Pikaraitiotie Lahteen – Johdanto

Artikkeli on yleiskatselmus pikaraitiotien soveltuvuudesta Lahden seudulle, jossa linjaston runkona hyödynnetään jo olemassa olevaa rataverkkoa. Artikkelikokonaisuudessa ei käsitellä kovinkaan yksityiskohtaisesti taloudellisia tai teknisiä seikkoja vaan tarkoituksena on tarkastella sitä, miten Lahden seudun rataverkkoa voitaisiin hyödyntää laajemmin lähiliikenteessä.

Ajatuksena on, että pikaraitiotiekalustoa voitaisiin käyttää niin Lahden kaupungin sisäisessä liikenteessä kuin koko seudulla hyödyntäen olemassa olevaa rataverkkoa. Rautatiet ympäröivät Lahden kaupunkia ja täältä suuntautuvat rautatiet lähes joka ilmansuuntaan. Lähiliikennettä on Riihimäelle, Keravan kautta Helsiinkiin sekä Kouvolaan. Mukkulan, Heinolan ja Loviisan radoilla on säännöllistä tavaraliikennettä, ja vuodesta 2007 lähtien em. radoilla on ollut myös joka kesäistä museojunaliikennettä.
Lahden ja Nastolan kuntaliitoksen ansiosta vuodesta 2016 lähtien Lahdessa on neljä käytössä olevaa rautatieasemaa.

Lahteen alkoi muodostua 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä paljon erilaista teollisuutta, joka käytti kuljetuksiinsa rautateitä. Lahden satamaan ja sen teollisuuslaitoksille johtanut satamarautatie valmistui vuonna 1869. Heinolanradalta rakennettiin rautatie Niemeen, nk. Mukkulanrata valmistui vuonna 1955. Kun kapearaiteinen Loviisa-Vesijärvi-rautatie purettiin vuonna 1960, leveäraiteista rataa jatkettiin Niemestä keskustaan asti.

Mukkulan rautatie yhdessä satamarautatien ja pääradan kanssa muodostivat lähes täydellisen ympyrärautatien Lahden ympäri. Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry:n Markku Meriluoto ehdotti vuoden 1990 Topparoikka-lehdessä, että tätä ympyrärataa hyödynnettäisiin Lahden matkailussa. Olihan suositut höyryjuna-ajot alkaneet jo 1980-luvulla, jolloin ajettiin Vesijärven asemalta Heinolaan. Viimeistään vuonna 1993 ajatus haudattiin, sillä satamarata purettiin.

Sen jälkeen topparoikkalaiset ovat ajaneet radan palautusta, josta olen laatinut yhteenvedon Topparoikan nettisivuille.

Osittain näihin suunnitelmiin perustuu myös pikaraitiotien rakentaminen Lahteen. Artikkelit ovat alunperin julkaistu vuonna 2007 neliosaisena, nyt viisiosaisena, joiden lisäksi on johdanto ja yhteenveto. Nyt julkaistut versiot ovat päivitetty vuonna 2017.
Osat:

Johdanto
1. Suomen raitioteiden alkutaival (päivitetty 11.8.2017)
2. Pikaraitiotien uusi tuleminen (päivitetty 11.8.2017)
3. Suunnitelmat Suomessa (tulossa)
4. Seudullinen joukkoliikenne (tulossa)
5. Pikaraitiotie Lahteen (tulossa)
Yhteenveto (tulossa)

Ensimmäisessä luvussa käydään läpi Suomen raitioteiden historiaa. Toisessa luvussa avataan pikaraitiotie-käsitettä sekä annetaan esimerkkejä maailmalta. Kolmannessa luvussa esimerkkeinä Suomen raitiotiesuunnitelmat. Neljännessä luvussa käsitellään yleisesti alueen joukkoliikennettä ja kohdassa viisi infraa ja hallintoa.

