Valokuvakirjoja Lahdesta

Lahdesta on kirjoitettu paljon ja myös kotiseutuyhdistys Lahti-Seuran kirjastossa on runsaasti erityyppistä paikalliskirjallisuutta kuten historian yleisteoksia, yritys- ja kulttuuritoimijoiden historiikkeja, vuosikirjoja ja valokuvateoksia.

Hyllystä löytyi esiteltäväksi kuusi valokuvakirjaa, joista vanhin on vuodelta 1949 ja uusin 1990. Kovinkaan omaperäisesti kirjoja ei ole nimetty: Kolme vanhinta on nimeltään Lahti, kolme jälkimmäistä on sentään saanut Lahden kylkeen kuvailevampaa tekstiä. Kaikki kirjat ovat kovakantisia. Viisi vanhinta kirjaa hyvin samankaltaisia sisällöltään, kooltaan ja taitoltaan, viimeisin Aika Lahdessa poikkeaa kuusikosta.

Ajallisesti esittelykirjat mahtuvat 41 vuoden sisään. Ensimmäinen kirja on vuonna 1946 perustetun Lahti-Seuran suuri ponnistus sodanjälkeisessä Suomessa, jolloin joelettiin jälleenrakennuksen aikakautta.
Viimeisin kirja on julkaistu 85-vuotiaan kaupungin kunniaksi vuonna 1990. Tuolloin oli päättymässä taloudellisesti menestyksekäs kausi; lama kuritti teollisuuskaupunkia kovalla kädelle.

Reilut 40 vuotta ei sinänsä ole pitkä aika, mutta tuona aikana Lahti kävi yhden historiansa radikaaleista muutoksissa: Lahti muuttui puutalokaupungista moderniksi liikekeskukseksi kivitaloineen ”amerikkalaisella vauhdilla”, vaikka luonnehdinta oli käytössä jo ennen sotia.

Lahti on etsinyt itseään ja paikkaansa; kirjat avaavat sen Lahden ja lahtelaisuuden minkä tunnistamme.

Ote Lahti-Seuran kirjaston kirjoista. Kirjoja voi lainata Lahti-Seuran jäsenet.

Huomionarvoista on se, että vanhimmat kirjat ovat monikielisiä. Suomenkielen lisäksi (kuva)tekstit ovat ruotsiksi ja englanniksi, mutta myös venäjäksi, saksaksi ja jopa unkariksi.

Muita tärkeitä kirjoja ovat Unto Tupalan ja Pertti Hammarin Niin oli ennen, entäs nyt (1996), jossa vertaillaan entistä ja nykyistä.
Lisäksi Hammar on julkaissut Lahdesta kaksi muutakin tyylikästä kuvakirjaa eli Muistikuvia Lahdesta (2005) ja Kylästä kaupungiksi (2014) sekä Vääkystä Kanava keskellä kylää (2019).

Kuvapainotteisia tietokirjoja ovat sellaiset Tupalan mestariteokset ovat Kun Lahti rakennettiin (1994) ja Lahden rakentaminen jatkui (1998) sekä Lahden kaupunginmuseon Selvitys lahden sodanjälkeisestä rakennusperinnöstä (2012).

Pienempiä, pehmeäkantisia kuvakirjoja ovat Lahden kaupunginmuseon julkaisema Arjen kauneus (2007). Sen runkona toimii Markus Henttosen ottamat valokuvat, mutta yhtä lailla kirja on lahtelaisuutta pohdiskeleva.
Lahti Suomi – Finland -valokuvavihkonen on ilmeisesti vuoden 1978 MM-hiihtojen mainoslehtinen, jossa kerrotaan myös Lahden kaupungista. Se on hyvä tasoinen nelivärijulkaisu. Julkaisuvuotta ei ole mainittu, lehti lienee vuodelta 1977.

Muista kirjoista (joita ei ole seuralla) mainittakoon Nastolasta on
Erkki Hämäläisen toimesta julkaistu teokset Näkymiä Nastolasta I (1999) ja II (2012). Lisäksi Kulttuuriklubin julkaisema Harald Olausen kuvittama Lahti-valokuvakirja on mielenkiintoinen tuttavauus vuodelta 2018. Kirjaa en ole nähnyt, mutta se on luettavissa e-kirjana täällä.

