Kullankukkulan ympäristö

Kävin ala-asteen Länsiharjun koulussa 1980- ja 90-luvuilla. Samalla Kullankukkulan seutu tuli tutuksi, ja paikka tuntuikin hyvin jännittävältä: kukkulan ympärillä oli jäljellä vielä vanhoja puutaloja ja kivijalkoja sekä Neljänkaivonkadun varrella kaivoja ja maakellareita. Viereiselle pellolle, silloiselle Rahikankadulle oli vasta aloitettu rakentamaan perhepuistoa. Tiet olivat, jos eivät hiekkaa, niin öljysoraa.
Kukkula oli hyvä paikka talvisin harrastaa pulkalla tai minisuksilla laskua. Vieressä kulki latu pellon ympäri.

Kullankukkulan alueella tarkoitan tässä tapauksessa aluetta, joka rajautuu jota kuinkin Helsingintiehen,Tapparankatuun, Kaarikatuun/Rahikankatuun ja rautatiehen. Lisäksi olen jakanut Kullankukkulan karkeasti itä- ja länsipuoleen.
Lopuksi vielä pieni katsaus nykyhetkeen.

Aloitin kouluni vuonna 1986 Länsiharjun koulussa ja onkin ilahduttavaa että Lahden
karttapalvelun ilmakuvista löytyy aineisto juuri tuolta vuodelta. Koulun aloittamisen jälkeen Kullankukkulan ympäristö tuli entistäkin tutummaksi.

Omien muistikuvien tukena olen käyttänyt Lahden Paikannimistö -kirjaa (toim. Marjukka Laapotti, v. 1995), kursivoidut tekstit ovat suoria lainauksia, muut omia havaintojani kokemuksiin sekä lähdeaineistoon perustuen.

Kullankukkula > on mäki, jossa Tornatorin asukkailla, varsinkin nuorilla, oli tapana käydä huvittelemassa. Nimen kerrotaan tulleen tästä, sillä lahtelaisilta on kerätty laulelma, jossa sanotaan, että ”Korkealta Kullan Kukkulalta naimaan aion mennä. Sieltä tuon miniän mammallein, ai mammallein, ai mammallein, jos ehta punaposken saan…” (Hollolan Lahti 1956).
Lahtelaisilla on ennen vanhaan ollut mäennimien perusteella yleinen tapa juhlia harjuilla ja kukkuloilla: ajanvietteenä on ollut tanssi, kokon polttaminen ja keinuminen. Kullankukkulan toinen nimi oli Rahikanmäki, sillä Rahikan torppa sijaitsi sen kupeella. Torppa kuului Marolan tilalle ja hävisi 1930-luvulla.
Kullankukkula-nimen määriteosa voisi tietysti sisältää maastotermin kullas, joka on germaaninen lainasana ja tarkoittaa ”kumpua, vuopren lakea” tms. (Vahtola 1980: 119-120). Sana tunnetaan juuri Kaakkois-Hämeessä. Kulla-sana tarkoittaa ”hatun kupua, koppaa; (vanh.) pääkallo, -laki. Nykyruotsin koll ”huippu, kumpu” jne. 

Länsipuoli

Senaatinkartta vuodelta 1875.

Senaatinkartta vuodelta 1875. Santamäki ja alempana Kullankukkula.

Radan varteen oli noussut Starckjohannin teollisuusalue ja paikalla ollut Santamäki oli muisto vain. Se oli joskus muinoin ollut kuulemma korkea soramäki. Neljänkaivonkadun ja Helsingintien risteyksessä oli silloin vielä R-Kioski. Se oli ”Ylä-Ärrä”, ”Ala-Ärrä” sijaitsi Tapparakadulla.
1980-luvun puolivälin jälkeen Keijutien Kullankukkulan pää oli saanut omat modernit rivitalonsa, kadun päässä tosin oli vielä ainakin kolme vanhaa rakennusta jäljellä. Yksi oli ollut pitkään autiotalona, yhdessä oli asukkaita aivan sen purkamiseen saakka.
Aluetta dominoivat Kansakoulunkadun pienkerrostalot sekä ”Milkin” (Miljoona)talot sekä tietenkin Länsiharjun koulu.
Kansankoulunkadulla asui lukuisia kavereita, ja Milkin kenttä tuli talvisin tutuksi, kun jääkiekkoharrastus tuli mukaan elämään.

Asemakaavakartta vuodelta 1925.

Asemakaavakartta vuodelta 1925.

Topografinen kartta vuodelta 1931.

Topografinen kartta vuodelta 1931.

Osoitekartta vuodelta 1952.

Osoitekartta vuodelta 1952.

Santamäki > on osa Ilomäestä, joka oli aikoinaan lähes yhtä korkea kuin Radiomäki (ent. Selänmäki). Sittemmin mäki on madaltunut kun siitä on ajettu hiekkaa. Mäellä pidettiin juhannusjuhlia, kuten läheisellä Kullankukkulalla. Alueella kulkee nykyisin Helsingintie ja entisen Starckjohannin toimisto- ja varastoalue.

