Aihearkisto: Historia

Historian lehtien havinaa Lahessa

Lahden elokuvanäytösten alkutaival

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Hollolan Lahti -lehdessä 1/1990 julkaistiin artikkeli “Lahden vanhat elokuvateatterit”, jonka on kirjoittanut Heikki Parmela. Usean kirjallisen lähteen lisäksi hän on käyttänyt lähteenään 30 lahtelaisen haastattelua.

Nyt julkaistava artikkeli on Sauli Hirvosen tekemä tiivistelmä Parmelan artikkelista, kattaen ajanjakson ensimmäisestä elokuvanäytöksestä äänielokuvan tuloon.

Rautatienkatu 13 (Kuva Sauli Hirvonen

Rautatienkatu 13, entinen Kuva-Palatsi (Kuva Sauli Hirvonen)

Lahden ensimmäiset näytökset 

Lahdessa esitettiin eläviä kuvia ensi kerran 12.7.1899 Oskar Alosen kiertävän kinematografisen teatterin toimesta vasta valmistuneessa Lahti-hotellin talossa Hämeenkatu 12 puutalossa, jossa v. 1921 aloitti toimintansa Lahden Lyseo ja jossa myöhemmin toimi kaupunginkirjasto. Alosen teatteri kiersi silloin miltei kaikissa maamme kaupungeissa. Istumapaikoista sai pulittaa 1 markan ja seisomapaikoista 50 penniä. Ohjelmaa luonnehdittiin kirjavaksi.

Vuonna 1904 The Roayl Biograph-niminen kiertue esitti lahtelaisille mm. matkan kuuhun. Lennart Tammisto on muistellut olleensa sellaisessa näytöksessä vuonna 1904 tai 1905 ns. Rajasen tontilla (Rautatienkatu 18) sijainneessa puutalossa. Tämä teatteri toimi lyhyehkön aikaa.

Ensimmäinen vakituinen teatteri avattiin Lahdessa 12.5.1907. Sen nimenä oli “Lahden Elävienkuvien Teatteri”. Teatteri oli Aholan talossa, jossa synnytyslaitoskin toimi, ja teatteri sijaitsi Rautatienkadun puolella, numerossa 12. Teatterin omistajasta ei ole tietoa.

Musiikista huolehti mekaaninen soitin fonola, mutta myös “hyvä soittaja herra Balden”. Avajaisohjelmasta ilmoitettiin Lahti-lehdessä seuraavasti:

”Lahden Elävien kuvien Teatteri Aholan talossa alkaa näytäntönsä tänään sunnuntaina kello 2 jpp.

Ohjelma: 1. Köpenikin kapteeni 2. Matkustuksia Skotlannissa 3. Sukelat varkaat 4. Kasakka-tyttö 5. Vannehame 6. Sata yhdestä eli onnistunut vedonlyönti 7. Hattu-parka.

Pääsylippujen hinnat ovat 25 p, 50 p, 75 p ja 1 mk.

Sunnuntaina on näytäntöjä kello 2 alkaen, joka tunti iltaan klo 8. Arkipäivinä klo 6 ja klo 8.”

Seuraava elokuvateatteri perustettiin 1911 Aleksanterinkatu 15:een. Sen perusti Juho Myötyri, monitoiminen liikemies. Teatteri oli pihan perällä. Sen nimi oli “Helios” ja sitä pidettiin hyvin hienona. Siinä oli parvekeaitiot, joihin noustiin rautaisia kierreportaita. Yleisöä viihdytti täälläkin mekaaninen piano eli fonola. Kun Myötyri sitten noin vuonna 1921 möi Helioksen Suomi-filmille, muuttui sen nimeksi Kino-Teatteri. Tämän ostivat myöhemmin Kymin Kino Oy:n osakkaat Antti Huvinen sekä vaatturit Einari Laaksonen ja Otto Salminen. Sittemmin teatteri siirtyi v. 1929 Salmiselle yksin. Se lopetettiin, kun talo purettiin HOP:n rakennuttaman osakeyhtiötalon tieltä.

Rautatienkatu 22:ssa sijainneessa puutalossa oli elokuvateatteri n. v. 1909-12 vaiheessa. Teatterin nimi ei ole tiedossa.

Lahden Näyttämö perustettiin 1910-luvun alussa Peltosen taloon Rautatienkatu 9, perustaja oli Juho Myötyri. (Talon kulmassa olevassa torniosassa pitivät Lahden Radioamatöörit lähetysasemaansa)

Myötyri myi myöhemmin sen eteenpäin ja monien vaiheiden jälkeen se päätyi Paasimaan perheelle, joka pyöritti toimintaa koko perheen voimin. Teatterissa esitettiin “hienoimmat” filmit. Teatteri kuitenkin lopetettiin kannattamattomana, kun Rautatienkatu 13:een valmistui Kuva-Palatsi v. 1926, etenkin kun sen mukana tuli äänielokuvat v. 1929.

