Rautatiekulttuurin vaalimista

Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry on 30-vuotisen taipaleensa aikana vaalinut lahtelaista rautatieperintöä monin eri tavoin. Vuosien saatossa aktiivisten ja idealististen harrastajien ja talkoolaisten ansiosta Lahteen on muotoutui rautatiekulttuurin vaalimisen vankka perinne. Topparoikkalaiset ovat tuoneet esille rautateihin liittyvää kulttuurihistoriaa erilaisten tilaisuuksien, tapahtumien sekä käsityöosaamisen kautta. Harrastajat hankkivat ja kunnostivat 1990-luvulla Lahteen liikuteltavan muistomerkkiveturin Riston (Tr1 1047), joka seisoo yhä Lahden varikolla. Kaluston kunnostaminen on ollut olennainen ja tärkeä talkoomuoto. Osa kunnostettavasta kalustosta on jo saatu museojunaliikenteeseen. Lisäksi lahtelaisaktiivit järjestivät Lahdessa 1990-luvulla kahdet valtakunnalliset pienoisrautatiemessut.

Kun tulin mukaan vuonna 2005, yhdistyksellä oli pitkä ja kunniakas historia ja sen jäsenillä paljon osaamista ja intoa. Mukaan toimintaan houkuttivat myös yhdistyksen toimitilat, jotka tuolloin sijaitsivat autenttisessa rautatiemiljöössä Mytäjäisten veturivarikon vesitornissa. Em. syyt vaikuttivat siihen, miksi innostuin Topparoikan toiminnasta. Tuntui merkitykselliseltä olla mukana jatkamassa tuota perinnettä omista kiinnostuksen ja osaamisen lähtökohdista. Kerronkin muutamin esimerkein omista rautatieharrastamiseen liittyvistä kokemuksistani. Talkoita ja tapahtumia Tullessani mukaan yhdistystoimintaan kiinnostuin myös junanvaunujen kunnostusprojekteista, vaikkei minulla ollut aiempaa kokemusta tällaisesta. Osittain se johti siihen, että myöhemmin suoritin aikuisopiskeluna sekä teollisuuspuusepän että talonrakentajan perustutkinnot. Yhdistyksessä toimin useana vuonna taloudenhoitajana ja varapuheenjohtajana.

Vuonna 2015 minut valittiin puheenjohtajaksi, jossa toimessa olen edelleen. Näkyvimpiä yhdistyksen aikaansaannoksia ovat viime vuosina olleet erilaiset tapahtunut kuten museojuna-ajot ja rautatiepäivät. Kesäkuussa 2006 järjestimme varikolla Avoimet ovet -tapahtuman Mytäjäisten varikolla, jollaisia oli järjestetty aikaisemmin mm. 1990-luvulla. Tapahtuma sujui erinomaisesti, mutta toki halusimme kehittää sitä seuraavaksi vuodeksi. ”Avoimet ovet” nimenä tuntui turhan pienimuotoiselta, joten palautekeskustelun lomassa ehdotin nimeksi “Lahden Rautatiepäivä?”, ja niinpä kesällä 2007 järjestimme ensimmäisen Rautatiepäivän.
Itse ohjelmistoonkin kaipasimme lisätoimintaa, joten ehdotin, että järjestäisimme tulevana kesänä museojuna-ajon lättähattu-kiskobussilla. Seppäsen Jonne pisti paremmaksi ja ehdotti höyryjunaa. Ja niin myös tapahtui. Yhdistyksemme oli järjestämässä16.6.2007 Lahden Rautatiepäiville ensimmäistä höyryjuna-ajoa koko oikoradan pituudeltaan, veturinaan Ukko-Pekka. Toki myöhempinä kesinä ajoja hoiti myös Pikku-Jumbo.Vuodesta 2007 alkoivat Topparoikan toimesta jokakesäiset, pääasiassa Heinolaan suuntautuvat suositut museojuna-ajot.
Vaikka yhdistykselle ei ole omaa liikkuvaa junakalustoa, Topparoikka on tehnyt paljon museojunaliikenteen edistämiseksi Lahden seudulle, ja yhdistyksen aktiivisuuden ansiosta lahtelaiset saavat nauttia höyryjuna-ajoista. Näitä ajoja varten perustimme Seppäsen kanssa Höyryllä Heinolaan -nimisen verkkosivuston, jonka kautta loimme alueelle vahvan matkailubrändin.

