni päivän sisällä kaksi linkkiä, jotka herättivät mielenkiinnon. Kaksi näennäisesti aivan erilaista kirjoitusta Lahdesta.

Näin keskikesällä lunta lahtelaisuuden tupaan ja vähän olohuoneeseekin tarjoilee nimimerkki _Sweety_ Suomi24-keskustelupalstalla. Tämä lahtelaisten
luihin ja ytimiin porautuva kirjoitus on julkaistu 10.6.2014 ja se on jo kerännyt kommentteja, puolesta ja vastaan ja jotain siltä väliltä.

Pois Lahdesta

Lahti on hyvin ahdasmielinen ja kylmä kaupunki. Lahtelaiset ovat pienisieluisia kyttääjiä, sisäänpäin kääntyneitä ikäviä ihmisiä. Juoruja riittää ja asiantuntijaa. Lahtelaiset itse tekevät kaupungistaan ahdasmielisen ja surkean.

Lahteen tarvittaisiin enemmän kansainvälisyyttä, ymmärrystä ja erilaisuuden hyväksymistä. Lahtelaiset futis fanit ovat idiootteja, hyvänä esimerkkinä- Lahtelaisesta ihmisestä. Tämä suvaitsemattomuuden kehto.

Kaupunkikuva ei ole mitenkään erityinen. Satama kesäisin täynnä pellejä, yhtänä osana koko suurta sirkusta. Motoristit patsastelevat ja esittelevät prätkiään, jurrissa oleville naisille. Tämä jos jokin kertoo Lahtelaisesta älykkyydestä.

Ahdasmielisyydestä kertoo myös järjetön viha mm. Helsinkiläisiä kohtaan. Todellisuudessa se on suurta kateutta, ymmärryksen puutetta, globaalin kelkan kyydistä pois putoamista, jne.

Pienien kapunkien ongelma on väistämättä elämää ymmärtämättömät ihmiset. Ei ole kokemuspohjaa, eikä ymmärrystä toisiin ihmisiin. Samaa homosabienssia tiettävästi, täällä kaikki kuitenkin olemme. Pieniä ovat pienten kaupunkien ongelmat. Pieniä ovat myös pienten ihmisten sielut.

Kohtuullisen paljon matkustelleena ja, lukemattomia uusia ihmisiä tavanneena. Elämääkin nähneenä ja kokeneena. Olen tullut siihen päätökseen: Muutan pois Lahdesta. Lahesta siis, melkoisen omaperäinen lausahdus.

Lämmin lahtelainen kesätuulahdus saadaan Plunge by tiia -blogista.

”Kotona

Lahti, mun vanha kotikaupunki. Se on kompakti, rauhallinen ja minun silmissäni kaunis kaupunki. Siinä missä joku toinen näkee autiot kadut ja harmaat betonirykelmät, minä näen puiston jossa on juostu cooperin testi, baarin josta istuttiin 18-vuotiaana joka viikonloppu ja kadut joiden varrella on itketty, naurettu ja mietitty elämää.

Minä näen Lahden värikkäänä. Ja sinne on aina mukava palata. Se on tärkeä paikka, sillä siellä asuu perhe ja suurin osa kavereista. Jos meno Tukholmassa äityy liian intensiiviseksi lähden Lahteen lomalle. Siellä ei ainakaan tarvitse turhia stressailla.

Oikeastaan molemmat kirjoitukset ovat lahtelaisittain tunnistettavia. Toinen haluaa pois, toinen palata, jotta pääsee taas pois. Ero on kirjoittajien sisäisessä kokemusmaailmassa.
Samoja piirteitä: Lahti on ulkoisesti, pieni, ei vaan kompakti. Harmaat betorykelmät – ihmiset vai rakennukset – tunnistetaan ja tunnustetaan, mutta niiden takana on jotain kaunista, jos haluaa katsoa, aikaa taaksepäin.

Kaupunki jossa ei tapahdu mitään, kaupunki jossa ei tarvitse turhia stressailla.

Ja kuka vielä väittää ettei Lahdella ole identiteettiä?

