Radanvarsi ja Salpausselkä

Suomessa asemanseudut ovat olleet viime vuosina voimakkaiden uudistusten kohteina, useinmiten tämä liittyy tavaraliikenteen vähenemiseen, kun kuormaus ja muu teollisuustoiminta radan varrella lakkaa. Teollisuusrakennuksille löydetään uutta käyttöä tai ne puretaan, ja lisää tonttimaata saadaan, kun käyttämättömät kiskot puretaan. Maankäyttöä halutaan tehostaa ja näin radan varsille muodostuu uutta toimintaa.

Tavaratapiha tullee väistymään rakentamisen tieltä jossain vaiheessa. (Kuva: Sauli Hirvonen)

Tavaratapiha tullee väistymään rakentamisen tieltä jossain vaiheessa. Lahden maamerkit Salpausselkä ja radiomasto(t). (Kuva: Sauli Hirvonen)

Yhtenä hyvänä esimerkkinä Tikkurila, jossa lentokenttäradan rakentamisen yhteydessä aseman viereen on noussut uusia rakennuksia, mm. tornitalo. Vantaa haluaa nostaa profiiliaan ja yleisestikin kaupungit haluavat viestittää että junamatkalainen saapuu nimenomaan kaupunkiin. Tietysti tällaisessä tilanteessa kaupungit alkavat toistamaan tiettyjä rakennemalleja, jolloin aseman seuduista muodostuu yksitoikkoisia. Toki yksitoikkoisuuden perinne on jo niiltä ajoilta, kun rautateitä on rakennettu: onhan useat asemat rakennettu samoin piirustuksin. Tässä on tietysti se ero, että asemat puistoineen olivat omia yksiköitä ja kokonaisuuksia, jotka olivat valtion omistuksessa.
Nykyään asemanseudut, ainakin isommissa kaupungeissa halutaan liittää selkeästi osaksi taajamaa.

Nykyään teiden suunnittelussa pyritään ottamaan huomioon maisemalliset asiat. Esimerkiksi Lahdessa kehätien suunnittelussakin on otettu huomioon maisemaseikat, nimenomaan autoilijan kannalta. Ei ole enää yhdentekevää miltä teiden reunustat sekä muut rakenteet näyttävät.

Miten tämä sama toteutuu radanvarsien suunnittelussa? Radanvarret ovat jokaisen kaupungin käyntikortteja, luoden mielikuvaa kulloisestakin ohitettavasta kaupungista. Vilkkailla rataosuuksilla kulkee päivittäin useita tuhansia matkustajia, joten miltä kukin kaupunki näyttäytyy junamatkustajan silmin, vaikkapa välillä Helsinki-Lappeenranta?
Usein radan varteen on sijoittunut runsaasti teollisuutta ja niiden yleisilme on usein epäsiisti tai ainakin koetaan. Itse en näe tällaisia ”rosoisia takapiha” -näkymiä sinänsä ongelmallisina, niissä on kuitenkin elämisen makua. Toki on ymmärrettävä, ettei edellä mainittua näkemystä ei jaa välttämättä kovinkaan moni. Lahdessakin uutta rakentamista on keskittynyt vanhoille teollisuusalueille, mm. Tornatoriin.

Suurempana ongelmana näen suljetut seinäalat, jotka eivät kerro kaupungista mitään. Tietysti niiden rakentaminen lähtee käytännöllisistä lähtikohdista, toimien mm. melusuojana. Tosin nykyään junat ovat hiljaisia ja ongelmaksi muodostuukin ääntä enemmän tärinä, joka korostunee savisilla mailla. Jos junasta joutuu katselmaan pitkän matkaa yksinkertaista seinää, ei sellainen luo kovin mielikuvaa dynaamisesta kaupungista. Ja mitä kaupunki haluaa piilotella?

Lahden radanvarsi

Entä miten Lahdessa radan varrelle kuuluu? Olen sivunnut aihetta aiemmin kahdesti (aiheesta Radanvarren ideakilpailu ja Salpausselän sillat osa 2). Edellisistä kirjoituksista on paljon tapahtunut: Matkakeskus on valmistumassa ja aseman itäpuolelle, ensimmäisen ”HTC-talon” viereen on noussut toinen. Robottiparkkitalo on noussut aivan radan viereen.

