Viikolla 29 tein kaksi pidempää pyörälenkkiä sähköavusteisella (laina)polkupyörällä. Alkuviikosta toteutui ensimmäinen retki kolmen hengen porukalla Miekkiön ja Pennalan kautta Kujalaan, ja sieltä keskustaan. Pennalassa oli sentään tauko, jolloin nautittiin hampurilaiset. Reitti oli oikein mukava, ja vaikka se on tullut kuljettu joskus aiemminkin, se tarjosi edelleen miellyttäviä maalaismaisemia.
Jossain päin Orimattilaa….
Parin päivän päästä suuntasin omin päin Heinolaan Vierumäellä. Tarkemmin sanottuna Vierumäen rautatieasemalle, jossa oli tarkoitus talkoilla rautatieharrastamisen merkeissä. Matka alkoi Ahtialantieltä, jonka nykylinjaus noudattelee (iki)vanhaa Savontietä. Tie muuttuu Lahden ja Nastolan entisen rajan jälkeen Seestantieksi ja lopuksi Mäkeläntieksi, jonka jälkeen se yhtyy tiehen numero 140. Matkan varrelle mahtui paljon kiinnostavaa, vaikka tämäkin tie on tullut tutuksi. Matkan tekee myös kiinnostavaksi sekin seikka, että vierellä kulkee Lahdesta Heinolaan johtava rautatie. Radan varrella sijainneesta Seestan pysäkkirakennuksista ei ollut enää mitään merkkejä, mutta Seestan jälkeen olevassa Mäkelässä on sentään asemarakennus hyvässä käytössä. Seestan kartanon seutu on kulttuurihistoriallisesti merkittävää aluetta, onhan kartanon päärakennus on ollut nykyisellä paikallaan 1730-luvulta lähtien.
Mäkeläntien ja seututie 140:n risteyksessä jäin vielä tunnelmoimaan.
Mäkeläntien (jää kuvasta oikealle) ja Vierumäenraitin (nro 140) risteyksessä. Vasemmalla vanhaa Savoon johtavan tien pohjaa, joka toimii nykyisin pihatietä. Oikealla uudempi tie.
Risteyksestä kuljin jonkin matkaa Vierumäenraittia kääntyäkseni Härkäläntielle. Sekin oli vanhaa Savoon johtavaa tietä, joka kulki Härkälän kylän halki. Tie on lähes kokonaan soratie. Alitin valtatie 4:n jonka jälkeen saavuinkin Vierumäen taajamaan.
Härkäläntiellä ei kaahailla.
Vierumäen asemalle päästyäni puuhastelin aikani. Kun hommat oli tehty, alkoi paluumatka tietä nro 140 pitkin, josta siirryin jälleen Mäkeläntielle. Mäkelässä käännyin Pyhäntakaan johtavalle Vanajanraitille. Alitin Heinolan radan sillan.
Vanajanraitti kulkee Heinolan radan tyylikkään terässillan ali.
Tien pinta vaihtui hieman sillan jälkeen asfaltista soraksi ja se mutkitteli maalaismaisemissa vanhojen rakennusten välistä. Tielle näkyi Kivijärvi.
Loppumatka menikin sitten tiellä nro 140. Pientä sadetta oli, muttei häiritsevästi.
Ämmälän kylän läpi
Edellisellä viikolla olin käynyt samaisella pyörällä Ämmälän kaupunginosassa. Ensimmäisen kerran siellä tuli käytyä 13-vuotiaana, jolloin eksyin hetkeksi… Maisema on tällaiselle kaupunkilaiselle idyllinen kohde ja erityiseksi paikan tekee myös sen itäpuolta halkoval Lahti-Loviisa-rautatie. Tämänkertaisesta vierailusta otin myös pientä videonpätkää, joka on nähtävillä Lahtiwoodin YouTube-kanavalla sekä alla:
Päivitetty 20.7.: Muutettu otsikko ja lisätty video
Lahden ravirata toimi Kärpäsenmäellä vuosina 1908-81, aina siihen asti kun Jokimaalle avattiin uusi, nykyinen ravikeskus. Vanha ravirata onkin pitkään elänyt päällisin puolin hiljaiseloa vaikkakin alue on tarjonnut harrastusmahdollisuuksia mm. BMX-pyöräilijäille ja skeittaajille. Onpa paikalla lumen säilytystäkin, Lahdessa kun ollaan. Paikkaa on kutsuttu toisinaan Lahden Montuksi ja raviradan kavioura on vielä selvästi havaittavissa maastossa. Hienoa että vanha ravirata on säilynyt edes jossakin käytössä, onhan alueella ollut aktiviteettejä jo lähes 120 vuoden ajan. Lahden historiassa se on pitkä aika.
