Kalustesarjan kimpussa osa 9

Patentti- ja rekisterihallitukselta tuli lokakuussa päätös kalustesarjasta ja se myönsi mallisuojan pöydälle (PRH 09.10.2017 / Rek.nro. 26017). Päätöksen myötä voin vihdoin julkaista kuvia pöydästä. Alla yksi esimerkki, josta ilmenee pöydän käyttötarkoitus.

Lisätietoja kalustesarjan sivulta, josta voi ladata sarjan yleisesitteen.

Mallisuojan saatuani, aloin selvittää miten pöytää voisi hyödyntää taloudellisessa mielessä. Tapasin mm. Habitare-messuilla Ladecin edustajan ja mietimme yhdessä miten kokonaisuutta. Keskusteluissa tuli esille paljon hyviä ajatuksia miten asiaa voisi edistää.

Hieman tämän jälkeen osallistuin kalustesarjalla Isku90-suunnittelukilpailuun. Työ ei sijoittunut.

Tarkoitus on jatkaa pöydän markkinoimista.

 

Ennen ja nyt – muutos kiinnostaa

Voin väittää, että Facebookin yksi mielenkiintoisimmista ryhmistä on Lahti kuvin ennen ja nyt, joka on perustettu vuonna 2014. Ryhmän kuvaus kuuluu sanatarkasti: ”Lahti kuvin, ennen ja nyt on ryhmä, jonne voi laittaa Lahdesta otettuja kuvia ja keskustella paikoista, joita lahessa on tai oli. Jakaa lahti aiheisia uutisia jne…” Ryhmässä on jouduttu myös tekemään rajavetoa, mikä on yleishyödyllistä kuvamateriaalia ja mikä on (liian) henkilökohtaista materiaalia, joiden merkitys suurelle yleisölle on vähäinen. Ryhmään pääsee kun esittää kutsun ja joku ryhmässä oleva hyväksyy sen, edellyttäen tietysti että on tili Facebookissa.

Itse olen julkaissut muutamia kuvia, viimeksi alla olevan kuvaparin.

Osa Malskia vuonna 2009

Sama osa vuonna 2017

Ryhmä on aktiivinen ja uusia kuvia ryhmään julkaistaan päivittäin. Toisinaan kuvat herättävät runsaasti keskustelua, etenkin jos kuvasta on niukat taustatiedot, kuva on yksinkertaisesti vain vanha tai sen kuvakulma tai kohde ovat harvinaisia. Facebookissa kuvien jakaminen on todella helppoa, toki kääntöpuolena on se, että helposti kuvalähteitä tai kuvaajia ei jostain syystä mainita. Tai jos mainitaan, usein niihin liittyvä informaatio on vajavaista tai olematonta. Tällaista puutetta pyritään paikkamaan Albumit auki -sivustolla, joissa on kattavat hakutoiminnot. Facebookissa tätä puutetta paikkaa usein muiden ihmisten jakama informaatio koskien kuvaa ja yleisesti Lahden historiaa. Ihmisten kertomat faktat tai omat kokemukset rikastuttavat niukoin tiedoin varustettuja kuvia, ja hyvässä tapauksessa tuntamattomaksi jääneet ihmiset, ajankohdat ja paikat usein selviävät. Keskustelua toki voi syntyä muutenkin.

Menneen kaipuu

Etelä-Suomen Sanomien toimittaja Jukka Airo kirjoitti Esalaisessa ryhmästä. Jo otsikko oli hieman hassusti muotoiltu ”Onko vanhaan tarrautuminen lahtelainen perusominaisuus?” Tokkopa se on lahtelainen ominaisuus. Se on totta, että monien rakennusten kohdalla harmitellaan kadonnutta Lahtea, Keski-Lahden komean puukirkon kohdalla kommentoidaan ”että miksi tämäkin piti purkaa”. En nyt sen tarkemmin pureutu Airon näkemyksiin vaan kerron oman. 