Asemanpäällikön talosta on käynnissä parhaillaan tarjouskilpailu. Rakennuksen ja tontin säilyttäminen rahoittaa aluetta huomattavasti, ja luo omaleimaisuutta, erottuen muista copypaste-asemaseuduista.

Idemmäksi mentäessä, entisen Askon alue, on kuuma aihe. Renorin omistamalle rakennuksille suunnitellaan kokonaan uutta kaupunginosaa. Alue on ollut myös osana radanvarren kokonaissuunnitelmaa.

Askon tehtaat vuonna 2006. (Kuva: Sauli Hirvonen)

Askon tehtaat vuonna 2006. (Kuva: Sauli Hirvonen)

 

Rautatieaseman länsipuoli vuonna 2009. (Kuva: Sauli Hirvonen)

Rautatieaseman länsipuoli vuonna 2009. (Kuva: Sauli Hirvonen)

Kaupunkin on laatinut asemakaavan aseman länsipuolelle. Siinä postitalo puretaan ja tilalle nousee useita 7-8-kerroksisia kerrostaloja, ja yksi 10-kerroksinen tornitalo. Hyvä että aseman seutu liitetään osaksi kaupunkikeskustaa ja se, että alueella saadaan uusia palveluja ja muuta liiketoimintaa. Valtatie 12 siirto etelämäksi tullee rauhoittamaan liikennettä. Aseman länsipuolen(kin) suunnittelu ja rakentaminen jatkuu tulevina vuosikymmeninä, kun ratapiha siirtyy ja rakentamiseen vapautuu lisää tonttimaata. Radan eteläpuolella Starkin alueen kaava on jo pitkällä.

Aseman välittömässä läheisyydessä olevat Keski-Lahden kaupunginosan kortteleille 165 ja 166 on siis nousemassa uusia rakennuksia. Lahti-Seura ry on antanut oman lausuntonsa kaavasta. Siinä mm. todetaan: ”Kaupunki- ja maisemakuvallisesti on tärkeää, että Mannerheimintien varrelle nousevien talojen korkeus eivät etelästä ja kaakosta katsottuna estä näkymää Radiomäelle. Salpausselkä ja Radiomäki kuuluvat olennaisesti Lahden kaupunki-identiteettiin, joiden merkityksen kaupunkiin saapuva huomioi.
Tämä seikka on hyvä ottaa huomioon myös jatkossa länteen suuntautuvassa radanvarren suunnittelutyössä.”

Lahdessa ja Lahdesta jää mieleen vihreä Salpausselkä radiomastoineen, jonka juurella sijaitsee tiivis, urbaani kaupunkikeskusta. Radiomäen nämä näkymät (erityisesti etelään) on säilytettävä jatkossakin. Onhan Lahti Salpausselän kaupunki.

Miten menee meillä ja muualla?

Nykyisin muidenkin kuin oman paikkakunnan medioiden seuraaminen on hyvin helppoa. Internet on tuonut paikallisuutiset kaikkien saataville, ja sosiaalisen median, omassa tapauksessa Facebookin ansiosta, maakuntien sanomalehtien uutisvirtaa on helppo seurata omalta seinältä.

Muissa paikallismedioissa ”ulkopuolisen” silmin on kiinnostavaa paikalliset uutiset ja kolumnit. Jokaista juttua ei ehdi lukemaan, joka tapauksessa niiden kautta välittyvät jokaisen paikkakunnan puheenaiheet myös ulkopuoliselle. Tällaisten asioiden seuraaminen vahvistaa lukijassa kyseiseen alueeseen liittyviä mielikuvia, mutta samalla tuoden esille uusia piirteitä alueen identiteetistä. Mielenkiintoista on myös vertailla, miten lehdet uutisoivat tietystä kansallisesta tapahtumasta, mitä samankaltaisuutta uutisoinnista löytää, vai onk uutisoinnin sävy toisistaan poikkeavia lähestymiskulmia.

Miksi sitten pitäisi seurata myös muiden paikkakunnan medioita? Kirjoitan nyt vain omasta puolesta: ainakin itseäni se auttaa arvostamaan oman paikkakunnan erityisiä ominaispiirteitä, ja yhtälailla muidenkin, ja tehdä erottelua näiden välillä.

