Kalustesarjan kimpussa osa 2

Kalustesarja etenee pikku hiljaa ainakin joiltakin osin. Tai uskottelen niin itselleni. Muutamia erikoismaaleja olen hankkinut tiettyä tarkoitus varten (mm. maalaamista), niiden tarkempi rooli selvinnee myöhemmin. Lisäksi tarkoituksena on laatia – mikä on itseasiassa juuri nyt työn alla – tarjouspyyntö massiivipuulle tulostamisesta(!).

Erikoismaalit odottavat pensseliä.

Erikoismaalit odottavat pensseliä.

Kaksiosaiseen pöytälevyyn oli tarkoitus loppusyksystä jyrsiä urat koulutuskeskus Salpauksen tiloissa. Tämä operaatio kuitenkin siirtyi, sillä  CNC-koneelta ei löytynyt sopivaa jyrsintäterää aiemmin tehtyyn ohjelmaan. Aikatauluni tiukkuuden takia, ohjelmaan ei ennätetty tehdä muutoksia koulun henkilökunnan avuliaisuudesta huolimatta. Asia jäi vanhalle tutulleni, joka oli ohjelman alunperin tehnytkin, kiitos jo tässä vaiheessa Tapsalle. Pöytälevyt jäivät koululle odottamaan toimenpidettä.

Katsotaan, miten projekti etenee vuoden vaihteen jälkeen.

Lahen mallisto

Marianne Valola suunnitteli kesällä 2012 Lahen Raidan, jonka tarinaa jatkaa Lahden paikallispukukangas. Se kertoo Lahdesta 2000-luvulla.

Lahen timantit

Lahen timantit (Kuva Marianne Valola)

Olen asunut Lahdessa vuodesta 1997. Poikakaverini pääsi silloin Muotoiluinstituuttiin ja minä muutin tänne muuten vaan. Olin keväällä kirjoittanut ylioppilaaksi ja elämä oli hakusessa. Olin myyjänä kenkäkaupassa ja lahjatavaraliikkeessä. Kannoin lannoitesäkkejä ja ajoin trukkia maatalouskaupassa. Kävimme omenavarkaissa poliisilaitoksen pihalla ja mietiskelimme elämää Tiirismaan koulun takana olevalla mäellä istuskellen.

Lahti tuntui mukavalta kaupungilta. Pohjanmaan kasvateista Lahden mäkiset maastot tuntuivat mahtavilta. Harjun laelta näki kauas ja arjen murheet saivat mittasuhteensa. Sisämaan tuulettomuus tuntui myös luksukselta: Oulussa jäinen merituuli repii hiukset päästä mutta Lahessa tuuli on kuin kissan henkäys.

Viitisen vuotta kuitenkin vain asuin Lahessa. Kotikaupunki siitä minulle tuli vuoden 2002 tienoilla kun boyfriendin kanssa valmistuimme molemmat Muotoiluinstituutista ja oli aika valita: Lähteäkö vai jäädä? Me jäimme. Lahti oli järjen ja tunteen valinta.

Lahti ei paljastu tänne muuttavalle helposti. Onko se hämäläistä hitautta vai mitä? Moni ammattikorkeassa opiskeleva ei tutustu kaupunkiin lainkaan. Se on sääli. Lahti ei ota tulijaa avosylin vastaan vaan jurottaa: Vastaa kun kysytään, mutta ei tule itse juttusille. Olen kuullut ihmisten puhuvan vaanLahdesta: Asun vaan Lahdessa. Koulu sijaitsee vaanLahdessa jne.
Minusta Lahti on vähän kuin sellainen kätketty timantti. Lahdella on yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, mutta niistä ei pidetä melua. Lahti toki markkinoi itseään ulkomaille ja ulkopaikkakuntalaisille ja eri organisaatiot tekevät hyvää työtä Lahden tunnetuksi tekemiseksi, mutta lahtelaiset itse pitävät kynttilää vakan alla. Olen monesti miettinyt, että jos Oulu olisi puoliksikaan näin hyvä kaupunki kuin Lahti, ei henkseleiden paukuttelusta tulisi ikinä loppua. Tekis mieli sanoa ryhmäliikuntaohjaajan sanoin, että “LAHTI! Selkä suoraksi, vatsa sisään, rinta ulos ja leuka ylös!”

