Yhdistävä tekijä: Pinkki paplari

Lahden kaupunginteatterin kampaaja-maskeeraajilla Kati Talikalla ja Merja Torri-Seppälällä on irtokarvat ja peruukit hallussa. Pyrkimyksenä ei ole ollut päästä ”rivikampaajan” hommiin.

Kolmevuotiaalle Merjalle jäi Herra Huun esityksestä tunne, että tätä haluan aikuisena tehdä. Kampauspäiden kautta aloitettuaan hän eteni ensin maskeeraajaksi ja sen jälkeen kampaajaksi. Rauli Jokelin palkkasi Merjan Kotkan kaupunginteatteriin heti hänen valmistuttuaan vuonna 2008. Sieltä ei ollut enää paluuta edes kampaamo Pinkkiin paplariin, jossa ihan sattumalta molemmat ammattilaisemme ovat työskennelleet, vaan vuorossa oli Lahden kaupunginteatteri (vuoden vierailu). Vuodet freelancerin elämää mm. Kansallisteatterissa, Kotkan ja Riihimäen teattereissa, muutamassa TV-tuotannossa sekä Sinfonia Lahden takahuoneissa olivat hienoja kokemuksia. Erityinen paikka Merjan sydämessä on vielä Heinolan kesäteatterilla, jossa hän on työskennellyt seitsemänä kesänä. Tämänhetkinen vakituinen työ Lahden kaupunginteatterissa alkoi puoli tuntia teatterinjohtaja Ilkka Laasosen puhelun jälkeen. ”Rakkaudesta lajiin, jossa voi yhdistää oman käden jäljen taiteen ja luovien ihmisten parissa työskentelyyn”, sanoo Merja.

Tuoreempi kiinnitys Lahden kaupunginteatterin ”kauneustiimissä” on Kati. Jalometallialan opiskelut vaihtuivat kampaamokouluun, jossa opettaja ehdotti opinnäytetyötä Varkauden teatterilla. Vuonna 2010 valmistuttuaan parturi-kampaajaksi Kati työskenteli päivät kampaamossa ja illat sekä viikonloput teatterilla. Kaksi kautta Varkauden teatterilla antoi myös innostuksen maskeerausta kohtaan. Vuonna 2013 Kati valmistui maskeeraajaksi esitys- ja teatteritekniikan linjalta Stadin aikuisopistosta. Tämän jälkeen oli edessä paluu Savoon pariksi vuodeksi. Tänä aikana kampaamon liiketyöskentelyn lisäksi Kati oli mukana Mikkelin revyyteatterissa, niin näyttämöllä kuin kulisseissa. Takaisin Helsinkiin muutettuaan Katille tarjoutui paikka freelancerina Helsingin kaupunginteatterilla, jossa hän ehti työskennellä kaksi esityskautta. ”Oli jännittävää tulla Lahteen kesken kauden, mutta kaikki on ottaneet minut tosi hyvin vastaan! Ei tätä taloa ja hyvää ilmapiiriä ole turhaan kehuttu!” iloitsee Kati.

Merjan ja Katin kemiat kohtasivat heti, työt jaetaan oman osaamisen ja erikoistumisen mukaan niin, että jokainen voi tehdä vahvuuksiensa mukaan. Peruukkien ja viiksien virkkaus on hidasta hommaa, koska esimerkiksi peruukit tehdään mittojen mukaan tyllipohjalle juuri virkkuukoukulla virkaten. ”Tehdään itse, koska osataan, ja koska uudet peruukit ovat myös kalliita”, he perustelevat tätä työprosessia. Ekologisuus toteutuu samalla eikä eläinkarvaa käytetä. Synteettiset siveltimet on otettu käyttöön meikkisienien sijasta yms. päivitystä nykypäivään tarvitaan. Apua pieneen budjettiin haetaan sponsorien kautta, jollaisesta juuri iloitaan Inglot-merkin kanssa. Työhön kuuluu tietenkin myös erikoistehosteita kuten luodinreiät, mätäpaiseet, mustelmat, haavat ja muut irto-osat roolihahmosta riippuen. Pukusuunnittelija on lähin työkaveri oman tiimin ulkopuolelta.

