Lättähatulla Lahdesta

Haapamäen Museoveturiyhdistys ry ajoi 13.-14.6. Lahdesta Heinolaan kolme edestakaista matkaa Dm7:lla eli tuttavallisesti lättähatulla. Lahden seudun museojuna-ajot on pääasiassa hoidettu höyryveturikalustolla, joten nyt oli oiva tilaisuus päästä kokemaan kiskobussitunnelmaa. Lähtö tapahtui tuttuun tyyliin Salpausselän seisakkeelta.

Aikoinaan lättähatuilla hoidettiin Lahden lähiliikennettä 1950-luvulta asti. Sähköistämisen jälkeen siirryttiin Sm1 ja Sm2 -kalustoon. Lättähatut liikennöivät vähäliikenteisillä radoilla ja niillä pääsi myös Heinolaan ja Loviisaan. Heinolaan suuntautunut matkustajaliikenne lopetettiin kuitenkin vuonna 1968 ja Loviisaan 1970-lopulla.

Ensimmäisen kerran pääsin lätän kyytiin (vasta) muutamia vuosi sitten, jolloin ajo tapahtui Nastolan Uudenkylän sisällä. Matka suuntautui Uudenkylän uudelta asemalta teollisuusraiteille ja takaisin.

Lahden Rautatieharrastajat Topparoikka kokousti lauantaina 13.6. Vierumäen asemalla, joten osa porukasta matkasi Vierumäelle (ja takaisin) lättähatulla. Matkustaminen lättähatussa tutulla radalla oli erittäin miellyttävä kokemus. Lätässä on maanläheinen tunnelma, ja osittain tähän vaikuttaa päätyikkunat. Maisema avautuu lätällä matkustettaessa aivan toisella tavalla kuin höyryjunassa, puhumattakaan nykyisestä kalustosta.

Tunnelmia lauantain toiselta ajolta oheisella videolla.

Mikä tämä on?

Kuvakaappaus Lahden karttapalvelun ilmakuvasta vuodelta 1946

Kuvakaappaus Lahden karttapalvelun ilmakuvasta vuodelta 1946

Selailin Lahden karttapalvelun ilmakuvaa vuodelta 1946. Silmiini osui mielenkiintoinen yksityiskohta, jota en ollut aiemmin huomannut. Nikkilässä näyttää kello olevan 10:48.

Onko jollain selitystä tälle? Nopeasti vilkaistuna, ajattelin ensin, että kyseessä on joku palvelun ”aikaleima” (outo sellainen). Onko kuvaa kenties jälkeen päin muokattu? Vai onko se sittenkin maastossa? Miksi?
Kuka osaa kertoa? Totuus on tuolla alhaalla.

[päivitys 3.6.]
Asia selvisikin Tekninen ja ympäristötoimiala, Maankäyttö -asiakaspalvelusta, josta vastattiin: ”Ortokuvamosaiikki muodostetaan yhdistelemällä useita eri kuvia, tyypillisesti kuvat ovat limittäin noin 30-80%. Tässä tapauksessa ortokuvamosaiikkiin on jäänyt jonkun kuvan reunalta tuo mainitsemasi kellotaulun osa. Kuvaus on tehty vuonna 1946 puolustusvoimien toimesta, alun perin kartan tekoa varten.”

Aleksanterikatu 2/2

Lahden keskustan yleissuunnittelun 2. vaihe on saatu päätökseen. Työn ensimmäisessä vaiheessa esitetyt keskustan liikenteelliset ja toiminnalliset periaatteet on hyväksytty kaupunginhallituksen päätöksellä, johon myöhemmin tarkennetut katuratkaisut.

Keskustan yleissuunnitelmaan voi tutustua Lahtiuudistuu.fi-sivulla. Suunnitelma on seitsenkohtainen, jossa käydään läpi mm. lähtökohdat ja tavoitteet, yleisesti keskustan liikenneverkko, katusuunnitelmat (ratkaisut), kaupunkikuvalliset asiat, vaikutukset ja riskit sekä kustannukset ja hankkeen aikataulu.

