Lahden eteläinen kehätie

Vuonna 2018 käynnistynyt Lahden eteläisen kehätien eli valtatien 12:n rakentaminen on edennyt aikataulussa. Tie Hollolan Kukonkoivusta Lahden Kujalaan valmistuu ajallaan.
Vuosikymmenten väännön jälkeen Väylävirasto, Lahden kaupunki ja Hollolan kunta solmivat lähes 50 vuotta vireillä olleen hankkeen toteuttamissopimuksen keväällä 2017.
Launeen ohitie oli siis esillä ensimmäisen kerran jo 1960-luvulla. Tien eri vaiheista voi lukea (ladattava linkki pdf-muodossa) (silloisen Liikenneviraston) projektipäällikön Juha-Pekka Hämäläisen artikkelista.

Kirjoitin vuonna 2010 pohdiskelevan artikkelin rakentamisen ja tien käytön vaikutuksista. Hiljattain Omalähiössä julkaistu Juhani Melasen artikkeli palautti aiheen jälleen mieleeni. Puhdas Laune -kansanliikeen esilletuomat huolet olivat toki ymmärrettäviä ja varmasti myös aiheellisia.
Tämä juttu ei kuitenkaan ole vastine kellekään tai millekään, ainoastaan päivitys tuohon aiempaan kirjoittamaani juttuun. Käyn tässä läpi lyhyesti Launetta puoltavat perustelut.

Uudenmaankadun sillan valutöiden valmistelut. Kuvattu huhtikuussa 2018.

Lahdessa valtatie 12 oli ainoita kaupungin halki kulkevia valtateitä Suomessa, eikä sille ollut olemassa nykyisessä tieverkostossa realistisia vaihtoehtoisia reittejä, paitsi rakentamalla kokonaan uusi. Päätös on ollut tulppana maankäytön ”tehostamisessa” niin keskustassakin kuin Etelä-Lahdessa. Onkin ollut merkillistä että yleisesti kaupunkialueen toimivuuden ja viihtyvyyden kannalta valtatie on kulkenut keskustan läpi noinkin pitkään. Täytyy muistaa että valtatien liikenne siirtyi Aleksanterinkadulta nykyiselle paikalleen Mannerheiminkadulle 1980-luvun alussa.

Uudelle ohitiellä oli vaihtoehtoina olivat Laune ja Renkomäki, joiden välillä suurin vääntö käytiin 1990-luvulta lähtien. Lahti ja Tiehallinto (nyk. Väylävirasto) olivat ilmoittaneet etteivät ne kannattaneet Renkomäen linjausta. Launeen linjausta vastustettiin voimakkaasti tien aiheuttamien melu- ja ympäristöhaittojen ja yhdyskuntarakenteen pirstaloitumisen takia. Tämän tulkinnan mukaan Launeen linjaus on ollut oikeastaan relevantti 1960-luvun jälkeen eli siitä asti kun ohitietä on kaavailtu. 1960-luvun suunnitellun Launeen linjauksen maastokäytävävaraus on ollut nähtävillä ympäristössä aina näihin päivään asti. Kun katsoo 1960- ja 1970-lukujen karttoja Etelä-Lahtikin oli tuolloin suhteellisen harvaan asuttua, alue oli pääasiassa peltoa ja metsää. Päätöksen venyessä eteläinen Lahti on rakentunut, saaden runsaasti asumista ja palveluita; yhdyskuntarakenne on tiivistynyt ja täten myös liikenne on lisääntynyt. Toki 1960-luvun autoiluun liittyvällä edistysuskolle on syytä suhtautua kriittisesti. Oliko tuolloin (oikeaa) tarvetta ohitielle vai oliko kehätieajattelu laajemmin ajan henkeen liitetty yksityisautoilun ihannetta? Ehkä tarve nähtiin tulevaisuudessa?

Joka tapauksessa alueen maankäyttö on vuosikymmenten saatossa johtanut siihen että ohitiestä on muodostunut sisäiseen liikenteeseen tarkoitettu kehätie. On ennustettu, että tie vähentäisi liikennettä eteläisen kaupungin sivukaduilla. Olisi toivottavaa että erityisesti osa keskustan läpi kulkevasta pohjois-eteläsuuntaisesta liikenteestä siirtyisi kehätielle.