Mainittakoon että Tampereen raitiotien englanninkielisessä Wikipedia-artikkelissa on Lahen Lehen juttua on käytetty lähteenä.
Artikkelisarjan lähteet

Kirjallisuus

Ota A-juna! (Liikenne- ja viestintäministeriö 2001)
Rautatien aika – Pamfletti Suomen raideliikennepolitiikasta (Raideryhmä 2007)
Rautatie on mahdollisuus – Pamfletti Suomen rautateistä ja liikennepolitiikasta (Raideryhmä 2007)
Suomen rautatiet (Mikko Alameri, 1979)
Rautiovaunu tulee taas (Antero Alku, 2002)
Lahden kaupungin historia (Aimo Halila, 1958)
Joukkoliikenne Suomen liikennejärjestelmän osana (Teknillistieteelliset Akatemiat 2001)
Valtatie 12:n vaihtoehdot Lahden kaupunkiseudulla (Tielaitos 1996)
Henkilöliikenteen infrastruktuurin nykytila ja muutostekijät (21/2000 LVM)
Lähtökohtia- ja rataverkon peruspalvelutason määrittämiselle (48/2002 LVM)
Lahden peruspiirteet. Millainen kapunki Lahti on? (Juhani Pihlaja 1991)
Tampereen pikaraitioselvitys (2004)
Turun pikaraitioselvitys (2002)
Pro Sibeliusrata -suunnitelma (2004, 2014)

Internet

www.salpauskunta.fi
www.paijat-hame.fi/palvelurakenneuudistus/Julkaisu/MALraportti_liitteineen.pdf
www.westtram.net (Espoon selvitys 2005-06)
www.raideliikennetieto.net
www.raidejokeri.info
www.tampere.fi/liikennejakadut/projektit
www.tampere.fi/liikenne-ja-kadut/liikenne-ja-katusuunnittelu/raitiotie.html
www.wikipedia.org/wiki/Tampereen_raitiotie
www.raideryhma.net
www.lansimetro.fi
www.turunraitiotie.info
www.waltti.fi

Vierumäen rautatiepäivä

Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry:n muutettua Lahdesta Heinolaan Vierumäen rautatieasemalle, Lahden veturivarikolla vuosina 2006-2009 järjestetty Rautatiepäivä siirtyi Vierumäelle. Tapahtumaa järjestettiin ensimmäisen kerran Lahdessa vuonna 2006 Avoimet ovet -nimellä. Yhdistyksen toimitilat sijaitsivat vuoteen 2011 asti varikon vesitornissa, joka toimi mm. tapahtumissa näyttelytilana. Avoimissa ovissa esiteltiin tornia sekä raiteilla olevaa museojunakalustoa, vaunuja ja muistomerkkiveturi Ristoa (Tr1 1047). Väkeä kävi mukavasti, tasaisena virtana koko päivän, sään helliessä tapahtuman kävijöitä. Makkaraa paisteltiin ja paikkoja esiteltiin lämpimässä hengessä ja säässä.

Rautatiepäivä varikolla; Risto ja Ukko-Pekka (Kuva Sauli Hirvonen)

Seuraavana vuonna mukaan tulivat museojunat, ja tapahtumaan tuotettiin lisää sisältöä. Helsingistä Lahden varikolle matkannut Ukko-Pekka (Hr1 1009) oli ensimmäinen höyryjuna, joka on ajanut oikoradan koko matkaltaan. Mäntsälän asemalla oli oikea kansanjuhla.
Ukko-Pekan saavuttua Lahteen, Lahdesta lähti juna Heinolaan, höyryveturi Pikku-Jumbon vetämänä. Näin alkoivat kulkemaan säännölliset museojunat Lahden seudulla sitten 1980-luvun. Tapahtumaan tuli mukaan muitakin museoajoneuvoja sekä muuta ohjelmaa, kuten musiikkia ja kauppiaita.
VIimeinen tapahtuma järjestettiin kesäkuussa 2009, sillä varikon epävarma tilanne ei sallinut tapahtuman jatkuvan.

Alkujaan Lahden ajoja toteutti Topparoikka yhdessä liikennöitsijöiden kanssa, sittemmin muutaman lahtelaisen toimesta eli allekirjoittaneen ja Seppäsen Jonnen kanssa perustettiin Höyryllä Heinolaan -markkinointikonsepti, joka keskittyi ajojen organisoimiseen ja markkinoimiseen Lahden alueella. Toki radalla järjestetetään muitakin ajoja kuin Höyryllä Heinolaan toimesta.

