Kevään toiseksi viimeinen päivä 30.5. tuntui jo kesäiseltä, kun piipahdin juomassa kahvit Vääksyn kanavan kupeessa olevassa kahvilassa. Juuri kahville saavuttuani Vesijärveltä saapui M/S Suomen Neito. Nautiskelin kahvin ja kiertelin kanavan ympäristössä ja jäin odottelemaan laivan paluuta. Otin kanavasta muutaman kuvan sekä videon laivan palattua sululle. Se on katsottavissa jutun lopussa tai Lahtiwoodin YouTube-kanavalla.
Väylävirasto kertoo sivuillaan seuraavaa Asikkalan kunnassa sijaitsevassa Vääksyn kanavasta: ”Kanava yhdistää Vesijärven ja Päijänteen. 1315 metriä pitkä kanava on rakennettu 1868-71. Kanavan ylittävän avattavan sillan alikulkukorkeus on 2,1 m. Kanava on miehitetty ja se on Suomen vilkkain veneilykanava, jolla saattaa esiintyä ruuhkia. Ylhäältä (Vesijärveltä) tultaessa sulutuskutsupiste on yläkanavan odotuslaiturissa vasemmalla, ja alhaalta (Päijänteeltä) tultaessa alakanavan laiturissa oikealla. Vääksyn kanavalta hoidetaan kaukokäytöllä Kalkkisten sekä Kimolan kanavan palvelusulutukset. Vedenpintojen korkeusero on 2,85 – 3,35 m.”
Kanavaa pohjoiseen, Päijänteen suuntaan.Kanavaa etelään, Vesijärven suuntaan. Tienkäyttäjiä varoittaa kolmiaukkoinen led-varoitusvalolaitos (vilkkuvat punaiset ja vilkkuva keltainen). Jalankulkijoille on kaksiaukkoinen (kiinteä punainen). Kokopuomit estävät kulun sillan ollessa ylhäällä.Nykyinen kanavan sulku on valmistunut vuonna 1975 (sillan kyljessä olevan laatan mukaan).Nostosillan ennakkovaroitusmerkki yksiaukkoisella led-valolla varustettuna.
Museokiskobussi eli Dm7-sarjan moottorivaunujuna ajoi lauantaina 30.8. Loviisaan. Kyseessä ei ollut mikä tahansa kiskobussi vaan Porvoon Museorautatie ry:n (PMR) ja Haapamäen museoveturiyhdistys ry:n (HMVY) yhteinen juna, joka koostui peräti kahdeksasta vaunusta. Näin pitkää kiskobussijunaa on tuskin Lahdessa aikoihin nähty. Lahden rautatieharrastajat Topproikka ry oli myös mukana järjestelyissä.
Juna koostui siis kahden operaattorin junasta, joista PMR:n juna tuli Helsingistä ja HMVY:n juna Kouvolasta. Nämä kaksi neljän vaunun yksikköä yhtyivät Lahdessa Salpausselän seisakkeelle. Lättähatuiksi kutsuttuja moottorivaunuja ja niiden liitevaunuja valmistettiin Suomessa 1950- ja 60-luvuilla ja niitä oli kaupallisessa liikenteessä käytössä aina vuoteen 1988 asti. Nykyisin muutamia kappaleita on museojunaliikenteessä.
Juna matkasi Loviisaan Wanhat talot -tapahtumaan ja se pysähtyi entisillä seisakepaikoilla sekä monilla tasoristeyksillä, jos niistä joku halukas oli nousemassa kyytiin. Lahdessa sateet taisivat karkoittaa suuremman yleisöryntäyksen, väkeä toki oli, mutta ei tungokseen asti. Kahdeksan vaunua tasasi matkustajat junaan väljästi.
Lahti-Loviisa-rataosuudella on liikenne lähes loppunut, tilausjunia ja työkoneita lukuunottamatta. Rataosuus on miellyttävä matkustaa. Maisemat ovat radan varrella ovat oikein miellyttävä; on idyllisiä tasoristeyksiä sekä suomalaista maalaismaisemaa. Moni hevonen hermostui junasta, jotkut eivät välittäneet, olivat ehkä tottuneet aiempaan liikenteeseen. Lehmät sen sijaan lähtivät laumana seuraamaan junaa niin pitkälle kuin kykenivät.
