Taidetta kaupungissa

Lahdessa on paljon seinäpintoja ja talojen palomuureja, jotka suorastaan kutsuvat seinämaalauksia, muraaleja. Valitettavasti ne houkuttavat itsekeskeisen ajattelutavan tuottamia tageja tai muita epäolennaisia ja -määräisiä töhryjä, jotka usein liioiltellusti halutaan nähdä kaupallistuneen kaupunkitilan kritiikkinä. Ympäristö- ja katutaide herättää keskustelua, erityisesti kun puhutaan julkisen tilan teoksista. Elävä ja monimuotoinen kaupunki kaipaa teoksia, joilla ei ole kaupallisia tavoitteita.
Tällaisissa teoksissa voi heijastua urbaanin elämän spontaanius ja tuoreus, ne voivat ovat oivaltavia, hauskoja, täydentäen kaupunkikuvaa ja samalla hienovaraisesti rikkoen harmaan harmoniaa.
Etenkin kevyenliikenteen tunnelit ovat otollisia tällaiselle (maalaus)taiteelle, esimerkiksi Ahtialantien kevyenliikenteen alikulku on saanut väriä, tai kuten alla olevassa kuvassa Jalkarannantien alittava tunneli. Maalauksissa kuvataan eri taidemuotoja, joten niillä selvästi myös pedagoginen tarkoitus.

Lahdessa seinäpinta-alaa löytynee keskustasta paljonkin, koska aikoinaan kivitalokortteleista ei muodostunut umpikortteleita, sillä rakentamisen trendi kallistui umpikortteli-ihanteesta väljempään 1940-luvulla, viimeistään 1960-luvulla, kun kortteleiden sisään pyrittiin saamaan luonnonvaloa. Muutos oli jo tosin alkanut aikaisemmin funktionalismin muodossa, mutta voimistui vasta elementtitalorakentamisen yleistyessä, Lahdessa etenkin 60-luvulla. Monesti rakennukset toteutettiin korkeana asuintalona, jonka yhteydessä oli matala liikerakennus, ja usein kävi niin että vanhempaa rakennuskantaa edustaneiden talojen palomuurit jäivät paljaaksi. Myös osa talojen päädyistä on jäänyt esiin, kun aikoinaan purettujen rakennusten tilalle valmistuvien uusien talojen ”reunoja” vedettiin kadulta sisemmäksi tontteja, jolloin saatiin lisää katutilaa autoille.

Seinämaalauksia ja katutaidetta

Seinäreliefeja Lahdesta löytyy, seinämaalauksia niukalti. Yksi reliefi sijaitsee Sammonkadulla nuorisotoimen/taideinstituutin rakennuksen länsipäässä. Tämän teoksen alkuperästä en tiedä, mutta omien muistikuvien mukaan se on ollut siinä jo vuosikymmeniä ja on käsittääkseni maalattua betonina. Lisäksi vanhoista tiilisistä teollisuusrakennuksista voi löytää mielenkiintoisia yksityiskohtia (tiiliornamenteista puhumattakaan) sen aikaisemmilta toimintavuosilta, kuten alla olevassa kuvassa ”Häkli” tai Malskin vanhassa rakennuksessa ”Mallasjuoma”. Nykyoloissa nämä ovat kulttuurihistoriallisesti ja visuaalisesti tärkeitä merkkejä menneestä elämästä.

Kesällä uutisoitiin uudesta seinämaalauksesta, joka tulisi Lahden Taidepanimon – nykyisin Malskin – Kulmakadun puoleiseen tiilipäätyyn. Se toteuttiin Art Häme 2012 -taidetapahtuman yhteydessä ja sen on suunnitellut ja tehnyt Jukka Hakanen. Maalauksessa sorsat suksivat, tietenkin koska ollaan Lahdessa. Vasta myöhemmin huomasin hienon yksityiskohdan, tulipyörä-kaulahuivin (mistähän tuollaisia saisi?).
Komea teos jäi Malskin korttelin täydennysrakentamisessa uuden talon taakssa.