Ravitoimintaa alueella 1970-luvulla. Kuva Heikki Mantere (kuvalähde finna.fi / albumitauki.fi). Ehkä vuonna 2025 Rooster Fest houkuttelee samanlaisia ihmismääriä?
Kuluvan vuoden keväällä tuli tieto että alueella järjestettäisiin kesäkuun lopulla festivaalit. Rooster Fest nimellä on järjestetty jo yli 20 vuotta kaksipäiväinen hardcore/punk-tapahtuma helmikuun tiennoilla ravintola Torvessa. Nyt vuorossa kesäfestarit samalla konseptilla viikonlopun verran. Asialla oli siis sama tekijäporukka kuin talvihässäkällä. Myöhemmin keväällä Ant Brew’ssa avattiin vanhan raviradan alustavia suunnitelmia alueen kehittämisestä. Alueelle laaditaan asemakaava voimassaolevan yleiskaavan lisäksi. Toiminnan taustalle ollaan myös perustamassa yhdistystä (ellei ole jo perustettu).
Itselleni viikonlopun Rooster fest summer (Facebook-tapahtuma ja Instagram-tili) oli pitkään aikaan ensimmäinen kesäfestivaali, jos ei lasketa mainiota Kaupungin Äänet -kaupunkifestivaalia, joka sekin järjestetään vuosittain elokuussa Tirra-Torvessa. Tosin aiemmin kuluvan vuoden kesäkuussa kävin kokemassa Lahden sinfoniaorkesterin puistokonsertin ja se olikin pitkästä aikaa ensimmäinen ulkoilmakonsertti, vaikkei varsinainen kesäfestivaali. Hieno tapahtuma sekin. Viimeksi Lahden seudulla kävin varsinaisilla kesäfestivaaleilla Hollolan puolella, kun Messilän Juhannus tarjosi vuosina 1995 ja -96 kovat artistikattaukset. Sen jälkeen festivaalikäynnit painottuivat muualle Suomeen ja ulkomaille. Viime vuodet olen pääasiassa ollut kotona.
Tiedon kesäfestareista otin siis ilolla vastaan ja pian kahden päivän festarilippu oli taskussani (aina kun puhelin oli taskussani). En nyt varsinaisesti kirjoita keikka-arviota vaan lähinnä fiilistelen festivaalien tunnelmaa lahtelaisnäkökulmasta. Joka tapauksessa artistikattaus oli hyvin hardcorevoittoinen, vieläpä metallinen sellainen. Kovaa paahtoa kovassa paahteessa, etenkin perjantaina elohopea kohosi läkähdyttäviin lukemiin. Lauantaina ilma hieman viileni, meininki ei.
Festivaaleilla esiintyi kolmetoista bändiä, joista kolme (!) tuli ulkomailta. Festivaalin aloitti lahtelainen True Grit. Vasta parin vuoden ikäinen kokoonpano julkaisi hiljattain ensimmäisen levynsä digitaalisena julkaisuna sekä fyysisenä CD-levynä. Bändin esiintyminen oli tälläkin kertaa väkevää kautta linjan, ja lisäksi keikan loppupuolella koettiin jonkin sortin yllätys, kun vokalisti Riku pyysi St. Hoodin laulajaa Samia vierailemaan lavalle. Molemmathan ovat tuttuja vieraita mm. SMC Lähiörottien Lahden Sininen -hitissä. Duo päästeli yhdessä soittajien kanssa ilmoille lahtelaisen hardcorepioneerin Morning Afterin Back to basic -klassikon. Tässä kohtaa lahtelaiset sekosivat, myös moni ei-lahtelainen. Ehkä. Tässäkään kohtaa en mennyt ”pittiin” sillä olen aika vanha. Toki siellä näytti heiluvan moni minuakin vanhempi, joten todellinen syy lienee etten halunnut läikyttää kallista festivaaliolutta. Festivaalialue oli kokonaan K-18. Lahtelaisittain on toki mainittava perjantailta myös em. St. Hood. Onhan bändissä muutama lahtelaissyntyinen. Bändin esiintyminen oli jälleen ns. timanttia eli kova. Lauantaina en alkupään bändejä nähnytkään, mutta ilta tarjosi taas yhden lahtelaisbändin. Ahtialan Out of Breathille tuli juuri mittariin 20 vuotta täyteen, kova veto, se ja keikka.
