Lahden ja Nastolan liitospäätös tammikuussa

Kuntajakoselvittäjä Rolf Paqvalin ehdottaa Lahden alueelle kahta vahvaa kuntaa. Lahden alueen kuntajaon jatkoselvityksen tuloksena olisi Lahden ja Nastolan yhdistyminen uudeksi Lahden kaupungiksi sekä Hämeenkosken liittyminen Hollolaan 1.1.2016. Selvittäjä ei esitä Kärkölän kuntaa koskevaa kuntaliitosta.

Kuntajakoselvittäjän ehdotus käsitellään mukana olevien neljän kunnan valtuustoissa samaan aikaan 26.1.2015. Päätöstä edeltää kuntalaisten kuulemistilaisuudet, jotka järjestettiin Lahdessa 7.1. ja Nastolassa 8.1.

Ehdotus ja sopimus

Selvittäjä Rolf Paqvalinin ehdotus (pdf) luovutettiin kuntajohtajille Lahden kaupungintalossa 15.12.2014. Lahti-Nastola -liitoksen yhdistymissopimukseen voi tutustua täällä (pdf).
En käy tässä sen tarkemmin niitä läpi, edellisen kuuden kunnan liitoksen perustelut sekä analyysi liitoksen tarpeellisuudesta pätevät pääpiirteissään nykyisessä kahdenkin kunnan mallissa. Esittelin tiivistelmät kuuden kunnan selvittäjien ehdotuksedta (Lahen Lehti 29.9.2014) ja yhdistysmissopimuksesta (Lahen Lehti 21.9.) aiemmin.

Salpauskunta-verkkosivulla on Lahden ja Nastolan kuntaliitos perustelu tiivistetty seuraavasti:

Kasvava keskuskaupunki ja vahva kehyskunta

Kuntajaon tarkoituksena on vahvistaa Lahden alueen elinvoimaisuutta ja kilpailukykyä. Uuden Lahden kaupungin ja Hollolan kunnan välistä yhteistyötä tehostetaan mm. maankäytön, asumisen ja liikenteen ratkaisuissa. Selvittäjä ehdottaa yleiskaavatasoista rakennesuunnitelmaa ja MAL-sopimusta, joka neuvoteltaisiin valtion ja uusien kuntien sekä Orimattilan kesken. Selvittäjän mielestä myös Asikkalan ja Kärkölän mukanaolo sopimuksessa olisi perusteltua.

Lahden ja Nastolan yhdistyminen parantaa alueen työllisyystilannetta ja mahdollistaa nykyisen palvelutason. Hämeenkosken liittymisellä Hollolaan varmistetaan yhdyskuntarakenteen kestävä kehitys ja kunnan palvelutaso. Tämän lisäksi liitos luo edellytykset itsehallinnolle.

Tiukka talous turvaa Lahden ja Nastolan palvelutason

Lahden ja Nastolan yhdistymisessä keskeinen taloudellinen peruste on elinkeino- ja asuntopolitiikka. Uusi Lahden kaupunki luo rautatien ja valtatie 12:n linjaukseen vahvan kasvukäytävän, johon sijoittuu uutta asutusta, yritystoimintaa ja työpaikkoja.

Kuntajakoselvittäjän laskelman mukaan Lahti kykenee toimimaan 20,25 prosentin kunnallisverolla ainakin vuoteen 2020. Yhdistymisestä syntyisi vähintään 4 milj. euron säästö ja investointikulut vähenisivät arviolta 5 milj. euroa. Uusi kunta saa yhdistymisavustusta 4 milj. euroa. Nykyisellään Lahdella ja Nastolalla ei ole ilman veronkorotuksia mahdollisuuksia tehdä lisäpanostuksia palveluiden järjestämiseen ja tuottamiseen.

Poimintoja sopimuksesta

Muutamia tekemiäni poimintoja Lahden ja Nastolan sopimuksesta.
Suluissa sopimuksen kohta.

Kunnan nimi ja vaakuna (4.1.)
Uuden kunnan nimeksi tulee Lahti. Se ottaa käyttöön kaupunki-nimityksen. Uuden kunnan vaakunan valitsee yhdistymishallitus.

Yhdistymishallitus (4.2.)
Yhdistymishallituksen toiminta käynnistyy välittömästi sen jälkeen, kun kuntien valtuustot
ovat tehneet yhdistymisesitystä koskevat päätöksensä ja valinneet yhdistymishallitukseen
omien kuntiensa jäsenet ja varajäsenet.
Yhdistymishallitus vastaa uuden kunnan toiminnan käynnistämisen valmistelusta siihen asti, kunnes uuden kunnan kaupunginhallitus on valittu.