Useasti sosiaalisen median (ts. Facebookin) linkkien tai kuvien kommenteissa törmää ”vain Lahdessa”-kommenttiin (Lahden tilalle tietysti voi vaihtaa minkä tahansa kaupungin). Riippuu tietysti kommentoijan motiivista ja mielentilasta sekä asiayhteydestä, halutaako hän viestiä negatiivisesta suhtautumisesta omaan paikkakuntaan vai onko kommentilla positiivinen vire, ts. onko siinä esimerkiksi itseironinen lataus. Kommentti siis luo asetelman, joko ”täällä on kaikki huonommin kuin muualla” tai ”tällaista on vain täällä / tällaisia me ollaan”. Molemmat lähestymistavat korostavat paikan oletettua erityislaatuisuutta, oli se perusteltua tai ei. Oman alueen erityisyydessä voi olla usein liioittelun makua, mutta tällaista voikin pitää yhteiseksi koetun identiteetin korostamista. Sillä voi olla tärkeä rooli yhteisöllisyyden kokemuksessa. Historiallisten tapahtumien ja ilmiöiden kautta avautuu oman seudun identiteetti, ja näin vahvistaen sidettä kotiseutuun.

Lahtiblogia näyttelyn muodossa 3.0

Jo jonkinlaisen instituution asemaan noussut Lahtiblogi porskuttaa, välillä räpiköiden, lopulta suorastaan purjehtii kolmanteen näyttelyynsä. Kirjoitin ensimmäisestä näyttelystä tähän tapaan, kun en muuta keksinyt.

Näyttely(t) ja sivusto ovat herättäneet huomiota myös kaupunkimme kulttuurin korkeammissakin kerroksissa. Olihan se Etelä-Suomen Sanomien ”kiistanalainen” Augusti-ehdokas, mutta onneksi(?) valinta meni toisaalle. Jopa kaupungin ylin johto on kommentoinut: ”Pikkuisen pitää hillitä ’Suomen huonoin kaupunki’ -kuvaa, mitä lahtelaisessa keskustelussa halutaan rakentaa, ylläpitää ja markkinoida. Lahdella on ihan hyvät mahdollisuudet menestyä kaiken kaikkiaan. (Kaupunginjohtaja J. Myllyvirta viime näyttelyn jälkeen (ESS 29.8.2014)”
Myös Lahen Lehen kirjoittajan eli allekirjoittaneen sitaatti oli nostettu näyttelyn tapahtumasivun seinälle. Tosin se oli saanut vain kolme tykkäystä, joten se ei ollut varmaan kovin naseva kommentti. Lahtiblogi on naseva. Nastolassakin on Naseva, joten kohta saadaan Lahteen lisänasevuutta kuntaliitoksen jälkeen.

Galleria Oyoy:n näyttelytapahtumaa mainostetaan seuraavanlaisella sloganilla: ”Lahti on tie, totuus ja elämä. Tule ja koe paratiisikaupunki Lahti sullottuna yhteen näyttelytilaan.” Kyllä, paratiisikaupunki, ei parasiittikaupunki, kuten aivot voisivat nopeasti asian tulkita.

”Taidenäyttely” on nähtävillä 24.8.-5.9.2015, muistoissa ikuisesti. Voinen jälleen suositella, vaikka kommenttini oli saanut vain kolme tykkäystä. Mutta vielä tähän loppuun filosofinen huomio: ilman Lahtiblogia meidän lahtelaisten täytyisi nauraa erikseen, nyt voimme nauraa yhdessä. Ja ei tarvi aina nauraakaan, kuhan vain ollaan. Lahtelaisia.

Kullankukkulan ympäristö

Kävin ala-asteen Länsiharjun koulussa 1980- ja 90-luvuilla. Samalla Kullankukkulan seutu tuli tutuksi, ja paikka tuntuikin hyvin jännittävältä: kukkulan ympärillä oli jäljellä vielä vanhoja puutaloja ja kivijalkoja sekä Neljänkaivonkadun varrella kaivoja ja maakellareita. Viereiselle pellolle, silloiselle Rahikankadulle oli vasta aloitettu rakentamaan perhepuistoa. Tiet olivat, jos eivät hiekkaa, niin öljysoraa.
Kukkula oli hyvä paikka talvisin harrastaa pulkalla tai minisuksilla laskua. Vieressä kulki latu pellon ympäri.