On tosin vaikea ennustaa miten ja kuinka paljon kaupunki kasvaa etelään. Se seikka tietysti liittyy poliittisiin päätöksiin sekä yleisesti yhteiskunnan trendeihin. Onkin tietysti mahdollista että Hollolan ja Renkomäen välinen tieosuus joskus perusparannetaan.  Rakentamalla Renkomäkeen kokonaan uusi tie ainakin maallikon näkökulmasta sen ympäristövaikutukset tulisivat olemaan suuremmat kuin Launeen kehätien rakentamisella.

Uusi Loviisan radan silta entisen Pippon moottoriradan tuntumassa. Radan ali kulkee jatkettu Vanhanradankatu, jota kautta Kehätieltä pääsee mm. Lotilan teollisuusalueelle. Kuvattu syyskuussa 2020.

Oikeastaan eteläisen kehätien rakentamisen puolesta muutamia selkeitä etuja:

– Keskustan läpi kulkeva läpiajoliikenne saadaan (vihdoin) pois.
– Henkilövanhinko-onnettomuudet vähenevät
– Kehätie palvelee kaupungin sisäistä liikennettä ja purkanee sumppuja muualta.
– Vaarallisten aineiden kuljetukset vähenevät herkällä pohjavesialueella. Toki aineita kulkee edelleen rautateitse, ja uusikin tie kulkee osittain pohjavesien muodostumisalueella, mutta nyt riskit ovat pienemmät.
– Etelä-Lahtea voidaan nyt markkinoida mm. pääkaupunkilaisille asukkaille ja uusille yrityksille, onhan alue ”hyvien palveluiden ja erityisesti liikenneyhteyksien äärellä”.
– Kaupunkirakennetta voidaan tiivistää mm. uudisrakentamisen myötä, vrt. Hämeenlinnan kauppakeskus moottoritien päällä.

Uudelta Ajokadun sillalta kuvattu Liipolan tunnelin suuntaan keväällä 2020.

Hankkeen kokonaiskustannuksen arvioidaan olevan 275 miljoonaa euroa. Vt 12 Lahden eteläisen kehätien osalta investointikustannuksen arvioidaan olevan 258 miljoonaa euroa ja Mt 167 Lahden eteläisen sisääntulotien 17 miljoonaa euroa. Valtion rahoitusosuus on 72 % (198 miljoonaa euroa) ja Lahden kaupungin ja Hollolan kunnan yhteinen rahoitusosuus 28 % (77 miljoonaa euroa).

Lahden maksettavaksi tulee siis n. 77 miljoonaa euroa. Kuten Melanenkin kirjoituksessaan aiheellisesti kysyy, mitä sillä summalla saadaan. Varmastikaan suoria taloudellisia hyötyä ei pystyä laskemaan, mutta vuosikymmenten sijoitus mahdollistaa muita välillisiä tuottavia yhteiskunnalle hyötyjä, kuten edellä listasin.

Liikenteen lisääntyminen aiheuttaa melu- ja ympäristöhaittoja sekä em. riskejä pohjavesialueille. Lahti on aikoinaan rakennettu ”väärään” paikkaan esim. (pohja)vesiä ajatellen, tämän sai kirkas Vesijärvikin sai aikoinaan tuntea. Valtatien säilyttäminen olisi nykyisessä tilanteessa huonoin vaihtoehto.
Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, mutta tie tullee parantamaan liikenteellisiä olosuhteita ja asukasviihtyvyyttä.

Lisätietoja:
Mielipide: Omalähiö: Eteläinen kehätie valmistuu: Mitä hyötyä Lahdelle 70 miljoonan euron sijoituksella?
Artikkelisarja: Moottori-lehti
Virallinen sivu: Väylävirasto
Facebook: Vt 12 Lahden eteläinen kehätie

Valokuvakirjoja Lahdesta

Lahdesta on kirjoitettu paljon ja myös kotiseutuyhdistys Lahti-Seuran kirjastossa on runsaasti erityyppistä paikalliskirjallisuutta kuten historian yleisteoksia, yritys- ja kulttuuritoimijoiden historiikkeja, vuosikirjoja ja valokuvateoksia.