Yleissuunnitelman tiivistelmässä todetaan, että ”Lahden kaupunginhallitus on 18.2.2013 linjannut keskustan liikennesuunnitelman periaatteita, joissa mm. keskustan läpiajoliikennettä vähennetään, Aleksanterinkatu on kävely- ja joukkoliikennepainotteinen, keskustan joukkoliikennereitit kulkevat Kauppatorin kautta. Tässä keskustan kokonaissuunnitelmassa on tavoitteena luoda edellytykset elinvoimaiselle kävely- ja joukkoliikennepainotteiselle kaupunkikeskustalle. Esitetty kokonaisratkaisu palvelee vaiheittaista katutilojen kehittämistä ja muita keskustan kehittämiseen liittyvien hankkeiden tavoiteasettelua.”

Kokonaisuutena tavoitteena on kehittää vetovoimainen ja houkuttelevaksi kehittyvä keskusta-alue sekä ympäristökaupungin viihtyisä ja terveellinen ympäristö.

Ydinkeskustan katuratkaisujen kustannukset ovat yhteensä 9,3 M€, ja yleissuunnitelman mukaan katujen uudet liikennejärjestelyt on tarkoitus valmistua vuoden 2020 tienoilla.

Aleksanterinkatu

Kirjoitin jo aiemmin Aleksanterinkadun vaiheista täällä (Lahenlehti.net 18.11.2014).

Marraskuussa 2014 Lahden valtuusto päätti  Aleksanterinkadun yksisuuntaisemisesta äänin 30-29. Päätöksen mukaan Aleksanterinkatua kehitetään kävely- ja joukkoliikennepainotteisena katuna Rauhankadun ja Vesijärvenkadun välillä.

Aleksanterinkadun katusuunnitelman muutosehdotus välillä Lahdenkatu – Vesijärvenkatu ja Vesijärvenkadun liittymä on nähtävillä 3.6.2015 asti, mm. verkossa.

Nyt julkaistussa yleissuunitelmassa todetaan:
”Nykyisin keskustan tärkeimpänä pääkatuna toimiva Aleksanterinkatu muuttuu yksisuuntaiseksi ja pääsoin yksikaistaiseksi kävely- ja joukkoliikennepainotteiseksi hitaan liikenteen kaduksi. Aleksille sijoittuu myös pyöräilyn laatukäytävään kuuluva kaksisuuntainen pyöräväylä. Väylän varrelle tehdään merkittävä määrä pyöräpysäköintiä. Aleksin muutos näkyy ennen kaikkea kävelyalueiden kasvamisena. Tällöin korostuu kävelyakseli Kauppatorin ja Trio-kauppakeskuksen välillä.”

Erityisen haastava on Vesijärvenkadun ja Aleksanterinkadun risteys. Tosin Vesijärvenkatu väliltä Aleksanterikatu-Kirkkokatu tullee muuttumaan joukkoliikennekaduksi ja keskustan läpiajoliikenne on tarkoitus ohjata keskustaa kiertävälle kehälle. Tämä antaa mm. mahdollisuuden kaventaa Vesijärvenkadun ajorataa Keskuskorttelin ja Trion väliltä, jolloin tilaa jää enemmän kevyelle liikenteelle.

Jalankulun ja pyöräilyn kannalta uudistus on tervetullut, silti haluaisin nostaa esille muutaman huomion.
Kirjoitin risteyksestä jo aiemmin artikkelissä Pyörällä päästään (kohta 3).

