Lahti-Järvelä-Lahti (kesäretki 2/2)

Lähtö Lahden aseman raiteelta 4. Junaa odotellassa oli hyvää aikaa ”räpsiä” kuvia.

Kesän retkeilyt jatkuivat seuraavana maanantaina (15.7.) sunnuntaisen Nastola-matkan jälkeen. Tällä kertaa suuntasin taajamajunalla toiseen suuntaan eli Järvelään. Matka sinne kestää 17 min ja hinta on vain 2,30 euroa suuntaansa. Sopiva kohde ja erityisen siitä tekee aseman seutu. Asema kuuluu Järvelän taajamaan, joka siis sijaitsee Kärkölän kunnassa. (Tässä vaiheessa huomio, että olen Järvelästä kirjoittanut aiemminkin, mutta en ehkä muista missä julkaisin sen. Linkitän sen toki kun löydän sen).

Järvelässä sijaitsee Koskisen Oy:n puutuoteteollisuuteen keskittyvä tehdas. Puuta sinne kuljetetaan mm. junalla Venäjältä. Palaan siihen tuonnempana. Mielenkiintoiseksi Järvelän ratapihan tekee ylipäänsä sen kokonaisuus ja niistä erityisesti teollisuuden vielä käytössä olevat sivuraiteet. Lahti-Riihimäki -radalla sivuraiteet ovat käyneet vähiin. Asemarakennus on ollut jo tovin yksityisessä omistuksessa. Talon tuiman oloinen vahtikoira otti nytkin matkustajat vastaan. Onneksi aidan toisen puolen. Tein yleissilmäyksen asemalla ja siitä astelin – en lähimpään – vaan toiseksi lähimpään ravintolaan. Nautiskelin täyteläisen oluen ja somettelin puhelimelle. Olut oli varsinainen matkan tarkoitus, mutta koska paluujunaan oli aikaan reilusti, käyskentelin takaisin asemalle.

Raakapuuvaunuja. Molemmat pistoraiteet ovat saaneet uusia pölkkyjä ja uutta sepeliä. Takana vasemmalla Järvelän rautatieasemarakennus.

Kuten jo aiemmin hehkutin, ratapiha on kiinnostava, onhan siinä vielä neljä läpiajattevaa raidetta, joista kolme on sähköistetty. Neljännellä raiteella ilmeisesti lastataan sepeliä. Koskisen Oy:n käytössä ovat kaksi sivuraidetta, joista toinen on aiemmin mennyt meijerille ja toinen kiersi aikoinaan Hähkäjärven toisen puolen. Nyt se päättyi muutaman sadan metrin päähän vaihteesta. Toisella raiteella oli toistakymmentä venäläistä raakapuuvaunua, joista suurin osa oli tyhjätty. Molempia raiteita on kunnostettu, ts. vaihdettu pölkkyjä ja lisätty tukevuutta sepelillä.

G-juna Riihimäelle.

Mukava piipahtaminen naapuriin, sääkin suosi. Retkeen kului noin kaksi tuntia.

Lahti-Nastola-Lahti (kesäretki 1/2)

Kevyehkö kesäretki suuntautui eräänä sunnuntaina (14.7.) Nastolaan. Tällä kertaa ei tosin Uuteenkylään, kuten monesti aikaisemmin. Olen asunut joskus aikoinaan siellä muutaman vuoden ja eräästä Uudenkylän vierailusta olen kirjoittanut vuonna 2017. Nyt matka suuntautui Nastolaan ja tarkemmin Nastolan kirkonkylään, joka on kunnan entinen hallinnollinen keskus.

Matka alkoi Lahden rautatieasemalta eli matkakeskuksesta, johon saavuin hyvissä ajoin ennen junan lähtöä. Pyöräni jätin asemalle, josta noukkisen sen matkan päätteeksi. Aikainen saapuminen oli harkittua, sillä saisin muutaman kuvan aseman ympäristöstä, joka on parhaillaan muutostöiden alla. Postin talo ja tullirakennukset ovat purettu ja alueelle – Mannerheimintien molemmin puolin – nousee lähivuosina uusia rakennuksia.

Aseman vieressä ollut postitalo on purettu.