Hyllystä löytyi esiteltäväksi kuusi valokuvakirjaa, joista vanhin on vuodelta 1949 ja uusin 1990. Kovinkaan omaperäisesti kirjoja ei ole nimetty: Kolme vanhinta on nimeltään Lahti, kolme jälkimmäistä on sentään saanut Lahden kylkeen kuvailevampaa tekstiä. Kaikki kirjat ovat kovakantisia. Viisi vanhinta kirjaa hyvin samankaltaisia sisällöltään, kooltaan ja taitoltaan, viimeisin Aika Lahdessa poikkeaa kuusikosta.

Ajallisesti esittelykirjat mahtuvat 41 vuoden sisään. Ensimmäinen kirja on vuonna 1946 perustetun Lahti-Seuran suuri ponnistus sodanjälkeisessä Suomessa, jolloin joelettiin jälleenrakennuksen aikakautta.
Viimeisin kirja on julkaistu 85-vuotiaan kaupungin kunniaksi vuonna 1990. Tuolloin oli päättymässä taloudellisesti menestyksekäs kausi; lama kuritti teollisuuskaupunkia kovalla kädelle.

Reilut 40 vuotta ei sinänsä ole pitkä aika, mutta tuona aikana Lahti kävi yhden historiansa radikaaleista muutoksissa: Lahti muuttui puutalokaupungista moderniksi liikekeskukseksi kivitaloineen ”amerikkalaisella vauhdilla”, vaikka luonnehdinta oli käytössä jo ennen sotia.

Lahti on etsinyt itseään ja paikkaansa; kirjat avaavat sen Lahden ja lahtelaisuuden minkä tunnistamme.

Ote Lahti-Seuran kirjaston kirjoista. Kirjoja voi lainata Lahti-Seuran jäsenet.

Huomionarvoista on se, että vanhimmat kirjat ovat monikielisiä. Suomenkielen lisäksi (kuva)tekstit ovat ruotsiksi ja englanniksi, mutta myös venäjäksi, saksaksi ja jopa unkariksi.

Muita tärkeitä kirjoja ovat Unto Tupalan ja Pertti Hammarin Niin oli ennen, entäs nyt (1996), jossa vertaillaan entistä ja nykyistä.
Lisäksi Hammar on julkaissut Lahdesta kaksi muutakin tyylikästä kuvakirjaa eli Muistikuvia Lahdesta (2005) ja Kylästä kaupungiksi (2014) sekä Vääkystä Kanava keskellä kylää (2019).

Kuvapainotteisia tietokirjoja ovat sellaiset Tupalan mestariteokset ovat Kun Lahti rakennettiin (1994) ja Lahden rakentaminen jatkui (1998) sekä Lahden kaupunginmuseon Selvitys lahden sodanjälkeisestä rakennusperinnöstä (2012).

Pienempiä, pehmeäkantisia kuvakirjoja ovat Lahden kaupunginmuseon julkaisema Arjen kauneus (2007). Sen runkona toimii Markus Henttosen ottamat valokuvat, mutta yhtä lailla kirja on lahtelaisuutta pohdiskeleva.
Lahti Suomi – Finland -valokuvavihkonen on ilmeisesti vuoden 1978 MM-hiihtojen mainoslehtinen, jossa kerrotaan myös Lahden kaupungista. Se on hyvä tasoinen nelivärijulkaisu. Julkaisuvuotta ei ole mainittu, lehti lienee vuodelta 1977.

Muista kirjoista (joita ei ole seuralla) mainittakoon Nastolasta on
Erkki Hämäläisen toimesta julkaistu teokset Näkymiä Nastolasta I (1999) ja II (2012). Lisäksi Kulttuuriklubin julkaisema Harald Olausen kuvittama Lahti-valokuvakirja on mielenkiintoinen tuttavauus vuodelta 2018. Kirjaa en ole nähnyt, mutta se on luettavissa e-kirjana täällä.

Myös ensimmäinen kuvakirja Lahdesta oli Lahti-Seuran kustantama ja julkaisema. Hiljattain Lahdesta ilmestyi ensimmäinen karttakirja, jonka julkaisemisessa on mukana Lahti-Seura. Päävastuun kantoi Kustannusosakeyhtiö AtlasArt.
Mainittakoon tässä yhteydessä että parhaillani olen työstämässä omista valokuvistani Tunnelmia Lahdesta -nimistä kirjaa.