Veskun ja Aleksin risteys

Kevyelle liikenteelle Kauppakadun ja Vesijärvenkadun välillä Aleksin pohjoispuoli on Trion vuoksi tärkeä. Jalankulkijat ja pyöräilijät pääasiassa (oma huomio) kulkevat Veskun ja Aleksin yli, Trion puolelta Sokoksen puolelle. Juuri tämä risteävä liikenne on risteyksessä on haaste.  Vaikka tulevaisuudessa yhä useampi luultavasti tullee käyttämään Aleksin pohjoispuolta, eteläpuoli on edelleen tärkeä, etenkin siksi, että pyörätie sijaitsee sillä puolen.

Ohessa on risteyksestä koskeva yleissuunnitelman osa risteyksestä.

Aleksi etelästä. Lähde: Yleissuunnitelma: 2. keskustan liikenneverkko -pdf

Aleksi etelästä. Lähde: Yleissuunnitelma: 2. keskustan liikenneverkko -pdf

Sen rinnalle olen tehnyt omani havainnekuvan, miten risteyksen voisi toteuttaa. Siinä olen merkinnyt pyörätiet sinisellä ja jalankulun vihreällä.Aleksi

Kuten oikeassa yleissuunitelmassa näkyy, Aleksin pohjoinen pyörätie loppuu kuin seinää Veskulle. Se tekee 90 asteen koukkauksen risteyksen yli. Tätä pohjoista reittiä voisi jatkaa heti Veskun yli, josta se jatkuisi Aleksin yli Sokoksen puolelle. Pyöräilijälle tämä on selkeää ja lisää joustavuutta. Lisäksi pyörätien ylitys voisi tapahtua lähempänä ajorataa, koska pyörätie ei välttämättä tarvitse keskikoroketta ja kääntyvän autoilijan on joka tapauksessa väistettävä pyöräilijää. Sama koskee myös risteyksen eteläistä ylitystä. Lisäksi pyöräliikenteelle voisi myös tehdä risteykseen oma liikennevalo-ohjauksen.

Toinen perustelu on siirtää pyörätie kulkemaan pohjoista reittiä, on se, että alkuvaiheessa keskustan kiertävä kehä kulkee Vesijärvenkadulta Aleksanterinkatua itään Saimaankadulle. Liikenne siis kulkee Veskulta itään Aleksille, jonka yli keskustan pääpyörätieverkko ylittää keskustan kehän. Tämä voi aiheuttaa jonoutumista, ellei kääntyville autoille ole nuolivaloa oikealle.

Lisäksi pohjoista reittiä kulkeva pyörätien kadun ylitys on lyhyempi kuin eteläinen, jossa on enemmän kaistoja. Myös liikennemäärät tuntuisivat suunnitelmien pohjalta vähäisimmiltä pohjois- kuin etäläpuolella juuri keskustan kehäliikenteen takia.

Pyörätien siirtäminen pohjoispuolelle sisältää kuitenkin haasteita. Idästä tullessa Aleksin bussiliikenne käyttää pohjoista kaistaa länteen päin mentäessä, ja sama kaista on pohjoiseen kääntyville. Jos pyörätie vedetään aivan kadun reunaan, pohjoiseen kääntyvillä ei ole odotustilaa, jolloin suoraan Aleksia jatkavat joutuvat odottamaan kääntyviä pyörätien ja suojatien takia.
On epäselvää kuinka paljon (joukko)liikennettä kulkee idästä pohjoiseen risteyksen kautta.

Liikenne- ja kaupunkisuunnittelu on kokonaisuuksien hahmottamasti, ja pienilläkin, näennäisesti mitättömillä yksityiskohdilla voi olla vaikutuksia aivan toisaalla.
Mutta koska Aleksanteri on kaupallinen pääkatu ja strategiassa jalankulkuyhteyttä korostetaan, on hyvä huomioida risteyksen käyttö nimenomaan kevyen liikenteen näkökulmasta.

Kalustesarjan kimpussa osa 4

Kolme vuotta sitten alkaneessa kalusteprojektissa tapahtui jälleen pientä edistymistä. Tai oikeastaan aika paljonkin ja näkyvääkin.
Ilmottauduin Wellamo-Opiston yhden päivän puutyökurssille. Mahdollisuutta oli toki useammalle päivälle, mutta ajattelin että yksi päivä riittäisi tähän tarkoitukseen. No, kaksihan siihen olisi tarvittu.

