Päijät-Hämeen Tutkimusseuran vuosikirja 2014 on nimeltään Lahden paikka, Lahden paikat. “Millaisessa paikassa ollaan, kun Lahdessa ollaan? Millaisia paikkoja Lahdessa on? Mikä on Lahden paikka?”
Näiden kysymysten äärellä ovat kirjan 22 kirjoittajaa, jotka peilaavat lahtelaisuutta omien kokemusten ja tutkimusten kautta. Kirjoittajille on annettu vapaat kädet, ja tavoitteena oli, että Lahtea paikannetaan mahdollisimman monesta näkökulmasta. Kirjoittajat muodostavat moninaisen joukon: nykyisiä lahtelaisia, entisiä lahtelaisia, Lahdessa kävijöitä, tutkijoita, journalisteja ja taiteilijoita. Tämä on kirjan vahvuus.
Kirjan lopussa kirjoittajista on lyhyet esittelyt, joista viimeistään paljastuu heidän suhteensa Lahteen.
Kirjan aiheet
Kirja etenee yksityisestä yleiseen. Seuraavassa kirjoittajat ja heidän aiheensa lyhyesti esiteltynä.
Ilkka Malmberg kulkee Rautatienkadulla.
Matti Salminen palaa 50-60-lukujen Sopenkorpeen, teollisuuden ja rautateiden puristukseen.
Mervi Kaarninen valottaa Launeen koulua sekä kaupunkimme yliopistomuutta.
Marjaana Seppäselle Liipola avautuu sen historian kautta.
Kaisa Salmi kertoo Fellmanin pellon performanssista.
Terhi Pietiläinen kertoo lapsuus- ja nuoruusmuistoja Mukkulankadun mummolasta.
Jukka Mallinen pohtii uusikyläläisenä, miltä Lahti näytti 60-luvun pyörteissä.
Veli-Pekka Leppäsen Lyseon urheiluharrastukset vaihtuivat ajansaatossa kirjoittamiseen, täydentäen kuitenkin toisiaan.
Riitta Niskasen tekstissä kuvataan Olavinlinnaa eli virkailijataloa, jossa kaupungin työntekijät muodostivat oman yhteisönsä.
Heikki Hiilamon Lahti avautuu yrittäjäsuvun kautta, elinkeinorakenteen muutos on havaittavissa Niemenkadulla sijaitsevan rakennuksen kautta.
Antti Karisto kertoo oikeasta ja alkuperäisestä Karistosta.
Veikko Anttosen kiinnostava artikkeli käsittelee Pyhätöntä, jossa pyhän etymologia vie lukijan kauas menneeseen.
Kirjan kiintoisinta antia on Anna Kouhian Lahti-blogi. Blogi näyttäytyy maanläheisenä jopa -alaisena, itseironisena ja rujon huumoristisena. Asiat näytetään niin kuin ne on.
Arto Haapala pohtii kaupungin kauneutta tai sen puuttumista ja sitä, miten se muotoutuu.
Kirsti Nenyelle Lahti ei heti auennut selkeänä yhteisönä, mutta on sittemmin asettunut taloksi.
Markku Koski analysoi lahtelaista rocklyriikkaa Sleeper Sleepersin välityksellä.
Antti Kujala pohtii alueen väkivaltaisuutta 1700-luvulla, jolloin kolmen eri läänin rajaseudut antoivat turvaa lainsuojattomille.
Vili Uusikallio käy läpi toteutemattomia kuntaliitoksia ja kuntien identiteettejä.
Heikki Helin kirjoittaa taloudesta kiinnostavasti ja kansantajuisesti tilastoja apuna käyttäen. Miten on, onko Lahti sittenkin mainettaan parempi?
Pekka Laaksonen käy läpi paikannimistöä, Ahtialassa viivytään hetki pidempään. Aiheena myös Hollolan kuuluisat diftongit.
Pirkko Nuolijärvi analysoi mielen- kiintoisesti Hollolan (seudun) murretta, joka luetaan kaakkohämäläiseen murrealueeseen. Lahti on idän ja lännen välissä kielellisesti ja kulttuurisesti.
Veijo Meri asui hetken Lahdessa, ja Meren Lahtea esittelee Petri Tamminen. Kirjoissa Morsiamen sisar, Yhden yön tarina ja Everstin autonkuljettaja Lahti näyttäytyy läpikulkupaikkana.
Yhteenveto
Kirjan ovat toimittaneet Antti Karisto ja Riitta Niskanen, alustuksessaan pohtien Lahden paikkaa ja samalla avaten kirjan tekstejä.
Lahden paikka levittäytyy hahmottomasti eri tasoille, silti kaupungista löytyy jotakin yhteistä ja tunnistettavaa.
Karisto ja Niskanen toteavat, että Lahti on kiinnittynyt Uudenmaan ja Järvi-Suomen välissä olevaan Salpausselän saranaan. Lahdessa kulttuurirajat kulkevat itä-länsisuuntaisesti. Alustajat nostavat esimerkeiksi kielen ja ruuan. Kielen “leimaton omaleimaisuus” nousee hyvin esille esimerkiksi Laaksosen ja Nuolijärven kirjoituksissa. Kuten Tamminenkin toteaa Veijo Meren Lahti on “läpikulkupaikka Lahti” , jonka Tamminen muotoilee “kulkureittien imuksi ja tuuleksi”.
Tutkimusseuran vuosikirja sukeltaa syvälle Lahden paikkoihin, fyysisiin ja mentaalisiin. Lukija saa poimittua Lahden identiteetin osia, muodostaen käsityksen omiin kokemuksiin ja havaintoihin peilaten. Ja kun oma paikka löytyy, löytyy Lahdenkin paikka.
Artikkeli on julkaistu alunperin Hollolan Lahti -lehdessä 1/2015
