Lahti-näyttelyiden trilogia

Vuosina 2019-2021 järjestetty “Lahti-näyttelyiden trilogia” on päättynyt. Noina vuosina pääkirjaston aulan näyttelytila toimi erinomaisena paikkana kolmen yhdistyksen toiminnan esittelyyn. Jokaisen näyttelyn pontimena oli tasavuosi, jonka yhteydessä esiteltiin kulloisenkin tahon toimintaa. Lahti-trilogiaksi nuo näyttelyt muodostuivat sattumalta ilman sen suurempaa suunnitelmaa. Niitä tosin yhdisti se, että olin kaikissa näyttelyissä aloitteentekijänä ja lisäksi rooliini kuului myös näyttelyn kokonaisuuden suunnittelu ja tiedottaminen. Tuotin näyttelyihin myös aineistoa ja taitoin esillepannut julisteet. Ehkä juuri roolini takia näyttelyt noudattelivat samaa toteutustapaa.

Esittelen nyt nuo kolme näyttelyä lyhyesti, jotta muutkin yhdistykset innostuisivat kertomaan tarinaansa kirjastossa. Luultavasti olen jatkossakin järjestämässä kirjastoon näyttelyitä, aiheet tosin eivät ole vielä tiedossa.
Artikkelin lopuksi vielä kerron muistakin näyttelyistä joita olen ollut tekemässä.

Lahden karate 40-vuotta (syyskuu 2019)
Suomen paras karateseura (myös vuonna 2021 SM-mitalien perusteella) Lahden Karate on perustettu vuonna 1979. Vuonna 2019 vietettiin menestyksekkään ja perinteikkään seuran 40-vuotisjuhlia.
Itsekin olen karateharrastaja ja osallistun jonkin verran muuhunkin toimintaan kuten treenien ohjaamiseen. Lisäksi olen puuhannut mm. julisteita ja muuta materiaalia seuran markkinointikäyttöön. Vuoden 2017 tienoilla olin saanut tehtäväkseni laatia seuralla ns. leikekirjan, jota varten skannasimme seuran toiminnasta kertovia kymmeniä lehtileikkeitä ja valokuvia vuosien varrelta. Materiaalia kertyi runsaasti, joten ehdotin samassa yhteydessä seurasta kertovaa näyttelyä kirjastoon, olihan seuran juhlavuosikin oli tulossa. Ehdotus sai hyvän vastaanoton ja perustimme työryhmän viemään hanketta eteenpäin. Oma tehtäväni oli kerätä ja kirjoittaa aineistoa kasaan ja julkaistavaan muotoon. Erityisesti valokuvia ja lehtileikkeitä kertyikin runsaasti.

Kolme työryhmän jäsentä pääsi pystyttämään näyttelyä, mukana oli mm. Lahden karaten sensei ja yksi seuran perustajista Tuomo Heinonen. Heinosilta näyttely sai mojovan esillepanon seuran saamista palkinnoista sekä henkilökohtaisesti tunnustuksista.

Näyttely sai mukavasti positiivista palautetta.

Saman vuoden syksyllä seuran puheenjohtaja ja kansainvälisen tason tuomari Pirkko Heinonen sai Lahden kaupungin myöntämän Vuoden lahtelainen urheiluteko -tunnustuksen.

Näyttelyn julisteessa sensei (valmentaja) Tuomo Heinonen
Seuran menestystä vitriinissä
Lahden karate on viime vuosinaan menestynyt kansallisissa kilpailuissa


Rautateiden Lahti (Pietarin rautatie 150 v) (syyskuu 2020)
Riihimäeltä Pietariin valmistui rautatie koko matkaltaan vuonna 1870; Riihimäeltä oli Lahteen päässyt veturilla jo syksyllä 1869. Vuonna 2020 rata täytti 150 vuotta ja tarkoitus oli juhlistaa tärkeän väylän historiaa monin eri tavoin. Muun muassa radan varren kunnat, Väylä ja rautatieharrastajatahot suunnittelivat erityyppisiä tapahtumia.
Lahdessa aloitteen radan vuosipäivän huomioimiseksi teki Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry. Kävimme pitkän linjan rautatieharrastajan Markku Meriluodon kanssa keskustelemassa kaupungin edustajien kanssa mahdollisesta juhlien ohjelmasta. Meriluodolla oli jo ohjelmarunkoluonnos, joka noudatteli radan 125-vuotisjuhlia. Kuten tiedämme, koronan takia lähes kaikki juhlallisuudet jäivät lopulta pitämättä.

