Nostalgiakino käynnistyi elokuvaharrastajien toimesta alkuvuonna 2015 paikallisessa Kino Iiris -elokuvateatterissa. Lyhytfilmien sarja käynnistyi kolmella eri teemalla, jotka esitettiin jokaisen kuun viimeisenä sunnuntaina tammi-maaliskuussa. Ensimmäinen teemanäytös keskittyi presidentti Kekkosesta kuvattuihin arkistofilmeihin, näytös toteutettiin yhteistyössä UKK-arkiston kanssa.
Yhdeksi vakiintuneeksi teemaksi on muodostunut rautatieaihe, joihin liittyviä filmejä esitettiin Kiskojen viemää -nimen alla jo ennen Nostalgiakinoa. Kino Iiriksessä vuonna 2012 aloitettu Lahti-filmien näytösten sarja on ollut erittäin suosittu, ja tärkeä osa myös Nostalgiakinon ohjelmistoa. Muita aiheita ovat  mm. valistusfilmit sekä katsaukset 60-luvun Suomeen postiautoreittien kautta. Nostalgiakinoon on vapaa pääsy, ja väliajalla katsojia on palvelee kahvio.

Ohessa tulevista näytöksistä kaudella 2016-17.

30.10.2016 Satamien valot ja sisävesien kaunottaret Nostalgiakinon syksyn ensimmäisessä näytöksessä sukelletaan satamien tunnelmaan. Murretaan jäätä ja tehdään sisävesiristeily valkokylkisellä sisävesihöyrylaivalla sekä piipahdetaan kokemassa aitoa risteilytunnelmaa Tallinnan laivalla.
27.11. Bussimatkalle Neuvostoliittoon Toisessa näytöksessä ylitetään itäraja ensimmäisten joukossa. Tutustutaan erilaisiin neuvostoturismin muotoihin, suomettumista tai kekkosta ei voida tässä näytöksessä välttää.
29.1.2017 Kiskojen viemää VI Vuoden pimeimpänä hetkenä on jälleen aika virittäytyä rautatienostalgiatunnelmaan. Jo kuudes nostalgiakinon rautatiefilmi näytös järjestetään yhteistyössä Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry:n kanssa. Mukana jälleen menneiden vuosikymmenten tuokiokuvia kiiltäviltä kiskoilta
26.2. Mäkimontusta Lahen betonin huipulle Ensi vuonna nautitaan taas Lahden MM-kisa huumasta. Nautitaan menneiden kisojen tunnelmista montusta betonimäen huipulle. Lahti by night.
26.3. Kohteena kuu 1960-luvun lopulla elettiin Suomessakin kuumaniaa, joka huipentui Apollo 11:n kuulentoon heinäkuussa 1969. Maaliskuun näytöksessä odotellaan kuukävelyä kuustudiossa ja katsellaan Juri Gagarinin edesottamuksia.

Lisätietoa ohjelmistosta Nostalgiakinon Facebook-sivulta.

Kesäteattereiden määrä Lahdessa on viime vuosina kasvanut kiitettävästi, sitten hiljaisten vuosien. Täksi kesäksi Lahti sai uuden kesäteatterin kartanon eli Historiallisen museon Ainopuistoon. Ainopuiston teatterin toiminta on hiljaiselon jälkeen uudelleen käynnistetty ja sen taustalla toimii kulttuuriyhdistys.

Jo talvella oli selvää, että Ainopuiston teatterin tuleva näytelmä sijoittuisi jollain tavalla Lahteen, joten aiheen puolesta tämän kesän teatterivalinta ei ollut vaikea.
Lahdesta ja lahtelaisuuteen liittyviä on tehty aiemminkin mm. Syntynyt lahtelaiseksi, jota esitettiin kaupunginteatterissa muutama vuosi sitten.

Kapteeni ja rullatehtaan Aino kertoo lahtelaisesta suurmiehestä August Fellmanista, jonka ahkeruuden ja visiointikyvyn ansiosta Lahden kylä, kauppala ja kaupunki saikin häneltä paljon. Ja toisaalta jäi myös saamatta.
Ennakkoon olin kiinnostunut nimenomaan näytelmän historiapuolesta. Ja kuten odottaa saattoi, oli faktojen ympärille kiedottu fiktiivisiä elementtejä sekä otettu tiettyjä taiteellisia vapauksia.
Näytöksen tukena oli käsiohjelma, joka oli informatiivinen ja hyvin toteutettu katsaus Lahden historiallisiin tapahtumiin.

