Lahtiwoodille oma kanava

Puuhun, rakentamiseen ja ympäristöön keskittyvälle Lahtiwood-sivustolle on avattu oma YouTube-kanava.

Kanavalla jatkaa syksyllä 2018 aloittanut LAPD-ohjelmasarja. Viiden aiemmin julkaistun jakson lisäksi tekeillä on kaksi uutta jaksoa, jotka ovat kuunneltavissa kuluvana keväänä.

Lisäksi Lahden paikat -nimellä julkaistaan aiemmin julkaistuja lyhytdokumentteja.

Muuta sisältöä lisätään kanavalle kevään ja kesän aikana. Lisätietoja linkistä.

Rautatiekulttuurin vaalimista

Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry on 30-vuotisen taipaleensa aikana vaalinut lahtelaista rautatieperintöä monin eri tavoin. Vuosien saatossa aktiivisten ja idealististen harrastajien ja talkoolaisten ansiosta Lahteen on muotoutui rautatiekulttuurin vaalimisen vankka perinne. Topparoikkalaiset ovat tuoneet esille rautateihin liittyvää kulttuurihistoriaa erilaisten tilaisuuksien, tapahtumien sekä käsityöosaamisen kautta. Harrastajat hankkivat ja kunnostivat 1990-luvulla Lahteen liikuteltavan muistomerkkiveturin Riston (Tr1 1047), joka seisoo yhä Lahden varikolla. Kaluston kunnostaminen on ollut olennainen ja tärkeä talkoomuoto. Osa kunnostettavasta kalustosta on jo saatu museojunaliikenteeseen. Lisäksi lahtelaisaktiivit järjestivät Lahdessa 1990-luvulla kahdet valtakunnalliset pienoisrautatiemessut.

Kun tulin mukaan vuonna 2005, yhdistyksellä oli pitkä ja kunniakas historia ja sen jäsenillä paljon osaamista ja intoa. Mukaan toimintaan houkuttivat myös yhdistyksen toimitilat, jotka tuolloin sijaitsivat autenttisessa rautatiemiljöössä Mytäjäisten veturivarikon vesitornissa. Em. syyt vaikuttivat siihen, miksi innostuin Topparoikan toiminnasta. Tuntui merkitykselliseltä olla mukana jatkamassa tuota perinnettä omista kiinnostuksen ja osaamisen lähtökohdista. Kerronkin muutamin esimerkein omista rautatieharrastamiseen liittyvistä kokemuksistani. Talkoita ja tapahtumia Tullessani mukaan yhdistystoimintaan kiinnostuin myös junanvaunujen kunnostusprojekteista, vaikkei minulla ollut aiempaa kokemusta tällaisesta. Osittain se johti siihen, että myöhemmin suoritin aikuisopiskeluna sekä teollisuuspuusepän että talonrakentajan perustutkinnot. Yhdistyksessä toimin useana vuonna taloudenhoitajana ja varapuheenjohtajana.

Vuonna 2015 minut valittiin puheenjohtajaksi, jossa toimessa olen edelleen. Näkyvimpiä yhdistyksen aikaansaannoksia ovat viime vuosina olleet erilaiset tapahtunut kuten museojuna-ajot ja rautatiepäivät. Kesäkuussa 2006 järjestimme varikolla Avoimet ovet -tapahtuman Mytäjäisten varikolla, jollaisia oli järjestetty aikaisemmin mm. 1990-luvulla. Tapahtuma sujui erinomaisesti, mutta toki halusimme kehittää sitä seuraavaksi vuodeksi. ”Avoimet ovet” nimenä tuntui turhan pienimuotoiselta, joten palautekeskustelun lomassa ehdotin nimeksi “Lahden Rautatiepäivä?”, ja niinpä kesällä 2007 järjestimme ensimmäisen Rautatiepäivän.
Itse ohjelmistoonkin kaipasimme lisätoimintaa, joten ehdotin, että järjestäisimme tulevana kesänä museojuna-ajon lättähattu-kiskobussilla. Seppäsen Jonne pisti paremmaksi ja ehdotti höyryjunaa. Ja niin myös tapahtui. Yhdistyksemme oli järjestämässä16.6.2007 Lahden Rautatiepäiville ensimmäistä höyryjuna-ajoa koko oikoradan pituudeltaan, veturinaan Ukko-Pekka. Toki myöhempinä kesinä ajoja hoiti myös Pikku-Jumbo.Vuodesta 2007 alkoivat Topparoikan toimesta jokakesäiset, pääasiassa Heinolaan suuntautuvat suositut museojuna-ajot.
Vaikka yhdistykselle ei ole omaa liikkuvaa junakalustoa, Topparoikka on tehnyt paljon museojunaliikenteen edistämiseksi Lahden seudulle, ja yhdistyksen aktiivisuuden ansiosta lahtelaiset saavat nauttia höyryjuna-ajoista. Näitä ajoja varten perustimme Seppäsen kanssa Höyryllä Heinolaan -nimisen verkkosivuston, jonka kautta loimme alueelle vahvan matkailubrändin.