Yhdistymishallituksen kokoonpano (4.2.1.)
Yhdistymishallitukseen valitaan 13 jäsentä ja heille varajäsenet tasa-arvolain kiintiösäännöstä noudattaen. Yhdistymishallitukseen tulee Lahdelle kahdeksan paikkaa ja Nastolalle viisi paikkaa.

Uuden Lahden yhdyskuntarakenteen periaatteet (5)
Uuden Lahden yhdyskuntarakenne suunnitellaan ja toteutetaan siten, että kummankin yhdistyvän kunnan elinvoima säilyy osana uutta kaupunkia.
– Kunnassa on yksi pääkeskus, Lahden kaupunkikeskus, joka on suunniteltu palvelemaan koko seutua.
– Kunnassa on kaupunkimainen osakeskus, Nastolan nauhamainen kuntakeskus, jossa on kattavat yksityiset ja julkiset palvelut.

Hallinnon periaatteet (6)
Kummankaan kunnan johtamisjärjestelmä ja sen ylläpitämä päätöksentekokulttuuri eivät sovi sellaisenaan uuden kunnan haasteiden ratkaisemiseen. Uuteen kuntaan luodaan uusi johtamisjärjestelmä.
Viranomais- ja palvelutoiminnassa hyödynnetään nykyisten kuntien parhaita käytäntöjä sekä muissa vastaavan kokoisissa kunnissa saatuja kokemuksia, kuten yrittäjyyttä (sisäinen ja ulkoinen yrittäjyys) kunnan toiminnan uudistamisen työvälineenä ja ajattelutapana läpi organisaation.

Luottamushenkilöhallinto (6.1.)
Valtuusto (6.1.1.)
Lahden ja Nastolan kunnanvaltuustot muodostavat yhteisvaltuuston, joka vuoden 2016
alusta toimii uuden kaupungin kaupunginvaltuustona. Mikäli kuntalakia muutetaan nyt lausuntokierroksella olevassa luonnoksessa esitetyllä tavalla ja seuraavat kunnallisvaalit pidetään keväällä 2017, yhteisvaltuusto toimii kaupunginvaltuustona siihen saakka, kun uusi valtuusto valitaan kunnallisvaalissa keväällä 2017.

Kaupunginhallitus (6.1.2.)
Kun yhdistymishallituksen toimikausi päättyy 31.12.2015, yhdistymishallitus sellaisenaan
muuttuu kaupunginhallitukseksi 1.1.2016 ja toimii kaupunginhallituksena siihen asti, kun keväällä 2017 valittava kaupunginvaltuusto valitsee uuden kaupunginhallituksen.
Ensimmäisessä kunnallisvaalien jälkeen valittavassa kaupunginhallituksessa on 11 jäsentä ja henkilökohtaiset varajäsenet.

Lähidemokratia, osallistuminen ja vaikuttaminen (6.2.)
Aluejohtokunta (6.2.1.)
Uuteen kuntaan perustetaan nykyisen Nastolan alueelle aluejohtokunta. Aluejohtokunnassa on 9 jäsentä ja henkilökohtaiset varajäsenet. Valinnan suorittaa kaupunginvaltuusto. Vähintään 5 jäsenen ja 5 varajäsenen on valintahetkellä asuttava alueella.
Aluejohtokunta antaa lausuntonsa eri hallintokuntien tekemistä, aluetta koskevista merkittävistä suunnitelmista sekä talousarviosta ja -suunnitelmasta ja seuraa niiden toteutumista.
Aluejohtokunta toimii tiiviissä yhteistyössä alueella toimivien yhteisöjen kanssa alueen identiteetin, palveluiden ja elinvoimaisuuden kehittämiseksi sekä järjestää ja mahdollistaa paikallisia tapahtumia, kansalaisten kuulemistilaisuuksia ja foorumeita toimialueellaan.
Aluejohtokunta päättää määrärahojensa puitteissa tuista ja avustuksista toimialueellensa. Aluejohtokunta seuraa ja arvioi kunnan palveluiden laatutason ja asukastyytyväisyyden toteutumista alueellaan.