Myös ensimmäinen kuvakirja Lahdesta oli Lahti-Seuran kustantama ja julkaisema. Hiljattain Lahdesta ilmestyi ensimmäinen karttakirja, jonka julkaisemisessa on mukana Lahti-Seura. Päävastuun kantoi Kustannusosakeyhtiö AtlasArt.
Mainittakoon tässä yhteydessä että parhaillani olen työstämässä omista valokuvistani Tunnelmia Lahdesta -nimistä kirjaa.

Lahti-Seuran jäsenillä on mahdollisuutta lainata seuran hallussa olevaa kirjallisuutta.

Lahti (Lahti-Seura, v. 1949)

Kirja on Lahti-Seuran kustantama vuodelta 1949. Seurahan oli perustettu vasta kolme vuotta aiemmin, joten kirjan on täytynyt olla taidonnäytel ja voimainponnistus nuorelta yhdistykseltä. Kirjassa on 27 eri valokuvaajan kuvia, jotka kaikki ovat mustavalkoisia. Kannen vaakunan säteet ovat painettu punaisella. Sivuja kirjalla on 156 ja teos onkin esitellyistä kirjoista laajin. Toimituskuntaan kuului Toivo Kauppinen, Ensio Partanen, Eino Soidinsalo, Mauno Vuorinen ja A. O. Väänänen. Tuhannen kirjan numeroidun erikoispainoksen arviokappale on nro 2.

Kirjassa on kaupungin esittely ja kuvatekstit suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Ensimmäinen kuva on Hollolan kirkossa sijaitseva Madonna-patsas. Kuvateksti kertoo: ”Vanha Hollolan pitäjä on Lahden kaupungin historiallinen äidinsyli.”

Kirja lienee ollut esikuvana monelle myöhemmin ilmestyneelle kuvateokselle. Toki kuvakirjoissa tuskin on kovinkaan paljon eroja muutenkaan. Kuvien määrä ja toimituksellinen työ tässä Lahti-kirjassa on poikkeuksellisen ammattimaista ja laajaa. Lahtea, lahtelaisia ja lahtelaisuutta käsitellään kirjassa laajalti. Kuvia aukeammalla on pääosin kahdesta viiteen. Klassikkoteos ja suunnannäyttäjä.

Lahti (Lahden kaupunki, v. 1955)

Viisikymmentä vuotta täyttävän Lahden kaupunki omisti teoksen ”Tasavallan presidentti J. K. Paasikivelle kauppalakautensa ansioituneelle kunnallismiehelle”.
Kuvien päävastuu kuuluu Eino Mäkiselle vaikka toiseksi kuvaajiksi kirjan lopussa kerrotaan olevan A. J. Taskinen. Avustavia kuvaajia on seitsemän, joista mainittakoon Erkki Halme ja Kai R. Lehtonen. Historiaosuudessa (suomen lisäksi ruotsiksi ja englanniksi) on kaksi kuvaa kauppala-ajoilta (v. 1880, 1893 ja 1905). Lukijaa valistetaan myös mihin Lahden kylän sijoittuu nykyisellä (v. 1955) keskusta-alueella.

Myös tämän kirjan valokuvat ovat mustavalkoisia ja kirjan lopussa on englanninkielinen kuvahakemisto. Kuvatekstit kahdella ovat kotimaisella kielellä. Tässä kuten edellisessäkin kirjassa typografia on J.K. V. Paasion. Toimituskuntaan kuului Olavi Kajala, Yrjö Koskien, Oskari Lehtonen, Väinö J. Lehto ja Niilo Pitkäsilta. Teksti on Matti Kurjensaaren.

