Alatorilla on ollut monipuolinen historia, paikalla ollut kaupungin tyrmä, huoltoasema, yleinen käymälä jne. Sen muoto vakiintui oikeastaan vuonna 1950, kun Starckjohannin moderni liikerakennus valmistui tontin Aleksanterinkadun puolelle.
Riippumatta siitä tuleeko toriparkki, säilyykö Metro, torialueen rakenne kaipaisi päivitystä. Etenkin kesäisin tori nousee julkiseen keskusteluun aiheellisesti epäsosiaalisena ”Sippipuistona”. Alatori on keskeisellä paikalla, mutta siltä puuttuvat sosiaalisen kontrollin ohjaava vaikutus. Alue on läpikulkupaikka, jota reunustavat penkit reunustavat. Ne houkuttavat ennemmin asettumaan väkijuomien äärelle kuin pysähtymään hetkeksi ja nauttimaan kaupungin vilinästä.

Alatorin tontti houkuttaa myös lisärakentamiselle, aika-ajoin esille nousee mm. suunnitelmia tornitalosta tai muuntyyppisestä täydennys-/lisärakentamisesta. Kaupunkikuvallisesti paikka on herkällä paikalla, sivuaahan se kaupunkimme seremonia-akselia. Lisäksi vastapäätä sijaitsee Lahden komeimpia rakennuksia Kansallisosake Pankin jyhkeä kivitalo. Jos alueelle joskus nousee rakennus, on pidettävä huoli että sen kaupunkikuvalliset ansiot ovat suhteessa torin ympäristöön.
Museo on poikkeuksetta on vastustanut tontin täydennysrakentamista.

Tietenkään Alatorin kohentamistoimenpiteet eivät tarvitse olla em. radikaaleja. Yksi keino muuntaa tori-/puistoalue avoimemmaksi on että tori ”avataan” kaduille päin. Ristiriitaista että juuri kivisen keskustan kaipaama vehreys tuo suojaa epäsosiaaliselle toiminnalle. Esimerkiksi aukion keskelle voitaisiin rakentaa pyöreä kioskirakennus vanhan kioskin tilalle. Pyöreä kuvaisi kevyen liikenteen solmukohtaa, liikenneympyrää js tässä tapauksessa rakennus toimisi risteys- ja kohtaamispaikkana. Rakennusmateriaali olisi puuta, arkkitehtuurisesti korkeatasoinen ns. designteos.