Aleksanterinkadun sillat

Osuuskauppa Hämeenmaan kaavailema Lahden Aleksanterinkadun ylittävä kävelysilta on herättänyt paljon keskustelua. Viime vuonna sillasta järjestettiin suunnittelukilpailu, josta itsekin kirjoitin täällä. Lopulta neljästä vaihtoehdosta valittiin ehdotus nimeltään Seitti. Siltaa on kannatettu, mutta myös vastustettu, syinä jälkimmäiseen ovat kaupunkikuvalliset seikat sekä myös se, että silta olisi vain yrityksen omistaman hotellin vieraiden käytössä. Etelä-Suomen Sanomat järjesti lukijoilleen äänestyksen sillasta; sitä kannatti 2500 äänestäneestä yli 1600.

Hämeenmaan silta ei suinkaan ole ensimmäinen Aleksanterinkadun ylittävä silta. Vuonna 1896 aloitettiin Loviisa-Vesijärven rakentaminen, mikä antoi mm. Vesijärvenkadun kaarevan muotonsa sekä Aleksanterinkadulle (ja Kirkkokadulle) sillat. Rautatien rakensi yksityinen osakeyhtiö, joten sikäli nyt suunnitteilla olevan kävelysillan tilanne ei sinänsä ole poikkeuksellinen verrattuna 1900-luvun vaihteeseen. Toki sinänsä se ei ole peruste tai puolustus nykyisen sillan rakentamiselle vaikka suunnittelussa on haettu vaikutteita vuonna 1960 puretusta rautatiesillasta.

Vaikka Aleksanterinkatu on ollut aiemmin osana Ylistä Viipurintietä, sittemmin toiminut koko kauppalan ja kaupungin lävistävänä pääväylänä, on sen rooli muuttunut vuosikymmenten saatossa ”pelkäksi” kaupungin pääkaduksi.

Yleisesti tällaisissa tapauksissa on hyvä, että asiasta käydään julkista keskustelua, ja kuullaan argumentteja niin puolesta kuin vastaankin. On myös hyvä pohtia kuinka paljon ja minkälaisia vaikutuksia kaupunkikuvaan ja julkiseen tilaan on yksityisten yritysten hankkeilla, oli kyse sitten mm. yksittäisistä rakennuksista ja rakennelmista tai kokonaisista asuinalueista.

Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto, Lahti-Seura ry:n kokoelma.
Sisältö: Aleksanterinkadun-Vesijärvenkadun risteys ja taustalla nk. Möysänsilta ja Loviisan rata 1950-luku.

Aleksanterinkadun rautatiesilta ei ollut ainoa silloisen valtaväylän kanssa risteävä silta Lahdessa. Heinolan rautatie valmistui 1932 ja samalla Joutjärvelle valmistui valtatien (tie muutettiin valtatie 12:ksi vuonna 1938) ylittävä rautatiesilta. Tässä kuvassa (vaunut.org) on ratatyöt käynnissä juuri sillan kohdin. Onko silta rakennettu vasta suurimpien maansiirtotöiden valmistuttua?
Joka tapauksessa lähes 50 vuoden ajan tuon kapean ja matalan sillan kautta kulki lähes kaikki alueen itä-länsisuuntainen liikenne. Monet muistelevat tätä paikkaa kapeuden vuoksi hyvinkin haasteelliseksi, ja ilmeisesti kolhuiltakaan ei säästytty.

Heinolan rautatien silta ylittää entisen maantien.
Nykyisin tämä osuus Sotkankatua on vain kevyen liikenteen käytössä. Asfaltissa näkyy vanhan tien linja.

Terveiset 2040-luvulle

Miksi nostan esille jo tässä vaiheessa 2040-luvun, joka tuntuu olevan kaukana tulevaisuudessa? Kahdestakin syystä.

Lahden kylän jäänteitä kaivettiin esille torilla vuonna 2013.

Ensinnäkin.
Ensimmäinen asiakirjamaininta Lahdesta on vuodelta 1445, jolloin Hollolan käräjille osallistui lautamies Kalkku Lahden kylästä (Kalku Lachtis). Toki on viitteitä siitä, että Lahden kylä on ollut jo pitkään (?) olemassa ennen tuota kirjallista mainintaa.
Asian ydin on kuitenkin se, että tuosta tapahtumasta tulee vuonna 2045 kuluneeksi 600 vuotta. Ehdotankin jo nyt, että tuo vuosi omistetaan Lahdelle teemavuoden ominaisuudessa työnimellä ”Lahti mainittu – torille!”. Nimeä esitän pilke silmäkulmassa, mutta perustellusti. Lahden nykyinen tori ja sen lähiympäristö ovat olleet vuosisatoja Lahden kylän ydinaluetta. Nimeen liittyy humoristinen toteamus ”torille kokoontumiseksi”, jota käytetään aina kun Suomi (tai Lahti) on mainittu ulkolaisissa tiedotusvälineissä.
Juhlavuosi voisi nimenomaan keskittyä käsittelemään Lahden mainetta, miten Lahti on koettu eri aikoina, miten lahtelaiset ovat kokeneet asuinpaikkansa ja miten se on näkynyt ulospäin sekä miten Lahti (kylänä, kauppalana ja kaupunkina) on koettu aikoinaan ulkopuolisten silmin. Miten maine sekä myös identiteetti ovat muotoutuneet nykypäivään asti?

