Alek­san­te­rin­ka­dun ­sil­ta – ehdokkaat

Aleksanterinkatua länteen. Aikoinaan etualalla oli Loviisan rautatien silta. Uusi rakennusten väliin tuleva silta sijoittuisi idemmäksi Sokoksen eteen.

Seurahuoneen ja Sokoksen yhdistävästä ylikulkusillasta järjestetään arkkitehtuurikutsukilpailu. Lahden kaupungin nettisivuilla on julkaistu neljä ehdotusta.

“Kilpailutehtävänä on suunnitella korkeatasoinen, visuaalisesti ja toiminnallisesti mielenkiintoinen silta.” Korkeatasoisessa sillassa alituskorkeutta on olosuhteisiin tarpeeksi, mutta mitä on “toiminnallisesti mielenkiintoinen”? Että silta toimittaa sille määrättyä tehtävää eli mahdollistaa vaivattomasti kulkijan vaihtamaan rakennuksesta toiseen? Määritelmät ovat tietysti kaupunkisuunnittelujargoniaa, ja saivartelusta siirrymme itse aiheeseen eli siltaehdokkaisiin. Alla pikakatsaus tarjontaan.

Kaikki neljä siltaa ovat keskenään tarpeeksi erilaisia – mikä on tietysti vaihtoehtojen kannalta hyvä asia. Ehdotukset voidaan jakaa kahteen leiriin, joista toisen leirin edustajat erottuvat selvästi edukseen. Omasta mielestäni parhaimmat vaihtoehdot ovat Hiljain ja Seitti. Ne ovat kevytrakenteisia, ilmavia ja läpikuultavia. Molemmista näkee hyvin ulos ja ulkoa sisään. Molemmissa on myös hillitty valaistui. Kuten Seitin tekstissä todetaan: “Sillan kevyt ja ilmava rakenne antaa keskustan katumaisemalle ja toiminnoille tilaa ja tuo samalla paikkaan omaleimaista ilmettä.”
Hiljain ja Seitti pyrkivät olemaan siltoja ja sulautumaan ympäristöön, sillä rakennelma tulee joka tapauksessa herkälle ja näkyvälle paikalle. Tarkoituksena että huomio ei kiinnity liikaa rakenteisiin vaan istuu ympäristöönsä.

HALO ja Lento ovat raskaampia, vaikka esimerkiksi Lenton julkisivun rei’itetyn heijastavan metallin kerrotaan keventävän rakennetta. Vaikka HALOkin pyrkii peilaamaan ympäristöä, raskaanoloinen silta luo enemmän varjoa kuin valoa. Lisäksi sen sisältä ei ole näkymää kadulle ja toisin päin. HALOsta todetaan: “Toisaalta outo kappale erottuu ympäristöstään epärakennuksena, joka antaa paikalle näyttävyydellään lisäarvoa.”
Lentonkin sisältä on rajallinen näkymä kadulle ja tarkoituksenmukaisesti kadulta ei näe sillan sisälle. Lentokin keskustelee ympäristönsä kanssa: “Heijastava kaksoisjulkisivu peilaa pehmeästi ympäristön sävyjä” ja “Perforoitu metallilevy suojaa ikkunoita suoralta auringonpaisteelta ja sisätilaa kuumenemiselta.” En usko että tämä on kovinkaan oleellinen ongelma, sillä siltaa ei ole tarkoitettu pitkäaikaiseen oleskeluun. Silti sillalta olisi voitava ihailla aamuaurinkoa ja erityisesti auringonlaskua, joka näkyy Aleksilla piirtäen hienosti itäisen kaupunginosa silhuettia. Valon, näkymän ja katutilan avaruudentunnun takia isot ikkunat olisivat ainoat vaihtoehdot.

Puuta materiaalina korostettiin lähes kaikissa vaihtoehdoissa, mikä lienee jo nykyaikana itsestäänselvyys (ainakin suunnitelmissa).

Ehdotukset pdf-muodossa:
Hiljain
HALO
Lento
SEITTI

Ehdotukset ovat esillä ja avoimesti kommentoitavissa 30.4.2021 asti.

Siltaa on vastustettu ihan perustellusta syystä: Aleksanterinkatu halutaan pitää avoimena, myös historiallisista syistä, onhan se aikoinaan ollut osa yhden eteläisen Suomen pääväylistä.
Toinen argumentti on ollut se että sillan rakentaja on yritys, joka haluaa sillan kautta edistää liiketoimintaansa ja näin “turmelee” yhteistä omaisuutta yksityisen voitontavoittelun edellä. Tuo on toki laajempi ja hankalampi kysymys kaiken kaikkiaan.
Itselläni ei ole sen kummempaa mielipidettä asiasta. Luulen että silta on sen aikaa paikoillaan kunnes on peruskorjauksen aika, jolloin sillan omistaja haluaa purkaa sen. Ehkä tuolloin sillalle löytyy puolustajia.

