Aihearkisto: Historia

Historian lehtien havinaa Lahessa

Kirja: Kylästä kaupungiksi

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Lahtelaisen Pertti Hammarin arkiston Lahti-kuvista on jälleen koostettu tuhti valokuvateos. Hammar on aikaisemminkin julkaissut kuvateoksia.

Vuonna 1997 Hammar julkaisi yhdessä Unto Tupalan kanssa kirjan Niin oli ennen, entäs nyt. Kirja vertaili mennyttä ja kadotettua kaupunkikuvaa nykyiseen (v. -97). Kirja oli erinomaisesti toimitettu, kuvatekstit toivat tilanteisiin lisähistoriaa.

Vuonna 2005 Hammar julkaisi Muistikuvia Lahdesta, ja se on toteutettu hieman samantyyppisesti kuin tämä kyseessä oleva kuvateos.

Kylästä kaupungiksi -kirja sisältää mahtavat 356 sivua, kuvia on aukeamalla 2-3. Osa kuvista on väritetty, kuten aiemmin oli tapana.

Kirja alkaa kauppalan aikaisilla kuvilla jotka on otettu Selänmäeltä (nyk. Radiomäeltä). Sen jälkeen tulee tori ja keskusta ja sen lähialueet, kuten asemanseutu. Yhdelle aseman seudun kuvalle on lipsahtanut virhe. Kuvatekstissä kuvanottovuodeksi on mainittu vuosi 1870, mutta se on lähempänä 1910-lukua [ehkä lähemmin 1900-luvun taitteesta. Toim. huom].

Yksittäisiä julkisia rakennuksia on runsaasti. Puretul-le puukirkolle on kirjassa pyhitetty useampikin sivu. Koulut, kansanopisto, kaupunginsairaala, kartanon ja kaupungintalo lähialueineen käydään läpi.

Kiinnostavia ovat myös koko-naiset alueet keskustan ulkopuolella. Niemi, Mukkula, Joutjärvi, Jalkaranta/Pallaksenranta/Teivaanmäki näyttävät Lahtea laajemmalta alueelta, kuin mitä yleensä vanhojen kuvien kautta. Myös rautatiet saavat tilaa, mikä on tietysti Lahden alueella perusteltua. Valokuvien lisäksi matkatodistuksia, rahtikirja ja postimerkkejä.

Kuvia on myös eri tapahtumista, viimeisimpänä kokoelma Salpausselän kisoista. Mukana on myös julisteita ja postileimoja.

Parasta antia ovat kuvien vertailukuvat, jossa näkyy kehitys matalasta puuvaltaisesta kaupungista kivitalovaltaiseksi alueen keskukseksi. Siis kylästä kaupungiksi. Jo vuosisadan alusta kaupunki on muuttunut hurjasti 1900-luvun puoliväliin mennessä, ja monissa kuvapareissa se näkyy selvästi.

Muutamia kriittisiä huomioita.

Vaikka kyseessä on selkeästi kuvateos, sen suurin puute on kuvatekstien toimituksellinen osuus. Useasta kuvasta on vain niukasti tietoa. Tottakai kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta monestikaan historialliset kuvat eivät aukea jälkikäteen.

Toiseksi, koska kuvia ja sivuja kirjassa paljon, jonkinlainen hakemisto olisi ollut tarpeellinen.

Kolmanneksi, kirjan paremmalla tiedottamisella ja markkinoinnilla kirja tulisi laajempaan tietoisuuteen.

Tärkeää on, että kuvat saadaan esille. Kylästä kaupungiksi -kirja on erinomainen kulttuuriteko. Sitä voi suositella lämpimästi kaikille Lahdesta ja ylipäänsä historiasta kiinnostuneille.

Kirja: Lahden paikka, Lahden paikat

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Päijät-Hämeen Tutkimusseuran vuosikirja 2014 on nimeltään Lahden paikka, Lahden paikat. “Millaisessa paikassa ollaan, kun Lahdessa ollaan? Millaisia paikkoja Lahdessa on? Mikä on Lahden paikka?”

Näiden kysymysten äärellä ovat kirjan 22 kirjoittajaa, jotka peilaavat lahtelaisuutta omien kokemusten ja tutkimusten kautta. Kirjoittajille on annettu vapaat kädet, ja tavoitteena oli, että Lahtea paikannetaan mahdollisimman monesta näkökulmasta. Kirjoittajat muodostavat moninaisen joukon: nykyisiä lahtelaisia, entisiä lahtelaisia, Lahdessa kävijöitä, tutkijoita, journalisteja ja taiteilijoita. Tämä on kirjan vahvuus.