Topparoikka sentään piti rautateiden lippua korkealla Lahdessa ja järjestimme tapahtumia, toki turvallisuus edelle. Yksi näistä oli rautatieaiheinen näyttely kirjastossa syyskuussa 2020.
Sermeihin olin koostanut tietoa Lahden rautateistä ja Topparoikka-yhdistyksestä. Vitriiniin aseteltiin erilaista esineistöä ja pienoisrautateitä kuten Esko Nikkasen Lahti-pienoismalleja ja omia pienoisrautatiedioraamojani sekä Jonne Seppäsen tekemä Heinolan rata -infotaulu.

Mukana Topparoikan lisäksi oli Lahti-Seura sekä tulipyörä.fi-sivustoni.

Rautateiden Lahti -näyttelyn esittelyjuliste
Vitriinissä pienoisrautateitä ja muuta esineistöä
Esillä pienoismalleja, tietoja Rautatiepäivästä ja Heinolan rautatiestä


Lahti-Seura 75 vuotta (1.-15.10.2021)
Kolmas näyttely oli Lahti-Seuran 75-vuotisjuhlanäyttely, jonka sisältöä tosin laajennettiin koskemaan koko Lahtea. Seuran perustamiskokous pidettiin maaliskuussa 1946, näyttely pidettiin lokakuussa. Näyttelyn rakenne oli samanlainen kuin aikaisemmat, sillä miksi vaihtaa hyväksi havaittua konseptia: Sermeissä kerrottiin seuran toiminnasta ja vitriineissä esiteltiin Lahtea ja lahtelaisuutta esineistön kautta. Esineistö oli koottu Lahti-Seuran ja Tiitu Saastamoisen sekä omista tavaroistani, kuten kirjoista, postikorteista ja t-paidoista (kts. myöhemmin Ehtaa Lahtea).

Työryhmässä olivat itseni lisäksi Saastamoinen ja Ari-Veli Isonikkilä.

Näyttelyn pystytystä
Seuran vitriini ja Vuoden kotiseututeko -tunnustus
Kirjoittajan tuottamaa Lahti-aineistoa


Muita näyttelyitä

Hardcore/metallibändimme Generation XXX -julkaisi ensimmäisen ja ainoan levynsä vuonna 2007. Se ei sinänsä ollut mikään merkittävä asia. Enemmänkin se, miten teimme sen. Normaalisti levynjulkaisutapahtuma on keikka, mutta tällä kertaa halusin jotain muuta: Levyn julkaisu tapahtui levynjulkaisunäyttelynä.
Näyttely toteutettiin silloisen Taidepanimon Laboratorio-huoneessa kesällä 2007. Luulen että tämä on ollut suuritöisin näyttely, jota olen ollut ideoimassa ja tekemässä. Kävimme mm. kuvaamassa levyn kannet Helsingissä, kiitos siitä Nina Erwekselle.
Näyttelyn avajaistilaisuudesta meistä ei ollut ketään paikalla, joten paikallislehdessäkin oli vain maininta: “Generation XXX Laboratorio-tilassa” tms.
En tiedä onko vastaavaa levynjulkaisukonseptia toteutettu muualla ennen meitä tai meidän jälkeen. Hauska kokemus joka tapauksessa.

Huomioarvoltaan varmasti merkittävin näyttelyni oli Kotiseututatuoinnit: Lahti Lahden historiallisessa museossa syksyllä 2017. Kotiseututatuointinäyttelyn yhteyteen halusin esille muutakin lahtelaisuuteen liittyvää, joten näyttely laajeni yhteistyökumppaneiden avulla.
Mukaan tulivat videotaiteilija Seppo Pessan videoteos ja muotoilija Marianne Valolan töitä, kuten Lahen Raita. Lahti-esineistöä nähtiin Ehtaa Lahtea -nimisessä näyttelyssä, joka toteutettiin yhteistyössä Aatetila ry:n ja Lahti-Seuran kanssa.
Kotiseutunäyttelyyn sain Lahden kaupungilta tähän saakka ainoan henkilökohtaisen apurahan: Se meni kokonaisuudessaan verojen jälkeen valokuvaaja Mika Lintuselle.

