Lahen Elmu – aktiivinen 1-vuotias

Lahen Elmulla on ollut kiireinen ensimmäinen vuosi. Lahtelaista elävää musiikkia on viety eteenpäin mm. tapahtumatyöpajoilla ja demoklubeilla. Lisäksi hiljattain ilmestyi Elmun jäsenlehti Riitasointu.

1-vuotistaivalta juhlistettiin gaalan muodossa Lahden Sibeliustalon Finlandia-klubilla lauantaina 9.11.2013. Ohjelmassa oli – Tapani Ripatin juonnon lisäksi – päijäthämäläisten musiikin tekijöiden ja tapahtumien palkitsemista. Jo aiemmin Elmu oli myöntänyt ravintola Torven Jarttu Mustoselle Elämäntyö-palkinnon, jonka hän nyt kävi pokkaamassa Finlandia-klubilla kesken 60-vuotisjuhlinnan. Lahden (live)musiikkielämää nähneelle ja tehneelle Mustoselle ojennettiin kunniakirjan lisäksi mastopysti.

Neljä muuta ehdokasluokkaa olivat Vuoden musiikintekijä, tapahtuma, tapahtumapaikka ja nousukas. Ehdokkaat oli valinnut Lahen Elmun hallitus, mutta ehdokkaiden paremmuus selvitettiin netissä järjestetyssä yleisöäänestyksessä. Alla tunnustuksen saajat:
Vuoden 2013 musiikintekijä: The Blanko -yhtyeen laulaja-kitaristi Pauli Hauta-aho
Tapahtuma: Summer Up
Tapahtumapaikka: Ravintola Torvi
Nousukas: Mörbid Vomit -yhtye

Toki tapahtumaan luonteeseen kuului elävä musiikki. Esiintymässä oli Elmun demoklubin Requiem-X, pääesiintyjinä Pertti Kurikan Nimipäivät, Rytmihäiriö ja The Blanko.

[Lahen Lehti: Lahden elävän musiikin yhdistys]

Kun Lahtea rakennetaan

Lahden keskustassa käy parhaillaan kiivas uudis- ja korjausrakentaminen. Puurakennuksia edustava Oskarin piha on ainutlaatuinen palanen keskellä Lahden kivikeskustaa, kahden kerrostalon puristuksissa. Muutaman kerran olen käynyt siellä kahvilla, ja kerran olen päässyt sen piharakennukseen kuuntelemaan eräänä Taidelauantaina Lauantainanäyttämön lukuharjoituksia. Todella idyllinen kaupunkimiljöö.
[Oheinen artikkeli julkaistiin Hollolan Lahti -lehdessä jossa oli juttu Oskarin Pihan vaiheista, johon edellä mainittu kappale viittaa. Juuri lehden ilmestymisen aikoihin Uusi Lahti -lehti uutisoi Oskarin Pihan mahdollisesta katoamisesta lahtelaisesta kaupunkimiljööstä, toim. huom.]

Rakennustyömaalta työmaalle. Torin ympäristö heinäkuussa 2013

Rakennustyömaalta työmaalle. Torin ympäristö heinäkuussa 2013

Usein vanhoja valokuvia katsellessa valtaa pieni haikeus kadotetusta vanhasta Lahdesta. Tosin monet asukkaat pystyvät vielä itsekin muistamaan vanhoja puutaloja, joilla on ollut kaupunkikuvallista merkitystä tai ovat olleet oleellisena osana lahtelaisten ympäristöä useina vuosikymmeninä.

Yksi keskustan viimeisimmistä puutaloista Puu-Kotila purettiin muutama vuosi sitten. Tontti oli pitkään tyhjillään, kunnes viime vuonna uuden kerrostalon rakennustyöt alkoivat.
Kulkutautisairaalan tontille Launeenkadulla on noussut jo uudet rakennukset, joten Launeenkadun varsi on uusiutumassa voimakkaasti.
Möysän puukoulu tai tarkemmin ilmaistuna sen puinen siipiosa purettiin ja tilalle nousi moderni lisäosa. Vanhan rakennuksen hirret saivat tosin uuden kodin toisaalla.
Parhaillaan Kullankukkulassa on vanhojen puutalojen kunnostus käynnissä.

Miten säilytetään?

Toisenlaisia tarinoitakin on. Jalkarannassa säilyi Lahti Aquan Ainolan huvila, joka kunnostettiin. Museo ei kuitenkaan ollut tyytyväinen lopputulokseen: “Vanhan talon korjaamisessa perusajatus on, että korjataan ainoastaan se, mikä on viallista eikä uudisteta. Mitään, mitä talossa ei ole ollut, ei pitäisi siihen lisätä.” (Yle Uutiset 19.8.2013, lisätty 24.10. ESS.fi:n juttu).