VR:n lippuautomaatit olivat pimeänä, mutta vastaan kävelleet junankuljettaja ja konduktööri neuvoivat R-kioskille, josta sain ostettu 3 euron hintaisen lipun Nastolaan. Junana oli Sm2, joita on vielä jonkin aikaa käytössä, ennen niiden liikenteestä poistamista ja romuttamista. Jo nyt näillä junilla matkustettaessa on koettavissa jonkinasteista nostalgiaa.

Sm2 Lahden asemalla.

Kymmenen minuutin matkan jälkeen hyppäsin (astuin) junasta Nastolan aseman laiturille. Räpsin muutaman kuvan asemanseudusta. Eräs havaintoni oli mm. se, että pohjoispuolen paikoitusalue näyttää olevan paikallisen nuorison suosiossa, ainakin ”poltetun kumin” määrän perusteella.
Matka jatkui Pysäkkitietä pitkin matka jatkui Nastolan kirkon suuntaan. Matkan varrella oli teollisuutta ja olipa entinen kauppa näyteikkuinoineen. Sellaisia näkyi erityisesti Villähteellä.

Vanha kauppa Pysäkkitiellä.

Ennen kunnantalolle menoa, katselin kirkonkylässä ympärilleni. Eri-ikäisiä kerrostaloja, joiden katutasossa oli liiketiloja. Kirkon likellä oli (vielä) puutaloja. Hieman syrjemmässä on muutakin nähtävää kuten Taidekeskus Taarasti, Matinpalomuseo ja kotiseutumuseo. Näihin kohteisiin en tällä kertaa suunnannut.

Kun antoi katseensa viipyä alueella, huomasi sen olevan tavallaan oikein idyllinen, seesteinen ja kerroksellinen. Alueen rakennuskanta muodostunut ajansaatossa, jonka sydän on ollut tietenkin kirkko vuodesta 1804 lähtien.

Piipahdin paikallisessa ravintolassa nauttimassa kahvit, jonka jälkeen kävin Nastolan komeassa kirkossa. Se oli tosin huputettu; se saa uuden maalipinnan kesän aikana. Kävin sisälläkin. Ensimmäisen kerran Nastolan kirkossa tuli käytyä muutama vuosi sitten Lahden seudun oppaiden järjestämässä Nastola-kierroksella.

Nastolan kirkko.

Kirkon jälkeen olikin vuorossa varsinainen kohde eli Nastolan entinen kunnantalo, joka jäi tyhjilleen vuoden 2016 kuntaliitoksen vuoksi. Nastola-seuran toimesta rakennus on herännyt tänä kesänä uuteen eloon kulttuurille (ESS 17.1.2019). Kunnantalon kesän ohjelmisto on nähtävillä täällä.

Entinen kunnantalo.

Sunnuntai-iltapäivän ohjelmaan kuului musiikkiesitys ja Matti Oijalan esitelmä Nastolan paikannimistöstä, joka oli matkan varsinainen tarkoitus.
Ennen esitelmää tutustuin tiloissa olevaan taidenäyttelyyn. Moniin rakennuksen huoneisiin oli ripustettu erilaista ja eritasoista kuvataidetta, josta erityisesti jäi mieleen Sami Funken valokuvanäyttely. Näyttely sisälsi runsaasti tyylikkäitä kuvia autioista ja rapistuvista rakennuksista. Taiteilijaesittelyssä hänestä kerrotaan seuraavaa:
”Hevonen oli Beethovenin aikana merkki vauraudesta ja asemasta ja sellainen piti myös säveltäjän saada, vaikkei mikään hevosmies ollutkaan. Koska hevonen kaikessa komeudessaan jäi hoitamatta ja ruokkimatta, se ennen pitkää sairastui ja kuoli.
Sami Funken kuvasarja hoitamattomista, aikansa komeista ja merkittävistäkin rakennuksista kuvaa tämän päivän Beethoovenin hevosta. Upeat rakennukset tyhjenevät, ne hylätään ja jätetään hoitamatta. Sitten koittaa päivä, jolloin niille ei enää voi tehdä mitään, ne kuolevat ja katoavat vähitellen luonnon valtaamina tai nopeasti moukaroituna tiilikasoiksi. Viiltävän kauniit kuvat herättävät tunteita, välinpitämättömyys raivostuttaa, mutta pysähtyneisyys vanhojen rapistuneiden talojen pihoissa tyynnyttää.”

