Lahden seudun kesän ensimmäiset museojuna-ajot ajettiin Haapamäen Museoveturiyhdistys ry:n kalustolla Heinolaan heinäkuun 15. ja 16. päivä yhteistyössä Museojunalla Heinolaan ja Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry:n kanssa. Vetokalustona oli dieselveturit (Dv15 ja Dv16). Viikonloppuna oli mm. Mäkelän ja Vierumäen asemilla tapahtumat. Viikonlopun viimeisestä ajosta on nähtävillä video alempana. Museojunakyytiä on luultavasti tarjolla syksylläkin: Heinolan radan -juhlapäivänä 10.9. Ajoista enemmän sekä lisätiedustelut osoitteessa museojunallaheinolaan.fi.
Museojuna-ajot käynnistyivät jo toukokuussa, kun Sinisten vaunujen ystävät ry ajoi Heinolassa ja Vierumäellä yleisölle avoimia ajoja 6.-7.5. Kalustona toimi kaksi Tka7-ratakuorma-autoa ja siniset Ein-vaunut.
Rautatieharrastaminen oli esillä myös Ylellä Lahden Radiossa. Toimittaja Mikko Tuomikoski kävi haastattelemassa Topparoikan aktiiveja Jonne Seppästä (vpj) ja Janne Ridanpäätä, jotka kertoivat yhdistystoiminnasta ja harrastamisesta. Jutun tekstiversio on luettavissa täällä.
Alla muutamia rautatievideoita tältä kesältä (16.6) ja keväältä sekä aiemmilta vuosilta. Toukokuulta 2023 on tavarajunan ohitus Vierumäen asemalta ja vuodelta 2015 Tka8 vaihtotyöt Lahden ratapihalla sekä Ukko-Pekan matka Lahdesta Heinolaan. Videot on katsottavissa alta sekä Lahtiwoodin YouTube-kanavalla. Ne ovat tulipyörä.fi-sivuston Rautateiden Lahti -videoiden sarjaa.
Artikkeli on julkaistu 7.7.2023 ja päivitetty 17.7.2023
Helsingin Sanomat uutisoi 17.5.2023 Katajanokalle sijoitettavista junanvaunuista. Katajanokan satamaan oli rautatieliikennettä vuoteen 1980 saakka. Raiteet näkyvät vanhatkartat.fi-sivuston vuoden 1979 kartassa, ja kuvia on nähtävillä mm. vaunut.org-sivustolla (hakusanalla Katajanokka). Nyt alueen rautatiehistoriaa halutaan tuoda esille asettamalla kiskojen päälle kolme vanhaa avovaunua terassikäyttöön.
Samantyyppistä olen ehdottanut Lahden satamaan jo aiemmin. Ehdotus on luettavissa tulipyörä.fi-sivustoltani. Totean siinä, että Lahdelle tärkeää teollisuus- ja rautatiehistoriaa voitaisiin tuoda esille sijoittamalla museotavaravaunu satamaan. Vaunu voisi olla esimerkiksi vanha (G-tunnuksellinen) umpitavaravaunu. Vaunu ei olisi pelkästään staattinen muistomerkki vaan sitä voitaisiin käyttää vaikkapa esiintymislavana sataman tapahtumissa tai muuna tilana.
Vaunu olisi konkreettinen muistutus Lahden kehitykseen vaikuttaneista seikoista kuten rannan teollisuudesta, itse satamasta ja sinne johtaneesta rautatiestä. Lisäksi puinen junanvaunu sopisi hyvin koko satama-alueen puuteollisuushistoriaan ja tavaravaunu tukisi myös ranta-alueen teollisuusrakennusten historiaa sekä niiden uudelleenkäyttöä.
Vesijärveen satamaan sopisi vaikkapa tämäntyylinen Gb-umpitavaravaunu. Kuvan vaunun omistaa Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry.
Lahden sataman suojeltu rautatie purettiin vuonna 1994 Jalkarannantieltä saakka Vuoden 1992 kartassa se vielä näkyy pistoraiteineen.
Komeita punatiilirakennuksia puusepäntehdasta, tulitikkutehdasta ja margariinitehdasta sekä lasitehtaan savupiippua lukuunottamatta kaikki muu on hävinnyt. Niemenkadun entinen paloasema on muistutuksena teollisuusajoista. Syksyllä 2022 ilmeni, että lasitehtaan savupiipun olemassaolo on uhattunu. Totesin Hollolan Lahti -lehden 1/2023 pääkirjoituksessa: ”Kuten viime pääkirjoituksessa kirjoitin, Lahden sataman viimeisiä teollisuusajan merkkejä ovat punatiilinen puusepäntehdas sekä lasitehtaan vanha piippu, joka on rakennettu vuonna 1954. Kaikki muu Ankkurinkadun/Satamakadun ja järven väliltä on purettu, asemarakennusta ja makasiinia lukuunottamatta. Lasitehtaan piipun kunto vaatii sen purkamista tai korjaamista. Rakennusvalvonta ei antanut omistajalle aiemmin lupaa piipun purkamiseen. Ankkurin piippu on tärkeä symboliarvo koko Lahdelle: Onhan koko savupiipputeollisuudella ollut suuri merkitys Lahden kehitykselle, ja sitä kautta se on myös lahtelaisen identiteetin peruspalikoita. Savupiiput olivat myös Werner von Hausenin kaupungin vaakunaehdotuksen aiheena vuonna 1910.”