Kirjan lopussa kirjoittajista on lyhyet esittelyt, joista viimeistään paljastuu heidän suhteensa Lahteen.

Kirjan aiheet

Kirja etenee yksityisestä yleiseen. Seuraavassa kirjoittajat ja heidän aiheensa lyhyesti esiteltynä.

Ilkka Malmberg kulkee Rautatienkadulla.

Matti Salminen palaa 50-60-lukujen Sopenkorpeen, teollisuuden ja rautateiden puristukseen.

Mervi Kaarninen valottaa Launeen koulua sekä kaupunkimme yliopistomuutta.

Marjaana Seppäselle Liipola avautuu sen historian kautta.

Kaisa Salmi kertoo Fellmanin pellon performanssista.

Terhi Pietiläinen kertoo lapsuus- ja nuoruusmuistoja Mukkulankadun mummolasta.

Jukka Mallinen pohtii uusikyläläisenä, miltä Lahti näytti 60-luvun pyörteissä.

Veli-Pekka Leppäsen Lyseon urheiluharrastukset vaihtuivat ajansaatossa kirjoittamiseen, täydentäen kuitenkin toisiaan.

Riitta Niskasen tekstissä kuvataan Olavinlinnaa eli virkailijataloa, jossa kaupungin työntekijät muodostivat oman yhteisönsä.

Heikki Hiilamon Lahti avautuu yrittäjäsuvun kautta, elinkeinorakenteen muutos on havaittavissa Niemenkadulla sijaitsevan rakennuksen kautta.

Antti Karisto kertoo oikeasta ja alkuperäisestä Karistosta.

Veikko Anttosen kiinnostava artikkeli käsittelee Pyhätöntä, jossa pyhän etymologia vie lukijan kauas menneeseen.

Kirjan kiintoisinta antia on Anna Kouhian Lahti-blogi. Blogi näyttäytyy maanläheisenä jopa -alaisena, itseironisena ja rujon huumoristisena. Asiat näytetään niin kuin ne on.

Arto Haapala pohtii kaupungin kauneutta tai sen puuttumista ja sitä, miten se muotoutuu.

Kirsti Nenyelle Lahti ei heti auennut selkeänä yhteisönä, mutta on sittemmin asettunut taloksi.

Markku Koski analysoi lahtelaista rocklyriikkaa Sleeper Sleepersin välityksellä.

Antti Kujala pohtii alueen väkivaltaisuutta 1700-luvulla, jolloin kolmen eri läänin rajaseudut antoivat turvaa lainsuojattomille.

Vili Uusikallio käy läpi toteutemattomia kuntaliitoksia ja kuntien identiteettejä.

Heikki Helin kirjoittaa taloudesta kiinnostavasti ja kansantajuisesti tilastoja apuna käyttäen. Miten on, onko Lahti sittenkin mainettaan parempi?

Pekka Laaksonen käy läpi paikannimistöä, Ahtialassa viivytään hetki pidempään. Aiheena myös Hollolan kuuluisat diftongit.

Pirkko Nuolijärvi analysoi mielen- kiintoisesti Hollolan (seudun) murretta, joka luetaan kaakkohämäläiseen murrealueeseen. Lahti on idän ja lännen välissä kielellisesti ja kulttuurisesti.

Veijo Meri asui hetken Lahdessa, ja Meren Lahtea esittelee Petri Tamminen. Kirjoissa Morsiamen sisar, Yhden yön tarina ja Everstin autonkuljettaja Lahti näyttäytyy läpikulkupaikkana.

Yhteenveto

Kirjan ovat toimittaneet Antti Karisto ja Riitta Niskanen, alustuksessaan pohtien Lahden paikkaa ja samalla avaten kirjan tekstejä.
Lahden paikka levittäytyy hahmottomasti eri tasoille, silti kaupungista löytyy jotakin yhteistä ja tunnistettavaa.

Karisto ja Niskanen toteavat, että Lahti on kiinnittynyt Uudenmaan ja Järvi-Suomen välissä olevaan Salpausselän saranaan. Lahdessa kulttuurirajat kulkevat itä-länsisuuntaisesti. Alustajat nostavat esimerkeiksi kielen ja ruuan. Kielen “leimaton omaleimaisuus” nousee hyvin esille esimerkiksi Laaksosen ja Nuolijärven kirjoituksissa. 
Kuten Tamminenkin toteaa Veijo Meren Lahti on “läpikulkupaikka Lahti” , jonka Tamminen muotoilee “kulkureittien imuksi ja tuuleksi”.

