Syksyllä on julkaistu paikalliskirjallisuutta, mm. kaupunginmuseo julkaisi Hyvä paikka – Aikakaaria Päijät-Hämeen historiaan -teoksen 3.11.2022. Kirja liittyy näyttelyyn, joka avataan historiallisessa museossa keväällä 2024.
Hannu Kivilän Lahtelaisen sanakirjasta on juuri otettu kolmas painos. Kirja julkaistiin alunperin vuonna 2015, ja sittemmin myytiin loppuun jo vuosia sitten. Nyt on vuorossa kolmas paino. Kustantajina toimivat Lahti-Seura ja Lahden kaupunginmuseo. Lisätietoja kirjasta ja myyntipaikoista löytyy seuran sivuilta.
Mainittakoon vielä hieno uutinen, että Timo Taulon kirja Kaikkien aikojen hiihtoseura – LHS 1922–2021 (Timo Taulo, LHS) on valittu Vuoden urheilukirja -finaaliin. Kilpailun järjestää Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHTO.
Esittelen lyhyesti kuitenkin kaksi muuta kirjaa, jotka ovat omalla sarallaan tärkeitä teoksia.
Pertti Hammarin edellisestä valokuvakirjasta Kanava keskellä kylää on kulunut kolme vuotta ja nyt vuorossa on jälleen Lahteen sijoittuva valokuvateos. Edellinen oli Lahti-kirja Kylästä kaupungiksi nautti suurta suosiota. Hammarin kirjat ovat aina herättäneet yleisössä kiinnostusta.
Päijät-Hämeen Tutkimusseura ry:n vuosikirja julkaistiin marraskuussa. Tänä vuonna kirjassa pureudutaan paikalliseen mm. kouluun, koulutukseen ja koululaitokseen.
Pertti Hammar: Lahti – historian kertomaa
Pertti Hammar julkaisi syksyllä 2022 valokuvakirjan Lahti – historian kertomaa. Kattava teos sisältää 420 kuvaa, jotka painottuvat aikaan ennen 1960-lukua. Aiempaan Lahti-kirjaansa verrattuna, Hammar on panostanut kuvatekstien sisältöihin. Valokuvien lisäksi kirja sisältää runsaasti aikakauteen liittyviä mainoksia ja ilmoituksia.
Historian kertomaa on yli 280 sivuinen, korkeatasoinen kuvateos Lahdesta. Kirjan pariin voi palata myöhemmin, yhdellä lukukerralla ei välttämättä huomioi kaikkia, kirjan runsaita yksityiskohtia; aina voi löytää jotain uutta, ja vanhaa. Hammarin Lahti-valokuvakirjojen sarjalla on tärkeä asema paikallishistoriaa avaavien kuvateosten joukossa.
Päijät-Hämeen Tutkimusseuran vuosikirja 2022 Opinteillä – kirjoituksia koulutuksesta julkaistiin Tiedepäivässä 24.11. Kokouksessa edustin Lahti-Seuraa, joka on vuonna 1978 perustetun Tutkimusseuran yhteisöjäsen. Tämän vuoksi pääsin osallistumaan Lahden Palvelutorilla järjestettyyn vuosikokoukseen. Kokouksen aluksi tutkimusseuran hallituksen jäsen, TTT, tuotantotalouden dosentti (LUT) Jussi T. S. Heikkilä piti esitelmän aiheesta: ”Päijät-Häme mainittu! – alueellisen tutkimustiedon hakutekniikat ja tietolähteet verkossa”. Esitelmä oli maallikollekin erittäin valaiseva ja antoi uutta tietoa ja vinkkejä tutkimustiedon ja tutkimusten hakumenetelmistä.
Kokouksen jälkeen pääsin tutustumaan tämän vuoden vuosikirjaan. Kirjaa seura luonnehtii seuraavasti: ”Kaleidoskooppimaisena avautuva artikkelikokoelma esittelee ja analysoi koulutusinstituutioita, koulutuskäytäntöjä, opettajia ja koulurakennuksiakin yli sadan vuoden ajalta.”
Teoksen kirjoittajat ovat päijäthämäläisiä tai päijäthämäläistaustaisia tutkijoita ja opetuksen asiantuntijoita. Julkaisun ovat toimittaneet Jorma Ahonen, Senja Jouttimäki, Antti Karisto, Riitta Niskanen ja Terhi Pietiläinen.