Ps. Itse toivoisin pääseväni joskus Lahdesta lomalle. En kuitenkaan tosissaan, vaikka onhan ajatuksella mukava leikkiä.

Lähiö-Lahti Ylioppilaslehdessä (9.4.2013)

Uusimmassa Ylioppilaslehdessä Lahdesta Oskari Onnisen kirjoittama juttu hukassa olevasta Lahdesta. Vaikka Lahti on ollut Onniselle hyvä, Lahti on hänelle paikka johon juututaan, johon on kuitenkin palattava, syystä tai toisesta. Edistymisen ja suorittamisen symboli, Helsingin lähiö.

Jutussa on kaikki tyypilliset ainekset juuri sellaiselle kirjoitukselle, joissa käydään Lahden ja lahtelaisuuden ongelmakohtia, malliesimerkkejä siitä mikä Lahdessa mättää, kaupungissa, jolla väitteen mukaan ei ole identiteettiä.

Ja mikä parasta, kirjoitus herätti ajatuksia ja pohdintoja allekirjoittaneessa, joten palaan juttuun myöhemmin, toivottavasti syvemmin analyysein.

Jutun voi lukea täältä.

[päivitys 30.6.2014] Valitettavasti en ”ehtinyt” kommentoimaan artikkelia…

Aivan sisäpihalla

Umpikortteli-ihannetta ei koskaan päästy Lahdessa kaupungin pienen koon puolesta kokemaan ennen 1950-lukua, jolloin kaupunkisuunnittelun uudet trendit puhalsivat kaupunkiimme (Apoli.fi, 2010). 1960-luvulla pyrittiin rakentamaan korkeita asuonrakennuksia ja niiden yhteyteen matalia liikerakennuksia, jolloin muodostui valoisia sisäpihoja.
Kuten niin monesti, ajan saatossa ihanteet ja todellisuus eivät kohtaa: Nykyään sisäpihat ovat toiminnallisia hukkatiloja. Miksei sisäpihat meitä kaupungin asukkaita kiinnosta? Syynä voidaan nähdä yhteisöllisyyden puute. Rajattuja piha-alueita pidetään sosiaalisen kontrollin ansapaikkoina, jossa yksilöinä olemme ”kyttääjien” moralisoivan silmän kohteena. Sääli ettei sisäpihojen kehittämiseen ei juurikaan ole panostettu. Se lienee kaupunkikeskustan kehittämisen varjopuolia?

Kirjoitus julkaistu 8.2.2008 ilmestyneessä ensimmäisessä Lahen Lehdessä (nro 0/2008)

Business City Hardcore

Vielä nykyäänkin, 2000-luvulla yleisilmeeltään fiksunoloisissa kirjoituksissa valitellaan 1980-luvun Business City -imagokampanjan tuomaa häpeää(?). Myönnettäköön että se ei ollut osuvin määritelmän Lahdeksi, mutta, mitäpä sitä murehtimaan.
1990-luvun puolivälissä slogani käännettiin uuteen muotoon, kun vähemmän fiksut hardcorepunk-retkut synnyttivät Business City Hardcoren (BCHC), joka pioreenina toimi Morning After (1994-2006). Toimintaa leimasi vahva itsetekemisen meininki: järjestettiin keikkoja/tapahtumia, julkaistiin levyjä ja lehti jne. Lahtelainen kollektiivi, jossa yksilöiden dynaamisuus valjastettiin yhteiseksi hyväksi. Toiminta on tänä päivänäkin ja uusi sukupolvi on jo kasvamassa, kunnioittaen perinteitä.
Maailmanlaajuisasti hardcore-käsitteen alle voidaan laskea lukuisia eri tyylejä ja elämäntapoja. Tuskin mikään muu alakulttuuri yhdistää niin paljon erilaisia ihmisiä. Business City Hardcorella on ollut vahva vaikutus koko suomalaiseen hardcoreen musiikillaan kuin konstailemattomalla asenteella.
Business City -termiä ei koettu häpeäksi vaan sen merkitys käännettiin punk-kulttuurille tyypillisesti ylösalaisin. Lahtelaiset osoittivat taas kerran, että kyllä täällä osataan nauraa itsellemme. Ja muille.

