Kevätretki Lehmusreitille

Lehmusreitti on lahtelaisille tuttu ja monet ovat kävelleet siitä ainakin osia, useat kokonaankin. Oma kokemus reitista on muodostunut pienistä pätkistä sieltä täältä. Sitä on ollutkin vaikea välttää, kiertäähän se ympäri keskustaa, kokonaispituuden ollessa n. 11-13 kilometriä.

Kaverini pyysi mukaansa kiertämään koko reitin, ja toki suostuin. Ei sitä ehkä yksin olisi tullut lähdettyä. Edellisenä iltana tutustuin tarkemmin reittiin: sivustolla Lahden seudun luonto on reitistä kattavasti tietoa. Alla kartta reitistä, joka on nähtävillä em. sivustolla.

Lehmusreitti kiertää Lahden keskustan (Kartta: Lahden seudun luonto)

Sivuilla kerrotaan että “pääasiassa polku kulkee erilaisissa metsissä: mäntykankailla, kuusikoissa, puistoissa ja rehevissä lehdoissa. Se nousee järvenrannasta harjujen laelle ja kallioiden näköalapaikoille. Metsien lisäksi reitti tarjoaa kulttuuriympäristöjä, niittymäisiä ja soistuneita alueita, jääkauden muistomerkkejä ja paljon muuta. Katuosuudet luontokohteiden välillä jäävät lyhyiksi.”

Keskustan puistopolku koostuu kahdeksasta pääkohteesta: Vesijärvi, Teivaanmäki ja Häränsilmä, Radiomäki, Kaupungintalo ja Lotilanharju, Metelinmäki ja Mustankallionmäki, Vesteråsinpuisto, Niemenkalliot sekä Kariniemi. Ylläolevassa kartassa on lisäksi numeroitu 21 paikkaa. Aloitimme matka jota kuinkin reitin keskeltä ja lähdimme kiertämään “väärään” suuntaan.

Matka alkoi sunnuntai-iltapäivänä n. klo 13 aikoihin Lounaankadulta, aivan Salpausselän juurelta. Suuntasimme Metelinmäelle tai ehkä tuttavammin Mustankallionmäen suuntaan. Keli oli mitä parhain. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, ja tuulta oli tuskin nimeksikään. Täydellinen päivä tutustua Lehmusreittiin koko matkaltaan.
Mustankallionmäellä, jotakuinkin entisen Paavolan soranottopaikan yläpuolella, oli ensimmäinen kännykkäkameran kuvaustauko. Paikka on erinomainen paikka, josta saisi kunnon kameralla tyylillä ikuistettua Lahden maamerkit.

Ohitimme Mustankallion hautausmaan. Hieman ennen vesitornia vastaan tulivat isä ja poika, jotka kyselivät luolista. Siinä sitten porukassa pohdittiin luolien sijaintia (itse vain näytin siltä että pohtisin, koska minulla ei ollut asiasta mitään tietoa).

Vesitornilta matka jatkui Kivimaan kouluille, jossa kehuttiin vanhaa koulurakennusta ja sen mittasuhteita ja muotoja. Koulujen takaa kulkeneen reitin varrelle osui Vesteråsinpuisto, jossa kesäisin laiduntavat lampaat.

Ihmettelimme vielä Lepolankadun elintarvikekioskin sinnikkyyttä Mukkulankadun varrella. Mielenkiintoinen osuus alkoi kioskin jälkeen kun nousimme Niemenkallioille. Siitä kohtaa en ollut aiemmin kulkenut. Kivikkoinen maasto yhdessä lehtometsän kanssa oli hieno kokemus ja jälleen tuli tuntu että olisin kokemassa jotain spektaakkelimaista seikkailua.

Niemen kallioilla pidimme ensimmäisen evästauon ja yritimme ihastella kerrostalojen peittämää järvinäkymää. Matkan jatkuttua vastaan tulivat taas tutut isä ja poika. Olivat kuulemma löytäneet Mustankallionmäen luolat.

Lehmusreitti on merkitty puihin tai tolppiin vihrein lehmuksenlehtimerkein, mutta aika ajoin reitin seuraava opastava merkki katosi silmistä, ja sitä oli sitten hieman etsittävä katseella. Olin toki kunnon Lahti-turistina tulostanut reitin kartan, josta välillä lunttasin.