Em. siltasuunnitelman lisäksi parhaillaan suunnitellaan puista siltaa osana Sairaalanmäen kaavoitusta. Näin ollen Loviisan ratapohjan ylittävän sillan kautta pääsisi kulkemaan Vesijärvenkadulta sairaalaan.
Lahden mäkinen maasto antaisi hyvät puitteet suunnitella ja rakentaa enemmänkin siltoja yhdistämään mm. ulkoilureittejä, jolloin tuettaisiin korkeatasoista puuarkkitehtuuria näyttävin valoteoksin. Olen silloista kirjoittanut täällä ja täällä.

Lahtea maailmankartalle kiskoja pitkin

Saksalaiset rautatieharrastajat vierailivat vuonna 2008 Suomen rataverkolla lättähattu-kiskobussilla kulkien. Lättä vieraili myös Lahdessa, Mytäjäisten varikolla Lahden rautatieharrastajat Topparoikan järjestämässä Rautatiepäivässä (kohdasta 12:45 eteenpäin). Tuolloin tapahtumassa oli peräti kolme liikkuvaa museojunaa (joista kaksi yleisölle) sekä tietenkin paljon muuta.
Videolla esiintyy myös topparoikkalaisten vuonna 1990 kunnostama liikuteltava muistomerkkihöyryveturi Tr1 1047 eli “Risto” (kohdassa 14:00).

Paljon on muuttunut tuosta kesästä. Topparoikka muutti Vierumäen asemalle kesällä 2015, missä Rautatiepäivä toki jatkuu. Risto-höyryveturikin muutti syksyllä 2020 Lahdesta uudelle omistajalle Lohjalle.

Video on saksankielinen, mutta tunnelmista pystyy nauttimaan ilman saksankielen taitoa. Kokonaiskesto 28:55.

[katso video]

Lahti-Seura 75 vuotta

Lahti-Seura r.y. täyttää 75 vuotta. Kotiseutuyhdistyksen perustamiskokous pidettiin 12.3.1946.

Alla poimintoja seurasta ja sen toiminnasta.

Kotiseutuyhdistys Lahti-Seuran perustamiskokous pidettiin 12.3.1946. Perustamiskirjan allekirjoitti 35 lahtelaista, joista suurin osa kuului kaupungin sivistyneistöön: johtajia, tuomareita, opettajia, poliiseja ja toimittajia.

Säännöissä määriteltiin seuralle laajat tavoitteet. Seuran tarkoituksena on mm. toimia lahtelaisten yhteenliittymänä ja työskennellä toimialueensa sivistyksellisten, sosiaalisten ja taloudellisten olojen kehittämiseksi sekä viihtyisyyden lisäämiseksi alueellisen omaleimaisuuden ja paikallisten erityispiirteiden pohjalta lähtien, olla toimialueensa asukkaiden ja eri yhteisöjen yhdyssiteenä, syventää asukkaiden kotiseututuntemusta ja paikallishenkeä sekä pyrkiä kaikin tavoin lisäämään heidän kiintymystään kotiseutuunsa sekä pyrkiä kaupungin ulkonäön kohentamiseen ja kaupungin tunnetuksi tekemiseen.

Toiminnan painopisteet ovat vaihdelleet ajan saatossa, mutta ydinajatus on pysynyt: lahtelaisuuden vaaliminen. Perustamisen jälkeen seura aktivoitui nopeasti toimimaan, jo alkuvaiheessa järjestettiin piirustus-, valokuva- ja kirjoituskilpailuja eri aiheista eri-ikäisille. Seura on kommentoinut kaupungin kehitystä, tehnyt aloitteita ja antanut lausuntoja mm. asemakaavoihin, kaupunkirakentamiseen, rakennussuojeluun ja kaupunkikuvaan liittyvissä asioissa.

Seura järjesti “Suuri Lahti-ilta” -nimisen tilaisuuden jo ensimmäisenä toimintavuotenaan kaupungin perustamispäivänä. Juhlallisuuksia on järjestetty säännöllisesti eri nimellä, Lahti-päivänä ja Vuosijuhlana sekä osana Lahti-viikon tapahtumia.

Seuran aloitteesta kaupunki alkoi jakamaan Lahti-mitalia vuonna 1965 ja vuodesta 1981 seura on jakanut Vuoden lahtelainen -tunnustuksen.

Seura on ollut järjestämässä kaksi kertaa Valtakunnalliset Kotiseutupäivät -suurtapahtumaa; vuonna 1978 ja vuonna 2005, kaupungin täyttäessä 100 vuotta.

Seuran lehti Hollolan Lahti julkaistiin ensimmäisen kerran 1954, ja nykymuotoista lehteä seura alkoi julkaista Unto Tupalan aloitteesta vuonna 1980.