Kirja jatkaa erinomaista Tutkimusseuran vuosikirjojen sarjaa. Lisätietoja kirjasta seuran verkkosivuilta.
Osa artikkelista on julkaistu Hollolan Lahti -lehdessä 3/2022
Elokuvateatteri Kino Iiriksessä sai ensi-iltansa 29.11.2022 Kari Vähävuoren ja Tertta Saarikon dokumentti Populaarikulttuuria Lahdessa.
Elokuvaan on haastateltu populaarikulttuurin tekijöitä ja kokijoita sekä paikallista nuorisoa menneinä vuosikymmeninä.
Elokuva on kertomus nuorisokulttuurin heräämisestä. 1950–60-lukujen vaihteessa nuoriso alkoi katsoa länteen. Kaupunkilaisnuorisolle vaikutteet tulivat Ruotsista ja Yhdysvalloista. 1960-luvulla television tulo oli suuri mullistus, joka heijastui perheen ajankäyttöön. Populaarikulttuuri alkoi määrittämään pukeutumista. Muotipalstoilla kysyttiin, oletko In vai Out ja kaikki oli ”pop”. Seuraavina vuosikymmeninä populaarikulttuuri pirstoutui yksilöllisempään suuntaan.
Seuraavat esitykset Kino Iiriksessä 30.11., 1.12. 3.12. ja 5.12. Näytöksiin on vapaa pääsy. Dokumentti kestää 70 minuuttia.
Heikki Luostarinen kirjoittanut 81-sivuisen artikkelin Lahden vuodesta 1976. Eri aiheista koostuva julkaisu on sekoitus Luostarisen omia muistelmia sekä yleisiä historiallisia tapahtumia. Kustantajana toimii Lahti-Seura ry ja artikkeli on ladattavissa (pdf) seuran sivuilta.
Puu-Paavolaa. Kuva: Lahden kaupunkiympäristön palvelualue
Lahden kauhea ja loistava vuosi 1976
Lahden 1970-lukua ajatellaan usein rikollisuuden ja työttömyyden kasvun sekä synkkien betonilähiöiden rakentamisen ajaksi. Koko Suomea koettelivat silloin inflaatio, lakkoaallot, energiakriisi ja yleinen harmaus.
Mutta mitä Lahdessa todella tapahtui lamavuonna 1976? Mitä purettiin ja mitä rakennettiin, kuinka meni ihmisillä, kulttuurilla ja taloudella? Millaista tulevaisuutta suunniteltiin?
Heikki Luostarinen alkoi kerätä tietoa tuosta vuodesta, jolloin hän kirjoitti ylioppilaaksi Kannaksen yhteislyseosta. Hän käytti aineistona Helsingin Sanomien ja Etelä-Suomen Sanomien juttuja, Lahtea koskevaa tutkimusta ja omia kokemuksiaan. Tavoitteena oli nivoa Lahden arki Suomen ja maailman muutokseen.
Syntyi 81-sivuinen kokoelma tietoja, kuvia ja tunnelmia Lahden elämästä vuoden 1976 tienoilla. Kyseessä ei ole tutkimus, mutta faktat on yritetty saada kohdalleen – oikein hyvän jutun kohdalla kuitenkin hieman joustavammin ja vakavuutta välttäen. Lahti on nimittäin kaupunki, joka lähtee välittömästi käpälämäkeen, jos totisuus ja juhlavuus uhkaavat lähestyä.
Mitä löytyi? Löytyi purkuaalto ja purkukiistoja. Vuonna 1976 hävitettiin Lahden funkishelmenä pidetty Lasipalatsi, jonka tilalle tehtiin parkkipaikkoja.
Löytyi Lahden Reipas, jonka pelaajat perustivat kesällä 1976 pelaajaneuvoston pinnalla olleen työpaikkademokratian hengessä ja saivatkin erotettua valmentaja Keijo Voutilaisen.
Ahtialaan suunniteltiin 50 000–60 000 asukkaan aluekeskusta ja yliopistoa. Hollola ja Nastola pelkäsivät Lahden kasvavan niin nopeasti, ettei kumpaankaan kuntaan jäisi kuin yksi elintarvikemyymälä.