Topparoikka Vierumäelle

Vierumäen rautatieasema kesällä 2015 (Kuva Sauli Hirvonen)

Lahden rautatieharrastajat Topparoikan vuokrasopimus vesitornilta irtisanottiin vuonna 2011. Alueen omistanut Senaatti-kiinteistöt tyhjensi alueen vuokralaisista ja alue jäi tyhjilleen. Tästä johtuen myös ilkivalta lisääntyi ja sen kohteeksi joutui myös museojunakalusto.
Topparoikka löysi uudet tilat Päijänteenkadulta taloyhtiön kellarista. Tilat olivat asianmukaiset, vaikkei rautatietä lähellä ollutkaan. Mutta jo jonkin ajan kuluttua yhdistys joutui lähtemään saneerauksen takia Asemantaustaan. Tosiaan joutui, sillä Asemantaustassa olleet tilat olivat pienet, eivätkä kovinkaan tarkoituksenmukaiset rautatieharrastamiselle. Osa esineistöstä jouduttiin (hätä)sijoittamaan muualle. Katto oli päänpäällä ja toimintaa pystyttiin jatkamaan, mikä oli tietysti pääasia.

Jossain vaiheessa yhdistykseen kantautui viestiä Vierumäen kyläyhdistykseltä, että Versowood Oy etsii vuokralaista Vierumäen asemalle. Yritys omistaa tontin rautatieasemarakennuksen muut rakennukset. Kyläyhdistys ja Topparoikka olivat tulleet toisilleen tutuiksi jo aiemmin, tehden yhteistyötä museojuna-ajojen yhteydessä.

Neuvottelujen jälkeen heinäkuussa 2015 Topparoikan puheenjohtajisto allekirjoitti vuokrasopimuksen. Jo saman päivän iltana, varapuheenjohtaja oli näyttämässä talkoomallia; puuston harvennustyöt alkoivat tontilla välittömästi.
Muuton yhteydessä osa hajasijoitetuista tavaroista ja aineistosta saatiin takaisin yhdistyksen tiloihin.
Asemarakennuksen toimistoon sijoitettiin yhdistyksen kirjasto ja kokoustilat. Entiseen odotustilaan näyttelytilat, jossa mm. esitellään yhdistyksen pienoisrautatietä. Makasiinivarasto toimii pajana ja kesätapahtumissa mm. kahviona.
Asemarakennuksen toisessa päässä – yksityisasunnossa – asuu aseman entinen asemapäällikkö.

Lahteen jääneet vaunut siirrettiin marraskuuussa 2015 Ukko-Pekan avustuksella Vierumäen aseman ykkösraiteelle. Vaunujen omistussuhteiden selvittely on parhaillaan käynnissä, joten lähitulevaisuudessa selvinnee, mitkä vaunut jäävät lahtelaisille Heinolaan ja mitkä lähtevät liikennöitsijöiden käyttöön Suomen rataverkolle.

Kesäkuussa 2016 järjestettiin ensimmäinen Vierumäen Rautatiepäivä, joka oli siis suoraa jatkoa Lahdessa järjestettyyn tapahtumaan.

Vierumäen asema kesäkuussa 2016 (Kuva Ilona Reiniharju)

Kesän 2017 ajoja ja tapahtuma

Kevättalvella 2017 oli jälleen aika tulevan kesän ajojen suunnittelulle. Lopulta selvisi, että
Haapamäen höyryveturiyhdistys ry ajaisi kolme edestakaista matkaa 10.-11.6.. Näissä mukana oli myös Höyryllä Heinolaan, joka vastasi ajojen tiedottamisesta ja markkinoinnista. Topparoikan vastuulla oli Rautatiepäivä-tapahtuman järjestäminen Vierumäellä.