Art Häme -tapahtumassa myös Kirkkokadun portaiden kaiteet saivat uuden pinnan. Aiemmin Päijänteenkadun yhdessä kadunvarsipuussa oli kiinnitettynä tuntemattoman tekijän neulegraffitti jo jonkin aikaa ja tästä idea(?) levisi portaisiin.
Kutomisprojekti sai myös jatkoa kun torin lehmukset saivat neulegraffittipeitteen juuri kovien pakkasten alla. Ne poistettiin 22. päivä joulukuuta joulunkylän sulkemisen yhteydessä.

Usein katutaide on tarkoitettu vain väliaikaiseksi. Esimerkkeinä jo puretun Vapaudenkadun pysäköintilaitoksen kyljessä ollut teos ja Rautatienkadun yläpuolellä liitävä mäkihyppääjä 2000-luvun puolivälin aikoihin. Nämä sittemmin poistettiin kun näyttely oli ohi. Muistutettakoon että väliaikaiseksi suunniteltu Eiffel-torni jäi lopulta pystyyn, josta kehkeytyi Pariisiin tunnus. Vaikka Eiffeliä ei tässä mittakaavassa voi suoraan käyttää tässä yhteydessä suoranaisena katutaiteen esimerkkinä, silti Lahdessakin toivoisi rohkeutta toteuttaa keskustassa vaikkapa vain pieniä pysyviä hankkeita antamaan ilmettä katutilaan.

Malli ulkomailta?

Mallia voi – ja tässä tapauksessa kannattaakin – hakea ulkomailta. Esimerkiksi sivustolta Street Art Utopia tarjoaa toinen toistaan nerokkaimpia ja taidokkaimpia urbaanin taiteen teoksi ja oivalluksia. Kuten sivun teoksista huomaa, ei niiden tarvitse olla isoja vaan hilpeät oivallukset syntyvät ympäristön omista lähtökohdista. Niiden ei tarvitse olla arkkitehtoorisia mahtihankkeita tai pönöttävän suuria valtaa ilmentäviä taideteoksia, vaan arkipäiväisen pieniä teoksia.

[lisäys 23.1.2013]
Tapio julkaisi blogissaan kirjoitukseni kommentin ja pikainen puhelinkeskustelu hänen kanssaan toi muutamia seikkoja, jotka vielä täydennän. Tähryn ja katutaiteen eroa ei voi välttämättä sen visuaalisten ansioiden (tai niiden puutteiden) perusteella kategorisoida. Oleellisempaa on tekijän motiivi ja mentaalinen tila, joko toteutuksessa tai sen ideassa.

Muraali Mukkulaan ja keskustaan

Vihdoin syyskuussa 2017 Lahtikin sai omat muraalinsa. Ensimmäinen valmistui Mukkulaan hongkongilaisen Messy Deskin toimesta.
Toinen valmistuu Saimaankatu 64:n seinään ja sen tekee italialainen Roberto Ciredz.
Teokset ovat osana UPEA17-kaupunkitaidefestivaalia.

[Artikkeli on julkaistu 06.01.2013, artikkelia on viimeksi päivitetty 4.9.2017]

Maalaisidylliä ja modernia muotoilua

Lomalla on hyvää aikaa käydä hieman muissa maisemissa. Jotkut ovat New Yorkissa, toiset Islannissa, eräät kiertävät maailma. Siihen tarvitaan tosin enemmän kuin viikko, 80 päivää riittää?
No aina ei tarvitse välttämättä lähteä kauaskaan. Eräänä kauniina kesäpäivänä tein pienen autoretken: Vierumäki (as.) – Vuolenkoski – Kimolan kanava – Iitti kk – Kausala (as.) – Uusikylä. Matkan varrella oli idyllisiä kyläkauppoja, Kimolan kanava sulkuineen, komea Virran silta sekä tietysti Iitin hienosti säilynyt kirkonkylä. Kausalan rautatieasemarakennus ei niinkään, mutta ehkä sillä on vielä hyvä tulevaisuus edessä. Uudenkylän rautatieasemarakennus lienee vieläkin myytävänä?
Virkistävä, pienimuotoinen lähiretki avarsi jälleen maailmaa himpun verran.

