Kevätretki Hennalaan

Sateinen ja harmaa kevätpäivä ei tarjonnut otollisimpia olosuhteita kävelyretkelle,
mutta eipä tuo juuri haitannutkaan: sadetakki oli keksitty jo vuosia sitten. Tosin pisarat puhelimen pinnalla eivät parantaneet kuvauskokemusta, mutta siitäkin selvittiin.

Kävelyretki alkoi matkakeskuksen tienoilta, jonka länsipuolella Jaksonkadulla oli aloitettu uudisalueen rakennustyöt. Tullin rakennusten ja postitalon sekä vastapäätä olleen oikeustalon purkutyöt oli saatu päätökseen.

Ratapihan viertä kuljin Mytäjäisten vanhalle varikolle, josta ojien kautta pujahdin Sopenkorveen. Sopenkorvenkatua pitkin pääsin varsinaiseen kohteeseen eli Hennalaan.

Itselleni vanhan kasarmialueen läntinen osa tuli tutuksi vietettyäni Hämeen Poliisilaitoksen työmaalla vuoden 2018-19. Varsinaisen työmaan päätyttyä, palasin vielä selliosastolle, en asiakkaaksi, vaan tekemään viimeistelytöitä. Selleissa oli tuolloin jo asiakkaita.
Hennalan alue – osaksi myös puolustusvoimien harjoitusalue oli tullut tutuksi jo aikoinaan, seutu tarjosi meille pikkupojille monenlaisia seikkailuja ja tilaisuuksia kolttosille.

Nyt en kolttosiin ryhtynyt vaan tarkastelemaan hulevesialtaita. Järjestelmä onkin varsin mielenkiintoinen. Hennalan altaissa suodatetaan keskustan sade- ja sulamisvedet, jotka sitten lasketaan Porvoonjokeen. Sen lisäksi, että systeemi pienentää vesien kuormitusta, on paikka oikein viihtyisä.

Altaista ensimmäinen.
Kolmannesta altaasta vesi laskee ojaa pitkin Porvoonjokeen.

Hulevesialtailta matka jatkui entiselle kasarmialueelle. Hämeen rykmentti lakkautettiin vuonna 2014 ja samalla Suomen puolustusvoimat luopui sekä Hennalan tiloista että maa-alueista. Senaatti-kiinteistöt ja kaupunki alkoivat suunnittelemaan alueen rakentamista, ja varuskunta-alueen asemakaavoitus uuteen käyttöön aloitettiin vuonna 2014. Kaava tuli lainvoimaiseksi maaliskuussa 2018.

Vuosien saatossa rakennukset ovat siirtyneet yksityisille omistajille ja rakennuksia on saneerattu ja tullaan saneeraamaan. Jo aiemmin alueella avattiin kiitelty Apulanta-museo ja hiljattain valmistui kiistelty uudisrakennus Upseerikerhon rakennuksen viereen.

Seurailin rakenteilla olevia katuja Marssikatua sekä Taukokatua, jonka vieressä seisoi vielä keltainen varastorakennus. Sen vieressä oli aikoinaan ollut nk. rillirata, jonka kävelin läpi 1980-luvun lopulla. Nyt radasta ei ollut paljoakaan jäljellä, muutamia pölkkyjä oli vielä maastossa. Ilmeisesti rata oli ollut jossakin harjoituskäytössä. Siitä tai rakennuksesta minulla ei ole sen tarkempia tietoja.

Entinen varastorakennus tulevan Taukokadun vieressä.

Kaikki muut Ulaaninkadun varrella olleet harjoitusrakennelmat oli purettu jo aiemmin pois.

Poistuin Paraatikatua pitkin, josta on tulossa alueen kokoojakatu, ja uusi yhteys Helsingintiellä. Koukkasin vielä entisen sotilaskodin takaa kuvaten kaikki matkan varrelle osuneet sotilasmuistomerkit.

Paraatikadulla on aloitettu tietyöt.

Laajamittaiset tiehankkeet alueella on siis aloitettu, joten nyt on viimeinen hetki käydä aistimassa vanhan Hennalan tunnelmaa. Lahti muuttuu.