Ilmeisesti monesti taloudelliset realiteetit johtavat kompromisseihin.
Moni yksityinen koti on pelastunut, kun sen asukkailla on ollut aikaa, tietoa ja taitoa kunnostaa oma uusi vanha koti.
Valtaosin korjausrakentamisessa taitaa olla kyse siitä, miten saadaan sovitetetuksi taloudelliset realiteetit ja ajanmukainen tieto-taito ja laadukas rakentaminen ja samalla ottaen huomioon historialliset erityispiirteet.
Omistajalla on oikeus tehdä hallussa olevalleen omaisuudelle minkä parhaaksi näkee, mutta milloin käyttöomaisuus tässä tapauksessa rakennus, muuttuu yhteiseksi kulttuurihistoriaksi, muistijäljeksi, sen arvoa ei voida enää mitata pelkästään euroissa.
Lahti Aqualla on Jalkarannassa toinenkin rakennus, entinen Jaakkolan tilan päärakennus (Yle Uutiset 19.8.2013), joka kuitenkin on vailla käyttöä. Tämä lienee se suurin uhka vanhoille rakennuksille. Kuten eräässä suomalaisessa viihdeohjelmassa todetaan: “Talot tykkää että niissä asutaan”. Tässä lauseessa on vinha perä. Esimerkiksi Mytäjäisen veturivarikolla tilanne on vain pahentunut, kun alueen asukkaat ja muut toimijat häädettiin rakennuksista.

Kaunis kaupunki?

Lahtea usein arvostellaan rumaksi kaupungiksi, ja yhden tulkinnan mukaan tähän on syynä kaupungin nuori ikä, historiattomuus. Keskusta on uusiutunut sotien jälkeen maaltamuuton  ja kasvun siivittämänä. Usein rakennnemuutospuuskissa kaikki vanha nähtiin (ja edelleenkin) esteenä “kehitykselle”. Kehitystä se olikin: asumisen laatu parani, rakennustehokkuus kasvoi, ihmisille saatiin uusia asuntoja.
ESS.fi kysyi taannoin Lahden ruminta rakennusta. “Onneksi” eniten ääniä sai Vesijärvenkatu 16, joka on menossa ensi vuonna remonttiin. Jutun perusteella monet ihmiset kiinnittävät huomiota yleiseen siisteyteen, eivät niinkään historiallisiin kerrostumiin tai arkkitehtuurisiin ihanteisiin, vaikka toki perinteinen betonielementti sai kuulla kunniansa.
Kun Helsingin paljon arvostelua saanut ns. Makkaratalon julkisivun saaneerauksesta julkaistiin suunnitelmat, rakennuksen makkarat haluttiin säilyttää: epäesteettisyys muuttuu historialliseksi ainutlaatuiseksi ja kertoo yhdestä ihanteesta tiettynä aikana.
Rakennusten ulkokuori on vain yksi kaupungin kauneutta ilmentävä seikka joskin näkyvin. Oleellista on myös sellaisilla asioilla kuten kaupungin henkinen tila, arvostukset ja se, miten ne ovat vuorovaikutuksessa ulkoisen
kanssa.
Tasapainoinen kaupunki on myös kaunis.

Artikkeli julkaistu alunperin Hollolan Lahti -lehdessä 3/2013

Kalustesarjan kimpussa osa 1

Valmistuin vuonna 2012 Salpauksessa aikuispuolella teollisuuspuusepäksi. Puusepän töitä en ole päässyt tekemään lukuunottamatta puolentoista kuukauden jaksoa Isku Oy:llä ja Jusaplastilla. Suurin osa valmistumisen jälkeisestä työstä on ollut sekalaisia rakennus- ja remonttihommia, eli alalla jota parhaillaan opiskelen. Puusepän taitoja olen tosin päässyt silloin tällöin verestämään muutaman kaverini avustuksella.

Puusepän koulutuksen aikana, ehkäpä joskus vuoden 2011 lopulla sain idean lasten kalustesarjasta, ns. puuhapöydästä, johon kuuluu pöytä sekä neljä tuolia. Työ edistyikin hyvin, pääsinhän opiskelun tarjoamissa puitteissa työstämään sitä.
Koulutuksen päätyttyä, projekti tyssäsi, työskentelytilojen puutteen sekä muiden kiireiden takia. Olen kuitenkin pyrkinyt viemään asiaan eteenpäin niiltä osin, jotka eivät ole vaatineet varsinaista puutöitä, esimerkiksi hankkimalla maaleja, suunnittelemalla jakkaroiden kansitulostuksia sekä selvittämällä miten pääsisin ylipäänsä jatkamaan projektia.