Seura on julkaissut myös kirjallisuutta, ensimmäisen valokuvakirjan Lahti jo vuonna 1949. Vuonna 2020 julkaistiin Lahden seutu kartoin, joka on ensimmäinen karttakirja Lahdesta. Kirjan kustantajana toimi Kustannusosakeyhtiö AtlasArt, ja Lahti-Seura toimi yhteistyökumppanina.

Seura oli aloitteentekijänä Lahti-filminäytösten käynnistämisessä elokuvateatteri Kino Iiriksessä sekä on ollut mukana aktiivisesti Albumit auki -valokuvakeräyshankkeessa. Toimintaan kuuluu filmien ja valokuvien tallentaminen ja julkaiseminen. Vuonna 1947 Sirkka Lepistö (myöh. Porri) teki aikalaishaastatteluja Pietarin radan rakentamisesta sekä Lahden kylän palosta.

Lapset ja nuoret on myös huomioitu. Vuoden nuori lahtelainen -tunnustus jaettiin vuosina 2010-2018 sekä laaja ja monipuolinen Lasten Lahti -hanke toteutettiin vuosina 2019-20.

Lisäksi seuran toimintaan kuuluu keskustelu- ja yleisötapahtumien, valokuvanäyttelyiden, elokuvanäytösten, retkien ja yritysvierailujen järjestäminen sekä tunnustusten jakaminen.

Seuran kotiseutukirjasto ja kokoustilat sijaitsevat Päijät-Hämeen elokuvakeskuksen tiloissa elokuvateatteri Kino Iiriksessä (Saimaankatu 12). Samoissa tiloissa toimii myös Lahden Videokuvaajat ry. Kolme yhdistystä tekevät tiivistä yhteistyötä ja elokuvakeskuksen ympärille on muodostunut valtakunnallisestikin ainutlaatuinen kulttuuriyhteisö, joka tuottaa vapaaehtoistyöllä tärkeää paikallista kulttuuria.

Juhlavuoteen liittyviä tapahtumia.
1.-15.10. Näyttely Lahden pääkirjaston aulassa
30.10. Lahti-päivä

Lisätietoja osoitteessa lahtiseura.fi.

Kirja-arvio: Tunnelmia Lahdesta

Vihdoinkin erilainen kuvakirja – pääosassa ”kuvauksellisen rouheat” kohteet

Tunnelmia Lahdesta on valokuvateos, joka sisältää näkymiä kaupungista kolmelta eri vuosikymmeneltä. Se siis havainnollistaa kaupungin jatkuvaa muutosta yhden lyhyehkön aikakauden kautta. Kuvat pistävät pohtimaan esim. rakennusten purkamisen syitä ja yleensä kaupunkikuvan muuttumiseen johtavia tapahtumia. Kirja sisältää 172 kuvaa, ja sen sisältö on jaettu neljään teemaan. Suurin osa kuvista on otettu vuosien 2007 ja 2019 välisenä aikana, ja niiden pääpainotus on rakennetussa kaupunkiympäristössä, jossa ihmiset ovat tällä kertaa sivuroolissa. Kysymyksessä on konstailematon kuvakirja, jolla tekijä haluaa jakaa sen lahtelaisuuden, jonka on itse kokenut omakseen. Sivuilta aistii selvästi tekijän kiintymyksen kotikaupunkiinsa. Erilaisen Tunnelmia Lahdesta -teoksesta tekee kaikkien aikaisempien Lahti-aiheisten kuvateosten joukossa se, että Hirvonen on taltioinut kaupunkia monipuolisesti ja juuri sellaisena kun se on kuvaushetkellä sattunut näyttäytymään, oli sää tai rakennusten kunto mikä tahansa. Kuvat eivät siis pyri korostamaan pelkästään näkymien ja rakennusten edustavuutta tai sopusuhtaisuutta, vaan mukana on useita ”kuvauksellisen rouheita” kohteita esimerkiksi joiltakin vanhoilta teollisuusalueilta. Niissä eivät korostu Lahden näyttävät puolet, vaan huomio kiinnittyy esim. miljöön karuun karheuteen ja kuvaajan luontevaan sommittelukykyyn. Ylipäätään kuvien aiheet ovat mukavasti arkisia ja rosoisia, mutta hyvällä silmällä valittuja. Odotin ehkä enemmän vain katoamassa olevia vanhojen esikaupunkien näkymiä.

Kirjan kuvia on käsitelty varsin maltillisesti – niistä aistii että tekijä on halunnut korostaa enemmän kohteen tunnelmaa kuin itse valokuvaa. Vain muutaman otoksen kohdalla jäin kaipaamaan hieman harkitumpaa kontrastia tai valotusta. Kirja tyydyttää hyvin nostalgia-nälkää, mutta toisaalta sivuja tutkaillessa nälkä kasvaa syödessä, eli olisipa tällaisia hyvässä mielessä ”arkisia” kaupunkikuvakirjoja tehty aiempinakin vuosikymmeninä.

Hannu Kivilä
Kirjoittaja on lahtelainen tietokirjailija

Lisätietoja kirjasta