Seuraavana ikäjärjestyksessä on sitten Elokuvateatteri Kullervo. Se perustettiin heti kapinan jälkeen v. 1919. Teatteri oli oli puutalossa Rautatienkatu 26. Teatterin omistaja oli Abel Adams, joka välikäsien kautta oli omistussuhteessa erittäin moniin maan eri puolilla toimiviin elokuvateattereihin.

Kullervon taru päättyi, kun puutalo purettiin ja nykyinen kerrostalo nousi tilalle.

Aleksanterinkatu 13:een (myöh. Teräksen talo) rakennettiin upea teatterihuoneisto. Toimeenpantiin nimikilpailukin ja Kuva-Pirtti-nimi voitti. Teatterin perustaja ja omistaja oli Adams-filmi parin vuoden ajan. Sitten sen osti v. 1933 Otto Salminen. Toiminta alkoi 1928. Teatterin musiikkipuolesta huolehtivat mm. Pia ja Kalle Pakkanen, niin kauan kuin teatteri hankki äänielokuvalaitteet v. 1931. Kuva-Palatsissa tuli sama tilanne jo v. 1930, josta Pakkaset siirtyivät Kuva-Pirttiin. Sen nimeksi, sitten kun lahtelainen elokuvamagnaatti Otto Salminen v. 1939 oli teatterin myynyt tamperelaiselle Mäkelän Kinostolle, tuli Elokuvateatteri Häme.

Lahdessa toimi kaksi erikoisteatteria, kiertävät elokuvateatterit Pohjola ja Varuskuntateatteri.

Teatteri Pohjola saapui Lahteen vuodesta 1920 lähtien aina syysmarkkinoiden aikaan. Se rakennettiin alatorille sirkustelttojen viereen. Omistaja oli kolme kiertävää teatteria omistava J.H.T. Sariola ent. Grönroos, Sirkus-Sarioloitten isä. Teltta oli rakennettu mustasta kankaasta ja sillä oli voimanlähteenä oma petroolimoottori.

Varuskuntateatterin esityshuoneena toimi TR:n II pataljoonan ruokasali ja ainoastaan asevelvollisilla oli oikeus käydä esityksissä. Asevarastonhoitaja Vilho Harinen oli koneenkäyttäjä ja teatterin johtaja.

Aikoinaan tyylikkäin ja paras kaikista: Kuva-Palatsi. Sen toiminta alkoi tammikuussa 1927. Kauppalan ja kaupungin alkukymmenen vaikuttajan, kauppias ja talonomistaja Aleks Kaurasen pojat Viktor, Valter ja Paul perustivat Aleksanterinkatu 10:een suuren kaupan, mutta Viktor ei ollut kovinkaan kiinnostunut senlaatuisesta liiketoiminnasta. Hankittuaan omistukseensa Rautatienkatu 13:n kulmatontin hän päätti hän rakentaa tontin ylälaitaan laadukkaan rakennuksen. Siihen tuli myös rakentaa korkean luokan elokuvateatterihuoneisto.

 Artikkeli on julkaistu alunperin Hollolan Lahti -lehdessä 2/2014

Lähteet:

Hollolan Lahti 1/1990:
Heikki Parmela on käyttänyt artikkelissaan seuraavia lähteitä: ESS, Lahden Lehti. Lahti-lehti, PHP:n vanhat luettelot, Sven Hirn: Kuvat kulkivat, Kari Uusitalo: Suomalaisen elokuvan vuosikymmenet, Aimo Halila: Lahden historia, Suomen Elokuva-arkisto, Suomen Elokuvasäätiö, lisäksi yli 30:n lahtelaisen haastattelut.

 

 

Lahden ensimmäisistä kaavoista

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa
Topografinen kartta vuodelta 1931 mittakaavassa 1:20000. Läntisiä kaunginosia.

Topografinen kartta vuodelta 1931 mittakaavassa 1:20000. Läntisiä kaupunginosia.

Kun Riihimäki-Pietari rautatien ja Vääksyn kanavan rakentaminen oli saatu päätökseen, pidettiin selvänä että Lahti kohoaisi kaupungiksi. Jo helmikuussa 1870 määrättiin toimeenpantavaksi ”lähempi tarkastus sopivan kaupunginpaikan löytämiseksi”. Ensimmäinen ehdotus kylästä itään sijaitseva laakso (nyk. Paavola), mutta sitä pidettiin liian ahtaana ja kosteana. Lisäksi sitä häiritsi likellä olevat Lahden kylän rappeutuneet rakennukset ja moraali. Kaupunki päätettiin rakentaa nykyiselle paikalle.

Kaupunkihankkeet kuitenkin pysähtyivät siltä osin, mutta ne virisivät uudelleen vuonna 1872. Uutta paikkaa ehdotettiin: lahden pohjukan rantaa Vesijärven satamarautatien vieressä. Tähänkään ei tyydytty vaan kaupunkihankkeesta oltiin jo luopumassa, merkittävimpinä syynä oli tuolloin vallinnut pula-aika.

