Historiapäivät Lahdessa ja Asikkalassa

Suomalaiset Historiapäivät järjestetään kymmennettä kertaa 5.-7.2. Historiapäivät käynnistyy Asikkalan Seurakuntakeskuksessa torstaina ja jatkuvat perjantaina Lahdessa kongressikeskus Fellmannissa. Historiapäivät on osa 1809 merkkivuoden tapahtumaketjuja.
Tutkija Lahden Historiallisesta museosta Marianne Koski kertoo mistä on tarkemmin ottaen kyse.

Mitkä ovat Historiapäivät ja mikä on sen tarkoitus?
Suomalaiset historiapäivät on vuosittain järjestettävä, Suomen ja sen lähialueiden historiaa erilaisten teemojen kautta esittelevä seminaari. Tapahtuma on kolmipäiväinen ja järjestetään helmikuun alkupuolella. Nykymuotoisena on tämän vuoden tapahtuma jo järjestyksessään kymmenes.

Tapahtuman alku on kuitenkin jo 1990-luvun alkupuolella ja Asikkalassa. Vääksyssä sijaitsevaan, valtioneuvos J.R. Danielson-Kalmarin kesäasuntona aikoinaan toimineeseen huvilaan kaivattiin toimintaa ja sisältöä myös talveksi, jolloin Päijät-Hämeen alueella järjestetään vähemmän kulttuuritapahtumia. Tuolloin suurlähettiläs Heikki Talvitie sai ajatuksen käynnistää historian alan seminaari, joka pidettäisiin Danielson-Kalmarin
huvilalla. Ensimmäistä kertaa Danielson-Kalmari -seminaari järjestettiiin vuonna 1991, jolloin professori Tuomo Polvinen luennoi J.R. Danielson-Kalmarista ja J.K. Paasikivestä. Tapahtuma järjestettiin Danielson-Kalmarin huvilalla vuosittaisena kutsuseminaarina, kunnes vuonna 2000 tapahtuma laajeni nykymuotoiseksi: Lahteen ja kolmipäiväiseksi,
yleisölle avoimeksi seminaariksi, jonka nimeksi tuli suomalaiset historiapäivät. Vuoteen 2006 saakka seminaarin ensimmäinen tilaisuus Asikkalassa oli kutsuseminaari, mutta siitä eteenpäin myös Asikkalan tilaisuus on ollut avoin yleisölle.

Tapahtuman tarkoitus on saattaa yhteen historian alan asiantuntijat, historian harrastajat ja historiasta kiinnostunut suuri yleisö. Luennot ovat yleisölle maksuttomia eikä ennakkoilmoittautumista tarvita – kyseessä on mahdollisimman matalan kynnyksen tilaisuus kuunnella asiantuntijaluentoja ja tutustua historian tutkimukseen. Tapahtuman järjestämisen mahdollistamiseksi tarkoitukseen on haettu apurahoja ja avustuksia sekä solmittu yhteistyökumppanuuksia. Sponsorointi ja apurahat ovat mahdollistaneet sen, että yleisölle tämä tilaisuudet voidaan tarjota ilmaiseksi.

Mikä taho tapahtumia järjestää?
Tapahtuman taustalla on Suomalaiset historiapäivät -yhdistys, jonka toimintaa tukee Lahden kaupunginmuseon ja Asikkalan kunnan yhteistyö. Historiapäivien ohjelmaan kuuluvan ruotsinkielisen luentokokonaisuuden tuottaa Historiska Föreningen i Finland.  Vuosien 2008 ja 2009 Historiapäivien järjestämisessä on mukana myös valtioneuvoston kanslia, sillä historiapäivät ovat osa merkkivuoden 1809 tapahtumaketjua.

Miten teemat valitaan Historiapäiville?
Ohjelman sisällöstä vastaa historiapäiväyhdistyksen valtuuskunta. Valtuuskunnan jäseniä ovat puheenjohtaja, suurlähettiläs Heikki Talvitien lisäksi professori Laura Kolbe, FT Tuomas Lehtonen, erityisneuvonantaja Henry Rask, FT Jouko Heinonen, professori Ilkka Nummela, päätoimittaja Heikki Hakala ja rehtori Ville Marjomäki. Historiapäivien teemat
muodostuvat valtuuskunnan ohjelmakokouksissa, sisältö on pyritty pitämään laaja-alaisena, ajankohtaisena ja mielekkäänä. Esimerkiksi vuonna 2005 tapahtumassa oli luentokokonaisuus liittyen 100-vuotiaaseen Lahden kaupunkiin, vuonna 2008 esillä olivat Mika Waltarin 100-vuotisjuhlavuosi sekä vuoden 1918 perintö; vuosien 2008 ja 2009 luennot kytkeytyvät kansalliseen merkkivuoden juhlintaan.