Hyvä lisä kampaamo-maski –yhteisöön on maskeeraaja Eija Nurminen. Juuri perhevapaalta palannut Eija sai kertaheitolla kaksi uutta työkaveria. Työssäoppija Laura Pasanen harjoittelee heidän kanssaan tämän näytäntökauden ajan maskien tekemistä.

Kirjoittaja:
Jetta Kuitunen
Lahden kaupunginteatterin tiedottaja

Lahti kartalla

Parhaillaan tekeillä oleva Lahti kartalla -sivusto oli tarkoitus avata jo keväällä 2018. Projekti on edelleen kesken, mutta tavoitteena on saada se julkaisukuntoon kesän aikana. Aloite sivustosta tuli Juuso Lehtiseltä, joka oli aiemmin tehnyt mainion helsinkiennen.fi-sivuston. Palaveerasimme Lehtisen kanssa muutaman kerran viime vuoden lopulla sekä kesän alussa.

Lahtikartalla.fi:n idea on hyvin yksinkertainen. Runkona toimii kartat 1870-luvulta 1990-luvulle asti. Jokaiselle vuosikymmenelle on oma kartta tietyltä vuodelta, yhteensä 14 karttaa. Karttoihin on sijoitettu vanhoja valokuvia, joiden sijoittuminen määrittyy valokuvan ottovuoden perusteella jollekin vuosikymmenelle. Kävijän on helppoa siirtyä ”ajassa” vuosikymmenestä toiseen.

Kartta: Lahden kaupungin Kaupunkiympäristö – Maankäyttö ja aluehankkeet

Karttojen ja kuvien lisäksi sivulla on muutakin sisältöä kuten tekstiä, videoita ja jopa äänitiedostoja kuunnelmien muodossa.
Tekstisisältö muodostunee mm. Hannu Kivilän Lahtelaisen sanakirjasta sekä Päijät-Häme wikistä. Lisäksi Kuka, mitä, Lahti -sivusto tarjoaa monipuolista tietoa, jota voitaneen hyödyntää joissakin määrin.
Hollolan Lahti -lehteenkin kirjoittaneelta Kai R. Lehtoselta julkaistaan sivulla kaksi videota.

Mielenkiintoisen lisän tuo Lahden kaupunginteatterin tekemät kuunnelmat, jotka liittyvät vuoden 1918 tapahtumiin Lahdessa. Kuunnelmien ensi-ilta järjestettiin kaupunginteatterin Eero-salissa 12.3.2018. Kuunnelmat julkaistiin lahtikartalla.fi-sivulla huhtikuun alussa.

Sivuston sisällön olen suunnitellut yhdessä Lehtisen kanssa, jonka vastuulla on ollut sivun tekninen toteutus. Ylläpitäjänä minulle voi lähettää kehittämisideoita, kommentteja ja mahdollisia korjauksia. Sivusto on tehty talkoovoimin ja sen tekemiseen on osallistuneet em. henkilöt ja tahot. Tekemisessä saimme apua myös Päijät-Hämeen elokuvakeskuksen työkokeilijalta ja työssäoppijalta. Heidän avullaan saimme kerättyä paljon aineistoa.

Aineiston kerääminen jatkuu sivuston avaamisen jälkeenkin ja sivustoa päivitetään aina tarvittaessa.

Karttoja esillä

Yhteistyön merkeissä Lahti-Seura sai kuvia käyttöönsä Lahden kaupungin Kaupunkiympäristön Maankäyttö ja aluehankkeet -osaston (ts. Teknisen ja ympäristötoimialan) digitoituja valokuvia.

Kuvia julkaistiin viime vuoden lehdissä ja Kino Iiriksen aulan näyttelyssä. Kuvista suurin osa on jo julkaistu Albumit auki -sivuston Lahden osiosta. Näitä kuvia voi hakea myös Finnan kautta.

Yhteistyö on kantanut hedelmää, sillä valokuvien lisäksi kartat ovat olleet esillä vahvasti viime aikoina. Teknisellä ja ympäristötoimialalla on Lahdesta kymmeniä digitoituja karttoja mm. topografisia sekä asemakaava-, opas- ja osoitekarttoja. Vanhimmat kartat ovat 1700-luvulta.