Kuitenkin uutta paikkaa etsittiin jo vuonna 1876, joilloin todettiin kylän nykyisen paikan olevan soveltuvin kaupungille. Koko kylää ei kuitenkaan tarvinnut purkaa tai siirtää, sillä se paloi kesällä 1877. Lahdesta tuli kauppala 5.6.1878 ja sille ajanmukaisen ruutukaavan laati läänin arkkitehti Alfred Caween.

Lahti kaupungiksi –tiivistelmä (Lahen Lehti 1.11.2014).

Kauppalan laajennus asemalle

Kauppalan kaava-alueen ensimmäistä laajennusta ajoi rautatiehallitus. Se huomautti jo keväällä 1878 että kauppalan ja rautatieaseman väliin jäisi useiden tilallisten kuuluva alue. Rautatiehallitus painotti että villisti kasvava esikaupunkialue rautatieaseman ja kauppalan välillä ei olisi kenenkään etu vaan aiheuttaisi monia ongelmia viimeistään silloin, kun Lahdesta tulisi kaupunki ja liikehdintä lisääntyisi. Tästä oltiin yhtä mieltä ja laajennuskaava vahvistettiin 1882. Sitä päivitettiin vuonna 1896. Kaava-alueelle ei kuitenkaan rakennettu, koska rakentaminen keskusta-alueella edistyi hitaasti ja oman haasteensa toi myös suunniteltu Loviisa-Wesijärvi rautatie, joka halkoi tontit kauppalan itäpuolelta.

Vuonna 1899 tuli tämän alueen asemakaavan muutos jälleen esiin: kaupunkihankkeet olivat esillä ja tonttien kysyntä kasvoi. Lisäksi kaupunkioikeuksia hakiessa, senaattiin tuli jättää asemakaavan laajenemissuunnitelmat. Lopulta kaava oli valmis joulukuussa 1899 ja lopulta senaatti vahvisti sen 14.10.1901.

Kartanon osto

Lahden kaupungin alue ei ollut laajentunut oikeaan suuntaan, näin siksi, että Vesijärven ja kauppalan välinen maa-alue oli kartanon omistuksessa. Pyrkimyksiä hankkia kartanon maat kaupungille oli esiintynyt vuosina mm. 1899 ja 1906. Vuonna 1908 kartanon omistaja August Fellman pyysi alueesta 2 milj.markkaa, kaupunki tarjosi 1 milj. markkaa. Kaupunki yritti pakkolunastuksen kautta hankkia varasto- ja satama-aluetta. Lunastukseen oli kuulunut myös kartanon päärakennus, josta olisi tullut kaupungintalo. Vuonna 1912 Fellmanilla oli kolme vaihtoehto kaupungille: 1) koko alue 2) Hollolan kk:n maantien ja Vesijärven välisen alueen 3) vain kaupungille välttämätön alue, 20 ha. Sopimuksen syntyminen kariutui sahan alueeseen, jonka kaupunki olisi tietyin ehdoin Fellmanilta lunastanut.

Uuden käänteen hanke sai vuonna, jolloin August Fellman kuoli. Neuvottelut jatkuivat myyjää edustaneet Arthur Fellmanin kanssa, jolla oli tarjota jälleen kolme vaihtoehtoa: 1) koko kartano (2,25 mmk); 2) supistettu alue (1,8 mm); 3) 1,0 mmk. Huolellisten pohdintojen jälkeen asia kuitenkin raukesi tälläkin kertaa.

Vuonna 1914 puhjennut maailmansota lamaannutti laajentumishankkeen neljäksi vuodeksi. Tällöin oli Arthur Fellman kuollut ja kartano oli perikunnan omistuksessa osakeyhtiönä. Kaupungin taloudellinen tilanne sodan jälkeisessä lamassa oli heikko ja raskas velkataakka painoi Lahden kunnallistaloutta, eikä kaupungilla ollut tarjota kartanon pyytämää hintaa.

Kului kaksi vuotta ennen kuin asiasta päästiin eteenpäin. Kartanon maa-alueet myytiin kahdella liikemiehelle jotka oli velvoitettu tarjoamaan niitä kaupungille mikäli aikoivat ne myydä. Kaupugille tarjottavan alueen hinnaksi tuli 3,9 mmk ilman tehtaita. Tämä sopi Lahdelle.

Alueliitos ei kuitenkaan tapahtunut välittömästi, vaan se haluttiin kytkeä ajankohtaiseen esikaupunkikysymykseen. Kun tämän ratkaisu näytti viivästyvän, puolsi viranomaiset liitospäätöstä ja se tuli voimaan 1.1.1924. Lahden pinta-alaksi tuli nyt 1551 ha sen ollessa vuonna 1905 756 ha. 25 vuotta kestänyt hanke saatiin näin päätökseen.