Historiapäivätapahtumassa on myös vakio-ohjelmaa vaihtuvien teemaluentojen lisäksi. Vuoden yritys -osuudessa esitellään kotimainen yritys tai talouselämän toimija (esimerkiksi Nokia, Paperiliitto,SOK, Alko), jonka historiaan ja toimialaan perehdytään asiantuntijaluentojen kautta. Vuodesta 2003 on Historiain Ystäväin Liiton valitsema vuoden historiateos julkistettu Historiapäivillä.Historian Ystäväin Liitto on palkinnut
vuodesta 1973 alkaen teoksen, joka on ”erittäin ansiokkaasti edistänyt historiallisen tietämyksen laajenemista ja syvenemistä suomalaisen yleisön keskuudessa”.
Historiapäivät myös avataan perinteisesti ja juhlallisesti arvovaltaisen henkilön puheenvuorolla. Päivien avaajina ovat toimineet esimerkiksi Mauno Koivisto, Paavo Lipponen ja nyt vuonna 2009 pääministeri Matti Vanhanen. Pääministeri Vanhanen on myös valtioneuvoston kanslian merkkivuosi 1809 -toimikunnan puheenjohtaja.

Mistä tämänkertainen sisältö koostuu?
Kymmenensillä historiapäivillä jatketaan merkkivuoteen liittyvien tapahtumien tarkastelua. Torstaina 5. helmikuuta pietarilaisen Suvorov -museon vanhempi tutkija Valeri Lukin luennoi Asikkalassa Suomen sodasta venäläisestä näkökulmasta. Perjantaina pohditaan Suomen sopeutumista autonomiaan mm. yrittäjien, rajaseutujen ja kirkon näkökulmasta.
Lauantaina autonomian aikaa valottavat Venäjän keisarinnoista kertovat luennot sekä ruotsinkielinen luentosarja, jossa pohditaan vuoden 1809 merkitystä. Myös lauantaiaamupäivän nationalismi -teeman luennot täydentävät näkemystä 1800-luvun kansallisista liikkeistä ja identiteettikysymyksistä.

Merkkivuoteen liittyvien luentojen lisäksi esillä ovat perjantaina ja lauantaina myös talvisodan tapahtumat, tuleehan talvisodan alkamisesta kuluneeksi tänä vuonna 70  vuotta. Lauantaina voi myös saada tietoa siitä, miten luonnontieteet, kuten biologia ja geologia täydentävät historiantukimusta.

Miten esiintyjät valitaan?
Luennoitsijoina on sekä tunnettuja asiantuntijoita että nuorempia tutkijoita. Kulloiseenkin teemaan pyritään saamaan mahdollisimman kiinnostavia ja ajankohtaisia tutkijoita maan eri yliopistoista ja tutkimuslaitoksista. Kotimaisten tutkijoiden lisäksi päivillä luennoi vuosittain myös kansainvälisiä asiantuntijoita.

Tapahtuma järjestetään jo kymmenennen kerran, ilmeisesti tällä on ollut tilausta, mistä luulet sen johtuvan?
Tapahtuma on ainoa laajempi historiantutkimusta tunnetuksi tekevät tapahtuma alueella, ja kymmenessä vuodessa se on vakiinnuttanut asemansa niin kuulijoiden kuin luennoitsijoidenkin mielissä. Yleisösuosioon epäilemättä vaikuttaa myös se, että tapahtuma on maksuton. On muistettava että esimerkiksi Lahden kaupunginmuseo, Wellamo-opisto, yliopistokeskus ja muut tutkimuslaitokset järjestävät luentosarjoja ja
tilaisuuksia säännöllisesti, eli ilman tietoa ei Päijät-Hämeessä tarvitse todellakaan olla. Tapahtuma täydentää Lahden kaupunginmuseon toimintaa, sillä Päijät-Hämeen maakuntamuseona tehtävämme on huolehtia kulttuuriperintöön liittyvän tiedon saatavuudesta. Eräs muoto huolehtia siitä on järjestää tätä tapahtumaa.