Arkkitehti Matti Oijalan esitelmä “Nastolan vanhat paikannimet kertovat” kiinnosti sen verran paljon, että entinen valtuustosali oli väkeä täynnä ja vähän enemmänkin.
Oijalahan on tutkinut vanhojen paikannimien alkuperiä, aihe on kiinnostava, mutta myös haastava. Nimistön selvittäminen vaatii historian ja etymologian tuntemusta sekä tietysti oman paikkakunnan ominaispiirteiden tunnistamista.

Matti Oijalan esitelmä.

Monesti sanojen alkuperä voidaan vain pitää oletuksina ja nimistön tutkimus on myös
todennäisyyksien arviointia, toisiaan spekulaatioita, jopa arvailua. Oijalan mielenkiintoista esitystä oli miellyttävä kuulla. Yhteenvetona, että Nastolan paikannimistössä on vaikutteita idästä ja lännestä.

Tulevia muita mielenkiintoisia tilaisuuksia ovat 28.7. “Rakennetun ympäristön historiasta Nastolan kirkonseudulla” -esitelmä (arkkitehti Erkki Aarti kertoo) sekä 8.8. “Tyhjenevät tilat ja niiden uusi elämä” -dialoginen paneeli. Keskustelemassa kaupunginjohtaja Pekka Timonen, hallituksen pj. Jorma Ollila, tj. ja rock-ikoni Sipe Santapukki, Arkkitehtiliitto SAFAn pj. Henna Helander ja nastolalaislähtöinen arkkitehti Erkko Aarti. Keskustelun vetää yrittäjä ja konsultti, nastolalaistaustainen Jarkko Lehtopelto.

Esitelmän jälkeen kävelin linja-autopysäkille, ja ajoitus oli hyvä, sillä jo bussi numero 4 otti meidät matkustajat kyytiin kirkon edestä. Hinta oli 4,70 euroa ja matkakin kesti kauemmin kuin junalla. Mutta mikäs siinä oli katsellessa nauhataajaman maisemia.

Iiliäinen – kadonnut lampi

Lahdessa on ollut paljon pikku lampia ja suppia, jotka ovat kadonneet rakentamisen yhteydessä. Mainittakoon mm. nykyisen jäähallin kohdin ollut lampi sekä Sopenkorvessa ollut Pörssinpassi. Alueen tunnetuimpia lienevät Mytäjäinen ja Häränsilmä. Käsittääkseni Mytäjäisen eteläreunaa tosin täytettiin radan rakentamisen yhteydessä.

Näin entisenä etelälahtelaisena yksi kiinnostava kohde on Länsiharjun koulun vieressä sijainnut, jo nyt kadonnut Kullankukkulanlampi tai Iiliäislampi, josta on virallista tietoa niukalti. Lampi oli ilmeisesti syvä ja sen pinta-alaksi on mainittu 4000 neliömetriä. Lopulta suo ja lampi kuivatettiin ja täytettiin. Lahden Paikannimistö kertoo, että lampi olisi täytetty ennen koulun rakentamista: “ Illiäinen/Iiliäispassi, Kullankukkulanlampi. Entinen suurehko ja syvä lampi, jossa oli iiliäismatoja. Lampi täytettiin v. 1928 ja paikalle rakennettiin myöhemmin Länsiharjun koulu.” Ehkä vain osa lammesta täytettiin, sillä lähes umpeenkasvanut lampi oli vielä 1930-luvulla olemassa, sillloin kun koulu oli jo aloittanut toimintansa. Lampea muistelee kaksi koululaista Länsiharjun koulu 125 vuotta -kirjassa, joista alla poimintoja.
Jossain muistitiedoissa mainittiin, että lopullisesti lampi katosi 1950-luvun aikana.

Lampi näkyy kuvan keskellä. Osasuurennos kartasta 1898-1903. (Kartta Lahden kaupunki, kaupunkiympäristö)

Itselläni on lampeen liittyviä muistikuvia 1980-luvulta. Tuolloin lampea ei siis enää ollut, mutta rannan muodot olivat selvästi nähtävissä, osittain vielä tänäänkin. Lammen paikalla oli tuolloin ruohittunut hiekkakenttä, joka toimi meidän koululaisten pelikenttänä. Sittemmin kenttäkin on hävinnyt uudisrakennusten tieltä.