Minä olen nykyään vahvasti lahtelainen. Tiedän ja tunnen sen. Minä olen Lahessa ja Lahti minussa. Reissuilta tulen kotiin Lahteen ja täällä on hyvä olla. Helsinki on lähellä, siellä on kiva käydä ja onneksi Zetalla pääsee nopeasti kotiin.

Lahtelaisuus näkyy muotoilijantyössäni. Olen suunnitellut Lahen raidan, eli Lahden oman paikallispukukankaan. Suunnittelutyön perustaksi kysyin lahtelaisilta ja lahdenmielisiltä: Mikä on parasta ja rakkainta Lahdessa? Miltä Lahti tuntuu sydämessä? Mikä täällä on kaikkein kauneinta? Niistä ajatuksista tehtiin Lahen raita. Se julkistettiin elokuussa 2012.

Nyt Lahen raita saa jatkoa: Olen saanut Päijät-Hämeen kulttuurirahastolta apurahan Lahen malliston suunnittelua varten. Nyt syksyn ja alkutalven 2013 aikana toteutettavassa projektissa suunnittelen ja valmistan mallikappaleet lahtelaiseen arkeen ja juhlaan sopivista asusteista, vaatteista ja sisustustuotteista. Malliston kantavana ideana ovat Lahden kätketyt timantit.

Kirjoitan blogia projektin edistymisestä nettisivuillani.

Kaikenlaiset mallistoon liittyvät ideat ja kommentit ovat lämpimästi tervetulleita!

Terveisin,
Marianne Valola

Kirjoitus julkaistu alunperin Hollolan Lahti 3/2013 -lehdessä

Kalustesarjan kimpussa osa 1

Valmistuin vuonna 2012 Salpauksessa aikuispuolella teollisuuspuusepäksi. Puusepän töitä en ole päässyt tekemään lukuunottamatta puolentoista kuukauden jaksoa Isku Oy:llä ja Jusaplastilla. Suurin osa valmistumisen jälkeisestä työstä on ollut sekalaisia rakennus- ja remonttihommia, eli alalla jota parhaillaan opiskelen. Puusepän taitoja olen tosin päässyt silloin tällöin verestämään muutaman kaverini avustuksella.

Puusepän koulutuksen aikana, ehkäpä joskus vuoden 2011 lopulla sain idean lasten kalustesarjasta, ns. puuhapöydästä, johon kuuluu pöytä sekä neljä tuolia. Työ edistyikin hyvin, pääsinhän opiskelun tarjoamissa puitteissa työstämään sitä.
Koulutuksen päätyttyä, projekti tyssäsi, työskentelytilojen puutteen sekä muiden kiireiden takia. Olen kuitenkin pyrkinyt viemään asiaan eteenpäin niiltä osin, jotka eivät ole vaatineet varsinaista puutöitä, esimerkiksi hankkimalla maaleja, suunnittelemalla jakkaroiden kansitulostuksia sekä selvittämällä miten pääsisin ylipäänsä jatkamaan projektia.

Nyt kuitenkin asia on hieman edennyt, josta enemmän myöhemmin. Jatkossa kirjoitan projektin etenemisestä, ja pilke silmäkulmassa todettakoon, että kun olen tehnyt siitä nyt julkisen, minun pakko saattaa se päätökseen.

Tähän saakka

Kalustesarjaan kuuluu pöytä sekä neljä tuolia tai jakkaraa. Olen nimennyt projektin siis lasten puuhapöydäksi, miksi juuri puuha, selvinnee kun kokonaisuus on valmis.