Lähimatkailu jatkui toisena päivänä, vuorossa oli Z-juna ja Helsinki. Seuraavassa retken ”lahtelaispoiminnat”.

Arkkitehtuurimuseo

Helsingin rautatieasemalta otin suunnan kohti Arkkitehtuurimuseota, jossa olin käynyt kerran aikaisemmin – ilmeisesti lähes 20 vuotta sitten? Nyt Suomen itsenäisyyden juhlavuonna museossa on Kuinka Suomi modernisoitiin – 200 piirustuksen tarina -näyttely.
Näyttely on mielenkiintoinen katsaus suomalaiseen arkkitehtuuriin kuuden teeman kautta: autoilu, vapaa-aika, kaupankäynti, teollisuus, hyvinvointi ja palvelut. Kaikki teemat olivat hyvin esitetty ja taustoitettu. Erityisesti mieleen jäi elokuvateatterien arkkitehtuurin esittely, onhan sen kiinnostavaa oman elokuvaharrastuksen kautta. Teatteriala on ollut myös murroksessa, mieleen tulee hiljattainen kulttuurihistoriallinen ”teatteriskandaali” Lappeenrannasta.
Näyttelyssä Lahtea ”edusti” Aleksanterinkadulla sijaitsevan Starckjohannin talon piirustukset sekä yksi valokuva sisätiloista.

Kolmannessa kerroksessa oleva pysyvä näyttely Arkkitehtuurimme vuosikymmenet ”tarkastelee 1900-luvun rakentamisen historiaa yhteiskunnallista taustaa vasten ottaen huomioon taloudessa, politiikassa ja tekniikassa tapahtuneen kehityksen”. Näyttely tarjosi kattavan, mutta tiiviin paketin suomalaista yhteiskunnallisista muutoksista arkkitehtuurin kautta. Lahdesta esille oli nostettu Osuuskaupan lippulaiva Valtakulma.

Designmuseo

Suomi100 näkyi myös Designmuseon näyttelytarjonnassa. Utopia nyt – Kertomus suomalaisesta muotoilusta sisältää hyvän kattauksen nimensä veroisesti. Näyttely kertoo muotoilun olennaisesta roolista suomalaisen hyvinvointivaltion kehityksessä.

Yllätyin kahdesta asiasta. Ensinnäkin, siitä että monet muotoilijat ovat toimineet menestykseekkäästi pariskuntina. Kannustava puoliso on varmasti myös paras kriitikko, jolloin yhteenkuuluvuuden tunne inspiroi, mutta myös ehkäisee epätervettä kilpailua.
Hyvän parisuhteen perusta on jakaminen, oli sitten muotoilija tai ei.

Toinen asia oli se, että suomalaismuotoilijan Björn Wecströmin suunnittelema Lapponian Planetaariset laaksot -koru esiintyi Prinsessa Leian kaulassa ensimmäisessä Star Wars -elokuvassa. Se miten koru päätyi Carrie Fisherin kaulaan, on tarina täällä.

Designmuseossa toinen kiinnostava kokonaisuus on Enter and Encouter, josta kerrotaan seuraavaa: ”Näyttelyn teokset, projektit, hankkeet ja aloitteet vastaavat muutokseen tai muutostarpeisiin, luovat ilmiöitä, tarjoavat näkökulmia ja rakentavat pohjaa uusille asenteille ja toimintatavoille globaalissa kontekstissa.”

Kirsi Enkovaaran Sailing stones (Kuva Sauli Hirvonen)

Lahtelaisittain esiin nousee mielenkiintoisia nimiä. Kirsi Enkovaara ja Laura Väinölä valmistuivat aikoinaan Lahden Muotoiluinstituutista. Molemmat tulivat itsellenekin tutuksi yhteisten tuttujen kautta. Enkovaaran kanssa tuli tehtyä jopa pientä kauppaakin aikoinaan.
Näin Lahdessa saatua oppia viedään maailmalle.