Mytäjäisten varikon epävarma tilanne maankäytön ja kaavoituksen suhteen johti siihen, että Lahden Rautatiepäivä järjestettiin viimeisen kerran kesällä 2009. Vuonna 2011 yhdistyksen vuokrasopimus vesitornissa irtisanottiin Senaatti-kiinteistön toimesta ja koko alue tyhjeni vuokralaisista. Monien eri vaiheiden jälkeen vuonna 2015 yhdistys löysi uudet ja asianmukaiset toimitilat Heinolan puolelta Vierumäen rautatieasemalta. Rautatiepäivän perinne jatkuu Vierumäen rautatieasemalla. Nykyisin olen ehkä hieman tarkoituksella jättäytynyt vähempään rooliin tapahtumien suhteen vaikka toki olen yhä niitä järjestämässä, mm. avoimia ovia ja muuta kahvilatoimintaa. Päävastuuta Vierumäen Rautatiepäivästä ja museoajojen järjestelyistä kantaa yhdistyksen nykyinen varapuheenjohtaja Seppänen. Hän myös on valtakunnallisen Resiina-lehden päätoimittaja. Lahtelaiset aktiivit siis jatkavat vahvasti rautatieharrastamisen kulttuuria aivan valtakunnallisellakin tasolla.

Rautatiekulttuurin vaalimista

Rautatiellä on ollut tärkeä merkitys kaupungin kehityksessä. Rautatie liitti Vesijärven teollisuuslaitokset Suomenlahteen ja Vääksyn kanava avasi ympärivuotisen kuljetusreitin Vesijärveltä Päijänteelle ja Keski-Suomeen. Pahainen kylä oli saatu sivistyksen piiriin. Rautatie Riihimäestä avattiin 1.11.1869, ja seuraavana vuonna koko matkalta Pietariin asti. 36 vuotta myöhemmin Venäjän keisari Nikoilai II myönsi Lahdelle kaupunkioikeudet. Lahti oli pitkään teollisuuskaupunki ja siihen liitetyt lieveilmiöt – hyvät ja huonot – antoivat kaupungille omanlaisensa leiman. Teollisuustoimintaan liittyneet rautatiet ovat yleisesti nähty itsestäänselvyytenä kuljetusmuotona. Näkemys ehkä edustaa myös jonkinlaista peruslahtelaista pragmaattisuutta, luultavasti johtuen siitä, ettei Lahtea ole perustettu rautateiden ansiosta vaan se on ”vain” kasvanut rautatien myötävaikutuksena. Teollisuuttahan Lahden seudulla oli jo ennen rautatietä. Lahdessa on tällä hetkellä neljä(!) rautatieasemaa, joten Lahdella on potentiaalia kehittää koko radan vartta Okeroisista Uuteenkylään. Esitän seuraavaksi kolme konkreettista ehdotusta, miten Lahti voi tuoda esille rautatiekulttuuriaan. Pilke silmäkulmassa voinkin todeta, että jo Lahden kaupungin vaunun tai veturin pyörä-aiheinen vaakuna velvoittaa pitämään yllä tiettyjä rautateihin liittyviä seikkoja. Ensimmäinen koskee kaupungin vaakuna-aihetta.