Lauantaina 10.6. asemalla oli junan lisäksi mobilisteja (vanhoja ajoneuvoja), traktoreita sekä Timo Jakolan Taidebussi. Rautahepon lisäksi pääsi myös oikeiden hepojen kyytiin. Grilli oli kuumana koko päivän ja asemakahviossa kävi junan saapuessa asemalle kova kuhina.
Päivän ensimmäinen juna Heinolasta otettiin vastaan Porilaisten marssilla, Tuomon soittaessa tuubaa ja Laurin trumpettia.
Tapahtuman kruunasi blueskonkari Ismo Haaviston esiintyminen aseman lastauslaiturille idyllisessä kesäillassa, samaan aikaan kun juna saapui asemalle.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että Rautatiepäivän aamuna Keijo Skippari kuvausryhmineen kuvasi kohtausta osittain näyteltyyn Lemmen latu -dokumenttiin, joka valmistuu joulukuuksi. Kohtaus kertoi maalaisista jotka ostavat liput junaan asemalta ja matkaavat kaupunkiin.
Kaiken kaikkiaan mainio päivä tapahtumineen. Väkeä oli runsaasti erityisesti junien pysähtyessä asemalla.

Oli myös tiedossa että Höyryveturimatkat 1009 Oy ajaisi kesällä kahtena viikonloppuna, ns. omina ajoina eli Höyryllä Heinolaan ei olisi niissä varsinaisesti mukana. ”Tonniysin” ensimmäinen ajoviikonloppu oli heinäkuun ensimmäinen viikonloppu, joten Vierumäen asema pidettiin ajojen yhteydessä auki. Odotetusti asemalla väkeä kävi huomattavasti vähemmän kuin Rautatiepäivänä. Toki useat kyläläiset hyödynsivät mahdollisuutta nousta Vierumäen asemalta höyryjunan kyytiin. Päivä olikin kaikin puolin hyvä, sää salli ja ihmisillä hyvän tuulisia juttuja.
Eräs herra (VR:läinen) lahjoitti isänsä työtakin yhdistykselle. Isä oli yksityisellä Loviisanradalla töissä, ja kun Suomen Valtionrautatiet osti radan, hän päätyi VR:n autokuskiksi.
Muitakin mielenkiintoisia keskusteluja käytiin. Eräs asemalla käynyt kaverini – 80-luvun vierumäkeläinen – kertoi että Uuno muuttaa maalle -elokuvan kauppakohtaus kuvattiin Vierumäellä. Pojateivät elokuvaan päätyneet, vaikka yksi kovasti yrittikin. Jutustelu ohjaaja Ere Kokkosen kanssa jäi heillekin mieleen.

Lisää Vierumäen rautatieasemasta ja Topparoikan toimista lisää täällä.

Kotiseutu ja pienoisrautatiet

Pienoismallit ovat hyvä väline valottaa historiaa realistisesti. Historiallisessa museossa on useita pienoismalleja Lahdesta, mutta aiheeseen ovat tarttuneet myös alan harrastajat.

Lahtelainen rautatieharrastaja 
Esko Nikkanen on myös pitkänlinjan pienoisrautatieharrastaja. Lahtelaisittain mielenkiintoisia kohteita ovat hänen tekemänsä Mytäjäisten veturivarikon vesitorni, ratapihan asetinlaitintorni, Salpausselän seisakerakennus ja asemapäälliköntalo. Näiden mallien esikuvista ovat jäljellä vesitorni ja asemapäälliköntalo.

Alla kuvat Nikkasen tekemistä malleista.

Nikkasen malli vuonna 1954 valmistuneesta Mytäjäisten veturivarikon vesitornista. Mallissa on tornin pihalla aikoinaan kasvanut koivu sekä pistoraide, jossa moottoriresiina ja kiskoauto. Tornissa on ollut veturimiesten lepotilat ja Lahden Rautatieharrastajat Topparoikka ry:n tilat. Vuonna 2015 Senaatti-Kiinteistöt myi alueen rakennuksineen yksityiselle omistajalle, jonka jälkeen torni saneerattiin yksityisasunnoksi. (Kuva Sauli Hirvonen)

Nikkasen malli vuonna 1954 valmistuneesta Mytäjäisten veturivarikon vesitornista. Mallissa on tornin pihalla aikoinaan kasvanut koivu sekä pistoraide, jossa moottoriresiina ja kiskoauto.
Tornissa on ollut veturimiesten lepotilat ja Lahden Rautatieharrastajat Topparoikka ry:n tilat. Vuonna 2015 Senaatti-Kiinteistöt myi alueen rakennuksineen yksityiselle omistajalle, jonka jälkeen torni saneerattiin yksityisasunnoksi. (Kuva Sauli Hirvonen)

Asetinlaitetorni sijaitsi Lahden ratapihalla. Viipurista vapautunut kankiasetinlaite siirrettiin v. 1936 Lahteen. Purettu joskus 1980- Etualalla veturi Vv15.