Matka jatkui Ankkurin marketin kautta Kariniemeen. Kariniemenmäen puusto, kasvillisuus ja mäelle sijoitettu Lahti Arboretum tekevat mäestä erityisesti kesäisin eksoottisen paikan. Puistoa täydentävät Olavi Lanun mainiot veistokset. Totesin, että kyllä mäen päälle yksi puusta rakennettu (kesä)kahvila mahtuisi.

Kariniemen mäeltä laskeuduttiin satamaan. Siellä olikin väkeä siihen malliin, ettei poikkeustilanteesta ollut tietoakaan. Satamassa pidimme toisen tauon. Keskustelua herättivät erityisesti lokit.

Vanhaa satamaradan pohjaa seuraten nousimme Rauhalan ohi Teivaanmäelle. Kävimme Häränsilmän rannalla päivittelemässä umpeenkasvua. Matka jatkui hyppyrimäkien takaa kohti Kisatulikukkulaa. Ennen sitä pysähdyimme ihmettelemään matkantekoa. Urheilukeskuksesta näkyi vesitorni, jonka juurella olimme juuri olleet. Näin se vain matka eteni.

Kisatulikukkulalla perehdyimme vuoden 1918 taisteluista kertoviin infotauluihin ja tämän osuuden puheenaiheet liittyivät tuohon sotaan.

Kukkulan itäpuolella matka katkesi entiseen satamarataan ja sen maaleikkaukseen. Siinä kohtaa totesin, että kaupunki voisi rakentaa sillan radan yli (kuten myös Hollolankadun ja Iso-Paavolankadun yli, silloista olen kirjoittanut mm. täällä).

Radiomäeltä matka jatkui Puistokatua Yrjönkadun kautta Onnelantielle, josta nousimme jälleen mäen päälle. Iso-Paavolankatu jouduttiin ylittämään laskeutumalla mäen päältä ja nousemalla taas mäen päälle. Tyypillistä Lahtea, mikä tietysti kaupungista kiinnostavan (myös) maastonmuotojen osaltakin. Hieman siinä hyväntahtoisesti naureskeltiin seinäjokelaisille, kun eivät pääse kokemaan tällaista mäkistä herkkua.

Perillä Lounaankadulla olimme n. klo 17, joten matkaan kului vajaa neljä tuntia. Matka oli erittäin onnistunut, niin kuntoilunkin kuin sivistymisenkin kannalta. Mäkinen Lahti tarjosi jälleen uusia kulmia ja kotikaupungista oppi kaikkea uutta. Retkikaverin kanssa keskustelu painottui ympäristön havaintoihin liittyviin asioihin ja paikallishistoriaan, mutta puheenaiheet rönsyilivät aina maailmanpolitiikan painopisteisiin kuin asunto- ja talouspolitiikkaan.

Lehmusreitti 5/5 eli vahva suositus. Kyllä kelpaa olla lahtelainen.

Liikennemerkeistä

Artikkeli on kirjoitettu kepeällä mielellä, mutta jutulla on paikkansa koskien lähiympäristön havainnoimisesta. Usein kuljemme lähiympäristössä tuttuja reittejä, välillä on kuitenkin hyvä ottaa pää pois puskasta ja tarkastella mitä uutta tai vanhaa jo ennestään näennäisen tuttu ympäristö tarjoaa. Joku kenties kiinnittää huomiota vastaleikattuun nurmeen, toinen kukkaloistoon ja kolmas ehkä tuijottaa liikennemerkkejä.
Vaikka tämän jutun pääosassa ovat liikennemerkit, jotka sinänsä ovat kiinnostavia – artikkeli kannustaa oman lähiseudun tarkkailuun ja yksityiskohtien löytämiseen.

Liikennemerkkikatsaus:

1. Neljän tien risteys ja kolme kolmiota. Kolmiot ovat Neljänkaivonkadulta ja Muorikujalta sekä Kullankukkulanpolun kevyen liikenteen väylältä tultaessa.

2. Nikkarinkadun ja Sinikantien risteyksessä joka suunnalta saapuvilla on stop-merkki. Tällaisia risteyksiä näkee usein Yhdysvalloissa.

3. Orimattilan Erkko-lukion pihalla on moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajokielletty -merkki on päivitetty omatoimisesti. Nyt päivitettykin merkki on vanhentunut uuden merkin tullessa voimaan viime vuoden kesäkuussa.

4. Pysäköintikieltoaluemerkki Salpauksen pihassa on asennettu väärinpäin. En tiedä, miten tieliikennelaki tulkitsee, jos pysäköi tähän? Teillä ja turuilla -blogi on myös tarttunut aiheeseen. Mitä sanoo tieliikennelaki?