A) Tulipyörä paikannimistöön Kaupungiksi tulon jälkeen kaupunginvaltuusto antoi tehtäväksi laatia kaupungille vaakunan. Vaihtoehtoja julkistettiin, mutta niihin ei oltu tyytyväisiä. Vuonna 1912 valtuusto antoi Werner von Hausen tehtäväksi uuden vaakunan suunnittelu. Luonnosta hän kuvasi muun muassa seuraavasti: ”Leimuava Pyörä – valon, lämmön ja liikkeen vertauskuvana.” Uusi luonnos miellytti kaupunginvaltuustoa ja esittelyn mukaan vaakunassa on ”kruunulla varustettu hopeakilpi, jossa musta seitsenpyöräinen pyörä; pyörän vanteesta lähtee joka puolaparin kohdalta punainen liekki kultaisella keskuksella ja navasta lähtee joka puolaparin välitse hieno punainen säde. Vaakuna kuvaa Lahden kaupungin syntymistä rautatieliikkeen paikkakunalle tuottaman kehityksen tuloksena”. Keisari vahvisti vaakunan käyttöön 7.10.1912. Vaakunan käyttö on rajoittunut lähinnä kaupungin virallisiin yhteyksiin. Tulipyörä-nimeä sen sijaan voisi käyttää hieman vapaammin. Kuvaahan se voimaa ja liikettä.
Käsittääkseni 1960-luvulla Lahden Lasipalatsissa sijaiti Tulipyörä-niminen ravintola. Yhtiökumppanin kanssa pidemme vuosina 2006-2008 Tulipyörä-nimistä myymälää Rautatienkatu 12 nk. Aholan talossa.

Ehdotus: Tulta iskevä junanpyörä eli tulipyörä saisi paikkansa Lahden paikannimistössä. Ehkä ajatusta voisi hyödyntää radanvarren suunnittelussa, joka on parhaillaan käynnissä. Paikka voisi olla rautatie-aseman lähellä, sijaitseehan aseman vieressä BW Tower. Toinen nimeämispaikka voisi olla Sopenkorvessa, jossa osa teollisuusaluetta halkovasta radasta on vielä jäljellä, tosin raskaasti pusikoituneena. Osa raiteista voitaisiin säilyttää resiinoille ajokuntoisena, ja alueen läpi kulkevan raitin voisi nimetä Tulipyöräraitiksi. Toki nimetty kohde voi olla katu, tie, polku tai aukio. Toivonkin että Tulipyörä-nimenä otetaan huomioon tulevassa em. alueiden suunnittelutyössä ja Tulipyörä kuuluisi tulevaisuudessa Lahden paikannimistöön.

B) Sataman teollisuushistoria Lahden kaupunki kehittyi rautatien, ja erityisesti Vesijärven rannan teollisuustoiminnan ja sataman ansiosta pahaisesta kylästä maakunnan keskukseksi. Vaikka satama ei alkujaan kylän alueella sijainnutkaan, oli sillä vaikutuksia kauppalan kehitykseen. Lahden sataman muodonmuutos alkoi 1990-luvun alussa teollisuustoiminnan loppuessa. Satama-alueen perusparannuksen ja maailmankuulun Sibeliustalon myötä Lahdesta tuli vihdoin järvenrantakapunki. Kaupunkilaiset ottivat satama-alueen heti omakseen. Tässä kehityksessä alueen teollisuushistoria on lähes hävinnyt. Muutosrytäkässä purettiin suojeltu rata Jalkarannantieltä asemalle. Satamaradan palauttamisen olen hiljattain nostanut jälleen kerran myös kaavoittajienkin mieliin, joten Markku Meriluodon käynnistämä hanke elää pinnan alla.
Ehdotus: Lahdelle tärkeää teollisuus- ja rautatiehistoriaa voitaisiin tuoda esille sijoittamalla museotavaravaunu satamaan. Vaunu voisi olla esimerksi vanha (G-tunnuksellinen) umpitavaravaunu. Vaunu ei olisi pelkästää staattinen muistomerkki vaan vaunua voitaisiin käyttää vaikkapa esiintymislavana sataman tapahtumissa. Vaunu olisi hyvä muistuma Lahden satama-alueen pääosin kadonneesta teollisuuden ja rautateiden vaikutuksesta koko Lahden kehitykselle.