Mallasjuoma yritti haudata kaatopaikalle 42 000 ruosteeseen mennyt oluttölkkiä, mutta jokainen niistä kavettiin esiin ja katosi janoisiin suihin Lahden suuren kaljakuumeen aikana.
Vuosi 1976 oli hetki, jolloin Lahden huiman nopea kasvu rauhoittui ja kaupunki alkoi panostaa elämän ja ympäristön laatuun. Vesijärven likaaminen päättyi ja kulttuurielämän kehittäminen alkoi.
Otsikolla ei viitata juoksukilpailuihin vaan sitä käytetään rautatieliikenteen yhteydessä, ja oikeastaan se on myös kutsumanimi eräälle rautatieharrastamisen muodolle.
Kuten sanottu, rautatiet tarjoavat laajan skaalan erilaisia harrastamisen muotoja. Yksi tällainen on Pohjois-Amerikassa (Yhdysvalloissa) pääasiassa vaikuttava ns. ”street running” -ilmiö. Sillä tarkoitetaan kadulle tai katutilaan rakennettua rautatietä, jossa junat kulkevat muun liikenteen seassa. Ilmiö tuntuu kiinnostavan alan harrastajia, niin myös minua. Jostain syystä aihe on kiinnostava ja Facebookiin on perustettu harrastusta varten ”American street running” -ryhmä. Olen julkaissut siellä tässäkin jutussa olevat kuvat Lahden Niemestä. Lisäksi YouTubesta löytää runsaasti aiheeseen liittyviä videoita. ”Street running” on myös pienoisrautatiedioraamassani, johon olen rakentanut rautatien teollisuusalueella sijaitsevalle kadulle. Alla kuva.
Suomessa street running -termille ei ole oikein selvää suomenkielistä vastinetta, sillä ilmiö on Suomessa harvinainen. Sanayhdistelmä voisi kääntyä esimerkiksi muotoon ”kadulla kulkevat junat” tai lyhyemmin ”katurautatie”. ”Katujunasta” tulee mieleen traktori, joka on naamioitu veturiksi, jonka perässä on kumipyöräisiä vaunuja kuten Lahden Puksu. Esimerkiksi ”katurata” tai ”katuajo” viittaavat enemmän moottoriurheiluun.
Suomessa katutilassa olleita ja osittain katuja pitkin kulkevia rautateitä on ollut Helsingissä ainakin Katajanokalla, Sörnäisissä ja Ruoholahdessa. Esimerkiksi Helsingin Kauppatoria halkoi Katajanokan satamaan johtanut rautatie. Siitä on vielä pieni pätkä nähtävillä. Viimeiset tällaiset teollisuusradat purettiin viimeistään 1990-luvun aikana. Suomessa on ollut yhdistettyjä maantie- ja rautatiesiltoja, jossa autot ja junat käyttivät sillan samaa kantta. Tietenkin eri aikaa, niin että autot väistivät junaa.
En ole varma miksi juuri Yhdysvalloissa ilmiö on vahva. Luultavasti siihen on useita syitä. Ehkä siksi että siellä on leveät kadut. Monesti teollisuutta muodostuu jo rakennetun ympäristön sisälle, joten radat täytyy rakentaa katuja pitkin. Ehkä yksityisten maanomistajien oikeuksilla on vaikutuksia ratojen rakentamiseen? Vaikea sanoa.
Niemen raiteet
Lahdessa lähelle ”street running” -ilmiötä päästään Niemenkadulla. Kadun ylittää kolmet raiteet (Kuva 1), joista kaksi menevät polttimolle. Kolmas eli pisin raide on entisen vaneritehtaan raide ja se kulkee Niemenkadun lisäksi Tervatehtaankadun yli. Rata kulki vaneritehtaan lastauslaiturille.