Asetinlaitetorni sijaitsi Lahden ratapihalla. Viipurista vapautunut kankiasetinlaite siirrettiin v. 1936 Lahteen. Purettu joskus 1980-luvulla. Etualalla veturi Vv15. (Sauli Hirvonen)

Rakennus on valmistunut vuonna 1912. Piirustukset on laatinut 7.9.1912 Albert Leidenius. Sotien jälkeen talon koristeita karsittiin ja puutarhaa kutistettiin liikenneväylien tieltä. Asemapäällikön talo, sauna ja maakellari ovat kuitenkin jäljellä, samoin kuin muutamia Valtionrautateiden komeasta puisto-perinteestä muistuttavia vanhoja puita. Rakennus myytiin vuonna 2015 uudelle omistajalle. (Kuva Sauli Hirvonen)

Rakennus on valmistunut vuonna 1912. Piirustukset on laatinut 7.9.1912 Albert Leidenius.
Sotien jälkeen talon koristeita karsittiin ja puutarhaa kutistettiin liikenneväylien tieltä. Asemapäällikön talo, sauna ja maakellari ovat kuitenkin jäljellä, samoin kuin muutamia Valtionrautateiden komeasta puisto-perinteestä muistuttavia vanhoja puita. Rakennus myytiin vuonna 2015 uudelle omistajalle. (Kuva Sauli Hirvonen)

Vesijärven satamaradan varrella hiihtostadionin kohdalla pieni rautatieasemarakennus. Se valmistui vuoden 1938 hiihdon MM-kisoihin, ja purettiin n. 1970-80-luvun taitteessa. Nykyään rata päättyy seisakelaiturille, jota käyttää yhä mm. höyryjunat. Pienoismallissa seisakerakennus ja sen edessä höyryveturi Vr1 “Kana” työntää lumiauraa. (Kuva Sauli Hirvonen)

Vesijärven satamaradan varrella hiihtostadionin kohdalla pieni rautatieasemarakennus. Se valmistui vuoden 1938 hiihdon MM-kisoihin, ja purettiin n. 1970-80-luvun taitteessa. Nykyään rata päättyy seisakelaiturille, jota käyttää yhä mm. höyryjunat.
Pienoismallissa seisakerakennus ja sen edessä höyryveturi Vr1 “Kana” työntää lumiauraa. (Kuva Sauli Hirvonen)

Rakennusmateriaalina Nikkanen on käyttänyt perustuksissa balsapuusta tehtyä levyä, seinissä uritettua muovilevyä styreeniä (kauppanimi Evergreen), ikkunoiden ja ovien puitteissa muoviliuskoja, ikkunat ovat kirkasta muovilevyä. Tiiliraken-nusten tiilijäljitelmä myös myös muovilevyä. Pohjamaalaus tehty Spray-purkkimaalilla, pintamaalaukset siveltimellä.

Mallit ovat valmistuneet 2013-2015.

Salpausselän seisakerakennuksen mitat arvioitu valokuvien perusteella, koska piirustuksia ei ole ollut saatavilla. Varikon vesitornin, asetinlaitintornin ja asemapäällikön rakennuk-sen mitat saatu piirustuksista. Kaikista malleista piirretty piirustukset myös mittakaavaan 1:87.

Rakennukset ovat olleet esillä Toppa-roikan osastolla mm. Kätevä- ja Tekevä-messuilla Lahden Messuhallissa vuosina 2015-16.

Mallit ovat hyödynnettävissä, mikäli Topparoikka ry:n ns. kerhorata eli Vesijärven satama-aluetta esittävä mallia laajenetaan joskus Lahden rautatieaseman suuntaan.

Ajatuksena Nikkasella on ollut myös rakentaan Vesijärvenkadun varrella huoltoasemana (Esso) aikoinaan toimineen rakennuksen.

Toinen kohde on Vierumäen asemarakennus ja koko siihen liittyvä miljöö.

Teksti perustuu Esko Nikkasen haastatteluun.

