Suomalaiset Historiapäivät järjestettiin 7.-8.2., paikkana tuttuun tapaan Sibeliustalo. Tänä vuonna tieto tapahtumasta saavutti itseni (toisen käden kautta) sangen myöhään, vain muutamia päiviä ennen tapahtumaa. Vaikka tapahtuma on jo vakiintunut vuosittaiseksi perinteeksi, nyt se oli jo mennä ohi, joten kokemuksen perusteella toivoisi tiedottamiseen skarppaamista. Tapahtumalta esimerkiksi puuttuu kokonaan oma sivusto/tapahtuma Facebookissa.
Joka tapauksessa Suomalaiset Historiapäivät ovat alkaneet pikku hiljaa tulla tutuksi minullekin vuotuisena tilaisuutena. Aiheet ovat mielenkiintoisia, puitteet ovat loistavat ja tilaisuus kaikille avoin ja maksuton. Jos tulevina vuosina aion jättää tai joudun jättämään tapahtuman väliin, on siihen oltava perustavanlaatuinen syy.
Fysiikkaa
Viime vuonna kävin kuuntelemassa luentoa matematiikasta, tänä vuonna fysiikasta. Haapa-kabinetissa järjestettiin Fysiikan ihmeitä -nimien kolmen luennon sarja, puheenjohtajana toimi toimialajohtaja Matti Kuronen.
Professori Matti Leino avasi sarjan aiheella Tutkitaanko Suomessakin ydinfysiikkaa? Jyväskylän yliopiston fysiikan laitoksella toimiva Leino selvensi maallikoille jo heti alkuun, että Suomessa todellakin tutkitaan ydinfysiikkaa ja se että aihe ei rajaudu ydinvoimaan (itse luultavasti olin ajatellut näin yksinkertaistaen) vaan tutkii atomien ytimiä. Lisäksi jäi mieleen alkuaineet ja niiden keinotekoinen valmistaminen laboratorio-olosuhteissa. Kokonaisuudessa selkeä, kansantajuinen esitys.
Professori Markus Ahlskogin aihe oli Galileo Galilei: Elämäntyö, oikeudenkäynti ja 400 vuotta jälkipuintia. Kuten tiedämme, Galilein tutkimustyö huipentui kirkon määräämään oikeudenkäyntiin ja sen langettamaan kotiarestiin. Ahlskog tosin toi sen esille, että myös senaikaiset ”tiedekäsitykset” olivat maakeskisen maailmankuvan mukaisia, sekä sen, että kirkon asettamalla sanktiolla (kotiarestilla) oli selvästi myös poliittinen tarkoitusperä. Itse ymmärsin että Ahlskogin esitelmän viesti oli se, että historiantulkinnassa korostetaan tuon ajan uskonnollisuuden tuottamaa tiedevastaisuutta, ja ylipäänsä ohitetaaan silloisen tieteentutkimuksen lähtökohdat.
Professori Jukka Maalammen aihe oli Albert Einstein – silloin ja nyt. Einsteinistä on kirjoitettu paljon ja hän on henkilönä antanut kasvonsa populaarikulttuurin avustuksella nerous-käsitteelle sekä nykyaikaiselle tieteelle. Vaikka ymmärrykseni ydinfysiikasta on hyvin rajoittunut, luin joskus E=mc2 ”elämänkerran” (en muista juuri nyt kirjan nimeä), joka etenee mielenkiintoisten vuosisataisten tapahtumien kautta Einsteinin suhteellisuusteorian muodostumiseen 1900-luvun alkuun. Kirja auttoi ymmärtämään ne lähtökohdat, josta Einstein lähti rakentamaan omia teorioitaan. Mitä Maalammen esitelmästä jäi itselleni mieleen, oli se, että vaikka Einstein ei itse henkilökohtaisesti uskonut, että jokin (asia) on mahdollista, hänen teoriaaansa sisältyi (asian) mahdollisuus. Edellämainitussa seikassa tiivistyy tieteentekemisen olemus? Tiede näyttää meille asiat niinkuin ne ovat, ilman että me lisäämme tai poistamme mitään.
Uskonnoista
Fysiikka-esitelmien jälkeen oli pieni tauko, jonka aikana ehti haukata vähän välipalaa. Tauon jälkeen Puusepän verstaassa alkoi kolmen esitelmän sarja, pääotsikkona Uskonnolliset vähemmistöt, puheenjohtajana TT Jaakko Ripatti. Kaikkien puheenvuoroissa korostui vähimmistöuskontokuntiin kuuluvien kokemat hankaukset valtakulttuurin kanssa sekä henkilökohtaisesti koetut ns. kaksoisidentiteetin aiheuttamat sisäiset ristiriidat.
Turkulainen arkkitehti Benito Casagrande kertoi elävästi ja hauskasti omasta uskonnonharjoittamisestaan. Italialaisperäisestä nimestään huolimatta pesunkestävä turkulainen Casargrande luennoi roomalaiskatolilaisuudestaan otsikolla Vieraana synnyinmaassa. Casagrande kertoi elämästään Turussa, ajoittain vaikeista kouluajoista sekä uskonnonharjoittamisesta, jonka myötä hän sivusi roomalaiskatolisten oppeja, mutta myös maamme kristillistä (katolisten ja luterilaisten yhteistä) historiaa.
Finlandiyä tatarlari, Suomen tataarit – ”salainen aseemme”, oli FT Ainur Elmgrenin aihe. Tataarit ovat (maallistuneita) islaminuskoisia, ja ehkä heidät koetaankin enemmänkin kielellis-kulttuurisena yhteisönä kuin uskonnollisena. Tataareja on pidetty yleisesti kauppiaina, mutta myös urheilu on ollut tärkeänä osana (ainakin tällaisen kuvan esitelmästä sain) heidän toimintaansa yhteiskunnassa. Yllätyksenä itselleni tulivat vaikutukset jääkiekossa, toki kaikkihan tuntevat jalkapalloilija Atik Ismailin. Aihe oli kiinnostava, mutta paljon jäi kertomatta. Elmgreniltä, kuten Casagrandelta, ”loppui aika” ja osan aiotusta esitelmästään he joutuivat kiirehtimään läpi.
Dosentti Simo Muir esitelmöi juutalaisesta yhteisöstä 1930-luvun Suomessa. Yhteisö koki sinivalkoinen agendan, suomalaisen ja juutalaisen omakseen. Juutalaisilla oli tarve ja halua integroitua voimakkaasti suomalaiseen yhteiskuntaan, tästä hyvänä esimerkkinä strategisena toimenpiteenä siirtyä (ruotsista) suomenkieleen.