Kenelle suosittelet Historiapäiviä? Onko esimerkiksi koulut kiinnostuneet tapahtumasta?
Tapahtuma palvelee myös oppilaitoksia, ja meillä on vuosittain ollut opiskelijaryhmiä perjantain luentoja seuraamassa.
Suosittelen Historiapäiviä ihmisille, joita historia ja historiantutkimus kiinnostaa – niin opiskelijoille, työnsä puolesta menneisyyttä pohtiville kuin ihan yleissivistyksen ja mielenvirkistyksen kannalta, vaihtoehdoksi viikonlopun kulutus- ja suorittamisvelvoitteille. Tapahtuma on ainutlaatuinen tilaisuus kuulla huippuasiantuntijoita keskellä kaupunkia ja täysin ilmaiseksi. En keksi miten historiaan tutustuminen enää voisi olla helpompaa!

historian_paivat09.jpg

Panimon suunnitelmia

panimo_2251.jpg

Kiivaan Toriparkki ja Ranta-Kartanon keskustelun keskellä, menneiden aikojen trendiaihe Taidepanimo on jäänyt hieman taka-alalle, ja vaikka onkin noussut ajoittain lehtien palstoille, suurempien intohimot on jätetty pienempien intressiryhmien harteille. Viime aikoina on kuitenkin tapahtunut liikehdintää, kun Taidepanimo muutti Päijänteenkadulta Uuteen Kipinään syyskuussa 2008 ja panimon rakennuksessa alkavat mittavat saneeraustyöt vuoden 2009 aikana. Markkinointinimellä tunnetun Malskin alueella hääräävät rakennusliikkeet Oka, joka omistaa rakennusoikeudesta 60 % sekä Skanska 40 % osuudella. Joulukuuhun 2008 mennessä ne ovat rakentaneet silmämääräisesti puolet alueesta ja uusia asuinrakennuksia on tulossa vielä Päijänteenkadun varteen. Suurin haaste on kuitenkin vanhan panimokompleksin saaneeraus uudeksi keskustan alueen vetonaulaksi. Kuinka tässä onnistutaan, aika näyttää.
Perjantaina 16.1.2009 Etelä-Suomen Sanomat kertoi rakennuttajien suunnitelmista rakentaa Taidemuseo panimon tiloihin. Asiasta keskustellaan kaupungin kanssa.

Haastattelu on tehty joulukuussa 2008.

Okan Lahden aluejohtaja Tapani Pöyry, mikä on Taidepanimon tilanne?

Kun ostimme panimonalueen vuonna 2002, lähdimme ajamaan välittömästi Taidepanimoa. Kävimme Hämeenlinnassa tutustumassa Verka-tehtaaseen ja Helsingin Arabiaan sekä vanhoihin Koffin pääkonttoreihin. Kaikki nämä on saneerattu hienosti ja kaikissa oli yhteistä se, että kaupunki oli sijoittanut niihin rahaa. Kaupunki olisi päässyt silloin suhteellisen vähin panoksin, jos se olisi lähtenyt hakemaan EU-tukea.

Päättävissä elimissäkään ei päästy Taidepanimon rahoituksessa yksimielisyyteen, vaikka Taidepanimo on ollut Lahden suosituimpia kävijäkohteita, kun mitataan kävijämäärissä. Eikä täällä Lahdessa nyt kovinkaan paljon noita muita nähtävyyksiä ole. Me omatoimisesti vuokrasimme rakennuksesta taiteilijoille (Kauno ry toim. huom.) 1000 neliömetriä tilaa. Syksyllä taiteilijat kuitenkin muuttivat tiloista pois kun talo oli menossa remonttiin.

Minkälainen haaste rakennuskohteena panimo on?

Se on valtava haaste, etenkin Kulmakadun pääty, jossa on sisällä valtavia sammioita ja nyt selvitetään, mitä niille voi tehdä. Siitä on kyllä tehty rakenneselvitys, kuntoarvio, mutta se pitää vielä tehdä tarkemmin, jotta tiedetään mitä sieltä vielä löytyy. Siinä osassa on ollut oluthiivan puhdistusta ja suodatusta, ja se tuskin on vaarallista, mutta siellä on myös kosteutta, joten varmistetaan sen kunto.