Tutkimusseuran vuosikirja sukeltaa syvälle Lahden paikkoihin, fyysisiin ja mentaalisiin. Lukija saa poimittua Lahden identiteetin osia, muodostaen käsityksen omiin kokemuksiin ja havaintoihin peilaten. Ja kun oma paikka löytyy, löytyy Lahdenkin paikka.

Artikkeli on julkaistu alunperin Hollolan Lahti -lehdessä 1/2015

Korttelin 27 vanhoja rakennuksia

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Aivan viime vuosina on Lahdessa purettu kauppala-aikaisia rakennuksia. Muutama vuosi sitten keskustasta puretusta puu-Kotilasta olen kirjoittanut aiemmin (Hollolan Lahti 1/2014). Keskustan ympäristössä on säilynyt osittaisia puutaloalueita mm. Paavolassa. Samalla suunnalla, hieman kauempana keskustasta oleva Jaakonkatu 7:n puukerrostalo on jäänyt vähemmälle huomiolle. Nyt tämäkin rakennus saa väistyä uudisrakennuksen (Lahti) tieltä. Talo on alueensa viimeisimpiä puurakennuksia.

Hämeenkatu 17 eli kansanomaisesti Oskarin Piha on ollut viime vuosina paljon keskusteluissa. Omistaja haluaisi tontille lisärakennusoikeutta ja on vielä epäselvää, säilyykö kulttuurihistoriallisesti arvokas puutalomiljöö. Kaupungin kaavoitussivuilla kerrotaan asemakaavamuutoksesta, ”joka koskee Keski-Lahden (1.) kaupunginosan korttelin 17 tonttia 83. Asemakaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa asumisen lisääminen ydinkeskustassa tutkimalla täydennysrakentamismahdollisuutta kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia käsittävällä tontille”.

Keskustan alueella sijaitseva Rajakatu 7:n puinen rakennus on lahtelaisen rakennusmestarin Oiva Kolsin piirtämä ja valmistui vuonna 1926. Myös tämä rakennus on purku-uhan (ESS.fi) alla.

Keskustan eteläinen kaava

Kauppalan ensimmäisen asemakaavan laati Alfred Caween ja se vahvistettiin vuonna 1878. Alue päättyi etelässä Etelä-Rajakatuun, nykyiseen Harjukatuun. Kuitenkin jo vuonna 1891 rautatiehallituksen esitetyksestä senaatti määräsi pakkolunastettavaksi ja yhdistettäväksi alueen joka oli jäänyt ruutukaavan ja rautatien väliin. Asemakaavan laati Caween ja se vahvistettiin seuraavana vuonna.

Alueen tonteille ei ollut kysyntää ja vuonna 1896, kun W. O. Lille laati ehdotuksen kaavan muuttamiseksi, alueelle ei ollut noussut vielä yhtään taloa. Kaava kuitenkin jätettiin vahvistamatta suunnitellun Loviisa-rautatien vuoksi, joka kulkisi kauppalan itäpuolelta lisäysmaa-alueen läpi.
Vasta vuonna 1899 Lille ja arkkitehti Selim A. Lindqvist laativat kauppalan toimeksiannosta uuden asemakaavan kauppalaan lisätyille alueille. Lisäysmaalle tehty kaava ei ollut enää niin säännönmukainen kuin keskusta ruutukaava-alue. Lille ja Lindqvist antoivat paikan nykyiselle asematorille, josta haarautuivat Rautatien- ja Vesijärvenkadut. Kaava vahvistettiin vuonna 1905.
Kaavalla oli vaikutuksia Harjukadun ja radan välisen alueen rakentamiselle.