Aiemmin Niemenkadun ylitti viisi raideparia, joista kaksi on purettu vuosikymmeniä sitten. Toinen meni vaneritehtaan tontille ja toinen jatkui Niemenkatua ja rantaa seuraten Rauma-Repolan tehtaille sekä aivan Lahden keskustaan Rauten tontille. Nykyisin raiteista vain yksi on käytössä, Polttimon tehtaan sisäpihalle vievä, jossa lastataan mallasohraa Venäjälle vietäväksi. Sodan takia kuljetukset ovat toistaiseksi jäissä ja vuonna 2023 tehdas siirtyy Kujalan, joten rautatiekuljetukset Niemeen loppuvat. Polttimon toinen raide ollut viljan tuontia varten, mutta sittemmin kaikki vilja on kulkenut rekkakuljetuksin. Kolmas raide (Kuva 2 ja kuva 3) on ollut UPM-Kymmenen vaneritehtaan (v. 1925-70 Fennia Vaneri Oy) lastauslaiturit.
Tehdasrakennukset purettiin muutama vuosi sitten uuden asuinalueen tieltä. Rata kulkee edelleen aivan UPM Biocompositesen toimistorakennuksen editse päättyen hiekkakenttään.
Kuva 1 (v. 2022): Polttimon edestä kuvattu Niemenkadun ja Aniankadun yli Mukkulan ratapihan suuntaan. Vasemman puoleisin rata menee tehdasalueelle, keskimmäinen viljan purkuvarastoon ja oikean puoleisin entiselle vaneritehtaalle.Kuva 2: Vaneritehtaan entinen raide ylittää Niemenkadun ja Tervatehtaankadun sekä toimistorakennuksen piha-alueen. Tällä raiteella kulkenut veturi/juna voitaneen Suomen oloissa luokitella ”street running”-osastoon. Kuva 3: Entinen vaneritehtaan raide päättyy hiekkakenttään.
En usko että edellämainittu ”street running” -aihe sinänsä on monellekaan kiinnostava. Laajemmassa kontekstissa Niemenkadun seutu ja sen varrella olevat rakennukset ja väylät liittyvät lahtelaiseen rautatie- ja teollisuushistoriaan. Alue tullee muuttumaan radikaalisti ja teollisuuden ja rautatien merkit tulevat häviämään.
Mukkulanrata otettiin käyttöön vuonna 1954 ja todennäköisesti sen käyttö loppuu vuonna 2023. Radan ainoa käyttäjä Wiking Malt siirtyy ensi vuonna uusiin tiloihin Kujalaan ja alueelta puretaan lähes kaikki teollisuusrakennukset asuinrakennusten tieltä.
Todennäköisesti Mukkulanrata ensin suljetaan (viimeistään vuonna 2023) ja lopulta puretaan sekä luultavasti muutetaan kevyen liikenteen väyläksi. Nyt on viimeisiä hetkiä käydä tallentamassa katoavaa teollisuushistoriaa. Radan viimeisten vuosien tallentamisessa on erityisesti kunnostautunut lahtelaisharrastaja Jarno Piltti, jonka kuvia vaunut.org-sivustolla.
Teivaan voimalaitoksen raide
Aiemmin Lahdessa on ollut useita satoja metrejä asfaltissa kulkevaa rautatietä. Vesijärven satamaan johtavan rautatien varteen valmistui 1960-luvun lopulla Teivaanmäen voimalaitos. Se käytti mm. polttoöljyä, jonka purkua varten laitoksen yhteyteen rakennettin öljynpurkuhalli. Halliin rakennettiin raiteet, jonka vaihde sijoitettiin Salpausselän seisakkeen jälkeen (kuva 4). Vuonna 1981 valmistui urheilukeskukseen Suurhalli ja sille paikoitusalue. Koska rautatiekuljetuksia piti jatkaa, parkkipaikkaa jäi halkomaan voimalaitoksen pistoraide. Lahden karttapalvelun ilmakuvassa vuodelta 1986 näkyy kuinka raide kulkee autoja täynnä olevan parkkipaikan keskeltä. Rataa kulki asfaltissa lähes 300 metriä, johon sisältyi kaksi tasoristeystä, Salpausseläntiellä sekä Teivaalaan johtavan tiellä (nyk. Teivaankatu). Rata katkaistiin kun suurhallin jatkoksi alettiin rakentaa uutta messuhallia ennen 1990-luvun puoliväliä. Suurhallin lisäosa valmistui vuonna 1994. Halli on edelleen olemassa ja se on nähtävillä Google Street viewissä.