Lahden rautatieharrastajat Topparoikka on esitellyt toimintaansa useissa näyttelyissä. Yksi tällainen oli Sibeliustalon Metsähallissa vuonna 2006 järjestetty Radan vuosi -tapahtuma. Esillä oli mm. resiina sekä Vesijärven sataman pienoisrautatie.
Vuonna 2018 yhdistyksen täyttäessä 30 vuotta, järjestimme juhlanäyttelyn Kansantalon kioskin ikkunoissa yhteistyössä em. Aatetilan kanssa.

Lahti-Seuran on ollut järjestämässä tai yhtenä osallisena monissa näyttelyissä, kuten jo aiemmin mainittu Ehtaa Lahtea. Vuonna 2014 co/Malskin tiloissa järjestimme Luovat ry:n kanssa Kai R. Lehtosen ilmavalokuvista valokuvanäyttelyn.
Ulla Koskinen-Laine ja Ulla Lilius käynnistivät seuran nimissä Lasten Lahti -hankkeen, johon kuului syksyllä 2019 järjestetty valokuva- ja pienoismallinäyttely Lahden kaupunginkirjaston lasten ja nuorten osastolla. Näyttelyn pääarkkitehdit olivat yhdessä koululaisten kanssa koonneet valokuvakokoelman, josta muodostui hieno näyttely. Lasten piirustuksia oli tarkoitus hyödyntää Lahden kaupunginmuseon näyttelyssä, mutta korona siirsi näyttelyn verkkoon.
Lahti-Seura oli järjestämässä tammikuussa 2018 Lahden kaupunkiympäristön kartoista näyttelyn kirjaston aulaan. Näyttely voitaisiin laskea Lahti-näyttelyksi, mutta jätin sen nyt pois laskuista, sillä emme hyödyntäneet tuossa näyttelyssä vitriiniä.
Kartat olivat esillä myöhemmin myös elokuvateatteri Kino Iiriksen aulassa.

Vuosien saatossa Kino Iiriksen aula on toiminutkin tilana monille valokuvanäyttelyille, kuten Albumit auki -hankkeen valokuville. Aulassa on esitelty myös yksityishenkilöiden valokuvakokoelmia kuten omiani Lahti-kuvia ja rautatiekuviani Kituvat kiskot -nimellä.

Mainittakoon vielä, että Lahti-valokuvakirjatrilogian kolmas osa Rautateiden Lahti on käynnistynyt verkkaisesti. Joka tapauksessa sen valmistuessa järjestän kirjan julkaisemisen yhteydessä aiheeseen liittyvän valokuvanäyttelyn.

Viides Total Fight Night

Total Fight Night on lahtelainen urheilutapahtuma, joka järjestetään Sibeliustalon Metsähallissa. Tapahtuman ennakkoesittely kertoi seuraavaa: “Lahden Sibeliustalo täyttyy kamppailu-urheilusta nyt jo viidennen kerran! Huikeat amatööri- ja ammattilaisottelut sekä mukana elävä yleisö tekevät tunnelmasta käsinkosketeltavan.” 

Olin ensimmäistä kertaa tapahtumassa, ja neljän hengen miesporukallamme oli erinomaiset paikat aivan kehän vieressä. Tunnelma oli luvatusti käsinkosketeltavaa. Paikoilta pääsikin näkemään tasaisia ja intensiivisiä otteluita. Otteluita oli illan aikana yhdeksän kahdentoista sijaan, sillä kolme ottelua jouduttiin perumaan mm. loukkaantumisten takia.

Illan huipensi (Muay Thai PRO) ISKA European -titteliottelu, jossa vastakkain olivat italialainen Silvia La Notte ja lahtelainen Tessa Kakkonen. Viisieräinen ottelu päättyi Kakkosen voittoon tuomariäänin 3-0.

La Notte (etualalla) ja Kakkonen: Hetki ennen tuomion julkistamista.


Sali eli Metsähalli oli myyty loppuun (850 katsojaa), ja palvelu ja järjestelyt toimivat erinomaisesti. Hieno lahtelainen tapahtuma!