Puretun piipun alla oleva rakennus on niin huonossa kunnossa, että siitä on purkulupa. Kulmakadun puoleinen rakennus ei ole suojeltu, joten senkin voi purkaa. On myös mahdollista että neuvottelemme vielä jostain purkuoperaatiosta. Panimo on suojeltu kohde ja tarkoituksena säilyttää se mahdollisimman eheänä ja samalla uudistaa se suhteellisen kannattavasti. Näyttää, että lähes omakustannushintaan teemme sen käyttökuntoon. Tällä hetkellä rakennus ei ole edustavan näköinen ulospäin, joten kuitenkin jotain lyhyelläkin aikavälillä täytyy tehdä.

Mitä suunnitelmia rakennukseen on tehty?

Meillä on ollut panimon suhteen useampiakin suunnitelmia. Välillä suunniteltiin mm. loft-asuntoja, joiden sijoittumisesta neuvoteltiin museopuolen kanssa. Se olisi voinut onnistuakin, mutta toisaalta rakenteelliset ratkaisut olivat vaikeita. Lisäksi sen hetkisen näkemyksen mukaan Lahdesta ei olisi löytynyt loft-asuntojen ostajia, jotka kyllä olivat Helsingissä menneet kaupaksi.

Uusimpien suunnitelmien mukaan rakennukseen tulee liike- ja toimistotilaa, ravintoloita sekä tilat taidepanimolle, eli kaupungin kanssa edelleen neuvotellaan siitä 1000 neliön taiteilijatilasta. Siinä pallo on tällä hetkellä Lahdella. Puretun piipun ja rakennuksen tilalle rakennetaan todennäköisesti uudisrakennus ravintolalle tai sitten se jätetään kokonaan auki.

Minkälaista muuta toimintaa rakennukseen pyritään houkuttelemaan?

Olemme markkinoineet Malskia viime kesästä lähtien, lähestymällä muutamia satoja potentiaalisia yrittäjiä markkinointikirjeen avulla ja mukavasti väkeä on tiloihin ja suunnitelmiin käynyt tutustumassa. Tärkeää on että muu toiminta on toisiaan tukevaa, ettei siellä voi olla mitä tahansa. Pyritään tietynlaiseen profiiliin ja kokonaisuuteen, jossa olisi mm. mainos- tai arkkitehtitoimistoja ja muuta vastaavaa. Joka tapauksessa siihen on tulossa ravintolatilaa. Ei suinkaan keppanabaaria, joita on Lahdessa joka kadunkulmassa, vaan miljööseen sopivaa.

Milloin tämän on tarkoitus tapahtua?

Jos me saamme kaikki menemään niin kuin on suunniteltu, niin keväällä tai viimeistään kesällä alottaisimme rakennuksen remontoinnin. Tietenkin riippuu markkinatilanteesta ja siitä, mitä rakenteellisia haasteita tulee vielä vastaan.

Lahden kiinteistömaailma

Vuonna 1903 valmistunut Puu-Kotila seisoi vielä lokakuussa Rauhankadulla, jota se oli tehnyt jo yli sadanvuoden aikana. Vuonna 2004 purku-uhka alkoi leijumaan rakennuksen yllä, kunnes tämän vuoden syksyllä rakennus päätettiin purkaa. Purkutyöt tehtiin lokakuun lopulla. Tontilla ei ole rakennusoikeutta.
Asiasta verkossa:
Verkkomaisteri |1| |2|
|3 uusi|4 uusi|
Lahden Radio – Kotila
Etelä-Suomen Sanomat (2004)
puu_kotila.jpg

Launeenkadun varrella sijaitseva tyhjillään oleva Lahden kaupungin omistama vaivaistalo oli pitkään purku-uhan alla ja viimein talvella 2008 talo jyrättiin.
Asiasta verkossa:
Etelä-Suomen Sanomat
Päijät-Hämeen liitto


Vuorikadun koulu on myyty Lahden kansanopisto säätiölle.
Asiasta verkossa:
Lahden kaupunki
Vuorikadun koulu
Etelä-Suomen Sanomat
Viherahon kuvia
vuorik_koulu.jpg