Rooster Fest oli nimenomaan tapahtuma isolla T:llä (sai myös kahvia). Järjestelyt toimivat mainiosti ja paikka oli toimiva. Oli oikein antoisaa nauttia paikallista olutta mukavassa säässä ja turista niitä näitä vanhojen ja uusien tuttujen kanssa, joita oli tullut ympäri Suomea. Koko festivaalia leimasi mukava tunnelma. Isoa peukkua järjestäjille, jotka todistivat (jälleen) että Lahdessa osataan tehdä omaehtoista ja -näköistä kulttuuria. Ensi vuonna uudestaan!
Ps. Tällä positiivisella kirjoituksella en petaa itselleni vapaalippuja ensi vuoden tapahtumaan. Vaan VIP-lippuja. Ei sentään.
Kolmas ja viimeisin julkaisemani Lahti-kirja oli Liikennemerkkejä Lahdessa – ja muita havaintoja teiden varsilta, jonka julkaisin kuluvan vuoden maaliskuussa. Ensimmäinen Lahti-kirja oli Kotiseututatuoinnit: Lahti vuodelta 2019. Kirja esitteli vuosina 2013-14 käynnistämääni Kotiseututatuoinnit-hankkeen yhteydessä saatuja kuvia. Hankkeeseen liittyi valokuvanäyttely Lahden historiallisessa museossa syksyllä 2017. Näyttelyn ja kirjan valokuvat oli ottanut Mika Lintunen. Toinen valokuvakirjani keskittyi kaupunkikuviin ja Tunnelmia Lahdesta esitteli ottamiani valokuvia kolmelta vuosikymmeneltä.
Alunperin suunnittelin Lahti-valokuvakirjoista trilogiaa, joka sisältäisi em. Lahti-tatuoinnit ja Tunnelmia Lahdesta ja kolmantena julkaisisin Rautateiden Lahti -nimisen kirjan, joka nimensä mukaisesti koostuisi Lahden seudulta otetuista kuvista sekä lyhyistä artikkeleista rautatieharrastajan näkökulmasta. Kirjan suuren aineistomäärän vuoksi sen tekeminen on viivästynyt, niinpä olen ”siinä sivussa” toteuttanut muita kirjaprojekteja. Esimerkiksi Liikennemerkkejä Lahdessa syntyi ikään kuin Tunnelmia Lahdesta -kirjan sivutuotteena: en ollut aikonut sellaista julkaista, mutta liikennemerkkikuvia oli kertynyt sen verran, että aloin koostamaan aineistoa kirjaa varten.
Olen aloittanut jo jonkin aikaa sitten kolmen uuden Lahti-kirjan työstämisen. Kaksi niistä ovat jatkoa kuvakirjojen sarjalle ja todennäköisesti julkaisen ne vuoden kahden kuluttua. Tänä vuonna on kuitenkin tarkoitus julkaista Lahteen liittyvä kirjoituskokoelma. Siitä seuraavana.
Identiteettiä ja ideoita
Ajatus Lahdesta. Identiteettiä ja ideoita -kirja on kokoelma aiemmin julkaistuista Lahti-aiheisista teksteistä sekä erilaisista kaupunkiin liittyvistä ehdotuksista. Kirja noudattelee joillakin tapaa aiemmin julkaisemaani Kokoelma-kirjasarjaa, joihin keräsin pääasissa aiemmin julkaistuja eri tyylilajin kuuluvia juttujani sekalaisista aiheista.