Radanvarsikatsaus

Kävelen lähes viikottain matkakeskuksen kautta radan vartta pitkin, joten alueen muutoksia ei ole voinut olla huomaamatta. Toki seuraan, jos en suorastaan aktiivisesti, niin ainakin säännöllisesti radanvarren suunnittelua. Olen kirjoittanut aiheesta sekä sivunnut aihetta useissa kirjoituksissa (mm. Radanvarren ideakilpailu 14.12.2012, Radanvarsi ja Salpausselkä 20.9.2015 ja Vau!(?) (18.10.2015), sillä aihe on kiinnostava. Radanvarsi on kaupunkikuvallisestikin tärkeä ja herkkä, ja aihetta on hyvä käsitellä niin lahtelaisten kuin ohikulkijoiden näkökulmastakin.

Asemanseutua vuonna 2009, ennen matkakeskuksen rakentamista. Postitalo valmistui v 1960 ja se purettiin vuonna 2018.

Kirjoitin radanvarren rakentamisen haasteista Radanvarren ideakilpailu -artikkelissa, erityisesti siitä miten kaupungin omaleimaisuus otetaan huomioon rakentamisessa. Tässä kirjoituksessa tiivistän artikkelissa esittämäni ydinajatuksen.

Tärkeä kysymys suunnittelussa onkin se, näyttäytyykö Lahden radanvarsi nk. konseptirakentamisen mallioppilaana? Toisin sanoen, huomioidaanko kaupungin erityispiirteet vai jäävätkö Salpausselkä ja tyylikäs teollisuusarkkitehtuuri massiivisen rakentamisen varjoon (kirjaimellisesti)?

Radan varteen on jo noussut (robotti)parkkitalo ja kaksikerroksinen pysäköintitaso, joiden esteettisyys ei häikäise. Aivan kuin kaupunkia haluttaisiin piilotella laajojen seinäpinta-alojen avulla tuhansilta Lahden läpi matkustavilta ihmisiltä. Rautatiealueita pidetään rumina (se on makuasia), joten lähestymistapa on ymmärrettävää, se vain usein toteutetaan hieman nurinkurisesti.

Jaksonkadulle nousee uusia kerrostaloja.

Parhaillaan entisen tullikamaran paikalle Jaksonkadulle on nousemassa uusia kerrostaloja.
Lahden Talot oy:n sivuilla kerrotaan että “Jaksonkadun uudiskohde kehittää kaupunkikuvaa”:

Jaksonkadun rakennusten julkisivuissa käytettävä näyttävä ympäristötaide on kunnianosoitus radanvarren pitkälle historialle. Kortteli on nimetty ”Ratavarren Tarinaksi”. Tulevan uudiskohteen seinissä vanha puinen Lahden Rautatieasema-rakennus piirtyy luonnollisessa koossaan upeina graafisina kuvioina osaksi urbaanin Matkakeskuksen kaupunkikuvaa. Taideteoksen nimi on ”Ratavarren Aarre” ja sen on suunnitellut taitelija Tatu Tuominen ja taidekoordinaattorina on toiminut Upeart. Julkisivuissa käytetään sekä tiilipintaa että graafista betonia. 

“Kehittää kaupunkikuvaa” voi kuulostaa liioittelulta, minkä tietenkin ymmärtää mainostekstiksi. On tietysti hienoa, että alueen historiaa halutaan tuoda esille tällä tavoin, ja toki tavoitteena on laadukasta rakentamista ja hyvää asumista. Meille muille kaupunkilaisille, jotka emme asu tai käy tulevissa asunnoissa, korostuu alueen erilaisten historiallisten kerrostumien vuoropuhelu, joka parhaimmillaan luo esteettisesti miellyttävän kaupunkikokemuksen. Kaupunkikuvaa rikastaa myös rakentamattomat rakennukset eli kärjistetysti se, mitä jätetään rakentamatta.

Radanvarren viherkaista yhdistäisi Asemantaustan ja Radiomäen. Se edellyttäisi myös tunnelin rakentamisen rautatien ali. Kuva Lahden kaupungin karttapalvelu (2019), grafiikka Sauli Hirvonen


Salpausselän korostaminen voitaisiin toteuttaa viherkäytävällä, joka kulkisi Mannerheimintien yli. Ikään kuin maa olisi vyörynyt alas ja tehnyt luiskan kulkua varten. Liikenne kulkisi “luiskan läpi” tunnelissa.