Nyt kuitenkin asia on hieman edennyt, josta enemmän myöhemmin. Jatkossa kirjoitan projektin etenemisestä, ja pilke silmäkulmassa todettakoon, että kun olen tehnyt siitä nyt julkisen, minun pakko saattaa se päätökseen.

Tähän saakka

Kalustesarjaan kuuluu pöytä sekä neljä tuolia tai jakkaraa. Olen nimennyt projektin siis lasten puuhapöydäksi, miksi juuri puuha, selvinnee kun kokonaisuus on valmis.

Puuhapöytä kassissa

Kalustesarjan osat kassissa

Sarjan kaikki osat ovat valmistettu koivusta, ja ne ovat olleet valmiina kouluni päätyttyä
säilytyksessä tyttöystäväni vintillä (ironisesti Ikean isossa muovikassissa), odottaen pintakäsittelyä sekä kokoamista. Pöytälevy koostuu kahdesta palasta, jotka on tarkoitus liittää yhteen lameilla. Kantta ja istuinosia varten ostin Salpauksessa valmista liimalevyä, jotka olivat jääneet yli jostain projektista. Ne olivat muuten hyviä, mutta niissä oli läpiporattuja reikiä siellä täällä. Se ei suinkaan haitannut, koska pöytä on tarkoitus maalata kauttaaltaan yksiväriseksi ja pöydän kansi erikoismaaleilla. Paikkasin reiät ja hioin kannen osat, jonka jälkeen se jäi odottamaan CNC-jyrsintää. Tähän saakka hankalimmaksi osuudeksi on osoittautunut löytää aika ja paikka molemman kansiosan jyrsintään. Ilman sitä koko projekti ei tule etenemään.
Kaikki muut sarjaan kuuluvat osat: jalat, yläsarjat, vaneripalat (joiden käyttötarkoitus selvinnee myöhemmin) ym. valmistin itse.

Kansi vielä kokoamatta

Yksityiskohta keskeneräisestä projektista

Myös tuolien osat maalataan, lukuunottamatta niiden päällipuolisia istuinosia, joihin tulostetaan kuviot, jotka olen jo katsonut valmiiksi. Kaikki neljä tuolin istuin osat ovat eri muotoisia, johon on syykin, joka sekin selviää tuolien valmistuttua.

Linnaistensuolla

Sunnuntaina ulkoisen kovalevyn ostosreissua ei koskaan tehtykään, vaan päädyimme spontaanisti ”Maken” kanssa Ämmälän kautta Linnaistensuolle. Make on harjoittanut lähialuematkailua pyörällä monena vuonna Lahdessa ja sen ympäristökunnissa, joten (koti)seudut ovat tulleet hänelle tutuksi. Täytyy miehelle hattua nostaa, vaikkakin hampaat irvessä… Ja vähän hävettäen jouduin tunnustamaan että en ole aiemmin Linnaistensuolla käynytkään. Jotain hataria perustietoja minulla sentään oli, luonnonsuojelualue… ja siinähän se sitten olikin. Lahden seudun Luonto -sivuilta ja tietysti Wikipediasta löytyy parempaa tietoa:
”Linnaistensuon luonnonsuojelualue Lahden Kujalassa on perustettu säilyttämään edustava näyte päijäthämäläisestä suoluonnosta. Viimeksi vuonna 2003 liitettyjen uusien alueiden ansiosta pinta-ala on nykyisin noin 200 ha.”

Linnaistensuolla

Linnaistensuolla

Ajoimme Linnaistentieltä ja pysäköimme auton Linnaistenmäen kupeeseen.
Astelimme metsän poikki, muutamia ihmisiäkin tuli vastaan, olihan varsin kaunis syyssää. Eikä aikaakaan, kun pitkospuut näkyivät puiden takaa. Kun astelimme vankkoja puita pitkin auringon mukavasti lämmittäessä ja vesi väreili pitkospuiden alla, lintu, jos toinenkin päästeli ääniä, oli todella vaikea uskoa että olimme Lahdessa. Hetken pälyiltyämme ympärille, päätimme kääntyä takaisin, ja palata ensi kerralla paremmalla ajalla, oikeanmukaisella varustuksella (mm. eväät), niin kokonaisuus avautunee vielä paremmin.

Linnaistensuolta ajeltiinkin seuraavaksi Uuteenkylään ja muualle Nastolaan, minulle(kin) vanhoihin tuttuihin maisemiin, mutta se onkin jo toinen tarina. Ja yhtä tylsä.