Vierumäen rautatiepäivä

Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry:n muutettua Lahdesta Heinolaan Vierumäen rautatieasemalle, Lahden veturivarikolla vuosina 2006-2009 järjestetty Rautatiepäivä siirtyi Vierumäelle. Tapahtumaa järjestettiin ensimmäisen kerran Lahdessa vuonna 2006 Avoimet ovet -nimellä. Yhdistyksen toimitilat sijaitsivat vuoteen 2011 asti varikon vesitornissa, joka toimi mm. tapahtumissa näyttelytilana. Avoimissa ovissa esiteltiin tornia sekä raiteilla olevaa museojunakalustoa, vaunuja ja muistomerkkiveturi Ristoa (Tr1 1047). Väkeä kävi mukavasti, tasaisena virtana koko päivän, sään helliessä tapahtuman kävijöitä. Makkaraa paisteltiin ja paikkoja esiteltiin lämpimässä hengessä ja säässä.

Rautatiepäivä varikolla; Risto ja Ukko-Pekka (Kuva Sauli Hirvonen)

Seuraavana vuonna mukaan tulivat museojunat, ja tapahtumaan tuotettiin lisää sisältöä. Helsingistä Lahden varikolle matkannut Ukko-Pekka (Hr1 1009) oli ensimmäinen höyryjuna, joka on ajanut oikoradan koko matkaltaan. Mäntsälän asemalla oli oikea kansanjuhla.
Ukko-Pekan saavuttua Lahteen, Lahdesta lähti juna Heinolaan, höyryveturi Pikku-Jumbon vetämänä. Näin alkoivat kulkemaan säännölliset museojunat Lahden seudulla sitten 1980-luvun. Tapahtumaan tuli mukaan muitakin museoajoneuvoja sekä muuta ohjelmaa, kuten musiikkia ja kauppiaita.
VIimeinen tapahtuma järjestettiin kesäkuussa 2009, sillä varikon epävarma tilanne ei sallinut tapahtuman jatkuvan.

Alkujaan Lahden ajoja toteutti Topparoikka yhdessä liikennöitsijöiden kanssa, sittemmin muutaman lahtelaisen toimesta eli allekirjoittaneen ja Seppäsen Jonnen kanssa perustettiin Höyryllä Heinolaan -markkinointikonsepti, joka keskittyi ajojen organisoimiseen ja markkinoimiseen Lahden alueella. Toki radalla järjestetetään muitakin ajoja kuin Höyryllä Heinolaan toimesta.

Topparoikka Vierumäelle

Vierumäen rautatieasema kesällä 2015 (Kuva Sauli Hirvonen)

Lahden rautatieharrastajat Topparoikan vuokrasopimus vesitornilta irtisanottiin vuonna 2011. Alueen omistanut Senaatti-kiinteistöt tyhjensi alueen vuokralaisista ja alue jäi tyhjilleen. Tästä johtuen myös ilkivalta lisääntyi ja sen kohteeksi joutui myös museojunakalusto.
Topparoikka löysi uudet tilat Päijänteenkadulta taloyhtiön kellarista. Tilat olivat asianmukaiset, vaikkei rautatietä lähellä ollutkaan. Mutta jo jonkin ajan kuluttua yhdistys joutui lähtemään saneerauksen takia Asemantaustaan. Tosiaan joutui, sillä Asemantaustassa olleet tilat olivat pienet, eivätkä kovinkaan tarkoituksenmukaiset rautatieharrastamiselle. Osa esineistöstä jouduttiin (hätä)sijoittamaan muualle. Katto oli päänpäällä ja toimintaa pystyttiin jatkamaan, mikä oli tietysti pääasia.

Jossain vaiheessa yhdistykseen kantautui viestiä Vierumäen kyläyhdistykseltä, että Versowood Oy etsii vuokralaista Vierumäen asemalle. Yritys omistaa tontin rautatieasemarakennuksen muut rakennukset. Kyläyhdistys ja Topparoikka olivat tulleet toisilleen tutuiksi jo aiemmin, tehden yhteistyötä museojuna-ajojen yhteydessä.