Lahti-Seuran jäsenillä on mahdollisuutta lainata seuran hallussa olevaa kirjallisuutta.

Lahti (Lahti-Seura, v. 1949)

Kirja on Lahti-Seuran kustantama vuodelta 1949. Seurahan oli perustettu vasta kolme vuotta aiemmin, joten kirjan on täytynyt olla taidonnäytel ja voimainponnistus nuorelta yhdistykseltä. Kirjassa on 27 eri valokuvaajan kuvia, jotka kaikki ovat mustavalkoisia. Kannen vaakunan säteet ovat painettu punaisella. Sivuja kirjalla on 156 ja teos onkin esitellyistä kirjoista laajin. Toimituskuntaan kuului Toivo Kauppinen, Ensio Partanen, Eino Soidinsalo, Mauno Vuorinen ja A. O. Väänänen. Tuhannen kirjan numeroidun erikoispainoksen arviokappale on nro 2.

Kirjassa on kaupungin esittely ja kuvatekstit suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Ensimmäinen kuva on Hollolan kirkossa sijaitseva Madonna-patsas. Kuvateksti kertoo: ”Vanha Hollolan pitäjä on Lahden kaupungin historiallinen äidinsyli.”

Kirja lienee ollut esikuvana monelle myöhemmin ilmestyneelle kuvateokselle. Toki kuvakirjoissa tuskin on kovinkaan paljon eroja muutenkaan. Kuvien määrä ja toimituksellinen työ tässä Lahti-kirjassa on poikkeuksellisen ammattimaista ja laajaa. Lahtea, lahtelaisia ja lahtelaisuutta käsitellään kirjassa laajalti. Kuvia aukeammalla on pääosin kahdesta viiteen. Klassikkoteos ja suunnannäyttäjä.

Lahti (Lahden kaupunki, v. 1955)

Viisikymmentä vuotta täyttävän Lahden kaupunki omisti teoksen ”Tasavallan presidentti J. K. Paasikivelle kauppalakautensa ansioituneelle kunnallismiehelle”.
Kuvien päävastuu kuuluu Eino Mäkiselle vaikka toiseksi kuvaajiksi kirjan lopussa kerrotaan olevan A. J. Taskinen. Avustavia kuvaajia on seitsemän, joista mainittakoon Erkki Halme ja Kai R. Lehtonen. Historiaosuudessa (suomen lisäksi ruotsiksi ja englanniksi) on kaksi kuvaa kauppala-ajoilta (v. 1880, 1893 ja 1905). Lukijaa valistetaan myös mihin Lahden kylän sijoittuu nykyisellä (v. 1955) keskusta-alueella.

Myös tämän kirjan valokuvat ovat mustavalkoisia ja kirjan lopussa on englanninkielinen kuvahakemisto. Kuvatekstit kahdella ovat kotimaisella kielellä. Tässä kuten edellisessäkin kirjassa typografia on J.K. V. Paasion. Toimituskuntaan kuului Olavi Kajala, Yrjö Koskien, Oskari Lehtonen, Väinö J. Lehto ja Niilo Pitkäsilta. Teksti on Matti Kurjensaaren.

Kirjan suomenkielinen esipuhe poikkeaa hieman muiden kirjojen tyylistä. Se ei ole historiallisten tapahtumien kertaamista vaan enemmänkin runollinen, vertauskuvallinen ja maalaileva, huokune positiivista henkeä, itseluottamusta ja katsetta tulevaisuuteen. Se päättyy kappaleeseen: ”Viisikymmentä vuotta ei aikamittana ole paljon kaupungin historiassa. Lahti on kuitenkin ennättänyt luoda uuden kaupunkityypin, joka jo nyt elättää yli yhden prosentin koko kansan väkiluvusta. Se on esikuvaton, itsenäinen ilmestys vanhempien kaupunkitovereittensa joukossa.
Lahden henki on optimistinen ja valoisa. Sitä eivät rasita säätyennakkoluulot. Kaupunki on kiireestä kantapäähän oman vuosisatamme tuote ja tunnustaa sen itse ilomielin.”