C) Loviisan radan perintö Kapearaiteisen vuonna 1900 (virallisesti v. 1904) valmistuneen Loviisan- Vesijärven rautatie. Vuonna 1956 silloinen omistaja Rauma-Repola myi rautatien valtiolle, jolloin operaattoriksi tuli Valtionrautatiet. Vuonna 1960 VR kunnosti radan ja samalla 750 mm raideleveys muutettiin VR:n käyttämään 1524 mm. Tällöin purettiin keskustan läpi kulkenut 9 km pituinen rataosuus. Aleksanterinkadun ja Hämeenkadun ylittäneet sillat poistettiin 27. huhtikuuta 1960. Keskustan alueella radasta muistuttavat oikeastaan vain Hämeenkadun ja Mannerheiminkadun välinen kevyenliikenteen väylä, Loviisanpässinraitti, ts. sairaalan vieressä oleva maaleikkaus sekä Loviisanpässinpuisto. Siltapolku ja -puisto on nimetty Aleksanterinkadun ylittävän sillan mukaan. Osa Askonkatua oli rakennettu vanhalle radanpenkalle. Tien linjausta siirrettiin syksyllä 2018 alkaneissa rakennustöissä, ja penkka hävisi. Lotilassa aivan Kouvolaan ja Loviisaan johtavan radan vieressä on vielä jäljellä ratapenkkaa, joka johti Pietariin johtavan rautatien ylittävälle sillalle. Radan varteen on jäänyt isoja kiviä ilmeisesti sillan perustuksista. Vanha ratalinjaa on nähtävillä myös Kerinkallion takana. Nykyisin se toimii ulkoilureittinä. Niemestä viimeiset merkit satamasta ja rautatiestä hävisivät 1990-luvun alussa asuntorakentamisen vuoksi. Radan kalusto on myös suurimmaksi osaksi romutettu. Radalla vuoteen 1960 asti kulkenut höyryveturi LWR 6 on sentään ajokuntoisena Jokioisten museorautatiellä. Samassa paikassa on ei-ajokuntoisena veturi LWR 7. Se oli muistomerkkinä Lahden asemalla, josta se siirrettiin Minkiölle vuonna 1997 pahoin ränsistyneenä. Jokioisilla on myös Move 21 -dieselveturit LWR 1, LWR 2 ja LWR 3, joista viimeisin ajokuntoisena. Jokioisilla myös on radalla käytetty moottoriresiina.
Ehdotus: Aiemmin kerrotun johdosta lienee yllättävää, että radan laitteistosta Lahdessa on jäljellä yksi ylikäytävän varoituskello (kuva). Se on seisonut jo vuosikymmeniä Lahden varikolla. Kellon sijoittaminen sen ”oikealle” paikalle, Loviisanpässinraitin varrelle muistuttaisi kadonneesta rautatiestä, joka palveli aikoinaan alueen teollisuuslaitoksia, tuoden kaupunkiin työtä ja vaurautta.

Loppuun

Edellä mainitut kolme ehdotusta ovat enemmänkin rautatiekulttuuria vaalivia toimenpiteitä, kuin rautieinfraan liittyviä kehittämistoimenpiteitä. Lahti on edelleen vahvasti rautatiekaupunki ja on sitä tulevaisuudessa. Em. vaatimattomien ideoiden toteuttaminen vankistaisi rautateiden vuosisataista merkitystä Lahdelle ja sitä, miten rautatie on vaikuttanut konkreettisesti mm. kaupunkikuvaan.

Artikkeli on julkaistu Hollolan Lahti -lehdessä 3/2018. Artikkelissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajan omia, eivätkä ne edusta Topparoikka ry:tä.

Kampusraitti avattu

Marraskuussa kirjoitin uuden NiemiCampuksen avoimista ovista, jossa kävin piipahtamassa. Hiljattain kävin myös tutustumassa Mukkulanradan ympäristöön ja uuteen, juuri avattuun kampusraittiin.

Mukkulan ratapiha vuonna 2006. Vasemmalla oleva raide käytössä puunlastaukseen ja keskellä pystyyn lahoava koppi. Taustalla Iskun tehdas vielä alkuperäisessä ulkoasussa.

Tehdasrakennuksen saneerauksen yhteydessä myös tehtaan laiturin raide purettiin. Vaihde oli purettu jo tosin muutama vuotta aikaisemmin, kuin myös levytehtaalle vieneen raiteen vaihde. Ennen saaneerausta joissain havainnekuvissa rakennuksesta lähtee lasinen kävelysilta, joka ylittäisi rautatien. Ainakaan tässä vaiheessa sellaista ei ole rakennettu. En tiedä onko sellaista tulossa myöhemminkään. Mukkulankadun tasoristeykseen on mitä ilmeisemmin kohdistumassa Liikenneviraston teetättämiä turvallisuustoimenpiteitä. Jäädään odottelemaan minkälaisia.