Mytäjäisten varikon epävarma tilanne maankäytön ja kaavoituksen suhteen johti siihen, että Lahden Rautatiepäivä järjestettiin viimeisen kerran kesällä 2009. Vuonna 2011 yhdistyksen vuokrasopimus vesitornissa irtisanottiin Senaatti-kiinteistön toimesta ja koko alue tyhjeni vuokralaisista. Monien eri vaiheiden jälkeen vuonna 2015 yhdistys löysi uudet ja asianmukaiset toimitilat Heinolan puolelta Vierumäen rautatieasemalta. Rautatiepäivän perinne jatkuu Vierumäen rautatieasemalla. Nykyisin olen ehkä hieman tarkoituksella jättäytynyt vähempään rooliin tapahtumien suhteen vaikka toki olen yhä niitä järjestämässä, mm. avoimia ovia ja muuta kahvilatoimintaa. Päävastuuta Vierumäen Rautatiepäivästä ja museoajojen järjestelyistä kantaa yhdistyksen nykyinen varapuheenjohtaja Seppänen. Hän myös on valtakunnallisen Resiina-lehden päätoimittaja. Lahtelaiset aktiivit siis jatkavat vahvasti rautatieharrastamisen kulttuuria aivan valtakunnallisellakin tasolla.

Rautatiekulttuurin vaalimista

Rautatiellä on ollut tärkeä merkitys kaupungin kehityksessä. Rautatie liitti Vesijärven teollisuuslaitokset Suomenlahteen ja Vääksyn kanava avasi ympärivuotisen kuljetusreitin Vesijärveltä Päijänteelle ja Keski-Suomeen. Pahainen kylä oli saatu sivistyksen piiriin. Rautatie Riihimäestä avattiin 1.11.1869, ja seuraavana vuonna koko matkalta Pietariin asti. 36 vuotta myöhemmin Venäjän keisari Nikoilai II myönsi Lahdelle kaupunkioikeudet. Lahti oli pitkään teollisuuskaupunki ja siihen liitetyt lieveilmiöt – hyvät ja huonot – antoivat kaupungille omanlaisensa leiman. Teollisuustoimintaan liittyneet rautatiet ovat yleisesti nähty itsestäänselvyytenä kuljetusmuotona. Näkemys ehkä edustaa myös jonkinlaista peruslahtelaista pragmaattisuutta, luultavasti johtuen siitä, ettei Lahtea ole perustettu rautateiden ansiosta vaan se on ”vain” kasvanut rautatien myötävaikutuksena. Teollisuuttahan Lahden seudulla oli jo ennen rautatietä. Lahdessa on tällä hetkellä neljä(!) rautatieasemaa, joten Lahdella on potentiaalia kehittää koko radan vartta Okeroisista Uuteenkylään. Esitän seuraavaksi kolme konkreettista ehdotusta, miten Lahti voi tuoda esille rautatiekulttuuriaan. Pilke silmäkulmassa voinkin todeta, että jo Lahden kaupungin vaunun tai veturin pyörä-aiheinen vaakuna velvoittaa pitämään yllä tiettyjä rautateihin liittyviä seikkoja. Ensimmäinen koskee kaupungin vaakuna-aihetta.

A) Tulipyörä paikannimistöön Kaupungiksi tulon jälkeen kaupunginvaltuusto antoi tehtäväksi laatia kaupungille vaakunan. Vaihtoehtoja julkistettiin, mutta niihin ei oltu tyytyväisiä. Vuonna 1912 valtuusto antoi Werner von Hausen tehtäväksi uuden vaakunan suunnittelu. Luonnosta hän kuvasi muun muassa seuraavasti: ”Leimuava Pyörä – valon, lämmön ja liikkeen vertauskuvana.” Uusi luonnos miellytti kaupunginvaltuustoa ja esittelyn mukaan vaakunassa on ”kruunulla varustettu hopeakilpi, jossa musta seitsenpyöräinen pyörä; pyörän vanteesta lähtee joka puolaparin kohdalta punainen liekki kultaisella keskuksella ja navasta lähtee joka puolaparin välitse hieno punainen säde. Vaakuna kuvaa Lahden kaupungin syntymistä rautatieliikkeen paikkakunalle tuottaman kehityksen tuloksena”. Keisari vahvisti vaakunan käyttöön 7.10.1912. Vaakunan käyttö on rajoittunut lähinnä kaupungin virallisiin yhteyksiin. Tulipyörä-nimeä sen sijaan voisi käyttää hieman vapaammin. Kuvaahan se voimaa ja liikettä.
Käsittääkseni 1960-luvulla Lahden Lasipalatsissa sijaiti Tulipyörä-niminen ravintola. Yhtiökumppanin kanssa pidemme vuosina 2006-2008 Tulipyörä-nimistä myymälää Rautatienkatu 12 nk. Aholan talossa.