Samanlaista ajatusta olen lähtenyt jalostamaan tulevan kirjan kohdalla. Kirja on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen Identeettiä sisältää mielipiteitä, pohdiskelua ja ehdotuksia kuin myös puhdasta fiktiota, mutta toisaalta vähän faktaakin. Monia tekstejä on höystetty huumorilla, joka toimii pateettisen pohdiskelun ja liiallisen vakavuuden vastapainona.
Kaikki tekstit on julkaistu tässä verkkolehdessä. Kirjassa julkaisupäiväksi olen merkinnyt blogin aikaleiman, toki monet artikkelit on julkaistu aiemmin joissakin muissa yhteyksissä kuten yhdistysten jäsenlehdissä. Kirjassa uudelleen julkaistavien juttujen sisältöön en ole puuttunut tai muuttanut niiden perusrakennetta, vaikka tuntuu että monien kirjoitusten sävy tai tyyli on hieman vanhentunut (omasta mielestäni). Päivitän tekstejä paremmin kirjaan sopivaksi.
Ideoita-osio sisältää kuusi erilaista ehdotusta tai visiota. Ne liittyvät Lahden kaupunkiin nimistön tai fyysisten rakenteiden ja rakennelmien kautta. Tosin Olet tässä -infotolppaa voidaan käyttää kaupunkiympäristössä missä päin maailmaa. Kirjassa esittelemiäni ideoita olen kerännyt ja julkaissut alunperin Tapio Kangasniemen ideoiman Lahtiwood-nimen alla, jonka nimisivustoa lahtiwood.com ylläpidämme. Sivustolta on muutakin rakantamiseen ja kaupunkikulttuuriin liittyvää aineistoa.
Kuvitukseksi olen valinnut Lahteen liittyvää tekemääni grafiikkaa, joka rytmittää tekstisisältöä. Aineistoon kuuluvat mm. postikortit, t-paidat, logot ja puutyöt, joista osa on nähtävillä verkkokaupassani. Valokuvat ovat tässä kirjassa vähemmistössä. Niitä on toki mukana, kuten neljän postikortin sarja sekä muutama kuva Lahti-tatuoinneistani. Valokuvia on myös pienoismalleistani, jotka liittyvät suoraan kirjan artikkeliin. Lisäksi Lahtiwoodin esittelyn yhteydessä on valokuvia.
Tunnelmia Lahdesta osat 2 ja 3
Kuten jo alussa mainitsin, julkaisin Tunnelmia Lahdesta -kirjan vuonna 2020. Sen ”sivutuotteena” syntyi liikennemerkkikirja, jonka julkaisin siis viime maaliskuussa. Puolestaan tämän kirjan tekemisen yhteydessä sain idean tehdä jatko-osan Tunnelmia Lahdesta -kirjalle. Samaan aikaan kun viimeistelin liikennemerkkikirjaa, aloin keräämään materiaalia tulevaa Tunnelmia Lahdesta -kirjan kakkososaa varten.
Pian huomasin että kuvia oli kerääntynyt sen verran, että yhden kirjan tarpeiksi niitä oli enemmän kuin tarpeeksi, joten päätin jakaa materiaalin kahdeksi kirjaksi. Eli työstäisin Tunnelmia Lahdesta -kirjasarjan ”Paluu tulevaisuuteen” -elokuvien tyylin, niin että ensin julkaistaan irrallinen ykkösosa, mutta sen jälkeen jatko-osat ovat tehty samaan aikaan. Ensimmäinen jatko-osa todennäköisesti sisältää kolme teemaa joita ovat Muuttuvaa kaupunkikuvaa, Teollisuuden merkkejä ja Lahtea korkealta. Tuosta viimeisestä olen tehnyt myös videon joka on katsottavissa Lahtiwoodin YouTube-kanavalla. Toinen jatko-osa sisältänee teemat Rakennuksia ja katuja, Elinkeinoelämää ja Yksityiskohtia, rakennelmia ja luontoa. Nämä voivat vielä muuttua tekovaiheessa.