Palveluiden periaatteet (8.)
Palvelurakenteella tuetaan uuden Lahden kaupungin kilpailukykyisyyttä hyvänä paikkana asua ja yrittää. Tavoitteena on, että uuden kunnan asukkaiden hyvinvointi ja elämisen laatu sekä palveluiden vaikuttavuus ja kustannukset ovat optimaalisessa suhteessa keskenään.
Yhdistymishallitus tekee palveluverkon ja palveluiden tuottamistavan kriittisen arvioinnin koko uuden kunnan alueella. Näiden selvitysten pohjalta yhdistymishallitus tekee päätöksen siitä, miten palveluiden hyvän ja keskeytyksettömän saannin varmistamiseksi kuntien palveluverkot yhdistetään toimialoittain ja alueittain vuosina 2015- 2016.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen siirtyminen pois kunnalta, mutta rahoitus- ja tuottamisvastuun kuntaan jääminen, muuttaa oleellisesti kunnan mahdollisuuksia ja keinoja vaikuttaa kunnassa saatavien sosiaali- ja terveyspalvelujen laatuun ja laajuuteen.

Lähipalvelut (8.2.)
Kunnan lähipalvelut tuotetaan asukkaille talousarvion puitteissa tasalaatuisina ottaen kuitenkin huomioon alueelliset erityispiirteet etäisyyksissä, liikenneyhteyksissä ja palvelutarpeessa. Sosiaali- ja terveyspalvelut hoidetaan Sote-alueen päättämällä tavalla ja tasoisina.

9.1. Taloudenhoito ennen yhdistymistä (9.1.)
Hyväksyessään yhdistymissopimuksen kummankin kunnan valtuusto samalla sitoutuu siihen, että kunnassa toteutetaan vuonna 2015 sellaiset palveluiden ja talouden sopeuttamistoimet, joilla saadaan aikaan pysyviä toimintakulujen pienentämisiä sekä otetaan huomioon mahdollisuuksien mukaan vuonna 2016 tapahtuva kuntien yhdistyminen.

Uuden kunnan taloudenhoidon periaatteet (9.3.)
Uuden Lahden taloudenhoidon pääperiaatteena on tasapainoinen kuntatalous. Vuoden 2016 kunnallisveroprosentti on 20,25.
Uuden Lahden muiden kuin sosiaali- ja terveystoimen käyttökulujen vuotuinen reaalikasvu tulee pitää vuosina 2016 – 2020 alle 0,25 prosentin.

Yhdistymisen muut järjestelyt (10.)
Vaikutus kuntien yhteistoimintaan (10.1.)
Lahden kaupungin kehitys seudun keskuskaupunkina riippuu koko seudun ja sen kuntien kehityksestä.
Koko seudun elinvoiman, kilpailukyvyn ja työllisyyden tavoitteiden toteuttamiseksi
uusi Lahti toimii aktiivisesti ja vastuullisesti yhteistyössä seudun muiden kuntien ja kuntayhtymien, erityisesti Päijät-Hämeen liiton kanssa.
Seudun ja sen kuntien suurimmat ajankohtaiset yhteiset haasteet ovat kilpailukyvyn lisääminen erityisesti metropolialueeseen verrattuna ja sen edellyttämät toimenpiteet mm. edunvalvonnassa valtion suuntaan, yhdyskuntarakenteen kehittämisessä sekä elinkeinopolitiikassa. Lisäksi yhteistyö on välttämätöntä vaikutettaessa sosiaali- ja terveyspalvelujen uudelleen järjestelyyn.

Lahden torin lehmusten uusi elämä

Lahden torin ja torin lehmusten uusi elämä – toriparkin vaiheita Pro Puu -galleriasssa 12.-31.1.2015.

Pro Puu -yhdistys on tuottanut tammikuun näyttelyn yhteistyössä Lahden kaupungin
ja Lahden Pysäköinnin kanssa.
Näyttelyssä esitellään Lahden kauppatorilta kaadetuista lehmuksista valmistettua esineistöä. Aikanaan sahatut ja kuivatut lankut jalostuvat kalusteiksi ja pienesineiksi,
joita Lahden kaupunki sijoittaa uusiin tiloihin ja torin ympäristön julkisiin
tiloihin. Suunnittelijoina ja toteuttajina ovat Pro Puun jäsenet Timo Suutari, Markku
Tonttila ja Tuomas Vilpakka.
Näyttelykokonaisuus käsittää myös informaatiota toriparkin ja kauppatorin suunnitelmista,
valmistumisvaiheista, arkeologisista kaivauksista, valaistussuunnitelmista
ja valmistumassa olevista rakennelmista ja tiloista. Kaupungin asukkailla on nyt mahdollisuus saada kattavasti tietoa toukokuussa avattavasta kokonaisuudesta.