Kirjan suomenkielinen esipuhe poikkeaa hieman muiden kirjojen tyylistä. Se ei ole historiallisten tapahtumien kertaamista vaan enemmänkin runollinen, vertauskuvallinen ja maalaileva, huokune positiivista henkeä, itseluottamusta ja katsetta tulevaisuuteen. Se päättyy kappaleeseen: ”Viisikymmentä vuotta ei aikamittana ole paljon kaupungin historiassa. Lahti on kuitenkin ennättänyt luoda uuden kaupunkityypin, joka jo nyt elättää yli yhden prosentin koko kansan väkiluvusta. Se on esikuvaton, itsenäinen ilmestys vanhempien kaupunkitovereittensa joukossa.
Lahden henki on optimistinen ja valoisa. Sitä eivät rasita säätyennakkoluulot. Kaupunki on kiireestä kantapäähän oman vuosisatamme tuote ja tunnustaa sen itse ilomielin.”

Kirjan sisältö noudattelee hyvin paljon vuoden 1949 kirjaa. Kirja esittelee merkittäviä paikkoja, tapahtumia, rakennuksia, elinkeinoja, urheilua ja kulttuuria jne. Aukeamalla on pääosin 3-4 valokuvaa, joskus viisi. Havainnollistavia yleiskuvia kaupungista sekä tyylikkäitä lähikuvia rakennuksista ja ihmisistä toimissaan. Tasapainoinen kirja aiheiltaan ja taitoltaan, sivuja on 92.

Lahti (Lahden kaupunki, v. 1963)

Kirja on pääosin mustavalkokuvin, mutta sisältää myös muutamia värivalokuvia. Hyvin samantyyppinen kuin vuoden 1955 kuvakirja. Alku noudattelee lähes samaa kaavaa: Historia (vanhoine kuvineen) myös ruotsiksi ja englanniksi, jonka jälkeen samanlainen karttakuva ja Hollolan kirkko. Historiaosuus on tyypillinen, jossa käsitteet, tapahtumat ja vuosiluvut ovat mainittu kronologisesti.

Kirjan toimituskuntaan kuului Antero Nurminen, Pentti Mäkinen, Niilo Savutie, Osmo Vesiranta, Toini Vuorenjoki. Tekstit ovat Olli Järvisen, kuvatekstit ovat kotimaisten lisäksi englanniksi.

Kirja on sisällöltään väljempi kuin kaksi aiempaa; kuvia on aukeamalla pääosin kaksi. Kirjassa sivuja on 96. Tyylikäs kirja ja kertoo 1960-luvun alun Lahdesta selkeästi.

Lahti ennen ja nyt (Lahden kaupunki, v. 1980)

Lahden kaupungin 75-vuotisjuhlateos. Kirjan avaa Lahden kuvateostoimikunnan puheenjohtaja Antti Raipala: ”Toivottavasti 75-vuotias osaa antaa arvoa omille juurilleen ja on jo saavuttanut oman persoonallisen ilmeensä.”

Muihin tässä käsitellyihin kirjoihin ero on siinä että kirja on teemoitettu. Aiheet ovat toki muistakin kirjoista tuttuja, mutta nyt ne on järjestetty selkeästi omiksi aiheikseen. Kuvien yhteydessä tekstit ovat suomeksi, mutta kirjan lopussa teksit ovat ruotsiksi, englanniksi ja venäjäksi.

Kirjan kaikki kuvat ovat mustavalkoisia ja ne ovat pääasiassa Lahden kaupunginmuseon kuva-arkistosta, mutta huomattava osa myös Lahti-Seuran arkistosta sekä yksityiskokoelmista.

Lahti ennen ja nyt on informatiivinen ja kasvavaa kaupunkia monipuolisesti esittelevä teos. Sivuja on 128.

EI KANSIKUVAA SAATAVILLA

Lahti kaupunki ja sen asukkaita (Lahden kaupunki v. 1983)

Kirjan tekstit ovat peräti kuudelle kielelle: suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, saksaksi, venäjäksi ja unkariksi. Olisi mukava tietää minkälaisen vastaanoton kirja on aikoinaan saanut noiden kieliryhmien edustajilta. Tietysti kiinnostavaa olisi myös tietää lahtelaisten suhtautuminen kirjaan. Se lienee positiivinen… (toteamus, ei kysymys).

Valokuvat ovat värillisiä ja ne on Juhani Vainion ottamia, tekstit ovat Kari af Hällströmin. Toimituskuntaan kuului Juhana Kurki-Suonio, Erkki Hölttä, Olli Pessala, Hans-Olof Walamies, Einari Vuosi ja Esa Juurela.