Puuhapöytä kassissa

Kalustesarjan osat kassissa

Sarjan kaikki osat ovat valmistettu koivusta, ja ne ovat olleet valmiina kouluni päätyttyä
säilytyksessä tyttöystäväni vintillä (ironisesti Ikean isossa muovikassissa), odottaen pintakäsittelyä sekä kokoamista. Pöytälevy koostuu kahdesta palasta, jotka on tarkoitus liittää yhteen lameilla. Kantta ja istuinosia varten ostin Salpauksessa valmista liimalevyä, jotka olivat jääneet yli jostain projektista. Ne olivat muuten hyviä, mutta niissä oli läpiporattuja reikiä siellä täällä. Se ei suinkaan haitannut, koska pöytä on tarkoitus maalata kauttaaltaan yksiväriseksi ja pöydän kansi erikoismaaleilla. Paikkasin reiät ja hioin kannen osat, jonka jälkeen se jäi odottamaan CNC-jyrsintää. Tähän saakka hankalimmaksi osuudeksi on osoittautunut löytää aika ja paikka molemman kansiosan jyrsintään. Ilman sitä koko projekti ei tule etenemään.
Kaikki muut sarjaan kuuluvat osat: jalat, yläsarjat, vaneripalat (joiden käyttötarkoitus selvinnee myöhemmin) ym. valmistin itse.

Kansi vielä kokoamatta

Yksityiskohta keskeneräisestä projektista

Myös tuolien osat maalataan, lukuunottamatta niiden päällipuolisia istuinosia, joihin tulostetaan kuviot, jotka olen jo katsonut valmiiksi. Kaikki neljä tuolin istuin osat ovat eri muotoisia, johon on syykin, joka sekin selviää tuolien valmistuttua.

Taidelauantaina tapahtui

Perinteistä Taidelauantaita vietettiin todella mukavassa syyssäässä. Tarjolla oli jälleen kerran runsaasta erilaista tapahtumaa ympäri keskustaa. Ohjelman julkistaminen oli lähinnä medioiden vastuulla, sillä Lahden keskustaeheytyksen sivuilta en löytänyt aiheesta mitään ennen kuin hetkeä ennen tapahtumaa.

Lahden Yhteiskoulussa järjestettiin Pienoismallinäyttely, järjestysnumerosta päätellen seitsemäs. Vaikka pääpaino oli lähinnä suuremmissa mittakaavoissa, esillä ja kilpailussa oli edellisvuosien tapaan satoja auto-, lentokone- ja sotilaskalustomalleja, Lahden rautatieharrastajat tuppautuivat mukaan kerhoradallaan, joka koostuu Vesijärven sataman pienoisrautatiestä, mittakaavan ollessa 1:87. Yli 20-vuotiasta rautatietä oli kunnostettu pitkin kesää ja tapahtuma oli hyvä paikka esitellä toimintaa ”muissakin piireissä” kuin rautatie.

Tapahtuma alkoi klo 11, mutta näytteilleasettajia oli jo kymmenen jälkeen paikalla runsaasti kiertelemässä ja ihailemassa esille tuotuja taidonnäytteitä. Mukana oli myös harrastukseen liittyviä kauppiaita, joiden tarjonta kysyi kestävyyttä koulun kalusteilta.

Minun oli kuitenkin poistuttava paikalta ennen puolta päivää hetkeksi, kaupungintalon puutarhajuhlaan jakamaan Lahti-seuran puolesta Vuoden nuori lahtelainen -tunnustusta yhdessä yhdistyksemme nuorisotoimikunnan puheenjohtajan kanssa. Kaupungintalon pihassa esittelivät toimintaansa mm. kaupungin omat organisaatiot, ja esimerkiksi kaupungin kaavoituksen teltassa oli väkeä tungeksimassa. Kaupungintalolla oli samaan aikaan avoimet ovet ja tutustumiskierroksia järjestettiin tunnin välein. Paikalla oli myös kaupunginjohtaja, jota pääsi moikkaamaan. Itse en tällä kertaa ehtinyt.

Kaupungintalon puutarhajuhla

Kaupungintalon puutarhajuhla

Kävelin talon sisäpihalle, jossa seremonia toimitettaisiin. Vielä kuulumiset tulevan tunnustuksen saajan ja muutaman hänen sukulaisensa kanssa. Klo 12 astelimme estraadille lausumaan muutaman asiaan kuuluvan sanasen, ja lopuksi se paljastettiin: ”Vuoden nuori lahtelainen on Oskari Keränen”. Oskarille käteen kunniakirja ja stipendi. Hän
kiitti saamastaan tunnustuksesta ja oli otettu huomionosoituksesta ja sai raikuvat aplodit paikalta olleelta yleisöltä.