Neuvottelujen jälkeen heinäkuussa 2015 Topparoikan puheenjohtajisto allekirjoitti vuokrasopimuksen. Jo saman päivän iltana, varapuheenjohtaja oli näyttämässä talkoomallia; puuston harvennustyöt alkoivat tontilla välittömästi.
Muuton yhteydessä osa hajasijoitetuista tavaroista ja aineistosta saatiin takaisin yhdistyksen tiloihin.
Asemarakennuksen toimistoon sijoitettiin yhdistyksen kirjasto ja kokoustilat. Entiseen odotustilaan näyttelytilat, jossa mm. esitellään yhdistyksen pienoisrautatietä. Makasiinivarasto toimii pajana ja kesätapahtumissa mm. kahviona.
Asemarakennuksen toisessa päässä – yksityisasunnossa – asuu aseman entinen asemapäällikkö.

Lahteen jääneet vaunut siirrettiin marraskuuussa 2015 Ukko-Pekan avustuksella Vierumäen aseman ykkösraiteelle. Vaunujen omistussuhteiden selvittely on parhaillaan käynnissä, joten lähitulevaisuudessa selvinnee, mitkä vaunut jäävät lahtelaisille Heinolaan ja mitkä lähtevät liikennöitsijöiden käyttöön Suomen rataverkolle.

Kesäkuussa 2016 järjestettiin ensimmäinen Vierumäen Rautatiepäivä, joka oli siis suoraa jatkoa Lahdessa järjestettyyn tapahtumaan.

Vierumäen asema kesäkuussa 2016 (Kuva Ilona Reiniharju)

Kesän 2017 ajoja ja tapahtuma

Kevättalvella 2017 oli jälleen aika tulevan kesän ajojen suunnittelulle. Lopulta selvisi, että
Haapamäen höyryveturiyhdistys ry ajaisi kolme edestakaista matkaa 10.-11.6.. Näissä mukana oli myös Höyryllä Heinolaan, joka vastasi ajojen tiedottamisesta ja markkinoinnista. Topparoikan vastuulla oli Rautatiepäivä-tapahtuman järjestäminen Vierumäellä.

Lauantaina 10.6. asemalla oli junan lisäksi mobilisteja (vanhoja ajoneuvoja), traktoreita sekä Timo Jakolan Taidebussi. Rautahepon lisäksi pääsi myös oikeiden hepojen kyytiin. Grilli oli kuumana koko päivän ja asemakahviossa kävi junan saapuessa asemalle kova kuhina.
Päivän ensimmäinen juna Heinolasta otettiin vastaan Porilaisten marssilla, Tuomon soittaessa tuubaa ja Laurin trumpettia.
Tapahtuman kruunasi blueskonkari Ismo Haaviston esiintyminen aseman lastauslaiturille idyllisessä kesäillassa, samaan aikaan kun juna saapui asemalle.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että Rautatiepäivän aamuna Keijo Skippari kuvausryhmineen kuvasi kohtausta osittain näyteltyyn Lemmen latu -dokumenttiin, joka valmistuu joulukuuksi. Kohtaus kertoi maalaisista jotka ostavat liput junaan asemalta ja matkaavat kaupunkiin.
Kaiken kaikkiaan mainio päivä tapahtumineen. Väkeä oli runsaasti erityisesti junien pysähtyessä asemalla.