Kouluni kävin siis Länsiharjun ala-asteella, joka oli vuonna 1932 rakennettu Länsiharjun (kansa)koulu (Läntinen kansakoulu). Koulua laajennettiin etelään 1980-lopulla, ja muutenkin koulu remontoitiin perusteellisesti, myös pihan osalta. Muista vielä ensimmäiseltä luokalta pihan portaat jota tuli kuljettu pääoville. Sittemmin ne hävisivät laajennuksen myötä. Koulun tontin itäpuolella oli vielä 1990-luvun vaihteessa asuinrakennus ja siihen kuuluva piharakennus. Ne sittemmin väistyvät erillisen koulun lisärakennuksen tieltä.

Koulun pihalla oli 80-luvulla oli ruohittunut hiekkakenttä, jossa välituntisin oli hyvä pelata jalkapalloa. Myöhemmin kenttä kunnostettiin oikeaksi pelikentäksi. Jo silloin tiesimme, että aiemmin sillä paikalla oli ollut lampi tai suo. Entisen lammen paikka oli hyvin nähtävissä: rinteet nousivat tasaiselta aukealta. Lisäksi muistan kuulleeni tarinoita, että suosta oli joskus aikoinaan löydetty naisen ruumis. En tiedä kuinka paikkaansapitävä tarina oli.

Vuodelta 1931 olevassa topografisessa kartassa lammen kohta on merkitty vesiperäiseksi, vuoden 1938 topografisessa kartassa se on suo/räme. Vuoden 1938 opaskartassa se on merkitty lammeksi, ja vuoden 1952 osoitekartassa epämääräinen suo. Ilmeisesti lampi umpeenkasvoi ja lopulta täytettiin (kts. alla). Kirjallisissa lähteissä täyttövuodeksi on ilmoitettu 1928, mutta sitä myöhemmissä kartoissa kohta on merkitty lammeksi tai suoksi. Onko lampi sitten ollut ennen vuotta 1928 laajempi, kuin tuo kartoissa näkyvä, ja siitä on jäänyt osa, joka sittemmin umpeenkasvoi? Vuoden 1963 peruskartassa vesi- tai suoalueesta ei ole viitteitä.

Nyt tällä lammen paikalla on koulun kakkosrakennus. Siellä vierailimme Lahden rautatieharrastajien edustajina vuonna 2009 kertomassa harrastuksestamme. Päivän aikana esitystä kävi kuuntelemassa kaikki koulun oppilaat.
Samassa yhteydessä pääsin pitkästä aikaa käymään kierroksella vanhassa koulurakennuksessa. Kovin oli tuttua, eikä koulu tuntunut juurikaan muuttuneen 17 vuodessa.

Kullankukkulanlampi / Illiäisenpassi / Illiäinen > on entinen suurehko ja syvä lampi, jossa oli iilimatoja. Lampi täytettiin v. 1928 ja paikalle rakennettiin myöhemmin Länsiharjun koulu. Vuoden 1791 kartassa Iilijäis.

Läntinen Kansakoulu (Päijät-Häme-wiki) > Lahden kylän ensimmäisen kansakoulun perusti kartanonisäntä, kapteeni August Fellman. Se rakennettiin vuonna 1873 talollisten päivätöinä Fellmanin lahjoittamalle tontille. Nykyisen Länsiharjun koulun valmistuttua 1932 koulun toiminta siirrettiin Länsiharjulle.

Koulun tontin ja entisen lammen ympärillä oli vielä 80-luvun lopulla puutaloja. Niissä majaili laitapuolenkulkijoita, mutta aivan loppuaikana ne olivat ilmeisesti tyhjillään. Pikkupoikina hylätyt talot kiinnostivat, ja liiallisen uteliaisuuden takia taisi tulla huutiakin.
Taloja oli myös entisen Kullankukkulantien ja Neljänkaivonkadun risteyksessä. Nämä talot purettiin 90-luvulla kun Starckjohann laajensi toimintaansa etelään. Erään talon aidan perustukset ovat vielä nähtävillä nykyäänkin Kullankukkulanpolun varrella.

Kullankukkulanpolku > Kullankukkulan länsipuolella. Aiemmin nimellä Kullankukkulantie. Vuoden 1952 opaskartassa tie alkaa Keijutieltä ja kulkee Jalkamiehenkadun ja Neljänkaivonkadun risteykseen. Nykyisin tie on Kullankukkulanpolku ja se kulkee Keijutieltä Rahikankadun ja Neljänkaivonkadun risteykseen.