Luulen, että pääasiassa ryhmän kiinnostus kohdistuu vanhan ja uuden vertailuun: miten asiat olivat ennen, mitkä asiat ovat muuttuneet eli kaupungissa ja sen ihmisissä tapahtunut muutos. Osalle ne tuo muistot mieleen jo kadonneista asioista, toisille ajasta ennen meitä.

Erityisesti Lahden keskusta sekä Salpausselän kisat ovat kestoteemat, jotka aiheuttavat paljon vertailua menneisyyden ja nykyisyyden välillä. Vanhojen keskustassa otettujen kuvien yhteydessä monesti kommentoidaan, että ”keskustassa oli aiemmin vilinää ja ihmisiä, autolla pääsi joka kadulle ja pysäköinti onnistui missä vain. Nykyään puolikuolleen keskustan ovat vallanneet juottolat”. Ehkä tuossa piilee jonkinlainen osatotuus. Se on totta, että kuluttaminen ja sen tavat ovat muuttuneet, ja heijastunee myös keskustan elinkeinorakenteeseen.

Toinen hyvin esillä oleva kommentoinnin aihe on Salpausselän kisat, joissa kuulemme kävi aiemmin enemmän ihmisiä kuin nykyään. Tämä lienee oikea suuntainen havainto, luulen että tilastotkin tukevat väitettä. Yhteiskunnan muutokset ovat havaittavissa tässäkin. Kulttuurinen ja viihteellinen tarjonta on lisääntynyt ja pirstaloitunut, yhtenäiset kokemukset vähenevät. Tämä on toki huomattu myös Salpausselän kisojen yhteydessä, erilaista tapahtumatarjontaa on monipuolistettua ja vaikka itse kisat eivät kiinnosta, pyritään kisakokemusta laajentamaan muillta tavoin.

Kaupungin keskustan ja Salpausselän kisoihin liittyvät todelliset tai kuvitellut kehityssuunnat koskettavat meitä. Huolet voivat olla aiheellisia tai ei, ne on hyvä asettaa laajempaan kokonaisuuteen. En ajattele, että elämä olisi ollut ennen yleisesti parempaa tai että näitä ihmiset haikailisivat aikoja takaisin. Joltain osin näin voi olla, mutta meillä ihmisillä on ollut aina vaikea suhtautua ”tähän aikaan” niin, että kokisimme, että eläisimme ”parasta aikaa” (monimielinen ilmaisu). Historiaan voi suhtautua intohimoisesti ja nostalgiointi on mukava harrastus. Tarrautuminen ja takertuminen menneisyyteen kertoo siitä, että koemme nykyisyyden epätyydyttävänä ja sitä kautta tulevaisuuden epävarmana.

Jos kuitenkin väheksymme tai mitätöimme omaa historiaamme, mitä meille jää jäljelle? Olemmehan historian jälkeläisiä ja tulevaisuuden vanhempia, ja tänään on se ainoa päivä tehdä parhaansa.

Rouhea Lahti – ja muuta pohdintaa

Chicago Tour on kaupunkikiertue, jossa tutustutaan tylympään ja pimeämpään Lahteen eli tarkoituksena on esitellä Lahtea “Suomen Chicagona”. Kiertue toteutetaan museobussilla, ja oppaina toimii mm. Mato Valtonen ja Riku Routo. Olen kirjoittanut aiemmin Chicagon ja Lahden samankaltaisuuksista.

Kesällä sain kutsun Yle Lahden toimittajalta Meeri Niinistöltä osallistua Lahti-Seuran edustajana yhteen tällaiseen kierrokseen, joka tehtiin heinäkuussa. Kierrokset ja sen tunnelmista toimittajat tekivät jutut Ylen Radio Suomeen ja Ylen Hämeen tv-uutisiin.

Ajatuksena “tour” on hauska ja myös toteutus oli onnistunut. Toisaalta voidaan kysyä mitä hauskaa on murhissa tai muissa inhimillisissä tragedioissa, kuten paatuneen rikollisen Ilpo Larhankin tapauksessa. Ehkä tähän pätee koomikkolegendan Charles Chaplinin sanat: “Läheltä katsonnut asiat näyttävät tragedioilta, kaukaa katsottuna komedioilta.”