Oli myös tiedossa että Höyryveturimatkat 1009 Oy ajaisi kesällä kahtena viikonloppuna, ns. omina ajoina eli Höyryllä Heinolaan ei olisi niissä varsinaisesti mukana. ”Tonniysin” ensimmäinen ajoviikonloppu oli heinäkuun ensimmäinen viikonloppu, joten Vierumäen asema pidettiin ajojen yhteydessä auki. Odotetusti asemalla väkeä kävi huomattavasti vähemmän kuin Rautatiepäivänä. Toki useat kyläläiset hyödynsivät mahdollisuutta nousta Vierumäen asemalta höyryjunan kyytiin. Päivä olikin kaikin puolin hyvä, sää salli ja ihmisillä hyvän tuulisia juttuja.
Eräs herra (VR:läinen) lahjoitti isänsä työtakin yhdistykselle. Isä oli yksityisellä Loviisanradalla töissä, ja kun Suomen Valtionrautatiet osti radan, hän päätyi VR:n autokuskiksi.
Muitakin mielenkiintoisia keskusteluja käytiin. Eräs asemalla käynyt kaverini – 80-luvun vierumäkeläinen – kertoi että Uuno muuttaa maalle -elokuvan kauppakohtaus kuvattiin Vierumäellä. Pojateivät elokuvaan päätyneet, vaikka yksi kovasti yrittikin. Jutustelu ohjaaja Ere Kokkosen kanssa jäi heillekin mieleen.

Lisää Vierumäen rautatieasemasta ja Topparoikan toimista lisää täällä.

Kotiseutu ja pienoisrautatiet

Pienoismallit ovat hyvä väline valottaa historiaa realistisesti. Historiallisessa museossa on useita pienoismalleja Lahdesta, mutta aiheeseen ovat tarttuneet myös alan harrastajat.

Lahtelainen rautatieharrastaja 
Esko Nikkanen on myös pitkänlinjan pienoisrautatieharrastaja. Lahtelaisittain mielenkiintoisia kohteita ovat hänen tekemänsä Mytäjäisten veturivarikon vesitorni, ratapihan asetinlaitintorni, Salpausselän seisakerakennus ja asemapäälliköntalo. Näiden mallien esikuvista ovat jäljellä vesitorni ja asemapäälliköntalo.

Alla kuvat Nikkasen tekemistä malleista.

Nikkasen malli vuonna 1954 valmistuneesta Mytäjäisten veturivarikon vesitornista. Mallissa on tornin pihalla aikoinaan kasvanut koivu sekä pistoraide, jossa moottoriresiina ja kiskoauto. Tornissa on ollut veturimiesten lepotilat ja Lahden Rautatieharrastajat Topparoikka ry:n tilat. Vuonna 2015 Senaatti-Kiinteistöt myi alueen rakennuksineen yksityiselle omistajalle, jonka jälkeen torni saneerattiin yksityisasunnoksi. (Kuva Sauli Hirvonen)

Nikkasen malli vuonna 1954 valmistuneesta Mytäjäisten veturivarikon vesitornista. Mallissa on tornin pihalla aikoinaan kasvanut koivu sekä pistoraide, jossa moottoriresiina ja kiskoauto.
Tornissa on ollut veturimiesten lepotilat ja Lahden Rautatieharrastajat Topparoikka ry:n tilat. Vuonna 2015 Senaatti-Kiinteistöt myi alueen rakennuksineen yksityiselle omistajalle, jonka jälkeen torni saneerattiin yksityisasunnoksi. (Kuva Sauli Hirvonen)

Asetinlaitetorni sijaitsi Lahden ratapihalla. Viipurista vapautunut kankiasetinlaite siirrettiin v. 1936 Lahteen. Purettu joskus 1980- Etualalla veturi Vv15.

Asetinlaitetorni sijaitsi Lahden ratapihalla. Viipurista vapautunut kankiasetinlaite siirrettiin v. 1936 Lahteen. Purettu joskus 1980-luvulla. Etualalla veturi Vv15. (Sauli Hirvonen)

Rakennus on valmistunut vuonna 1912. Piirustukset on laatinut 7.9.1912 Albert Leidenius. Sotien jälkeen talon koristeita karsittiin ja puutarhaa kutistettiin liikenneväylien tieltä. Asemapäällikön talo, sauna ja maakellari ovat kuitenkin jäljellä, samoin kuin muutamia Valtionrautateiden komeasta puisto-perinteestä muistuttavia vanhoja puita. Rakennus myytiin vuonna 2015 uudelle omistajalle. (Kuva Sauli Hirvonen)