Jalkamiehenkatu > Nimi kuvaa ilmeisesti tien käyttöä. Tie suunniteltiin vuoden 1951 asemakaavassa kulkemaan Launeenpeltojen halki Anttilanmäkeen asti. Sittemmin se sijoitettiin Kullankukkulan itäpuolelle.
Myöhemmin osa katua on nykyisin Tanhupolku sekä länsipuolella katu on nykyään Tornatorinkatu ja Länsiharjunkuja, joista viimeinen kulkee hieman alempana kuin Jalkamiehenkadun alkuperäinen linjaus.

Itäpuoli

Kullankukkulan rinteessä Launeen peltojen puolella oli vanhoja puutaloja. Kerrottiinpa että eräässä talossa kummitteli. En tiedä oliko se yleinen uskomus vai jonkun kaverin päähänpisto. Sorsalammen ympäristö oli turvallinen ympäristö tarkkailla kummitustaloja, vaikka talvisin jäällä pyöräilyssä oli omat riskinsä. Erään kerran jäällä ollut kaatui pyörällä ja pyörä liukui avantoon. Sieltä se sitten nostettiin oksien avulla.
Tekolammen kohdalla oli ollut aikoinaan Vähän-Saksalan tila sekä pieni lammikko. Näistä ei vielä tuolloin ollut tietoakaan, tekolampi ja sen vieressä ollut leikkipuisto kiinnostivat.

Kullankukkulankatu > Sijaitsee Kullankukkulan itäpuolella.

Kullankukkulankadulle oli rakennettu korkea kerrostalo puutaloalueen keskelle ilmeisesti 1970-luvulla. Tässä talossa asui 80-luvulla isovanhempani jonkin aikaa, joten lähitienoot tulivat tutuksi. Vielä 90-luvulla Tanhutiellä erään puutalon pihassa oli mm. hanhia. Tanhupolku (ent. Jalkamiehentie) sai vuosituhannen vaihteen jälkeen uusi rakennuksia, mutta alueella on säilynyt useita puurakennuksia.

Neljänkaivonkadulla oli 1980-90-luvuilla kaivoja ja maakellareita pikkupojille ihmetteleväksi. Osa pumppukaivoista jopa toimi, ja tulihan niitä ”ränkättyä” kyllästymiseen (ja kastumiseen) asti.
Puutalot olivat jo tuolloin väistymässä: Rahikankadun länsipuolelle oli rakennettu siis kerrostalo ja itäpuolella linja-autohallit, jotka tosin purettiin kun Asemantaustaan rakennettiin uusia pienkerrostaloja.

Neljänkaivonkatu / Kaivokatu > Kadun varrella oli aiemmin neljä kaivoa. Kadun nimi oli myös Kaivokatu, Tehtaankatu, Radan sivu. Katu mainitaan ensimmäisen kerran isojaon järjestelykartassa v. 1898. Sittemmin tie Hennalan varuskuntaan kulki tätä kautta. Kadun nimikin oli Hennalan kylätie. Vuonna 1926 se ”määrättiin paikallistieksi” (ESS 25.7.1973). Vuonna 1937 kadun osan nimi, osa oli Jalkamiehentietä. Koko kadun nimeksi.

Rahikankatu > Torpannimi Rahikka. Torpassa asui Rahikan Iita. Rakennus purettiin 1930-luvulla. Aluetta on sanottu Rahikan kulmakunnaksi. Osa kadusta on nykyisin Kaarikatu.

Tanhutie > Kukkulalla on ennen tanhuttu ja pidetty juhlia.

Muorinkuja > Nimetty erään rautatieläisen vaimon mukaan. 

Marola / Iso-Marola / Yli-Marola > Osa Marolan kantataloa. Ennen Lahdenkylän paloa Yli- ja Ali-Marola sijaitsivat torin paikkeilla. Lahden kylän kantatalo jakaantui Ali- ja Yli-Marolaksi, joista ensimmäinen siirtyi palon jälkeen Kujalaan ja jälkimmäinen Asemantaustaan, sitä on sanuttu pelkästään Marolaksi.

Vähä-Saksala > Entinen talo, joka lohkaistiin v. 1852 Saksalan kantatalosta. Sorsapassi sijaitsi talon päärakennuksen vieressä. Aikaisemmin talosta kulki nykyisen Launeen kirkon kohdalle ns. Vähän-Saksalan kuja. Talon ympäristöä sanottiin ennen Saksalankulmaksi, sittemmin Kirkonkulmaksi.

Sorsapassi / Kolmenkoivunlampi / Rahikanpassi / Sorsalampi > Vähä-Saksalan tilan alueella ollut lammikko tai suopanne. Yksi nimi on tullut kolmesta suuresta koivusta. Lammessa oli tapana liottaa Yli-Marolan pellavia. Lähellä oli Rahikantorppa, ja sorsat viihtyivät lammikossa, kuten nykyisessä tekolammessakin.

