Kesäteatteri: Kapteeni ja rullatehtaan Aino

Kesäteattereiden määrä Lahdessa on viime vuosina kasvanut kiitettävästi, sitten hiljaisten vuosien. Täksi kesäksi Lahti sai uuden kesäteatterin kartanon eli Historiallisen museon Ainopuistoon. Ainopuiston teatterin toiminta on hiljaiselon jälkeen uudelleen käynnistetty ja sen taustalla toimii kulttuuriyhdistys.
ainopuistoteatteri
Jo talvella oli selvää, että Ainopuiston teatterin tuleva näytelmä sijoittuisi jollain tavalla Lahteen, joten aiheen puolesta tämän kesän teatterivalinta ei ollut vaikea.
Lahdesta ja lahtelaisuuteen liittyviä on tehty aiemminkin mm. Syntynyt lahtelaiseksi, jota esitettiin kaupunginteatterissa muutama vuosi sitten.

Kapteeni ja rullatehtaan Aino kertoo lahtelaisesta suurmiehestä August Fellmanista, jonka ahkeruuden ja visiointikyvyn ansiosta Lahden kylä, kauppala ja kaupunki saikin häneltä paljon. Ja toisaalta jäi myös saamatta.
Ennakkoon olin kiinnostunut nimenomaan näytelmän historiapuolesta. Ja kuten odottaa saattoi, oli faktojen ympärille kiedottu fiktiivisiä elementtejä sekä otettu tiettyjä taiteellisia vapauksia.
Näytöksen tukena oli käsiohjelma, joka oli informatiivinen ja hyvin toteutettu katsaus Lahden historiallisiin tapahtumiin.

Käsikirjoittaja-ohjaaja Timo Taulo on kahlannut läpi ison määrän lahtelaista historiaa ja tehnyt hienoa taustatyötä. Se myös näkyy ja kuuluu näytelmässä. En ennakkoon odottanut mitään pysäyttävää draaman kaarta, ja oikeastaan tarinan juoni tuntui yhdentekevältä. Itseäni kiinnosti nimenomaan kotiseutunäkökulma, kaupungin historialliset tapahtumat ja se, miten eri aiheiden ja kerrostumien käsittelystä syntyisi ehyt kokonaisuus. Näytelmää luonnehdittiin ”aikamatkana kaupungin juurille” ja sitä se myös oli. Tarinassa liikuttiin eri ajoissa, tarinan sisällä kerrottiin tarina, asioita vyöryi katsojan eteen. Useasti viitattiin myös nykyaikaan, yleensä huumoristisessa kontekstissa. Huumori oli muuten aika maltillista ja omaan korvaan kuului vain yksi selkeästi rakennettu vitsi. Vaikka esityksessä tapahtui, kokonaisuus pysyi hyvin kasassa. Silti, ajoittain näytelmä kärsi tyhjäkäynnistä ja joitakin asioita toistettiin useasti tai alleviivattiin turhaan. 

Ehkä näytelmä pitäisi katsoa uudestaan, joilloin näytelmällinen puoli näyttyisi luultavasti kirkkaampana. Leikillisesti voisikin ilmaista, että näytelmä toimi eräänlaisena dramatisoituna ”dokumenttia”, ja sen vahvuudet ovat enemmän historian kerronnassa kuin taiteellisissa seikoissa.

Tarina kerrottiin kartanon koululaisten kautta sota-aikana vuonna 1941 ja kehyksenä toimi kapteeni Fellmanin ja Tornatorin rullatehtaan työläisen Aino Pikkaraisen välille kehkeytynyt suhde. Oleellisia käsiteltyjä ja viitattuja virstanpylväitä olivat Lahden kylän palo, kaupungiksi tulo ja sen laajeneminen, vuoden 1918 tapahtumat. Esiin marssitettiin muita enemmän ja vähemmän tunnettuja henkilöitä, ensin mainitusta mm. Mallasjuoman perustaja Henrik Mattson.