Loviisassa juna pysähtyi entiselle asemalle, josta se jatkoi Valkon satamaan. Sieltä se palasi välittömästi takaisin Loviisaan, jossa oli pidempi pysähdys. Asemanseutu on hyvin pelkistetty: sivuraiteet on purettu eikä rakennus ole enää rautatiekäytössä. Vanha veturitalli oli sentään vielä pystyssä. Aikoinaan Loviisan-Vesijärven-kapearaiteiselle (raideleveys 750 mm) rautatielle rakennettiin Loviisaan upea asemarakennus, joka kuitenkin purettiin vuonna 1972 uuden tien ja sillan tieltä. Vuonna rata muutettiin leveäraiteiseksi (1524 mm).
Sitten palattiinkin takaisin Lahteen.
Seuraava seudulla liikkuva museojuna kulkee Lahdesta Heinolaan lauantaina 13.9.2025.
Alla muutamia kuvia ja video Loviisan reissusta. Video on lisätty 15.12.2025.
Juna Salpausselän seisakkeella.Lättä Lahden asemalla.Yksi junan ohjaamoista.Juna Loviisan asemalla.Takaisin Salpausselällä.
Mustankallion tunnelissa tehdään parhaillaan vesihuoltoon liittyvää saneerausta ja tunneli on autoliikenteeltä suljettu kahden kuukauden ajan. Tunneli on valmistunut vuonna 1965.
Kävelin viimeksi tänään (19.9.) tunnelin läpi, ja samalla mieleeni muistui juuri aiemmin samana päivänä Lahden kaupunkiympäristön sosiaalisessa mediassa julkaistu pyyntö kaupunkilaisille kertoa heidän omista toiveistaan tunnelin suhteen ennen sen korjaamista. Minähän kerroin toiveista, ja tässä julkaisen ne hieman laajennettuna.
Tunnelin eteläpää.
Tunnelin molempiin suuaukkoihin muraalit Tästä olen kirjoittanut joskus aikaisemminkin, mutta kerron sen tässäkin yhteydessä: molempiin päihin sopisi muraalit peittämään tässä yhteydessä ankean betonin. Ehkä jotain hillyttyä, ettei autoilijoiden huomio ei kiinnity liikaa niihin. Pelkkä maalikin olisi piristys ja samalla se peittäisi luvattomat graffitit ja muut töhryt.
Parempi valaistus Valotekniikka on kehittynyt. En tiedä minkälaisia määräyksiä tieliikennelaissa on koskien tunneleiden valaistusta, ehkä on otettava huomioon tunnelin turvallisuus mm. luumeenien suhteen, mutta led-nauhalla saisi koko matkalla tasaista valoa (kattoon ja seinään asennettuna). Bonuksena katuun voisi(?) asentaa led-nauhat jakamaan ajorataa kevyen liikenteen väylästä, sillä lumi ei tunnelissa liene ongelma.
Pyöräkaistat Tällä hetkellä pyöräilijät ohjeistetaan ajamaan ajoradalla. Jalankulkijoille on omat kulkuväylät molemmin puolin. Tunnustan että pyörällä ajaessani en koskaan aja ajoradalla: alaspäin mentäessä vauhdit (autojen ja pyörien) nousevat, ja vierellä on korkea reunakivi. Kaista on sen verran kapea, että auto tuskin pääsee pyörää ohittamaan turvallisesti, niin ettei ajaisi sulkuviivan päälle. Niinpä pyöräilijät olisi rakennettavat omat yksisuuntaiset kaistat. Etelästä pohjoiseen kuljettaisiin ylämäkeen tunnelin oikeaa puolta. Näin huomioitaisiin tunnelin eteläpäässä olevan Mustankallion väestönsuojan liikuntatilojen runsas käyttäjien määrä; pyörien nopeudet pysyisivät ylämäkeen mentäessä matalina. Ja ehkä parempi valaistus toimisi tässäkin kohtaa?
Kaupungin saama palaute (päiv. 6.11.) Lahden kaupungin verkkosivuilla julkaistiin 6.11. kaupunkilaisilta saatua palautetta. Artikkelin perusteella ainakin valaistuksen parantaminen ja melun vähentäminen mainittiin vastauksissa usein. Tähän on helppo yhtyä. Lisäksi pyöräilyn turvallisuutta halutaan parantaa. Myös tunnelin sulkemista autoilta ehdotettiin, mikä ei mielestäni ole hyvä ratkaisu, se siirtäisi tunnelin liikennettä muille kaduille.
Viikolla 29 tein kaksi pidempää pyörälenkkiä sähköavusteisella (laina)polkupyörällä. Alkuviikosta toteutui ensimmäinen retki kolmen hengen porukalla Miekkiön ja Pennalan kautta Kujalaan, ja sieltä keskustaan. Pennalassa oli sentään tauko, jolloin nautittiin hampurilaiset. Reitti oli oikein mukava, ja vaikka se on tullut kuljettu joskus aiemminkin, se tarjosi edelleen miellyttäviä maalaismaisemia.