Kartanon maiden siirtymisestä Lahden kaupungille luettavissa myös täällä (Lahen Lehti 29.10.2014).

Kartanon kaavasuunnitelmat 1908-1924

Edelle kerrottiin että kaupunki pyrki v. 1908 pakkolunastuksin hankkimaan itselleen kartanon maat, koska varsinaista kauppasopimuksesta ei päästy yhteisymmärrykseen. Tätä pakkolunastusta varten saman vuoden maaliskuussa päivätyssä W.O. Lillen laatimassa kartassa on merkitty liitetyt alueet ja lisäksi hän oli piirtänyt alueelle kaavan. Ehdotus käsittelee aluetta Mytäjäisistä Kariniemen pohjoispuolelle asti. Kaava ei saanut koskaan vahvistusta, sillä pakkolunastusta ei siis tapahtunut. Siitä huolimatta kaavalla oli vaikutuksia myöhempiin kaavoihin.

Vasta hankitulla (v. 1919) kartanon alueella päätettiin heti laatia asemakaava. Jo kymmenen vuotta aiemmin arkkitehti Armas Lindberg kiinnitti huomiota Lahden asemakaavan kehittämiseen. Yksitoikkoisuuden lieventämiseksi tuli Lahdesta luoda kaupunki, jolla ei olisi ”sama persoonaton, kuolettavan kuiva leima, joka niin monta maamme kaupunkia on pilannut.” Lahden kaupunki päätti järjestää kaavakilpailun.

Kilpailuohjelmaa kuvasi arkkitehti Birger Brunila Arkkitehtilehdessä muun muassa seuraavasti: ”…Kilpailijoille oli luvallista uudistella kaupungin nykyistä asemakaavaa sekä suotiin heille oikeus suunnitella kaavamainen yleisasemakaavaehdotus kaikista Lahden omistamista maista, mikäli siihen katsottiin syytä olevan.” Palkintolautakunnalla (jossa mm. Eliel Saarinen) jätettiin 14 ehdotusta, joista ykköspalkinnon jakoivat ehdotukset nro 10 (Carolus Lindberg) ja nro 11 (Berndt Aminoff & Max Franzell).

Lahden varsinaisen asemakaavan sai laatiakseen Carolus Lindberg. Kaava oli pienin muutoksin sama kuin kilpailuehdotus ja se valmistui toukokuussa v. 1922. Kaava vahvistettiin v. 1924. Lahden uuden asemakaavan suurta merkitystä osoittaa se, että Lindberg piti valtuuston juhlasalissa esitelmän asemakaavastaan.

Lindbergin kaava jäi toteutumatta pieniä yksityiskohtia lukuunottamatta. Etelä-Suomen Sanomat kirjoitti 27.10.1932 Lindbergin kaavasta seuraavasti:

”Kuten tunnettua, laati aikaisemman kaupunkimme uudistetun asemakaavan arkkitehti Carolus Lindberg. Sitä pidettiin niin hyvänä ja tarkoituksenmukaisena, ettei siihen tarvitsisi tehdä mitään muutoksia. Käytännössä havaittiin se kuitenkin ennen pitkää monessa kohden mahdottomaksi. Sen käytäntöön sovelluttaminen olisi tullut kaupungille kalliiksi, jota paitsi se ei ollut yhdenmukainen vanhemman asemakaavan kanssa.”

Artikkeli Lahden ensimmäisistä kaavoituksista. Se on referoitu ”Kaupunki rakenteen kehitys Lahdessa vv. 1878-1938” (Päijät-Hämeen seutukaavaliitto 7/1981) -julkaisusta.
Artikkeli on alunperin julkaistu Hollolan Lahti -lehdessä 4/2007 ”Kartanon maat kaupungille” -otsikolla. 

Aleksanterinkatu 1/2

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Selvittely ja poliittinen vääntö Aleksanterinkadun rakenteesta ja tulevasta roolista jatkuu.

Lokakuussa tekninen lautakunta teki päätöksen (äänin 7-4) että Aleksi säilyy toriparkkityömaan jälkeen kaksisuuntaisena pohjaesityksestä huolimatta. Lautakunnan päätöksen on koettu olevan ristiriidassa sekä kaupungin strategian että kaupunginhallituksen aikaisempien linjausten kanssa. Kaupungin strategiassa todetaan, että keskusta-alueen vetovoimaa vahvistetaan toteuttamalla laaja kävelykeskusta.

Marraskuussa toimialajohtaja Matti Kurosen esityksessä todettiin seuraavaa kaupungin sivuilla: ”Esitys nojaa laajojen sidosryhmätyöpajojen (kiinteistönomistajien, yritysten, yhdistysten ja asukkaiden kanssa) tulokseen tehdä Aleksanterinkadusta yksisuuntainen ja yksikaistainen. Katua kehitettäisiin yhteisen tilan katuna, jolla sallitaan hidas henkilöautoliikenne idästä länteen.”