Joka tapauksessa kun tavararatapiha jossain vaiheessa siirtyy ja raiteiden määrä vähenee, voitaisiin viherkaista kohdin tehdä alikulku Radansivukadulle. Näin saataisiin viheryhteys Radiomäeltä Launeen perhepuistoon.

Video lisätty 31.10.2021

Saimaankadun kulttuurikeskus

75 vuotta täyttäneen Lahti-Seuran Hollolan Lahti -jäsenlehdessä on käyty läpi yhdistyksen vaiheita. Oheinen artikkeli julkaistiin viimeisimmässä lehdessä ja se kertoo seuran asettumisesta Tammisaliin ja sen vaikutuksista yhdistyksen toimintaan. Saimaankatu 12 on ollut viime vuosina merkittävässä roolissa seuran toiminnassa osana laajempaa yhdistysten yhteistyöverkostoa. Yhteistyö on myös vaikuttanut merkittävällä tavalla lahtelaiseen kulttuuritarjontaan ja -elämään.

Kino Iiriksen ajatonta tyylikkyyttä huokuva aula.
Kuva: kinoiiris.com

Toimitilakysymys

Lahti-Seuran tärkeimpiä yhteistyökumppaneita on ollut Lahden kaupunginmuseo ja tämä on heijastunut myös seuran toimitilakysymykseen. Seuran aineisto sijaitsi pitkään museon tiloissa, mm. Vuorikadun toimistossa, jossa seura myös kokousti. Museo luopui kuitenkin toimistosta, ja kun historiallinenkin museo meni remonttiin, seuran kirjoille ja tavaroille piti etsiä uusi sijoituspaikka. Osa seuran aineistosta oli jo aiemmin luovutettu maakuntamuseon arkistoon, ja selvittelyn jälkeen loppuaineisto sijoitettiin Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry:n tiloihin.

Uudet tilat

Päijät-Hämeen elokuvakeskus ry (PHEK) on ylläpitänyt elokuvateatteri Kino Iiristä vuodesta 1989. Teatterisali sijaitsee Kansantalon alakerrassa, johon käynti tapahtuu Saimaankadulta.

Elokuvakeskuksella oli 2000-luvulla toimistotilat muutamissa eri vuokratiloissa lähellä teatteria, mutta vuonna 2015 elokuvakeskuksessa puhalsivat muutoksen tuulet. Kansantalon omistava Sosiaalidemokraattinen työväenyhdistys tarjosi Kino Iiris -teatterisalin vieressä ollutta Tammisalia elokuvakeskuksen käyttöön. Samoihin aikoihin PHEK neuvotteli myös arkkitehti Juhani Bomanin ja Juhani Vainion kanssa teatterisalin rakentamiseksi tulevaan Malski-kulttuurikeskukseen. Yhdistys kuitenkin katsoi toiminnan kannalta paremmaksi jäädä Kansantaloon, sillä Tammisali mahdollisti monipuolistaa toimintaa entisestäänkin. Näin myös tapahtui. Samoihin tiloihin asettuivat myös Lahden Videokuvaajat ry sekä Lahti-Seura. Näin kolme yhdistystä sai työskentely- ja kokoustilat ja Lahti-Seurakin sai vihdoin asianmukaiset säilytystilat kotiseutuaineistolle, kirjoille ja papereille.

Lahti-näytöksiä ja dokumenttituotantoa

Kolmen em. yhdistyksen yhteinen taival oli alkanut vuonna 2013 ns. kotiseutufilmihankkeen puitteissa. Lahti-Seuran aloitteesta oli käynnistetty hanke, jossa lahtelaisilta ja päijäthämäläisiltä kerättiin digitoitavaksi vanhoja filmejä ja videonauhoja. Saatu materiaali tallennettiin myöhempää käyttöä ja esittämistä varten. Hanke oli saanut alkunsa vuonna 2012, kun säännölliset Lahti-filminäytökset olivat alkaneet Kino Iiriksessä.