Aino Marola: Hytkyttelyä suopassissa

“Vanhan koulun lähellä oli suopassi. Siellä mulittiin. Siinä suonsilmäkkeessä oli mukava hytkytellä, kun se antoi perää. Siellä oli ihan avovettäkin. Meillä oli ihan sellainen tapa, että opettaja huusi meille monta kertaa: ’Tulkaa jo pois sieltä!’ Kun kastui, liitutaulun takana oli uuni, missä sai vaatteita kuivatella. Taulut oli silloin sellaisia liikuteltavia.

Pihalla oli opettajien kiusaksi toinenkin ongelma. Se viehätti kyllä meitä oppilaita, sillä suolla oli syksyisin karpaloita. Kun suo talvella jäätyi, sinne tehtiin luistinrata. Joskus hakattiin jäähän avanto ja laitettiin siihen lepän ranka. Sitä sitten pyöritettiin ja sieltä tuli ruohoja ja ruuttanoita.” (Länsiharjun koulu 125 vuotta, s. 31)

Pentti Heino: Iiliäispassi ja napakelkka

“Koulun piha rajoittui Iiliäislampeen ja sen ympärillä olevaan suohon, jonka jokainen tiesi sellaiseksi, että sinne uppoaa. Todennäköisesti suo oli ollut aiemmin lampea, joka oli hiljalleen maatunut umpeen reunoiltaan. Olihan se aikamoinen lätäkkö silloinkin. Talvellakin lammella oli touhua. Sinne oli rakennettu napakelkka. Siihen lammen jäähän pystytettiin tolppa, jossa oli 4-5 metriä pitkä aisa, jonka päähän pantiin mahakelkka. Sitten toiset työnsivät kelkkaa ympäri ja toiset olivat kyydissä. Se oli sellainen harrastus, mitä ei harrastettu paljonkaan välitunnilla. Kun koulu oli päättynyt, niin reput heitettiin hankeen ja sinne mentiin leikkimään.”
Pentti Heino kertoo myös, että Kullankukkula toimi hyppyrimäkiharrastuksissa: ”Ihan Kullankukkulan huipulta otettiin vauhtia ja Iiliäislammen jäälle se sitten pysähtyi.” (Länsiharjun koulu 125 vuotta, s. 45)

Sauli Hirvonen:

“Omana kouluaikana 1980-luvun puolivälin jälkeen lammen paikalla oli ruohottunut hiekkakenttä, jossa mm. pelasimme jalkapalloa välitunnilla. Sittemmin kentälle on rakennettu koulun lisärakennuksia, viimeimpänä liikuntahalli. Omana kouluaikani kentän nousevat reunat eli entiset rantatörmät olivat vielä selkeästi nähtävillä. Kullankukkulan puoleinen törmä on vielä tänäpäivänäkin selkeästi nähtävissä, muut ovat hävinneet rakentamiseen liittyvissä maansiirtotöissä.

Koulun ympärillä oli ränsistyneitä puutaloja, joissa asui paljon ns. laitapuolen porukkaa. Autiotaloissa me pojat kävimme tekemässä kepposiamme. Viimeiset talot on taidettu purkaa viimeistään 1980-90-lukujen taitteessa.

Muistan myös aikoinaan kuulleeni sellaisen tarinan, että suosta oli joskus aikoinaan nostettu naisen ruumis. En muista keneltä kuulin moisen huhun, ja ehkä se oli kerrottu vain pelottelumielessä. Se toi kuitenkin oman jännityksensä, olihan ympäristössä vielä tuolloin purkua odottavia vanhoja autiorakennuksia.”  

Lähteet:
Länsiharjun koulu 125 vuotta (1996)
Lahden Paikannimistö (1994)

Länsiharjun koulu 1872-32

Vuonna 1866 annettiin kansakouluasetus, jonka pohjalta luotiin kansakoululaitos. Se antoi kunnille mahdollisuuden perustaa kansakouluja, tytöille ja pojille omat. Vuonna 1867 Hollolaan perustettiin yksityishenkilöiden toimesta ensimmäisen pojille tarkoitetun kansakoulun Uskilaan ja tytöille Hälvälään.

Kolmas Hollolan koulu avattiin 1.10.1871 Lahden kylään. Hovineuvos August Fellman perusti Lahden kylän koulun ja sijoitti sen omiin tiloihin, majatalona toimineeseen rakennukseen Jalkarantaan johtaneen tien alkupäässä.

