Lahtelainen punkbändi Pekka & The Other Losers julkaisee keväällä/kesällä 2026 kokoelmakasetin, joka sisältää bändin koko tuotannon vuosilta 2003-2008. Aiemmin uutisoitiin ajankohdaksi syksy 2025, mutta erinäisten syiden takia, julkaisu viivästyy, ja se tapahtuneen vuoden 2026 aikana.
Bändi perustettiin vuonna 2001. Työnimellä Pultsari aloittanut bändi piti majaansa muutaman muun lahtelaisbändin tiloissa Lahden keskustassa Mariankadulla.
Yhtyeen kokoonpano vaihteli koko bändin olemassaolon ajan, bändissä soitti yhteensä seitsemän jäsentä. Laulaja Pekka ja kitaristi-rumpali-laulaja Jaska oli bändin runko.
Julkaisuja tuli yhteensä viisi, joista ensimmäinen oli ns. eka demo eli ”Never mind the Pekka – Here’s the other losers” vuodelta 2003. Vuonna 2006 Pekka Productions julkaisi Hometown Pride -Lahti-kokoelman (2006), joka sisälsi kaksi bändin kappaletta. Nk. joulusinkkuja tehtiin kolmena vuonna (2003, 2004 ja 2008). Ne olivat omilla tulkinnoilla ja sovituksilla muokattuja tuttuja joulukappaleita.
Tulevan kokoelmakasetin todennäköinen kansi.
Maailmankiertueeseen kuului seitsemän keikkaa, joista viisi Lahden Torvessa ja kaksi Helsingissä, Semifinalissa ja Factoryssa. Vuonna 2003 bändi soitti peräti neljä keikkaa.
Bändi ei varsinaisesti koskaan lopettanut, mutta keikoille ei enää pyydetty.
Joka tapauksessa aika oli nyt otollinen C-kasettikokoelmalle, joka sisältää bändin koko tuotannon. A-puoli sisältää ekan demon ja kokoelman kappaleet, B-puoli on kokonaan omistettu joulusinkkujen seitsemälle kappaleelle. Kokoelman kaikki kappaleet on uudelleen masteroitu, joten nyt kelpaa kuunnella kasetilta vanhat hitit. Sama setti tulee löytymään myös YouTubesta. Kasetin julkaisee Pekka Productions.
Kokoelma 6 jatkaa Sauli Hirvosen kokoelmien sarjaa. Kuudennen kokoelmakirjan runkona toimii lyhyet tarinat, jotka ovat alunperin lyhytelokuvien käsikirjoituksia. Näistä on muutama kuvattukin. Tuttuun tyyliin tarinoita voidaan luonnehtia draamakomedioiksi, joissa on ripaus yhteiskuntakritiikkiä. Kirjan toinen osa koostuu puujalkavitseistä. Hirvonen on julkaissut kaksi puujalkavitsikirjaa vuosina 2018 ja 2023. Ennen mahdollista kolmatta kirjaa, puujalat rikastuttavat tätä kuudetta kokoelmaa. Kuten aiemmatkin kokoelmat, osa kuusi tarjoaa lyhyen, mutta ytimekkään lukukokemuksen, jonka pariin voi palata helposti myöhemminkin.
Myöhemmin kesällä tai alkusyksystä tulee Hirvosen runokokoelma Kuvat kertovat eri tarinaa kuin sanat. Se sisältää yhteensä 26 runoa, joista kolme on aiemmin julkaisematonta, loput 23 on julkaistu tekijän Kokoelma-kirjoissaan. Tekijälle runous ”outo” kirjoittamisen laji; runot ovat tekijän ajatuksen virtaa tietyssä hetkessä, mutta niissä on myös ajattomuuden tuntua. Kirjan kuudesta runosta Hirvonen on julkaissut runovideon, joista viisi kuuluu videosarjaan ”Sanat diodraamassa”. Niissä pienoisrautatiedioraamat ovat osana tarinankerrontaa.
Kuten kirjan nimikin viittaa, runojen lisäksi kirjassa on valokuvia. Kuvilla ei ole mitään yhteistä nimittäjää ja niissä ei ole yhteyttä runoihin. Vai löytääkö lukija niitä, ja onko se tarkoituksellista vai sattumaa? Kuvat tekijä on valinnut nimenomaan ajatellen kuvituksen kokonaisuutta, ei runojen sisältöä. Kirjan 26 kuvaa on otettu vuosina 2015-2024, ja Hirvonen avaa niiden taustoja kirjan lopussa.