Elokuvakeskus tarjosi esityspaikan dokumenteille sekä tuotti niitä. Lahtelaiset videokuvaajat tarjosivat valmiita dokumenttejaan sekä käsittelivät esityskuntoon saamaansa aineistoa videokuvaaja Aatos Suomilammin johdolla. Oma tehtäväni oli suunnitella näytösten aikataulut, ohjelmistot ja lisäksi keräsin myös aineistoa sekä hoidin viestinnän ja tiedottamisen, ja joskus myös kuvasin itse sekä editoin hankkimaani materiaalia esityskuntoon.

Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen rahasto myönsi hankkeelle 20 000 euron avustuksen, jolla mm. hankittiin kaksi filmiskanneria. Samana vuonna Suomen Kotiseutuliitto ry valitsi hankkeen Vuoden kotiseututeoksi.

PHEK on toiminut tuottajan roolissa monissa projekteissa. Lahden Videokuvaajat ovat tehneet monipuolisesti Lahteen ja lahtelaisiin liittyviä dokumentteja. Tällaisia ovat mm. Rosa Reunan Marolan Aino; Kari Vähävuoren dokumentit Lahden Reippaan Afrikan reissuista sekä Pentti Sormusesta; Keijo Skipparin Tipalan taru sekä Rintamalotta. Tertta Saarikon ja Skipparin dramatisoitu dokumentti Lemmenlatu palkittiin Etelä-Suomen Sanomien Aukusti-palkinnolla vuonna 2018.

Iiriksessä on esitetty monia muita kiinnostavia paikallisdokumentteja kuten digitoituja värikaitafilmejä: Kai R. Lehtosen Masto (v. 1957) ja Pentti Ruohoniemen Katoavaa kaupunkia (v. 1958). Ohjelmistoon on kuulunut myös Kansallisen Audiovisuaalisen Instituutin (KAVI) restauroidut ja digitoidut Lahti-filmit.

Lahti-näytöksiä on järjestetty usein myös Kinos-elokuvafestivaalin yhteydessä ja mm. Oskarin Pihan piharakennuksessa. Kinoksen sarjojen sivutuotteena alkoi vuosittaiset Nostalgiakino ja Kiskojen Viemää -erikoissarjat.

Valokuvia ja karttoja

Valtakunnallinen valokuvien keräys- ja digitointihanke Albumit auki laajeni vuoden 2015 alusta Lahteen. Otimme vetovastuun hankkeesta yhdessä Lahden videokuvaajien aktiivin Skipparin kanssa. Valokuvien keräys- ja digitointitilaisuuksia järjestettiin yhteistyössä Lahden kaupunginkirjaston kanssa pääkirjaston tiloissa. Lisäksi tilaisuuksia järjestettiin useasti Tammisalissa. Digitoidut kuvat julkaistiin Albumit auki -verkkogalleriassa, johon on kerätty tuhansia vanhoja valokuvia monista kaupungeista.

Vuonna 2017 Lahti-Seura sai käyttöönsä Lahden kaupunkiympäristön karttoja ja valokuvia. Käytimme karttoja Lahden seutu kartoin -kirjassa ja lisäksi järjestimme näyttelyt pääkirjaston ja Kino Iiriksen aulassa. Teatterin aula onkin ollut vuosien saatossa monien Lahti-aiheisten valokuvien näyttämönä.

Monipuolinen kulttuurikeskus

Tammisaliin on muodostunut valtakunnallisellakin mittapuulla mitattuna ainutlaatuinen kulttuuriyhdistysten yhteistyötila, joka on tuottanut vuosien saatossa arvokasta paikallista kulttuuria.

Elokuvakeskus ja Kino Iiris ovat kaiken toiminnan ytimessä ja mm. Lahden videokuvaajien toiminta Tammisali-aikana kasvanut ja jäsenillat houkuttelevat runsaasti väkeä. Lahti-Seurakin sai Tammisalista vihdoin asianmukaiset tilat toiminnalleen järjestää kokouksiaan sekä tapahtumia.

Myös Iiris-salissa seura on järjestänyt monia erilaisia tilaisuuksia ja tapahtumia, mm. kaupungin perustamista juhlistavan

Vuosijuhlan/Lahti-päivän. Kotiseututilaisuuksia on järjestetty yhteistyössä useiden tahojen kanssa kuten vuoden 2016 kuntaliitokseen liittyvän Uusi Lahti -seminaarin yhdessä Nastola-seuran kanssa.