Kylän portti

Malva eli Lahden uuden taide-, juliste- ja muotoilumuseon rakennustyöt Malskin korttelissa ovat loppusuoralla. Vanha panimokiinteistö on saanut uuden sisäänkäynnin Päijänteenkadun puolelle, ja myös kadun ilmettä ja rakennetta on parannettu. Tämän yhdeydessä Päijänteenkadun, KIrkkokadun ja Vesijärvenkadun ristetykseen, “Viiskulmaan” haluttiin julkinen taideteos johdattamaan ihmiset Malvaan. Lahden kaupunki järjesti teoksesta yleisen taidekilpailun:
“Viiskulmaan haettiin teosta, joka on elämyksellinen ja taiteellisesti laadukas luoden aukiolle selkeän identiteetin ja toimien samalla opastavana elementtinä Lahden uuden taide-, juliste- ja muotoilumuseon sekä Malskin suuntaan.”

Teoksia kilpailuun lähetettiin yhteensä 60, joista valittiin Akseli Leinosen Kylän portti -teos.

Viiskulman tyylikäs katseenvangitsija.

Kävin tutustumassa teokseen sunnuntaina 9.5., jolloin se oli jo pystyssä, vain katutyöt olivat kesken.

Teos on vaikuttuva. Omasta mielestäni Kylän portti teos on edustavinta julkista taidetta Lahdessa pitkään aikaan. Perustelen asia muutamin esimerkein.

Katsellessani teosta tuli olo, että suunnittelija olisi teosta tehdessään samalla lukenut Lahti-käsikirjaa ja poiminut sieltä vaikutteita teokseensa. Näin ei varmastikaan ollut, mutta katsellessani porttia ajatuksiini juolahti monia yhtymäkohtia Lahteen ja lahtelaisuuteen, oli ne sitten positiivisia tai ei-niin-mairittelevia. Esimerkkejä ei tarvitse ottaa tosissaan, oleellista on, että teos sai ajattelemaan, jopa innostumaan.

Teos kuvaa porttia ja ajatuksena on tietysti että teoksen kautta/läpi kuljetaan keskustan ja Malvan välillä. Samaa läpikulun ajatusta voidaan sovitella myös Lahteen: Lahden läpi on kuljettu iät ja ajat, ja monille kylä/kauppala/kaupunki on toiminut pelkkänä läpikulkupaikkana.

Portti on auki (kohta).

Teos on myös mahtipontinen ja maskuliininen, ominaisuudet jotka yhdistän lahtelaisuuteen. Teoksen muoto ja asetelma miellyttävät omaa silmää. Ne viittaavat jopa Antiikin Kreikkaan? Kolhuilla teos tavoittelee historiaa, jota sillä ei ollutkaan. Historiassa Lahden identiteettipainiskelut ova tuottaneet mahtipontisia suunnitelmia, jotta olisimme jotain. Aivan kuin kaupungin (oletettu) historiattomuus on otettu osaksi teosta, jota teos jo itsessään on.

Toisaalta kolhut jollain tavoin herkistävät rosoista teosta.
Lisäksi kahdesta suunnasta katsottuna teos näyttää jopa vaatimattomalta.

Vaatimaton, ainakin jostakin suunnasta katsottuna.

Teos tuo mieleen myös palaneen rakennuksen pystyyn jääneen savupiipun. Lahden kylän palon jälkeen avautui aivan uudenlaiset mahdollisuudet: tuhkasta ja raunioista nousi uusi kaupunki.

Punaruskea väritys viitannee tiileen, josta myös Malski tunnetaan.
Värityksen voi nähdä viittauksena Lahden surkeaan tilanteeseen 1990-luvun laman kurittamana “ruostevyöhykkeen” teollisuuskaupunkina.
Jollakin värityksestä voi tulla myös mieleen olutpullo, ja siinä ei ole mitään pahaa, puhutaanhan nyt Mallasjuomankin perinnöstä.

Toivotaan tälle hyvinkin lahtelaiselle teokselle pitkää ikää, se on juuri sitä ympäristön ekologista huomioonottamista.

Kevätretki Lehmusreitille

Lehmusreitti on lahtelaisille tuttu ja monet ovat kävelleet siitä ainakin osia, useat kokonaankin. Oma kokemus reitista on muodostunut pienistä pätkistä sieltä täältä. Sitä on ollutkin vaikea välttää, kiertäähän se ympäri keskustaa, kokonaispituuden ollessa n. 11-13 kilometriä.

Kaverini pyysi mukaansa kiertämään koko reitin, ja toki suostuin. Ei sitä ehkä yksin olisi tullut lähdettyä. Edellisenä iltana tutustuin tarkemmin reittiin: sivustolla Lahden seudun luonto on reitistä kattavasti tietoa. Alla kartta reitistä, joka on nähtävillä em. sivustolla.