Näytelmän vahvimman roolin teki Pikkaraisen Ainon roolissa Taija Lehtinen. Myös toinen pääosan esittäjä, itse kapteeni oli vakuuttava. Koska kyseessä on kesäteatteri, toki muillekin näyttelijöille täytyy nostaa hattua rohkeasta heittäytymisestä. Sivuhahmoista mainittakoon kauppalanhallituksen puheenjohtajaa Fridolf Frostellia esittänyt Marko Varjosen rooli. Varjonen oli saanut rooliinsa oikeanlaista, sopivan letkeää perisuomalaista rillumarei-meininkiä. Ja tässä yhteydessä se on vain positiivista.

Yksi mainittava mielenkiintoinen mielleyhtymä syntyi itselleni kohtauksessa, jossa kukkahattutädit (kirjaimellisesti) varoittivat viinan kiroista. Oikeastaan kiinnostavaa oli se yhteys – kaukaa haettu – että Lahden ensimmäisiä kotiseututyötä tekeviä tahoja oli v. 1884 perustettu Raittiusyhdistys Säde I. Sen puheenjohtajana toimi Willehad Vuorinen, joka oli uuttera ja tunnettu kotiseuduntutkija.

Lopuksi toinen asia nousi jälleen esille näytöksen lopulla, useasti pohdituttaneeseen asiaan: oliko Lahden kylärykelmän palo sittenkin vahinko. Vai oliko taustalla jotain muuta, kenties ”salaliitto”? Tulevalle kaupungille etsittiin uutta paikkaa ja yhtenä vaihtoehtona oli perustaa se lähemmäksi Vesijärveä. Fellmannin maille… Vuoden 1877 palon ansiosta uusi Lahti perustettiin vanhaan paikkaan.

Kapteeni ja rullatehtaan Ainon tarinan kehys on kiinnostava, joten sen käsikirjoituksen pohjalta voisi hyvin laatia vaikkapa kirjan tai jopa 45 minuuttia kestävän ”kevytversion” kotiseutuaineena/-aiheena esimerkiksi koululaisilta koululaisille.

Tiistai-illan näytös oli loppuunvarattu – niin kuin muutkin näytökset – jota en suinkaan ihmettele. Taustalla Lahdenkadun autoliikenne ei häirinnyt ja vaikka katsomolla ei katosta ollut ja vettäkin tuli, ei se tunnelmaa latistanut.

Kaupungin äänet Loviisankadulla

Kun nuori alkaa varttua, hän kiinnittänee huomiota eri tavalla asioihin ja ympäristöönsä kuin aikaisemmin. Voinkin uskaltaa väittää että kaupungin äänillä on usein negatiivinen lataus. Esimerkkeinä: Auto ajaa kadulla, moottoripyörä pörisee, nuoret juovat kaljaa puistossa, koira haukkuu jne. Ehkä puhun varmasti vain omasta puolestani? Olenhan jo lähemmäs neljäkym… vähän yli kolmekymmentä.

Loviisankadun äänistä ei sellaista fiilistä ei syntynyt. Oikeastaan se synnytti mieleyhtymän sympaattisella tavalla Chaplinin elokuvan Kaupungin valoihin. Jos elokuvaa ei olisi tehty mykkäkaudella, sen nimi olisi Kaupungin äänet. Elokuva itsessään on draamaa, joka kääntää kohtaloiden ihmiset kasvoikkan ja elämän kolhimat sielut löytävät toisensa. Tuska väistyy toivon edessä. Tämä ei liittynyt mihinkään.

Nyt Kaupungin äänillä viitataan ravintoloissa Tirrassa ja Torvessa elokuun alussa järjestettävää tapahtumakokonaisuutta. Noita kahta päivää voidaan kliseisesti luonnehtia ”urbaanin musiikin kokoelmaksi”. Tapahtuma järjestettiin jo viime vuonna, mutta silloin olin Saksassa meditoimassa.

Viime vuotinen tapahtuma oli ilmeisen menestys, ja tänä vuonna tapahtuman leuhutus alkoi kavereiden Facebook-seinillä jo hyvissä ajoin. Hetken jo mietin, käykö KÄ(ÄK):lle kuin joululle, vuoden kuluessa nostaen päätään yhä aikaisemmin.