“Rouheus” voi olla yksi tapa kertoa asioista, kun se tapahtuu maanläheinen kerronnalla ja pilke silmäkulmassa. Oppaat Valtonen ja Routo eivät mässäilleet, vaan asiat kerrottiin niin kuin ne tapahtuivat, kertojien omista näkökulmista.

Virallisissa brändihankkeissa keskitytään tähän hetkeen ja tulevaisuuteen mahdollisuuksien kautta. “Chicagotourit” tuovat hyvää vastapainoa siloitelluille julkisuuskuvan markkinointitempauksille ja pinnan kiillotukselle. Tietenkään rouheus ja “pinnan kiillotus” eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan tasapainossa ne täydentävät toisiaan, luovat jatkumon ja tekevät kaupungista inhimillisemmän, kaikkine niine vahvuuksineen ja puutteineen. Mitään ei tarvitse piilotella, mutta ei myöskään paisutella.

Ihmiset kaipaavat elämänmakuisia tarinoita, joihin voi samaistua, vaikkei itse ollutkaan paikalla asioiden tapahtuessa. Tarinat ovat tuttuja, mukavia tai ikäviä, mutteivat välttämättä kosketa meitä suoraan. Voimme ottaa niihin sopivasti etäisyyttä, mutta pidämme ne itsellämme, koemme ne osaksemme. Paikat ja kertomukset siirtyvät sukupolvelta toiselle ja näin muodostuu lahtelaisuuden virtaa joista muodostuu identiteettimme.

Esimerkiksi Roudon lapsuuden ja nuoruuden tarinoita kuunnellessa tuli mieleen omat ajat, sillä kasvoin osittain samoissa maisemissa. Tarinat tuntuivat tutuilta vaikken niitä ollut koskaan kuullutkaan, ja aikakin oli eri.

Jälkeenpäin voinkin vain ihmetellä, ettemme mekään saaneet mitään sen suurempaa katastrofia aikaiseksi toilailuidemme takia. Meillä 1970-80-luvulla syntyneille on omat tarinat kerrottavana seuraavien sukupolvien Chicago-kierroksille.

Chicagomaista tunnelmaa Sopenkorvessa (Kuva Sauli Hirvonen)

Lahti on junttikaupunki?

Lahtea(kin) on luonnehdittu “junttikaupungiksi”, ja osittain Chicago-leima on vahvistanut tällaista luonnehdintaa. Osittain siinä on myös annos lahtelaista itseironiaa ja jonkinlaista itsensä ruoskimista, huumorimielessä tietysti. Myös itsensä vähättely tuntuu olevan ominaista lahtelaisille, toki myös muillekin suomalaisille.

Itse olen omaksunut junttiuden posititiiviseksi ominaisuudeksi: suoraviivaisempaa, konstaleimatontonta suoraa toimintaa ilman korulauseita. Arjen läpitunkemaa käytännöllisyyttä. Hyvänä esimerkkinä Lahden paikallisruoka lihamuki, joka on muotoilua parhaimmillaan, piti ajatuksesta tai ei.

... ja kulttuurikaupunki?

Lahtea siis pidettäneen tylynä, mutta luulen että kovanpintaisellakin lahtelaisduunarilla sykkii runoilijasydän, sillä Lahti on myös kulttuurikaupunki. Lahden vireästä kulttuurielämästä kertoo osaltaan se, että täällä on kaksi elokuvateatteria, jotka toimivat tyystin eri konsepteilla. Tämä on harvinaista Suomessa. Puhumattakaan muista menestyksekkäistä kulttuurilaitoksista.