Möysän koulun puinen ja vanhin osa, puretaan uudisrakennuksen tieltä. Koulurakennus on rakennettu vuonna 1906.
Asiasta verkossa:
Möysän koulu
Wikipedia

Etelä-Suomen Sanomat
moysa.jpg

Puinen Piano-pavilionki avattiin torstaina 5.6. Sibelius-talon rantaan. Puinen kahvilarakennus osa Ankkurin puuarkkitehtuuripuiston hankkeita.
Asiasta verkossa:
Lahden kaupunki

pianopaviljonki.jpg

Pikaraitiotie Lahteen 2/5

Johdanto
1. Suomen raitioteiden alkutaival
2. Pikaraitiotien uusi tuleminen

3. Suunnitelmat Suomessa
4. Seudullinen joukkoliikenne
5. Pikaraitiotie Lahteen
Yhteenveto

2 Pikaraitiotien uusi tuleminen

2.1. Toimintaperiaate ja kalusto

Miten ”perinteinen” raitiotie ja pikaraitiotie eroavat toisistaan? Suomalaisittain raitiotiekäsitys on melko suppea, onhan meillä vertailussa vain Helsingin raitiotieverkko. Pikaraitiotie on karkeasti raitiotien ”junampi” versio.

Pikaraitiotiellä tarkoitetaan kiskovaunuliikennettä, joka yksinkertaistuna on lähijunan/metron ja perinteisen raitiotien yhdistelmä. Pikaraitiotie rakennetaan muusta liikenteestä erillään oleviin väyliin tai hyödynnetään jo olemassa olevia kiskoväyliä (rautateitä). Pikaraitiotie joustavuus perustuu siihen, että sen erilaiset tekniset sovellutukset antavat mahdollisuuden räätälöidä kaupunkikohtaisesti tarpeille sopivaksi. Pikaraitiovaunut voivat kulkea ruuhkaisilla keskikaupungin kaduilla, lyhyillä pysähdysväleillä tai pitemmillä väleillä, jolloin nopeuksia voidaan nostaa selvästi. Uusimmat pikaraitiovaunut saavuttavat jopa 100 km tuntinopeuden ja kiihtyvyys väh. 1,2 m/s2. Tietenkin nopeus ja kiihtyvyys riippuu radan rakenteesta ja rakennetusta ympäristöstä. Keskustoissa rata kulkee kadulla (ajoradoilla tai kävelykaduilla), mutta esimerkiksi liikennevaloetuuksilla raitiovaunujen kulku saadaan ohjelmoitua niiden eduksi. Asuinalueilla pikaraitiotie voidaan rakentaa myös puistoihin, joka tuo esteettistä rikkautta ja elävyyttä urbaaniin kaupunkirakenteeseen. Pysähtymisvälit ovat huomattavasti tiheämpiä kuin esimerkiksi lähiliikennejunilla, mutta liikennöintikustannukset ovat samat kuin perinteisillä raitiovaunulla. Ratalinjoille voidaan rakentaan jyrkkiäkin mutkia sekä vaativia nousuja. Kokonaismatka-aikaa tällaiset ratkaisut eivät kasvata, jos esim. kaarteet sijoitetaan pysäkkien läheisyyteen, koska tällöin ajetaan muutenkin hiljaa. Jyrkät kaarteet ovat yksi syy pikaraitiotien soveltuvuudesta myös kaupunkikeskustoihin. Kaksiraiteisen raitiotien leveys on seitsemän metriä ja vaunun maksimileveys 2,65 metriä. Poikkeuksetta kaikki uudet vaunut ovat matalalattiaisia, jotka pystyvät kuljettamaan kerralla jopa 200-250 matkustajaa. Vaunuja voidaan ajaa sen molemmista päistä ja laiturit voivat sijaita kummalla puolella vaunua tahansa, joka lisää pikaraitiontien joustavuutta.

Pikaraitiovaunut ottavat kulkemiseen tarvittavan sähkövirran ilmajohdoista (käyttöjännite 600 ja/tai 750 volttia). Raideleveytenä on yleisimmin 1000 mm, 1435 mm tai 1524 mm, mutta myös ns. komboradoilla voidaan liikennöidä kahdella eri raideleveydellä, kolmannen kiskon turvin.