Rakennus on valmistunut vuonna 1912. Piirustukset on laatinut 7.9.1912 Albert Leidenius.
Sotien jälkeen talon koristeita karsittiin ja puutarhaa kutistettiin liikenneväylien tieltä. Asemapäällikön talo, sauna ja maakellari ovat kuitenkin jäljellä, samoin kuin muutamia Valtionrautateiden komeasta puisto-perinteestä muistuttavia vanhoja puita. Rakennus myytiin vuonna 2015 uudelle omistajalle. (Kuva Sauli Hirvonen)

Vesijärven satamaradan varrella hiihtostadionin kohdalla pieni rautatieasemarakennus. Se valmistui vuoden 1938 hiihdon MM-kisoihin, ja purettiin n. 1970-80-luvun taitteessa. Nykyään rata päättyy seisakelaiturille, jota käyttää yhä mm. höyryjunat. Pienoismallissa seisakerakennus ja sen edessä höyryveturi Vr1 “Kana” työntää lumiauraa. (Kuva Sauli Hirvonen)

Vesijärven satamaradan varrella hiihtostadionin kohdalla pieni rautatieasemarakennus. Se valmistui vuoden 1938 hiihdon MM-kisoihin, ja purettiin n. 1970-80-luvun taitteessa. Nykyään rata päättyy seisakelaiturille, jota käyttää yhä mm. höyryjunat.
Pienoismallissa seisakerakennus ja sen edessä höyryveturi Vr1 “Kana” työntää lumiauraa. (Kuva Sauli Hirvonen)

Rakennusmateriaalina Nikkanen on käyttänyt perustuksissa balsapuusta tehtyä levyä, seinissä uritettua muovilevyä styreeniä (kauppanimi Evergreen), ikkunoiden ja ovien puitteissa muoviliuskoja, ikkunat ovat kirkasta muovilevyä. Tiiliraken-nusten tiilijäljitelmä myös myös muovilevyä. Pohjamaalaus tehty Spray-purkkimaalilla, pintamaalaukset siveltimellä.

Mallit ovat valmistuneet 2013-2015.

Salpausselän seisakerakennuksen mitat arvioitu valokuvien perusteella, koska piirustuksia ei ole ollut saatavilla. Varikon vesitornin, asetinlaitintornin ja asemapäällikön rakennuk-sen mitat saatu piirustuksista. Kaikista malleista piirretty piirustukset myös mittakaavaan 1:87.

Rakennukset ovat olleet esillä Toppa-roikan osastolla mm. Kätevä- ja Tekevä-messuilla Lahden Messuhallissa vuosina 2015-16.

Mallit ovat hyödynnettävissä, mikäli Topparoikka ry:n ns. kerhorata eli Vesijärven satama-aluetta esittävä mallia laajenetaan joskus Lahden rautatieaseman suuntaan.

Ajatuksena Nikkasella on ollut myös rakentaan Vesijärvenkadun varrella huoltoasemana (Esso) aikoinaan toimineen rakennuksen.

Toinen kohde on Vierumäen asemarakennus ja koko siihen liittyvä miljöö.

Teksti perustuu Esko Nikkasen haastatteluun.

 

Kotiseutu pienoisrautateissä
Sauli Hirvonen

Pienoisrautateiden dioraamat (maisemamallit) heijastelevat aina jotakin aikaa ja paikkaa. Malleilla voi olla historiallisia esikuvia, mutta usein ne voivat olla “vain” mielleyhtymiä paikoista joita ei ole, mutta joihin toisaalta samaistuu.

Yksityiskohta pienoisrautatiestä

Yksityiskohta Sauli Hirvosen tekemästä pienoisrautatiestä

Monesti pienoisrautateiden dioraamat huokuvat idyllistä harmoniaa ja ennakoivuutta. Ehkä ne osaltaan kertovat jonkinlaisen kadotetun ihannemaailman kaipuusta, joissa kaikilla on oma paikkansa. Alan kuvastoista poimituissa pienoisrauta-tiemaisemissa yhdistyvät historialliset oikeat esikuvat sekä omat mieltymykset ja muistikuvat. Jokaisella pienoisrautatieharrastajalla lienee tarkoitusperänsä, mitä töillään haluaa ilmentää.