Samassa yhteydessä Mukkulan ratapihan pohjoispuolelle rakennettiin Niemen yrityspuiston ja NiemiCampuksen yhdistävä kevyenliikenteen väylä. Raitin tieltä purettiin yksi läpiajettava raide, josta oli pisto päätepuskimeen. Jokunen vuosi sitten tällä raiteella lastattiin autonrenkaita venäläisvaunuun. Mukkulassa on useina vuosina lastattu puuta (katso ylempi kuva), joskin se on ollut satunnaista. Raiteen purun yhteydessä vanha vaihdekoppi sai myös lähteä.
Lisää Mukkulanradan liikenteestä.

Kampusraitin miljöötä marraskuussa 2018. Kiskot ja taustalla vanerista ja betonista valmistettuja erimuotoisia penkkejä.

Raitin miljöö on saanut vaikutteita rautateistä. Raitilla on kolmet raiteet, jotka noudattelevat oikeita rautateitä. Kiskot ovat kiinnitetty betonilaattoihin. Mittaa ei mukaan tullut, mutta silmämääräisesti näiden ympäristötaideteosten raideleveys on n. metri.
Raitilla on paljon istumapaikkoja, materiaalina on käytetty vaneria, metallia ja betonia.

Niemen kampus – takaisin rikospaikalle

– Mitä tapahtui kun virolainen, eteläafrikkalainen ja suomalainen menivät Iskun kotikalustetehtaalle?
– Se purettiin.

Iskun kotikalustehtaan muutostyöt LAMK:n tiloiksi alkoi useampi vuosi sitten. Tehdastilat muuntuivat perusteellisessa saaneerauksessa opiskelijoiden käyttöön, kun Isku Oy:n kaikki tuotantoon liittyvät toiminnot siirtyivät (entiseen) levykalustetehtaaseen rautatien pohjoispuolelle. Pääsin itsekin osallistumaan näihin muutostöihin purkutöiden muodossa.

Alussa kerrottu jonkinasteinen ”vitsi” pitää osittain paikkansa. Purkutyömäällä oli toki muitakin suomalaisia, mutta vuokrafirman kautta sisäpurkuun keskittynyt ydintiimimme koostui em. kansallisuuksista. Aloitimme purkutyöt helmikuussa 2016 levytehtaan katolta, jonka jälkeen siirryimme kotikalustetehtaalle sisäpurkuun. Heitimme ns. keikkoja levytehtaallakin, mutta pääasiallinen työmaamme oli kotikalustetehdas.

Meidän osuutemme työmaalla kesti ehkä puoli vuotta, jonka aikana pääsimme tekemään monenlaista purkutyötä. Raskasta ja likaistahan se oli, mutta toisaalta ihan mukavaa. Varsinkin, jos pääsi ajamaan erilaisia koneita entisen tehtaan laajoja tiloja pitkin. Ja heittämään tavaraa alas koneella suoritettavaa lajittelua varten.  

Ruokalan vieressä olevassa näyttelytilassa esiteltiin muuttumisprosessi tehtaasta kampukseksi. Kuvat purkuvaiheessa olevasta rakennuksesta, ja ilokseni huomasin, että keskimmäisessä kuvassa on purkamamme ja keräämämme metalliroju talon pohjoispuolen toisessa kerroksessa.

Sittemmin lähdettyäni Iskun tehtaalta muihin hommiin, olen sivusilmällä seurannut töiden edistymistä. Aika ajoin kysellyt työmaalla olevilta tutuilta rakennusmiehiltä kuulumisia. No talohan valmistui. Lähes ajallaan. Niemi Campuksen avajaiset pidettiin perjantaina 9.11. iltaohjelmana. Päivällä oli järjestetty avoimet ovet, joten käytin tilaisuuden hyväkseni. Astelin sisälle rakennuksen pohjoispuolen ”akvaarion” sisäänkäynnistä.
Muutos olikin totaalinen. Ainoastaan tehtaan betonirakenteet muistuttivat, että nyt olen samassa paikassa, missä purkutyöt aikoinaan tapahtuivat. Sisäpihakin oli tyystin muuttunut, vaikkakin savupiippu ja ulkoseinät antoivat osviittaa aiemmasta.