Kirjoitus julkaistu 8.2.2008 ilmestyneessä ensimmäisessä Lahen Lehdessä (nro 0/2008)

Lahtelaisuus

Olen toiminut Lahti-seuran puheenjohtaja tämän vuoden alusta ja siitä lähdin olen pohtinut mitä kertoisin vuosijuhlan tervetuliaispuheessa. Tässä on tietysti liioittelua aimo annos, mutta aiheen laatiminen tuntui haastavalta, myös senkin takia kun tämä on itselle ensimmäinen laatuaan. Lahtelaisuuden käsite ei ole helppo. Lahti on ollut kotikaupunkinani 31 vuotta, se jaksaa silti yllättää, hyvässä ja pahassa. Harmaaksi kaupungiksi haukuttu, on pinnan alla värikkäämpi ja monipuolisempi kuin monet haluavat nähdä. Lahdessa uskotaan itse-tekemiseen, joka heijastuu alhaalta ylöspäin. Ehkä siksi lahtelainen monimuotoisuus näyttäytyy maltilliselta puuhastelulta. Vaikka tulokset näyttäytyvät kansallisella tasolla näennäisen vaatimattomilta, on niillä paikallisella tasolla suuri vaikutus, ne ovat askel kohti parempaa elämänlaatua.

Lahtea voi sijaintinsa puolesta sekä sisäisen rakenteensa ansiosta kutsua tehokkaaksi: Täältä on sopiva matka kaikkiin isoihin etelän kaupunkeihin; kaupungin koko on oikean kokoinen, strategiset etäisyydet ovat kaupungin sisällä lyhyet. Monet palaavat Lahteen, huomattuaan kaupungin edut, sopivan kokoinen kaupunki keskellä metsää. Nuorempi polvi tietää toteamuksen että ”Mies voi lähteä Lahesta, mutta ei Lahti miehestä”.

Sijantinsa vuoksi kaupunki on ollut läpikulkupaikkakuntana vuosisatoja, mutta onpa tänne muutama yrittäjäkin jäänyt. Lahdesta on sanottu se on ”muuttajien kaupunki”. Keskeinen sijainti houkutteli jo ammoisina aikoina asukkaita kalaisen järven rannoille. Muuttoliike aiheutti pienessä kylässä ja myöhemmin keskisuuressa kaupungissa myös levottomuutta. Paikallisten sosiaalisten verkostojen puuttuessa, ihmiset tuntevat itsensä yksinäiseksi, ja lahtelaisuuden epämääräisyys ja identiteetin häilyvyys voivat aiheuttaa hämmennystä. Pelkkää näennäistä harmautta, josta ei saa otetta. Mutta siinäpä Lahden kiinnostavuus ja haaste, joka tuottaa myös kulttuuria, ilman ylhäältä johdettuja innovaatiopalaverejä.

Lahti-seuran puheenjohtajan avajaissanat vuosijuhlassa maanantaina 1.11.2010

Minimalistinen

Kaupungin nimi on Lahti. Mitä tai mikä on Lahti? Lahden kulttuuripääkaupunkihankkeen nettisivuilla asiaa käsiteltiin nimien kautta seuraavin sanan seuraavin sanankääntein:

”Kielentutkijat ovat havainneet, että suomalaiset sietävät hyvin hiljaisuutta. Hitautta on taas pidetty hämäläisten erityisenä heimo-ominaisuutena. Lahti on joskus leimattu hitaaksi myös mielikuvituksettomassa mielessä. Järven nimi on Vesijärvi. Siihen pistävä niemi on nimeltää Niemi, ja lahden pohdukkaan kasvanut kaupunki on Lahti. Lahdessa on myös Venetsia ja Petsamo. Näköisnimeäminen ei kuitenkaan ole mielikuvituksettomuutta vaan harkitusti jalostettua suomalaisuutta. Suomessa sanoja käytetään säästeliäästi, mutta kun jotakin sanotaan, sitä myös tarkoitetaan.”

