Tulevia kirjajulkaisuja (päiv.)

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Kokoelmat_etukansi-150x150.jpg

Vuoden 2021 aikana julkaistaan kolme Sauli Hirvosen kirjaa. Keväällä ilmestyi jo viides kokoelma.

Kuluvan vuoden syksyllä julkaistaan Kokoelmat 1-5, johon koottu kaikki aiemmat kokoelmat. Kirjassa on myös aiemmin julkaisematonta materiaalia.

Alunperin kesälle suunniteltu Armas pääsee ääneen loppuvuodesta. Supersuosittu(?) rokkari seikkailee itsellisessä jatko-osassa Armas – Mies katoaa. Kaupunkiseikkailun pyörteisiin joutuva Armas saa ihmeteltäväkseen nykyajan yhteiskunnan kummallisuuksia.

Vuonna 2022 on suunniteltu julkaistavaksi Rautateiden Lahti -valokuvakirja sekä toinen osa puujalkavitsikirjasta Puujalat 2. Työn alla on myös kuvakirja Tunnelmia Lahdesta 2.

Tarkemmat julkaisuajankohdat selviävät myöhemmin. Kirjat julkaisevat Pekka Productions.

Kevätretki Hennalaan

Sateinen ja harmaa kevätpäivä ei tarjonnut otollisimpia olosuhteita kävelyretkelle,
mutta eipä tuo juuri haitannutkaan: sadetakki oli keksitty jo vuosia sitten. Tosin pisarat puhelimen pinnalla eivät parantaneet kuvauskokemusta, mutta siitäkin selvittiin.

Kävelyretki alkoi matkakeskuksen tienoilta, jonka länsipuolella Jaksonkadulla oli aloitettu uudisalueen rakennustyöt. Tullin rakennusten ja postitalon sekä vastapäätä olleen oikeustalon purkutyöt oli saatu päätökseen.

Ratapihan viertä kuljin Mytäjäisten vanhalle varikolle, josta ojien kautta pujahdin Sopenkorveen. Sopenkorvenkatua pitkin pääsin varsinaiseen kohteeseen eli Hennalaan.

Itselleni vanhan kasarmialueen läntinen osa tuli tutuksi vietettyäni Hämeen Poliisilaitoksen työmaalla vuoden 2018-19. Varsinaisen työmaan päätyttyä, palasin vielä selliosastolle, en asiakkaaksi, vaan tekemään viimeistelytöitä. Selleissa oli tuolloin jo asiakkaita.
Hennalan alue – osaksi myös puolustusvoimien harjoitusalue oli tullut tutuksi jo aikoinaan, seutu tarjosi meille pikkupojille monenlaisia seikkailuja ja tilaisuuksia kolttosille.

Nyt en kolttosiin ryhtynyt vaan tarkastelemaan hulevesialtaita. Järjestelmä onkin varsin mielenkiintoinen. Hennalan altaissa suodatetaan keskustan sade- ja sulamisvedet, jotka sitten lasketaan Porvoonjokeen. Sen lisäksi, että systeemi pienentää vesien kuormitusta, on paikka oikein viihtyisä.

Altaista ensimmäinen.
Kolmannesta altaasta vesi laskee ojaa pitkin Porvoonjokeen.

Hulevesialtailta matka jatkui entiselle kasarmialueelle. Hämeen rykmentti lakkautettiin vuonna 2014 ja samalla Suomen puolustusvoimat luopui sekä Hennalan tiloista että maa-alueista. Senaatti-kiinteistöt ja kaupunki alkoivat suunnittelemaan alueen rakentamista, ja varuskunta-alueen asemakaavoitus uuteen käyttöön aloitettiin vuonna 2014. Kaava tuli lainvoimaiseksi maaliskuussa 2018.

Vuosien saatossa rakennukset ovat siirtyneet yksityisille omistajille ja rakennuksia on saneerattu ja tullaan saneeraamaan. Jo aiemmin alueella avattiin kiitelty Apulanta-museo ja hiljattain valmistui kiistelty uudisrakennus Upseerikerhon rakennuksen viereen.

Seurailin rakenteilla olevia katuja Marssikatua sekä Taukokatua, jonka vieressä seisoi vielä keltainen varastorakennus. Sen vieressä oli aikoinaan ollut nk. rillirata, jonka kävelin läpi 1980-luvun lopulla. Nyt radasta ei ollut paljoakaan jäljellä, muutamia pölkkyjä oli vielä maastossa. Ilmeisesti rata oli ollut jossakin harjoituskäytössä. Siitä tai rakennuksesta minulla ei ole sen tarkempia tietoja.