Syksyllä on julkaistu paikalliskirjallisuutta, mm. kaupunginmuseo julkaisi Hyvä paikka – Aikakaaria Päijät-Hämeen historiaan -teoksen 3.11.2022. Kirja liittyy näyttelyyn, joka avataan historiallisessa museossa keväällä 2024.
Hannu Kivilän Lahtelaisen sanakirjasta on juuri otettu kolmas painos. Kirja julkaistiin alunperin vuonna 2015, ja sittemmin myytiin loppuun jo vuosia sitten. Nyt on vuorossa kolmas paino. Kustantajina toimivat Lahti-Seura ja Lahden kaupunginmuseo. Lisätietoja kirjasta ja myyntipaikoista löytyy seuran sivuilta.
Mainittakoon vielä hieno uutinen, että Timo Taulon kirja Kaikkien aikojen hiihtoseura – LHS 1922–2021 (Timo Taulo, LHS) on valittu Vuoden urheilukirja -finaaliin. Kilpailun järjestää Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHTO.
Esittelen lyhyesti kuitenkin kaksi muuta kirjaa, jotka ovat omalla sarallaan tärkeitä teoksia.
Pertti Hammarin edellisestä valokuvakirjasta Kanava keskellä kylää on kulunut kolme vuotta ja nyt vuorossa on jälleen Lahteen sijoittuva valokuvateos. Edellinen oli Lahti-kirja Kylästä kaupungiksi nautti suurta suosiota. Hammarin kirjat ovat aina herättäneet yleisössä kiinnostusta.
Päijät-Hämeen Tutkimusseura ry:n vuosikirja julkaistiin marraskuussa. Tänä vuonna kirjassa pureudutaan paikalliseen mm. kouluun, koulutukseen ja koululaitokseen.
Pertti Hammar: Lahti – historian kertomaa
Pertti Hammar julkaisi syksyllä 2022 valokuvakirjan Lahti – historian kertomaa. Kattava teos sisältää 420 kuvaa, jotka painottuvat aikaan ennen 1960-lukua. Aiempaan Lahti-kirjaansa verrattuna, Hammar on panostanut kuvatekstien sisältöihin. Valokuvien lisäksi kirja sisältää runsaasti aikakauteen liittyviä mainoksia ja ilmoituksia.
Historian kertomaa on yli 280 sivuinen, korkeatasoinen kuvateos Lahdesta. Kirjan pariin voi palata myöhemmin, yhdellä lukukerralla ei välttämättä huomioi kaikkia, kirjan runsaita yksityiskohtia; aina voi löytää jotain uutta, ja vanhaa. Hammarin Lahti-valokuvakirjojen sarjalla on tärkeä asema paikallishistoriaa avaavien kuvateosten joukossa.
Päijät-Hämeen Tutkimusseuran vuosikirja 2022 Opinteillä – kirjoituksia koulutuksesta julkaistiin Tiedepäivässä 24.11. Kokouksessa edustin Lahti-Seuraa, joka on vuonna 1978 perustetun Tutkimusseuran yhteisöjäsen. Tämän vuoksi pääsin osallistumaan Lahden Palvelutorilla järjestettyyn vuosikokoukseen. Kokouksen aluksi tutkimusseuran hallituksen jäsen, TTT, tuotantotalouden dosentti (LUT) Jussi T. S. Heikkilä piti esitelmän aiheesta: ”Päijät-Häme mainittu! – alueellisen tutkimustiedon hakutekniikat ja tietolähteet verkossa”. Esitelmä oli maallikollekin erittäin valaiseva ja antoi uutta tietoa ja vinkkejä tutkimustiedon ja tutkimusten hakumenetelmistä.
Kokouksen jälkeen pääsin tutustumaan tämän vuoden vuosikirjaan. Kirjaa seura luonnehtii seuraavasti: ”Kaleidoskooppimaisena avautuva artikkelikokoelma esittelee ja analysoi koulutusinstituutioita, koulutuskäytäntöjä, opettajia ja koulurakennuksiakin yli sadan vuoden ajalta.”
Teoksen kirjoittajat ovat päijäthämäläisiä tai päijäthämäläistaustaisia tutkijoita ja opetuksen asiantuntijoita. Julkaisun ovat toimittaneet Jorma Ahonen, Senja Jouttimäki, Antti Karisto, Riitta Niskanen ja Terhi Pietiläinen.