Kalusteet tai tässä vaiheessa vielä sen osat, oli tarkoitus ruiskumaalata. Maalin olin hankkinut jo aikapäiviä sitten. Maalina käytin Futura 40 (uretaanialkydi, puolikiiltävä), jonka ohenteena käytin Teknosolv 9500 (lakkabensiinä).

Ruiskumaalausta olin kokeillut aiemmin vain kerran jokunen vuosi sitten puuseppäkoulutuksessa, jonka yhteyteen kuului myös lyhyt pintakäsittelykurssi. Se olikin aiheeseen pinnallinen käsittely, niinpä tiesin tarvitsevani maalauksessa hieman opastusta.
Olin hankkinut itselle halpiskynäruiskun pienoisrautatietä varten, mutta en ollut vielä päässyt sitä testaamaan.

Aikuiskoulutuskeskuksen puusepänverstaasta löytyi perinteiset höyläpenkit, konesalista mm. pöytäsirkkeli ja vannesaha sekä sorvaukseen, höyläämiseen ja hiomiseen tarvittavat koneet. Samassa pajassa tehdään myös metallitöitä, ja niillekin löytyivät omat asianmukaiset tilat. Kuten myös maalaamiseen.
16042015006

Heti aamusta, lämmittelynä pilkoin pöytäsirkkelillä muutaman täysikokoisen vanerin muihin tarpeisiin. Päivän varsinaiseen toimeen pääsin, kun aamun ensimmäinen ruiskumaalaja oli saanut oman urakkansa päätökseen. Häneltä sain opastusta ruiskun toimintaan, joka ei ollutkaan niin vaikea mitä muistin.
Ilmanpaineen säätämiseen vaikutti mm. se, mikä oli maalin viskositeetti ja minkälaista pintaa haluttiin. Tässä tapauksessa mentiin kuitenkin oletusasetuksilla.

Sekoitin maalin ja opettaja lisäsi ohenteen, jota ohjeen mukaan tarvittiin noin 10-15 %.
Siitä tulikin hyvin juoksevaa, hieman maitomaista. Tämän jälkeen testasin muutamaan em. vanerinpalaan ruiskun toimintaa, samalla hain tuntumaan. Kun testit oli tehty, olikin jo aika ryhtyä hommiin, sillä kuluisi 4 tuntia ennen kuin osat olisivat kosketuskuivia ja pois vietävissä.

Minulla oli mukana kaikki kaluston osat eli neljän jakkaran istuimet, jalat ja niiden yläsarjat. Pöytälevy oli vielä kahdessa osassa. Pöydän jalat olivat kiinni yläsarjassa (mutta purettavissa osiin), jotta sen käsittely olisi helpompaa tilanteen mukaan. Se olikin maalausvaiheessa etu että jalat olivat jo valmiiksi pystyssä. Haastellisempia olivat pienet osat, kuten jakkararoiden sarjat ja jalat.

Kaikki osat sain maalattua, vaikka tuntui että pidin turhaa kiirettä. Aivan tyytyväinen en lopputulokseen ole: joissakin kohdissa on selkeitä valumia, jossakin taas maalia liian niukalta. Kuitenkin välihionnan jälkeisen maalauksen jälkeen uskaltaa sanoa mikä on lopputulos. Nyt sain paljon kokemusta ja ensi kerralla osaan ottaa huomioon monia sellaisia asioita, joihin nyt ei ehkä osannut varautua. Osaan suunnitella paremmin aikataulun sekä maalausolosuhteisiin on hyvä tutustua tarkasti etukäteen.
Seuraavasta maalausprojektista sitten myöhemmin.