Käsikirjoittaja-ohjaaja Timo Taulo on kahlannut läpi ison määrän lahtelaista historiaa ja tehnyt hienoa taustatyötä. Se myös näkyy ja kuuluu näytelmässä. En ennakkoon odottanut mitään pysäyttävää draaman kaarta, ja oikeastaan tarinan juoni tuntui yhdentekevältä. Itseäni kiinnosti nimenomaan kotiseutunäkökulma, kaupungin historialliset tapahtumat ja se, miten eri aiheiden ja kerrostumien käsittelystä syntyisi ehyt kokonaisuus. Näytelmää luonnehdittiin ”aikamatkana kaupungin juurille” ja sitä se myös oli. Tarinassa liikuttiin eri ajoissa, tarinan sisällä kerrottiin tarina, asioita vyöryi katsojan eteen. Useasti viitattiin myös nykyaikaan, yleensä huumoristisessa kontekstissa. Huumori oli muuten aika maltillista ja omaan korvaan kuului vain yksi selkeästi rakennettu vitsi. Vaikka esityksessä tapahtui, kokonaisuus pysyi hyvin kasassa. Silti, ajoittain näytelmä kärsi tyhjäkäynnistä ja joitakin asioita toistettiin useasti tai alleviivattiin turhaan. 

Ehkä näytelmä pitäisi katsoa uudestaan, joilloin näytelmällinen puoli näyttyisi luultavasti kirkkaampana. Leikillisesti voisikin ilmaista, että näytelmä toimi eräänlaisena dramatisoituna ”dokumenttia”, ja sen vahvuudet ovat enemmän historian kerronnassa kuin taiteellisissa seikoissa.

Tarina kerrottiin kartanon koululaisten kautta sota-aikana vuonna 1941 ja kehyksenä toimi kapteeni Fellmanin ja Tornatorin rullatehtaan työläisen Aino Pikkaraisen välille kehkeytynyt suhde. Oleellisia käsiteltyjä ja viitattuja virstanpylväitä olivat Lahden kylän palo, kaupungiksi tulo ja sen laajeneminen, vuoden 1918 tapahtumat. Esiin marssitettiin muita enemmän ja vähemmän tunnettuja henkilöitä, ensin mainitusta mm. Mallasjuoman perustaja Henrik Mattson.

Näytelmän vahvimman roolin teki Pikkaraisen Ainon roolissa Taija Lehtinen. Myös toinen pääosan esittäjä, itse kapteeni oli vakuuttava. Koska kyseessä on kesäteatteri, toki muillekin näyttelijöille täytyy nostaa hattua rohkeasta heittäytymisestä. Sivuhahmoista mainittakoon kauppalanhallituksen puheenjohtajaa Fridolf Frostellia esittänyt Marko Varjosen rooli. Varjonen oli saanut rooliinsa oikeanlaista, sopivan letkeää perisuomalaista rillumarei-meininkiä. Ja tässä yhteydessä se on vain positiivista.

Yksi mainittava mielenkiintoinen mielleyhtymä syntyi itselleni kohtauksessa, jossa kukkahattutädit (kirjaimellisesti) varoittivat viinan kiroista. Oikeastaan kiinnostavaa oli se yhteys – kaukaa haettu – että Lahden ensimmäisiä kotiseututyötä tekeviä tahoja oli v. 1884 perustettu Raittiusyhdistys Säde I. Sen puheenjohtajana toimi Willehad Vuorinen, joka oli uuttera ja tunnettu kotiseuduntutkija.

Lopuksi toinen asia nousi jälleen esille näytöksen lopulla, useasti pohdituttaneeseen asiaan: oliko Lahden kylärykelmän palo sittenkin vahinko. Vai oliko taustalla jotain muuta, kenties ”salaliitto”? Tulevalle kaupungille etsittiin uutta paikkaa ja yhtenä vaihtoehtona oli perustaa se lähemmäksi Vesijärveä. Fellmannin maille… Vuoden 1877 palon ansiosta uusi Lahti perustettiin vanhaan paikkaan.

Kapteeni ja rullatehtaan Ainon tarinan kehys on kiinnostava, joten sen käsikirjoituksen pohjalta voisi hyvin laatia vaikkapa kirjan tai jopa 45 minuuttia kestävän ”kevytversion” kotiseutuaineena/-aiheena esimerkiksi koululaisilta koululaisille.

Tiistai-illan näytös oli loppuunvarattu – niin kuin muutkin näytökset – jota en suinkaan ihmettele. Taustalla Lahdenkadun autoliikenne ei häirinnyt ja vaikka katsomolla ei katosta ollut ja vettäkin tuli, ei se tunnelmaa latistanut.