Kesäkuun 29. päivä tulee myös yksi mielenkiintoinen julkaisu-uutinen musiikkipuolelta.
Parodia- ja huumorilehti Pahkasika nauttii jonkinlaista kulttimainetta ja ehkä jopa -suosiotakin. Kolmen lukiolaisen perustama lehti ilmestyi vuosina 1975-2000. Kun lehti alkoi saamaan suosiota, sitä alettiin myydä vuodesta 1980 alkaen mm. R-kioskeissa. 90-luvun lama vaikutti myös Pahkasikaan, ja sen levikki tuolloin laski. Lopulta aika alkoi ajamaan lehdestä ohi, ja tekijöiden mielestä yhteiskunta oli muuttunut 1990-luvun lopulla siihen suuntaan, että parodian tekeminen oli muuttunut mahdottomaksi: parodia menetti merkityksensä maailmassa, jossa todellisuus oli muuttunut parodiaksi itsestään, kuten yksi lehden perustajista totesi. Todellisuudesta tuli tarua ihmeellisempää.
Lehti heijasteli aikaansa. Yksi perustajista Markku Petroskoikin totesi, että lehti oli oman aikansa tuote, eikä se välttämättä avautuisi nykylukijalle. Akateemisella taustalla varmistettiin, että lehti ei tarjonnut pelkkää nk. ryönää vaan heijastelikin enemmän intellektuaalista, mutta samalla kapinallista ja kriittistä näkemystä. Lehti aloittikin fanzine-tyyppisenä, joka oli tuon ajan punk-kulttuurille leimallista; kaikki tehtiin itse alusta loppuun. Lehti vinoili tasapuolisesti kaikille ja tarjosi parodiaa kaikesta. Lehden on todettu olevan tasapuolinen; se on pilkannut kaikkea mikä liikkuu ja tarjonnut arveluttavia malleja. Numeron 3 (1976) pääkirjoituksessa todetaan, että ”toimituksen saamien haukkumakirjeiden perusteella voimme tehdä sellaisen johtopäätöksen, että Pahkasika on onnistunut tavoitteissaan.”
Vaikka lehden käyttämä painotekniikka parani 1980-luvulle tultaessa, lehden asenne säilyi samanlaisena alusta loppuun asti.
2000-luvun taitteessa Internet vaikutti painettuihin lehtiin, ja myöhemmin sosiaalinen media oli murtamassa yhtenäiskulttuuria, syntyi kuppikuntia ja kuplia. Somen kautta huumorin kuluttaminen alkoi muuttua. Tilalle tuli nopeasti ja helposti kulutettavia meemejä, kuvia ja videoita: kulttuurin kuluttajista tuli samalla tuottajia. Samalla närkästyminen ja paheksuminen siirtyi nettiin.
Vielä vuonna 2015 julkaistiin joukkorahoituksen kautta kustannettu juhlanumero eli järjestyksessään numero 79.
Kulttuuri(ryyppy)reissu Lahteen
Pahkasian toimitus tutustui Lahteen tutun kaavan kautta. Jutun alku painottui kuvailemaan toimituksen toilailuja eri ravitsemusliikkeissä. Tyyli oli perinteinen ryyppyreissutarina, eli milloin ja missäkin ryypätään ja milloin mistäkin herätään. Varmaan aika tuttua monelle entiselle nuorelle. Useat nykynuorethan ei tuollaista elämäntapaa ole kokeneet. Ehkä hyvä niinkin…
Itsekin muistan jutun tuolta ajalta, taisi tuo samainen numero löytyä myös meiltä. Vaikka sen ikäisenä jutut menivät ns. ohi, Lahti-juttu oli jäänyt mieleen. Olikin mukava palata sen pariin lähes neljäkymmentä(!) vuotta jutun ilmestymisen jälkeen.
Oikeastaan neljässä kymmenessä vuodessa moni asia on muuttuneet verrattain vähän. Toki siihen voi vaikuttaa, että itse on elänyt tuolloin, jolloin muutoksia ei ehkä niin hyvin havaitse: tunnistankin artikkelista hyvin sen Lahden, jota siinä ruoditaan. Nykyaikaan verrattuna aiheet ja aiheiden painotukset ovat muuttuneet, mutta kokonaiskuvassa haasteet ovat pysyneet ja tulevat pysymään.