Hyvä henki ja monipuoliset toimitilat ovat iloksemme huomattu Lahden ulkopuolellakin, ja usein vierailijoilta saa hämmästyneitä kehuja toimivasta ja monipuolisesta yhteistyöstämme. Sana on kiirinyt lahtelaisten parissa ja moni yhdistys ja yhteisö on löytänyt Tammisalista palaveri- ja kokouspaikan sekä muihinkin tapahtumiin kuten juhliin soveltuvan pitopaikan.

Hiljattain Tammisaliin asettui postiosoitteen muodossa Hämeen Heimoliiton säätiö sr., jonka edeltäjäyhdistys oli jo vuonna 2016 pitänyt kotiseutuseminaarin Iiris-salissa. Heimoliitto tukee hämäläistä kotiseututyötä.

Kino Iiriksen taustaa

Elokuvateatteri Kino Iiris sijaitsee vuonna 1957 rakennetussa Kansantalossa. Lahden sosiaalidemokraattisen työväenyhdistyksen rakennuttaman talon saleissa on näytetty elokuvia jo 1970-luvun lopulta alkaen, kun työväenyhdistys joutui vuonna 1979 miettimään uusia keinoja varojenhankintaan ja rahallisesti elokuvateatteritoiminta oli tuolloin järkevin vaihtoehto.

Monipuolisesta ohjelmistosta huolimatta ensimmäinen elokuvateatteriyrittäjä Kamras Oy ajautui konkurssiin vuoden 1982 lopulla. Tämän jälkeen tilojen vuokraajaksi ryhtyi Adams Filmi Oy. Lopulta vuonna 1987 sosiaalidemokraattinen työväenyhdistys päätti itse jatkaa elokuvateatteritoimintaa ja tällöin teatteritila ristittiin Iiris-saliksi. Elokuvateatteri Kino Iiris oli syntynyt.

Päijät-Hämeen elokuvakeskus

Kino Iiriksen kannattavuus ei kuitenkaan vastannut työväenyhdistyksen odotuksia ja vuoden 1990 syyskuussa teatterisali vuokrattiin edellisenä vuonna perustetulle Päijät-Hämeen elokuvakeskus ry:lle (PHEK). Tästä lähtien Kino Iiriksen toimintaa on pyörittänyt yleishyödyllinen ja riippumaton yhdistys PHEK, joka alunperin perustettiin yhdistämään lahtelaiset elokuvakerhot.

Toimintansa aikana PHEK on vakiinnuttanut paikkansa alueellisena kulttuuritoimijana, joka palvelee kaikenikäisiä asiakasryhmiä päiväkotilapsista ikäihmisiin. PHEK:n toiminta-ajatuksen mukaisesti elokuvateatteri Kino Iiris on alusta asti esittänyt monipuolisesti erilaisia elokuvia myös pienemmistä elokuvamaista.

Perusohjelmiston lisäksi Iiriksessä järjestetään eri kohderyhmille tarkoitettuja erikoisnäytöksiä sekä yksityis- ja tilausnäytöksiä. Elokuvakerhot ja dokumenttisarjat tuovat laajuutta ohjelmistoon.

PHEK:n ydintoimintaa ovat myös erilaiset kehittämishankkeet ja projektit, joilla edistetään audiovisuaalisen kulttuurin ja elokuvan asemaa Päijät-Hämeessä. Useat medialan opiskelijat ovat saaneet kokemusta videotuotannosta nimenomaan elokuvakeskuksen kautta.

Lahden ainoa elokuvafestivaali Kinos järjestetään vuosittain Kino Iiriksessä.

Iiriksen yläkerrassa Kansantalon kioskissa toimii myös Aatetila ry, joka järjestää kulttuuritilaisuuksia ja -tapahtumia. Syksyllä 2016 yhdistyksen vastuulle siirtyi 35 mm elokuvien esittäminen Vaahterasalissa.

Yhä tänä päivänä Kino Iiriksen autenttisen tunnelman muodostavat elokuvateatterin nostalginen miljöö kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Kansantalon alakerrassa ja sen laadukas, erityisesti eurooppalaiseen elokuvaan keskittyvä ohjelmisto. Kodikas ja piskuinen Kino Iiris on monelle elokuvan ystävälle ”se ainoa oikea lahtelainen elokuvateatteri”.