Jossain päin Orimattilaa….
Parin päivän päästä suuntasin omin päin Heinolaan Vierumäellä. Tarkemmin sanottuna Vierumäen rautatieasemalle, jossa oli tarkoitus talkoilla rautatieharrastamisen merkeissä. Matka alkoi Ahtialantieltä, jonka nykylinjaus noudattelee (iki)vanhaa Savontietä. Tie muuttuu Lahden ja Nastolan entisen rajan jälkeen Seestantieksi ja lopuksi Mäkeläntieksi, jonka jälkeen se yhtyy tiehen numero 140. Matkan varrelle mahtui paljon kiinnostavaa, vaikka tämäkin tie on tullut tutuksi. Matkan tekee myös kiinnostavaksi sekin seikka, että vierellä kulkee Lahdesta Heinolaan johtava rautatie. Radan varrella sijainneesta Seestan pysäkkirakennuksista ei ollut enää mitään merkkejä, mutta Seestan jälkeen olevassa Mäkelässä on sentään asemarakennus hyvässä käytössä. Seestan kartanon seutu on kulttuurihistoriallisesti merkittävää aluetta, onhan kartanon päärakennus on ollut nykyisellä paikallaan 1730-luvulta lähtien.
Mäkeläntien ja seututie 140:n risteyksessä jäin vielä tunnelmoimaan.
Mäkeläntien (jää kuvasta oikealle) ja Vierumäenraitin (nro 140) risteyksessä. Vasemmalla vanhaa Savoon johtavan tien pohjaa, joka toimii nykyisin pihatietä. Oikealla uudempi tie.
Risteyksestä kuljin jonkin matkaa Vierumäenraittia kääntyäkseni Härkäläntielle. Sekin oli vanhaa Savoon johtavaa tietä, joka kulki Härkälän kylän halki. Tie on lähes kokonaan soratie. Alitin valtatie 4:n jonka jälkeen saavuinkin Vierumäen taajamaan.
Härkäläntiellä ei kaahailla.
Vierumäen asemalle päästyäni puuhastelin aikani. Kun hommat oli tehty, alkoi paluumatka tietä nro 140 pitkin, josta siirryin jälleen Mäkeläntielle. Mäkelässä käännyin Pyhäntakaan johtavalle Vanajanraitille. Alitin Heinolan radan sillan.
Vanajanraitti kulkee Heinolan radan tyylikkään terässillan ali.
Tien pinta vaihtui hieman sillan jälkeen asfaltista soraksi ja se mutkitteli maalaismaisemissa vanhojen rakennusten välistä. Tielle näkyi Kivijärvi.
Loppumatka menikin sitten tiellä nro 140. Pientä sadetta oli, muttei häiritsevästi.
Ämmälän kylän läpi
Edellisellä viikolla olin käynyt samaisella pyörällä Ämmälän kaupunginosassa. Ensimmäisen kerran siellä tuli käytyä 13-vuotiaana, jolloin eksyin hetkeksi… Maisema on tällaiselle kaupunkilaiselle idyllinen kohde ja erityiseksi paikan tekee myös sen itäpuolta halkoval Lahti-Loviisa-rautatie. Tämänkertaisesta vierailusta otin myös pientä videonpätkää, joka on nähtävillä Lahtiwoodin YouTube-kanavalla sekä alla:
Päivitetty 20.7.: Muutettu otsikko ja lisätty video
Lahden seudun tulevista museojuna-ajoista tiedotettiin tällä sivulla muutamia päiviä sitten. Kevään ensimmäisissä ajossa oli kyseessä Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry:n ja Sinisten vaunujen ystävät ry:n yhteistyöstä, joista jälkimmäinen toimi liikennöitsijänä. Ainutlaatuiseksi matkasta teki Topparoikan omistamat ja kunnostamat puukoriset vaunut. Lähiliikennevaunu (Ei22319) ja konduktööri-/matkatavaravaunu (Fo 22547) olivat ensimmäistä kertaa matkustuskäytössä sitten vuoden 1987 (jutun lopusta löyty video ajosta). Voidaankin todeta että tapaus oli varsin historiallinen.
Ajot linkittyivät Lahden messukeskuksessa järjestettävään vanhojen ajoneuvojen Classic Motorshow -tapahtumaan, jossa Fo-vaunu seisoi esittelyvaununa Salpausselän seisakkeella ja Ei-vaunu toimi yleisöjunan toisena matkustusvaununa Lahden ja Heinola välisellä osuudella.