Kortteli 27 vuonna 2009, edessä Salininkatu. (Kuva Sauli Hirvonen)

Kortteli 27 vuonna 2009. Varastorakennuksen takana vasemmalla ns. Teräsvaaran talo. Kuvan keskellä eläinlääkäri Heinisen rakennuttama eläinlääkärin toimitilat, jossa on pieni asunto. Edessä kulkee Salininkatu. (Kuva Sauli Hirvonen)

Kortteli 27 ja tontti 1

Tontin nro 1 osti talollinen Kalle Tommola Lahden kauppalalta heinäkuussa, mutta kauppakirja tehtiin kaupungin kanssa maaliskuussa 1906. Tommola myi kuitenkin talon eteenpäin. Sen osti vuonna 1906 kaupungin isännöitsijänä toiminut rakennusmestari August Teräsvaara (Ståhlberg). Hän rakennutti Loviisankatu 1:n asuinrakennuksen ja se on edelleen merkittävä puujugendin edustaja Lahdessa.
Teräsvaara myi talon jo seuraavana vuonna piirieläinlääkärille Uno Heiniselle ja hänen kuoltuaan vuonna 1921 talo siirtyi Cleas Wikmanille ja sittemmin hänen perillisilleen.
Lahden Vientikerma Oy osti rakennuksen vuonna 1936.
Vuonna 1947 muutostöiden yhteydessä poistettiin mm. tulisijat. Talon katto ja ulkovuoraus uusittiin vuonna 1992.
Nykyään korttelissa 27 toimii Orkla Foods Finland Oy:n Lahden tehdas, jonka toiminta loppuu (Talouselämä) vuoden 2015 loppuun mennessä.

Tontin sisäpihalla on Oiva Kolsin vuonna 1909 suunnittelema eläinsairaala (piirustuksissa kengityskoulu). Kaksikerroksisessa rakennuksessa on hillittyjä jugendpiirteitä. Se on toiminut myös asuntona. Selvitys kulttuurihistoriallisista arvokkaista kohteista -kirjassa todetaan: ”Rakennus on säilyttänyt alkuperäis(jugend)piirteensä hyvin, mihin on syytä kiinnittää huomiota tulevaisuudessakin.”

Lähde:
Unto Tupala Hollolan Lahti 1/1999
Selvitys kulttuurihistoriallisista arvokkaista kohteista
www.kukamitalahti.fi

Vesijärven satama pienoiskoossa 1/2 – Topparoikan kerhorata

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Esittelyssä Lahden Rautatieharrastajat Topparoikka ry:n tekemä Vesijärven sataman pienoisrautatie.
Toisessa osassa Tapani Laakson haastattelu, jossa hän kertoo omasta satama-alueen pienoisrautatiestä.

Topparoikan kerhorata, Vesijärven asema. (Kuva Sauli Hirvonen)

Topparoikan kerhorata, Vesijärven asema. (Kuva Sauli Hirvonen)

 
Taustaa

Ajatus Vesijärven satamaa esittävän pienoisrautatien rakentamisesta on lähtöisin Lahden historiallisen museon taholta. Silloinen museon amanuenssi Esa Hassinen otti yhteyttä Lahden Rautatieharrastajat Topparoikka ry:n, ja selvisi että Lahden historiallisessa museossa tultaisiin järjestämään 5.11.1992-10.1.1993 Vesijärvi, luonto ja ihminen -niminen näyttely. Näyttelyyn tarvittaisiin pienoisrautatie joka esittäisi Vesijärven satamaa miljöineen noin 1920-1930-luvuilla. Radan tulisi olla toimiva, jotta yleisö voisi ajaa sen junilla. Museo tulisi kustantamaan kaiken tarvittavan materiaalin ja kaluston, ja rata tulisi siirtymään Topparoikalle näyttelyn jälkeen.

Topparoikkalaiset päättivät ottaa haasteen vastaan, saataisiinhan näin kerhorata työpanosta vastaan.

Rakentamisaikataulu oli tiukka, koska museon yhteydenotto tapahtui syyskuun aikoihin.

Rakentaminen

Kun päätös radanrakentamisesta oli tehty, päätettiin käyttää Märklinin vaihtovirtakalustoa, saatavuuden, toimivuuden ja vähäisemmän huollontarpeen vuoksi, mittakaavan ollessa pienoisrautateissä paljon käytetty 1:87. Saksalaisvalmistajan Märklinin luettelosta valittiin eniten suomalaismalleja muistuttavaa kalustoa, jonka jälkeen tehtiin kiskotussuunnitelma ja laitettiin hankinnat liikkeelle.

Esko Nikkanen piirsi rata-alustan kiskotussuunnitelman mukaan. Sen jälkeen piirustus toimitettiin museon omaan verstaaseen jossa rata-alusta valmistettiin.

Rata-alustan valmistuttua, se vietiin Topparoikan tiloihin, Mytäjäisten varikon vesitornin pajahuoneeseen. Alusta oli hyvin tehty maalausta myöten, ainoa poikkeus alkuperäissuunnitelmaan oli, että se oli nyt ”yhtäpuuta” kaksiosaisuuden sijaan. Alustan päälle tuleva rakennuslevy sahattiin rantaviivan muotoon ja liimattiin paikoilleen.