Kullankukkulan alueella tarkoitan tässä tapauksessa aluetta, joka rajautuu jota kuinkin Helsingintiehen,Tapparankatuun, Kaarikatuun/Rahikankatuun ja rautatiehen. Lisäksi olen jakanut Kullankukkulan karkeasti itä- ja länsipuoleen.
Lopuksi vielä pieni katsaus nykyhetkeen.

Aloitin kouluni vuonna 1986 Länsiharjun koulussa ja onkin ilahduttavaa että Lahden
karttapalvelun ilmakuvista löytyy aineisto juuri tuolta vuodelta. Koulun aloittamisen jälkeen Kullankukkulan ympäristö tuli entistäkin tutummaksi.

Omien muistikuvien tukena olen käyttänyt Lahden Paikannimistö -kirjaa (toim. Marjukka Laapotti, v. 1995), kursivoidut tekstit ovat suoria lainauksia, muut omia havaintojani kokemuksiin sekä lähdeaineistoon perustuen.

Kullankukkula > on mäki, jossa Tornatorin asukkailla, varsinkin nuorilla, oli tapana käydä huvittelemassa. Nimen kerrotaan tulleen tästä, sillä lahtelaisilta on kerätty laulelma, jossa sanotaan, että ”Korkealta Kullan Kukkulalta naimaan aion mennä. Sieltä tuon miniän mammallein, ai mammallein, ai mammallein, jos ehta punaposken saan…” (Hollolan Lahti 1956).
Lahtelaisilla on ennen vanhaan ollut mäennimien perusteella yleinen tapa juhlia harjuilla ja kukkuloilla: ajanvietteenä on ollut tanssi, kokon polttaminen ja keinuminen. Kullankukkulan toinen nimi oli Rahikanmäki, sillä Rahikan torppa sijaitsi sen kupeella. Torppa kuului Marolan tilalle ja hävisi 1930-luvulla.
Kullankukkula-nimen määriteosa voisi tietysti sisältää maastotermin kullas, joka on germaaninen lainasana ja tarkoittaa ”kumpua, vuopren lakea” tms. (Vahtola 1980: 119-120). Sana tunnetaan juuri Kaakkois-Hämeessä. Kulla-sana tarkoittaa ”hatun kupua, koppaa; (vanh.) pääkallo, -laki. Nykyruotsin koll ”huippu, kumpu” jne. 

Länsipuoli

Senaatinkartta vuodelta 1875.

Senaatinkartta vuodelta 1875. Santamäki ja alempana Kullankukkula.

Radan varteen oli noussut Starckjohannin teollisuusalue ja paikalla ollut Santamäki oli muisto vain. Se oli joskus muinoin ollut kuulemma korkea soramäki. Neljänkaivonkadun ja Helsingintien risteyksessä oli silloin vielä R-Kioski. Se oli ”Ylä-Ärrä”, ”Ala-Ärrä” sijaitsi Tapparakadulla.
1980-luvun puolivälin jälkeen Keijutien Kullankukkulan pää oli saanut omat modernit rivitalonsa, kadun päässä tosin oli vielä ainakin kolme vanhaa rakennusta jäljellä. Yksi oli ollut pitkään autiotalona, yhdessä oli asukkaita aivan sen purkamiseen saakka.
Aluetta dominoivat Kansakoulunkadun pienkerrostalot sekä ”Milkin” (Miljoona)talot sekä tietenkin Länsiharjun koulu.
Kansankoulunkadulla asui lukuisia kavereita, ja Milkin kenttä tuli talvisin tutuksi, kun jääkiekkoharrastus tuli mukaan elämään.

Asemakaavakartta vuodelta 1925.

Asemakaavakartta vuodelta 1925.

Topografinen kartta vuodelta 1931.

Topografinen kartta vuodelta 1931.

Osoitekartta vuodelta 1952.

Osoitekartta vuodelta 1952.

Santamäki > on osa Ilomäestä, joka oli aikoinaan lähes yhtä korkea kuin Radiomäki (ent. Selänmäki). Sittemmin mäki on madaltunut kun siitä on ajettu hiekkaa. Mäellä pidettiin juhannusjuhlia, kuten läheisellä Kullankukkulalla. Alueella kulkee nykyisin Helsingintie ja entisen Starckjohannin toimisto- ja varastoalue.