Toinen syy on kotiseutuyhdistys Lahti-Seura. Juuri kun seuran 75-vuotisjuhlista on selvitty, katseet on käännetty jo vuoteen 2046. Tuolloinhan seura täyttää kunnioitettavat sata vuotta.

Eli tässä terveiset 2040-luvulle. Se tulee loppujen lopuksi hyvin nopeasti…

Huoltoasemakahviloiden katoaminen

Hiljattain ajoin Hennalan Nesteen ohi ja huomasin että liikkeen ikkunoihin oli ilmestyneet vanerit. Jäin miettimään oliko liiketila kokonaan suljettu vai kenties vain remontin alla. Pari päivää tästä Etelä-Suomen Sanomat kirjoitti aiheesta (tilaajille): korona oli vaatinut veronsa ja myymälä oli suljettu kannattamattomana.

Pari viikkoa tuosta tapahtumasta olin työasioilla Heinolassa. Koska työnkuvani on liikkuva, usein kaipaa vessa- ja kahvittelupaikkaa. Nykyisin tällaisten paikkojen verkosto on harventunut, jonka huomasin hyvin Heinolassa. Viimeisimpinä oli suljettu Lahdentien varrella sijainnut Teboilin myymälä-kahvila lukuun ottamatta polttoaineenjakelua. Keskustan St1-myymälä oli suljettu jo aiemmin. Yksi perinteinen huoltamo ruokapaikka-kahviloineen vielä löytyy keskustan tuntumasta.

Lahdessa on suljettu viime vuosikymmeninä useita huoltoasemia. Käsittääkseni sulkemisiin on vaikuttanut se, että monet noista asemista sijaitsivat pohjavesien muodostumisalueella. Keskustassa Jalkarannantien varressa oli aikoinaan kolmekin huoltoasemaa vierekkäin, joista viimeisenä purettiin Shell-asema vuoden 2018 tienoilla. Asema oli suljettu jo vuosia aikaisemmin. Keskustassa ei ole kuin oikeastaan kun Paavolan kylmäasemat ja ”oikeat” ja perinteiset huoltoasemiksi luokiteltavat asemat ovat kadonneet, lähimmät löytyvät Lotilasta Teboil, Kivistönmäeltä (Shell ja Neste) ja Liipolasta (polttoaineenjakelu St1).

Joten tulevaisuus näyttää, miten paljon perinteisiä kahvilapaikkoja jää jäljelle, missä kahvittelun lisäksi voi hoitaa ”luonnollisia askareitaan”. Tämä tietenkin riippuu kysynnästä. Isojen väylien varrella sijaitsevien liikenneasemien tulevaisuus lienee turvattu.

Jalkarannantien Shell joulukuussa 2008.
Sama Shell vuonna 2014

Aleksille asfalttia

Hiljattain Etelä-Suomen Sanomat uutisoi (29.11.2021 radiojuttu ja 6.12.2021 verkkolehden artikkeli tilaajille) että Aleksanterikadun ajoradan nupukiveys on painunut, jossa syyksi epäiltiin huonoja perustustöitä. Vuonna 2009 sen sijaan epäiltiin kivien laatua ja niitä sitten vaihdettiinkin. Aleksi remontoitiin vuonna 2016, jolloin kävelyalueiden kiveys uusittiin, ajoradan vanhat noppakivet ladottiin takaisin.
Keskustassa on käytetty paljon luonnonkiveä ja sillä saadaankin esteettisesti vivahteikkaampaa ilmettä kuin laajoilla asfalttialueilla. Tosin pinnoitteena nupukivi ei täytä esteettömyysvaatimuksia (pdf, sivu 21).

Aleksin kapea ajorata mielestäni voitaisiin yhtä hyvin asfaltoida ja ainoastaan suojateiden kohdat voitaisiin kivetä. Katualueen ulkonäkö ei juurikaan muuttuisi, mutta kunnossapito, kuten auraus voisi helpottua. Nk. mukulakivet ovat myös alttiita tekemään matkanteon tärinävoittoiseksi. Lisäksi tienpinnan uusiminen toteuttaa nopeasti jyrsimällä vanha asfaltti ja levittää heti perään uusi asfaltti. Kiveämiset ovat käsityötä ja laajemmilla alueilla se voi olla hidasta, jolloin sillä on vaikutuksia liikenteeseen ja sen sujuvuuteen.

Aleksanterinkadusta olen kirjoittanut paljon, onhan katu ja aihe on meille kaupunkilaisille tärkeä ja herättää aika ajoin runsasta keskustelua. Nostakin esille tässä yhteydessä tunteita herättävän aiheen eli pysäköinnin. Tai tarkemmin sanottuna väärinpysäköinnin.