5. Kisapuistossa 3 x moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajokielletty -merkkiä lisäkilvin.

6. Tuunattu töyssyjä-merkki. Tee-se-itse-halvemmalla.

7. Sotkujen ja tagien julkaisemisen suhteen olen erittäin kielteinen, mutta teen nyt poikkeuksen. Mytäjäisen bussipysäkille pääsee myös sukellusveneellä.

8. Loviisankadulla poliisilaitoksella oli varoitusvalo ja läpiajokielto Salininkadulle, koskiko myös Hämeen poliisilaitoksen poliisiautoja? Valoa en nähnyt koskaan toiminnassa, laitos siirtyi Hennalaan vuonna 2018.

9. Radansivunkatu. Kulku kevyelle liikenteelle, ja Puksulle. Puksu on erisnimi vaunuja vetävälle traktorille eli kaupunkijunalle.

10. Ahtialassa on yhdistetty kävelytie ja autotie? Ei tieliikennelain mukainen.

11.1 Tasoristys. Kevyen liikenteen ylikäytävä pakollisella pysähdyksellä ilman tasoristeysmerkkejä (lisätty myöhemmin) Lemminkäisenkadun päässä. Lisämausteen tuovat manuaalisesti avattavat portit.

11.2 Tasoristeys. Niemenkadulla kevyttäliikennettä junasta varoittaa varoituskolmiot lisäkilvillä. Autoille tasoristeysmerkkien lisäksi vilkkuva keltainen.

Liikennevaloista

Liikennevaloista olen kirjoittanut enemmn täällä. Alla kuitenkin vielä ajankohtaiset poiminta.
Eteläisen Kehätien valmisttua viime joulukuussa, esimerkiksi Uudenmaankadun valoristeyksiin on asennettu vihdoin yksiaukkoisia vihreitä nuolia kertomaan että vastaantulevilla on punainen valo, joten vasemmalle kääntyjille on vapaa kulku.
Tällaista samanlaista olen jo aiemmin ehdottanut Vesijärvenkadun ja Hämeenkadun risteykseen, kun Hämeenkadulta käännytään idästä tullessa Vesijärvenkadulle etelään. Kuva alla.

Muita merkkejä

Karjalankadun pienkerrostalon porttikongin vanha “Varo lapsia” -merkki
Merkki lienee asennettu talon valmistuttua.

Tulevia kirjajulkaisuja


Keväällä ja kesällä 2021 julkaistaan kaksi Sauli Hirvosen kirjaa. Keväällä ilmestyy jo viides kokoelma.
Kesällä pääsee ääneen supersuosittu(?) rokkari itsellisessä jatko-osassa Armas – Mies katoaa. Kaupunkiseikkailun pyörteisiin joutuva Armas saa ihmeteltäväkseen nykyajan yhteiskunnan kummallisuuksia.
Lisäksi kuluvan vuoden syksyllä julkaistaan Kokoelmat 1-5, johon koottu kaikki aiemmat kokoelmat. Kirjassa on myös aiemmin julkaisematonta materiaalia.

Vuonna 2022 on suunniteltu julkaistavaksi Rautateiden Lahti -valokuvakirja sekä toinen osa puujalkavitsikirjasta Puujalat 2.

Tarkemmat julkaisuajankohdat selviävät myöhemmin. Kirjat julkaisevat Pekka Productions.

Kadonnut Ilomäki

Hollolan Lahti -lehdessä 3/2018 oli laatimani yhteenveto Länsiharjun koulun alkutaipaleesta. Jutun yhteydessä oli harvinainen valokuva (Lahden kaupungin kuva-arkisto), näkyi mm. Kullankukkula ja kadonnut Iiliäislampi. Valokuva oli otettu etelään Ilomäen rinteeltä arviolta 1920-luvulla.

Kartassa näkyy soranottopaikka, johon johtaa pistoraide. Osakartta: Lahden Kaupunkiympäristö

Mikä on Ilomäki? Lahden Paikannimistö -kirja kertoo kyseisestä mäestä seuraavaa: ”Mäki (Ilomäki), joka oli aiemmin lähes yhtä korkea kuin Radiomäki. Sittemmin mäki on madaltunut, kun siitä on ajettu hiekkaa.” Mäellä on pidetty aikoinaan juhannusjuhlia, kuten viereisellä Kullankukkulallakin. Mäkeä tai osaa Ilomäestä on kutsuttu Santamäeksi. Liekö se uudempi nimi?