Lehmusreitti kiertää Lahden keskustan (Kartta: Lahden seudun luonto)

Sivuilla kerrotaan että “pääasiassa polku kulkee erilaisissa metsissä: mäntykankailla, kuusikoissa, puistoissa ja rehevissä lehdoissa. Se nousee järvenrannasta harjujen laelle ja kallioiden näköalapaikoille. Metsien lisäksi reitti tarjoaa kulttuuriympäristöjä, niittymäisiä ja soistuneita alueita, jääkauden muistomerkkejä ja paljon muuta. Katuosuudet luontokohteiden välillä jäävät lyhyiksi.”

Keskustan puistopolku koostuu kahdeksasta pääkohteesta: Vesijärvi, Teivaanmäki ja Häränsilmä, Radiomäki, Kaupungintalo ja Lotilanharju, Metelinmäki ja Mustankallionmäki, Vesteråsinpuisto, Niemenkalliot sekä Kariniemi. Ylläolevassa kartassa on lisäksi numeroitu 21 paikkaa. Aloitimme matka jota kuinkin reitin keskeltä ja lähdimme kiertämään “väärään” suuntaan.

Matka alkoi sunnuntai-iltapäivänä n. klo 13 aikoihin Lounaankadulta, aivan Salpausselän juurelta. Suuntasimme Metelinmäelle tai ehkä tuttavammin Mustankallionmäen suuntaan. Keli oli mitä parhain. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, ja tuulta oli tuskin nimeksikään. Täydellinen päivä tutustua Lehmusreittiin koko matkaltaan.
Mustankallionmäellä, jotakuinkin entisen Paavolan soranottopaikan yläpuolella, oli ensimmäinen kännykkäkameran kuvaustauko. Paikka on erinomainen paikka, josta saisi kunnon kameralla tyylillä ikuistettua Lahden maamerkit.

Ohitimme Mustankallion hautausmaan. Hieman ennen vesitornia vastaan tulivat isä ja poika, jotka kyselivät luolista. Siinä sitten porukassa pohdittiin luolien sijaintia (itse vain näytin siltä että pohtisin, koska minulla ei ollut asiasta mitään tietoa).

Vesitornilta matka jatkui Kivimaan kouluille, jossa kehuttiin vanhaa koulurakennusta ja sen mittasuhteita ja muotoja. Koulujen takaa kulkeneen reitin varrelle osui Vesteråsinpuisto, jossa kesäisin laiduntavat lampaat.

Ihmettelimme vielä Lepolankadun elintarvikekioskin sinnikkyyttä Mukkulankadun varrella. Mielenkiintoinen osuus alkoi kioskin jälkeen kun nousimme Niemenkallioille. Siitä kohtaa en ollut aiemmin kulkenut. Kivikkoinen maasto yhdessä lehtometsän kanssa oli hieno kokemus ja jälleen tuli tuntu että olisin kokemassa jotain spektaakkelimaista seikkailua.

Niemen kallioilla pidimme ensimmäisen evästauon ja yritimme ihastella kerrostalojen peittämää järvinäkymää. Matkan jatkuttua vastaan tulivat taas tutut isä ja poika. Olivat kuulemma löytäneet Mustankallionmäen luolat.

Lehmusreitti on merkitty puihin tai tolppiin vihrein lehmuksenlehtimerkein, mutta aika ajoin reitin seuraava opastava merkki katosi silmistä, ja sitä oli sitten hieman etsittävä katseella. Olin toki kunnon Lahti-turistina tulostanut reitin kartan, josta välillä lunttasin.

Matka jatkui Ankkurin marketin kautta Kariniemeen. Kariniemenmäen puusto, kasvillisuus ja mäelle sijoitettu Lahti Arboretum tekevat mäestä erityisesti kesäisin eksoottisen paikan. Puistoa täydentävät Olavi Lanun mainiot veistokset. Totesin, että kyllä mäen päälle yksi puusta rakennettu (kesä)kahvila mahtuisi.

Kariniemen mäeltä laskeuduttiin satamaan. Siellä olikin väkeä siihen malliin, ettei poikkeustilanteesta ollut tietoakaan. Satamassa pidimme toisen tauon. Keskustelua herättivät erityisesti lokit.