Kouluni kävin siis Länsiharjun ala-asteella, joka oli vuonna 1932 rakennettu Länsiharjun (kansa)koulu (Läntinen kansakoulu). Koulua laajennettiin etelään 1980-lopulla, ja muutenkin koulu remontoitiin perusteellisesti, myös pihan osalta. Muista vielä ensimmäiseltä luokalta pihan portaat jota tuli kuljettu pääoville. Sittemmin ne hävisivät laajennuksen myötä. Koulun tontin itäpuolella oli vielä 1990-luvun vaihteessa asuinrakennus ja siihen kuuluva piharakennus. Ne sittemmin väistyvät erillisen koulun lisärakennuksen tieltä.

Koulun pihalla oli 80-luvulla oli ruohittunut hiekkakenttä, jossa välituntisin oli hyvä pelata jalkapalloa. Myöhemmin kenttä kunnostettiin oikeaksi pelikentäksi. Jo silloin tiesimme, että aiemmin sillä paikalla oli ollut lampi tai suo. Entisen lammen paikka oli hyvin nähtävissä: rinteet nousivat tasaiselta aukealta. Lisäksi muistan kuulleeni tarinoita, että suosta oli joskus aikoinaan löydetty naisen ruumis. En tiedä kuinka paikkaansapitävä tarina oli.

Vuodelta 1931 olevassa topografisessa kartassa lammen kohta on merkitty vesiperäiseksi, vuoden 1938 topografisessa kartassa se on suo/räme. Vuoden 1938 opaskartassa se on merkitty lammeksi, ja vuoden 1952 osoitekartassa epämääräinen suo. Ilmeisesti lampi umpeenkasvoi ja lopulta täytettiin (kts. alla). Kirjallisissa lähteissä täyttövuodeksi on ilmoitettu 1928, mutta sitä myöhemmissä kartoissa kohta on merkitty lammeksi tai suoksi. Onko lampi sitten ollut ennen vuotta 1928 laajempi, kuin tuo kartoissa näkyvä, ja siitä on jäänyt osa, joka sittemmin umpeenkasvoi? Vuoden 1963 peruskartassa vesi- tai suoalueesta ei ole viitteitä.

Nyt tällä lammen paikalla on koulun kakkosrakennus. Siellä vierailimme Lahden rautatieharrastajien edustajina vuonna 2009 kertomassa harrastuksestamme. Päivän aikana esitystä kävi kuuntelemassa kaikki koulun oppilaat.
Samassa yhteydessä pääsin pitkästä aikaa käymään kierroksella vanhassa koulurakennuksessa. Kovin oli tuttua, eikä koulu tuntunut juurikaan muuttuneen 17 vuodessa.

Kullankukkulanlampi / Illiäisenpassi / Illiäinen > on entinen suurehko ja syvä lampi, jossa oli iilimatoja. Lampi täytettiin v. 1928 ja paikalle rakennettiin myöhemmin Länsiharjun koulu. Vuoden 1791 kartassa Iilijäis.

Läntinen Kansakoulu (Päijät-Häme-wiki) > Lahden kylän ensimmäisen kansakoulun perusti kartanonisäntä, kapteeni August Fellman. Se rakennettiin vuonna 1873 talollisten päivätöinä Fellmanin lahjoittamalle tontille. Nykyisen Länsiharjun koulun valmistuttua 1932 koulun toiminta siirrettiin Länsiharjulle.

Koulun tontin ja entisen lammen ympärillä oli vielä 80-luvun lopulla puutaloja. Niissä majaili laitapuolenkulkijoita, mutta aivan loppuaikana ne olivat ilmeisesti tyhjillään. Pikkupoikina hylätyt talot kiinnostivat, ja liiallisen uteliaisuuden takia taisi tulla huutiakin.
Taloja oli myös entisen Kullankukkulantien ja Neljänkaivonkadun risteyksessä. Nämä talot purettiin 90-luvulla kun Starckjohann laajensi toimintaansa etelään. Erään talon aidan perustukset ovat vielä nähtävillä nykyäänkin Kullankukkulanpolun varrella.