Osa näistä kartoista oli esillä yleisölle kahdessa näyttelyssä. Ensimmäinen oli Lahden kaupunginkirjaston aulassa tammikuussa ja toinen järjestettiin helmikuussa elokuvateatteri Kino Iiriksen aulassa. Kartat kiinnostivat ihmisiä ja mm. Uusi Lahti -lehti kirjoitti näyttelystä. Kiinnostuksella oli myös varjopuolensa, sillä kirjaston näyttelystä katosi vuodelta 1959 oleva kartta. Kopio toki.

Näyttelyt sisälsivät Lahden karttoja eri vuosikymmeniltä yhteensä 14 kpl.

Näyttely toteutettiin yhteistyössä Lahti-Seuran ja Lahden kaupungin Kaupunkiympäristön (Maankäyttö ja aluehankkeet) kanssa. Kirjaston näyttely tehtiin yhdessä Lahden kaupunginkirjasto-maakuntakirjaston kanssa ja Kino Iiriksen näyttelyssä oli mukana Päijät-Hämeen elokuvakeskus.

Artikkeli on julkaistu alunperin Hollolan Lahti -lehdessä 1/2018

Mukkulanradan liikennettä

Mukkulanrata valmistui vuonna 1955, Lahden kaupungin 50. juhlavuonna. Rata palveli Niemen alueen teollisuutta, ja kun Loviisa-Niemi -kapearaiteinen rautatie purettiin, Niemestä rakennettiin pistoraide keskustaan Rauten tehtaalle asti.
Tämä rata purettiin vasta 1991. Kauppakadun ja Sammonkadun risteyksen tuntumassa entisen Häklin laiturin vieressä on vielä raidetta jäljellä toistakymmentä metriä. (linkissä kuva Lahdenkadun tasoristeyksestä 1980-90-lukujen vaihteesta, lähde: Albumit auki)

Mukkulan rataa hyödynsivät monet teollisuuslaitokset kuten Isku, Kesko, Etelä-Suomen Kirjapaino, Kymijärven voimalaitos. Viime vuosina nämä pistoraiteet ovat olleet käyttämättöminä ja monia vaihteita on purettu.
Nykyään rataa käyttää Polttimo Oy, josta kuljetetaan mallasohraa venäläisillä vaunuilla. Ajoittain Mukkulan ratapihalla lastataan myös puuta.
Vuodelta 2016 olevalla videolla kaksi Dv12-veturia on hakenut Polttimolta vaunuja. Mukkulankadun tasoristeyksessä on valo- ja äänivaroituslaitos. Tasoristeys kuuluu Liikenne- ja viestintäministeriön tasoristeysturvallisuuden parantamisohjelmaan. Tasoristeykseen tullaan kohdistamaan joitakin toimenpiteitä lähivuosina.

Iskun entiseen kotikalustetehtaaseen on tulossa NiemiCampus, osana Lahden Tiedepuistoa radan pohjoispuolen. Näiden rakennusten välille rakennetaan kevyeen liikenteen väylä, ja ratapihalta puretaan ainakin yksi raide sen tieltä. Suunnitelmista lisää Lahden kaupungin kaavoitussivulta.

Aiheesta lisää:
Kiiltävät kiskot (29.7.2008)
Rautatievideoita Lahden seudulta (20.7.2012)
Lahden matkailuvalttina kiskot (6.7.2014)
Junia ja kiskoja Lahdessa (20.6.2015)

Selvitys Ylisestä Viipurintiestä

Ylinen Viipurintien linjauksista on saatu Lahden kaupunginmuseon toimesta valmiiksi kattava selvitys. 53-sivuisen raportin on laatinut Sinikka Kärkkäinen ja sen tekoon osallistuivat myös Lahden kaupunginmuseon arkeologit Piritta Häkälä ja Eetu Sorvali.

Kovinkaan paljon tiestä ei ole suoritettu tutkimista. Merkittävin on Kirsi Salosen tutkimus vuodelta 1998, julkaisijana Hämeen liitto.

Nyt julkaistussa selvityksessä on käytetty hyväksi maastoselvityksen lisäksi vinovarjostevalokuvausta, jonka avulla vanha tienpohja saatiin esille. Vanha tielinja on moninpaikoin havaittavissa maastossa myös paljaalla silmällä. Tie on pääosin hävinnyt rakentamisen vuoksi.