Kooltaan kirja on kuusikon pienin kirja. Vaikka kannen kuva on myös suhteessa kannen kokoon on pienin, kuvituksessa on käytetty tehokeinona isoa Lahti-tekstiä.
Muihin verrattuna aukeamilla on keskimääräisesti eniten kuvia, joskus jopa kuusi. Pienillä kuvilla onkin saatu mukavaa elävyyttä ja yksityiskohtia ja kirja ei tunnu liian täydeltä. Sivuille jää silti paljon tilaa ja tuo tasapainoisuutta kokonaisuuteen. Kuvatekstejä on harvakseltaan eikä edes kaikilla aukeamilla. Se on tietysti ajoittain hyvä ratkaisu; kuvahan kertoo mitä sen tarvitsee kertoa. Toki kirjan lopussa kuvia avataan viereskielisille lukijoille.

Kirjaa on mukavaa katsella ja jälleen yksi hieno teos kaupungistamme tietyltä ajalta jälkipolville esiteltäväksi. Sivuja on 128.

Aika Lahdessa (Lahden kaupunki 1990)

Aika Lahdessa on ryhmän ainoa kirja vaakaformaatissa. Kansi on hieman samalla tyylillä toteutettu kuin vuoden 1983 kirja. Valokuvat ovat Tapio Ruokorannan ja teksti Risto Ahdin. Toimituskuntaan on kuulunut Timo Pohjansalo, Ulla Aartomaa, Esa Juurola, Martti Keränen, Pirkko Perkiö, Heikki Talvenmaa ja Ulla Heijari.
Kirja on myös sisällöltään erityyppinen sillä aukeamalla on enimmillään kaksi kuvaa. Kuvatekstit koostuvat Ahdin kirjoittamasta runoudesta, kuten tämä aloitusteksti: ”On juhlittava, tyhmän ja merkityksettömän päivän kunniaksi: eikö riitä juhlan aiheeksi se, että näen talon pilviä vasten, että auton kromi kiiltää, että katulamput palavat, että Lokakuu on lokakuu. On juhlittava, jokainen hetki, on iloittava! Juhlalla ei ole muuta nimeä kuin muisti, kunnia, syntymä, kuolema, ja näkeminen”.

Kirja lähentelee enemmän taidevalokuvakirjaa, mutta on silti jälleen osoitus arjen kuvaamisen tärkeydestä.
Sivuja on 104.

Marraskuun ensimmäinen päivä vuonna 1869

Lahden vaakuna – Tulta iskevä junanpyörä

Lahti sai rautatien 1.11.1869 kun Pietarin radan osuus Riihimäki-Lahti rautatie avattiin virallisesti. Tuosta tapahtumasta tulee kuluneeksi 150 vuotta.
Aimo Halila tiivistää asian hyvin Lahden historia -teoksessa, jossa hän kuvaa rautatien tulemisesta Lahteen:
”Rakennustyöt edistyivät niin nopeasti, että syyskuussa 1868 Riihimäen-Lahden ratapenger oli valmis ja elokuussa 1869 veturi ensi kerran saapui Lahteen. Samanaikaisesti Lahden aseman ratapihatöiden kanssa rakennettiin liikenteen kannalta avainasemassa oleva satamarata Vesijärvelle, ei kuitenkaan Lahden kylän rantaan, joka oli ’poikkeuksellisen matala, savirantainen lahdelma’, vaan etäämmä, Kariniemen pohjoispuolelle. Riihimäen-Lahden rata, myös Lahden satamarata avattiin juhlallisesti liikenteelle 1.11.1869, Viipurin-Pietarin liikenne alkoi 1.2.1870 ja radan muun osan 11.9.1870.”

Marraskuun ensimmäinen päivä on merkittävä myös muillakin tavoin Lahdelle. Päivälleen tasan 36 vuotta Riihimäki-Lahti-rautatien avaamisesta Lahden kauppala sai kaupunkioikeudet.