Salpausselän sillat osa 2

Kirjoitin elokuussa 2009 artikkelin Salpausselän sillat, jonka tarkoituksena oli esitellä niitä mahdollisuuksia, joita maastollinen vaihtelevaisuus Lahdelle luo, kulminoituen Salpausselkään. Tässä artikkelissä jatkojalostetaan tuota silta-ajatusta radanvarren suunnittelussa. Sen kaava-alue on nähtävillä kaupungin sivuilla.

Kaupunki järjesti vuonna 2012 radanvarren suunnittelukilpailun, josta kirjoitin jo saman vuoden elokuussa ja joulukuussa. Kiinnitin huomion pääasiassa Salpausselän ja radan väliseen alueeseen, johon jää Mannerheiminkadun eteläpuolelle kapeahko kaistale, siitäkin huolimatta, jos ratapihan toiminnnot siirtyvät alueelta: ”Selän ja radan välissä Mannerheiminkatu kulkisi ikäänkuin kuilussa. Yksi ehdotus olisi kattaa tie tältä kapeimmalta osuudelta ja ulottaa radiomäen vihervyöhyke radalle asti, niin kuin se oli ennen tien rakentamista. Näin saataisiin yhteinäinen puisto jatkumaan radiomäeltä radalle, josta voitaisiin rakentaa radan ali/yli kevyen liikenteen väylä Launeen puistoon.”

Käyn läpi suunnittelukilpailun palkitut työt juuri tuon tavararatapihakaistaleen osalta, joka ulottuu Starkin sillalta ja rautatieaseman länsireunaan. Tarkastelen suunnitelmia myös kahden alueella olevan rakennuksen kannalta, tavaramakasiinin ja sillan kupeessa sijaitsevan punatiilisen rakennuksen, jossa sijaitsee mm. VR:n tiloja. Näihin palaan tuonnempana.
Lisäksi olen huomioinut yhteyden radan yli/ali etelään. Lopuksi esitän oman ehdotuksen.

Makasiinarakennus. Kuva Sauli Hirvonen.

Makasiinarakennus ja Salpausselkä. Kuva Sauli Hirvonen.

Four Quarter Strip (pdf)
Suunnitelmisssa kaistale on rakennettu, mutta Mannerheiminkadun varsi on jätetty vihreäksi, ajatuksena ilmeisesti liittää se osaksi Radiomäkeä. Kaistale on yhdistetty radan eteläpuoleen kolmella tunnelilla.
Molemmat vanhat rakennukset on säilytetty.

Ketju (pdf)
Tässä suunnitelmassa kaistale hengittää vapaammin, väljää rakentamista ja paljon viheralueita. Radan ali on rakennettu kaksi uutta tunnelia.
Makasiini on säilytetty, muttei punatiilirakennusta.

Krokotiili (pdf)
Vihreämpää toteutusta edustaa Krokotiili, jossa on runsaasti viherterassitaloja. Kortteleiden välistä säilyy näköyhteys etelästä Salpausselkään. Mannerheiminkatu jää käytävään.
Kaksi uutta yhteyttä etelään: tunneli ja siltayhteys.
Vanhaa ei ole säilytetty.

Plug in city (pdf)
Laajoja viheralueita, rakennukset ”rönsyilevät” alueella. Ainoastaan Mannerheimintien varrelle on rakennettu nauhamaisia rakennuksia, jotka muodostavat suunnitelmista selkeimmin käytävän Salpausselän ja rakennusten väliin.
Alueen molemmat vanhemmat rakennukset on säilytetty.

Preludi (pdf)
Kaistaleelle on suunniteltu runsaasti persoonatonta rakennusmassaa, silti paljon viherkäytäviä. Mitään vanhaa ei ole säilytetty.
Entisen makasiinin kohdalta ylikulku radan yli etelään.

Siemen (pdf)
Myös tässä suunnitelmassa rakennusten väliin on jätetty tilaa. Radan ali on rakennettu suora yhteys Launeen keskuspuistoon.
Molemmat vanhat rakennukset on säilytetty ja makasiinin seutu on väljää ja vihreää.