Lahtelaiset rautatieharrastajat olivat pelastaneet molemmat vaunut 1990-luvulla romutukselta ja tuolloin ne sijoitettiin Mytäjäisen veturivarikolle, Topparoikan toimitilana toimineen vesitornin läheisyyteen. Vaunuja kunnostettiin vuosien saatossa kunnostettu, mm. Fo:n runko korjattiin vuonna 2008.
Vaunut siirrettiin Lahden varikolta vuonna 2015 Topparoikka-yhdistyksen nykyisten tilojen yhteyteen Vierumäen asemalle, missä niiden kunnostaminen liikennöintikäyttöön tapahtui pääasiassa vuodesta 2020 lähtien tähän kevääseen saakka. Projektin läpiviemisiksi tarvittiin aktiivisten harrastajien tekemää talkootyötä satojen tuntien edestä. Hanketta vauhditti eteenpäin Päijänne Leaderin myöntämä hankeavustus, jolla kustannettiin mm. materiaalit ja vaunujen vaativat ammattityöt.
Kulttuurihistoriaa
Konduktöörivaunu eli tuttavallisesti ”ÄfOo” on toiminut vuosien aikana Topparoikan esittelyvaununa varikon Rautatiepäivä-tapahtumissa. Toistaiseksi viimeisen kerran se toimi esittelyvaununa vuonna 2009, jolloin se mm. keväällä siirrettiin VR:n toimesta yhdessä Risto-höyryveturin eli Tr1 1047:n kanssa muutamia satoja metrejä varikolta Salpausselän seisakkeelle Classic Motorshow -tapahtumaan (kuva Jarno Piltti / vaunut.org). Nykyisin kyseinen muistomerkkihöyryveturi on Lohjalla. Ei-vaunu on toiminut mm. elokuvanäytösvaunua em. rautatietapahtumissa.
Tka7-vetoinen juna on saapunut Heinolasta Vierumäen asemalle 4.5.2024, josta matka jatkuu kohti Lahden Salpausselän seisaketta. Mukana on Topparoikan kaksi puuvaunua.
Kunnostetut ja liikennekelpoiseksi todetut puuvaunut ovat todellinen taidonnäyte lahtelaisten rautatieharrastajien toiminnasta säilyttää ja edistää suomalaista rautatiekulttuuria. Erityiseksi hankkeen tekee sen, että vaunut ovat nimenomaan tarkoitettu liikennekäyttöön, ei pelkiksi seisoviksi museoesineiksi. Liioittelematta voisi todeta, että vaunujen liikkeellesaanti on merkittävä tapahtuma rautatie(harrastus)kulttuurin kannalta niin paikallisesti, seudullisesti kuin valtakunnallisesti. Aiemmin 1990-luvulla lahtelaiset kunnostivat Efi-vaunun, joka toimii nykyisin VR:n kokoaman Valtteri-museojunan kahvilavaununa sekä em. Risto-veturin, joka on uudella omistajalla Lohjalla.
Lisäksi Topparoikalla on ollut jo pitkät perinteet museojuna-ajojen järjestämisestä. Ajot ovat tulleet tutuksi Lahden seudun säännöllisesti jo vuodesta 2007. Topparoikan oman liikuteltavan kaluston kyydistä päästiin nauttimaan toden teolla 4.5.2024 kun vaunut otettiin matkustuskäyttöön 37 vuoden tauon jälkeen.
Junan vetokalustona oli SVY:n kaksi Tka7-ratakuorma-autoa ja mukana myös teräskorinen ns. sininen vaunu (Ein-vaunu). Kalusto oli saapunut perjantai-iltana Vierumäelle, josta varsinainen matkanteko alkoi lauantaiaamuna kohti Heinolaa (kuva Jonne Seppänen / vaunut.org). Heinolasta matkattiin takaisin Lahden aseman kautta Salpausselän seisakkeelle. Seisakkeelle jätettiin toinen Tka7 sekä Fo näyttelyvaunuksi Lahden messukeskuksessa järjestettävän Classic Motorshow -tapahtuman yhteyteen. Tämän jälkeen loppuroikka kävi yleisöajona Heinolassa, josta se palasi Salpausselälle. Sieltä koko kalusto ml. Topparoikan vaunut, siirtyivät SVY:en kaluston mukana Hyvinkäälle.
Päivä sujuikin em. suunnitelmien mukaan ja Salpausselän seisakkaan laiturilla oli mukavasti vilskettä. Topparoikan vaunut saivat näin kasteensa uusina vanhoina vaunuina, ja ovat parhaillaan Hyvinkäällä odottamassa uusia museojunakoitoksia.