Nykyhetki

Alue on muuttunut sitten 1980-luvun. Kaarikadun varteen on tulossa uusi asuinalue kaupungin puutarhan siirryttyä alueelta. Tapparankadun varrella vanhalla pellolla ollut vanha latokin purettiin muutama vuosi sitten ja tilalle on tullut uusia pienkerrostaloja. Vuonna 1953 valmistunut Launeen kirkko on sai 1990-luvun puolivälissä viereensä punatiilisen Esikoislestadiolaisten rukoushuoneen.

Kaupunki möi muutama vuosi sitten nykyisen Yläportinkadun kolme vanhaa asuintaloa piharakennuksineen. Neljäs oli jo aiemmin palanut. Tämän vuoden aikana viimeinenkin kolmesta talosta on purettu, ja tilalle nousee uudisrakennus. Kadulla on myös muita tontteja, joille parhaillaan nousee ainakin yksi uusi talo.

Alueen alkuperäinen puutalo kesällä 2013 Kullankukkulan rinteessä (nyk. Yläportinkatu), joka sittemmin korvattiin uudisrakennuksella. (Kuva Sauli Hirvonen)

Alueen alkuperäinen puutalo kesällä 2013 Kullankukkulan rinteessä (nyk. Yläportinkatu), joka sittemmin korvattiin uudisrakennuksella. (Kuva Sauli Hirvonen)

Alueen alkuperäinen puutalo kesällä 2013 Kullankukkulan rinteessä (nyk. Yläportinkatu). Talo purettiin kokonaan kesällä 2015, vaikka sen korjaaminen oli jo aloitettu. (Kuva Sauli Hirvonen)

Alueen alkuperäinen puutalo kesällä 2013 Kullankukkulan rinteessä (nyk. Yläportinkatu). Talo purettiin kokonaan kesällä 2015, vaikka sen korjaaminen oli jo aloitettu. (Kuva Sauli Hirvonen)

Tanhupolun (ent. Jalkamiehenkadun) ja Tanhutien varrella on säilynyt useita puutaloja.

Kullankukkulanpolun (ent. Kullankukkulantien) varrella ei ole muuta jäljellä kuin erään rakennuksen aidan perustukset nähtävillä. Starckjohannin ja koulun laajennuksen myötä kaikki ympäristöstä olevat talon hävinnyt.

Kaarinkadun ja Rahikankadun risteyksessä on vielä pystyssä vihreä, suuri puutalo.

Muorinkujalla on vielä alkuperäisiä rakennuksia jäljellä. Muut alueen rakennuksista on uudisrakennuksia.

Vähän-Saksalan tila on hävinnyt, mutta Marolan tila on onneksi säilynyt näihin päiviin asti. Kesäisin siellä toimii kotieläinpuisto.

Launeen perhepuiston ympärille on rakentunut Lahden keskuspuisto, monenlaiseen leikkiin ja harrastamiseen. Tai sitten voi hiljentyä sorsalammen äärellä ja tutkiskella alueen useita erilaisia kasvi- ja puulajikkeita.

Radan varrella Starkin (ent. Starckjohann) teollisuusrakennukset ja -hallit ovat väistymässä uuden asuinalueen tieltä. Hanke on jo kaavaluonnosvaiheessa ja havaintokuvien perusteella alueelta säilyy ainoastaan BE Groupin betoninen pääkonttorirakennus. Muuten alueelle on tulossa pääasiassa asuntoja, Helsingintien varteen liikerakentamista.

Katsaus torille

Uusi tori avattiin huhtikuussa. Torin alla on nyt 600 autopaikkaa. Pysäköintiä varten tarvittiin neljä porraskäytävää, joissa toimii samalla ilmanvaihtokoneet. Käytävät sijoitettiin jota kuinkin torin nurkkiin, Vapaudenkadun puolelle niiden yhteyteen rakennettiin myös huolto- ja liiketiloja.

Jo ennen rakentamista porraskäytävien ulkonäöstä käytiin pienimuotoista keskustelua. Tarkoituksena niistä oli tehdä huomaamattomat, niin että ”ne eivät herättäisi liikaa huomiota” kulttuurihistoriallisella seremoniakselilla. Keskustelu lähinnä kiihtyi niiden ollessa jo lähes valmiit.
Oulussa on lähdetty liikkeelle toisenlaisesta näkökulmasta.

Tori sai takaisin pääpiirteissään myös vanhan kiveyksenkin. Joku ehdotti että palaneen kylän talot merkittäisiin torille nupukiviin jollain tavalla. Kirjoitin (Lahen Lehti 26.12.2013) jo toista vuotta sitten Ylisen Viipurintien muistomerkistä, joka olisi saatu rakennettua samalla vaivalla muun torikiveyksen kanssa.

Kiveyksellä olisi ollut tietysti symbolista merkitystä, mutta näin osa kylän pitkää historiaa olisi ”kaivettu” konkreettisesti esille ja samalla tuonut historiattomaan kaupunkiin häivähdyksen vuosisataista kulkureittiä, jonka varrelle muodostui kylä ja myöhemmin kaupunki.