Aiottu Lahti-valokuvatrilogia on siis paisunut moneksi kirjaksi, ja sarjan kolmanneksi osaksi suunniteltu Rautateiden Lahti julkaistaan edelleen sarjan viimeisenä, mutta järjestysluku on vielä epävarma. Kirja on ollut jo pitkään ”työn alla”, mutta kuvien ja teemojen läpikäymistä lukuunottamatta en ole saanut muuta aikaiseksi. Toki olen kirjoittanut vuosien saatossa rautatieaiheisia tekstejä ja artikkeleita, joita olen julkaissut mm. Lahti-Seuran Hollolan Lahti -lehdessä, Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry:n Topparoikka-lehdessä ja täällä Lahen Lehessä. Artikkeita on luettavissa rautateihin painottuvassa tulipyörä.fi-sivustollani.
Julkaisin 22.5.2022 Lahen Lehessä artikkelin Luonnonmukainen puisto, jossa pohdiskelin tarvetta kaupunkiin perustettaville (puoli)luonnonmukaisille puistoille. Tämä kirjoitus on epäsuoraa jatkoa aiheelle.
Tein 12.5.2024 keväisen pyöräretken, joka suuntautui entisen Polttimon alueelle, Mukkulan ratapihan likelle ja Joutjoen rannoille. Joutjoen ja radan välisellä alueella nykyisen oppilastalon ja Mukkulankadun välissä oli käynnissä maisemointityöt. Aivan joen varteen oli rakennettu pieniä polkuja sekä asennettu penkkejä. Paikalle tulee Niemen kampuspuisto.
Kuljin joen pohjoisreunaa ja kävin kurkkimassa aitojen toiselle puolelle. Laatikkohtehtaankadun varressa entisen tiilitehtaan alueelle Joutjoen pohjoispuolelle huomasin metsäkaistaleella pienen lammen. Tätä en ollut aiemmin huomannut vaikka alueella on tullut ”pyörittyä” kovinkin tiuhaan.
Vuoden 1960 ilmakuvassa näkyy parhaillaan käynnissä oleva tiilitehtaan vesialtaiden täyttö. Alueelle nousikin myöhemmin muuta teollisuutta, ja metsittyi niiltä osin joissa ei ollut rakennuksia tai paikoitusalueita.
Joka tapauksessa tämä pieni lampi oli syntynyt ilmeisesti vahingossa, sitä ei ole merkitty Lahden karttapalvelun karttoihin, se näkyy ainoastaan ilmakuvissa. Vielä vuoden 2014 ilmakuvassa näkyy että paikalla tehdään maansiirtotöitä, ja vesistö ilmaantuu vasta toukuussa 2017. Tai että vesistö on syntynyt kevään aikana. En ole varma kuivuuko tuo pieni vesistö kesällä, ainakin heinäkuussa 2021 ehkä jonkilaisia merkkejä vedestä. Tämä pieni ”metsälampi” oli kevätretken mukava yllätys.
Lampi kuvattuna Mukkulan ratapihan suuntaan, puiden takana näkyy uusin kerrostalo.
Lahden seudun tulevista museojuna-ajoista tiedotettiin tällä sivulla muutamia päiviä sitten. Kevään ensimmäisissä ajossa oli kyseessä Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry:n ja Sinisten vaunujen ystävät ry:n yhteistyöstä, joista jälkimmäinen toimi liikennöitsijänä. Ainutlaatuiseksi matkasta teki Topparoikan omistamat ja kunnostamat puukoriset vaunut. Lähiliikennevaunu (Ei22319) ja konduktööri-/matkatavaravaunu (Fo 22547) olivat ensimmäistä kertaa matkustuskäytössä sitten vuoden 1987 (jutun lopusta löyty video ajosta). Voidaankin todeta että tapaus oli varsin historiallinen.
Ajot linkittyivät Lahden messukeskuksessa järjestettävään vanhojen ajoneuvojen Classic Motorshow -tapahtumaan, jossa Fo-vaunu seisoi esittelyvaununa Salpausselän seisakkeella ja Ei-vaunu toimi yleisöjunan toisena matkustusvaununa Lahden ja Heinola välisellä osuudella.
Lahtelaiset rautatieharrastajat olivat pelastaneet molemmat vaunut 1990-luvulla romutukselta ja tuolloin ne sijoitettiin Mytäjäisen veturivarikolle, Topparoikan toimitilana toimineen vesitornin läheisyyteen. Vaunuja kunnostettiin vuosien saatossa kunnostettu, mm. Fo:n runko korjattiin vuonna 2008.