Järjestyksessään kolmas rautatieasemarakennus valmistui vuonna 1935. (Kuva: Lahden Kaupunkiympäristö)

Vesijärven asema ja satamarautatie valmistuivat 1869. Asemarakennus on sittemmin laajennettu kaksi kertaa. Suojeltu satamarata purettiin Jalkarannantieltä satamaan v. 1994 ja väliltä Jalkarannantie-Salpausselänkatu v. 2006. Kuva on otettu 1990-luvun alusta, jolloin teollisuustoiminta on hiljattain loppunut. (Kuva: Lahden Kaupunkiympäristö)

Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry:n sivustolle kerätään vuoden 2020 aikana toteutettavia rautatieaiheisia tapahtumia.
> Pietarin rautatie 150 vuotta

Lisää aiheesta:

VR:n virkamiehelle kävi ”pikku kömmähdys” (ESS 1.11.2019)

Lahden satamarata
Sibeliusrata Lahteen

Rautatiekulttuurin vaalimista
Kotiseutu ja pienoisrautatiet
Lahden matkailuvalttina kiskot
Museojunakalusto Lahden seudulla


Lahden kaupungin perustaminen
Tulipyörä – Lahden vaakuna

Kadonnut Ilomäki

Hollolan Lahti -lehdessä 3/2018 oli laatimani yhteenveto Länsiharjun koulun alkutaipaleesta. Jutun yhteydessä oli harvinainen valokuva (Lahden kaupungin kuva-arkisto), näkyi mm. Kullankukkula ja kadonnut Iiliäislampi. Valokuva oli otettu etelään Ilomäen rinteeltä arviolta 1920-luvulla.

Kartassa näkyy soranottopaikka, johon johtaa pistoraide. Osakartta: Lahden Kaupunkiympäristö

Mikä on Ilomäki? Lahden Paikannimistö -kirja kertoo kyseisestä mäestä seuraavaa: ”Mäki (Ilomäki), joka oli aiemmin lähes yhtä korkea kuin Radiomäki. Sittemmin mäki on madaltunut, kun siitä on ajettu hiekkaa.” Mäellä on pidetty aikoinaan juhannusjuhlia, kuten viereisellä Kullankukkulallakin. Mäkeä tai osaa Ilomäestä on kutsuttu Santamäeksi. Liekö se uudempi nimi?

Oheisessa topografisen kartan osassa näkyy hyvin miten mäkeä on käytetty soran ottoon. Iso osa mäestä on hävinnyt, muistutuksena vain jyrkkä hiekkareuna, joka sekin tulisi myöhemmin häviämään. Havaintoni mukaan (Ilo)mäestä on jäljellä Helsingintien ja Vähätalonkadun välissä oleva kohouma. Entisen mäen jyrkkyys on nykyäänkin ha vaittavissa hyvin Kullankukkulanpolun ja Rahikankadun välillä kulkevan Tanhupolun kohdalla. Tosin en tiedä, tukeeko geologia havaintojani eli onko nuo mainitsemani kohteet laskettu aiemmin Ilomäen osiksi. Silmämääräisesti asia olisi näin.

Selailtuani internetissä Finna-palvelua silmiini osui useita mielenkiintoisia kuvia Lahden ratapihalla sijaitsevista puuaumoista. Kuvat ajoittuvat vuosille 1920-25, joten se ajoittuu
samoihin aikoihin ylläolevan kartan kanssa. Yksi sarjan kuvista on otettu Selänmäeltä Ilomäen suuntaan. Siinä olevat puuaumat ovat kuvan edustalla pääosassa, mutta niiden takana avautuu mielenkiintoinen maisema, kovin erilainen kuin mitä se on nykyään. Rautatietä ylittävää maantiesiltaa ei tuolloin ollut vaan paikalla oli tasoylikäytävä. Tie kulki etelään mäkeä ylös nykyistä Vähätalonkatua pitkin. Kuvan perusteella mäkihän on ollut nykyisen Helsingintien kohdalla hyvin jyrkkä. Tuolloin kadun nimi oli Hennalankatu, joka kulki Mytäjäisistä kasarmille.