Törmäsin heti opinahjon ensimmäisessä kerroksessa sattumalta tuttuun opettajaan, joka kehuikin uusia tiloja. Kaikkea tosin ei oltu vielä saatu valmiiksi ja se oli aiheuttanut monenlaisia haasteita.

Vaikutelmat tiloista olivat posiitiiviset satunnaiselle vierailijalle. Pitkiä suoria käytäviä oli vältetty ja omanlaisensa sokkeluus ja tilojen kaareva muoto toivat miljööseen kivaa vaihtelua.

Pitkä käytävä, muttei suinkaan tylsä tai painostava.

Lähes joka luokassa oli ikkunat. Taustalla on tietysti avoimuuden periaate ja ikkunat tuovat luokkaan ja käytävään avaruutta. Käytävällä kulkiessa tai luokassa istuessa, ikkunat eivät (perussuomalaista) introverttia ehkä ilahduta? Jäädään odottamaan moneenko luokkaan tulee lopulta verhot.

Luokka rakennuksen itäpuolella. Luokan ikkunan läpi kuvattu.

Varsinaisten opetustilojen käytettävyyttä en toki osaa arvioida. Tiiltä ja puuta on käytetty lämpimästi ja viihtyisästi. Toivotaankin hyvää ja tuloksellista opiskelua uusissa tiloissa.

Lahti heräsi kiskoliikenteelle

Lahden kaupunki on vihdoin herännyt seudun vähäliikenteisten ratojen tarjoamiin kehittämismahdollisuuksiin. Kaupunki tulee teettämään Duoraitio-nimisen selvityksen, selviää 5.11. julkaistussa viranhaltijapäätöksessä. Siinä todetaan mm. seuraavaa:

”Heinola-Lahti-Loviisa –rataosuus on vähällä käytöllä ja radan kapasiteetti mahdollistaisi henkilöliikenteen liikennöinnin Heinolan ja Orimattilan suuntiin. Raideliikenteen tehostamisella voisi olla positiivinen vaikutus Lahden kaupunkiseudun ja koko Päijät-Hämeen maakunnan kehittämisen kannalta.

Duoraitioliikenteen perusselvityksessä selvitetään seudullisen duoraitioliikenteen mahdollisuudet Heinola-Lahti-Orimattila –välillä olemassa olevaan rataverkkoon tukeutuen. Lisäksi selvitetään alustavasti mahdollisuuksia laajentaa raitiotietä Lahden kaupunkialueelle.

Selvityksen kokonaishinta on 36 000 euroa (alv 0%), Lahden kaupungin osuus on 10 000€ (alv 0%).”

Viranhaltijapäätös on ladattavissa pdf-muodossa nimellä Duoraitiotie.

Olen kirjoittanut pikaraitiotiestä yli toistakymmentä vuotta sitten lähes edellämainituin perusteluin, jossa esittelin mm. duoraitiovaunumallin hyödyntämisestä Heinolan ja Orimattilan radoilla sekä Lahden sisäisessä liikenteessä.

Julkaisin vision ensimmäisen kerran vuonna 2007 silloisilla verkkosivuillani. Sittemmin olen päivittänyt ja laajentanut artikkelisarjaa, viimeksi vuonna 2017. Sarjan viimeisen osan julkaisin tämän kirjoituksen yhteydessä. Sarjan osat ovat luettavissa yhteenvetoa lukuunottamatta Johdanto-sivulta alkaen.

Asia on siis huomioitu, ja hyvä että seudun rautatiekaupungit haluavat selvittää tarkemmin kiskoliikenteen kehittämismahdollisuudet seudulla. Jäädään mielenkiinnolla odottamaan selvityksen valmistumista.

Tässä yhteydessä haluan mainita, että näin 30-vuotiaan Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry:n juhlavuoden innoittamana, olen parhaillaan kirjoittamassa Hollolan Lahti 3/2018 -lehteen rautatieharrastajan näkökulmasta, siitä millä tavoin kaupunki voisi huomioida rautateiden merkityksen Lahden kehitykselle. Esittelen jutussa (ainakin) kolme toimenpide-ehdotusta, ja toivotaan että joku niistä kantaisi hedelmää.

[päiv. 17.4.2019]
Juttu on luettavissa täällä.