Selvityksen myötä haluttiin selvittää Päijät-Hämeen alueella vielä jäljellä olevat, mutta pois käytöstä jääneet Ylisen Viipurintien tieosuudet. Raportin mukaan nämä tulisi suojella kiinteinä muinaisjäännöksinä.

Selvityksen lopussa on esitetty muitakin toimenpidesuosituksia, joista tarkemmin artikkelin lopussa.

Ensimmäinen kirjallinen maininta Ylisestä Viipurintiestä on vuodelta 1556, mutta kattavaa kartta-aineistoaon saatavilla vasta isojaon yhteydessä tehdyistä kartoista. Tielinjan kulusta on tehty vain muutamia tutkimuksia, eikä linjan reittejä ole aikaisemmin tarkastettu maastossa yksittäisiä inventointeja lukuun ottamatta (esim. Poutiainen et al. 2014). Tielinjan merkitys on vaihdellut vuosisatojen kuluessa, varsinkin itärajalla rajalinjan kokiessa muutoksia. Myös rautatien kehitys 1800-luvulla vähensi sen merkitystä.

Tielinja on kuitenkin ollut näihin päiviin saakka jatkuvassa käytössä ja vasta viime vuosikymmeninä kokenut monia suuria muutoksia.

Lahen Lehessä ja Hollolan Lahti -lehdessä on tiestä julkaistu kaksiosainen
(osa 1 ja osa 2
eri lähteistä koostamani yhteenveto. Sen jälkimmäinen osa julkaistiin viime Hollolan Lahti -lehdessä (3/2017), ensimmäinen jo muutama vuosi sitten. Artikkelien yhteydessä olen ehdottanut tielle muistomerkin pystyttämistä ja tuo ehdotus toimi tämän selvityksen alullepanevana voimana.

Selvitys lähti liikkeelle Lahti-seuran kaupungille tekemästä aloitteesta, jossa Lahden torille ehdotettiin pystytettävän Ylisen Viipurintien muistomerkki. Ehdotus toimitettiin myös Lahden kaupunginmuseolle, joka kävi neuvotteluja asiasta Lahti-seuran kanssa. Lopulta päädyttiin siihen, että Ylisen Viipurintien linjaukselle voisi ennemminkin kehittää historiareitti, joka merkittäisiin maaston ja jonka varrelle pystytettäisiin kylttejä sopiviin paikkoihin. Tässä vaiheessa neuvotteluihin tuli mukaan myös Nastola-seura. Lopulta sovittiin, että Lahden kaupunginmuseo kartoittaa Ylisen Viipurintien kulun Hollolasta Nastolaan.

Tie on Lahden seudulle jäänyt vähälle huomiolle. Suomessa on paljon tunnetumpia vanhoja tieosuuksia kuten Hämeen Härkätie ja Suuri Rantatie. Luultavasti siksi, että Viipurintiehen on suhtauduttu pragmaattisesti vain tienä, sillä tiehän on yhä käytössä, osittain jopa sen alkuperäisellä linjauksellaan valtateinä 10 ja 12. Esimerkiksi Hämeen Härkätie Turusta Hämeenlinnaan on jäänyt selkeästi syrjään myöhemmin rakennetuista valtaväylistä, joten tien historiallinen merkitys on korostunut, ja sitä on voitu hyödyntää selkeästi matkailutienä.

Ylisen VIipurintien tapauksessa sen historiallinen merkitys jäänyt vähäiselle huomiolle, jonka takia tien potentiaali matkailutienä on jäänyt kokonaan hyödyntämättä.

Viipurintien linja sopii hyvin tiematkailukohteeksi. Jo Kirsi Salosen (1998) tutkimuksen tarkoituksena oli tuoda Ylinen Viipurintie matkailijoiden käyttöön, kuten Hämeen Härkätie ja Suuri Rantatie eli Kuninkaantiekin ovat, mutta jostain syystä tavoite ei toteutunut. Tämän kartoituksen tarkoituksena oli tien kulun lisäksi selvittää Päijät-Hämeen alueella pois käytöstä jääneet tieosuudet, jotka tulee suojella kiinteinä muinaisjäännöksinä. Kyseessä oli pääosin aikaisempiin lähdeaineistoihin pohjautuva karttaselvitys, jonka pohjalta tehtiin arkeologisia maastotarkastuksia.

