Järven ääni -dokumentti Kino Iiriksessä

Järven ääni -dokumentti esitetään elokuvateatteri Kino Iiriksessä keskiviikkona 2.9.2026 klo 18.00 alkaen. Näytöksessä kuullaan myös tekijän ja Vesijärvisäätiön edustajan puheenvuorot.

Näytöksen sisältö klo 18.00 – n. 19.20:
Ohjaaja Antti Erolan puheenvuoro
Järven ääni -dokumentti, 35 min
Vesijärvisäätiön vesistöasiantuntija Mirva Ketola
Loppukeskustelu

”Miten yhdestä Suomen kirkasvetisimmistä järvistä tuli muutamassa vuosikymmenessä yksi saastuneimmista? Mitä vesistön pelastaminen on vaatinut ja miltä näyttää sen tulevaisuus?”

Järven ääni -dokumenttielokuva kertoo kiehtovan tarinan Päijät-Hämeen Vesijärvestä ja sen rannoilla asuvista ihmisistä. Se on herättelevä kuvaus ihmisen luontosuhteesta: tarina kertoo menneestä tietämättömyydestä, mutta ennen kaikkea yhteisön ja yhteistyön voimasta.

Lahtelaisen Antti Erolan ohjaama dokumentti on valmistunut toukokuussa 2026 osana SamiEdun Dokumenttikertojan koulutusta. Elokuva on toteutettu yhteistyössä Vesijärvisäätiön ja Lahden Pingviinit ry:n kanssa.

Näytös järjestetään yhteistyössä Lahti-Seura ry:n, elokuvateatteri Kino Iiriksen, Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiön ja Flyhill Productionsin kanssa.

Näytökseen on vapaa pääsy.

Vastaa