 

Kotiseutu pienoisrautateissä
Sauli Hirvonen

Pienoisrautateiden dioraamat (maisemamallit) heijastelevat aina jotakin aikaa ja paikkaa. Malleilla voi olla historiallisia esikuvia, mutta usein ne voivat olla “vain” mielleyhtymiä paikoista joita ei ole, mutta joihin toisaalta samaistuu.

Yksityiskohta pienoisrautatiestä

Yksityiskohta Sauli Hirvosen tekemästä pienoisrautatiestä

Monesti pienoisrautateiden dioraamat huokuvat idyllistä harmoniaa ja ennakoivuutta. Ehkä ne osaltaan kertovat jonkinlaisen kadotetun ihannemaailman kaipuusta, joissa kaikilla on oma paikkansa. Alan kuvastoista poimituissa pienoisrauta-tiemaisemissa yhdistyvät historialliset oikeat esikuvat sekä omat mieltymykset ja muistikuvat. Jokaisella pienoisrautatieharrastajalla lienee tarkoitusperänsä, mitä töillään haluaa ilmentää.

Oma ns. kotiseutututkimukseni alkoi joskus 1980-90-taitteessa. Tähän antoi innoituksen rautatiet, joita Lahdessa oli runsaasti. Erityisesti 1990-luvun alun satama ja Ankkurin alue olivat jännittäviä kohteita. Teollisuustoiminta noilla seuduin oli juuri tuolloin loppunut, jäljellä olivat tyhjät teollisuusrakennukset sekä satamaan johtanut rautatie.

Niemestä Rauten teollisuuslaitokselle johtanut pistorautatie – Valko-Niemi-kapearautatien “perillinen” – oli myös miljööltään kiehtova, kulkihan se aivan keskustassa. Tästä pistoraiteesta on yhä nähtävillä merkkejä Kauppakadun varrella.

Samanlaista kiinnostusta koin Sopenkorven teollisuusaluetta kohtaan. Alueen omanlainen kerroksellisuus ja rosoisuus viehätti, ja yhä edelleenkin. Jos Lahdesta tehtäisiin film-noir-elokuva, se kuvattaisiin Sopenkorvessa.

Aikoinaan aloin rakentamaan saksa-laisten ja yhdysvaltalaisten (kuva) mal-lien mukaisia pienoisrautatiedioraamoja lähinnä niiden hyvän saatavuuden takia. Tavallaan rakensin vieraista elementeistä itselleni jotakin tuttua.

Hain vaikutteita, ehkä alitajuisestikin, asioista, joihin olin törmännyt lahtelaisessa rautatieympäristössä. Osa näistä asioista olivat jo kadonneet tai ehkä niitä ei koskaan ollutkaan, ne olivat vain omissa mielikuvissani.

Artikkeli on julkaistu alunperin Hollolan Lahdessa 1/2017

Tornatorin alku ja loppu

Takana oleva punatiilinen Tornatorin tehdasrakennus purettiiin talvella 2016-17. Alueella säilyvät siilo, höyrykeskuksen piippu sekä huonekalutehtaan rakennus. Kuva on kesältä 2014. (Sauli Hirvonen)

Taustalla oleva punatiilinen Tornatorin tehdasrakennus purettiin talvella 2016-17. Alueella säilyvät siilo, höyrykeskuksen piippu sekä huonekalutehtaan rakennus. Kuva on kesältä 2014. (Sauli Hirvonen)

Lankarullien teollinen valmistus alkoi Suomessa 1870-luvun puolivälin jälkeen. Rullien raaka-aineeksi tarvittiin kovaa puuta, joksi esimerkiksi koivu soveltui hyvin. Koivua kasvoi runsaasti Pohjois-Euroopassa, joten rullien sorvaaminen siitä tuli edulliseksi.

Suomeen perustettiin lähes samanaikaisesti lankarullatehtaita Mäntsälän Kaukaalla, Käyhkäällä ja Sysmään. Kahden viimeisen toiminta loppui odotuksista huolimatta muutamien vuosi päästä, Kaukaan tehdas sinnitteli 1880-luvulle.