Joskus aikoinaan itselleni vuoden musiikillisia kohokohtia oli Torvessa järjestetty kaksipäiväinen Rooster Fest. Tätä hardcore-punk-tapahtumaa odotettiin kieli pitkällä, ja itse tapahtuma sujuikin sitten kieli pitkällä. Varmasti se on musiikillisena kokemuksena edelleen kärjessä.

Tänä vuonna koettu Kaupungin Äänet lämmitti, niin että hiki virtasi. Alkuperäisen suunnitelman mukaan ajattelin käydä paikalla vain perjantaina katsomassa ns. paikkoja, mutta mukavan rento kesäilta huokutti paikalle myös lauantaina. Mainittakoon että ilahduttavaa oli naisten iso prosentuaalinen osuus. Muutamalle sanoin moi, osaa katsoin ja loppuja tuijotin.

KÄ on maanläheinen, lämminhenkinen, mutta samalla hieman rosoinen ja teeskentelemätön, jotenkin lahtelainen. Ehkä siinä on onnistuttu, kun sitä ei ole yritetty. Yoda-mestarin sanoin: ”Ei ole yrittämistä. Teet tai et tee.”
Erityisesti sisäpihan käyttöönotto on erinomainen ratkaisu, jossa tuli viihdyttyä artistien välillä ja välissä.

Entäs se itse asia eli ne äänet? Oikeastaan viikonlopun artistikattauksesta tuttuja kuin kourallinen. Osa vain nimenä, osaa jonkin verran kuulleena, mitään en ollut kuuntelemalla kuunnellut. Mainittakoon kuitenkin muutama.

Perjantain kohokohta oli Club De Lay. Tätä bändiä en ole jostain syystä ”luukuttanut” kotistereoista (lue internetistä), mutta livenä orkesteri jaksaa miellyttää. CDL:n britniläinen (sic) poprock sopii pubi-/klubiympäristöön enemmän kuin hyvin.

Lauantainakin olin paikalla vasta kymmenen aikaan, ja aika kuluttelin taas nojailemalla seinään ja yhteen pylvääseen.
Illan ykkösartisti oli Avionin Prinssi, jolle täytyy nostaa hattua, kuten useimmille kuninkaallisille. Miksi? Siksi että aito stadilainen, joka tykkää Lahdesta. Sillä pääsisi jo Guinnessin ennätyskirjaan. Lahdessa sillä pääsee (Lahden) Sinisen ennätyskirjaan. No Prinssillä on juuria Lahdessa, kuten tästä haastattelusta vuodelta 2011 ilmenee.

Ritarit Avionin Prinssi ja Lahden Sininen (Kuva Salonen & Sepponen)

Ritarit Avionin Prinssi ja Lahden Sininen (Kuva Sepponen)



Loppuiltakin meni tanssilattialla veivatessa, niin että lantio paukkui. Lisäksi myös tanssin.

Aamuyöstä tulivat myös muistutukset siitä, että tiettyjen sääntöjen takia ravintolasta pitää poistua viimeistään klo 04, ja että suomalaiset tykkäävät jonottaa. Ei suinkaan ämpäreitä, olokaan ei sitä vaatinut, vaan aamuyön taksia.

Mainittakoon vielä, että lauantaipäivän ohjelmassa oli Designpiha ja sunnuntaina oli vielä jo perinteeksi muodostunut Tirran brunssi. Kahden päivän itsensä sosiaalistimisessa oli aivan tarpeeksi, joten sunnuntaina oli taas aika omille askareille.

Ensi vuoden Kaupungin Äänet -tapahtuman päivämäärätkin on jo lukossa, joten eiköhän ole silloin paikat tukossa.