Tiedotustilaisuudessa lisäinformaatiota antavat projektipäällikkö Riitta Niskanen,
kaupunginpuutarhuri Hannu Neuvonen ja Pro Puun edustajat.

Lahden museoiden alkuvuoden 2015 ohjelmistoa

Lahden museoiden alkuvuosi 2015 on täynnä juhlaa. Kaupunki täyttää 110 vuotta ja Julistemuseon perustamisesta tulee kuluneeksi pyöreät 40 vuotta. Luvassa on jälleen uusia näyttelyitä, yleisökierroksia ja luentoja. Lahden museoiden Facebook-sivulla on pyörähtänyt käyntiin kampanja, joka kestää koko vuoden. Joka kuussa sivulla arvotaan kaikkien sivusta tykkääjien kesken vuosikortin, jolla pääsee ilmaiseksi Lahden museoihin yhden vuoden ajan.

Lahden museoiden avoinnaoloajat muuttuvat 12.1.2015 lähtien, minkä jälkeen museot ovat avoinna seuraavasti: tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin avoinna klo 9-17, keskiviikkoisin avoinna klo 10.30-19, lauantaisin avoinna klo 11-17. Museot ovat kiinni sunnuntaista maanantaihin.

Alkuvuoden 2015 tapahtumia

Tammikuu

Uusi mäkihyppysimulaattori on avautunut yleisölle
Hiihtomuseossa 8.1.2015 alkaen

Kuvanveistäjä Kim Simonssonin taiteilijakierros
Lahden taidemuseossa sunnuntaina 11.1.2015 klo 13-14

Luento vanhojen rakennusten erityispiirteistä ja niiden säilyttävästä korjauksesta
Luennon pitää näyttelypäällikkö, rakennuskonservaattori Ville-Matti Rautjoki
Historiallisessa museossa la 17.1.2015 klo 13-14

Kafé Kartano on avoinna samana päivänä klo 12-15.

Luento Karjalan viimeisimmistä arkeologisista kaivauksista
Luennon pitää tutkimuspäällikkö, dosentti Hannu Takala
Historiallisessa museossa la 31.1.2015 klo 13-14
Kafé Kartano on avoinna samana päivänä klo 12-15.

Helmikuu

Julistemuseo 40 vuotta
Julisteita turuilta ja toreilta
Julistemuseon juhlanäyttely avautuu yleisölle Lahden taidemuseossa 6.2.2015

Uuden kunnan nimestä ja vaakunasta

Lahden ja Nastolan jatkoselvitys on jo edennyt siihen vaiheessa, että kuntalaiskuuleminen on Lahdessa tehty. Pääkirjaston auditoriossa kuultiin kuntajakoselvittäjän Rolf Paqvalin selvitys liitoksen pääkohdista. Tilaisuuden jälkeen monet paikallaolijat esittivät kysymyksiä ja kommentteja.
Valtuustot tekevät päätöksen liitoksesta 26.1. ja uusi kunta aloittaisi 1.1.2016.

Yhdistysmissopimuksessa kohtaan 4.1. on kirjattu: ”Uuden kunnan nimeksi tulee Lahti.”

Mutta.

Suurin Suomessa pyydetty lahna (11,5 kg) kalastettiin Vesijärven Paimelanlahdesta 1912. Päijät-Hämeen nimikkokala on lahna. Joten kun Lahti ja Nastola lyöttäytyvät yhteen tulee kaupungista Lahna.

Kuulostaako tylsän paikalliselta? Ei hätää. Koska Lahti kilpailee metropolialueen muiden kuntien kanssa, on seudun osattava markkinoida itseään myös valtakunnanrajojen ulkopuolelle. Lahnalle onkin varteenotettava kansainvälinen vaihtoehto eli Lathi.

Leikki sikseen.

Entäs sitten vaakuna? Yhdistysmissopimuksessa lukee: ”Uuden kunnan vaakunan valitsee yhdistymishallitus.”