Asiasta uutisoivat myös 13.11. ess.fi ja Yle Lahti.

Maanantaina 17.11. kaupunginhallitus pui Aleksanterinkadun ratkaisua osana keskustan liikenneverkkoa, mutta jätti asian pöydälle. Asiasta uutisoi ees.fi.

Ensimmäisessä osassa taustaa Aleksanterinkadusta ja muista Lahden keskustan läpikulkeneista teistä.

Artikkelia on päivitetty 26.11.

Toisessa osassa paneudutaan Aleksanterinkadun nykyrooliin.

Aleksin ja Veskun risteys. (Kuva Sauli Hirvonen)

Aleksin ja Veskun risteys. (Kuva Sauli Hirvonen)

Aleksanterinkatu

Lääninarkkitehti Alfred Cavén laati Lahden kauppalan ensimmäisen asemakaavan vuonna 1878. Se oli ajalleen tyypillinen säännönmukainen ruutukaava ja paloturvallisuuden vuoksi kadut olivat leveät. Kauppalan pääkatu, itä-länsisuuntainen Aleksanterinkatu (Aleksandersgatan) sijoitettiin suunnillen vanhan maantien kohdalle. Katu noudatteli Lahden kylän läpikulkenutta vuosisataista Ylistä Viipurintietä ja on sen perintöä.
Nimensä katu sai silloiselta Venäjän keisarilta Aleksanteri II:lta. Hän oli yksi tunnetuimmista Lahden kylän kautta matkustaneista ”mahtimiehistä”. Vuonna 1856 Aleksanteri II:n teki matkan Suomeen ja kulki Lahden halki.
Katu sai nykyisen kirjoitusasu 1901 asemakaavassa.

Valtakunnallinen läpiajoliikenne siirtyi Aleksilta vasta 1980-luvulla Mannerheiminkadun valmistuttua osana valtatie 12:sta koko pituudeltaan rautatieasemalta Joutjärvelle.
Liikennemäärien kasvaessa, uusi ohitustie on suunniteltu toteutettavan eteläisenä kehätienä, ns. Launeen linjauksena.

1980-luvulta asti Aleksanterinkadun merkitys on painottunut kaupungin ja keskustan sisäisenä läpiajotienä. Kadunvarsipysäköintipaikat katosivat 1990-luvun puolivälissä Aleksin alkupäätä lukuunottamatta koko kadun remontissa, jolloin uusittiin kunnallistekniikkaa, kadun rakennetta ja pintoja.

Ajoyhteydet olivat jo aikaisemmin katkaistu Rautatienkadun (pohjoiseen), Torinkadun ja Mariankadun kohdalla, Marolankatua ovat voineet käyttää turistibussit sekä taksit.
Myöhemmin Rautatienkadusta Aleksin ja Hämeenkadun väliltä tehtiin pihakatu ja sittemmin kävelykatu, jossa on sallittu huoltoajo.

Jo ennen toriparkin rakennustöiden aloittamista Aleksia länteen ajattessa, ajo oli estetty etelään suuntautuville sivukaduille. Idästä tullessa kääntyminen vasemmalle ei ollut mahdollista kuin Vesijärvenkadun risteyksessä ja seuraavan kerran kääntyminen etelään oli mahdollista vasta Paasikiven aukiolla.

Muut keskustan pääväylät

Pohjois-eteläinen

Tämän suunnan liikennevirrat ovat helposti hahmotettavissa, sillä rautatie aiheuttaa keskustan läheisyydessä kolme pullonkaulaa: Ison-Paavolankatu (”Upon silta”), Uudenmaankadun tunneli (rautatieasema) sekä Helsingintie (”Starkin silta”). Kaupungin sisäinen pohjois-eteläinen liikenne kulkee pääasiassa näiden teiden kautta.
Lahden läpi kulki aiemmin Helsingin valtatie (nyk. mt 140), jatkuen keskustassa Lahdenkatuna ja Asikkalan Suurtienä (Jyväskylään).
Ennen Helsingin pikatien valmistumista vuonna 1955, Helsingistä Lahteen saavuttiin Mäntsälän ja Orimattilan kautta kulkevaa tietä pitkin. Lahdessa tie kulki nykyisellä Launeenkadulla.

Helsingin valtatie oli ensin osana valtatie 5, jota kautta pääsi Lahden kautta Vääksyn suuntaan kantatienä numerona 58, jossa se yhtyi valtatie 4:n Padasjoella. Lahdesta valtatie 5 jatkui Heinolan suuntaan.
Vuodesta 1963 Helsingin valtatie oli osana valtatie 4:sta Helsinki-Lahti-Padasjoki. Nelostien ja viitostien risteys sijaitsi Holmassa ja liikenne kulki keskustan läpi. Nykyään Helsingintie on mt 140.
Lahden ohikulkutie valmistui vuonna 1983, josta se kulki Holman maantienä Holmaan, josta valtie 5 suuntautui Heinolaan. Uusi moottoriliikennetie Heinolaan valmistui vuonna 1993. Moottoritie Heinolaan valmistui 1999, jolloin nelostie siirrettiin Päijänteen itäpuolelle.