Vaunut siirrettiin Lahden varikolta vuonna 2015 Topparoikka-yhdistyksen nykyisten tilojen yhteyteen Vierumäen asemalle, missä niiden kunnostaminen liikennöintikäyttöön tapahtui pääasiassa vuodesta 2020 lähtien tähän kevääseen saakka. Projektin läpiviemisiksi tarvittiin aktiivisten harrastajien tekemää talkootyötä satojen tuntien edestä. Hanketta vauhditti eteenpäin Päijänne Leaderin myöntämä hankeavustus, jolla kustannettiin mm. materiaalit ja vaunujen vaativat ammattityöt.
Kulttuurihistoriaa
Konduktöörivaunu eli tuttavallisesti ”ÄfOo” on toiminut vuosien aikana Topparoikan esittelyvaununa varikon Rautatiepäivä-tapahtumissa. Toistaiseksi viimeisen kerran se toimi esittelyvaununa vuonna 2009, jolloin se mm. keväällä siirrettiin VR:n toimesta yhdessä Risto-höyryveturin eli Tr1 1047:n kanssa muutamia satoja metrejä varikolta Salpausselän seisakkeelle Classic Motorshow -tapahtumaan (kuva Jarno Piltti / vaunut.org). Nykyisin kyseinen muistomerkkihöyryveturi on Lohjalla. Ei-vaunu on toiminut mm. elokuvanäytösvaunua em. rautatietapahtumissa.
Tka7-vetoinen juna on saapunut Heinolasta Vierumäen asemalle 4.5.2024, josta matka jatkuu kohti Lahden Salpausselän seisaketta. Mukana on Topparoikan kaksi puuvaunua.
Kunnostetut ja liikennekelpoiseksi todetut puuvaunut ovat todellinen taidonnäyte lahtelaisten rautatieharrastajien toiminnasta säilyttää ja edistää suomalaista rautatiekulttuuria. Erityiseksi hankkeen tekee sen, että vaunut ovat nimenomaan tarkoitettu liikennekäyttöön, ei pelkiksi seisoviksi museoesineiksi. Liioittelematta voisi todeta, että vaunujen liikkeellesaanti on merkittävä tapahtuma rautatie(harrastus)kulttuurin kannalta niin paikallisesti, seudullisesti kuin valtakunnallisesti. Aiemmin 1990-luvulla lahtelaiset kunnostivat Efi-vaunun, joka toimii nykyisin VR:n kokoaman Valtteri-museojunan kahvilavaununa sekä em. Risto-veturin, joka on uudella omistajalla Lohjalla.
Lisäksi Topparoikalla on ollut jo pitkät perinteet museojuna-ajojen järjestämisestä. Ajot ovat tulleet tutuksi Lahden seudun säännöllisesti jo vuodesta 2007. Topparoikan oman liikuteltavan kaluston kyydistä päästiin nauttimaan toden teolla 4.5.2024 kun vaunut otettiin matkustuskäyttöön 37 vuoden tauon jälkeen.
Junan vetokalustona oli SVY:n kaksi Tka7-ratakuorma-autoa ja mukana myös teräskorinen ns. sininen vaunu (Ein-vaunu). Kalusto oli saapunut perjantai-iltana Vierumäelle, josta varsinainen matkanteko alkoi lauantaiaamuna kohti Heinolaa (kuva Jonne Seppänen / vaunut.org). Heinolasta matkattiin takaisin Lahden aseman kautta Salpausselän seisakkeelle. Seisakkeelle jätettiin toinen Tka7 sekä Fo näyttelyvaunuksi Lahden messukeskuksessa järjestettävän Classic Motorshow -tapahtuman yhteyteen. Tämän jälkeen loppuroikka kävi yleisöajona Heinolassa, josta se palasi Salpausselälle. Sieltä koko kalusto ml. Topparoikan vaunut, siirtyivät SVY:en kaluston mukana Hyvinkäälle.
Päivä sujuikin em. suunnitelmien mukaan ja Salpausselän seisakkaan laiturilla oli mukavasti vilskettä. Topparoikan vaunut saivat näin kasteensa uusina vanhoina vaunuina, ja ovat parhaillaan Hyvinkäällä odottamassa uusia museojunakoitoksia.