Taustaa tulevasta lehdestä

Kahdeksan vuoden tauon jälkeen Lahen Lehti todella ilmestyy paperilla. Tästä kiitos kuuluu Seppäsen Jonnelle, jonka aloitteesta lehti on jälleen lehti. Aloite tuli jo muistaakseni jo muutama vuosi sitten. Tämän lehden piti jo ilmestyä alunperin toukokuussa, mutta aika ei ollut keväällä vielä otollinen. Kesän aikana saimme jutut kasaan suhteellisen nopeasti ja taittokin sujui mallikkaasti.
LL1_viuhka
Vuonna 2008 julkaistu ensimmäinen numero oli turhan kunnianhimoinen, Ajatuksena hyvä, toteutus jäi selvästi alle, sen mikä oli ollut tavoite. No, ensimmäinen lehti oli kaikinpuolin opettavainen kokemus. Kiitokset vielä silloiselle aisaparille Lindalle, joka teki hyvää työtä. Hänen osaamisesta kertonnee se, että nykyään hän tekee uraa toimittajana oikeiden medioiden parissa.

Nyt lehti julkaistaan aivan toisenlaisessa formaatissa kuin ensimmäinen. Nyt lehti on enemmän ”ajalleen sopiva”, tiivis ja helposti lähestyttävä. Aloite lehden erilaisesta formaatista tuli lehden taittajalta Seppäsen. Myös tähän lehteen on saatu mukaan osaamista, onhan Jonne Resiina-lehden päätoimittaja, ja hänellä on  kokemusta lehtien taittamisesta.

Oikeastaan lopulta itselleni jäi vain valita jutut lehteen, ja hankkia muutamia mainostajia. Iso käsi täytyy antaakin niille tahoille jotka ennakkoluulottomasti lähtivät mainostamaan lehdessä eli Kino Iirikselle, Tirralle/Torvelle ja The Clinicille sekä Taideinstituutille. Jatkoakin ajatellen mainostajien panos ensimmäisessä lehdessä on arvokas lehdelle. Toivotaan myös, että he saavat rahoillensa vastinetta.

Perusjuttujen lisäksi lehdessä on muutakin mukavaa, kuten puujalkoihin keskittyvä ”Iltalahti” sekä taidetta. Lehteen saa tarjota juttuja, kuvia, grafiikkaa yms.
Yhteystiedot löytyvät täältä.

Lehti julkaistaan 13.8. Lahti-Heinola-höyryjuna-ajojen yhteydessä ja lehteä on saatavilla mm. elokuvateatteri Kino Iiriksestä sekä ravintola Tirrasta. Lehti julkaistaan myös näköislehtenä internetissä.
Seuraava lehti ilmestyy marraskuussa, ja siihen on jo jututkin hyvin pitkälti mietitty ja ehkä siitä eteenpäin saamme säännöllisin väliajoin Lahen Lehteä myös paperisena.

Paperinen Lahen Lehti tulossa

Lahen Lehen ensimmäisen numero näki päivänvalon vuonna 2008. Tämän jälkeen lehti on vaikuttanut ainoastaan internetissä, mutta nyt kahdeksan vuoden tauon jälkeen lehti palaa uudella julkaisuajatuksella ja formaatilla. Julkaisu pysyy edelleen ilmaisjakelulehtenä ja lehdestä julkaistaan myös sähköinen näköislehti Lahen Lehen nettisivuilla.
Seuraava lehti ilmestyy marraskuussa, ja tulevien lehtien ilmestymisaikataulu julkaistaan tällä sivulla myöhemmin.

Lehti kertoo uutismaisen tiiviisti lahtelaisista asioista, ilmiöistä, ihmisistä ja tapahtumista. Vuoden 2016 ensimmäisessä numerossa on aiheena mm. Lahden seudun höyryjuna-ajot, Tirran stand up -club, kotiseututatuoinnit, Lahti-filmit ja -valokuvat.

Elokuussa ilmestyvän lehden mainospaikat ovat varattu. Lisää ilmoitustilaa tarjolla tulevissa lehdissä. Ilmoitus näkyy myös näköislehdessä.

Lehteä on saatavilla mm. elokuun höyryjunista, VisitLahti-toimipisteestä, elokuvateatteri Kino Iiriksestä, ravintola Tirrasta sekä muista myöhemmin ilmoitetuista toimipisteistä Lahden seudulla.