Kullankukkulanpolku > Kullankukkulan länsipuolella. Aiemmin nimellä Kullankukkulantie. Vuoden 1952 opaskartassa tie alkaa Keijutieltä ja kulkee Jalkamiehenkadun ja Neljänkaivonkadun risteykseen. Nykyisin tie on Kullankukkulanpolku ja se kulkee Keijutieltä Rahikankadun ja Neljänkaivonkadun risteykseen.

Jalkamiehenkatu > Nimi kuvaa ilmeisesti tien käyttöä. Tie suunniteltiin vuoden 1951 asemakaavassa kulkemaan Launeenpeltojen halki Anttilanmäkeen asti. Sittemmin se sijoitettiin Kullankukkulan itäpuolelle.
Myöhemmin osa katua on nykyisin Tanhupolku sekä länsipuolella katu on nykyään Tornatorinkatu ja Länsiharjunkuja, joista viimeinen kulkee hieman alempana kuin Jalkamiehenkadun alkuperäinen linjaus.

Itäpuoli

Kullankukkulan rinteessä Launeen peltojen puolella oli vanhoja puutaloja. Kerrottiinpa että eräässä talossa kummitteli. En tiedä oliko se yleinen uskomus vai jonkun kaverin päähänpisto. Sorsalammen ympäristö oli turvallinen ympäristö tarkkailla kummitustaloja, vaikka talvisin jäällä pyöräilyssä oli omat riskinsä. Erään kerran jäällä ollut kaatui pyörällä ja pyörä liukui avantoon. Sieltä se sitten nostettiin oksien avulla.
Tekolammen kohdalla oli ollut aikoinaan Vähän-Saksalan tila sekä pieni lammikko. Näistä ei vielä tuolloin ollut tietoakaan, tekolampi ja sen vieressä ollut leikkipuisto kiinnostivat.

Kullankukkulankatu > Sijaitsee Kullankukkulan itäpuolella.

Kullankukkulankadulle oli rakennettu korkea kerrostalo puutaloalueen keskelle ilmeisesti 1970-luvulla. Tässä talossa asui 80-luvulla isovanhempani jonkin aikaa, joten lähitienoot tulivat tutuksi. Vielä 90-luvulla Tanhutiellä erään puutalon pihassa oli mm. hanhia. Tanhupolku (ent. Jalkamiehentie) sai vuosituhannen vaihteen jälkeen uusi rakennuksia, mutta alueella on säilynyt useita puurakennuksia.

Neljänkaivonkadulla oli 1980-90-luvuilla kaivoja ja maakellareita pikkupojille ihmetteleväksi. Osa pumppukaivoista jopa toimi, ja tulihan niitä ”ränkättyä” kyllästymiseen (ja kastumiseen) asti.
Puutalot olivat jo tuolloin väistymässä: Rahikankadun länsipuolelle oli rakennettu siis kerrostalo ja itäpuolella linja-autohallit, jotka tosin purettiin kun Asemantaustaan rakennettiin uusia pienkerrostaloja.

Neljänkaivonkatu / Kaivokatu > Kadun varrella oli aiemmin neljä kaivoa. Kadun nimi oli myös Kaivokatu, Tehtaankatu, Radan sivu. Katu mainitaan ensimmäisen kerran isojaon järjestelykartassa v. 1898. Sittemmin tie Hennalan varuskuntaan kulki tätä kautta. Kadun nimikin oli Hennalan kylätie. Vuonna 1926 se ”määrättiin paikallistieksi” (ESS 25.7.1973). Vuonna 1937 kadun osan nimi, osa oli Jalkamiehentietä. Koko kadun nimeksi.

Rahikankatu > Torpannimi Rahikka. Torpassa asui Rahikan Iita. Rakennus purettiin 1930-luvulla. Aluetta on sanottu Rahikan kulmakunnaksi. Osa kadusta on nykyisin Kaarikatu.

Tanhutie > Kukkulalla on ennen tanhuttu ja pidetty juhlia.

Muorinkuja > Nimetty erään rautatieläisen vaimon mukaan. 

Marola / Iso-Marola / Yli-Marola > Osa Marolan kantataloa. Ennen Lahdenkylän paloa Yli- ja Ali-Marola sijaitsivat torin paikkeilla. Lahden kylän kantatalo jakaantui Ali- ja Yli-Marolaksi, joista ensimmäinen siirtyi palon jälkeen Kujalaan ja jälkimmäinen Asemantaustaan, sitä on sanuttu pelkästään Marolaksi.