Omat huomiot
Em. suunnitelmat ns. kaistaleen osalta ovat aika samantyyppisiä. Vaikka vihreää puistoaluetta on alueelle pyritty muodostamaan rakennusten ja väylien väliin, luo korkea ja runsas rakentaminen Salpausselän juurelle selkeän vastinperin vehreälle reunamuodostelmalle. Tämä ei välttämättä ole hyvä, sillä Radiomäen dominoiva olemus kaupungin keskellä tärkeä on osa lahtelaista maisemallista kaupunkiympäristöä ja osana identiteettiä.

Lahden maamerkki Salpausselkä. Kuva Sauli Hirvonen

Lahden maamerkki Salpausselkä. Kuva Sauli Hirvonen

Jos ja kun tavararatapihan toiminnot siirretään tulevaisuudessa muualle, kaipaa nykytilanne toki muutosta. Matkakeskuksen länsiosasta on jo laadittu kaavaluonnos ja Starkin alueesta prosessi on käynnistymässä.

Radan varren suunnitelussa olisi myös toivottavaa että alueella olevia rakennuksia pystyttäisiin säilyttämään. Tämän toiveen voi laajentaa koskettamaan kaikkia niitä alueita, joissa on jo olemassa olevaa rakennuskantaa ja johon suunnitellaan uutta runsasta rakentamista.

Lähtökohtana on, että radan varren pohjoisella puolella oleva makasiini, sen toimistorakennus säilytetään, kuin myös punatiilinen rakennus sillan kupeessa. Vanhat rakennukset tuovat alueelle omaleimaisuutta ja rikastuttavat arkkitehtoorista ilmettä uusien samantyyppisten rakennusmassojen välissä, edellyttäen että vanhoille rakennuksille löytyy mielekästä käyttöä kustannustehokkaasti.

Vanhat, yksittäisetkin rakennukset rikkovat uusien ulkoisesti samantyyppisten rakennuskortteleiden harmoniaa ja ajallisen kerrostuman yksipuolisuutta, luoden mielenkiintoisen jännitteen aiemman historian ja nykyisten toimintojen välille.

Useissa suunnitelmissa Mannerheiminkatu muodostaa käytävän Salpausselän ja rakennusten väliin. Eteläisen kehätien valmistuessa Mannerheiminkadulta siirtyy keskustaa rasittava (raskas) läpiajoliikenne ja katu palvelee jatkossa enemmän paikallista liikennettä.

Olisikin luonnollista, että kaistan kapeimmalta kohdalta – jota kuinkin keskeltä Radiomäkeä Mannerheiminkadun päälle rakennettaisin viherkäytävä (katu tunneliin), jolloin mäki jatkuisi vihreänä käytävän radan varteen asti. Rakentamista voisi silti osoittaa radan pohjoiselle puolelle, mutta niin, ettei se kilpailisi Salpausselän kanssa.

Viherkäytävän jatkeena olisi kevyen liikenteen silta, joka jatkuisi radan yli. Näin muodostuisi uusi väylä Radiomäen ja Launeen välille. Alikulku on huonompi vaihtoehto, etenkin kun tunnelit koetaan usein turvattomaksi ja epäviihtyisiksi. Lisäksi tunnelin pituutta pidentäisi leveä ratapiha, jolloin tunneli olisi leveämpi kuin aseman laitureiden kohdalla. Lopullinen tunnelin pituus tietysti riippuu siitä, kuinka monta raideparia ratapihalle lopulta jää.
Radan ylityksessä mallia voidaan ottaa Turusta, jossa aseman vierestä kulkee silta koko ratapihan yli. Tällainen silta voisi toimia myös kaupunkiin tuleville ja lähteville junille porttina. Silta tietysti rakennettaisin puusta ja valaistaisiin pimeään aikaan.