Hämeenkatu 24:n kerrostalo tyhjennettiin vuokralaisista noin kymmenen vuotta sitten. Talo on siitä lähtien houkutellut kutsumattomia vieraita. Tunkeutumiset on ylittänyt valtakunnallisen uutiskynnyksenkin. Taloa on töhritty, rikottu ja rakennuksessa on ollut tulipaloja. Suojaamistoimenpiteet olivat alkuun riittämättömät. Tapaus on hyvin tyypillinen tyhjillään olevien rakennusten kohdalla oli sitten omistaja kunta, valtio tai yksityinen taho. Suojaamistoimenpiteet jätetään usein tekemättä, koska se maksaa. Toisinaan monissa tapauksissa tuntuu että toimet vain jätetään tarkoituksella tekemättä, milloin mistäkin syystä. Pienen puurakennuksen palaminen voi olla omistajalle jopa edullisempaa kuin purkaminen. Kaupunki on vuosien saatossa patistanut omistajaa ehkäisemään ilkivaltaan suojauskeinoin. Patistusta on terästetty uhkasakolla.
Rakennuksen myyntiä on värittänyt monipolviset omistussuhteet ja -vaihdokset. Haasteeksi on koettu se, että kiinteistöllä ja tontilla on ollut eri omistaja. Vuoden 2026 alussa kaupunki teki kuitenkin ratkaisu ja osti rakennuksen ja tontin 1,5 miljoonalla eurolla. Rakennus tullaan purkamaan.
Hämeenkatu 24 ja Vesijärvenkatu 16
Arkkitehti Unto Tupalan teoksessa Kun Lahti rakennettiin on kerrottu seikkaperäisesti tontin vaiheista. Olen tiivistänyt Tupalan käsittelemät tontit 65 ja 66 tähän artikkeliin.
Hämeenkadun ja Vesijärvenkadun kulmauksessa oleva tontti 66 kuuluu vuoden 1878 vahvistettuun asemakaavaan ja tontin ensimmäinen omistaja oli nahkuri Emanuel Forsberg. Hän hankki tontin 66 tonttihuutokaupassa 24.7.1878 ja maksoi siitä 500 markkaa. Forsberg ei sitä kuitenkaan pystynyt maksamaan ja tontti myytiin 13.3.1890 teurastaja ja makkaratehtailija Aaretti Lindenille (myöh. Nikula) 500 markalla.
Nikulalla oli siis omistuksessaan tontit 65 ja 66. Tontille 65 hän rakennutti vuonna 1890 asuinrakennuksen Aleksanterinkadun varteen ja tontin sisäkulmaan kivirakenteisen ulkorakennuksen.
Nikula rakennutti vuonna 1902 tontin 66 kulmaukseen puisen asuinrakennuksen, ja se rakennettiin ilman vahvistettuja rakennuspiirustuksia. Tonttien välissä olevat nk. palokadut poistettiin koko kaupungin kaava-alueelta virallisesti vuonna 1908. Entisen palokadun päälle tontin keskelle valmistui samana vuonna kivirakenteinen ulkorakennus. Vuonna 1909 kadun varrella olevaa puurakennusta jatkettiin 12 metrillä.
Nikula myi tontin vuonna 1917 Johannes Nikkilälle, joka ei juurikaan tehnyt muutoksia rakennuksiin. Tontit siirtyivät Nikkilän perillisille Ida Anderssonille ja Aino Wikströmille vuonna 1931 ja vuonna 1937 Lydia Anderssonille.
Vuonna 1948 tonttien 65 ja 66 yhteisomistus päättyi, kun tontin 66 osti Lahden Osuuskaupan omistama Oy Lahden Talo. Vuonna 1950 tontille rakennettiin 5-kerroksinen, osittain 6-kerroksinen asuinkerrostalo. Rakennus valmistui seuraavana vuonna ja sen on suunnitellut arkkitehti Eino Tuompo. Tupalan kirjan mukaan samassa yhteydessä tontin sisäosaan rakennettiin muusta rakennuksesta erillinen elokuvateatteri. Liekö elokuvateatteri myöhemmin muuttanut viereisen rakennuksen tiloihin. Tiloissa toimi elokuvateatteri Juko 1970-80-luvuilla. Elokuvateatterin tiloissa toimi vuodesta 1995 vuoteen 2015 Teatteri Vanha Juko. Tupalan selvityksen mukaan muita liikeyrityksiä tontilla sijainneissa rakennuksissa oli mm. Laineen kaljatehdas 1930-luvulla ja Puuseppätehdas Iriksen myymälä 1930-40-luvuilla.
Vaikka rakennus on päästetty huonoon kuntoon, ei se tarkoita että rakennus olisi ruma. Näin maallikon silmään talo näyttää hyvin tyypilliseltä 1950-luvun arkkitehtuurin tuotokselta. Pienten, sopusuhtaisten parvekkeiden ja suorakulmaisten ikkunoiden pikkuporvarillista harmoniaa rikkoo harkitusti yläkerran kolmion mallinen ikkuna, joka tuo mieleen rajoja rikkovan taiteilijan ateljee, josta yöllä kajastaa valo silloinkin, kuin muu rakennus on jo pimeänä. Nyt tuo vuonna 1951 valmistunut, ajalleen tyypillinen asuinkerrostalo on häviämässä ja tilalle tullee nousemaan tämän hetken hengen muotia ja muotoja heijasteleva rakennus.