Vähä-Saksala > Entinen talo, joka lohkaistiin v. 1852 Saksalan kantatalosta. Sorsapassi sijaitsi talon päärakennuksen vieressä. Aikaisemmin talosta kulki nykyisen Launeen kirkon kohdalle ns. Vähän-Saksalan kuja. Talon ympäristöä sanottiin ennen Saksalankulmaksi, sittemmin Kirkonkulmaksi.

Sorsapassi / Kolmenkoivunlampi / Rahikanpassi / Sorsalampi > Vähä-Saksalan tilan alueella ollut lammikko tai suopanne. Yksi nimi on tullut kolmesta suuresta koivusta. Lammessa oli tapana liottaa Yli-Marolan pellavia. Lähellä oli Rahikantorppa, ja sorsat viihtyivät lammikossa, kuten nykyisessä tekolammessakin.

Nykyhetki

Alue on muuttunut sitten 1980-luvun. Kaarikadun varteen on tulossa uusi asuinalue kaupungin puutarhan siirryttyä alueelta. Tapparankadun varrella vanhalla pellolla ollut vanha latokin purettiin muutama vuosi sitten ja tilalle on tullut uusia pienkerrostaloja. Vuonna 1953 valmistunut Launeen kirkko on sai 1990-luvun puolivälissä viereensä punatiilisen Esikoislestadiolaisten rukoushuoneen.

Kaupunki möi muutama vuosi sitten nykyisen Yläportinkadun kolme vanhaa asuintaloa piharakennuksineen. Neljäs oli jo aiemmin palanut. Tämän vuoden aikana viimeinenkin kolmesta talosta on purettu, ja tilalle nousee uudisrakennus. Kadulla on myös muita tontteja, joille parhaillaan nousee ainakin yksi uusi talo.

Alueen alkuperäinen puutalo kesällä 2013 Kullankukkulan rinteessä (nyk. Yläportinkatu), joka sittemmin korvattiin uudisrakennuksella. (Kuva Sauli Hirvonen)

Alueen alkuperäinen puutalo kesällä 2013 Kullankukkulan rinteessä (nyk. Yläportinkatu), joka sittemmin korvattiin uudisrakennuksella. (Kuva Sauli Hirvonen)

Alueen alkuperäinen puutalo kesällä 2013 Kullankukkulan rinteessä (nyk. Yläportinkatu). Talo purettiin kokonaan kesällä 2015, vaikka sen korjaaminen oli jo aloitettu. (Kuva Sauli Hirvonen)

Alueen alkuperäinen puutalo kesällä 2013 Kullankukkulan rinteessä (nyk. Yläportinkatu). Talo purettiin kokonaan kesällä 2015, vaikka sen korjaaminen oli jo aloitettu. (Kuva Sauli Hirvonen)

Tanhupolun (ent. Jalkamiehenkadun) ja Tanhutien varrella on säilynyt useita puutaloja.

Kullankukkulanpolun (ent. Kullankukkulantien) varrella ei ole muuta jäljellä kuin erään rakennuksen aidan perustukset nähtävillä. Starckjohannin ja koulun laajennuksen myötä kaikki ympäristöstä olevat talon hävinnyt.

Kaarinkadun ja Rahikankadun risteyksessä on vielä pystyssä vihreä, suuri puutalo.

Muorinkujalla on vielä alkuperäisiä rakennuksia jäljellä. Muut alueen rakennuksista on uudisrakennuksia.

Vähän-Saksalan tila on hävinnyt, mutta Marolan tila on onneksi säilynyt näihin päiviin asti. Kesäisin siellä toimii kotieläinpuisto.

Launeen perhepuiston ympärille on rakentunut Lahden keskuspuisto, monenlaiseen leikkiin ja harrastamiseen. Tai sitten voi hiljentyä sorsalammen äärellä ja tutkiskella alueen useita erilaisia kasvi- ja puulajikkeita.