Kirjan sisältö noudattelee hyvin paljon vuoden 1949 kirjaa. Kirja esittelee merkittäviä paikkoja, tapahtumia, rakennuksia, elinkeinoja, urheilua ja kulttuuria jne. Aukeamalla on pääosin 3-4 valokuvaa, joskus viisi. Havainnollistavia yleiskuvia kaupungista sekä tyylikkäitä lähikuvia rakennuksista ja ihmisistä toimissaan. Tasapainoinen kirja aiheiltaan ja taitoltaan, sivuja on 92.

Lahti (Lahden kaupunki, v. 1963)

Kirja on pääosin mustavalkokuvin, mutta sisältää myös muutamia värivalokuvia. Hyvin samantyyppinen kuin vuoden 1955 kuvakirja. Alku noudattelee lähes samaa kaavaa: Historia (vanhoine kuvineen) myös ruotsiksi ja englanniksi, jonka jälkeen samanlainen karttakuva ja Hollolan kirkko. Historiaosuus on tyypillinen, jossa käsitteet, tapahtumat ja vuosiluvut ovat mainittu kronologisesti.

Kirjan toimituskuntaan kuului Antero Nurminen, Pentti Mäkinen, Niilo Savutie, Osmo Vesiranta, Toini Vuorenjoki. Tekstit ovat Olli Järvisen, kuvatekstit ovat kotimaisten lisäksi englanniksi.

Kirja on sisällöltään väljempi kuin kaksi aiempaa; kuvia on aukeamalla pääosin kaksi. Kirjassa sivuja on 96. Tyylikäs kirja ja kertoo 1960-luvun alun Lahdesta selkeästi.

Lahti ennen ja nyt (Lahden kaupunki, v. 1980)

Lahden kaupungin 75-vuotisjuhlateos. Kirjan avaa Lahden kuvateostoimikunnan puheenjohtaja Antti Raipala: ”Toivottavasti 75-vuotias osaa antaa arvoa omille juurilleen ja on jo saavuttanut oman persoonallisen ilmeensä.”

Muihin tässä käsitellyihin kirjoihin ero on siinä että kirja on teemoitettu. Aiheet ovat toki muistakin kirjoista tuttuja, mutta nyt ne on järjestetty selkeästi omiksi aiheikseen. Kuvien yhteydessä tekstit ovat suomeksi, mutta kirjan lopussa teksit ovat ruotsiksi, englanniksi ja venäjäksi.

Kirjan kaikki kuvat ovat mustavalkoisia ja ne ovat pääasiassa Lahden kaupunginmuseon kuva-arkistosta, mutta huomattava osa myös Lahti-Seuran arkistosta sekä yksityiskokoelmista.

Lahti ennen ja nyt on informatiivinen ja kasvavaa kaupunkia monipuolisesti esittelevä teos. Sivuja on 128.

EI KANSIKUVAA SAATAVILLA

Lahti kaupunki ja sen asukkaita (Lahden kaupunki v. 1983)

Kirjan tekstit ovat peräti kuudelle kielelle: suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, saksaksi, venäjäksi ja unkariksi. Olisi mukava tietää minkälaisen vastaanoton kirja on aikoinaan saanut noiden kieliryhmien edustajilta. Tietysti kiinnostavaa olisi myös tietää lahtelaisten suhtautuminen kirjaan. Se lienee positiivinen… (toteamus, ei kysymys).

Valokuvat ovat värillisiä ja ne on Juhani Vainion ottamia, tekstit ovat Kari af Hällströmin. Toimituskuntaan kuului Juhana Kurki-Suonio, Erkki Hölttä, Olli Pessala, Hans-Olof Walamies, Einari Vuosi ja Esa Juurela.

Kooltaan kirja on kuusikon pienin kirja. Vaikka kannen kuva on myös suhteessa kannen kokoon on pienin, kuvituksessa on käytetty tehokeinona isoa Lahti-tekstiä.
Muihin verrattuna aukeamilla on keskimääräisesti eniten kuvia, joskus jopa kuusi. Pienillä kuvilla onkin saatu mukavaa elävyyttä ja yksityiskohtia ja kirja ei tunnu liian täydeltä. Sivuille jää silti paljon tilaa ja tuo tasapainoisuutta kokonaisuuteen. Kuvatekstejä on harvakseltaan eikä edes kaikilla aukeamilla. Se on tietysti ajoittain hyvä ratkaisu; kuvahan kertoo mitä sen tarvitsee kertoa. Toki kirjan lopussa kuvia avataan viereskielisille lukijoille.

