Suomen kesä on yksi maailman parhaista. Kotimaamme tarjoaa paljon nähtävää ja merkityksellistä koettavaa, jopa Lahdessakin. Tällaiselle peruskaupunkilaiselle jo heti kantakaupungin ulkopuolella maailma voi tuntua aivan toisenlaiselta kuin on normiarjessa tottunut kokemaan. Tätä seikkaa todisti Viimeisimmistä pyöräretkistä, joista olen kirjoittanut täällä (Pyörällä Vierumäelle ja Ämmälään). Kesälle on suunnitteilla ainakin vielä yksi pyöräretki idän suuntaan, joten tässä kohtaa siirrymmekin aasinsillalla nykyiseen itä-Lahteen eli Nastolaan. Sinne suuntautuvista kesäretkistä olen raportoinut aiemminkin (Lahti-Nastola-Lahti), ja varmasti jonkinasteiseen Nastola-kiinnostukseeni vaikuttaa Uusikylä-taustani (Uuteenkylään ja takaisin). Uudenkylän taajaman hiljentynyt pääkatu tarjoaa edelleen mielenkiintoista nähtävää, ja antaa mielikuvitukselle siipiä palata ”vanhaan hyvään aikaan”, jolloin raitilla oli oletettavasti touhua ja tohinaa.

Vaikka Lahti ja Nastola ovat olleet samaa kuntaa vuodesta 2016 lähtien, puhutaan silti edelleen Lahdesta ja Nastolasta. Nastolalla on pitkä historia ja vankka identiteetti, ja kuntaliitoksen jälkeen tuntuu että identiteetti on vain entisestään vahvistunut. Hyvä niin.

Nastolan vierailurumba alkoi kesäkuussa, kun osallistuin Lahti-Seuran edustajana, yhdessä varapuheenjohtajan kanssa Toivonojan kartanon kesänäyttelyn avajaisiin. Näyttelyssä esiintyy seitsemän kuvataiteilijaa, joista nimekkäimpänä Miina Äkkijyrkkä. Hänen teoksensa on sijoitettu ulos navetan päätyyn. Uusia kohtaamisia -näyttely kestää 18.8. asti. Mainittakoon, että näyttelyssä on mukana Aivosäätiö, jolle voi tehdä lahjoituksen aivotutkimuksen tukemiseen. Näyttelypaikkana toimii kartanon navetta, joka on kunnostettu viimeisen päälle. Navetan sisällä ja sen ulkopuolella katsellessa rauhoittavaa maalaismaisemaa helposti unohtuu että nyt ollaan Lahdessa. Paikkaan kannattaakin tutustua näyttelyn ohella, edustaahan se suomalaista kulttuurimaisemaa parhaimmillaan. Toivotaan siis näyttelytoiminnalle onnea ja pitkää ikää.

Toivonojan kartanolta hieman pohjoiseen on postikorttimaisen hieno myllymiljöö, joka lienee monen kesämatkaajan vakikohde. Tosin täytyy myöntää, että itselleni käynti oli vasta toinen… Tällä kertaa paikka houkutteli elävällä musiikilla. Immilänmyllyn Myllyjazzeja järjestetään kuluvan vuoden heinä- ja elokuussa perjantaisin. Tällä kertaa esiintymisvuorossa oli The Lazy Cats. Orkesteri soitti monia hienoja klassikoita sovitettuna sekä omaa tuotantoaan.

Yleisöä oli runsaasti, ns. tupa oli täynnä eli kaikki ulkoilmakatsomon paikat oli täytetty. Todella miellyttävä kesätunnelma, ja ihmiset viihtyivät.
Immilän Myllyjazzit järjestetään vielä neljä kertaa, esiintymässä mm. Helmi Luttinen ja Ismo Haavisto. Vahva suositus niin konserteille kuin paikallekin.

Wikipedia kertoo että

”Immilän koskissa on jauhettu viljaa jo keskiajalla, mutta vanhin kirjallinen tieto myllyistä on vasta vuodelta 1548. Ensimmäinen saha rakennettiin koskeen 1760-luvulla, tähän aikaan mäellä oli jo asutusta sekä kievari. 1800-luvulla asutus alkoi lisääntyä ja Immilään muodostuikin monipuolinen käsityöläis- ja myllärikylä. Toisen maailman sodan jälkeen Immilän koskissa toimi kolme myllyä; kahden sahan lisäksi myös sähkölaitos oheislaitteineen. Viimeisenä myllyistä lopetti toimintansa Immilän piirin saha toukokuussa 1969. Myllyistä on säilynyt ainoastaan Immilän piirin 1901 rakennettu myllyrakennus.

Immilän mylly ja myllypiirin vanhat rakennukset kunnostettiin vuosina 1997–1999. Kunnostuksen jälkeen mylly on ollut aina kesäisin auki vierailijoille.”

Enemmän Immilän historiasta Häme-Wikissä.