Kauppala-aikana perustettiin Vuorikadun koulu, jonka tilat valmistuivat vuonna 1902. Kylän koulua alettiin kutsua Lahden Läntiseksi kansakouluksi vuonna 1910, kun Möysän koulu valmistui, jota kutsuttiin Itäiseksi kansakouluksi. Anttilanmäkin sai samana vuonna koulun, jota kutsuttiin Eteläiseksi.

Muita kouluja oli ollut Varikon koulu vuodesta 1881 ja Okeroisten koulu, joka valmistui vuonna 1902. Ilmansuuntaa osoittavista nimistä luovuttiin sotien jälkeen ja Lahden Läntisestä kansakoulusta tuli lukukautena 1945-46 Länsiharjun koulu.

Vuonna 1871 Lahtikin oli siis saanut oman kansakoulunsa, mutta varsinainen koulurakennus puuttui. Lopulta sopiva paikka löytyi (nykyisen) Hollolankadun varrelta. Rakennustarvikkeet ja -aineet hankittiin paikallisilta ja ne olivat tarkkaan mainittu Hollolan kuntakokouksen pöytäkirjasta. Koulurakennus valmistui vuonna 1873 ja nimettiin Lahden kylän kouluksi. Uuden koulun piiriin kuuluivat Vesikansan kylien lisäksi Okeroinen, Jalkaranta ja Messilä. Vuonna 1874 päätettiin rakentaa ulkorakennus, johon kuului navetta, aitta, liiteri ja käymälät. Talollisilta kerättiin jälleen rakennusaineet ja rahaa kannettiin myös veroäyrien luvun mukaan.

August Fellman rahoitti perustamaansa koulunsa ensimmäisenä vuonna yksin. Valtion osuuden saamisen ehtona oli, että opettaja oli seminaarin käynyt opettaja. Koulun ensimmäistä opettajaa ei tunneta, mutta toiseksi opettajaksi valittiin v. 1872 J.H. Silvonen, joka täytti pätevyysehdot ja valtionosuutta palkkaan saatiinkin. Vuodesta 1872 eteenpäin koulun rahoituksen järjestäminen siirtyi Hollolan kunnalle, ts. kerätä verot koulun ylläpitoon ja opettajan palkkoihin.

Silvonen hoiti toimeensa aina vuoteen 1900 asti. Perimätiedon mukaan hän oli myöhemmin kehunut, että “hänen koulustansa on lähtynyt monia suuria herrroja, kuten Hellstenin Kusti (valtioneuvos J. K. Paasikivi), valtion rautateitten pääjohtaja, valtioneuvos Ahonen ja monia muita”.

Hollolan kuntakokouksessa kesäkuussa 1883 hirsinen, talvella vetoisa, koulurakennus päätettiin laudoittaa ja maalata. Tulevina vuosina oppilasmäärien kasvaessa koulun tilat kävivät entistä ahtaimmiksi. Vuonna 1896 päätettiin rakentaa käsityöhuone, lisäluokka rakennettiin 1902 ja alakerran opettajien asunto otettiin koulukäyttöön vuonna 1907. Vuonna 1908 rakennettiin erillinen lisärakennus, jonka alakerrassa oli veistohuone ja yläkerrassa opettajien asunnot.

Vuosisadan alussa elettiin kuitenkin pula-aikaa ja koulujen talous oli tiukilla. Vuonna 1905 opettajat pyysivät koulun pihalle valopistettä, jotta pimeän aikaan iltavuoron oppilaita olisi ollut mahdollista valvoa. Pyyntö evättiin, sillä siitä olisi koitunut kohtuuttomia kustannuksia. Sähkövalo koululle saatiin vuonna 1917, vesiposti oli saatu jo aikaisemmin.

Sisällissodassa Lahden kylän kouluun osui tykinammus, jonka seurauksena opettajien asuinrakennus paloi. Palo tuhosi osan koulun arkistoa ja kylän toiminnasta ei ole vuosilta 1908-1915 paljonkaan tietoa. Koulun opettajien asuinrakennus tuhoutui ja koulurakennuksen siipirakennus vaurioitui pahoin. Koulunkäynti jouduttiin keskeyttämään. Johtokunta korjautti tuhoutuneen luokkarakennuksen välittömästi, uuteen opettajien asuinrakennukseen ei Hollolan kunnalta saatu varoja. Koulu olisi tarvinnut yhden luokkahuoneen lisää sekä voimistelusalin. Näihinkään varoja ei myönnetty, sillä oli odotettavissa että Hollolaan kuuluvia esikaupunkialueita tultaisiin liittämään jossain vaiheessa Lahden kaupunkiin.