Itä-Länsi

Lännestä tullessa Lahteen tie noudatti vanhaa Ylistä Viipurintietä. Lahdessa se kulki Salpausselän suurtienä (nyk. Hämeenlinnantie),
Hevosmiehenkatuna (nyk. Hollolankatu), Aleksanterinkatuna, Kauppakatuna (nyk. Karjanlankatu). Kaupungin itäpuolella se jatkoi Viipurintienä itään ja Heinolantienä pohjoiseen. Heinolantien (Savontien) ja Viipurintien vuosisatainen Ylisen Viipurintien risteys on nykyäänkin nähtävillä Möysässä.
Tampereen ja Kouvolan välinen, Lahden kautta kulkenut valtatie sai vuonna 1938 numerokseen 12.
Vasta 1980-luvulla läpiajoliikenne siirtyi ydinkeskustasta, kun valtatie 12 siirtyi kulkemaan keskustan eteläpuolitse osana Mannerheiminkatua.
Uutta eteläistä linjausta on suunniteltu vuosikymmeniä, josta viimeisimmät suunnitelmat eteläisenä kehätienä eli ns. Launeen tienä.

Raportteja ja selvityksiä

Strategia

Lahden kaupungin valtuuston hyväksymä strategia ja liikennepoliittiset linjaukset (pdf) on strategiaan perustuva seuraavan tason suunnitelma, jonka tarkoitus on täsmentää ja havainnollistaa strategiaa. Linjaukset ohjaavat liikennejärjestelmän suunnittelua, rakentamista ja ylläpitoa.

Keskustan liikenneselvitys

Vuonna 2012 julkaistiin Lahden keskustan liikenneselvitys (Lahen Lehti elokuu 2013) jossa ydinkeskusta oli toteutettu kävelypainotteisena. Keskustan liikenne on siirretty kulkemaan ns. kehälle (Mannerheiminkatu-Hollolankatu-Lahdenkatu-Saimaankatu). Selvityksessä on myös liikennemäärät (ajon./h) iltahuipputunteina. Hämeenlinnantiellä 3800, Hollolankadulla 2300-2600, Lahdenkadulla 2000-2300, Kauppakadun ja Saimaankadun risteyksissä 3100 ja 3200. Saimaankadulla suurimmillaan 1000 ja Mannerheimintiellä rautatieaseman kohdalla 2000.
Vapaudenkatu oli joukkoliikennekatuna ja Aleksi osana kävelypainotteista keskustaa. Selvityksen teon aikoihin Aleksilla kulki huippuina 950 ajoneuvoa tunnissa. Matkakeskuksen valmistumisen jälkeenkin, Aleksanterinkatu säilynnee edelleen kaupungin sisäiselle bussiliikenteelle ensisijaisen tärkeänä.

Keskustan liikenteeseen vaikuttavia tiehankkeita ovat edellä mainittu eteläinen kehätie sekä 1980-luvulla uudeksi sisääntulotieksi rakennettu Uudenmaankadun (mt 167), joka on tarkoitus nelikaistaistaa koko matkalta.

Lahden seudun liikennetutkimus

Lahden seudulla tehtiin keväällä 2010 laaja liikennetutkimus, jonka tuloksia käytetään esimerkiksi uusien tie- ja katuhankkeiden, joukkoliikennehankkeiden sekä jalankulku- ja pyöräilyolosuhteiden suunnittelussa. Sen teetättivät Lahden seudun kunnat, Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja Päijät-Hämeen liitto. Aikasempi laaja tutkimus on tehty vuosina 1982 ja 1996. Kolmiosainen raportti on luettavissa Päijät-Hämeen liiton sivuilta.
Tutkimuksen esitteeen (pdf) grafiikoissa on esitetty tiivistetysti mm. seudulla suuntautuva liikenne sekä kunnan sisällä että kuntien välillä. Tutkimuksen on esitelty myös seudulliset ja taajamakohtaiset vuorokauden keskimääräiset liikennemäärät tietyillä osuuksilla, myös Lahden keskustassa ja sen ympäristössä.

Lahden historialliset pienoismallit

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Lahden historiallisen museon ensimmäisessä kerroksessa on esillä kolme Lahtea esittävää pienoismallia. Mallit kuvaavat Lahtea eri aikakausilta, sijoittuen vuosille 1877, 1914 ja 1939. Kaikki mallit ovat mittakaavassa 1:500.
Vuoden 1939 mallia ei pystytty jossain vaiheessa kokoamaan esille suuren kokonsa vuoksi, mutta nykyään kaikki mallin osat ovat nähtävillä historiallisen museon ensimmäisessä kerroksessa.