Oma ns. kotiseutututkimukseni alkoi joskus 1980-90-taitteessa. Tähän antoi innoituksen rautatiet, joita Lahdessa oli runsaasti. Erityisesti 1990-luvun alun satama ja Ankkurin alue olivat jännittäviä kohteita. Teollisuustoiminta noilla seuduin oli juuri tuolloin loppunut, jäljellä olivat tyhjät teollisuusrakennukset sekä satamaan johtanut rautatie.

Niemestä Rauten teollisuuslaitokselle johtanut pistorautatie – Valko-Niemi-kapearautatien “perillinen” – oli myös miljööltään kiehtova, kulkihan se aivan keskustassa. Tästä pistoraiteesta on yhä nähtävillä merkkejä Kauppakadun varrella.

Samanlaista kiinnostusta koin Sopenkorven teollisuusaluetta kohtaan. Alueen omanlainen kerroksellisuus ja rosoisuus viehätti, ja yhä edelleenkin. Jos Lahdesta tehtäisiin film-noir-elokuva, se kuvattaisiin Sopenkorvessa.

Aikoinaan aloin rakentamaan saksa-laisten ja yhdysvaltalaisten (kuva) mal-lien mukaisia pienoisrautatiedioraamoja lähinnä niiden hyvän saatavuuden takia. Tavallaan rakensin vieraista elementeistä itselleni jotakin tuttua.

Hain vaikutteita, ehkä alitajuisestikin, asioista, joihin olin törmännyt lahtelaisessa rautatieympäristössä. Osa näistä asioista olivat jo kadonneet tai ehkä niitä ei koskaan ollutkaan, ne olivat vain omissa mielikuvissani.

Artikkeli on julkaistu alunperin Hollolan Lahdessa 1/2017

Lahti, minun kaupunkini

Lahden kaupungin Lahti, minun kaupunkini -niminen brändi-/mainosvideo julkaistiin elokuvateatteri Kino Iiriksessä maanantaina 27.2., MM-hiihtojen välipäivänä. Päivä oli muutenkin lahtelaisittain tärkeä, sillä samaan aikaan avattiin radio- ja tv-museo juhlallisesti runsaslukuiselle yleisölle. Paikalla oli tietenkin median edustajia – ainakin Yle ja LiMu-radio – ja Lahti paistatteli jälleen julkisuudessa. Totisesti tuntuu siltä, että Suomen itsenäisyyden juhlavuoden alku on Lahden.

Väkeä riitti myös Kino Iirikseen, teatterin ovi tuntuikin käyvän tiuhaan, kun video pyöri iltapäivän non-stoppina kaikille kiinnostuneille. Videon tarinan on kirjoittanut lahtelainen kirjailija Kalle Veirto. Käsikirjoituksesta sekä ohjauksesta vastasi Sam Shingler, ja videon on tuottanut helsinkiläinen tuotantoyhtiö Mjölk. Videosta on kaksi versiota, lyhyempää näytetään kisojen ajan televisiossa.
Videolla on YouTubessa jo n. 5300 katselukertaa ja sitä on jaettu runsaasti esimerkiksi Facebookissa, positiivisten hymiöiden kera.

Sain kunnian olla mukana tekemässä videota, kun eräs ystäväni tuotantoyhtiöstä otti yhteyttä. Hänellä oli tiedossaan Lahti-harrastukseni, joten pääsin mukaan tuotantoyhtiön kuvausporukkaan. Ennakkoon etsin ja suosittelin sopivia henkilöitä ja kuvauspaikkoja. Kiersin myös paikat kuvaten ne.
Kuvauspäiviä oli yhteensä neljä, joulukuussa kaksi ja tammikuussa kaksi. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen projekti, jossa sai olla mukana tekemässä hienoa lahtelaista juttua hyvässä ja ammattitaitoisessa ryhmässä, ja samalla sai tavata erilaisia lahtelaisia tekijöitä. Hieno kokemus, kiitos siitä.

Pidemmittä puheitta, laitetaan tyylikäs video pyörimään: