Hämeenkadun ”rumilus”

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Hämeenkatu 24:n kerrostalo tyhjennettiin vuokralaisista noin kymmenen vuotta sitten. Talo on siitä lähtien houkutellut kutsumattomia vieraita. Tunkeutumiset on ylittänyt valtakunnallisen uutiskynnyksenkin. Taloa on töhritty, rikottu ja rakennuksessa on ollut tulipaloja. Suojaamistoimenpiteet olivat alkuun riittämättömät. Tapaus on hyvin tyypillinen tyhjillään olevien rakennusten kohdalla oli sitten omistaja kunta, valtio tai yksityinen taho. Suojaamistoimenpiteet jätetään usein tekemättä, koska se maksaa. Toisinaan monissa tapauksissa tuntuu että toimet vain jätetään tarkoituksella tekemättä, milloin mistäkin syystä. Pienen puurakennuksen palaminen voi olla omistajalle jopa edullisempaa kuin purkaminen. Kaupunki on vuosien saatossa patistanut omistajaa ehkäisemään ilkivaltaan suojauskeinoin. Patistusta on terästetty uhkasakolla.

Rakennuksen myyntiä on värittänyt monipolviset omistussuhteet ja -vaihdokset. Haasteeksi on koettu se, että kiinteistöllä ja tontilla on ollut eri omistaja. Vuoden 2026 alussa kaupunki teki kuitenkin ratkaisu ja osti rakennuksen ja tontin 1,5 miljoonalla eurolla. Rakennus tullaan purkamaan.

Rakennus kesäkuussa 2009.
Hämeenkatua kesäkuussa 2009.

Hämeenkatu 24 ja Vesijärvenkatu 16

Arkkitehti Unto Tupalan teoksessa Kun Lahti rakennettiin on kerrottu seikkaperäisesti tontin vaiheista. Olen tiivistänyt Tupalan käsittelemät tontit 65 ja 66 tähän artikkeliin.

Hämeenkadun ja Vesijärvenkadun kulmauksessa oleva tontti 66 kuuluu vuoden 1878 vahvistettuun asemakaavaan ja tontin ensimmäinen omistaja oli nahkuri Emanuel Forsberg. Hän hankki tontin 66 tonttihuutokaupassa 24.7.1878 ja maksoi siitä 500 markkaa. Forsberg ei sitä kuitenkaan pystynyt maksamaan ja tontti myytiin 13.3.1890 teurastaja ja makkaratehtailija Aaretti Lindenille (myöh. Nikula) 500 markalla.
Nikulalla oli siis omistuksessaan tontit 65 ja 66. Tontille 65 hän rakennutti vuonna 1890 asuinrakennuksen Aleksanterinkadun varteen ja tontin sisäkulmaan kivirakenteisen ulkorakennuksen.

Nikula rakennutti vuonna 1902 tontin 66 kulmaukseen puisen asuinrakennuksen, ja se rakennettiin ilman vahvistettuja rakennuspiirustuksia. Tonttien välissä olevat nk. palokadut poistettiin koko kaupungin kaava-alueelta virallisesti vuonna 1908. Entisen palokadun päälle tontin keskelle valmistui samana vuonna kivirakenteinen ulkorakennus. Vuonna 1909 kadun varrella olevaa puurakennusta jatkettiin 12 metrillä.

Nikula myi tontin vuonna 1917 Johannes Nikkilälle, joka ei juurikaan tehnyt muutoksia rakennuksiin. Tontit siirtyivät Nikkilän perillisille Ida Anderssonille ja Aino Wikströmille vuonna 1931 ja vuonna 1937 Lydia Anderssonille.

Vuonna 1948 tonttien 65 ja 66 yhteisomistus päättyi, kun tontin 66 osti Lahden Osuuskaupan omistama Oy Lahden Talo. Vuonna 1950 tontille rakennettiin 5-kerroksinen, osittain 6-kerroksinen asuinkerrostalo. Rakennus valmistui seuraavana vuonna ja sen on suunnitellut arkkitehti Eino Tuompo. Tupalan kirjan mukaan samassa yhteydessä tontin sisäosaan rakennettiin muusta rakennuksesta erillinen elokuvateatteri. Liekö elokuvateatteri myöhemmin muuttanut viereisen rakennuksen tiloihin. Tiloissa toimi elokuvateatteri Juko 1970-80-luvuilla. Elokuvateatterin tiloissa toimi vuodesta 1995 vuoteen 2015 Teatteri Vanha Juko. Tupalan selvityksen mukaan muita liikeyrityksiä tontilla sijainneissa rakennuksissa oli mm. Laineen kaljatehdas 1930-luvulla ja Puuseppätehdas Iriksen myymälä 1930-40-luvuilla.

Vaikka rakennus on päästetty huonoon kuntoon, ei se tarkoita että rakennus olisi ruma. Näin maallikon silmään talo näyttää hyvin tyypilliseltä 1950-luvun arkkitehtuurin tuotokselta. Pienten, sopusuhtaisten parvekkeiden ja suorakulmaisten ikkunoiden pikkuporvarillista harmoniaa rikkoo harkitusti yläkerran kolmion mallinen ikkuna, joka tuo mieleen rajoja rikkovan taiteilijan ateljee, josta yöllä kajastaa valo silloinkin, kuin muu rakennus on jo pimeänä. Nyt tuo vuonna 1951 valmistunut, ajalleen tyypillinen asuinkerrostalo on häviämässä ja tilalle tullee nousemaan tämän hetken hengen muotia ja muotoja heijasteleva rakennus.

Lahti The Guardianissa ja HS:ssä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Helsingin Sanomat julkaisi 1.2. artikkelin otsikolla ”Brittilehti kehottaa ihmisiä matkustamaan Lahteen”, jossa kerrotaan että Lahti on mainittu The Guardianissa. HS:n juttu perustui brittilehden 30.1. julkaisemaan pohjoismaihin sijoittuvaan (matkailu)artikkeliin. Siinä kerrottiin Skandinaviaan ja Suomeen matkanneiden ihmisten täkyistä otsikolla ”We had Norway’s glacial lakes to ourselves’: readers’ favourite breaks in Scandinavia and Finland”.
Lahdesta raportoi sairaanhoitajaopiskelija, joka oli viettänyt Lahdessa kuukauden kuluvana talvena. Juttu on otsikoitu ”Frozen lakes, coffee and a sauna in Finnish Lakeland” ja siinä kirjoittaja mm. toteaa Google Translaten avulla suomennettuna, että:

Lahti on täynnä viehättäviä pieniä kahviloita ja hiljaisia, maanläheisiä ihmisiä.

Tämä ko. sitaatti innostutti lahtelaisia erityisesti somessa. Kuvituskuvana Lahden kohdalla on jutussa Alamy-kuvapankin kaunis talvinen järvimaisema Piano Paviljongista.
Sen sijaan Helsingin Sanomat päätti käyttää omassa jutussa kuvituskuvana ankeutta huokuvaa ja seksikauppoja pursuilevaa katunäkymää. Tällaisillekin kuville on paikkansa, mutta tässä yhteydessä Helsingin Sanomat halusi kertoa lukijoilleen jotain muuta Lahdesta. Kuvavalinta kertoo toki enemmän lehdestä kuin Lahdesta.

Harvinainen d-äänne

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Murrejaottelussa Lahti kuuluu Hollolan ryhmään (3A), joka taas kuuluu kaakkoishämäläisiin murteisiin. Hollolan ryhmän rajat noudattelevat nykyisen Päijät-Hämeen länsi-, etelä- ja itärajaa. Kaksi muuta ryhmää on Porvoo ja Iitti. Kaakkoishämäläiset ryhmät kuuluvat yhteen yksi neljästä hämäläismurteiden alaryhmästä.

Wikipediassa kerrotaan, että hämäläismurteiden alue on melko epäyhtenäinen, ja sen eri alueilla on paljon piirteitä naapurimurteista. Hämäläismurteet ovat olleet tiheässä vuorovaikutuksessa muiden murteiden kanssa, ja hämäläismurteiden alue on laaja ja siten melko hajanainen. Sellaiset murrepiirteet, joita löydetään ainoastaan hämäläismurteiden alueelta on vähän. Niistäkin moni piirre ei ole tyypillinen murrealueen kaikilla alueilla. Voidaankin todeta, että yleishämäläinen ja leimallisesti hämäläinen piirre on joskus ollut yleiskielen d:n vastineina, kuten l (palan, lehlen) tai r (paran, lehren). Ne ovat kuitenkin pitkälti väistyneet muiden varianttien tieltä. Toinen leimallinen hämäläisyys on äite, ”äiti” (äilen/äiren).

Hollolan murteella oltiin siis joskus ”Lahlesta”, nyt ollaan lahtelaisittain ”Lahesta”.  

Ylen kysely

Yle selvitti syksyllä 2025 yhdessä Itä-Suomen yliopiston suomen kielen oppiaineen kanssa, kuuluuko suomalaisten puheessa d silloin, kun sanomme sanat meidän, veden tai tehdä. 
Kysymykseen vastasi yli 123 000 ihmistä ja kyselyn vastauksista muodostettiin kartta, jossa näkyy alueittain em. sanojen taivutusmuodot.