Vuoden 1877 kylää esittävä pienoismalli tuli itselle tutuksi jo lapsena. Mallia oli silloin tosin vaikea hahmottaa Lahdeksi: pieniä harmaita rakennuksia epäsäännöllisessä järjestyksessä. Ainoa vähänkään nykyaikaan viittaava elementti oli Vesijärven rannalla oleva, jotakuinkin nykyisellä paikallaan oleva kartanorakennus. Tosin tuohon aikaan se oli (ilmeisesti) keltainen ja puurakenteinen. Uusi kivinen päärakennus valmistui vuonna 1897.

Mallissa olevien talojen nimet olivat kuitenkin tutun kuuloisia. Nuorempana kaupunginosien nimet olivat itselleni vain nimiä, mutta vuoden 1877 mallin kautta opin tuntemaan alkuperän: monet kaupunginosien nimet saatu kylän tilojen nimistä. Lahden kylän mallissa oli mahdollista demonstroida kylän paloa, joka oli toteutettu talojen sisälle sijoitettujen lamppujen avulla: Taloja pystyi ”sytyttämään palamaan” nappia painamalla.

Sittemmin vuoden 1877 ja 1939 pienoismalleihin on lisätty multimediaominaisuuksia, jotka tuovat jo itsessään mielenkiintoisiin malleihin lisäsyvyyttä, tekstien ja kuvien muodossa.

Viimeisin valmistunut malli on kuvaa vuotta 1914, sijoittuen keskustan alueelle. Lahti-Seuran jäsenlehdessä Hollolan Lahdessa 1/1989, museon amanuenssi Esa Hassinen kertoo, että tietoja vuoden 1914 Lahden rakennetusta ympäristöstä on haettu kirjallisuudesta, valokuvista, rakennuspiirustuksista, palovakuutusasiakirjoista yms. Pienoismallissa on pyritty mahdollisimman tarkkaan historialliseen lopputulokseen. Malli on kuitenkin enemmän tai vähemmän tutkijoiden ja valmistajan tulkinta.

Kaikki kolme mallia havainnoillistavat sen aikaista Lahden ympäristöä hyvin konkreettisesti ja auttaa hahmottamaan Lahden kasvua pienestä, epämääräisestä raittikylästä selkeälinjaiseen ruutukaavaan muodostuneeksi tiiviiksi kaupungiksi.

Muista museolla esillä olleista pienoismalleista mainittakoon Vesijärven sataman pienoismalli, joka oli esillä 1990-luvun alussa museon Vesijärvi-näyttelysssä. Radan esittely on luettavissa Topparoikan sivuilla.

Lähteet:
Hollolan Lahti 1/1989, Esa Hassinen
lahdenmuseot.fi

Lahden kaupungin perustaminen

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Lahden kaupunki perustettiin 1.11.1905. Lyhyenä kertauksena kaupungin perustamiseen liittyvät pääkohdat aina 1700-luvulta 1900-luvun alkuun. Tiivistelmä on pääosin muokattu museon laatimasta artikkelista Kuka, mitä, Lahti – Lahden kaupungin perustaminen.
Lahden vaakunasta on oma artikkeli.

Lahden pitkä tie kaupungiksi

-Lahti oli keskiajalta lähtien Hollolan suurimpia kyliä. Taloluku vaihteli kahdenkymmenen molemmin puolin. Kylän kantataloja olivat Pekkala, Paavola, Rekola, Juhakkala, Juustila (Jussila), Mäkelä, Kittelä, Huovila, Saksala, Marola, Hennala, Savola, Kartano, Sipilä, Seppälä, Leikkola, Hörölä, Nikkilä, Anttila ja Helkala. Vuonna 1634 taloja oli 24

-Hallinnollisesti kylä kuului Hollolan pitäjän Okeroisten neljänneskuntaan. Seurakunnallisesti kylä oli osa Hollolan kirkkopitäjää ja verot kylän talot maksoivat Tukholmassa sijainneelle sotilassairaalalle

-Kaupungin perustaminen Lahteen oli esillä jo 1700-luvun puolivälissä. Hollolan kihlakuntaa Ruotsin vuoden 1746 valtiopäivillä edustanut Benjamin Busk teki asiasta esityksen. Hanke ei johtanut minkäänlaisiin toimenpiteisiin

-Kun Lahteen saatiin rautatie (v. 1869) ja Vesijärven kanava valmistui (v. 1871), kaupunkihanke nousi uudelleen esille. Lahden kylä muuttui 1870-luvulla muutamassa vuodessa teollisuus- ja asemakyläksi, jossa kaikki ajan sosiaaliset ongelmat korostuivat. Kylän elinkeinoelämä ja palvelurakenne monipuolistui ja edellytti yhä selkeämmin hallinnollisia muutoksia.
Uusi Suometar heinäkuussa 1876: ”…[Lahdessa] taas puuhataan kovasti kaupunkia, josta jo ennen on ollut puhetta. Se pitäisi kiiruudella tulla alkuunsa… Kaupunki siitä tuleekin liikenteeltä sopivalle paikalle. Yhdellä puolella on rautatie ja toisella puolen isot vedet ja laivaliike”.
Asia ei juuri edistynyt