Lahti on kuin minimalistinen teos, joka hakee itsensä ympäröivistä muodoista. Siitä on karsitty kaikki ”epäolennainen”  ja keskitetty olennaiseen. Ei ole kuin paikka, ei kokijaa, subjektia. Lahtea ei ole perustettu, se on ympäristönsä tuote. Lahti on rakennetty niillä ehdoilla jotka ympäristö antoi. Kaupunki on muotoiltu.

Onko siis Lahti aina ollut vaillaa minä-tunnetta? Onko meidän vain luovuttava rakentamasta identiteettiämme, koska sellaista ei ole, vaan olemme olleet osa muotoa, joka on muuttumaton. Pohdimme jatkuvasti Lahtea ja lahtelaisuutta. Minimalistisen taiteen kriitikko Hilton Kramer totesi: ”Mitä minimaalisempaa pn taide, sitä maksimaalisempia ovat selitykset.” Kommenttia ei kannata ottaa Lahden kohdalla kritiikkinä.

Selitämme itseämme kysymysten kautta. On vain lakattava kysymästä kysymyksiä. Järven lahti on löydettävissä sen muodosta ja paikasta. Lahdella on vain muotonsa, joka heijastuu lahtelaisiin metafyysisessä perspektiivissä. Lahtea ei voida siirtää missään muodossaan vaan se on läsitettävä siinä historiallisessa muotokontekstissa, jossa se sijaitsee. Taiteeessa töitä kuvataan anonyymeinä, niissä ei viitata mihinkään teoksen ulkopuoliseen. Olemme anonyymeja itsellemme, olemme sulautuneet osaksi muotoa. ”Mies voi lähteä Lahesta, Lahti ei miehestä”. Ikuisuutta tavoitteleva muoto on jo saavuttanut meidät.

Ei ole siis mitä mitä kutsua lahtelaisuudeksi. On kehykset, tila johon siirrämme itsemme. Maalari Frank Stellan sanoin: ”Se mitä nähdään, on sitä, mitä nähdään”.

(Lahen) Lehden kansi (nro 0) on valkoinen. Mitä siinä näemme? Ja kysymme taas…

Lahden musiikki

Suomeksi minimalismia on luonnehdittu sanoilla koruton ja näennäisen arkipäiväinen (Wikipedia). Minimalista musiikkia kutsutaan repetitiiviksi. Se perustuu toistoon tai sen sarjallisuus, joille ominaista on hitaat ja/tai vähäiset muutokset.

Kun (elektroniset) instrumentit korvataan koneella syntyy esiteollisen  murroksen ääni. Vaurauden ja riiston laulu. Rautatien kahdet kiskot, dualistisen todellisuuskäsityksen symboli. Kuljemme eteenpäin tasaisesti eteenpäin, mutta kun toinen kiskoista murtuu, suistumme. Käsityskykymme ääripäistyy. Olemme euforiassa tai infernossa.

Lahteen minialismin sävelet kantautuivat konkreettisesti vuonna 1869 rautatien myötä, tuoden mukaan mahdollisuuden, tuoden mukanaan kuoleman. Pyörien kolke kiskojen saumauskohdaussa kertoi mahdollisuuksista, edessä olevan päämäärän saavuttaminen. Seesteisen tasainen kulku luo ristiriitaa sille voimalle, mitä rautatiet edustavat, fyysistä, mutta ennen kaikkea poliittista voimaa. Talouden rattaat pyörivät.

Rautatiet antoivat meille suomalaisillekin ajan. Ja kolke antaa yhä uudelleen merkin liikkeestä. Toisto, joka tuo Lahteen ja vielä Lahdesta yhä uudestaan ja uudestaan. Kiskojen minimalistinen sävelkulku vei monen elämän, kiskojen musiikki toi elämän. Lahteen.

Kirjoitus julkaistu 8.2.2008 ilmestyneessä ensimmäisessä Lahen Lehdessä (nro 0/2008)

[kirjoitusvirheet korjattu 3.11..2010, toim. huom]

Vastaa