Nyt kiveyksessä tyydyttiin koko alalta toki käytännölliseen, muttta persoonattomaan symmetriaan (Lahti uudistuu), joka peittää allensa ”vanhinta Lahtea”. Tästä enemmän seuraavassa kappaleessa.

Parhaillaan työn alla olevasta Alatorista olen kirjoittanut useasti, viimeisin täällä (Lahen Lehti 29.11.2014).

Alatori ja Vesijärvi. (Kuva Sauli Hirvonen)

Alatori ja Vesijärvi. (Kuva Sauli Hirvonen)

Jotain omaleimaista, jotain lainattua

Rikas kaupunkikuva koostunee korkeatasoisesta arkkitehtuurista, kulttuurihistoriallisista kerrostumista. Kaupunkikuvan ei tarvitse olla näin mahtipontista, vaan se koostuu myös omaleimaisista pienistä oivalluksista ja yksityiskohdista, jotka ammentavat paikan historiasta, toiminnasta ja yksilöistä. Suuret mittakaavat, pinnat, ja pitkät välimatkat kaupunkirakenteessa sekä yhdyskunnan toimintojen hajauttaminen etäännyttävät ihmisen tilasta, jolloin tila on vain tilaa vailla tarkoituksenmukaisuutta.

On tietysti houkuttelevaa muuntaa tai jopa kopioida omaan toiminta- ja kulttuuriympäristöön jotain ympäri maailmaa hyväksi havaittua konseptia. Kulttuuri syntyy myös vuorovaikutuksesta, mutta jos sorrutaan yhdenmukaisuuden ”helposti myyvään” muottiin tai tietyllä ajanjaksolla vaikuttavien muodikkaiden ideologioiden pauloihin, on se pahimmillaan paikalliskulttuuria köyhdyttävää.

Miten tämä liittyy Lahden toriin? Toriparkki-konsepti ei ole lahtelainen, se on väline joka mahdollistaa Lahden keskustaan rakenteellisia muutoksia. Torin kulttuurihistoriallinen arvo muodostuu sen toiminnasta ja ympäristöstä, onhan se seremoniakselin keskiössä, kaupungin keskellä. Kaupunki, joka oli kasvanut maakunnan keskukseksi. Kaikki sai alkunsa pienestä kylästä, joka oli syntynyt valtakunnan nurkat yhdistäneen maantien varrelle.

Näyttelyitä, elokuvaa ja flipperiä

Sadepäivinä on hyvä käyttää aikansa vaikkapa museossa, näyttelyssä, elokuvissa tai vaikkapa flipperin parissa.

Näyttelyitä

Lahden kaupunginmuseo juhlistaa 110 vuotta täyttävää kaupunkia Aika on Lahden -näyttelyn muodossa. Se on katsaus museon kokoelmiin vuodesta 1905 alkaen aina 2010-luvulle saakka. Entisestä Viipurin taidemuseosta saadut teokset ovat Lahden taidemuseon vanhinta ja arvokkainta osaa, ja tähän kokoelmaan kuuluu 7000 teosta. Viipuri-kokoelman ansiosta Lahteen perustettiin taidemuseo vuonna 1950.

Näyttelytilan ensimmäisessä kerroksessa on Lahtea kuvaavaa taidetta, ja täytyy myötää että ensimmäisten teosten kohdalla kylmät väreet kulkivat pitkin selkää. Värikylläiset maalaukset – joista vanhin on vuodelta 1921 – toivat entisajan Lahden konkreettisesti silmien eteen.

Lahden ”edustajia” näyttelyssä ovat Kosti Ahonen, Risto Leppänen, Thelma Salo, Jyrki Savonlaine, Pentti Melanen, Martti Peippo, Reino Partanen, Yrjö Forsen, Aarne Heinonen, Väinö Hämäläinen ja Maija Melanen. Erityisesti mieleen jäivät Väinö Hämäläisen maalaukset 1920-luvulta, Martti Peipon utuiset kaupunkinäkymät sekä Maija Melasen talvinen kaupunkimaisema. Lisäksi Thelma Salon naiivistinen lähestymistapa herättää huomiota. Salo muuten valittiin vuonna 1991 Lahti-Seuran toimesta Vuoden lahtelaiseksi.

Aika on Lahden voi suositella erityisesti Lahden, maalaustaiteen, veistosten ja grafiikan ystäville. Näyttely kestää 19.9. asti.

Sibeliustalon Metsähallissa ja Puusepän verstaassa alkoi 26.6. Mauno Hartmanin Hirsi Soikoon II -niminen näyttely. Sen avajaisia vietettiin torstaina 25.6. kakkukahvien muodossa runsain joukoin. Hartman täyttää tänä kesänä 85 vuotta ja samalla hänen taiteilijauransa alkamisesta on kulunut yli 60 vuotta. Näyttely on toteutettu yhteistyössä Lahden taidemuseon ja Sibeliustalon kanssa.