Kulttuurin saralla tapahtuu paljon asioita“pinnan alla”. Itse koen vahvasti Lahden ns. tee-se-itse-kaupunkina. Olen nuoresta lähtien ollut kosketuksissa eri ala- ja vaihtoehtokulttuu-reihin, sivustakatsojana sekä aktiivisena toimijana. Maakunnan ykköslehdestäkin on saanut lukea, että Lahti on hardcore-musiikin tai rapin “pääkaupunki”.

Myöhemmin kulttuurikentän eri laidat alkoivat kiinnostamaan laajemminkin. Useasti vaihtoehtokulttuurit “lässähtävät” kiinteäksi osaksi valtakulttuuria, joka toisaalta on kulttuurien luonnollista vuorovaikusta. Alakulttuureissa syntyvät asiat leviävät laajempaan tietoisuuteen: kulttuuria syntyy alhaalta ylöspäin.

Lahti on myös urheilukaupunki, mutta valitettavasti viime aikaiset urheilutilaisuudet ovat itseltä jääneet vähemmälle, vaikka FC Lahtikin taisteli paikkansa ensi kesän europeleihin. Nostankin keväältä ja kesältä muutamia kulttuurikokemuksiani.

Toukokuussa järjestetyt Marolan Aino -näytökset Kino Iiriksessä olivat menestys. Salit täyttyivät, ja dokumentista on tarkoitus järjestää myöhemmin lisänäytöksiä. Hyvin tehty, paikallinen dokumentti kiinnostaa lahtelaisia. Parhaillaan on tekeillä Lemmenlatu-dokumentti, jonka ensi-ilta on joulukuun alussa. Lisäksi ensi kevättalvelle on suunnitteilla Lahti-filmi-näytöksiä. Näistä tarkemmin myöhemmin mm. Kino Iiriksen nettisivuilla.

Ainopuiston Teatterin ohjelmistossa oli kesällä 2017 Punaiset ruusukkeet -niminen näytelmä. Timo Taulon käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä oli vaikuttava, kuin myös terävä näkemys traagisista tapahtumista Lahdessa vuonna 1918.
Taulon johdolla teatteria tehdään kaupungintalolla jouluna, kuin ensi kesänäkin.

Vähintään kerran kesässä on koettava Lahden seudun oppaiden järjestämä opaskierros. Tämän kertaiselle opaskierrokselle osallistuin heinäkuisena torstaina ja paikkana oli Lahden Vanha hautausmaa Radiomäellä eli entisellä Selänmäellä. Anneli Seppälän taitavasti opastamana tilaisuus oli erittäin mielenkiintoinen. Kierroksella tulivat tutuksi monet menneet lahtelaiset ja tapahtumat.

Elokuinen katutapahtuma Lahti Block Party oli jälleen erinomainen esimerkki yhteistyön voimasta.  LBP:n takana on taitavia ja innokkaita ihmisiä. Tapahtumaan osallistui myös Lahti-Seura, kun seuran edus-tajat Timo Peippo ja allekirjoittanut jakoivat Vuoden nuori lahtelainen -tunnustuksen. LBP oli osana Taidelauantain tapahtumia.

Lahden kulttuuritarjonta on monipuolista ja rikasta. Innokkuus ja ”tekemisenmeininki” on läsnä, ja toivottavasti me lahtelaiset osaamme sitä arvostaa.

Artikkeli on julkaistu alunperin Hollolan Lahdessa 2/2017

Marraskuun 1. päivän uutiset

Lahden kaupunki täyttää tänään 112 vuotta ja sen kunniaksi on aika julkaista seuraavanlainen tieto.

Lahen Lehestä ilmestyy vielä kaksi numero tämän vuoden puolella, jonka jälkeen paperisen lehden julkaiseminen loppuu määrittelemättömäksi ajaksi. Lehden tekijät, allekirjoittanut ja Jonne Seppänen, siirrymme Lahen Aikojen tekijäporukkaan. LA:n aloittaa paperilehden julkaisemisen vuoden 2018 alusta ja olemme mukana sen teossa.