Lisätietoja numerosta 1/2016

Lahdessa(kin) nauretaan

Loviisankadun ravintola Tirrassa on järjestetty viime vuodesta alkaen kuukausittaista stand up clubia. Nauru ei lakkaa kesäksikään ja hiljattaiin kesäkuussa järjestettiin jo 13. ilta. Kesän tulevat illat järjestetään 15.7. ja 19.8.

Niilo Nahari tositoimissa ravintola Tirran lavalla (Kuva Leo Holmström)

Niilo Nahari tositoimissa ravintola Tirran lavalla (Kuva Leo Holmström)

Tapahtuman puuhamies Niilo Nahari. Miten kaikki alkoi?
– Illat saivat alkunsa, kun tulin Islannista Lahteen, jossa kokeilin stand up -komiikkaa ensimmäiset kerrat. Ajattelin että olisi hyvä saada Lahteen oma treeniklubi, jossa pääsee harjoittelemaan omia juttuja. Paikka löytyi kun puhuin kaverille ideastani, joka ehdotti ottamaan yhteyttä ravintola Tirran porukkaan. Jaakko Teittisen kanssa pidettiin pieni palaveri ja sovittiin että lähdetään kokeilemaan hommaa kerran kuussa. Siinä sitten otin yhteyttä muutamiin koomikoihin ja lähdin järjestämään ensimmäistä iltaa, johon tuli aika paljon omia kavereita katsomaan, siitä sitten sana on lähtenyt leviämään.

Nahari valitsee iltojen koomikot, joita esiintyy illan aikana noin kymmenen. Miten yhteydenotto tapahtuu?
– Koomikot ottavat muhun yhteyttä ja siitä sitten valitsen yleensä ensimmäiset, jotka ehtivät laittaa viestiä ja jotka varaavat ajoissa. Lavalle on tunkua, joten treeniklubeille paikka on varattava ajoissa.

Miten lahtelaiset ovat edustettuina illoissa?
– Lahtelaisia koomikoita ei ole hirveesti, ammattilaisia Tommi Mujunen ja Pirjo Heikkilä. Ihan muutamia vain on käynyt Tirran lavalla, toivottavasti tulee lisää.

Naharin mielestä kehitystä tapahtuu jatkuvasti ja amatöörikoomikoiden määrä on kasvanut viime vuosina hurjasti. Tähän syynä on myös treeniklubien tarjonnan paljous. Entä miten yleisö on löytänyt paikalle Tirrassa?
– Yleisöä on pikkuhiljaa löytänyt paikalle. Aluksi oli ehkä noin 40-50 ihmistä paikalla ja nyt viimeisen puolen vuoden aikana päälle 100 henkeä. Mainostaminen tapahtuu julisteilla keskustan alueelle sekä Facebookin kautta. Sana kulkee myös vanhan ajan tyyliin suusta suuhun.

Mistä luulet yleisömäärien kasvun?
– Suosiota varmaan saatu sen takia, kun Lahdessa ei ole samanlaisia stand up -iltoja, missä pääsis näkee kaikennäköistä ja tasoista koomikkoa ja koomikon alkuja. Pääsee näkee hyvää ja keskeneräistä huumoria :)

Miten Tirra soveltuu stand up -iltoihin?
– Tirra on hyvä keikkapaikka, yleisö on aika sekalainen sakki ja nykyään sellainen satapäinen, joten myös paineita onnistumiseen on. Myös välillä löytyy ns. heklereitä (huutelijoita), jotka rikkovat koomikoiden esitystä.

Miltä Tirran stand up -iltojen tulevaisuus näyttää?
– Se näyttää hyvältä. Kerran kuussa jatketaan Tirrassa, niin kauan kun yleisö löytää paikalle. Täytyy kiittää kaikkia ketkä ovat olleet esiintymässä ja varsinkin niitä ketkä ovat tuleet paikan päälle katsomaan meitä, iso kiitos. Ilman yleisöä hommasta ei tulisi mitään! Erityissuunnitelmiakin on, mutta ne pidetään vielä kaapissa piilossa!