Wolter Ramsay oli kevääseen 1887 asti Kaukaan lankarullatehtaan palveluksessa, jolloin hän erosi perustaakseen uuden lankarullatehtaan. Tuolloin hän halusi hyötyä lankarullien kysynnän noususuhdanteesta, jota hän ei taloudellisesti pystynyt hyödyntämään Kaukaan tehtaalla. Mukaan hankkeeseen lähti Isak Alanco, joka oli toiminut mm. Sysmän rullatehtaan johtajana.

Ruukinpatruuna Wolter Ramsay kutsui maaliskuun seitsemänneksi päiväksi 1887 kokoon neuvottelukokouksen keskustelemaan uuden lankaruillatehtaan perustamiseksi Lahden rautatieaseman läheisyyteen.

Uuden tehtaan osakepääoma oli Wolffin ja Ramsayn sukujen käsissä, ensin mainitulla 162 osaketta 200:sta. Ramsay peri aikoinaan peri Taalin-tehtaan ruukin. Myöhemmin hän ajautui kuitekin vararikkoon. Ramsayn suvun varallisuus oli aikaisempien vararikkojen myös vähentynyt.  Wolffien varallisuus oli periytynyt Carl Gustav Wolffilta, joka oli aikoinaan ollut Suomen suurin laivanvarustaja.

Ramsay ehdotti uuden tehtaan paikaksi Vesijärven eteläpuolella sijaitsevan Lahden kauppalan lähiympäristöä. Paikan valinnassa pai-noivat kuljetusyhteydet: edellytyksenä kannattavalle tuotannolle olivat  hyvät yhteydet raaka-ainelähteiltä tehtaalle ja edelleen vientisatamiin.

Sopiva 32 hehtaarinen maa-alue löytyi Helkalan perintötalosta. Se ostettiin Erik Eriksonilta 3000 markalla. Tila oli ollut mm. nahkurinmestari (myöh. kauppalan poliisi) Henrik Rautellilla, joka oli saanut haltuunsa vuonna 1879 huutokaupassa puolet koko Helkalan tilasta.

Jo huhtikuussa 1887 päästiin aloittamaan tehdasrakennusten perus-tustyöt. Marraskuussa olivat valmiina mm. seuraavat rakennukset:
-kivinen 2-kerroksinen tehdasrakennus
-konttori ja tehtaanjohtajan asunto
-asuinrakennuskonemestaria ja konttoriapulaisia varten
-talli ja ajokaluvaja
-5 työväenasuntorakennusta
-erilaisia pesu- ja leipomotupia, ulkohuoneet sekä sauna

Yrityksen perustava kokous pidettiin syyskuussa. Samalla valittiin yhtiölle nimi. Esillä oli nimivaihtoehtoja jotka liityivät tehtaan sijaintipaikkaan Lahteen tai Helkalaan. Lopulta päädyttiin Tornatoriin, joka tarkoittaa sorvaajaa.

Joulukuussa 1887 aloitettiin rulla-aihioiden valmistus ja ensimmäiset myyntiin tarkoitetut rullat sorvattiin tammikuun 8. päivänä 1888.

Tehdasalueen myöhempiä vaiheita 

-Vuonna 1935 tehtaalla sattui suuri tulipalo, joka tuhosi puuvarastot
-Tornator fuusioitiin Enso-Gutzeitiin vuonna 1942
-Lankarullatehdas lopetettiin vuonna 1951
-Vuonna 1962 hallintoneuvosto päätti rakentaa aaltopahvi- ja laatikkotehtaan
-1960-luvun lopulla tuotantolaitokset jaettiin kartonki-, paperi- ja puuteollisuuteen, myöhemmin mukaan tuli pakkausryhmä
-Maaliskuussa 1980 loppui puuteollisuustuotteiden valmistus

Joulukuussa 2016 alueesta järjestettiin kaavamuutoksesta yleisötilaisuus, jossa kerrottiin tulevasta rakennusten purusta. Rakennukset purettiin vielä samaana talvena. Tilalle rakennetaan pääasiassa punatiilisiä asuinkerrostaloja. Vuonna 1888 valmistunut tehdasrakennus oli Lahden vanhin säilynyt teollisuuskäyttöön tarkoitettu rakennus. Osa rakennuksen tiilistä on tarkoitus säilyttää uusiokäyttöön. Samalla purettiin radan varressa olleet korjauspaja ja heloittamorakennus.