Näyttelytilana korkea Metsähalli on edukseen Hartmannin töille. Asettelu toimii mainiosti ja Sibeliustalon puu ja lasi korostavat töitä, jotka ovat viimeistelemättöman oloisia ja tuntuisia, mutta silti huolitellun valmiita. Hartmanin työt muistuttavat jotain rakennelmaa, esinettä tai asiaa, mutta eivät ole sitä. Siinä mielestäni piilee töiden viehättävyys. Museon sivuilla kerrotaan, miten Hartman löysi tyyliinsä: ”Vuonna 1960 hän näki Turussa, kuinka vanhaa puutaloa purettiin. Rakennuksesta oli jäljellä enää pelkkä hirsirakenne ja kattotuolit hirsien päällä.” Materiaalin ja muodon vaikutteet Hartmanin töissä näkee selvästi.
Näyttely on avoinna 10.8. asti.

Mainittakoon vielä museon nettisivuilla oleva kuvagalleria Lahdessa olevasta graffittitaiteesta. Katutaidetta Lahdessa on erikoistutkija Heikki Herlinin koostama katsaus lahtelaiseen graffittitaiteeseen: ”Graffiti ei ole enää vain luvatta seinään tehty töherrys. Lahdessa on runsaasti laillisia ja taiteellisia ansioitakin omaavia graffiteja, jotka kaunistavat ympäristöään.” Galleriaan voi tutustua museon sivuilla linkin kautta.

Elokuvaa

Sadepäivien vakio-ohjelmistoon kuuluvat myös elokuvat. Elokuvateatteri Kino Iiriksessä esitetty Maggie loppui kesätaukoon, mutta sain mahdollisuuden nähdä sen yksityisnäytöksenä.

Maggie on zombie-elokuva, jossa pääosassa on Arnold Schwarzenegger. Itse en ole kovinkaan kiinnostunut ”elävistä kuolleista”, paitsi poikkeuksena Left 4 dead -tietokonepeli, jota tuli joskus pelailtua. Siinä oli kyllä omat jännittävät hetkensä…

Tässä tapauksessa oli lähinnä kiinnostavaa Arnoldin rooli. Ennakkoon elokuvaan tutustuessani, selvisi, ettei elokuva suinkaan ollut veri- ja eritemässäily, vaan kertomus isän ja tyttären suhteesta, ja erillisyyden kokemuksesta. Maltillisten kauhuelementtien lisäksi, elokuva on perhedraamaa, sisältäen myös teinielokuville tyypillisiä kohtauksia leirinuotioineen. Elokuvassa seurataan hitaasti, mutta vääjäämättömästi etenevää tyttären sairautta. Tunnelma on enemmänkin ahdistava kuin pelottava. Jo alussa tulee selväksi ettei elokuvalla voi olla ”onnellista” loppua.
Arskan näyttelemän maanviljelijän ulosanti on kaurismäkeläisen minimalistinen, joka sopii hänelle.
Elokuva oli ”ihan hyvä”, ja erilainen, kun vertaa Schwarzeneggerin aiempiin elokuviin. Kesän ykköstapaus on luultavammin Terminator Genisys, jossa Arska palaa T-800-rooliin.
Jännän äärellä elätään, sillä elokuva on saanut vaihtelevia arvioita, ja se tullee jakamaan kriitikoiden ja mukakriitikoiden mielipiteitä. Saa nähdä mitä on luvassa.

Muuta kulttuuriharrastetta

Ravintola Tirra hankki talvella kaksi flipperiä, ja päätin niitä eräs päivä huvikseni kokeilla. Edellisen kerran flipperiä olen ”hakannut” varmaan kaksikymmentä vuotta sitten, en muista mitä ja missä.

Kuten aina, Tirrankin flipperitkin ovat teemoitettu. Toinen on tv-sarjaan perustuva Walking Dead ja toinen Metallica. Hauska kokemus molemmilla peleillä, vaikkakin Metallicassa tuli selvästi paremmat pisteet, n. 70 miljoonaa. Näissä peleissä onnistumisesta voi kiittää omaa taitoa, epäonnistumisessa syyttää huonoa tuuria. Toivottavasti ei kuitenkaan, pelissä ja elämässä yleensä.
Taitoahan nuo vaativat ja omasta mielestä flipperissä korostuu juuri sen fyysinen ulottuvuus, etenkin nykyään, kaikki pelaamisen tulokset on nähtävillä vain ykkösinä ja nollina. Esimerkkinä tästä on Paluu Tulevaisuuteen elokuvatrilogian kakkososassa Marty McFly matkustaa 1980-luvulta vuoteen 2015(!). Verestellen videopelitaitojaan Cafe80’s -paikassa, paikalliset (paikka ja aika) pikkunassikat pitävät käsien käyttöä vanhanaikaisena.