Jutun lajityppi lienee satiiri, jossa stereotypioilla, liioittelulla ja kärjistyksellä on tärkeä osa sanoman perille viemiseksi. Satiiri ja parodia on vaikeita lajeja. Nykyisin etenkin sosiaalisessa mediassa on helppo tarttua yksittäisiin sanoihin ja ilmaisuihin, jolloin käsiteltävän asian ydin, kokonaisuus, hautautuu ”yleisön” paheksunnan alle. Toimintamalli korostuu nettikeskusteluissa.
Kaupunkia ruoditaan
Artikkelin puolessa välissä päästäänkin sitten itse asiaan: Lahden mielenmaiseman ja maiseman ruotimiseen. Liekö kirjoittajilla astetta tuhdimpi krapula, kun Lahtea ei helpolla päästetä. Lahti-kierros on jaettu eri teemoihin, ja seuraavassa nostan tekstistä poimintoja.
Ensin perataan kaupungin väestö. Lahdessa on 95 000 asukasta, joista suurin osa haluaisi pois, eikä siitä heitä voi moittia. Sotien jälkeen viipurilaiset (karjalaiset) pistivät etelähämäläisessä ”maailman vilkkaimpien nukkujien” kaupungissa hösseliksi: Ei aikaakaan kun lahtelaiset jäivät sivustakatsojaksi tulijoiden bisneksen pyörteissä; sehän lahtelaisia harmitti (lehdessä oli toinen sana tälle, tässä se on korvattu korrektimmalla ilmaisulla, toim. huom).
Sitten onkin vuorossa ”Business city”, jolla haluttiin antaa vaikutelma vireästä ja dynaamisesta liike-elämän keskuksesta. Pahkasian toimitus ei ollut vakuuttunut: esimerkiksi pimeän pullon ostaminen ulkopaikkakuntalaiselle kiven takana. Pullo piti hakea naapuripitäjästä.
Väkeäkin muuttaa paikkakunnalta samaa tahtia kuin sitä saadaan katteettomilla lupauksilla: paikkakunnalle jäävät vain epäonnistuneet hylkiöt.
Lahti tunnetaan hyödyttömiksi käyneistä radiomastoistaan, sekä myös kolmesta – kaupungin siluettia pilaavasta – toinen toisiaan suuremmista ja rumemmista hyppyrimäistä. Tosin niitä ei kuulemma voitu käyttää valmistumisen jälkeen, sillä kellekään ei tullut mieleen, että maassamme saattaa joskus tuulla. Urheilurakentamiselle on tyypillistä monumentaalisuus, suureellisuus, tuhlailevaisuus ja tavallisten kuntoilijoiden unohtaminen. Suurhallikin rakennettiin messuja varten. Pahkasika mainitsee, että espoolaiset teekkarit tempaisivat 80-luvun alussa: he onnistuivat ravintola Mustassa kissassa keskustelemaan keski-ikäisen lahtelaismiehen kanssa 3,5 minuuttia ennen kuin hän mainitsi Salpausselän kisat.
Lahtelaiset kerskuvat olevansa Suomen amerikkalaisin kaupunki ja Suomen Chicago, millä tietysti viitataan kaupungin väkivaltaiseen maineeseen. Jos tätä ei usko, saa lahtelaiselta turpaan. Nykyinen nuoriso on edeltäjäänsä laiskempaa; toista oli kultaisella 70-luvulla. (Toimitus huomauttaa, että nykynuoriso taitaa olla tässä suhteessa ennätyslaiskaa?)
Pahkasian toimitus analysoi syitä Lahden levottomaan elämisentapaan: A) Taloudellinen alamäki. B) Juurettomuus, joiden juuret ovat läpikulkumeiningillä elävien asukkaiden näköalattomuus. C) Painajaismaiset lähiöt. D) Päättäjien läpiajama harhakuva menestyvästä ja vauraasta Lahdesta. Ulospäin epätoivoisesti tyrkytetty kiiltokuva, johon ei usko kukaan muu kuin lahtelaiset. Köyhtyvät ja työttömyyden uhkaamat lahtelaiset luulevat, että oikean lahtelaisen on oltava tuon markkinamiesten haavekuvan kaltainen. Kun tuo kuva ei tunnu millään sopivan tavallisen kaupunkilaisen omakuvaan, alkaa tyyppiä hatuttaa ja raskaasti.