Ehdotus: Tulta iskevä junanpyörä eli tulipyörä saisi paikkansa Lahden paikannimistössä. Ehkä ajatusta voisi hyödyntää radanvarren suunnittelussa, joka on parhaillaan käynnissä. Paikka voisi olla rautatie-aseman lähellä, sijaitseehan aseman vieressä BW Tower. Toinen nimeämispaikka voisi olla Sopenkorvessa, jossa osa teollisuusaluetta halkovasta radasta on vielä jäljellä, tosin raskaasti pusikoituneena. Osa raiteista voitaisiin säilyttää resiinoille ajokuntoisena, ja alueen läpi kulkevan raitin voisi nimetä Tulipyöräraitiksi. Toki nimetty kohde voi olla katu, tie, polku tai aukio. Toivonkin että Tulipyörä-nimenä otetaan huomioon tulevassa em. alueiden suunnittelutyössä ja Tulipyörä kuuluisi tulevaisuudessa Lahden paikannimistöön.

B) Sataman teollisuushistoria Lahden kaupunki kehittyi rautatien, ja erityisesti Vesijärven rannan teollisuustoiminnan ja sataman ansiosta pahaisesta kylästä maakunnan keskukseksi. Vaikka satama ei alkujaan kylän alueella sijainnutkaan, oli sillä vaikutuksia kauppalan kehitykseen. Lahden sataman muodonmuutos alkoi 1990-luvun alussa teollisuustoiminnan loppuessa. Satama-alueen perusparannuksen ja maailmankuulun Sibeliustalon myötä Lahdesta tuli vihdoin järvenrantakapunki. Kaupunkilaiset ottivat satama-alueen heti omakseen. Tässä kehityksessä alueen teollisuushistoria on lähes hävinnyt. Muutosrytäkässä purettiin suojeltu rata Jalkarannantieltä asemalle. Satamaradan palauttamisen olen hiljattain nostanut jälleen kerran myös kaavoittajienkin mieliin, joten Markku Meriluodon käynnistämä hanke elää pinnan alla.
Ehdotus: Lahdelle tärkeää teollisuus- ja rautatiehistoriaa voitaisiin tuoda esille sijoittamalla museotavaravaunu satamaan. Vaunu voisi olla esimerksi vanha (G-tunnuksellinen) umpitavaravaunu. Vaunu ei olisi pelkästää staattinen muistomerkki vaan vaunua voitaisiin käyttää vaikkapa esiintymislavana sataman tapahtumissa. Vaunu olisi hyvä muistuma Lahden satama-alueen pääosin kadonneesta teollisuuden ja rautateiden vaikutuksesta koko Lahden kehitykselle.