Lisäksi alan pitämään Iltalahti-nimistä palstaa LA:n nettisivulla. Toisin kuin paperisessa Lahen Lehessä, puujalkavitsien sijaan julkaisen kerran kuussa artikkelin vapaavalintaisista aiheista. Ensimmäinen julkaistiin tänään Lahen Ajoissa, ja seuraavan artikkeli ilmestyy 13. päivä joulukuuta. Hyviä lukuhetkiä!

Lahen Lehti jatkaa normaalisti (nettilehtenä) tässä tutussa osoitteessa.

1.11. merkkipäivät

v. 1869 Rautatie Riihimäeltä Lahteen valmistui > taustaa
v. 1905 Lahden kauppala sai kaupunkioikeudet > taustaa
v. 1988 Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry perustettiin > taustaa

Pikaraitiotie Lahteen 4/5

Johdanto
1. Suomen raitioteiden alkutaival
2. Pikaraitiotien uusi tuleminen
3. Suunnitelmat Suomessa
4. Seudullinen joukkoliikenne
5. Pikaraitiotie Lahteen
Yhteenveto

4 Seudullinen joukkoliikenne

4.1 Seudullinen yhteistyö

Vuosituhannen kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana Lahden seudulle on yritetty kuntaliitoksia, joiden tarkoituksena on mm. vahvistaa alueellista vetovoimaa. Lopulta vain Lahti ja Nastola sekä Hollola ja Hämeenkoski liittyivät yhteen vuoden 2016 alussa. Kasvukeskuksen ja sen ympäristökuntien välinen yhteistyö nähdään entistäkin tärkeämpänä seudun kehittymisen kannalta valtakunnallisessa kilpailussa.

MAL-aiesopimuksesta on saatu hyviä kokemuksia Helsingin, Turun, Tampereen ja Oulun seuduilla kuntien keskinäisistä ja valtion kanssa tehdyistä maankäyttöä, asumista ja liikenneväyliä koskevissa asioissa. Sopimusten tavoitteena on yhdyskuntarakenteen tiivistäminen, riittäävän asuntotuotannon varmistaminen sekä valtion tuen varmistaminen seudun infrahankkeille. Seudullista yhteistyötä tarvittiin mm. valtatie 12:n uudelleen linjauksessa sekä koko radanvarren rakentamista Orimattilasta Lahden Nastolaan.

Jotta MAL-sopimus toteuttaa parhaalla tavalla alueen etua, on kunnilla oltava yleiskaavatasoinen rakennesuunnitelma, jossa ilmenee tärkeimmät asumisen ja työpaikkojen kasvualueet, väylien kehittäminen, joukkoliikennejärjestelmä sekä raha-alueiden kehittäminen. Päijät-Hämeeseen tuotettiin vuonna 2007 selvitys ”Maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteensovittamisen parantamisen suunnitelma, MAL – puitelaki 7 §”, joka perustui sinä vuonna annettuun lakiin kunta- ja palvelurakenneuudistukseen.

Lahdessa MAL-sopimuksen päätavoite on lisätä alueen ja kuntien kilpailukykyä suhteessa valtakunnan muihin seutuihin, erityisesti suhteessa metropolialueen kuntiin. Pääkaupunkiseutuun suuntautuva vetovoima on osattava ohjata sisämaahan.
Vuonna 1999 valmistunut moottoritie ja vuonna 2006 valmistunut Kerava-Lahti-oikorata on lähentänyt Päijät-Hämeen keskuksen pääkaupunkiseutuun; Lahti kuuluu pääkaupunkin lähiliikennealueeseen. Lahden matkakeskus valmistui syksyllä 2015, jossa rautatieaseman yhteyteen rakennettiin bussiterminaali. Orimattilan Hennan rakentuminen ja uuden aseman avaaminen oikoradalla vahvistaa rautatien varren merkitystä.