Selvityksessä linjataan jatkotoimenpiteet.

Tässä kartoituksessa käydyistä kohteista seuraavia esitetään suojeltavaksi kiinteinä muinaisjäännöksinä:
Ylinen Viipurintie, Tenhiälä
Ylinen Viipurintie, Mäkelä
Ylinen Viipurntie, Montero
Ylinen Viipurintie, Kukonkoivu
Ylinen Viipurintie, Kylä-Sipilä
Ylinen Viipurintie, Pelto-Sipilä

Kohteiden tarkemmat sijainnit ja aluerajaukset on esitetty raportin liitekartoissa. Aluerajaukset perustuvat maastohavaintoihin, vinovalovarjostekuviin sekä vanhoihin karttoihin. Rajauksista laajin ja epävarmin Monteron rajaus.

Lisäksi monien muiden käytössä olevien hiekka- ja metsäteiksi jääneiden linjausten alla voi olla säilyneitä Ylisen Viipurintien rakenteita.

Ylisen Viipurintien reitti kannattaa merkitä kunnan karttoihin. Reitin varrella on useita merkittäviä nähtävyyksiä. Vanhaa tielinjaa voitaisiinkin hyödyntää laajemminkin matkailutienä.

Kaupunginmuseon tutkijat ovat tehneet erinomaista työtä. Julkaistu raportti toimii tärkeänä välineenä tarjoten valmiit toimenpide-ehdotukset. Ehdotusten pohjalta tehdyt toimenpiteet edesauttavat tien tunnetuksitekemiseen. Selvityksen tullessa julki, lähestyin asiasta sähköpostitse Lahden kaupungin vuorovaikutussuunnittelijaa Henrik Saarta, joka välitti selvityksen eteenpäin.

Raportti suosittelee merkitsemään tietyt osuudet matkailureitteinä ja kiinteinä muinaisjäännöksinä. Lisäksi tie olisi hyvä merkitä seudun karttoihin, esimerkiksi Lahden kaupungin nettisivujen karttapalveluun. Nämä  voitaisiin esimerkiksi toteuttaa kuntien yhteishankkeena. ||

Selvitys on ladattavissa pdf-muodossa Lahti-Seuran sivuilta.

Artikkeli on julkaistu Holloan Lahti -lehdessä 1/2018.
Tekstin kursivoidut Selvitys Ylisen Viipurintien linjauksista Päijät-Hämeessä -raportista.

Ennen ja nyt – muutos kiinnostaa

Voin väittää, että Facebookin yksi mielenkiintoisimmista ryhmistä on Lahti kuvin ennen ja nyt, joka on perustettu vuonna 2014. Ryhmän kuvaus kuuluu sanatarkasti: ”Lahti kuvin, ennen ja nyt on ryhmä, jonne voi laittaa Lahdesta otettuja kuvia ja keskustella paikoista, joita lahessa on tai oli. Jakaa lahti aiheisia uutisia jne…” Ryhmässä on jouduttu myös tekemään rajavetoa, mikä on yleishyödyllistä kuvamateriaalia ja mikä on (liian) henkilökohtaista materiaalia, joiden merkitys suurelle yleisölle on vähäinen. Ryhmään pääsee kun esittää kutsun ja joku ryhmässä oleva hyväksyy sen, edellyttäen tietysti että on tili Facebookissa.

Itse olen julkaissut muutamia kuvia, viimeksi alla olevan kuvaparin.