Kirja jatkaa erinomaista Tutkimusseuran vuosikirjojen sarjaa. Lisätietoja kirjasta seuran verkkosivuilta.
Osa artikkelista on julkaistu Hollolan Lahti -lehdessä 3/2022
Elokuvateatteri Kino Iiriksessä sai ensi-iltansa 29.11.2022 Kari Vähävuoren ja Tertta Saarikon dokumentti Populaarikulttuuria Lahdessa.
Elokuvaan on haastateltu populaarikulttuurin tekijöitä ja kokijoita sekä paikallista nuorisoa menneinä vuosikymmeninä.
Elokuva on kertomus nuorisokulttuurin heräämisestä. 1950–60-lukujen vaihteessa nuoriso alkoi katsoa länteen. Kaupunkilaisnuorisolle vaikutteet tulivat Ruotsista ja Yhdysvalloista. 1960-luvulla television tulo oli suuri mullistus, joka heijastui perheen ajankäyttöön. Populaarikulttuuri alkoi määrittämään pukeutumista. Muotipalstoilla kysyttiin, oletko In vai Out ja kaikki oli ”pop”. Seuraavina vuosikymmeninä populaarikulttuuri pirstoutui yksilöllisempään suuntaan.
Seuraavat esitykset Kino Iiriksessä 30.11., 1.12. 3.12. ja 5.12. Näytöksiin on vapaa pääsy. Dokumentti kestää 70 minuuttia.
Heikki Luostarinen kirjoittanut 81-sivuisen artikkelin Lahden vuodesta 1976. Eri aiheista koostuva julkaisu on sekoitus Luostarisen omia muistelmia sekä yleisiä historiallisia tapahtumia. Kustantajana toimii Lahti-Seura ry ja artikkeli on ladattavissa (pdf) seuran sivuilta.
Puu-Paavolaa. Kuva: Lahden kaupunkiympäristön palvelualue
Lahden kauhea ja loistava vuosi 1976
Lahden 1970-lukua ajatellaan usein rikollisuuden ja työttömyyden kasvun sekä synkkien betonilähiöiden rakentamisen ajaksi. Koko Suomea koettelivat silloin inflaatio, lakkoaallot, energiakriisi ja yleinen harmaus.
Mutta mitä Lahdessa todella tapahtui lamavuonna 1976? Mitä purettiin ja mitä rakennettiin, kuinka meni ihmisillä, kulttuurilla ja taloudella? Millaista tulevaisuutta suunniteltiin?
Heikki Luostarinen alkoi kerätä tietoa tuosta vuodesta, jolloin hän kirjoitti ylioppilaaksi Kannaksen yhteislyseosta. Hän käytti aineistona Helsingin Sanomien ja Etelä-Suomen Sanomien juttuja, Lahtea koskevaa tutkimusta ja omia kokemuksiaan. Tavoitteena oli nivoa Lahden arki Suomen ja maailman muutokseen.
Syntyi 81-sivuinen kokoelma tietoja, kuvia ja tunnelmia Lahden elämästä vuoden 1976 tienoilla. Kyseessä ei ole tutkimus, mutta faktat on yritetty saada kohdalleen – oikein hyvän jutun kohdalla kuitenkin hieman joustavammin ja vakavuutta välttäen. Lahti on nimittäin kaupunki, joka lähtee välittömästi käpälämäkeen, jos totisuus ja juhlavuus uhkaavat lähestyä.
Mitä löytyi? Löytyi purkuaalto ja purkukiistoja. Vuonna 1976 hävitettiin Lahden funkishelmenä pidetty Lasipalatsi, jonka tilalle tehtiin parkkipaikkoja.
Löytyi Lahden Reipas, jonka pelaajat perustivat kesällä 1976 pelaajaneuvoston pinnalla olleen työpaikkademokratian hengessä ja saivatkin erotettua valmentaja Keijo Voutilaisen.
Ahtialaan suunniteltiin 50 000–60 000 asukkaan aluekeskusta ja yliopistoa. Hollola ja Nastola pelkäsivät Lahden kasvavan niin nopeasti, ettei kumpaankaan kuntaan jäisi kuin yksi elintarvikemyymälä.
Mallasjuoma yritti haudata kaatopaikalle 42 000 ruosteeseen mennyt oluttölkkiä, mutta jokainen niistä kavettiin esiin ja katosi janoisiin suihin Lahden suuren kaljakuumeen aikana.
Vuosi 1976 oli hetki, jolloin Lahden huiman nopea kasvu rauhoittui ja kaupunki alkoi panostaa elämän ja ympäristön laatuun. Vesijärven likaaminen päättyi ja kulttuurielämän kehittäminen alkoi.