Vuonna 2013 julkaistussa Ylen jutussa kerrotaan, että Suomen kielessä ei alkujaan ole ollut d-äännettä vaan th-äänne. D tuli ruotsin kielestä 1700-luvulla th:n tilalle nimenomaan kirjoitettuun yleiskieleen. Puhekieleen d ei tullut laajalti käyttöön.

Viimeisintä kyselyä kommentoi Ylen haastattelema professori Hanna Lappalainen. Hän kertoo, että ”vielä sata vuotta sitten d:tä oli vain aivan pienellä alueella Porin seudulla, mutta nyt Häme, Uusimaa ja Varsinais-Suomi ovat vahvasti d-aluetta.”

Karkeasti d-äänteen jako kulkee Kaakkois-Suomesta Uudenkaarlepyyn kohdille, niin että rajan etelä-/lounaispuolella puhutaan runsaammin d:n kanssa. Silmämääräisesti voidaankin todeta että hämäläismurteet sisältyvät näihin d-äänteisiin paikkoihin, erityisesti jako on hyvin selvä sanan ”veden” kohdalla, lähes koko Päijät-Häme ja oikeastaan läntinen Suomi puhuu ”vedestä”, Etelä-Pohjanmaalla ”verestä”. Lähes koko muu Suomi puhuu ”veestä”.
Sana ”tehdä” ei ole niin selvä. Lahden seudulla se on ”tehä”, kuten lähes kaikkialla muuallakin Suomessa, lukuunottamatta läntistä Suomea, jossa se on ”tehdä” sekä jälleen Etelä-Pohjanmaata, jossa sanotaan ”teherä”. Erityisesti yli 55-vuotiaat sanovat lähes koko Länsi-Suomessa ”tehdä”.
”Meidän” kohdalla jako Päijät-Hämeessä tapahtuu ”meiän” ja ”meijän” välillä, mm. Okeroisissa, Mäkelässä ja Vierumäellä se on ”meidän”.

Aiemmin Yle on tehnyt kaksi samantyyppistä kyselyä, jotka koskivat minä-sanan muotoja (2022) ja tervehtimistä (2023).

Julkaisu-uutisia vuodelle 2026

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Sauli Hirvonen tulee julkaisemaan vuonna 2026 kaksi uutta kirjaa. Molemmat kirjat painottuvat valokuviin.

Yksityiskohtia on valokuvakirja, jossa aukeaman kaksi kuvaa muodostavat kokonaisuuden.
Kuvat ajoittuvat vuosille 2005-2016 ja kuvat on otettu Suomessa ja ulkomailla. Kuvapareja on 30 kappaletta. Kirjalle on suunnitteilla jo tässä vaiheessa jatko-osa. Ensimmäinen osa Yksityiskohtia – Kuvapareja osa 1 julkaistaan keväällä 2026.

Pienoisrautatieharrastus kertoo nimensä mukaisesti Hirvosen harrastuksesta pienoisrautateiden ympärillä. 1980-90-lukujen taitteessa alkanut pienoisrautatieharrastus on kantanut – enemmän ja vähemmän – näihin päiviin saakka. Kirjassa kerrotaan yleisesti pienoisrautatieharrastuksesta yhden harrastajan näkökulmasta. Kirjan pääpaino on kuitenkin Hirvosen dioraamojen valokuvissa. Kirja julkaistaan kesällä/syksyllä 2026.
Lisää pienoisrautateistä on Lahen Lehen Kotiseutu ja pienoisrautatiet -artikkeleissa (osa 1 ja osa 2) sekä Hirvosen rautatiesivustolla tulipyörä.fi.

Kesällä 2025 uutisoitiin Pekka & The Other Losersin kokoelmakasetin tulevasta julkaisemisestsa. Alunperin se piti julkaista jo syksyllä 2025, mutta erinäisten esteiden takia, kasetin julkaisu on siirtynyt tälle vuodelle. Tarkempi ajankohta ei ole vielä tiedossa.

Kasetin ja kirjojen julkaisijana toimii Pekka Productions. Tarkemmat julkaisuajankohdat kerrotaan myöhemmin.