Kirjaa on mukavaa katsella ja jälleen yksi hieno teos kaupungistamme tietyltä ajalta jälkipolville esiteltäväksi. Sivuja on 128.

Aika Lahdessa (Lahden kaupunki 1990)

Aika Lahdessa on ryhmän ainoa kirja vaakaformaatissa. Kansi on hieman samalla tyylillä toteutettu kuin vuoden 1983 kirja. Valokuvat ovat Tapio Ruokorannan ja teksti Risto Ahdin. Toimituskuntaan on kuulunut Timo Pohjansalo, Ulla Aartomaa, Esa Juurola, Martti Keränen, Pirkko Perkiö, Heikki Talvenmaa ja Ulla Heijari.
Kirja on myös sisällöltään erityyppinen sillä aukeamalla on enimmillään kaksi kuvaa. Kuvatekstit koostuvat Ahdin kirjoittamasta runoudesta, kuten tämä aloitusteksti: ”On juhlittava, tyhmän ja merkityksettömän päivän kunniaksi: eikö riitä juhlan aiheeksi se, että näen talon pilviä vasten, että auton kromi kiiltää, että katulamput palavat, että Lokakuu on lokakuu. On juhlittava, jokainen hetki, on iloittava! Juhlalla ei ole muuta nimeä kuin muisti, kunnia, syntymä, kuolema, ja näkeminen”.

Kirja lähentelee enemmän taidevalokuvakirjaa, mutta on silti jälleen osoitus arjen kuvaamisen tärkeydestä.
Sivuja on 104.

Kadonnut Ilomäki

Hollolan Lahti -lehdessä 3/2018 oli laatimani yhteenveto Länsiharjun koulun alkutaipaleesta. Jutun yhteydessä oli harvinainen valokuva (Lahden kaupungin kuva-arkisto), näkyi mm. Kullankukkula ja kadonnut Iiliäislampi. Valokuva oli otettu etelään Ilomäen rinteeltä arviolta 1920-luvulla.

Kartassa näkyy soranottopaikka, johon johtaa pistoraide. Osakartta: Lahden Kaupunkiympäristö

Mikä on Ilomäki? Lahden Paikannimistö -kirja kertoo kyseisestä mäestä seuraavaa: ”Mäki (Ilomäki), joka oli aiemmin lähes yhtä korkea kuin Radiomäki. Sittemmin mäki on madaltunut, kun siitä on ajettu hiekkaa.” Mäellä on pidetty aikoinaan juhannusjuhlia, kuten viereisellä Kullankukkulallakin. Mäkeä tai osaa Ilomäestä on kutsuttu Santamäeksi. Liekö se uudempi nimi?

Oheisessa topografisen kartan osassa näkyy hyvin miten mäkeä on käytetty soran ottoon. Iso osa mäestä on hävinnyt, muistutuksena vain jyrkkä hiekkareuna, joka sekin tulisi myöhemmin häviämään. Havaintoni mukaan (Ilo)mäestä on jäljellä Helsingintien ja Vähätalonkadun välissä oleva kohouma. Entisen mäen jyrkkyys on nykyäänkin ha vaittavissa hyvin Kullankukkulanpolun ja Rahikankadun välillä kulkevan Tanhupolun kohdalla. Tosin en tiedä, tukeeko geologia havaintojani eli onko nuo mainitsemani kohteet laskettu aiemmin Ilomäen osiksi. Silmämääräisesti asia olisi näin.

Selailtuani internetissä Finna-palvelua silmiini osui useita mielenkiintoisia kuvia Lahden ratapihalla sijaitsevista puuaumoista. Kuvat ajoittuvat vuosille 1920-25, joten se ajoittuu
samoihin aikoihin ylläolevan kartan kanssa. Yksi sarjan kuvista on otettu Selänmäeltä Ilomäen suuntaan. Siinä olevat puuaumat ovat kuvan edustalla pääosassa, mutta niiden takana avautuu mielenkiintoinen maisema, kovin erilainen kuin mitä se on nykyään. Rautatietä ylittävää maantiesiltaa ei tuolloin ollut vaan paikalla oli tasoylikäytävä. Tie kulki etelään mäkeä ylös nykyistä Vähätalonkatua pitkin. Kuvan perusteella mäkihän on ollut nykyisen Helsingintien kohdalla hyvin jyrkkä. Tuolloin kadun nimi oli Hennalankatu, joka kulki Mytäjäisistä kasarmille.