Ratapohja kiskotettin Märklinin kolmikiskojärjestelmällä ja ratateknisistä syistä rata rakennettiin perinteen mukaisesti soikioksi, jotta junalla voitiin ajaa ympäri.

Rata maisemoitiin. Aluksi Kariniemenmäki ajateltiin esittää pystysuorien sermien avulla, joihin mäki ja metsä kuvitettaisiin. Lopulta mäen virkaa toimitti kuitenkin vihreä samettikangasmytty.

Maisemoinnin yhteydessä tehtiin myös rataan liittyvät sähköistykset, esim. lähes kaikki vaihteet ovat käännettävissä sähköisesti.

Samanaikaisesti ratapohjan kanssa rakennettiin asemataloa, makasiineja yms. alueen rakennuksia. Aseman piirustukset saatiin Suomen Rautatiemuseolta, muita piirustuksia saatin Junat-lehdistä sekä itse mittaamalla ja piirtämällä. Museon edustaja valitsi rakennusten vaaleanrusken pintavärin.

Rata saatiin kutakuinkin valmiiksi näyttelyn avajaisiin, tosin asemarakennus ei vielä valmistunut, mutta aseman paikalle laitettiin puutikkuja yms, ja kävijöille ilmoitettiin että asemaa vielä rakennetaan, kuten materiaalistakin näkyy.

Näyttelyssä rata sijoitettiin vitriinin taakse, mutta kävijä kuitenkin pystyi ajamaan radan junalla. Rata toimi näyttelyssä hyvin, huoltotoimenpiteitä tehtiin ajoittain.

Pienoisrautatiet ovat ikuisuusprojekteja, joista löytyy kehitettävää ja korjattavaa. Erityisesti ratojen herkät sähköosat ovat vaativat huolellista ylläpitoa ja kunnostusta.

Maisemoinnissa suuri remontti tehtiin vuonna 2008 yhdistyksen 20. juhlavuonna. Rata sai Kariniemen mäkenä toimineen samettikangasmytyn tilalle ”oikean” mäen ja sen myötä myös tunnelin. Samalla maisemointia ja radan miljöötä kokonaisuudessaan kunnostettiin näyttävämmäksi.

Rata sai lisäksi kaksi suomalaistyyppista ”ruskeaa puuvaunua” vaunua.

Topparoikka ry täytti 25 vuotta vuonna 2013, oli jälleen aika remontille. Uutta kiskoitusta vaihdettiin vanhan tilalle ja mäen taakse tehtiin uusi sivuraide, jotta rataa voitaisiin ajaa helposti kahdella junalla. Myös maisemoinnissa tapahtui jälleen muutoksia.

Alkuperäistä rataa olivat tekemässä ainakin:
Jyrki Korhonen (sähköistystyöt, asemarakennus, ratapohja jne.)
Esko Nikkanen (asemarakennus, makasiinit, mökit, halkolotja, ratapohja jne)
Lauri Palo (nosturi, vaja, ratapohja jne.)
Jaakko Tuominen (aseman laituri, ratapohja jne.)
Arja ja Timo Vaittinen (ratapohja jne.)

Myöhempiä kunnostuksia on ollut tekemässä mm. Markus Helenius, Sauli Hirvonen, Tomi Hämäläinen, Esko Nikkanen, Esa Myyry ja Janne Ridanpää.

Työtunteja radan rakentamiseen on käytetty useita kymmeniä ellei satoja tunteja.

Info – Vesijärven sataman pienoisrautatie 1992-

Tapahtumia

Kerhorataa on esiteltyä vuosien mittaan useissa tapahtumissa. Pääpaino on ollut (pienois)rautatietapahtumissa, rata on ollut mukana 1990- ja 2000-luvulla lähes kaikilla Valtakunnallisilla Pienoisrautatie -päivillä.

Rataa esiteltiin vuosina 2006-2009 Lahden Rautatiepäivässä, jonka Topparoikka järjesti Lahden varikolla aina kesäkuun alussa, paikkana toimi Ei-lähiliikennevaunu.

Topparoikan toimintaa on tehty tutuksi pienoisrautatien avulla Lahden alueella muissakin tapahtumissa, mm. vuonna 2008, jolloin vietettiin yhdistyksen 20-vuotistaivalta, rataa ja toimintaa esiteltiin kahvittelun kera Lahden ympäristökeskuksessa Vesijärvenkadulla.