Vanhaa satamaradan pohjaa seuraten nousimme Rauhalan ohi Teivaanmäelle. Kävimme Häränsilmän rannalla päivittelemässä umpeenkasvua. Matka jatkui hyppyrimäkien takaa kohti Kisatulikukkulaa. Ennen sitä pysähdyimme ihmettelemään matkantekoa. Urheilukeskuksesta näkyi vesitorni, jonka juurella olimme juuri olleet. Näin se vain matka eteni.

Kisatulikukkulalla perehdyimme vuoden 1918 taisteluista kertoviin infotauluihin ja tämän osuuden puheenaiheet liittyivät tuohon sotaan.

Kukkulan itäpuolella matka katkesi entiseen satamarataan ja sen maaleikkaukseen. Siinä kohtaa totesin, että kaupunki voisi rakentaa sillan radan yli (kuten myös Hollolankadun ja Iso-Paavolankadun yli, silloista olen kirjoittanut mm. täällä).

Radiomäeltä matka jatkui Puistokatua Yrjönkadun kautta Onnelantielle, josta nousimme jälleen mäen päälle. Iso-Paavolankatu jouduttiin ylittämään laskeutumalla mäen päältä ja nousemalla taas mäen päälle. Tyypillistä Lahtea, mikä tietysti kaupungista kiinnostavan (myös) maastonmuotojen osaltakin. Hieman siinä hyväntahtoisesti naureskeltiin seinäjokelaisille, kun eivät pääse kokemaan tällaista mäkistä herkkua.

Perillä Lounaankadulla olimme n. klo 17, joten matkaan kului vajaa neljä tuntia. Matka oli erittäin onnistunut, niin kuntoilunkin kuin sivistymisenkin kannalta. Mäkinen Lahti tarjosi jälleen uusia kulmia ja kotikaupungista oppi kaikkea uutta. Retkikaverin kanssa keskustelu painottui ympäristön havaintoihin liittyviin asioihin ja paikallishistoriaan, mutta puheenaiheet rönsyilivät aina maailmanpolitiikan painopisteisiin kuin asunto- ja talouspolitiikkaan.

Lehmusreitti 5/5 eli vahva suositus. Kyllä kelpaa olla lahtelainen.

Alek­san­te­rin­ka­dun ­sil­ta – ehdokkaat

Aleksanterinkatua länteen. Aikoinaan etualalla oli Loviisan rautatien silta. Uusi rakennusten väliin tuleva silta sijoittuisi idemmäksi Sokoksen eteen.

Seurahuoneen ja Sokoksen yhdistävästä ylikulkusillasta järjestetään arkkitehtuurikutsukilpailu. Lahden kaupungin nettisivuilla on julkaistu neljä ehdotusta.

“Kilpailutehtävänä on suunnitella korkeatasoinen, visuaalisesti ja toiminnallisesti mielenkiintoinen silta.” Korkeatasoisessa sillassa alituskorkeutta on olosuhteisiin tarpeeksi, mutta mitä on “toiminnallisesti mielenkiintoinen”? Että silta toimittaa sille määrättyä tehtävää eli mahdollistaa vaivattomasti kulkijan vaihtamaan rakennuksesta toiseen? Määritelmät ovat tietysti kaupunkisuunnittelujargoniaa, ja saivartelusta siirrymme itse aiheeseen eli siltaehdokkaisiin. Alla pikakatsaus tarjontaan.

Kaikki neljä siltaa ovat keskenään tarpeeksi erilaisia – mikä on tietysti vaihtoehtojen kannalta hyvä asia. Ehdotukset voidaan jakaa kahteen leiriin, joista toisen leirin edustajat erottuvat selvästi edukseen. Omasta mielestäni parhaimmat vaihtoehdot ovat Hiljain ja Seitti. Ne ovat kevytrakenteisia, ilmavia ja läpikuultavia. Molemmista näkee hyvin ulos ja ulkoa sisään. Molemmissa on myös hillitty valaistui. Kuten Seitin tekstissä todetaan: “Sillan kevyt ja ilmava rakenne antaa keskustan katumaisemalle ja toiminnoille tilaa ja tuo samalla paikkaan omaleimaista ilmettä.”
Hiljain ja Seitti pyrkivät olemaan siltoja ja sulautumaan ympäristöön, sillä rakennelma tulee joka tapauksessa herkälle ja näkyvälle paikalle. Tarkoituksena että huomio ei kiinnity liikaa rakenteisiin vaan istuu ympäristöönsä.