Pelit olivat koukuttavia, ja koneiden hankkiminen on todellakin hatunnostonarvoinen kulttuuriteko. Omalla kohdalla pelikerta ei varmastikaan ollut viimeinen.

Valokuvia 1990-luvulta

Siivouksen yhteydessä löysin nipun paperivalokuvia, jotka luulin jo kadonneeksi. Nipussa
oli puolen sataa kuvaa 1990-luvun lopulta. Suurin osa kuvista olivat Ankkurin rakentamiseen liittyviä, mutta kuvia olen napsinut ympäri kaupunkia. Salpausselältä otettuja oli myös huomattavan paljon. Muistan jotakuinkin kuvausretket, ja kaikki kuvat on otettu jokseenkin aika lyhyellä aikavälillä.

Alla muutamia poimintoja. [lisäys 20.7.2015] Vihdoin sain julkaistua osan kuvista, noin kolmekymmentä, Lahden Albumit auki -sivulla. Toivottavasti niistä on iloa kenties muillekin.
Julkaisematta jäi toistaiseksi Ankkurin alueen kuvat. Ne lisään myöhemmin.

Lahden jäähallin eli katetun tekojääradan ensimmäinen iso remontti käynnissä. (Kuva Sauli Hirvonen)

Lahden jäähallin eli katetun tekojääradan ensimmäinen iso remontti käynnissä. (Kuva Sauli Hirvonen)

Puutalot vielä jäljellä Kymintien alkupäässä. Nykyään paikalla asuinkerrostaloja. (Kuva Sauli Hirvonen)

Puutalot vielä jäljellä Kymintien alkupäässä. Nykyään paikalla asuinkerrostaloja. (Kuva Sauli Hirvonen)

Pikku-Vesijärven ruoppaus. Taustalla näkyy toimissa oleva urheilutalo. (Kuva Sauli Hirvonen)

Pikku-Vesijärven ruoppaus. Taustalla näkyy toiminnassa oleva urheilutalo. (Kuva Sauli Hirvonen)

Junia ja kiskoja Lahdessa

Jatketaan rautatieaiheella. Vaikka rautatieliikenne on hiipunut huippuvuosista, ratoja suljettu ja purettu, riittää Lahdessa kuvattavaa. Kirjoitin aiheesta aiemmin otsikolla Rautatievideoita Lahden seudulta (Lahen Lehti 20.7.2012).

Lahden rautateiden tilasta kirjoitin Kiiltävät kiskot -kuva-artikkelissa (Lahen Lehti 29.7.2008). Artikkelissa mainituista pistoraiteista ei ole enää nykyään käytössä.
Alla päivitetty katsaus rautateiden tilasta Lahden alueella. Rautatiekuvia Lahdesta on nähtävillä myös vaunut.org-sivulla.

Mukkulanrata
Rataa käytetään vielä puukuljetuksiin sekä Viking Maltin (ts. Polttimo) omiin raaka-ainekuljetuksiin.
Niemen ratapihalla vielä paljon raiteita, vaikka viime vuosina niitä on muutamia poistettu.
Mukkulanradalta puretiin hiljattain Iskun kaksi vaihdetta. Holman Prisman kohdalla oli pistoraide. Rata oli jäljellä siihen saakka, kun automarketti rakennettiin, vaihde oli purettu jo aikaisemmin. Radasta vieläkin kiskoja ja pölkkyjä jäljellä.
Kymijärven voimalaitokseen on yhä vaihteet ja useita ajettavia raiteita, mutta ei liikennettä.
Jäljellä on myös Esan Kirjanpainon/Keskon vaihde. Tosin pistoraide on pusikoitunut ja Yhdyskadun tasoristeys poistettu.
Onnisen raide on vielä jäljellä ja kiskot menevät tontille.

Yrittäjänkadun vaihde vuonna 2005. (Kuva Sauli Hirvonen)

Yrittäjänkadun vaihde vuonna 2005. (Kuva Sauli Hirvonen)

Aiemmin oli purettu Yrittäjänkadun vaihde, kiskoitusta jäljellä. Pistoraide oli tosin asfaltoitu jo aiemmin kadun kohdalta.
Myös Merivaaraan vaihde Joutjärvellä on purettiin hiljattain, kiskoitus ja päätepuskin on yhä paikallaan.