Artikkelin loppupuolelle on säästetty yhteiskunta-analyysin keskeisin piirre eli kaupungin sijainti. Lahti on maantie-, rautatie- ja vesiliikenteen solmukohdassa. Eli Lahdesta pääsee nopeasti pois. Tosin läpiajoliikennettä on kautta aikojen pyritty jumiuttamaan, sillä ohikulkijoilta saisi niistettyä turistimarkkoja. Muita syitä ei kaupungissa ollut pysähtyä. Ohitiekin oli kuulemma sijoitettu niin että se sijoitettiin ”piiloon” etelästä kaupunkiin tulevilta (ohitie oli kaupungin itäpuolella, kun sisääntulotie oli vielä tuolloin nykyinen Vanha Helsingintie eli lännemmässä, toim. huom.)
Ongelmia oli myös runsaat liikenneympyrät, viitteellinen opastus (Pahkasian mukaan eksytteet, eivät opasteet), holtittomat ryhmittäytymiskäytännöt. Pahkasian toimittajat olivat aikaansa edellä: asemien sijaintia eri puolella kaupunkia pidettiin hankalana; matkakeskus saatiin vasta vuonna 2016.
Ai niin, se kaupungin vaakuna? Onko se ruori, seitsemästä kohtaa vuotava rengas vai täytekakku, jonka sivuihin on tyrkitty kynttilöitä?
Imago – kaikki kaikessa?
En tiedä miten aikanaan artikkeliin on suhtauduttu. Ehkä kaupungin isät ja äidit ovat kurtistelleet kulmiaan moiselle. Artikkeli on hyvä aikakapseli, joka tarjoaa mennyttä aikaa niin kirjoitustyylinsä kuin ajankuvankin myötä.
Turha kuitenkaan sitä Lahdelle naureskelua on jättää muille, mm. Lahtiblogi on kunnostautunut piikittelemään kotikaupunkiaan, kaikella rakkaudella. Jopa kaupunginjohtajakin Jyrki Myllyvirta osallistui Lahtiblogin (taide)näyttelyyn, jossa Lahtea käsiteltiin ironiseen sävyyn. Ajat ovat siltä osin muuttuneet.
Lahdessakin on uskallettu tuoda esille ”rosoisuutta”. Identiteetti koostuu monista palasista ja negatiivisia asioista, joita on turha yrittää piilotella tai vähätellä, mutta yhtälailla turha niitä on myöskään paisutella tai romantisoida.
Yhteisön tapa käsitellä asioita kertoo sen kypsyydestä (aivan kuin yksilöidenkin).
Terveellä huumorintajulla pääsee jo pitkälle, sillä klisee kuuluu, että hyvää se on huonokin huomio.
Artikkeli on alunperin julkaistu Hollolan Lahti -lehdessä 1/2025
Lauantaina 3.5. järjestetään kaksi tapahtumaa joissa esitetään paikallisdokumentteja.
Elokuvateatteri Kino Iiriksessä esitetään Nastola-viikollaErkki Hämäläisen valokuvadokumentit Nastolan kirkko 220 vuotta (20 min) ja Nastola 150 vuotta (31 min). Hämäläinen alustaa näytöksen. Kokonaiskesto n. 65 minuuttia. Vapaa pääsy. Tilaisuuden järjestää Päijät-Hämeen elokuvakeskus ry, Lahti-Seura ry ja Erkki Hämäläinen. Nastola-viikkoa vietetään 2.-11.5.2025 ja täällä (pdf) voi tutustua ohjelmaan.