Oheisessa topografisen kartan osassa näkyy hyvin miten mäkeä on käytetty soran ottoon. Iso osa mäestä on hävinnyt, muistutuksena vain jyrkkä hiekkareuna, joka sekin tulisi myöhemmin häviämään. Havaintoni mukaan (Ilo)mäestä on jäljellä Helsingintien ja Vähätalonkadun välissä oleva kohouma. Entisen mäen jyrkkyys on nykyäänkin ha vaittavissa hyvin Kullankukkulanpolun ja Rahikankadun välillä kulkevan Tanhupolun kohdalla. Tosin en tiedä, tukeeko geologia havaintojani eli onko nuo mainitsemani kohteet laskettu aiemmin Ilomäen osiksi. Silmämääräisesti asia olisi näin.

Selailtuani internetissä Finna-palvelua silmiini osui useita mielenkiintoisia kuvia Lahden ratapihalla sijaitsevista puuaumoista. Kuvat ajoittuvat vuosille 1920-25, joten se ajoittuu
samoihin aikoihin ylläolevan kartan kanssa. Yksi sarjan kuvista on otettu Selänmäeltä Ilomäen suuntaan. Siinä olevat puuaumat ovat kuvan edustalla pääosassa, mutta niiden takana avautuu mielenkiintoinen maisema, kovin erilainen kuin mitä se on nykyään. Rautatietä ylittävää maantiesiltaa ei tuolloin ollut vaan paikalla oli tasoylikäytävä. Tie kulki etelään mäkeä ylös nykyistä Vähätalonkatua pitkin. Kuvan perusteella mäkihän on ollut nykyisen Helsingintien kohdalla hyvin jyrkkä. Tuolloin kadun nimi oli Hennalankatu, joka kulki Mytäjäisistä kasarmille.

Starkin alue vuonna 2009 (Kuva: Sauli Hirvonen)

Starkin alue vuonna 2019 kun rakennukset on purettu (Kuva: Sauli Hirvonen)

Lahdesta suoraan Helsinkiin johtanut maantie valmistui vuonna 1955 ja samalla valmistui radan ylittävä silta. Sittemmin sitä kutsuttiin Starkin sillaksi, viereisen Starckjohannin varaston mukaan. Ylemmästä kuvasta löytyy rautatien lisäksi muutakin tuttua. Oikealla radan kaarteessa on ratavartijantupa, joka on yhä nykyäänkin samalla paikalla. Molemmissa kuvissa alueen täyttää hiekka, tosin alemmassa kuvassa ta-
saisena kenttänä. Kuvien ottamisen välissä on tapahtunut paljon: Mäki on kadonnut, teollinen toiminta on loppunut ja teollisuus- ja varastorakennukset ovat purettu. Länsiharjun koulu näkyy entisen mäen takana. Alueelle nousee uusia taloja sadoil-
le asukkaille. Alueen nimeksi tulee Vahva-Jussi, Starckjohannin perustajan mukaan.

Artikkeli on julkaistu Hollolan Lahti -lehdessä 2/2019

Iiliäinen – kadonnut lampi

Lahdessa on ollut paljon pikku lampia ja suppia, jotka ovat kadonneet rakentamisen yhteydessä. Mainittakoon mm. nykyisen jäähallin kohdin ollut lampi sekä Sopenkorvessa ollut Pörssinpassi. Alueen tunnetuimpia lienevät Mytäjäinen ja Häränsilmä. Käsittääkseni Mytäjäisen eteläreunaa tosin täytettiin radan rakentamisen yhteydessä.

Näin entisenä etelälahtelaisena yksi kiinnostava kohde on Länsiharjun koulun vieressä sijainnut, jo nyt kadonnut Kullankukkulanlampi tai Iiliäislampi, josta on virallista tietoa niukalti. Lampi oli ilmeisesti syvä ja sen pinta-alaksi on mainittu 4000 neliömetriä. Lopulta suo ja lampi kuivatettiin ja täytettiin. Lahden Paikannimistö kertoo, että lampi olisi täytetty ennen koulun rakentamista: “ Illiäinen/Iiliäispassi, Kullankukkulanlampi. Entinen suurehko ja syvä lampi, jossa oli iiliäismatoja. Lampi täytettiin v. 1928 ja paikalle rakennettiin myöhemmin Länsiharjun koulu.” Ehkä vain osa lammesta täytettiin, sillä lähes umpeenkasvanut lampi oli vielä 1930-luvulla olemassa, sillloin kun koulu oli jo aloittanut toimintansa. Lampea muistelee kaksi koululaista Länsiharjun koulu 125 vuotta -kirjassa, joista alla poimintoja.
Jossain muistitiedoissa mainittiin, että lopullisesti lampi katosi 1950-luvun aikana.