C) Loviisan radan perintö Kapearaiteisen vuonna 1900 (virallisesti v. 1904) valmistuneen Loviisan- Vesijärven rautatie. Vuonna 1956 silloinen omistaja Rauma-Repola myi rautatien valtiolle, jolloin operaattoriksi tuli Valtionrautatiet. Vuonna 1960 VR kunnosti radan ja samalla 750 mm raideleveys muutettiin VR:n käyttämään 1524 mm. Tällöin purettiin keskustan läpi kulkenut 9 km pituinen rataosuus. Aleksanterinkadun ja Hämeenkadun ylittäneet sillat poistettiin 27. huhtikuuta 1960. Keskustan alueella radasta muistuttavat oikeastaan vain Hämeenkadun ja Mannerheiminkadun välinen kevyenliikenteen väylä, Loviisanpässinraitti, ts. sairaalan vieressä oleva maaleikkaus sekä Loviisanpässinpuisto. Siltapolku ja -puisto on nimetty Aleksanterinkadun ylittävän sillan mukaan. Osa Askonkatua oli rakennettu vanhalle radanpenkalle. Tien linjausta siirrettiin syksyllä 2018 alkaneissa rakennustöissä, ja penkka hävisi. Lotilassa aivan Kouvolaan ja Loviisaan johtavan radan vieressä on vielä jäljellä ratapenkkaa, joka johti Pietariin johtavan rautatien ylittävälle sillalle. Radan varteen on jäänyt isoja kiviä ilmeisesti sillan perustuksista. Vanha ratalinjaa on nähtävillä myös Kerinkallion takana. Nykyisin se toimii ulkoilureittinä. Niemestä viimeiset merkit satamasta ja rautatiestä hävisivät 1990-luvun alussa asuntorakentamisen vuoksi. Radan kalusto on myös suurimmaksi osaksi romutettu. Radalla vuoteen 1960 asti kulkenut höyryveturi LWR 6 on sentään ajokuntoisena Jokioisten museorautatiellä. Samassa paikassa on ei-ajokuntoisena veturi LWR 7. Se oli muistomerkkinä Lahden asemalla, josta se siirrettiin Minkiölle vuonna 1997 pahoin ränsistyneenä. Jokioisilla on myös Move 21 -dieselveturit LWR 1, LWR 2 ja LWR 3, joista viimeisin ajokuntoisena. Jokioisilla myös on radalla käytetty moottoriresiina.
Ehdotus: Aiemmin kerrotun johdosta lienee yllättävää, että radan laitteistosta Lahdessa on jäljellä yksi ylikäytävän varoituskello (kuva). Se on seisonut jo vuosikymmeniä Lahden varikolla. Kellon sijoittaminen sen ”oikealle” paikalle, Loviisanpässinraitin varrelle muistuttaisi kadonneesta rautatiestä, joka palveli aikoinaan alueen teollisuuslaitoksia, tuoden kaupunkiin työtä ja vaurautta.

Loppuun

Edellä mainitut kolme ehdotusta ovat enemmänkin rautatiekulttuuria vaalivia toimenpiteitä, kuin rautieinfraan liittyviä kehittämistoimenpiteitä. Lahti on edelleen vahvasti rautatiekaupunki ja on sitä tulevaisuudessa. Em. vaatimattomien ideoiden toteuttaminen vankistaisi rautateiden vuosisataista merkitystä Lahdelle ja sitä, miten rautatie on vaikuttanut konkreettisesti mm. kaupunkikuvaan.

Artikkeli on julkaistu Hollolan Lahti -lehdessä 3/2018. Artikkelissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajan omia, eivätkä ne edusta Topparoikka ry:tä.

Lahti laulaa ja lausuu

Tunnetuimpia tai ainakin kaupungin imagoon voimakkaimmin vaikuttaneita Lahti-kappaleita taitaa olla vuonna vuonna 1968 perustetun Amuletin ”Suomen Chicago”-lohkaisu vuodelta 1976. Sen unohtumaton kertosäe ”Tule Lahteen, Suomen Chicagoon – Tule Lahteen, täällä jännää on” jättänyt kaupunkiin syvät jäljet, jotka on havaittavissa nykyäänkin vahvassa Chicago-leimassa. Siitä on tosin virallisesti aika ajoin pyritty eroon, vaikkakin tuolloin 70-luvulla ”uudistettu” leimalla on alkuperäiset juurensa 1900-luvun alun lihateollisuudessa. Lahden amerikkalaisuudesta puhuttiin jo 1800-luvulla.

Suomen Chicago on julkaistu myös Lahti-kokoelmacd:llä Raakaa romantiikkaa, joka julkaistiin vuonna 2005 satavuotiaan Lahden kaupungin kunniaksi. Levy sisältää 17 kappaletta ja kestää noin 50 minuuttia, tyylillä iskelmästä humppaan ja rokkiin. Mainittakoon siitä muutamia ikisinisiä, kuten Teuvo Valon esittämät “Terveiset Lahdesta” ja “Puuseppä” sekä Kukonpojat ja Oy Mallasjuoman soittokunta veivaama mainoslaulu “Ei oo Lahden voittanutta”. Kannatuslauluosastoa edustaa Pekka Masalin “Reipas on rautaa” (ja raitaa, toim. huom.) ja rokuilua Turo’s Hevi Geen “Tanssimaan alatorille” (alkuperäinen “Dancing in the street”). Levyä taitaa olla vain saatavilla nettihuutokaupoista sekä lainattavissa kirjastosta.

