Sadepäivinä on hyvä käyttää aikansa vaikkapa museossa, näyttelyssä, elokuvissa tai vaikkapa flipperin parissa.

Näyttelyitä

Lahden kaupunginmuseo juhlistaa 110 vuotta täyttävää kaupunkia Aika on Lahden -näyttelyn muodossa. Se on katsaus museon kokoelmiin vuodesta 1905 alkaen aina 2010-luvulle saakka. Entisestä Viipurin taidemuseosta saadut teokset ovat Lahden taidemuseon vanhinta ja arvokkainta osaa, ja tähän kokoelmaan kuuluu 7000 teosta. Viipuri-kokoelman ansiosta Lahteen perustettiin taidemuseo vuonna 1950.

Näyttelytilan ensimmäisessä kerroksessa on Lahtea kuvaavaa taidetta, ja täytyy myötää että ensimmäisten teosten kohdalla kylmät väreet kulkivat pitkin selkää. Värikylläiset maalaukset – joista vanhin on vuodelta 1921 – toivat entisajan Lahden konkreettisesti silmien eteen.

Lahden ”edustajia” näyttelyssä ovat Kosti Ahonen, Risto Leppänen, Thelma Salo, Jyrki Savonlaine, Pentti Melanen, Martti Peippo, Reino Partanen, Yrjö Forsen, Aarne Heinonen, Väinö Hämäläinen ja Maija Melanen. Erityisesti mieleen jäivät Väinö Hämäläisen maalaukset 1920-luvulta, Martti Peipon utuiset kaupunkinäkymät sekä Maija Melasen talvinen kaupunkimaisema. Lisäksi Thelma Salon naiivistinen lähestymistapa herättää huomiota. Salo muuten valittiin vuonna 1991 Lahti-Seuran toimesta Vuoden lahtelaiseksi.

Aika on Lahden voi suositella erityisesti Lahden, maalaustaiteen, veistosten ja grafiikan ystäville. Näyttely kestää 19.9. asti.

Sibeliustalon Metsähallissa ja Puusepän verstaassa alkoi 26.6. Mauno Hartmanin Hirsi Soikoon II -niminen näyttely. Sen avajaisia vietettiin torstaina 25.6. kakkukahvien muodossa runsain joukoin. Hartman täyttää tänä kesänä 85 vuotta ja samalla hänen taiteilijauransa alkamisesta on kulunut yli 60 vuotta. Näyttely on toteutettu yhteistyössä Lahden taidemuseon ja Sibeliustalon kanssa.

Näyttelytilana korkea Metsähalli on edukseen Hartmannin töille. Asettelu toimii mainiosti ja Sibeliustalon puu ja lasi korostavat töitä, jotka ovat viimeistelemättöman oloisia ja tuntuisia, mutta silti huolitellun valmiita. Hartmanin työt muistuttavat jotain rakennelmaa, esinettä tai asiaa, mutta eivät ole sitä. Siinä mielestäni piilee töiden viehättävyys. Museon sivuilla kerrotaan, miten Hartman löysi tyyliinsä: ”Vuonna 1960 hän näki Turussa, kuinka vanhaa puutaloa purettiin. Rakennuksesta oli jäljellä enää pelkkä hirsirakenne ja kattotuolit hirsien päällä.” Materiaalin ja muodon vaikutteet Hartmanin töissä näkee selvästi.
Näyttely on avoinna 10.8. asti.

Mainittakoon vielä museon nettisivuilla oleva kuvagalleria Lahdessa olevasta graffittitaiteesta. Katutaidetta Lahdessa on erikoistutkija Heikki Herlinin koostama katsaus lahtelaiseen graffittitaiteeseen: ”Graffiti ei ole enää vain luvatta seinään tehty töherrys. Lahdessa on runsaasti laillisia ja taiteellisia ansioitakin omaavia graffiteja, jotka kaunistavat ympäristöään.” Galleriaan voi tutustua museon sivuilla linkin kautta.

Elokuvaa

Sadepäivien vakio-ohjelmistoon kuuluvat myös elokuvat. Elokuvateatteri Kino Iiriksessä esitetty Maggie loppui kesätaukoon, mutta sain mahdollisuuden nähdä sen yksityisnäytöksenä.

Maggie on zombie-elokuva, jossa pääosassa on Arnold Schwarzenegger. Itse en ole kovinkaan kiinnostunut ”elävistä kuolleista”, paitsi poikkeuksena Left 4 dead -tietokonepeli, jota tuli joskus pelailtua. Siinä oli kyllä omat jännittävät hetkensä…

Tässä tapauksessa oli lähinnä kiinnostavaa Arnoldin rooli. Ennakkoon elokuvaan tutustuessani, selvisi, ettei elokuva suinkaan ollut veri- ja eritemässäily, vaan kertomus isän ja tyttären suhteesta, ja erillisyyden kokemuksesta. Maltillisten kauhuelementtien lisäksi, elokuva on perhedraamaa, sisältäen myös teinielokuville tyypillisiä kohtauksia leirinuotioineen. Elokuvassa seurataan hitaasti, mutta vääjäämättömästi etenevää tyttären sairautta. Tunnelma on enemmänkin ahdistava kuin pelottava. Jo alussa tulee selväksi ettei elokuvalla voi olla ”onnellista” loppua.
Arskan näyttelemän maanviljelijän ulosanti on kaurismäkeläisen minimalistinen, joka sopii hänelle.
Elokuva oli ”ihan hyvä”, ja erilainen, kun vertaa Schwarzeneggerin aiempiin elokuviin. Kesän ykköstapaus on luultavammin Terminator Genisys, jossa Arska palaa T-800-rooliin.
Jännän äärellä elätään, sillä elokuva on saanut vaihtelevia arvioita, ja se tullee jakamaan kriitikoiden ja mukakriitikoiden mielipiteitä. Saa nähdä mitä on luvassa.

Muuta kulttuuriharrastetta

Ravintola Tirra hankki talvella kaksi flipperiä, ja päätin niitä eräs päivä huvikseni kokeilla. Edellisen kerran flipperiä olen ”hakannut” varmaan kaksikymmentä vuotta sitten, en muista mitä ja missä.

Kuten aina, Tirrankin flipperitkin ovat teemoitettu. Toinen on tv-sarjaan perustuva Walking Dead ja toinen Metallica. Hauska kokemus molemmilla peleillä, vaikkakin Metallicassa tuli selvästi paremmat pisteet, n. 70 miljoonaa. Näissä peleissä onnistumisesta voi kiittää omaa taitoa, epäonnistumisessa syyttää huonoa tuuria. Toivottavasti ei kuitenkaan, pelissä ja elämässä yleensä.
Taitoahan nuo vaativat ja omasta mielestä flipperissä korostuu juuri sen fyysinen ulottuvuus, etenkin nykyään, kaikki pelaamisen tulokset on nähtävillä vain ykkösinä ja nollina. Esimerkkinä tästä on Paluu Tulevaisuuteen elokuvatrilogian kakkososassa Marty McFly matkustaa 1980-luvulta vuoteen 2015(!). Verestellen videopelitaitojaan Cafe80’s -paikassa, paikalliset (paikka ja aika) pikkunassikat pitävät käsien käyttöä vanhanaikaisena.

Pelit olivat koukuttavia, ja koneiden hankkiminen on todellakin hatunnostonarvoinen kulttuuriteko. Omalla kohdalla pelikerta ei varmastikaan ollut viimeinen.