Entinen varastorakennus tulevan Taukokadun vieressä.

Kaikki muut Ulaaninkadun varrella olleet harjoitusrakennelmat oli purettu jo aiemmin pois.

Poistuin Paraatikatua pitkin, josta on tulossa alueen kokoojakatu, ja uusi yhteys Helsingintiellä. Koukkasin vielä entisen sotilaskodin takaa kuvaten kaikki matkan varrelle osuneet sotilasmuistomerkit.

Paraatikadulla on aloitettu tietyöt.

Laajamittaiset tiehankkeet alueella on siis aloitettu, joten nyt on viimeinen hetki käydä aistimassa vanhan Hennalan tunnelmaa. Lahti muuttuu.



Kylän portti

Malva eli Lahden uuden taide-, juliste- ja muotoilumuseon rakennustyöt Malskin korttelissa ovat loppusuoralla. Vanha panimokiinteistö on saanut uuden sisäänkäynnin Päijänteenkadun puolelle, ja myös kadun ilmettä ja rakennetta on parannettu. Tämän yhdeydessä Päijänteenkadun, KIrkkokadun ja Vesijärvenkadun ristetykseen, “Viiskulmaan” haluttiin julkinen taideteos johdattamaan ihmiset Malvaan. Lahden kaupunki järjesti teoksesta yleisen taidekilpailun:
“Viiskulmaan haettiin teosta, joka on elämyksellinen ja taiteellisesti laadukas luoden aukiolle selkeän identiteetin ja toimien samalla opastavana elementtinä Lahden uuden taide-, juliste- ja muotoilumuseon sekä Malskin suuntaan.”

Teoksia kilpailuun lähetettiin yhteensä 60, joista valittiin Akseli Leinosen Kylän portti -teos.

Viiskulman tyylikäs katseenvangitsija.

Kävin tutustumassa teokseen sunnuntaina 9.5., jolloin se oli jo pystyssä, vain katutyöt olivat kesken.

Teos on vaikuttuva. Omasta mielestäni Kylän portti teos on edustavinta julkista taidetta Lahdessa pitkään aikaan. Perustelen asia muutamin esimerkein.

Katsellessani teosta tuli olo, että suunnittelija olisi teosta tehdessään samalla lukenut Lahti-käsikirjaa ja poiminut sieltä vaikutteita teokseensa. Näin ei varmastikaan ollut, mutta katsellessani porttia ajatuksiini juolahti monia yhtymäkohtia Lahteen ja lahtelaisuuteen, oli ne sitten positiivisia tai ei-niin-mairittelevia. Esimerkkejä ei tarvitse ottaa tosissaan, oleellista on, että teos sai ajattelemaan, jopa innostumaan.

Teos kuvaa porttia ja ajatuksena on tietysti että teoksen kautta/läpi kuljetaan keskustan ja Malvan välillä. Samaa läpikulun ajatusta voidaan sovitella myös Lahteen: Lahden läpi on kuljettu iät ja ajat, ja monille kylä/kauppala/kaupunki on toiminut pelkkänä läpikulkupaikkana.

Portti on auki (kohta).

Teos on myös mahtipontinen ja maskuliininen, ominaisuudet jotka yhdistän lahtelaisuuteen. Teoksen muoto ja asetelma miellyttävät omaa silmää. Ne viittaavat jopa Antiikin Kreikkaan? Kolhuilla teos tavoittelee historiaa, jota sillä ei ollutkaan. Historiassa Lahden identiteettipainiskelut ova tuottaneet mahtipontisia suunnitelmia, jotta olisimme jotain. Aivan kuin kaupungin (oletettu) historiattomuus on otettu osaksi teosta, jota teos jo itsessään on.

Toisaalta kolhut jollain tavoin herkistävät rosoista teosta.
Lisäksi kahdesta suunnasta katsottuna teos näyttää jopa vaatimattomalta.

Vaatimaton, ainakin jostakin suunnasta katsottuna.

Teos tuo mieleen myös palaneen rakennuksen pystyyn jääneen savupiipun. Lahden kylän palon jälkeen avautui aivan uudenlaiset mahdollisuudet: tuhkasta ja raunioista nousi uusi kaupunki.