Länsiharjun koulun rakennukset talvella 2008. Koulu peruskorjattiin ja pihalle valmistui mm. uusi liikuntahalli vuonna 2018. (Kuva Sauli Hirvonen)

Uusi koulurakennus

Esikaupunkialueiden liitosten vuoksi Hollolan kunta ei ollut suostunut rakentamaan uutta Läntistä koulua johtakunnan usein esitetyistä toiveista huolimatta. Kyseinen kuntaliitos oli tarkoitus toteuttaa vuonna 1933. Niinpä koulun johtokunta teki ehdotuksen lokakuussa 1929 Lahden kaupunginvaltuustolle että “ryhdyttäisiin toimenpiteisiin uuden kansakoulun rakentamiseksi kaupunkiin”.

Marraskuun kokouksessa kaupunki hyväksyi ehdotuksen ja asetti toimikunnan valmistelemaan uuden koulun rakentamista. Joulukuussa toimikunta päättyi ryhtyä suunnittelemaan koulutaloa. Suunnitelman pohjalta piirustukset laati kaupunginarkkitehti Kaarlo Könönen. Suunnitelma ei kuitenkaan kelvannut kouluhallitukselle ja rakennuksesta pyyhittiin yksi kerros pois. Rakennusta pidettiin liian suurena maalaiskyläkouluksi.

Hollolan kunta ja Lahden kaupunki neuvottelivat koulun rakentamisesta. Sovittiin, että Hollola rakennuttaa koulun ja hakee siihen valtionavut ja lainat. Lahden kaupunki hankkii tontin ja suorittaa koulun rakennustyön ja rahoittaa koulun siltä osin kun valtionapu ei riitä. Lisäksi Hollolan kunta saa käyttää koulua siihen asti kunnes esikaupunki on liitetty Lahteen. Tämän jälkeen koulu siirtyy lainoineen kaupungille. Hollolan kunnan valtuusto hyväksyi ehdotukset, mutta vaati, että Lahti korvaa Hollolalle kaikki Läntisen koulun ylläpidosta yli valtionavun aiheutuneet kustannukset ja sitoutuu ottamaan vastaan nykyisen koulurakennuksen yhteisen arviolautakunnan esittämästä hinnasta sekä suostuu käyttämään uuden koulun koulun rakennus- ja maanraivaustöissä puoliksi Hollolan kunnan työväkeä. Yhteisesti hyväksytty sopimus allekirjoitettiin 17.9.1930.

Uudelle koululle ostettiin tontti rautatien eteläpuolelta Sulo ja Eine Hilda Alestalolta Vähätalon tilasta. Tontin pinta-ala oli yli 16 000 neliömetriä, josta 4000 oli suoalue, joka myöhemmin kuivatettiin ja täytettiin. Tontin hinta oli 195 000 euroa. Kaupunginvaltuusto hyväksyi ensimmäisen rakennussuunnitelman, jonka kustannusarvio oli 4 860 000 markkaa. Kouluhallitus piti tätä liian kalliina ja vaati suunnitelman supistamista. Lopulta rakennuksen hinnaksi tuli 3 miljoonaa markkaa.

Koulurakennus rakennettiin arkkitehti Könösen piirustusten mukaisesti tukevarakentaiseksi. Rakennusaineena käytettiin pääasiassa tiiltä, kalkkia ja sementtiä. Varsinaisen opetuksen käyttöön tuli 10 luokkahuonetta, tyttöjen ja poikien käsityöluokat, juhlasali sekä ruokasali ja keittiö, jatkoluokille myös oma opetuskeittiö. Koulutaloon rakennettiin opettajille ja talonmies-vahtimestarille asunnot sekä oppilaille että asukkaille tarvittavat sosiaalitilat. Hammashoitola perustettiin koulun tiloihin vuonna 1937.