[päivitetty 8.10., video lisätty]

Taidelauantaina tapahtui

Perinteistä Taidelauantaita vietettiin todella mukavassa syyssäässä. Tarjolla oli jälleen kerran runsaasta erilaista tapahtumaa ympäri keskustaa. Ohjelman julkistaminen oli lähinnä medioiden vastuulla, sillä Lahden keskustaeheytyksen sivuilta en löytänyt aiheesta mitään ennen kuin hetkeä ennen tapahtumaa.

Lahden Yhteiskoulussa järjestettiin Pienoismallinäyttely, järjestysnumerosta päätellen seitsemäs. Vaikka pääpaino oli lähinnä suuremmissa mittakaavoissa, esillä ja kilpailussa oli edellisvuosien tapaan satoja auto-, lentokone- ja sotilaskalustomalleja, Lahden rautatieharrastajat tuppautuivat mukaan kerhoradallaan, joka koostuu Vesijärven sataman pienoisrautatiestä, mittakaavan ollessa 1:87. Yli 20-vuotiasta rautatietä oli kunnostettu pitkin kesää ja tapahtuma oli hyvä paikka esitellä toimintaa ”muissakin piireissä” kuin rautatie.

Tapahtuma alkoi klo 11, mutta näytteilleasettajia oli jo kymmenen jälkeen paikalla runsaasti kiertelemässä ja ihailemassa esille tuotuja taidonnäytteitä. Mukana oli myös harrastukseen liittyviä kauppiaita, joiden tarjonta kysyi kestävyyttä koulun kalusteilta.

Minun oli kuitenkin poistuttava paikalta ennen puolta päivää hetkeksi, kaupungintalon puutarhajuhlaan jakamaan Lahti-seuran puolesta Vuoden nuori lahtelainen -tunnustusta yhdessä yhdistyksemme nuorisotoimikunnan puheenjohtajan kanssa. Kaupungintalon pihassa esittelivät toimintaansa mm. kaupungin omat organisaatiot, ja esimerkiksi kaupungin kaavoituksen teltassa oli väkeä tungeksimassa. Kaupungintalolla oli samaan aikaan avoimet ovet ja tutustumiskierroksia järjestettiin tunnin välein. Paikalla oli myös kaupunginjohtaja, jota pääsi moikkaamaan. Itse en tällä kertaa ehtinyt.

Kaupungintalon puutarhajuhla

Kaupungintalon puutarhajuhla

Kävelin talon sisäpihalle, jossa seremonia toimitettaisiin. Vielä kuulumiset tulevan tunnustuksen saajan ja muutaman hänen sukulaisensa kanssa. Klo 12 astelimme estraadille lausumaan muutaman asiaan kuuluvan sanasen, ja lopuksi se paljastettiin: ”Vuoden nuori lahtelainen on Oskari Keränen”. Oskarille käteen kunniakirja ja stipendi. Hän
kiitti saamastaan tunnustuksesta ja oli otettu huomionosoituksesta ja sai raikuvat aplodit paikalta olleelta yleisöltä.

Kun tilaisuus oli ohi, lähdin pyörällä keskustan läpi takaisin näyttelyyn. Torikaivauksilla kävi kova sutina, olihan sinne avoimet portit, jonoakin oli kertynyt.

Yhteiskoulun vieressä olevassa pitseriassa vaihdoin kuulumisia toisen rautatieharrastajan kanssa, joka oli päässyt tutustumaan Lahden historiallisen museon puistossa järjestettäviin viipurilaisiin markkinoihin, jotka oli toteutettu 1930-luvun hengessä. Valitettavasti itse en paikalle sitten ehtinytkään. Tapahtuma oli jälkikäteen kuultuna varsin onnistunut, joten harmi että Lahti-seura yhdistyksenä ei tänä vuonna ehtinyt/päässyt kokemaan markkinahumua.

Pizzan jälkeen kiirehdin takaisin näyttelytiloihin, jossa pienoisrautatien soikiossa matkaava juna raikasi muun hälinän keskellä. Topparoikan kerhorataa oli ounasteltu esiteltävän Lahdessa vain tässä tapahtumassa, mutta kutsu kävi tulevaan Kätevä-messuihin, joten aika näyttää, nähdäänkö juhlavuotta viettävän Topparoikan kerhorata marraskuun alussa messukeskuksessa. Toivon mukaan.
Kun näyttely lähestyi loppuaan, tapahtumajärjestäjät suorittivat vielä arvonnan, jossa jokainen kilpailusarjaan osallistunut mallari sai tuotepalkinnon. Lopuksi palkittiin jokaisen sarjan kolme parasta. Näyttelyn päätyttyä klo 16, tavarat kuljetettiin takaisin kerhotiloihimme.

Koska kello oli jo tämän jälkeen sen verran paljon, päivän muukin ohjelma oli jo purkissa, joten Taidelauantai oli omalta osaltani siinä. Ensi vuonna uudestaan.