Starkin alue vuonna 2009 (Kuva: Sauli Hirvonen)

Starkin alue vuonna 2019 kun rakennukset on purettu (Kuva: Sauli Hirvonen)

Lahdesta suoraan Helsinkiin johtanut maantie valmistui vuonna 1955 ja samalla valmistui radan ylittävä silta. Sittemmin sitä kutsuttiin Starkin sillaksi, viereisen Starckjohannin varaston mukaan. Ylemmästä kuvasta löytyy rautatien lisäksi muutakin tuttua. Oikealla radan kaarteessa on ratavartijantupa, joka on yhä nykyäänkin samalla paikalla. Molemmissa kuvissa alueen täyttää hiekka, tosin alemmassa kuvassa ta-
saisena kenttänä. Kuvien ottamisen välissä on tapahtunut paljon: Mäki on kadonnut, teollinen toiminta on loppunut ja teollisuus- ja varastorakennukset ovat purettu. Länsiharjun koulu näkyy entisen mäen takana. Alueelle nousee uusia taloja sadoil-
le asukkaille. Alueen nimeksi tulee Vahva-Jussi, Starckjohannin perustajan mukaan.

Artikkeli on julkaistu Hollolan Lahti -lehdessä 2/2019

Lahti-Järvelä-Lahti (kesäretki 2/2)

Lähtö Lahden aseman raiteelta 4. Junaa odotellassa oli hyvää aikaa ”räpsiä” kuvia.

Kesän retkeilyt jatkuivat seuraavana maanantaina (15.7.) sunnuntaisen Nastola-matkan jälkeen. Tällä kertaa suuntasin taajamajunalla toiseen suuntaan eli Järvelään. Matka sinne kestää 17 min ja hinta on vain 2,30 euroa suuntaansa. Sopiva kohde ja erityisen siitä tekee aseman seutu. Asema kuuluu Järvelän taajamaan, joka siis sijaitsee Kärkölän kunnassa. (Tässä vaiheessa huomio, että olen Järvelästä kirjoittanut aiemminkin, mutta en ehkä muista missä julkaisin sen. Linkitän sen toki kun löydän sen).

Järvelässä sijaitsee Koskisen Oy:n puutuoteteollisuuteen keskittyvä tehdas. Puuta sinne kuljetetaan mm. junalla Venäjältä. Palaan siihen tuonnempana. Mielenkiintoiseksi Järvelän ratapihan tekee ylipäänsä sen kokonaisuus ja niistä erityisesti teollisuuden vielä käytössä olevat sivuraiteet. Lahti-Riihimäki -radalla sivuraiteet ovat käyneet vähiin. Asemarakennus on ollut jo tovin yksityisessä omistuksessa. Talon tuiman oloinen vahtikoira otti nytkin matkustajat vastaan. Onneksi aidan toisen puolen. Tein yleissilmäyksen asemalla ja siitä astelin – en lähimpään – vaan toiseksi lähimpään ravintolaan. Nautiskelin täyteläisen oluen ja somettelin puhelimelle. Olut oli varsinainen matkan tarkoitus, mutta koska paluujunaan oli aikaan reilusti, käyskentelin takaisin asemalle.

Raakapuuvaunuja. Molemmat pistoraiteet ovat saaneet uusia pölkkyjä ja uutta sepeliä. Takana vasemmalla Järvelän rautatieasemarakennus.

Kuten jo aiemmin hehkutin, ratapiha on kiinnostava, onhan siinä vielä neljä läpiajattevaa raidetta, joista kolme on sähköistetty. Neljännellä raiteella ilmeisesti lastataan sepeliä. Koskisen Oy:n käytössä ovat kaksi sivuraidetta, joista toinen on aiemmin mennyt meijerille ja toinen kiersi aikoinaan Hähkäjärven toisen puolen. Nyt se päättyi muutaman sadan metrin päähän vaihteesta. Toisella raiteella oli toistakymmentä venäläistä raakapuuvaunua, joista suurin osa oli tyhjätty. Molempia raiteita on kunnostettu, ts. vaihdettu pölkkyjä ja lisätty tukevuutta sepelillä.

G-juna Riihimäelle.

Mukava piipahtaminen naapuriin, sääkin suosi. Retkeen kului noin kaksi tuntia.