Lahtelaisen säveltäjä-sanoittaja Rauli Nordbergin tuotannossa lahtelaisuus on ollut kantava inspiraation lähde. Nordbergin molemmat kokonaan omia lauluja sisältäneet äänitteet liittyvät Lahteen: Vuonna 1991 ilmestyi LP Sininen laulu, laulelmia Lahtikaupungista ja jälkimmäinen, Harjujen laulu, on saanut aiheensa satavuotisjuhliaan viettäneen Lahden historiasta.

Lahden laulut

Perinteistä kotiseutulyriikkaa edustavat maakuntalaulut. Päijät-Hämeen nykyinen maakuntalaulu on nimeltään ”Vihreiden harjujen maa”. Pidempiaikaista suosiota on nauttinut ”Hämäläisten laulu”, jota lauletaaan edelleen mm. Lahti-Seuran tapahtumissa. J.H. Erkon sanoittama Hämäläisten laulu oli vuoteen 1999 asti Päijät-Hämeen maakuntalaulu.
Jutun lopussa on linkkejä muihin kotiseutulauluaiheisiin.

Lahti-Seura on myös julkaissut oman laulukoelmavihkonsa. Vuonna 1948 tuolloin vain kaksivuotias seura julkaisi Lahden Laulut -nimisen lauluvihkon, joka sisältää (päijät-)hämäläisiä lauluja piristämään kotiseututilaisuuksia ja kohottamaan kotiseutuhenkeä. Alla oleva “Lahden laulu” oikeutetusti on ensimmäinen viisu kokoelmalla. Vihko sisältää Lahti-Seuran vuosijuhlastakin tutun “Hämäläisten laulun”.

Lahden laulu
Kohoo radiomastomme polviä päin osoitukseksi, missä Lahti on.
Yli maan, meren käy sieltä lennähtäin jalon taiteen ja tiedon mahti.
Hei, Lahti se on, hei, Lahti se on, kotipaikkamme verraton.
Mäki mainio katsojan kammistoi, kisapaikkana kuulu on Lahti.
Tuli suksista suihkii ja sommat soi, rajun kiistan kun käy ajojahti.
Hei, Lahti se on, hei, Lahti se on ja vie Suomen se voittohon.
Sahat jyskää ja lastut ne singahtaa, puuseppien keskus on Lahti.
Janon tuskan taas tuimankin sammumaan saa. Erikoisemme kuohuva sahti.
Hei, päästänyt sun janon vallasta on ollut Lahden, mi mallasta on.
Koko kansa se myös Monot koivissa käy, joka suuntaan on kauppa ja rahti.
Etupäähän kun Lahdessa ennättäy Mercurius nyt sekä Ahti.
Hei, tarmoa on, – kas, Lahdessa on työn tahtikin horjumaton.
Ja kun miehiä tarvis on taistelemaan, Häme vanha on vaarojen vahti.Toki Hennalan tanhilta tunnetaan tämä jäämien jäntevä tahti.
Aseveikkokin on, asesiskokin on ain Lahdessa vankkumaton.

Uusi sukupolvi

Uuden sukupolven Lahti-tuotanto on pääosin lähtöisin ala- tai vaihtoehtokulttuureista.

Eräs sellainen on Lahen Poikien “Oi! Lahtelaista”, joka nauhoitettiin 2000-luvun taitteessa. Sen on alunperin on esittänyt englantilainen punkyhtye The Business. Tästä lahtelaisesta versiosta kuultiin pätkä FC Lahden kannattajista kertovassa dokumentissa, joka sai ensi-iltansa vuonna 2013.
Mainittaakoon myös Pekka Productionsin vuonna 2006 julkaisema lahtelaishardcore- ja punk-bändien kokoelma Hometown Pride, jonka ulkomusiikillisilla seikoilla nostatetaan Lahden kaupunkia.

Nykypäivänä räp taitaa olla kotiseutumusiikin tunnetuin muoto. Onhan se nimensä mukaisesti rytmitettyä runoutta, ja parhaimmillaan siitä on leivottu modernia kansanrunoutta.

Helsinkiläinen SMC Lähiörotat on tehnyt kappaleen “Lahden Sininen” (albumilla Raffii Suomi-flättii, 2011). Se on sikäli poikkeuksellinen, että räpkollektiivi on Helsingistä, mutta kappale on hatunnosto lahtelaiselle musiikkielämälle ja Torvelle sekä Mallasjuomalle ja sen perinteille. Osittain kappale kertoo bändin artistin Avionin Prinssin kokemuksista Lahdesta ja Torvesta. Musiikkivideo kuvattiin Rooster Pubissa ja Ravintola Torvessa.

Lahden virallinen kotiseutuhengen nostattaja Brädi on ollut monessa kappaleessa mukana. “Kotona”-nimisen kappaleen hän teki yhdessä kitaristi Panu, ja se on julkaistu vuonna 2012 julkaistulla albumilta Näis kengis. Kappale on saavuttanut suurta suosiota mm. sosiaalisessa mediassa, ja muutenkin noteerattu hienosti lahtelaisten parissa.

Brädi ja metalliyhtye Tuoni tekivät vuonna 2017 Pelicans-jääkiekkojoukkuelle ”Tulipyörä”-nimisen kannatuslaulun.

Lahti United on lahtelainen räp-kollektiivi ja sen suurin hitti on vuonna 2014 julkaistu ”Signaali”. Ilmeisesti siitä on tykätty Lahden rajojen ulkopuolellakin, onhan YouTube-kuuntelukertoja reilusti yli 4 miljoonaa (!).
Signaalista mainittakoon mielenkiintoinen yksityiskohta. Artisti JV aloittaa kappaleen näillä sanoilla: ”Vähemmistöräppäri Lahti-seuras”.

Aiheeseen liittyviä poimintoja

Vesijärvi ei loista musiikissa (ESS 7.10.2008)
Rauli Nordberg (Päijät-Häme-wiki)
Hometown Pride – kotikonnuilta kajahtaa (Lahen Lehti)
Vihreiden harjujen maa (Wikipedia)
Hämäläisten laulu (Wikipedia)
Kotiseudun laulu ja maakuntalaulut (Suomen Kotiseutuliitto)
Ajatuksia Heinolan kotiseutulaulun sanoittamisesta (Heinola-Seura)
Kotiseututarinat (Vahvike)

Tähän loppuun vielä oma Lahti-aiheinen runoni. Se on julkaistu vuonna 2017 Kokoelma-kirjassa.

Kotikaupunki

Toinen haluaa takaisin
Toinen haluaa pois
jotta voi kertoa olevansa sieltä

Tylyt ja harmaat, kylmää betonia
Ihmiset vai rakennukset?
Kuoret vai ydin?

Paloi pois, syntyi tuhkasta
Kaupunki, jossa ei tapahdu mitään
antaen kaiken

Artikkeli on julkaistu kahdessa osassa Lahti-Seuran jäsenlehdessä Hollolan Lahti 4/2013 ja 3/2018

Yhdistävä tekijä: Pinkki paplari

Lahden kaupunginteatterin kampaaja-maskeeraajilla Kati Talikalla ja Merja Torri-Seppälällä on irtokarvat ja peruukit hallussa. Pyrkimyksenä ei ole ollut päästä ”rivikampaajan” hommiin.

Kolmevuotiaalle Merjalle jäi Herra Huun esityksestä tunne, että tätä haluan aikuisena tehdä. Kampauspäiden kautta aloitettuaan hän eteni ensin maskeeraajaksi ja sen jälkeen kampaajaksi. Rauli Jokelin palkkasi Merjan Kotkan kaupunginteatteriin heti hänen valmistuttuaan vuonna 2008. Sieltä ei ollut enää paluuta edes kampaamo Pinkkiin paplariin, jossa ihan sattumalta molemmat ammattilaisemme ovat työskennelleet, vaan vuorossa oli Lahden kaupunginteatteri (vuoden vierailu). Vuodet freelancerin elämää mm. Kansallisteatterissa, Kotkan ja Riihimäen teattereissa, muutamassa TV-tuotannossa sekä Sinfonia Lahden takahuoneissa olivat hienoja kokemuksia. Erityinen paikka Merjan sydämessä on vielä Heinolan kesäteatterilla, jossa hän on työskennellyt seitsemänä kesänä. Tämänhetkinen vakituinen työ Lahden kaupunginteatterissa alkoi puoli tuntia teatterinjohtaja Ilkka Laasosen puhelun jälkeen. ”Rakkaudesta lajiin, jossa voi yhdistää oman käden jäljen taiteen ja luovien ihmisten parissa työskentelyyn”, sanoo Merja.