Syksyllä 2009 tehtiin esittelytilaisuus Lahden Länsiharjun kouluun. Videon ja pienoisrautateiden avulla kerrottiin rautateistä ja sen harrastamisesta. Esittelyssä kävi koulupäivän aikana vuorotellen tutustumassa kaikki koulun luokat opettajineen.

Elokuussa 2012 Suomen rautateiden 150-vuotisjuhlassa Hyvinkään rautatiemuseolla Topparoikka oli mukana omalla osastolla.

Syyskuussa 2013 rataa esiteltiin Lahden Yhteiskoulussa järjestettävässä Pienoismallinäyttely VII:ssa. Radan kunnostustöiden lisäksi näyttelyyn tehtiin radasta kertova info. Näyttelyyn osallistuminen oli osana Topparoikan 25-vuotisjuhallisuuksia.

Faktat

Rata rakennettiin syksyllä 1992 Lahden historiallisen museon toimeksiannosta Vesijärvi, luonto ja ihminen -nimiseen näyttelyyn, joka järjestettiin historiallisesssa museossa 5.11.1992-10.1.1993. Rata esittää Lahden Vesijärven asemaa ja satamaa joskus 1920-30-luvuilla.
Näyttelyn jälkeen rata siirtyi Topparoikalle ja on toiminut yhdistyksen ”kerhoratana” kiertäen lukuisissa pienoisrautatie- ym. tapahtumissa.

Kuvaus: Lahden Vesijärven asema ja satama n. 1920-30-luvuilla
Valmistuvuosi: 1992 – rataa huollettu/kunnostettu sittemmin useita kertoja
Mittakaava: 1:87 eli H0
Kiskot: Märklin M-kiskoitus – kolmikiskojärjestelmä
Kalusto: pääasiassa saksalaisvalmisteista, muutamia itse tehtyjä suomalaisia ruskeita puuvaunuja (valm. v. 2008) ja useita G-vaunuja (valm. v. 2013)
Rakennukset: asema tehty oikeiden piirustusten pohjalta, muita rakennuksia on tehty mm. itse mittaamalla
Alustan koko: 3 m x 1,2 m

Artikkeli on julkaistu aluperin Lahden rautatieharrastajien Topparoikka-jäsenlehdessä 1/2013.

Uuden kunnan nimestä ja vaakunasta

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Lahden ja Nastolan jatkoselvitys on jo edennyt siihen vaiheessa, että kuntalaiskuuleminen on Lahdessa tehty. Pääkirjaston auditoriossa kuultiin kuntajakoselvittäjän Rolf Paqvalin selvitys liitoksen pääkohdista. Tilaisuuden jälkeen monet paikallaolijat esittivät kysymyksiä ja kommentteja.
Valtuustot tekevät päätöksen liitoksesta 26.1. ja uusi kunta aloittaisi 1.1.2016.

Yhdistysmissopimuksessa kohtaan 4.1. on kirjattu: ”Uuden kunnan nimeksi tulee Lahti.”

Mutta.

Suurin Suomessa pyydetty lahna (11,5 kg) kalastettiin Vesijärven Paimelanlahdesta 1912. Päijät-Hämeen nimikkokala on lahna. Joten kun Lahti ja Nastola lyöttäytyvät yhteen tulee kaupungista Lahna.

Kuulostaako tylsän paikalliselta? Ei hätää. Koska Lahti kilpailee metropolialueen muiden kuntien kanssa, on seudun osattava markkinoida itseään myös valtakunnanrajojen ulkopuolelle. Lahnalle onkin varteenotettava kansainvälinen vaihtoehto eli Lathi.

Leikki sikseen.

Entäs sitten vaakuna? Yhdistysmissopimuksessa lukee: ”Uuden kunnan vaakunan valitsee yhdistymishallitus.”

Vaakuna onkin sitten hankalampi kysymys. Vai onko sittenkään? Joka tapauksessa asia varmasti herättää etenkin lahtelaisissa tunteita. Uuden kunnan rautatiehen on ladattu suuria odotuksia, nouseehan se esille selvittäjän ehdotuksessa. Liitoksen jälkeen kaupungissa olisi neljä(!) rautatieasemaa. Tämän asian miettimiseen ei tarvitse käyttää aikaa sen enempää ja olkoonkin vaakuna myös jatkossa Tulipyörä.

[päiv. 14.1.2014]