Koulu vihittiin 18. päivänä vuonna 1932. Syyslukukauden alussa oli koulussa 12 kansakoululuokkaa ja 4 jatkoluokka. Oppilaita oli ensimmäisenä vuonna 460 ja opettajia 12.  Koulu toimi alusta alkaen osittain kahdessa vuorossa, jatkoluokat iltaisin. Oppilasmäärä kasvoi vuosivuodelta. Vuonna 1937 oppilaita oli 547, kymmenen vuotta myöhemmin jo 878. Tuolloin luokkia oli 27 ja opettajia 30.

Artikkeli on julkaistu alunperin Hollolan Lahti -lehdessä 2/2018.
Jutun on koostanut Sauli Hirvonen ja se perustuu Länsiharjun koulu 125 vuotta -kirjaan (toimittanut Rauno K Kurki)

Länsiharjunkoulun saneeraus käynnissä elokuussa 2018. (Kuva Sauli Hirvonen)

 

Lue jutut: Iiliäinen ja Kullankukkula 

Länsiharjun koulussa

 

Kävellessäni eräänä päivänä Rautatienkadun Aleksis K. -kirjakaupan ohi, jäin tuttuun tyyliin katselemaan näyteikkunan tarjontaa. Ikkunallahan on esillä usein paikallishistoriaa käsitteleviä kirjoja. Kyseinen liike onkin rikastuttanut Lahti-Seuran kirjastoa jo monilla mielenkiintoisilla teoksilla. Sillä kertaa huomioni kiinnittyi kirjaan nimeltään ”Länsiharjun koulu 125 vuotta – Koulutyötä vuodesta 1877”. Kirja on julkaistu vuonna 1996 ja sen on toimittanut koulun silloinen rehtori Rauno K Kurki.

Suurin syy siihen miksi kiinnostuin kirjasta oli se, että kävin itse Länsiharjun koulun vuosina 1986-92, ja tuolloin rehtorina toimi Kurki. Kun aloitin koulunkäyntini, rakennuksessa oli alkamassa suuri remontti, sillä se oli päässyt huonoon kuntoon. Lisäksi koulua laajennettiin eteläpään uudisosalla. Se sulautui hyvin vanhaan koulurakennukseen. Myöhemminhän koulu on saanut pihalleen lisärakennuksia. Koulussa saatiin päätökseen vuonna 2018 laajamittainen peruskorjaus ja tontille nousi mm. uusi liikuntahalli.

Kirjassa mainitaan monia tuttuja henkilöitä, niin opettajia kuin oppilaitakin. Ensimmäinen opettajani oli Maija Poikolainen (os. Mutikainen). Hän oli opettajana vuodesta 1953 kunnes jäi eläkkeelle vuonna 1990. Kun siirrtyimme yläasteelle, viimeinen opettajamme oli kuudennen luokan keväällä Lahja Juntunen. Hän oli aloittanut 1971. Siihen väliin mahtui liuta sijaisia. Kirjassa on monia luokkatovereiden muisteluita. Monet heidän mainitsevat asioita, jotka muistan itsekin selvästi. Onpa kirjassa yksi kuva luokkahuoneestamme, jossa olen ilmeisesti itsekin, tosin selkä kuvaajaan päin. Muistan kaikkien kuvassa olevat henkilöt etunimeltään.

Noihin ala-astevuosiin mahtuu monia mielenkiintoisia muistoja, niin hyviä kuin toki ikäviäkin. Toivottavasti kuitenkin kasvattavia ja tulevaisuuteen jalostavia. Vaikken ollutkaan koulussa erityisen hyvä, ehkä keskitasoa tai alle, koin ala-asteen Länsiharjun koulun aikakauden antaneet hyvät eväät kohti tulevia koitoksia.

Sauli Hirvonen

Lahti kartalla

Parhaillaan tekeillä oleva Lahti kartalla -sivusto oli tarkoitus avata jo keväällä 2018. Projekti on edelleen kesken, mutta tavoitteena on saada se julkaisukuntoon kesän aikana. Aloite sivustosta tuli Juuso Lehtiseltä, joka oli aiemmin tehnyt mainion helsinkiennen.fi-sivuston. Palaveerasimme Lehtisen kanssa muutaman kerran viime vuoden lopulla sekä kesän alussa.