Tuoreempi kiinnitys Lahden kaupunginteatterin ”kauneustiimissä” on Kati. Jalometallialan opiskelut vaihtuivat kampaamokouluun, jossa opettaja ehdotti opinnäytetyötä Varkauden teatterilla. Vuonna 2010 valmistuttuaan parturi-kampaajaksi Kati työskenteli päivät kampaamossa ja illat sekä viikonloput teatterilla. Kaksi kautta Varkauden teatterilla antoi myös innostuksen maskeerausta kohtaan. Vuonna 2013 Kati valmistui maskeeraajaksi esitys- ja teatteritekniikan linjalta Stadin aikuisopistosta. Tämän jälkeen oli edessä paluu Savoon pariksi vuodeksi. Tänä aikana kampaamon liiketyöskentelyn lisäksi Kati oli mukana Mikkelin revyyteatterissa, niin näyttämöllä kuin kulisseissa. Takaisin Helsinkiin muutettuaan Katille tarjoutui paikka freelancerina Helsingin kaupunginteatterilla, jossa hän ehti työskennellä kaksi esityskautta. ”Oli jännittävää tulla Lahteen kesken kauden, mutta kaikki on ottaneet minut tosi hyvin vastaan! Ei tätä taloa ja hyvää ilmapiiriä ole turhaan kehuttu!” iloitsee Kati.

Merjan ja Katin kemiat kohtasivat heti, työt jaetaan oman osaamisen ja erikoistumisen mukaan niin, että jokainen voi tehdä vahvuuksiensa mukaan. Peruukkien ja viiksien virkkaus on hidasta hommaa, koska esimerkiksi peruukit tehdään mittojen mukaan tyllipohjalle juuri virkkuukoukulla virkaten. ”Tehdään itse, koska osataan, ja koska uudet peruukit ovat myös kalliita”, he perustelevat tätä työprosessia. Ekologisuus toteutuu samalla eikä eläinkarvaa käytetä. Synteettiset siveltimet on otettu käyttöön meikkisienien sijasta yms. päivitystä nykypäivään tarvitaan. Apua pieneen budjettiin haetaan sponsorien kautta, jollaisesta juuri iloitaan Inglot-merkin kanssa. Työhön kuuluu tietenkin myös erikoistehosteita kuten luodinreiät, mätäpaiseet, mustelmat, haavat ja muut irto-osat roolihahmosta riippuen. Pukusuunnittelija on lähin työkaveri oman tiimin ulkopuolelta.

Hyvä lisä kampaamo-maski –yhteisöön on maskeeraaja Eija Nurminen. Juuri perhevapaalta palannut Eija sai kertaheitolla kaksi uutta työkaveria. Työssäoppija Laura Pasanen harjoittelee heidän kanssaan tämän näytäntökauden ajan maskien tekemistä.

Kirjoittaja:
Jetta Kuitunen
Lahden kaupunginteatterin tiedottaja

Valokuvakirjojen Lahti-trilogia

Lahdesta on julkaistu paljon hienoja ja laadukkaita valokuvateoksia. Yksi vaikuttavimmista on Lahti-Seura ry:n julkaisema kuvateos vuodelta 1949. Seurahan oli tuolloin vasta kolmevuotias, joten kirja on ollut jäsenistöltä iso voimanponnistus. Ja käsittääkseni kirja on yksi vanhimmista kuvakirjoista Lahdesta, ellei vanhin.

Lahen Lehessä olen esitellyt sellaisia kuvakirjoja kuten Lahti (v. 1963), Lahti – Arjen kauneus (v. 2007) ja tuoreimpana Pertti Hammarin Kylästä kaupungiksi (v. 2015). Hammarilta on tullut laadukkaita kuvakirjoja kuten Muistikuvia kaupungista (v. 2005) sekä Unto Tupalan kanssa toteutettu erinomainen teos Niin oli ennen, entäs nyt vuodelta 1996. Kirjan ideana on esitellä verrokkikuvin vuosien varrella tapahtunut kaupunkikuvan ja -tilan radikaaliakin muutosta pääosin vuosisadan ensimmäiseltä puoliskolta 90-luvulle.