Lahdesta ja Lahteen suuntautuvan rautateiden lähiliikenteen hoitaa tällä hetkellä VR Oy, henkilöliikenteen vapautuminen kilpailulle tulevaisuudessa paikallisliikenneoperaattorina voi toimia vaikkapa aluehallinnon alaisuudessa (maakunnallinen liikelaitos tai osakeyhtiö) tai sen järjestää yksityinen yritys. Kunnat ostaisivat operaattorilta palvelut, tilaaja-tuottaja -tyyppisen sopimuksen kautta.

Matkustajaliikenteen vapauduttua myös lähiliikenne voitaisiin hoitaa pikaraitiotiekalustolla Lahdesta ainakin Riihimäelle, Kouvolaan, Heinolaan sekä Orimattilan keskustaan että Hennan-alueelle. Lahden sisäisessä liikenteessä pikaraitio toimisi joukkoliikenteen runko, johon liitettäisiin bussiliikenne.

4.1.1.Joukkoliikenne kaupungissa

Lahdella on tiivis kaupunkikeskus. Nastolan liittyessä Lahteen kaupungissa on n. 118 000 asukasta. Lahtea on tärkeää tarkastella laajemmin seutukunnan keskuksena sekä myös osana pääkaupunkiseutua. Lahden kaupungin asukasmäärä neliökilometrillä on 700 asukasta/km2 ja Suomessa vain Helsingissä asukastieheys on suurempi. Tielaitoksen Valtatie 12 -selvityksessä vuodelta 1996 todetaan seuraavaa: ”Lahden kaupunkiseudun taajama-alueen nykyisellä (1996) asukasluvulla ja maapinta-alalla laskettu keskitehokkus on 10,8 asukasta/ha. Tutkimusten mukaan hyvä joukkoliikennepalvelu ja lähipalvelujen säilyttäminen vaatisivat kaupungissa tehokkuutta, jonka minimiarvoksi 30 as/ha. Nykyisillä rakennetuilla alueilla Lahden kaupunkiseutu voisi kasvaa asukasluvultaan nykyisestä yli kaksikertaisesti, vaikka asumisväljyyden kasvu otettaisiin huomioon.”

Erityisesti 1990- ja 2000-luvuilla kaupalliset palvelut muodostuivat suuryksikköihin keskustojen ulkopuolelle, joiden saavuttamiseksi asiakas tarvitsee yleensä henkilöautoa. Yhdyskuntarakenteen hajautuessa tietyt toiminnat eriytyvät omiksi sektoreiksi. Tämä tarkoittaa liikkumistarpeen lisääntymiseen. mikä taasen johtaa käytännössä henkilöautoliikenteen kasvuun. On tarkasteltava myös asuinalueiden palvelurakennetta ja huomio kannattaa kiinnittää palvelujen saavuttavuuteen. Toimiva joukkoliikenne parantaa alueiden palveluiden saavuttavuutta niiden asuinalueiden kohdalla, joissa palveluita on heikosti.

Esimerkiksi Oulussa on tutkittu 1990-luvulla QUATTRO-tutkimushankkeella mm. mitä liikennepalveluja ihmiset kaipaavat ja miten hyvin järjestelmä vastaa vaatimuksiin, miten tehokkaasti palvelut tarjotaan sekä miten liikenne vaikuttaa ympäristöön. Eri liikennejärjestelmien integroiminen yhteisen lippu- ja informaatiojärjestelmän alle olisi käyttäjän kannalta selkeä parannus, alueen kaupunkien sisäiselle liikenteelle että niiden välille. Esimerkiksi lähibussiliikenteessä on yhtenäinen Waltti-lippu. Lahdessa toimii myös bussien seutulippu, johon kuuluu Asikkala, Heinola, Hollola, Hämeenkoski, Iitti, Joutsa, Kärkölä, Myrskylä, Mäntsälä, Nastola, Orimattila, Padasjoki, Pukkila ja Sysmä.
Lahdessa tehtiin bussiuudistus vuonna 2014, jolloin käyttöön otettiin uudet bussit ja reitit. Liikennettä hoitaa Lahden seudun liikenne LSL.