Punaruskea väritys viitannee tiileen, josta myös Malski tunnetaan.
Värityksen voi nähdä viittauksena Lahden surkeaan tilanteeseen 1990-luvun laman kurittamana “ruostevyöhykkeen” teollisuuskaupunkina.
Jollakin värityksestä voi tulla myös mieleen olutpullo, ja siinä ei ole mitään pahaa, puhutaanhan nyt Mallasjuomankin perinnöstä.

Toivotaan tälle hyvinkin lahtelaiselle teokselle pitkää ikää, se on juuri sitä ympäristön ekologista huomioonottamista.

Lahti-videoita

Kahden eri sivuston esittelyt, joissa on katsottavissa Lahti-videoita.

***

Lahden historiaa videoina

Tältä sivulta löytyy lahtelaisen puuhamiehen Jani Walleniuksen videoita. Videot painottuvat 1990-luvulle sisältäen monenlaista dokumentoitua materiaalia eri tapahtumista, tilaisuuksista ja paikoista.
Videoita on yhteensä 20, joista mainittakoon Kauppakeskus Trion avajaiset vuodelta 1992, Launeen McDonaldsin avajaiset 1993, Raksa-messut 1993, Jäähallin harjakaiset vuodelta 1998, ja Tulipalo Radiomäellä vuodelta 2003 sekä Äitee – Sisulla Voittoon 2021, joka on nähtävillä Yle Areenassa.

***

Inga Finland guide (YouTube)

Lahden seudun oppaan Ignan YouTube-kanavalta löytyy useita videoita kaupungistamme.
Videoilla esiintyy Lahti-opas Jaakko Petäjä, joka kertoo opastuksista, Lahden tapahtumista sekä kiinnostavista kohteista. Parin minuutin videoissa on kerrottu Lahden tapahtumista ja paikoista mukavan tiivistetysti.

Kevätretki Lehmusreitille

Lehmusreitti on lahtelaisille tuttu ja monet ovat kävelleet siitä ainakin osia, useat kokonaankin. Oma kokemus reitista on muodostunut pienistä pätkistä sieltä täältä. Sitä on ollutkin vaikea välttää, kiertäähän se ympäri keskustaa, kokonaispituuden ollessa n. 11-13 kilometriä.

Kaverini pyysi mukaansa kiertämään koko reitin, ja toki suostuin. Ei sitä ehkä yksin olisi tullut lähdettyä. Edellisenä iltana tutustuin tarkemmin reittiin: sivustolla Lahden seudun luonto on reitistä kattavasti tietoa. Alla kartta reitistä, joka on nähtävillä em. sivustolla.

Lehmusreitti kiertää Lahden keskustan (Kartta: Lahden seudun luonto)

Sivuilla kerrotaan että “pääasiassa polku kulkee erilaisissa metsissä: mäntykankailla, kuusikoissa, puistoissa ja rehevissä lehdoissa. Se nousee järvenrannasta harjujen laelle ja kallioiden näköalapaikoille. Metsien lisäksi reitti tarjoaa kulttuuriympäristöjä, niittymäisiä ja soistuneita alueita, jääkauden muistomerkkejä ja paljon muuta. Katuosuudet luontokohteiden välillä jäävät lyhyiksi.”

Keskustan puistopolku koostuu kahdeksasta pääkohteesta: Vesijärvi, Teivaanmäki ja Häränsilmä, Radiomäki, Kaupungintalo ja Lotilanharju, Metelinmäki ja Mustankallionmäki, Vesteråsinpuisto, Niemenkalliot sekä Kariniemi. Ylläolevassa kartassa on lisäksi numeroitu 21 paikkaa. Aloitimme matka jota kuinkin reitin keskeltä ja lähdimme kiertämään “väärään” suuntaan.

Matka alkoi sunnuntai-iltapäivänä n. klo 13 aikoihin Lounaankadulta, aivan Salpausselän juurelta. Suuntasimme Metelinmäelle tai ehkä tuttavammin Mustankallionmäen suuntaan. Keli oli mitä parhain. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, ja tuulta oli tuskin nimeksikään. Täydellinen päivä tutustua Lehmusreittiin koko matkaltaan.
Mustankallionmäellä, jotakuinkin entisen Paavolan soranottopaikan yläpuolella, oli ensimmäinen kännykkäkameran kuvaustauko. Paikka on erinomainen paikka, josta saisi kunnon kameralla tyylillä ikuistettua Lahden maamerkit.