Starkin alue vuonna 2009 (Kuva: Sauli Hirvonen)

Starkin alue vuonna 2019 kun rakennukset on purettu (Kuva: Sauli Hirvonen)

Lahdesta suoraan Helsinkiin johtanut maantie valmistui vuonna 1955 ja samalla valmistui radan ylittävä silta. Sittemmin sitä kutsuttiin Starkin sillaksi, viereisen Starckjohannin varaston mukaan. Ylemmästä kuvasta löytyy rautatien lisäksi muutakin tuttua. Oikealla radan kaarteessa on ratavartijantupa, joka on yhä nykyäänkin samalla paikalla. Molemmissa kuvissa alueen täyttää hiekka, tosin alemmassa kuvassa ta-
saisena kenttänä. Kuvien ottamisen välissä on tapahtunut paljon: Mäki on kadonnut, teollinen toiminta on loppunut ja teollisuus- ja varastorakennukset ovat purettu. Länsiharjun koulu näkyy entisen mäen takana. Alueelle nousee uusia taloja sadoil-
le asukkaille. Alueen nimeksi tulee Vahva-Jussi, Starckjohannin perustajan mukaan.

Artikkeli on julkaistu Hollolan Lahti -lehdessä 2/2019

Launeen monitoimitalolle nimiehdotus

Monitoimitalot ovat alueensa oppimis-, harrastus- ja kulttuurikeskuksia, jotka toimivat lähialueen asukkaiden ja eri-ikäisten kaupunkilaisten kohtaamispaikkoina. Lahden kaupungissa jo toimivat monitoimitalot sijaitsevat Jalkarannassa ja Liipolassa. Rakenteilla on Launeen ja Rakokiven monitoimitalot, suunnitteluvaiheessa Paavolan kampus sekä kaavasuunnitteluvaiheessa Renkomäen monitoimitalo.”

Lahdessa on Jalkarannan monitoimitalo nimi on Jalo ja Liipolassa on Onni. Launeen monitoimitalon harjannostajaisia vietettiin 8.3. Samalla käynnistyi kaikille avoin rakennuksen nimikilpailu, joka päättyi maaliskuun lopussa. Nimikilpailussa ohjeistettiin: ”Hyvä nimi on lyhyt, ytimekäs, talon toimintaa kuvaava, suomenkielinen ja mielellään alueeseen kiinnittyvä.”

Osallistuin nimikilpailuun ja nimeksi ehdotin Ilona. Toinen vaihtoehtoni oli yksinkertaisesti Aune. Alla olevat perustelut Ilona-nimelle, joilla osallistuin kilpailuun.

Marjukka Laapotin toimittaman Lahden Paikannimistökirja kertoo Laune-sanan alkuperästä seuraavaa: ”Launeen nimi juontuu alueella sijaitsevasta Launeenlähteestä, jonka toinen nimi onkin Laune. Nimi saattaa olla vanhimpia säilyneitä nimi Lahden seuduilla. Pohjana on muinaissaksalainen nimikanta launa, gootin kielen launs tai keltin launo: kaikki merkitsevät ”iloista”. Olisikohan nimenantoperusteena voinut olla iloisesti pulppuava lähde.”

Ilona olisi ollut luonnollinen jatko ”miehisille” Jalolle ja Onnille. Naisen erisnimen lisäksi Ilonahan on ilon essiivimuoto, ts. uusi monitoimitalo voi olla lahtelaisten tai launeelaisten ilona. Ja näin varmasti tulee olemaankin. Nimessä Ilona täyttyy kaikki em. vaadittavat kriteerit.

Tulevien käyttäjien, sivistyslautakunnan sekä hallinnon edustajien työryhmä valitsi toukokuussa uuden monitoimitalon nimeksi Launeen monitoimitalo Lähde. Nimen perustelut ovat luettavissa täällä.

Kuten perusteluista selviää, myös työryhmä käytti samoja perusteluja kuin itse käytin, toki lopullinen nimi eroaa omastani. Lähde on hyvä nimi!