Kotiseudun tallentamista

Itsekin olen valokuvannut Lahtea jonkin verran, mutta en luokittele itseäni varsinaisesti valokuvauksen harrastajaksi. Olen kiinnostunut tallentamaan ”sen hetkistä” kotiseutua, jota myöhemmin verrata nykyaikaan. Vanhoja valokuvia katsellessa kiinnostavinta on kaupungissa tapahtuneet muutokset. Ottamiani kuvia on kerääntynyt vuosien mittaan sen verran, että päätin kantaa oman vaatimattoman korteni Lahti-kuvakirjojen kekoon. Olen parhaillaan työstämässä Lahti-trilogiaa, kolmiosaista Lahteen sijoittuvaa valokuvakirjasarjaa. Kirjat ovat tarkoitus julkaista loppuvuodesta 2018 sekä viimeinen vuoden 2019 alussa. Kirjoista alla lyhyet esittelyt.

Sarjan ensimmäinen on selkeästi oma kokonaisuus: kirjassa esitellään Lahti-tatuointeja. Seuraavat osat voidaan käsittää samana kokonaisuutena; toinen on ns. yleiskuvakirja ja kolmas keskittyy rautatiehin. Näiden jälkimmäisten sisällöt olen jakanut omiin teemoihin.

Kolme kirjaa

Lahti-tatuoinnit -kirja eroaa sisällöltään kahteen muuhun kirjaan verrattuna. Lisäksi kuvat eivät ole ottamiani, vaan tatuoinnit on kuvannut ja käsitellyt Mika Lintunen. Kirja perustuu käynnistämääni kotiseututatuointikuvien keräyshankkeeseen, jonka myötä kuratoin valokuvanäyttelyn Lahden historiallisessa museossa syksyllä 2017.
Tatuoinnit on kuvattu kesällä 2017, ja lisäksi kuluvan vuoden kesällä kuvasimme kirjaan kolmen henkilön Lahti-tatuoinnit, joita ei siis esiintynyt näyttelyssä. Jokaisesta tatuoinnista tulee kirjaan lyhyt esittely.
Lisäksi tekeillä on video, joka sisältää tatuoinnit ja muutamia haastatteluja.

Lahti-tatuointinäyttelyn anti kootaan kirjaksi. (Alkuperäistä kuvaa on rajattu, kuva Mika Lintunen)

Tunnelmia Lahdesta on yleisvalokuvakirja, jonka sisältämät teemat ovat karkeasti jaetultu kaupunkikuviin, katunäkymiin, teollisuuteen sekä luontoon rakennetussa ympäristössä. Viimeinen kappale koostuu 1990-luvun lopulla ottamista kuvistani. Kuvat ovat nähtävillä Albumit auki -kuvagalleriassa, ja osa näistä kuvista oli esillä Kino Iiriksen aulassa loppukesästä 2018.
Tunnelmia Lahdesta ilmestyy loppuvuodesta.

Klassinen näkymä Lahdessa. (Alkuperäistä kuvaa on rajattu, kuva Sauli Hirvonen)

Rautateiden Lahti painottuu nimensä mukaisesti rautateihin. Kirja esittelee Lahtea rautateihin liittyvien tilanteiden ja paikkojen kautta. Teos on lahtelaisen rautatieharrastajan näkökulma rautatiekulttuuurista ja -miljöistä. Kirjasta nauttiakseen ei tarvitse olla harrastaja, sillä kirja sisältää paljon tuttua ”lahtelaista”.

Kituvat kiskot ovat yksi rautatieaiheisen kirjan teema. (Alkuperäistä kuvaa on rajattu, kuva Sauli Hirvonen)

Molemmissa em. kirjoissa kuvat sijoittuvat vuosille 2005-2017, pääosin kirja sisältää vuosina 2008-2010 otettuja kuvia. Olen halunnut luoda tunnistettavuutta klassisten ja kliseistenkin asetelmien kautta. Erilaiset tilanteet, olosuhteet, vuorokausien ja vuodenaikojen vaihtelut tuovat kirjaan mukavaa tunnelmaa. Tämä kirja ilmestynee vasta vuoden 2019 puolella.

Kaikista kolmesta kirjasta julkaistaan rajoitetut painokset. Kustantajana toimii Pekka Productions.

Kuvakokoelma Lahdesta videona

Osasta Lahden kaupungin käytetettävissä olevista kuvista on julkaistu videoa. Sen kuvat sijoittuvat eri puolelle Lahteen ja ovat pääasiassa 1960-80-luvuilta. Videon kesto on n. 10 minuuttia.
Kuvat ovat nähtävillä myös Albumit auki -sivustolla.

Kuvat: 
Lahden kaupunki 
Kaupunkiympäristö
Maankäyttö ja aluehankkeet