Ohitimme Mustankallion hautausmaan. Hieman ennen vesitornia vastaan tulivat isä ja poika, jotka kyselivät luolista. Siinä sitten porukassa pohdittiin luolien sijaintia (itse vain näytin siltä että pohtisin, koska minulla ei ollut asiasta mitään tietoa).

Vesitornilta matka jatkui Kivimaan kouluille, jossa kehuttiin vanhaa koulurakennusta ja sen mittasuhteita ja muotoja. Koulujen takaa kulkeneen reitin varrelle osui Vesteråsinpuisto, jossa kesäisin laiduntavat lampaat.

Ihmettelimme vielä Lepolankadun elintarvikekioskin sinnikkyyttä Mukkulankadun varrella. Mielenkiintoinen osuus alkoi kioskin jälkeen kun nousimme Niemenkallioille. Siitä kohtaa en ollut aiemmin kulkenut. Kivikkoinen maasto yhdessä lehtometsän kanssa oli hieno kokemus ja jälleen tuli tuntu että olisin kokemassa jotain spektaakkelimaista seikkailua.

Niemen kallioilla pidimme ensimmäisen evästauon ja yritimme ihastella kerrostalojen peittämää järvinäkymää. Matkan jatkuttua vastaan tulivat taas tutut isä ja poika. Olivat kuulemma löytäneet Mustankallionmäen luolat.

Lehmusreitti on merkitty puihin tai tolppiin vihrein lehmuksenlehtimerkein, mutta aika ajoin reitin seuraava opastava merkki katosi silmistä, ja sitä oli sitten hieman etsittävä katseella. Olin toki kunnon Lahti-turistina tulostanut reitin kartan, josta välillä lunttasin.

Matka jatkui Ankkurin marketin kautta Kariniemeen. Kariniemenmäen puusto, kasvillisuus ja mäelle sijoitettu Lahti Arboretum tekevat mäestä erityisesti kesäisin eksoottisen paikan. Puistoa täydentävät Olavi Lanun mainiot veistokset. Totesin, että kyllä mäen päälle yksi puusta rakennettu (kesä)kahvila mahtuisi.

Kariniemen mäeltä laskeuduttiin satamaan. Siellä olikin väkeä siihen malliin, ettei poikkeustilanteesta ollut tietoakaan. Satamassa pidimme toisen tauon. Keskustelua herättivät erityisesti lokit.

Vanhaa satamaradan pohjaa seuraten nousimme Rauhalan ohi Teivaanmäelle. Kävimme Häränsilmän rannalla päivittelemässä umpeenkasvua. Matka jatkui hyppyrimäkien takaa kohti Kisatulikukkulaa. Ennen sitä pysähdyimme ihmettelemään matkantekoa. Urheilukeskuksesta näkyi vesitorni, jonka juurella olimme juuri olleet. Näin se vain matka eteni.

Kisatulikukkulalla perehdyimme vuoden 1918 taisteluista kertoviin infotauluihin ja tämän osuuden puheenaiheet liittyivät tuohon sotaan.

Kukkulan itäpuolella matka katkesi entiseen satamarataan ja sen maaleikkaukseen. Siinä kohtaa totesin, että kaupunki voisi rakentaa sillan radan yli (kuten myös Hollolankadun ja Iso-Paavolankadun yli, silloista olen kirjoittanut mm. täällä).

Radiomäeltä matka jatkui Puistokatua Yrjönkadun kautta Onnelantielle, josta nousimme jälleen mäen päälle. Iso-Paavolankatu jouduttiin ylittämään laskeutumalla mäen päältä ja nousemalla taas mäen päälle. Tyypillistä Lahtea, mikä tietysti kaupungista kiinnostavan (myös) maastonmuotojen osaltakin. Hieman siinä hyväntahtoisesti naureskeltiin seinäjokelaisille, kun eivät pääse kokemaan tällaista mäkistä herkkua.

Perillä Lounaankadulla olimme n. klo 17, joten matkaan kului vajaa neljä tuntia. Matka oli erittäin onnistunut, niin kuntoilunkin kuin sivistymisenkin kannalta. Mäkinen Lahti tarjosi jälleen uusia kulmia ja kotikaupungista oppi kaikkea uutta. Retkikaverin kanssa keskustelu painottui ympäristön havaintoihin liittyviin asioihin ja paikallishistoriaan, mutta puheenaiheet rönsyilivät aina maailmanpolitiikan painopisteisiin kuin asunto- ja talouspolitiikkaan.

Lehmusreitti 5/5 eli vahva suositus. Kyllä kelpaa olla lahtelainen.