Lampi näkyy kuvan keskellä. Osasuurennos kartasta 1898-1903. (Kartta Lahden kaupunki, kaupunkiympäristö)

Itselläni on lampeen liittyviä muistikuvia 1980-luvulta. Tuolloin lampea ei siis enää ollut, mutta rannan muodot olivat selvästi nähtävissä, osittain vielä tänäänkin. Lammen paikalla oli tuolloin ruohittunut hiekkakenttä, joka toimi meidän koululaisten pelikenttänä. Sittemmin kenttäkin on hävinnyt uudisrakennusten tieltä.

Aino Marola: Hytkyttelyä suopassissa

“Vanhan koulun lähellä oli suopassi. Siellä mulittiin. Siinä suonsilmäkkeessä oli mukava hytkytellä, kun se antoi perää. Siellä oli ihan avovettäkin. Meillä oli ihan sellainen tapa, että opettaja huusi meille monta kertaa: ’Tulkaa jo pois sieltä!’ Kun kastui, liitutaulun takana oli uuni, missä sai vaatteita kuivatella. Taulut oli silloin sellaisia liikuteltavia.

Pihalla oli opettajien kiusaksi toinenkin ongelma. Se viehätti kyllä meitä oppilaita, sillä suolla oli syksyisin karpaloita. Kun suo talvella jäätyi, sinne tehtiin luistinrata. Joskus hakattiin jäähän avanto ja laitettiin siihen lepän ranka. Sitä sitten pyöritettiin ja sieltä tuli ruohoja ja ruuttanoita.” (Länsiharjun koulu 125 vuotta, s. 31)

Pentti Heino: Iiliäispassi ja napakelkka

“Koulun piha rajoittui Iiliäislampeen ja sen ympärillä olevaan suohon, jonka jokainen tiesi sellaiseksi, että sinne uppoaa. Todennäköisesti suo oli ollut aiemmin lampea, joka oli hiljalleen maatunut umpeen reunoiltaan. Olihan se aikamoinen lätäkkö silloinkin. Talvellakin lammella oli touhua. Sinne oli rakennettu napakelkka. Siihen lammen jäähän pystytettiin tolppa, jossa oli 4-5 metriä pitkä aisa, jonka päähän pantiin mahakelkka. Sitten toiset työnsivät kelkkaa ympäri ja toiset olivat kyydissä. Se oli sellainen harrastus, mitä ei harrastettu paljonkaan välitunnilla. Kun koulu oli päättynyt, niin reput heitettiin hankeen ja sinne mentiin leikkimään.”
Pentti Heino kertoo myös, että Kullankukkula toimi hyppyrimäkiharrastuksissa: ”Ihan Kullankukkulan huipulta otettiin vauhtia ja Iiliäislammen jäälle se sitten pysähtyi.” (Länsiharjun koulu 125 vuotta, s. 45)

Sauli Hirvonen:

“Omana kouluaikana 1980-luvun puolivälin jälkeen lammen paikalla oli ruohottunut hiekkakenttä, jossa mm. pelasimme jalkapalloa välitunnilla. Sittemmin kentälle on rakennettu koulun lisärakennuksia, viimeimpänä liikuntahalli. Omana kouluaikani kentän nousevat reunat eli entiset rantatörmät olivat vielä selkeästi nähtävillä. Kullankukkulan puoleinen törmä on vielä tänäpäivänäkin selkeästi nähtävissä, muut ovat hävinneet rakentamiseen liittyvissä maansiirtotöissä.

Koulun ympärillä oli ränsistyneitä puutaloja, joissa asui paljon ns. laitapuolen porukkaa. Autiotaloissa me pojat kävimme tekemässä kepposiamme. Viimeiset talot on taidettu purkaa viimeistään 1980-90-lukujen taitteessa.

Muistan myös aikoinaan kuulleeni sellaisen tarinan, että suosta oli joskus aikoinaan nostettu naisen ruumis. En muista keneltä kuulin moisen huhun, ja ehkä se oli kerrottu vain pelottelumielessä. Se toi kuitenkin oman jännityksensä, olihan ympäristössä vielä tuolloin purkua odottavia vanhoja autiorakennuksia.”  

Lähteet:
Länsiharjun koulu 125 vuotta (1996)
Lahden Paikannimistö (1994)