Vanhimmat säilyvät rakennukset:

-paikallisjohtajan asunto (valm. v. 1888)
-puusepäntehdas (1945)
-jätepuuvarasto (siilo)
-höyrykeskuksen savupiippu
-Hennalankadulla olevat vuonna 1945 valmistunut kerrostalo sekä vuonna 1946 valmistuneet asuinra-kennukset.

Lähteet:
Osakeyhtiö Tornatorin Lahden rullatehdas vuosina 1887-1952 (Pekka Lehonkoski)
Lankarullista pakkaustuotteisiin (Pekka Lehonkoski)

Artikkeli on julkaistu alunperin Hollolan Lahdessa 1/2017

Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 2016

PHtutkimusseuranvuosikirja16Päijät-Hämeen Tutkimusseuran laadukkaiden vuosikirjojen sarjaa jatkaa vuonna 2016 aiheena Salpausselkä. Kirja koostuu 12 artikkelista ja kirjan ovat toimittaneet Matti Oijala, Jukka Oksa, Ossi Nummela ja Heidi Andersson.

Kirjaan on saatu monipuolisesti erilaisia näkökulmia. Artikkelimääräisesti kirjassa käsitellään eniten asutusta, kylien ja taajamien muodostumista Salpausselälle. Tällaisia artikkeleita on neljä, mm. Saara Hakaste kirjoittaa Hollolan kylistä, Matti Oijalan tarkastelussa on kylät Vesijärveltä itäänpäin.

Lahtelaisittainkin asutushistoria on sikäli kiinnostava, sillä Lahden kylän muodostuminen on sidoksissa lähiympäristön muutoksiin. Ylinen Viipurintie mainittiin useassa artikkelissa, mutta aihe olisi ansainnut enemmänkin tarkastelua.

Rautateitä sivutaan kahdessa artikkelissa. Janne Ridanpää kirjoittaa rautateiden vaikutuksesta yleisellä tasolla. Mari Lakka kirjoittaa radanrakentajien kalmistoista.

Marja Huovila avaa Salpausselkä-nimeä, sen alkuperää ja sitä, mille tahoille se on antanut nimensä.

(Toim. huom. Lahdessa on Salpausselän seisake (lyhenne Sss), joka on rakennettu Salpausselkää halkovaan maaleikkaukseen. Seisake perustettiin vuoden 1938 MM-hiihtojen yhteyteen. Kuvaavaa onkin että Salpausselkä-niminen rautatie-liikennepaikka sijaitsee nimenomaan Lahdessa. Seisakkeen “Salpausselkä”-kyltti on edelleen tallessa, tosin ei alkuperäisellä paikallaan.)

Salpausselästä tulee mieleen puhtaat pohjavedet, ja aihe on useasti keskusteluissa myös ulkopaikkakuntalaisten kanssa. Heidi Andersson kirjoittaa Salpausselkien pohjavedestä, sen muodostumisesta, oikeudellisesta asemasta ja suojelusta sekä pohja-vesien uhista.

Salpausselkä on toiminut myös dramaattisten tapahtumien näyttämönä: vuoden 1918 taistelut ovat Hannu Takalan aihe.

Vaikka usein lahtelaiset “omivat” Salpausselän itsellee, Kari Porra vertailee mielenkiintoisesti Lohjaa ja Lahtea, joissa molemmissa Salpaus-selkä on läsnä.

Monille meistä lahtelaisista Salpausselän eteläinen reunamuodostelma näyttäytyy itsestäänsel-vyytenä, mutta kirja herättelee meitä siihen, että meillä on jalkojemme alla geologinen ja historiallis-maantieteellinen aarreaitta, joka antaa loputtomasti tutkittavaa.

Salpausselän henki ja perintö elää Lahdessa vahvana.

Ulkoisesti kirja pysyy linjassaan kuten aiempina vuosina. Taitto on selkeää ja kannen tunnistettava grafiikka miellyttää silmää, mukavaa oivaltavuutta, kuten aiemmissakin kirjoissa.

Kaikkien aikojen Salpausselkä on erinomainen kirja. Se vahvistaa käsityksiä Salpausselästä, sen historiasta ja rikkaudesta, mutta kertoo myös runsaasti uutta.

Artikkeli on julkaistu alunperin Hollolan Lahdessa 1/2017