Lahti-Seura täyttää 80 vuotta

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kotiseutuyhdistys Lahti-Seura ry täyttää kuluvana vuonna kunnioitettavat 80 vuotta. Seuran näkyvimpiä toimintamuotoja on mm. Vuoden lahtelainen -tunnustuksen jakaminen, Hollolan Lahti -jäsenlehden julkaisu kolmasti vuodessa, Lahti-päivän (aiemmin Vuosijuhla) järjestäminen kaupungin perustamisen kunniaksi, Lahti-dokumenttinäytösten koostaminen elokuvateatteri Kino Iirikseen, kotiseutukirjallisuuden julkaiseminen (mm. Lahtelaisen sanakirja ja Lahtelaisen lukukirja) sekä monet muut kotiseutuhankkeet toteutettuna joko itsenäisesti tai yhteistyössä muiden tahojen kanssa.

Kun seura täytti vuonna 1956 kymmenen vuotta, julkaistiin Hollolan Lahti -lehdessä alla oleva pääkirjoitus. Tuosta on kulunut 70 vuotta, mutta monet sen kohdat pitävät paikkansa nykyisessäkin kotiseututyössä; vain kokemusta on tullut enemmän.

Lahti-Seuran sääntöihin on kirjattu seikkaperäisesti seuran tarkoitus sekä ne asiat, joilla täytetään tuo tarkoitus. Alla muutamia esimerkkejä sääntöjen kohdista, jotka ovat määritelleen yhdistyksen toimintaa vuosikymmeniä.

Seuran tarkoituksena on Lahden kaupungin asukkaiden yhteenliittymänä työskennellä toimialueensa sivistyksellisten, sosiaalisten ja taloudellisten olojen kehittämiseksi sekä viihtyisyyden lisäämiseksi alueellisen omaleimaisuuden ja paikallisten erityispiirteidenpohjalta lähtien, toimia kokonaisvaltaisen kotiseututyön tavoitteiden saavuttamiseksi paikalliskulttuurin, ympäristönsuojelun ja maisemanhoidon sekä matkailun aloilla, olla toimialueensa asukkaiden ja eri yhteisöjen yhdyssiteenä, syventää asukkaidenkotiseututuntemusta ja paikallishenkeä sekä pyrkiä kaikin tavoin lisäämään heidän kiintymystään kotiseutuunsa sekä pyrkiä kaupungin ulkonäön jatkuvaan kohentamiseen ja kaunistamiseen ja kaupungin tunnetuksi tekemiseen.

Säännöt on laadittu vuonna 1946, mutta ei ole tiedossa kuinka monta kertaa niitä on päivitetty. Todennäköisesti useampaan kertaan, viimeisimmät muutokset sääntöihin on tehty syksyllä 2025. Muutoksia tehtiin selkeyttämään toiminnan raameja, niin että ne päivitetty vastaamaan ”ajan henkeä” ja palvelemaan paremmin seuran toimintaa. Varsinaisesti tavoitteita tai toiminnan toteuttamismalleja ei ole tarvinnut juurikaan muuttaa.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi seura osallistuu kaupungin aluetta koskevaan suunnitteluun ja pyrkii vaikuttamaan päätöksentekoon tekemällä aloitteita ja antamalla lausuntoja viranomaisille, järjestää kokouksia, luento- ja esitelmätilaisuuksia sekä muuta seuran sisäistä ja ulospäin suuntautuvaa koulutus- ja tiedotustoimintaa ja on yhteistyössä kotiseututyönkeskus-järjestöjen ja muiden samoja päämääriä toteuttavien yhteisöjen kanssa, suorittaa ja tukee kaupunkia ja kaupunkiseutua koskevan historian tutkimusta sekä tutkimusaineiston ja perinteen tallentamista ja harjoittaa julkaisutoimintaa, järjestää kotiseutujuhlia ja taide- ja viihdetilaisuuksia, toimeenpanee retkiä, opintomatkoja ja näyttelyitä ja tukee seuran tarkoitusperiä toteuttavaa muiden paikallisten yhteisöjen tai henkilöiden toimintaa, pyrkii kaupungin rakennetun ja luonnonympäristön omaleimaisuuden säilyttämiseen ja kehittämiseen ja niihin liittyvien perinne-, kauneus- ja viihtyvyysarvojen suojelemiseen, tukee kaupungin tunnetuksi tekemistä edistävää museo-, taide-, urheilu-, matkailu- tms. toimintaa.
Seuralla on oikeus toimintansa tukemiseksi omistaa ja hallita toimintaansa varten tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta, harjoittaa kustannus- ja julkaisutoimintaa, esitys- ja näyttelytoimintaa.

Tosin seuran säännöissä käytetään paljon sanamuotoja, jotka voivat kuulostaa nykyihmiselle ehkä hieman vanhahtavilta. Tärkeintä kuitenkin on, että asiat tulevat ymmärretyksi, ja ne tukevat yhdistyksen rutiineja ja perustoimintaa.

Kirjoittaja on seuran puheenjohtaja