Ehdotan, että Aleksanterinkadun (lyhytaikaisen) pysäköinnin voisi muuttaa ehdollisesta pysäköinnistä niin, että jatkossa pysäköinti on ehdollisesti kielletty. Pysäköinti on nyt merkitty pysäköintimerkein ja on sallittua tietyissä kohdin katua. Asiaa ei luultavasti ole tutkittu, mutta (keittiö)psykologisesti ajatellen autoilijan kynnys pysäköidä myös muualla kuin sallituille paikoille laskee, jos kadulla on sallittuja pysäköintipaikkoja merkittynä pysäköintimerkein. Jos taas pysäköinti olisi kielletty ja sallittu vain tietyin ehdoin, voisi se kenties hillitä väärin pysäköintiä? Arvailua?

Erityisesti kävelyalueille ja pyörätielle pysäköinti on ollut ongelmana Trion edustalla ts. Kauppakadun ja Vesijärvenkadun välillä kadun pohjoispuolella. Kadun päässä on pysähtymiskieltomerkki (pieni – joten edellä esittämäni teoria ei päde tässä?), mutta siitä huolimatta ajoradan ja pyörätien väliselle saarekkeelle pysäköidään. Joskus jopa pyörätielle. Pysäköidyt autoista nousevat ihmiset voivat aiheuttaa vaaratilanteita pyöräilijöille.

Olen asiasta lähettänyt palautetta kaupungille, mutta asiaa kuulemma on vain pysäköinninvalvojien kontolla. Saa nähdä paraneeko tilanne, kun Trion edustan remontti valmistuu.

Aleksanterinkatu itään.

Aukusti-palkinnot

Etelä-Suomen Sanomat jakoi 11. Aukusti-palkinnon musiikkifestivaali Headlandille 5.1.2022. Yleisöäänestyksessä ääniä annettiin lähes 400 enemmän kuin vuonna 2019 (vuonna 2021 pystiä ei jaettu). Tällä kertaa yleisöäänestyksen voitti Gosbel-kuoro (37 % äänistä) ja toiseksi tuli Lahden Karjalaseura, jonka puheenjohtajan Raimo Koukonen Lahti-Seura valitsi Vuoden lahtelaiseksi 2020.

Aukusti on vuosittain jaettava kulttuuripalkinto (Wikipedia) ja se on jaettu vuodesta 2009 lähtien lukuunottamatta vuotta 2021. Palkintoon kuuluu kiertävä pronssinen veistos sekä rahapalkinto, joka on noussut 3000 eurosta 5000 euroon.
Yleisö voi ennakkoon ehdottaa palkittavia, ja lopulta kaikista ehdokkaista loppukilpailuun pääsee viisi. Nämä päijäthämäläiset ehdokkaat esitellään aina vuoden lopulla ja tunnustus jaetaan seuraavan vuoden alussa. Varsinaisen Aukusti-valinnan tekee raati, ja ”kunniamaininnan” saa yleisöäänestyksen voittaja.

Ensimmäinen tunnustuspalkinto jaettiin Pesäkallion kesäteatterille vuoden 2009 alussa. Sen jälkeen palkinto on seuraaville tahoille: Ars Auttoinen (2010), Pyhäniemen kartano (2011), Summer Up (2012), muotoilija Tapio Anttila (2013), Möysän Esson musiikkiklubi (2014), kapellimestari Esa Heikkilä (2015), Urajärven kartanoteatteri (2016), Taidekeskus Taarasti (2017), Mallusjoen nuorisoseura (2018), Lemmenlatu-elokuva (2019) Loviisankatu 8 -kirja (2020).

Palkinto on myönnetty 9 kertaa yhteisölle tai työryhmälle, kaksi kertaa on valittu henkilö (Anttila ja Heikkilä). Loviisankatu 8 -kirja laskettaneen työryhmään, vaikka vastuun toimittamisesta on kantanut Tapani Ripatti.

Karkeassa jaossa taide- ja kulttuuritahojen välillä kertoo sen, että neljästi tunnustuksen saajan ala/toiminta on liittynyt musiikkiin. Yhdellä laskutavalla voittajan toimintaan liittyy musiikki peräti kuuden voittajatahon kohdalla. Taidenäyttelytoimintaan liittyviä yhteisöjä on palkittu kolmesti. Pyhäniemen kartano palkittiin taidenäyttelyn ja konserttisarjan järjestämisestä, mutta tässä yhteydessä se on laskettu taidenäyttelytoimintaan. Loviisankatu 8 on laskettu kirjallisuuteen, vaikkakin aihe liittyy musiikkiin. Aukustin saajaksi teatteri on valittu kaksi kertaa ja lisäksi yksittäisiä ovat olleet elokuvakulttuuri (Lemmenlatu) ja yleisesti (nuoriso)kulttuuri (Mallusjoen nuorisoseura).