Osa Malskia vuonna 2009

Sama osa vuonna 2017

Ryhmä on aktiivinen ja uusia kuvia ryhmään julkaistaan päivittäin. Toisinaan kuvat herättävät runsaasti keskustelua, etenkin jos kuvasta on niukat taustatiedot, kuva on yksinkertaisesti vain vanha tai sen kuvakulma tai kohde ovat harvinaisia. Facebookissa kuvien jakaminen on todella helppoa, toki kääntöpuolena on se, että helposti kuvalähteitä tai kuvaajia ei jostain syystä mainita. Tai jos mainitaan, usein niihin liittyvä informaatio on vajavaista tai olematonta. Tällaista puutetta pyritään paikkamaan Albumit auki -sivustolla, joissa on kattavat hakutoiminnot. Facebookissa tätä puutetta paikkaa usein muiden ihmisten jakama informaatio koskien kuvaa ja yleisesti Lahden historiaa. Ihmisten kertomat faktat tai omat kokemukset rikastuttavat niukoin tiedoin varustettuja kuvia, ja hyvässä tapauksessa tuntamattomaksi jääneet ihmiset, ajankohdat ja paikat usein selviävät. Keskustelua toki voi syntyä muutenkin.

Menneen kaipuu

Etelä-Suomen Sanomien toimittaja Jukka Airo kirjoitti Esalaisessa ryhmästä. Jo otsikko oli hieman hassusti muotoiltu ”Onko vanhaan tarrautuminen lahtelainen perusominaisuus?” Tokkopa se on lahtelainen ominaisuus. Se on totta, että monien rakennusten kohdalla harmitellaan kadonnutta Lahtea, Keski-Lahden komean puukirkon kohdalla kommentoidaan ”että miksi tämäkin piti purkaa”. En nyt sen tarkemmin pureutu Airon näkemyksiin vaan kerron oman. 

Luulen, että pääasiassa ryhmän kiinnostus kohdistuu vanhan ja uuden vertailuun: miten asiat olivat ennen, mitkä asiat ovat muuttuneet eli kaupungissa ja sen ihmisissä tapahtunut muutos. Osalle ne tuo muistot mieleen jo kadonneista asioista, toisille ajasta ennen meitä.

Erityisesti Lahden keskusta sekä Salpausselän kisat ovat kestoteemat, jotka aiheuttavat paljon vertailua menneisyyden ja nykyisyyden välillä. Vanhojen keskustassa otettujen kuvien yhteydessä monesti kommentoidaan, että ”keskustassa oli aiemmin vilinää ja ihmisiä, autolla pääsi joka kadulle ja pysäköinti onnistui missä vain. Nykyään puolikuolleen keskustan ovat vallanneet juottolat”. Ehkä tuossa piilee jonkinlainen osatotuus. Se on totta, että kuluttaminen ja sen tavat ovat muuttuneet, ja heijastunee myös keskustan elinkeinorakenteeseen.

Toinen hyvin esillä oleva kommentoinnin aihe on Salpausselän kisat, joissa kuulemme kävi aiemmin enemmän ihmisiä kuin nykyään. Tämä lienee oikea suuntainen havainto, luulen että tilastotkin tukevat väitettä. Yhteiskunnan muutokset ovat havaittavissa tässäkin. Kulttuurinen ja viihteellinen tarjonta on lisääntynyt ja pirstaloitunut, yhtenäiset kokemukset vähenevät. Tämä on toki huomattu myös Salpausselän kisojen yhteydessä, erilaista tapahtumatarjontaa on monipuolistettua ja vaikka itse kisat eivät kiinnosta, pyritään kisakokemusta laajentamaan muillta tavoin.

Kaupungin keskustan ja Salpausselän kisoihin liittyvät todelliset tai kuvitellut kehityssuunnat koskettavat meitä. Huolet voivat olla aiheellisia tai ei, ne on hyvä asettaa laajempaan kokonaisuuteen. En ajattele, että elämä olisi ollut ennen yleisesti parempaa tai että näitä ihmiset haikailisivat aikoja takaisin. Joltain osin näin voi olla, mutta meillä ihmisillä on ollut aina vaikea suhtautua ”tähän aikaan” niin, että kokisimme, että eläisimme ”parasta aikaa” (monimielinen ilmaisu). Historiaan voi suhtautua intohimoisesti ja nostalgiointi on mukava harrastus. Tarrautuminen ja takertuminen menneisyyteen kertoo siitä, että koemme nykyisyyden epätyydyttävänä ja sitä kautta tulevaisuuden epävarmana.

Jos kuitenkin väheksymme tai mitätöimme omaa historiaamme, mitä meille jää jäljelle? Olemmehan historian jälkeläisiä ja tulevaisuuden vanhempia, ja tänään on se ainoa päivä tehdä parhaansa.