–Kesän 1877 Lahden kylän palon jälkeen viranomaiset halusivat mahdollisimman pian ratkaista Lahden kylän tulevaisuuden, kaupungin perustaminen tuli konkreettiseksi vaihtoehdoksi. Valtiovalta ei kuitenkaan kannattanut ajatusta, kuvernööri esitti heinäkuussa 1877, että Lahden kylän paikalle perustettaisiin kauppala. Syksyllä saatiin ”korkeimmasta paikasta” päätös, jossa senaatille annettiin lupa käyttää korkeintaan 100.000 markkaa Lahteen perustettavan kaupungin tai kauppalan perustamiskustannuksiin. Samalla tehtiin laskelmat kauppalan perustamisen edellyttämien pakkolunastuksien kustannuksista.

–Keväällä 1878 asian valmistelut etenivät niin, että kesäkuun viides päivä julkaistiin ”Keisarillisen Majesteetin Armollinen Julistus kauppalan perustamiseksi Lahden kylän talojen tiluksille Hollolan pitäjässä, osaksi Järvenpään kylää olevan Anttilan talon maille samassa pitäjässä.”
Kauppala säilyi hallinnollisesti vielä Hollolan kunnan yhteydessä. Kauppalalle ei asetettu kovinkaan kunnianhimoisia kasvutavoitteita, silti kauppalalaiset itse uskoivat aluksi melko nopeaan kunnalliseen itsenäistymiseen

-Kauppala perustettiin entisen kylän kohdalle paljon 1870-luvun alkupuolella tehtyjä kaavailuja pienempänä. Alunperin kauppala tai kaupunki olisi ulottunut rautatieltä Vesijärven rantaan

-Lääninarkkitehti Alfred Cavén laati kauppalan ensimmäisen asemakaavan. Se oli ajalleen tyypillinen säännönmukainen ruutukaava. Kaavoitettu alue oli kooltaan noin 43 hehtaaria. Siinä oli 22 korttelia, joissa oli 114 tonttia.

-Vasta 1890-luvun lopulla kauppalan yleinen kokous päätti ryhtyä toden teolla selvittämään kaupungistumisen mahdollisuuksia. Kauppalanhallitus laati F. F. Frostellin hankkimien tietojen pohjalta suunnitelman Lahden kaupungin perustamisesta ja teki jopa esityksen kaupungin tulo- ja menoarvioksi.
Suunnitelmista muovattu anomus lähetettiin Hämeen läänin kuvernöörille, jossa toivottiin hänen ehdottavan kaupunginoikeuksien myöntämistä Lahdelle. Hollola vastusti voimakkaasti, siitä huolimatta läänin kuvernööri G. A. von Kothe puolsi hanketta. Myös senaatti kannatti ajatusta, mutta jostain syystä hanke ei vielä oikein edennyt

–Vuonna 1904 laadittiin ja hyväksyttiin Lahden perustuskirja, joka siihen liittyvine lausuntoineen toimitettiin senaatista hallitsijan ratkaistavaksi 29.5.1904.
Yli vuoteen asiasta ei kuulunut mitään, niinpä Lahden kauppala lähetti järjestysmies Frostellin ja pankinjohtaja Carlstedtin tiedustelemaan tilannetta itse ministerivaltiosihteeri Constantin Linderiltä Pietarista.

-Asiamiehet viipyivät matkallaan siihen asti kun Keisari Nikolai II lopulta 1. marraskuuta 1905 antoi Pietarhovissa asetuksen kaupungin perustamisesta.
Tapaus jäi pahasti meneillään olleen suurlakon varjoon ja tieto kaupunginoikeuksien saamisesta tuli Lahteenkin vasta kahden viikon kuluttua päätöksestä. Kauppalanhallitus merkitsi kokouksessaan 18.11. lakonisesti tiedokseen, että ”kauppala on juuri saanut kaupunginoikeudet”

-Hankkeen toteutuminen oli lähes pelkästään lahtelaisten itsensä aloitteellisuuden ja tarmon ansiota, Hollolan kunta vastusti sitä loppuun asti. Valtiokaan ei sitä erityisesti kannattanut, mutta ei myöskään suuremmin vastustanut, kun siitä ei aiheutunut sille uusia kustannuksia.
Lahtelaiset saattoivatkin hyvällä syyllä todeta, että heidän uusi kaupunkinsa oli ”maamme kaupunkien joukossa ensimmäinen, joka on kaupungiksi kohonnut kokonaan omin voimin ja luonnollisen kehityksen pakosta.”