HALO ja Lento ovat raskaampia, vaikka esimerkiksi Lenton julkisivun rei’itetyn heijastavan metallin kerrotaan keventävän rakennetta. Vaikka HALOkin pyrkii peilaamaan ympäristöä, raskaanoloinen silta luo enemmän varjoa kuin valoa. Lisäksi sen sisältä ei ole näkymää kadulle ja toisin päin. HALOsta todetaan: “Toisaalta outo kappale erottuu ympäristöstään epärakennuksena, joka antaa paikalle näyttävyydellään lisäarvoa.”
Lentonkin sisältä on rajallinen näkymä kadulle ja tarkoituksenmukaisesti kadulta ei näe sillan sisälle. Lentokin keskustelee ympäristönsä kanssa: “Heijastava kaksoisjulkisivu peilaa pehmeästi ympäristön sävyjä” ja “Perforoitu metallilevy suojaa ikkunoita suoralta auringonpaisteelta ja sisätilaa kuumenemiselta.” En usko että tämä on kovinkaan oleellinen ongelma, sillä siltaa ei ole tarkoitettu pitkäaikaiseen oleskeluun. Silti sillalta olisi voitava ihailla aamuaurinkoa ja erityisesti auringonlaskua, joka näkyy Aleksilla piirtäen hienosti itäisen kaupunginosa silhuettia. Valon, näkymän ja katutilan avaruudentunnun takia isot ikkunat olisivat ainoat vaihtoehdot.

Puuta materiaalina korostettiin lähes kaikissa vaihtoehdoissa, mikä lienee jo nykyaikana itsestäänselvyys (ainakin suunnitelmissa).

Ehdotukset pdf-muodossa:
Hiljain
HALO
Lento
SEITTI

Ehdotukset ovat esillä ja avoimesti kommentoitavissa 30.4.2021 asti.

Siltaa on vastustettu ihan perustellusta syystä: Aleksanterinkatu halutaan pitää avoimena, myös historiallisista syistä, onhan se aikoinaan ollut osa yhden eteläisen Suomen pääväylistä.
Toinen argumentti on ollut se että sillan rakentaja on yritys, joka haluaa sillan kautta edistää liiketoimintaansa ja näin “turmelee” yhteistä omaisuutta yksityisen voitontavoittelun edellä. Tuo on toki laajempi ja hankalampi kysymys kaiken kaikkiaan.
Itselläni ei ole sen kummempaa mielipidettä asiasta. Luulen että silta on sen aikaa paikoillaan kunnes on peruskorjauksen aika, jolloin sillan omistaja haluaa purkaa sen. Ehkä tuolloin sillalle löytyy puolustajia.

Em. siltasuunnitelman lisäksi parhaillaan suunnitellaan puista siltaa osana Sairaalanmäen kaavoitusta. Näin ollen Loviisan ratapohjan ylittävän sillan kautta pääsisi kulkemaan Vesijärvenkadulta sairaalaan.
Lahden mäkinen maasto antaisi hyvät puitteet suunnitella ja rakentaa enemmänkin siltoja yhdistämään mm. ulkoilureittejä, jolloin tuettaisiin korkeatasoista puuarkkitehtuuria näyttävin valoteoksin. Olen silloista kirjoittanut täällä ja täällä.

Lahtea maailmankartalle kiskoja pitkin

Saksalaiset rautatieharrastajat vierailivat vuonna 2008 Suomen rataverkolla lättähattu-kiskobussilla kulkien. Lättä vieraili myös Lahdessa, Mytäjäisten varikolla Lahden rautatieharrastajat Topparoikan järjestämässä Rautatiepäivässä (kohdasta 12:45 eteenpäin). Tuolloin tapahtumassa oli peräti kolme liikkuvaa museojunaa (joista kaksi yleisölle) sekä tietenkin paljon muuta.
Videolla esiintyy myös topparoikkalaisten vuonna 1990 kunnostama liikuteltava muistomerkkihöyryveturi Tr1 1047 eli “Risto” (kohdassa 14:00).

Paljon on muuttunut tuosta kesästä. Topparoikka muutti Vierumäen asemalle kesällä 2015, missä Rautatiepäivä toki jatkuu. Risto-höyryveturikin muutti syksyllä 2020 Lahdesta uudelle omistajalle Lohjalle.

Video on saksankielinen, mutta tunnelmista pystyy nauttimaan ilman saksankielen taitoa. Kokonaiskesto 28:55.

[katso video]