Radan varrella Starkin (ent. Starckjohann) teollisuusrakennukset ja -hallit ovat väistymässä uuden asuinalueen tieltä. Hanke on jo kaavaluonnosvaiheessa ja havaintokuvien perusteella alueelta säilyy ainoastaan BE Groupin betoninen pääkonttorirakennus. Muuten alueelle on tulossa pääasiassa asuntoja, Helsingintien varteen liikerakentamista.

Katsaus torille

Uusi tori avattiin huhtikuussa. Torin alla on nyt 600 autopaikkaa. Pysäköintiä varten tarvittiin neljä porraskäytävää, joissa toimii samalla ilmanvaihtokoneet. Käytävät sijoitettiin jota kuinkin torin nurkkiin, Vapaudenkadun puolelle niiden yhteyteen rakennettiin myös huolto- ja liiketiloja.

Jo ennen rakentamista porraskäytävien ulkonäöstä käytiin pienimuotoista keskustelua. Tarkoituksena niistä oli tehdä huomaamattomat, niin että ”ne eivät herättäisi liikaa huomiota” kulttuurihistoriallisella seremoniakselilla. Keskustelu lähinnä kiihtyi niiden ollessa jo lähes valmiit.
Oulussa on lähdetty liikkeelle toisenlaisesta näkökulmasta.

Tori sai takaisin pääpiirteissään myös vanhan kiveyksenkin. Joku ehdotti että palaneen kylän talot merkittäisiin torille nupukiviin jollain tavalla. Kirjoitin (Lahen Lehti 26.12.2013) jo toista vuotta sitten Ylisen Viipurintien muistomerkistä, joka olisi saatu rakennettua samalla vaivalla muun torikiveyksen kanssa.

Kiveyksellä olisi ollut tietysti symbolista merkitystä, mutta näin osa kylän pitkää historiaa olisi ”kaivettu” konkreettisesti esille ja samalla tuonut historiattomaan kaupunkiin häivähdyksen vuosisataista kulkureittiä, jonka varrelle muodostui kylä ja myöhemmin kaupunki.

Nyt kiveyksessä tyydyttiin koko alalta toki käytännölliseen, muttta persoonattomaan symmetriaan (Lahti uudistuu), joka peittää allensa ”vanhinta Lahtea”. Tästä enemmän seuraavassa kappaleessa.

Parhaillaan työn alla olevasta Alatorista olen kirjoittanut useasti, viimeisin täällä (Lahen Lehti 29.11.2014).

Alatori ja Vesijärvi. (Kuva Sauli Hirvonen)

Alatori ja Vesijärvi. (Kuva Sauli Hirvonen)

Jotain omaleimaista, jotain lainattua

Rikas kaupunkikuva koostunee korkeatasoisesta arkkitehtuurista, kulttuurihistoriallisista kerrostumista. Kaupunkikuvan ei tarvitse olla näin mahtipontista, vaan se koostuu myös omaleimaisista pienistä oivalluksista ja yksityiskohdista, jotka ammentavat paikan historiasta, toiminnasta ja yksilöistä. Suuret mittakaavat, pinnat, ja pitkät välimatkat kaupunkirakenteessa sekä yhdyskunnan toimintojen hajauttaminen etäännyttävät ihmisen tilasta, jolloin tila on vain tilaa vailla tarkoituksenmukaisuutta.

On tietysti houkuttelevaa muuntaa tai jopa kopioida omaan toiminta- ja kulttuuriympäristöön jotain ympäri maailmaa hyväksi havaittua konseptia. Kulttuuri syntyy myös vuorovaikutuksesta, mutta jos sorrutaan yhdenmukaisuuden ”helposti myyvään” muottiin tai tietyllä ajanjaksolla vaikuttavien muodikkaiden ideologioiden pauloihin, on se pahimmillaan paikalliskulttuuria köyhdyttävää.

Miten tämä liittyy Lahden toriin? Toriparkki-konsepti ei ole lahtelainen, se on väline joka mahdollistaa Lahden keskustaan rakenteellisia muutoksia. Torin kulttuurihistoriallinen arvo muodostuu sen toiminnasta ja ympäristöstä, onhan se seremoniakselin keskiössä, kaupungin keskellä. Kaupunki, joka oli kasvanut maakunnan keskukseksi. Kaikki sai alkunsa pienestä kylästä, joka oli syntynyt valtakunnan nurkat yhdistäneen maantien varrelle.