En tiedä kuinka paljon radalla oli liikennettä, enkä ole juurikaan kuvia nähnyt liikenteestä. Toukokuussa 1991 raiteella oli esiteltävänä Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry:n kunnostama muistomerkkiveturi ”Risto” eli Tr1 1047. Markku Meriluodon ottamassa kuvassa näkyy hyvin paikoitusalueen ruudut.
Kaikki alla olevat kuvat ovat elokuulta 2005. Nykyisin rata päättyy ennen Salpausselänkatua, ja kiskot on asfaltoitu Suurhallin paikoitusalueen alle.
Kuva 4: Vaihde Teivaan voimalaitokselle, jonka jälkeen Salpausseläntien tasoristeys. Taustalla näkyy vaalean sininen purkuhalli, jonka läpi raiteet kulkivat.Kuva 5: Tästä satamarata jatkui Jalkarannantielle asti, kunnes osuus purettiin vuonna 2006.Kuva 6: Suurhalli ja sen takana messuhalli, jonka sisäänkäynti korostuu lasilla ja punaisella tehostevärillä. Kuvan oikeassa laidassa näkyy purkuhalli. Raiteiden välinen rako on täytetty kumitiivisteellä. Kuva 7: Messuhallin sisäänkäynnin edestä kuvattu Salpausselän suuntaan. Paikoitusalueen asfaltin päällä näkyy vuoden 1997 World Gamesin asfaltoitu rullaluistelurata.
Kesällä 2025 asfaltin alla olleet pölkyt ja raiteet purettiin.
Artikkeli on julkaistu 30.5.2022, päivitetty 21.5.2023 – Teivaan voimalaitoksen raide
Vanhatkartat.fi-sivusto on ollut ahkerassa käytössäni. Vuonna 2020 avattu karttapalvelu sisältää yli 10 000 vanhaa karttalehteä vuosilta 1870 – 1997 lähes koko Suomesta. Sivusto koostuu Maanmittauslaitoksen ja Topografikunnan julkaisemista 1:20 000 ja 1:50 000 -mittakaavaisista digitaalisista, eri ikäisistä kartoista. Kartat on asemoitu eli georeferoitu (kiinnitetty) niin, että ne eri-ikäisten ja -tyyppisten karttojen valitut kiintopisteet asettuvat kohdakkain. Tehtävä ei välttämättä ole niin helppoa kuin voisi äkkiseltään luulla. ”Alimpana” on uusin Maanmittauslaitoksen maastokartta, jolloin ”päällä” olevaa vanhempaa karttaa voi helposti liuttamalla verrata nykyiseen tilanteeseen. Karttojen tarkkuus ja laatu vaihtelee. Kartan vuosiluku ilmaisee karttalehden julkaisuvuoden. Palvelua ylläpitää Mikko Kutilainen ja hän kertoo tekemästään sivustosta Yle uutisten haastattelussa, joka on julkaistu viime vuoden lokakuulta.
Lahden seutu
Sivusto on tarjonnut paljon mielenkiintoisia hetkiä ja sen parissa on tullut vietettyä paljon aikaa. Erityisesti teiden ja rautateiden muutokset ovat kiinnostavia, ja yhdessä Google street viewin kanssa on tullut kierrettyä monissa kohteissa. Lahden seutu on ollut tietysti tärkein kohde. Palvelussa kartoista vanhin on vuodelta 1875 oleva Senaatin kartasto. Venäjä kartoitti eteläisen Suomen vuosina 1870-1907 ja Lahden kyläkin mahtui mukaan.
Senaatin kartta vuodelta 1875, jotka keskittyvät pääasiassa Etelä-Suomeen. ”alla” viimeisin
Yllä olevassa kuvakaappauksessa näkyy juuri kartan raja, alempana Senaatin kartta ja ylemäpänä uusin maastokartta. Lahden keskustan alueella voi tarkastella karttoja vuosilta 1963, -64, -78, -83, -91 ja -92. Kartoista löytää aina löytää tutkittavaa ja mielenkiintoisia yksityiskohtia. Yhdessä Lahden kaupungin karttapalvelun ilmakuvien kanssa karttasivusto on mainio yhdistelmä tutkia muuttunut kaupunkia.
Vuonna 2020 Kustannusosakeyhtiö AtlasArt ja Lahti-Seura julkaisivat karttakirjan Lahdesta.