Lähde: kinoiiris.com

Artikkeli on julkaistu Hollolan Lahti -lehdessä 2/2021

Kirjoittaja on Lahti-Seuran puheenjohtaja sekä elokuvakeskuksen hallituksen jäsen ja Lahden videokuvaajat ry:n jäsen

Renkomäen sorakuoppa

Lahden seudun reunamuodostelma ja harjut ovat tarjonneet suuremmissa määrin 1800-luvulta alkaen hiekkaa kasvavan kauppalan ja kaupungin tarpeisiin. Käytön jäljet ovat edelleen nähtävissä maastossa, kuten Paavolassa sekä Salpausselän etelärinteellä. Toki rakennetut väylätkin (satamarata, Loviisan rata ja Heinolan rautatie) ovat jättäneet jälkensä Salpausselkään.
Entiselle Starkin varastoalueelle on parhaillaan rakentumassa Vahva-Jussi-niminen asuinalue. Ennen varastoaluetta siinä kohdin oli korkea Ilomäki, josta olen kirjoittanut täällä.

Ote opaskartasta vuodelta 1966.
Lahden Kaupunkiympäristön arkisto


Vaikka soran ja hiekan kaivuu on kaupunkialueella vähentynyt ja soranotto siirtyi sittemmin kaupungin reunoille, on esimerkiksi Renkomäki toiminut pitkään soranottopaikkana. Vuoden 1966 opaskartassa näkyy Lahden Betonin pienet soralaikut, jotka sittemmin laajenivat ikävännäköiseksi maamerkiksi. Nyt kun toiminta on viime vuosina pienentynyt, Lahden kaupunki kysyi kaupunkilaisten näkemyksiä alueen muuttamiseksi virkistyskäyttöön:
“Jälkihoitosuunnitelma käsittää Lahden kaupungin ja Rudus Oy:n yhteisen soranottoalueen. Virkistyskäyttösuunnitelma laaditaan sekä soranottoalueelle, että sitä ympäröiville metsäalueille.” Myös Etelä-Suomen Sanomat kysyi (tilaajille), mitä alueelle pitäisi tehdä.

Ennen kuin edes ehdin kaupungin sivuille tutustumaan suunnitelmaan, mielessäni kävi, että alue pitäisi muuttaa mahdollisimman luonnonmukaiseen tilaan. Tietysti “muuttaa” on hieman huono termi, sillä luonnonmukaisuus hoituisi ajan kanssa “itsestään”, mutta toki tässä ajatellaan myös paikan soveltuvan modernin ihmisen tarpeisiin eli kaupunkilaisten virkistäytymiseen.

Itse toivon, että alueelle saadaan erilaista puustoa, kasvillisuutta sekä tekolampia (kalaistuksineen). Ehkä jonkin verran opastettuja ja valaistuja reittejä, mutta muuten rakentaminen pitäisi rajoittaa esimerkiksi pelkkiin laavuihin.

Samantyyppisiä asioita painottaa myös kaupunki: “Renkomäen sorakuopan jälkihoito ja alueen virkistyskäytön suunnittelu on käynnistynyt. Mitä sinä haluaisit alueelle nyt tuotannon loputtua ja alueen vapauduttua kaikkien käyttöön? Missä alueella kulkisi juuri sinulle tarpeellisin yhteys? Olisiko alue erinomainen juuri johonkin tiettyyn harrastustoimintaan, mitä se alueelta vaatisi?”

Renkomäen soramonttu kesällä 2020. Kuva Sauli Hirvonen

Kuten todettu, mielestäni alue ei kaipaa mitään harrastustoimintaa tukevia kiinteitä rakenteita, vaan aluetta pitäisi kehittää “luonnonmukaiseen” suuntaan.
Kaupungin sivuillakin todetaan, on “tavoitteena on kehittää Renkomäen sorakuopan alue monimuotoiseksi biodiversiteettipuistoksi, jossa ulkoilu ja uhanalaisten lajien elinolosuhteet on yhteensovitettu toimivaksi kokonaisuudeksi.” Se on hyvä tavoite.