Kun tilaisuus oli ohi, lähdin pyörällä keskustan läpi takaisin näyttelyyn. Torikaivauksilla kävi kova sutina, olihan sinne avoimet portit, jonoakin oli kertynyt.

Yhteiskoulun vieressä olevassa pitseriassa vaihdoin kuulumisia toisen rautatieharrastajan kanssa, joka oli päässyt tutustumaan Lahden historiallisen museon puistossa järjestettäviin viipurilaisiin markkinoihin, jotka oli toteutettu 1930-luvun hengessä. Valitettavasti itse en paikalle sitten ehtinytkään. Tapahtuma oli jälkikäteen kuultuna varsin onnistunut, joten harmi että Lahti-seura yhdistyksenä ei tänä vuonna ehtinyt/päässyt kokemaan markkinahumua.

Pizzan jälkeen kiirehdin takaisin näyttelytiloihin, jossa pienoisrautatien soikiossa matkaava juna raikasi muun hälinän keskellä. Topparoikan kerhorataa oli ounasteltu esiteltävän Lahdessa vain tässä tapahtumassa, mutta kutsu kävi tulevaan Kätevä-messuihin, joten aika näyttää, nähdäänkö juhlavuotta viettävän Topparoikan kerhorata marraskuun alussa messukeskuksessa. Toivon mukaan.
Kun näyttely lähestyi loppuaan, tapahtumajärjestäjät suorittivat vielä arvonnan, jossa jokainen kilpailusarjaan osallistunut mallari sai tuotepalkinnon. Lopuksi palkittiin jokaisen sarjan kolme parasta. Näyttelyn päätyttyä klo 16, tavarat kuljetettiin takaisin kerhotiloihimme.

Koska kello oli jo tämän jälkeen sen verran paljon, päivän muukin ohjelma oli jo purkissa, joten Taidelauantai oli omalta osaltani siinä. Ensi vuonna uudestaan.

Alatori uusiksi? Osa 2

Nyt kun (ala)torin kaivaminen on jo pitkällä ja joitain arkeologisia tuloksiakin on jo saatu ja pilaantuneita maita vaihdettua, on ilmoille heitelty ehdotuksia, millainen alatori voisi tulevaisuudessa olla. Kirjoitin taannoin aiheesta yhdestä näkökulmasta eli alatori puistona.

Alatori työmaana heinäkuussa 2013

Alatori työmaana heinäkuussa 2013

Alatorille on aika ajoin väläytelty täydennysrakentamista, siihen otti kantaa myös kaupunginjohtaja Myllyvirtakin. Toriparkin ja maanpuhdistuksen yhteydessä lähti ”Sippi”puisto sekä menetettiin sympaattinen olutravintola Metro. Alatorista tiedetään tässä vaiheessa oikeastaan vain se, että tilalle on tulossa ainakin ajoluiska Rauhakadulta alas toriparkkiin. Usein tällaiset luiskat luovat kaupunkitilallista hukkaa.

Alatorille maltillinen rakentaminen voisi tulla kysymykseen ja samalla luiskan voi yhdistää viereiseen rakennukseen, rakentamalla esimerkiksi ulkoilmaterassi luiskan päälle tai vaikkapa puisto, kuten on ehdotettu. Matala kaksikerroksinen rakennus toimisi hyvänä parina komealle ”Starckjohannin” rakennukselle. Näin torin ympäristön harmoninen tasapaino säilyisi, mutta samalla loisi mielenkiintoisen vastinparin keskeiselle paikalle, kilpailematta seremonia-akselin kanssa. Näyttävien ja toimivien rakennuskokonaisuuksien ei tarvitse kurkotella taivaita.

Materiaalina voisi toimia vaikkapa lasi, ja näin Lahti saisi takaisin lasipalatsin. Rakennuksessa voisi toimia taidehalli, kahvila, ravintola, linja-autojen odotustiloja ja rakennuksen kellarikerroksiin voisi sijoittaa torin ja sen tapahtumien huoltotiloja. Rakennus jatkaisi alueen avoimen tilan perinnettä, mutta hieman eri konseptilla.