Nastolan kirkko, kuva Erkki Hämäläinen
Samana päivänä Radio- ja TV-museo Mastolassa järjestetään ”Telkkarista tuttu Lahti” -ilmaistapahtuma. Ohjelmassa on: 13.30 Elokuvaesitys Mastolan auditoriossa 14.30 Keskustelua aiheesta
Tapahtumassa esitetään harvoin nähtyjä Lahti-aiheisia television tietoiskuja, paikallisten kuvaajien lyhytelokuvia ja mainoksia. Elokuvat on valittu juuri tätä tapahtumaa varten Päijät-Hämeen Elokuvakeskus ry:n arkistoista, ja ne on koostanut Sauli Hirvonen. Elokuvissa kuvataan kehittyvää ja muuttuvaa Lahtea, kaupungin maamerkkejä kuten radiomastoja sekä tuttuja lahtelaisia brändejä ja tuotteita.
Elokuvien jälkeen aiheesta keskustelevat tutkija Riitta Niskanen, Lahden entinen kaupunginjohtaja Kari Salmi ja kotiseutuaktiivi Sauli Hirvonen. Keskustelua vetää intendentti Anna Jantunen. Tule mukaan keskustelemaan siitä, miten kaupungin ilme ja identiteetti on muuttunut ja miten lahtelaisuus on television kautta välittynyt Suomeen ja maailmalle.
Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Lahden museot, Päijät-Hämeen elokuvakeskus ry, Kino Iiris ja Lahti-Seura ry.
Ensimmäinen runovideoni ”Kotikaupunki” esitettiin elokuvateatteri Kino Iiriksessä KINOS-lyhytelokuvafestivaalin lauantaina 5.4.2024, ja se kuului festivaalin Lahti-aiheiseen sarjaan. Olen nyt lisännyt Sanat Diodraamassa -runosarjan kaksi ensimmäistä osaa YouTube-kanavallani. Kolme viimeistä runoa julkaisen huhtikuun aikana. Videot löytyvät samasta soittolistasta.
Tekemäni dioraamat toimivat runojen taustalla – niillä ei välttämättä ole tekemistä itse runon sanoman kanssa – lähinnä leikittelee dioraama- ja diodraama-sanojen samankaltaisuudella. Diodraama ei tosin taida tarkoittaa mitään, mutta valveutunut katsoja tietää mistä on pohjimmiltaan kyse. Runovideoiden teko oli oikein hauskaa. Keston lyhykäisyydestä huolimatta videoiden teossa oli monta vaihetta. Dioraamoista oli jo kuvat olemassa, joten koin, että niitä ei tarvitse kuvata uudestaan, valitsin vain sopivimmat mallit kuhunkin runoon. Tein myös äänimaailman itse, yhdestä raidasta tein viisi erityyppistä versiota. Ääni lienee olevan jonkinlaista ambienttia, musiikista en tiedä sen enempää. Haastaviin vaihe oli runojen lausuminen ja tallentaminen. Jotain tämäntyyppisiä nauhoituksia olen tehnyt, esimerkiksi aikoinaan punkbänditouhuissa ”laulujen” muodossa. Runoja ja tulevia projekteja varten hankin mikrofoninkin. Siihen ja tallennusohjelmaan tutustuttuani apukäsien kautta, pääsin varsinaiseen runojen tallentamiseen. Se tarkoitti tietynlaista ääninäyttelemistä, mutta samalla äänen piti kuulostaa luonnolliselta. Painotus ja rytmitys oli avainasemassa. Vaihtoehdoista valitsin sitten vähinten epäonnistuneet.
Videoita on tulossa jossain vaiheessa lisää toisen sarjan muodossa. Nyt julkaistuiden videoiden runot on julkaistu Kokoelma – Runot, Ajatelmat, Pakinat -kirjassani vuonna 2017.
Kuluvana vuonna myös Lahden Runomaraton juhlistaa 120-vuotiasta Lahden kaupunkia. Runomaraton 2025 tapahtuma kulkee teemalla Sydän auki! Runomaratonin runojuhlaa 15.-17.8.2025 ja silloin kaupungissa tulee olemaan erilaisia runotapahtumia. Sivuilla kerrotaan seuraavaa: ”Keräämme runoja Lahdesta, lahtelaisuudesta, sisältä kokien, ulkoa katsoen. Omin sanoin. Runosi voi olla pieni ajatelma tai monisäkeinen teksti, kertoa Lahdesta suoraan tai utuna tunnustellen – sinä päätät, miltä sinun Lahtesi kuulostaa, näyttää, tuntuu, miten se rytmittyy ja värittyy.”
Itsekin osallistun kahdella runolla ”Kotikaupunki” ja ”Viimeiset”.