Vaakuna onkin sitten hankalampi kysymys. Vai onko sittenkään? Joka tapauksessa asia varmasti herättää etenkin lahtelaisissa tunteita. Uuden kunnan rautatiehen on ladattu suuria odotuksia, nouseehan se esille selvittäjän ehdotuksessa. Liitoksen jälkeen kaupungissa olisi neljä(!) rautatieasemaa. Tämän asian miettimiseen ei tarvitse käyttää aikaa sen enempää ja olkoonkin vaakuna myös jatkossa Tulipyörä.

[päiv. 14.1.2014]

Lahden elokuvanäytösten alkutaival

Hollolan Lahti -lehdessä 1/1990 julkaistiin artikkeli “Lahden vanhat elokuvateatterit”, jonka on kirjoittanut Heikki Parmela. Usean kirjallisen lähteen lisäksi hän on käyttänyt lähteenään 30 lahtelaisen haastattelua.

Nyt julkaistava artikkeli on Sauli Hirvosen tekemä tiivistelmä Parmelan artikkelista, kattaen ajanjakson ensimmäisestä elokuvanäytöksestä äänielokuvan tuloon.

Rautatienkatu 13 (Kuva Sauli Hirvonen

Rautatienkatu 13, entinen Kuva-Palatsi (Kuva Sauli Hirvonen)

Lahden ensimmäiset näytökset 

Lahdessa esitettiin eläviä kuvia ensi kerran 12.7.1899 Oskar Alosen kiertävän kinematografisen teatterin toimesta vasta valmistuneessa Lahti-hotellin talossa Hämeenkatu 12 puutalossa, jossa v. 1921 aloitti toimintansa Lahden Lyseo ja jossa myöhemmin toimi kaupunginkirjasto. Alosen teatteri kiersi silloin miltei kaikissa maamme kaupungeissa. Istumapaikoista sai pulittaa 1 markan ja seisomapaikoista 50 penniä. Ohjelmaa luonnehdittiin kirjavaksi.

Vuonna 1904 The Roayl Biograph-niminen kiertue esitti lahtelaisille mm. matkan kuuhun. Lennart Tammisto on muistellut olleensa sellaisessa näytöksessä vuonna 1904 tai 1905 ns. Rajasen tontilla (Rautatienkatu 18) sijainneessa puutalossa. Tämä teatteri toimi lyhyehkön aikaa.

Ensimmäinen vakituinen teatteri avattiin Lahdessa 12.5.1907. Sen nimenä oli “Lahden Elävienkuvien Teatteri”. Teatteri oli Aholan talossa, jossa synnytyslaitoskin toimi, ja teatteri sijaitsi Rautatienkadun puolella, numerossa 12. Teatterin omistajasta ei ole tietoa.

Musiikista huolehti mekaaninen soitin fonola, mutta myös “hyvä soittaja herra Balden”. Avajaisohjelmasta ilmoitettiin Lahti-lehdessä seuraavasti:

”Lahden Elävien kuvien Teatteri Aholan talossa alkaa näytäntönsä tänään sunnuntaina kello 2 jpp.

Ohjelma: 1. Köpenikin kapteeni 2. Matkustuksia Skotlannissa 3. Sukelat varkaat 4. Kasakka-tyttö 5. Vannehame 6. Sata yhdestä eli onnistunut vedonlyönti 7. Hattu-parka.

Pääsylippujen hinnat ovat 25 p, 50 p, 75 p ja 1 mk.

Sunnuntaina on näytäntöjä kello 2 alkaen, joka tunti iltaan klo 8. Arkipäivinä klo 6 ja klo 8.”

Seuraava elokuvateatteri perustettiin 1911 Aleksanterinkatu 15:een. Sen perusti Juho Myötyri, monitoiminen liikemies. Teatteri oli pihan perällä. Sen nimi oli “Helios” ja sitä pidettiin hyvin hienona. Siinä oli parvekeaitiot, joihin noustiin rautaisia kierreportaita. Yleisöä viihdytti täälläkin mekaaninen piano eli fonola. Kun Myötyri sitten noin vuonna 1921 möi Helioksen Suomi-filmille, muuttui sen nimeksi Kino-Teatteri. Tämän ostivat myöhemmin Kymin Kino Oy:n osakkaat Antti Huvinen sekä vaatturit Einari Laaksonen ja Otto Salminen. Sittemmin teatteri siirtyi v. 1929 Salmiselle yksin. Se lopetettiin, kun talo purettiin HOP:n rakennuttaman osakeyhtiötalon tieltä.

Rautatienkatu 22:ssa sijainneessa puutalossa oli elokuvateatteri n. v. 1909-12 vaiheessa. Teatterin nimi ei ole tiedossa.