2.2. Historia

Vaikka pikaraitiotie käsitteenä ei ole kovin tunnettu, on sillä liikennemuotona pitkä historia. Suomessakin on puhuttiin jo vuonna 1918 Eliel Saarisen tekemässä Suur-Helsinkiä koskevassa liikennesuunnitelmassa, (pika)raitiotieverkosto toimi joukkoliikenteen runkona. Myöhemmin, 1950- ja 60-luvuilla, tehtiin uusia selvityksiä rakentaa pikaraitiotiet Kulosaareen ja Herttoniemeen, mutta nämäkään eivät toteutuneet. Maailmalla ensimmäisen pikaraitiotiesuunnitelmat oli tehty jo 1800-luvun lopulla ja Bostoniin valmistui vuonna 1897 raitiotieliikenteen nopeuttamiseksi tunneli, jota voidaan pitää pikaraitiotiejärjestelmän esikuvana.

Autoliikenteen yleistyminen maailman sotien välissä aiheutti vaikeuksia raitiotieliikenteelle. Räikein esimerkki USA:sta, jossa 1920-40-luvuilla autotehtaat ostivat raitiotieyhtiöitä useissa kaupungeissa ja tämän tehtyään, käärivät radat rullalle ja tekivät tilaa autoilleen. Euroopassa useimmat raitiotieverkostot annettiin kuihtua viimeistään 1960-luvulla, luottaen bussiliikenteen joustavuuden tuomaan kasvuun. Näin tapahtui Suomessakin, Turussa ja Helsingissä, jossa suunniteltiin raitioteiden lopettamista (Turussa liikenne loppui vuonna 1972) ja korvaamista busseilla. Onneksi Helsingissä oltiin pitkänäköisiä ja raitioverkostoa uusittiin ja uutta kalustoa hankittiin. Muuallakin maailmassa 1960-luku oli raitioteille taitekohta, lopun alkua tai uudistumisen aikaa. Varsinaisesti pikaraitiotie syntyi Saksassa. Yhä lisääntyvä yksityisautoilu tukki kadut ja liikenne keskustoissa kävi vaivalloiseksi, joten alettiin miettiä uusia ratkaisuja yhä pahenevien ruuhkien ehkäisemiksi.

Ensimmäisissä pikaraitiotiesuunnitelmissa puhuttiin vielä esimetrosta: rata rakennettiin metron periaatteilla, mutta liikennöinti hoidettiin raitiovaunuin. Radat keskustoissa rakennettiin maan alle, raitiovaunujen nivelien ansiosta ne pystyivät kääntymään huomattavasti jyrkemmissä kaarteissa kuin metrojunat. Keskustan ulkopuolella taas radat rakennettiin maan päälle, joka oli halvempi ratkaisu kuin metrorata. Kaupungit kuten Köln, Dortmunt, Hannover, olivat 1960-luvulla edelläkävijöitä uudenlaisen raitiotieverkon kehittämisessä. Myös Ranskassa huomattiin (mm. Strasbourg ja Pariisi) pikaraitiotien edut, jonka pohjalta linjastoja on laajennettu, aina viime vuosiin saakka. Berliinissä raitiotieverkko levisi 1990-luvulla Itä-Berliinistä länteen, kun muuri murtui ja liikkuminen oli taas vapaata. Strasbourgissa raitiotieliikenne lopetettiin vuonna 1960, mutta jo 1970-luvulla päätettiin aloittaa liikenne uudelleen. Göteborgin raitiotieverkkoa kehitettiin 1950-60-luvuilla, jolloin se ulotettiin lähiöihin saakka. Jopa Yhdysvalloissa pikaraitiotie on vaikuttanut joukkoliikenteen arvostamisen nousuun mm. San Franciscossa (ei se elokuvista tuttu mäkinen kaapeliraitiotie vaan nimenomaan pikaraitiotie). Ympäristötietoisuuden kasvaessa 1960-luvun lopulla ja vuoden 1973 energiakriisi aiheuttivat sen, että raitiotiet ymmärrettiin energia- ja ympäristöystävällisenä liikennemuotona. 1970-luvun jälkeen vain harvoissa länsimaissa raitotieverkkoja on lakkautettu.

Itä-Euroopan isoissa kaupungeissa on säilynyt useissa maissa toimiva raitiotieverkko, jotka on modernisoitu nykyajan vaatimusten mukaisesti.