Lahtikartalla.fi:n idea on hyvin yksinkertainen. Runkona toimii kartat 1870-luvulta 1990-luvulle asti. Jokaiselle vuosikymmenelle on oma kartta tietyltä vuodelta, yhteensä 14 karttaa. Karttoihin on sijoitettu vanhoja valokuvia, joiden sijoittuminen määrittyy valokuvan ottovuoden perusteella jollekin vuosikymmenelle. Kävijän on helppoa siirtyä ”ajassa” vuosikymmenestä toiseen.

Kartta: Lahden kaupungin Kaupunkiympäristö – Maankäyttö ja aluehankkeet

Karttojen ja kuvien lisäksi sivulla on muutakin sisältöä kuten tekstiä, videoita ja jopa äänitiedostoja kuunnelmien muodossa.
Tekstisisältö muodostunee mm. Hannu Kivilän Lahtelaisen sanakirjasta sekä Päijät-Häme wikistä. Lisäksi Kuka, mitä, Lahti -sivusto tarjoaa monipuolista tietoa, jota voitaneen hyödyntää joissakin määrin.
Hollolan Lahti -lehteenkin kirjoittaneelta Kai R. Lehtoselta julkaistaan sivulla kaksi videota.

Mielenkiintoisen lisän tuo Lahden kaupunginteatterin tekemät kuunnelmat, jotka liittyvät vuoden 1918 tapahtumiin Lahdessa. Kuunnelmien ensi-ilta järjestettiin kaupunginteatterin Eero-salissa 12.3.2018. Kuunnelmat julkaistiin lahtikartalla.fi-sivulla huhtikuun alussa.

Sivuston sisällön olen suunnitellut yhdessä Lehtisen kanssa, jonka vastuulla on ollut sivun tekninen toteutus. Ylläpitäjänä minulle voi lähettää kehittämisideoita, kommentteja ja mahdollisia korjauksia. Sivusto on tehty talkoovoimin ja sen tekemiseen on osallistuneet em. henkilöt ja tahot. Tekemisessä saimme apua myös Päijät-Hämeen elokuvakeskuksen työkokeilijalta ja työssäoppijalta. Heidän avullaan saimme kerättyä paljon aineistoa.

Aineiston kerääminen jatkuu sivuston avaamisen jälkeenkin ja sivustoa päivitetään aina tarvittaessa.

Karttoja esillä

Yhteistyön merkeissä Lahti-Seura sai kuvia käyttöönsä Lahden kaupungin Kaupunkiympäristön Maankäyttö ja aluehankkeet -osaston (ts. Teknisen ja ympäristötoimialan) digitoituja valokuvia.

Kuvia julkaistiin viime vuoden lehdissä ja Kino Iiriksen aulan näyttelyssä. Kuvista suurin osa on jo julkaistu Albumit auki -sivuston Lahden osiosta. Näitä kuvia voi hakea myös Finnan kautta.

Yhteistyö on kantanut hedelmää, sillä valokuvien lisäksi kartat ovat olleet esillä vahvasti viime aikoina. Teknisellä ja ympäristötoimialalla on Lahdesta kymmeniä digitoituja karttoja mm. topografisia sekä asemakaava-, opas- ja osoitekarttoja. Vanhimmat kartat ovat 1700-luvulta.

Osa näistä kartoista oli esillä yleisölle kahdessa näyttelyssä. Ensimmäinen oli Lahden kaupunginkirjaston aulassa tammikuussa ja toinen järjestettiin helmikuussa elokuvateatteri Kino Iiriksen aulassa. Kartat kiinnostivat ihmisiä ja mm. Uusi Lahti -lehti kirjoitti näyttelystä. Kiinnostuksella oli myös varjopuolensa, sillä kirjaston näyttelystä katosi vuodelta 1959 oleva kartta. Kopio toki.

Näyttelyt sisälsivät Lahden karttoja eri vuosikymmeniltä yhteensä 14 kpl.

Näyttely toteutettiin yhteistyössä Lahti-Seuran ja Lahden kaupungin Kaupunkiympäristön (Maankäyttö ja aluehankkeet) kanssa. Kirjaston näyttely tehtiin yhdessä Lahden kaupunginkirjasto-maakuntakirjaston kanssa ja Kino Iiriksen näyttelyssä oli mukana Päijät-Hämeen elokuvakeskus.

Artikkeli on julkaistu alunperin Hollolan Lahti -lehdessä 1/2018