Lahden Näyttämö perustettiin 1910-luvun alussa Peltosen taloon Rautatienkatu 9, perustaja oli Juho Myötyri. (Talon kulmassa olevassa torniosassa pitivät Lahden Radioamatöörit lähetysasemaansa)

Myötyri myi myöhemmin sen eteenpäin ja monien vaiheiden jälkeen se päätyi Paasimaan perheelle, joka pyöritti toimintaa koko perheen voimin. Teatterissa esitettiin “hienoimmat” filmit. Teatteri kuitenkin lopetettiin kannattamattomana, kun Rautatienkatu 13:een valmistui Kuva-Palatsi v. 1926, etenkin kun sen mukana tuli äänielokuvat v. 1929.

Seuraavana ikäjärjestyksessä on sitten Elokuvateatteri Kullervo. Se perustettiin heti kapinan jälkeen v. 1919. Teatteri oli oli puutalossa Rautatienkatu 26. Teatterin omistaja oli Abel Adams, joka välikäsien kautta oli omistussuhteessa erittäin moniin maan eri puolilla toimiviin elokuvateattereihin.

Kullervon taru päättyi, kun puutalo purettiin ja nykyinen kerrostalo nousi tilalle.

Aleksanterinkatu 13:een (myöh. Teräksen talo) rakennettiin upea teatterihuoneisto. Toimeenpantiin nimikilpailukin ja Kuva-Pirtti-nimi voitti. Teatterin perustaja ja omistaja oli Adams-filmi parin vuoden ajan. Sitten sen osti v. 1933 Otto Salminen. Toiminta alkoi 1928. Teatterin musiikkipuolesta huolehtivat mm. Pia ja Kalle Pakkanen, niin kauan kuin teatteri hankki äänielokuvalaitteet v. 1931. Kuva-Palatsissa tuli sama tilanne jo v. 1930, josta Pakkaset siirtyivät Kuva-Pirttiin. Sen nimeksi, sitten kun lahtelainen elokuvamagnaatti Otto Salminen v. 1939 oli teatterin myynyt tamperelaiselle Mäkelän Kinostolle, tuli Elokuvateatteri Häme.

Lahdessa toimi kaksi erikoisteatteria, kiertävät elokuvateatterit Pohjola ja Varuskuntateatteri.

Teatteri Pohjola saapui Lahteen vuodesta 1920 lähtien aina syysmarkkinoiden aikaan. Se rakennettiin alatorille sirkustelttojen viereen. Omistaja oli kolme kiertävää teatteria omistava J.H.T. Sariola ent. Grönroos, Sirkus-Sarioloitten isä. Teltta oli rakennettu mustasta kankaasta ja sillä oli voimanlähteenä oma petroolimoottori.

Varuskuntateatterin esityshuoneena toimi TR:n II pataljoonan ruokasali ja ainoastaan asevelvollisilla oli oikeus käydä esityksissä. Asevarastonhoitaja Vilho Harinen oli koneenkäyttäjä ja teatterin johtaja.

Aikoinaan tyylikkäin ja paras kaikista: Kuva-Palatsi. Sen toiminta alkoi tammikuussa 1927. Kauppalan ja kaupungin alkukymmenen vaikuttajan, kauppias ja talonomistaja Aleks Kaurasen pojat Viktor, Valter ja Paul perustivat Aleksanterinkatu 10:een suuren kaupan, mutta Viktor ei ollut kovinkaan kiinnostunut senlaatuisesta liiketoiminnasta. Hankittuaan omistukseensa Rautatienkatu 13:n kulmatontin hän päätti hän rakentaa tontin ylälaitaan laadukkaan rakennuksen. Siihen tuli myös rakentaa korkean luokan elokuvateatterihuoneisto.

 Artikkeli on julkaistu alunperin Hollolan Lahti -lehdessä 2/2014

Lähteet:

Hollolan Lahti 1/1990:
Heikki Parmela on käyttänyt artikkelissaan seuraavia lähteitä: ESS, Lahden Lehti. Lahti-lehti, PHP:n vanhat luettelot, Sven Hirn: Kuvat kulkivat, Kari Uusitalo: Suomalaisen elokuvan vuosikymmenet, Aimo Halila: Lahden historia, Suomen Elokuva-arkisto, Suomen Elokuvasäätiö, lisäksi yli 30:n lahtelaisen haastattelut.