Pääradanvarsi
Sotkan vaihde yhä paikallaan Heinolan radan vaihteen kohdin, tosin rata pusikoitunut. Muutama vuosi sitten raiteella oli vielä avotavaravaunu. Sittemmin poistettu?
Radan eteläpuolella oli pistoraide romuliikkeeseen(?), hieman ennen sitä kohtaa, missä Loviisan rata erkanee pääradasta. Käsittääkseni purettiin oikoradan rakentamisen yhteydessä.
Entisen Upon valimolta lähtee läpiajettava raide, mutta ei ole ollut käytössä, vaikka osa siitä rakennettiin uudestaan. Pihalla asfaltin sekaan jäänyt raiteita.
Eteläpuolella Askon raiteet on vielä paikallaan. Käytössä oli vielä muutama vuosi sitten.
Asemalla ja tavararatapihalla pääasiassa raiteet jossain käytössä. Tullin raide purettaneen lähitulevaisuudessa, nyt raiteellä lähinnä säilytetään vaunukalustoa.
Starkin raiteet ja vaihde jäljellä. Seis-levy ja sen jälkeen tuleva portti estää ajon tontille. Raiteet olivat vielä käytässä muutamia vuosia sitten.
Ei-käytössä olevaa kiskoitusta jäljellä tontilla ja sen liepeillä.

Asemanseutua 1973. Tullin raiteella vaunu. Kuva Hirvonen-Rajaharju -arkisto)

Asemanseutua 1973. Aivan alareunassa tullin raiteella vaunu.
(Kuva Hirvonen-Rajaharju -arkisto)

Tornatorilla vielä jäljellä kiskoitusta rakennusten välissä. Alueen, pääradan puolella, läpi menevä raide purettiin muutamia vuosia sitten. Stora Enson teollisuusalueen eteläpuolella on kiskoitusta vielä jäljellä. Tehtaalla oli käytössän oma veturi. Alueelle menevä raide on katkaistu teollisuusalueen portilla.
Sama raide kulkee omana raiteena Lasitehtaalle asti, jossa on kaksi läpiajettavaa raidetta. Raide jatkuu porttien sisälle aina teollisuushallin läpi. Lasitehtaalla oli oma veturi.

Loviisanrata
Loviisan radalta erkanee vaihde BE Groupille. Rata on käytössä ja raiteilla on usein vaunuja odottamassa.

Loviisan radalta erkaneva Be Groupin pistoraide vuonna 2005. (Kuva Sauli Hirvonen)

Loviisan radalta erkaneva Be Groupin pistoraide vuonna 2005. (Kuva Sauli Hirvonen)

Varikko/Salpausselkä
Varikon ns. kolmioraide on säilynyt ja säilynnee tulevaisuudessa. Satamarata päättyy Salpausselänkadulle, Salpausselän seisakkeelle.
Rata Salpausseläntieltä Jalkarannantielle purettiin vuonna 2006. Suurhallin paikoitusalueen asfaltin alle jäänyt voimalaitoksen raide, sitä nähtävillä Salpausselänkadulla. Lisäksi kiskoitusta on säilynyt kahdessa entisen teollisuuslaitoksen pihassa.
Lahden satamanradan palauttamisesta ja sen valjastamisesta matkailukäyttöön on aktiivisten rautatieharrastajien toimesta tehty selvityksiä jo 1990-luvulta asti. Lisää Sibeliusrata-suunnitelmasta Topparoikan sivuilta.

Mytäjäisen kolmion länsiraiteilla Topparoikan kunnostamaa museojunakalustoa ja museoveturi Risto (Tr1 1047). Veturitallin kääntöpöytä edelleen toimii (käsikäyttöisesti) ja useaan pilttuuseen menee vielä kiskot sekä pöydän viuhkaan. Raiteiden kohtalo on tosin avoin.

Sopenkorpi
Sopenkorvessa on vielä käytössä läpiajettavat raiteet. Viimeksi olen näillä raiteilla nähnyt sepelivaunuja ratatyökoneineen.
Sopenkorven alueen sisälle menevä raide on jäljellä, mutta pusikoitunut, aidattu ja osittain hävinnyt. Radalla oli aikoinaan runsaasti vaihteita ja raiteita eri teollisuuslaitoksille. Radan kiskoitusta jäljellä aivan Takojankadulle asti. Ahjokadun tasoristeys hävisi aikoinaan, kun kiskojen päälle rakennettiin hidastetöyssy.

Kuvauspaikkoja

Lahdesta siis löytyy runsaasti ja monipuolisesti paikkoja liikkuvan rautatiekaluston kuvaamista ajatellen. Erityisesti Heinolaan ja Loviisaan johtavat teollisuuskäytössä olevat radat ovat harrastajille oivia kuvauskohteita. Myös museojunat ovat näillä osuuksilla kesäisin tuttu näky.
Junien seuraaminen on nykyään teknologian ansiosta helppoa, junien kulkutiedot on nähtävillä netissä reaaliaikaisesti.
Kuten edellä kuvailin, kohteita on paljon myös ns. rautatierappioromantiikan ystäville, muistuttamassa rautateiden vaikutuksesta kaupunkiin.

Ohessa video, joka on koottuu neljänä eri ajankohtana kuvatuista otoksista Lahden asemalla ja sen liepeillä.