Kirjoitin muutama vuosi Kullankukkulasta. Totesin jutussa, että Launeen perhepuiston ympärille on rakentunut Lahden keskuspuisto, joka on tarkoitettu monenlaiseen leikkiin ja harrastamiseen. Vaihtoehtoisesti voi hiljentyä sorsalammen äärellä ja tutkiskella alueen useita erilaisia kasvi- ja puulajikkeita.
Alueella, erityisesti sorsalammen ympäristössä, on aina mukava piipahtaa vuodenajasta riippumatta. Vaikka Kaarikadun varteen entisen kaupungin puutarhan tontille on noussut lisää rakennuksia, on alue on säilyttänyt hyvin puistomaisen omaleimaisuuden. Kaarikadun varren rakennuskanta on pääasiassa matalaa, joten puistossa kävijää ei käy rakennusta varjossa puristamaan.
Viime vuonna Lahden kaupungin osallistuvan budjetoinnin (OSBU) myötä puistoalue laajeni, kun Kullankukkulan juurelle pystytettiin kirsikkapuupuisto. Se odottaa kirjaimellisesti kukkaan puhkeamisesta. Itse toivoisin alueelle lisää luonnonmukaisuutta leikattujen nurmikkojen sijaan.
Sorsalampi, taustalla kirsikkapuisto ja Kullankukkula. Karppeja ei valitettavasti näkynyt.
Sorsalampi on puiston mielenkiintoisimpia kohteita ja on ihmisten lisäksi lintujen, erityisesti sorsien suosiossa, ja valkopostihanhien suosiossa.
Sorsalampi ruopattiin muutama vuosi sitten ja viime syyskuussa Etelä-Suomen Sanomat uutisoi (juttu on tilaajille) että lampeen istutettiin toistakymmentä karppia. Ne eivät ole tarkoitettu kalastettavaksi vaan karpit toimivat veden ja kasvillisuuden puhdistajina. Itse en ole vielä nähnyt lammen karppeja, mutta toivottavasti joskus tärppää.
Kevään paljasta puistoidylliä.
Lahden paikannimistö -kirjasta: Sorsapassi / Kolmenkoivunlampi / Rahikanpassi / Sorsalampi > Vähä-Saksalan tilan alueella ollut lammikko tai suopanne. Yksi nimi on tullut kolmesta suuresta koivusta. Lammessa oli tapana liottaa Yli-Marolan pellavia. Lähellä oli Rahikantorppa, ja sorsat viihtyivät lammikossa, kuten nykyisessä tekolammessakin.
Osuuskauppa Hämeenmaan kaavailema Lahden Aleksanterinkadun ylittävä kävelysilta on herättänyt paljon keskustelua. Viime vuonna sillasta järjestettiin suunnittelukilpailu, josta itsekin kirjoitin täällä. Lopulta neljästä vaihtoehdosta valittiin ehdotus nimeltään Seitti. Siltaa on kannatettu, mutta myös vastustettu, syinä jälkimmäiseen ovat kaupunkikuvalliset seikat sekä myös se, että silta olisi vain yrityksen omistaman hotellin vieraiden käytössä. Etelä-Suomen Sanomat järjesti lukijoilleen äänestyksen sillasta; sitä kannatti 2500 äänestäneestä yli 1600.
Hämeenmaan silta ei suinkaan ole ensimmäinen Aleksanterinkadun ylittävä silta. Vuonna 1896 aloitettiin Loviisa-Vesijärven rakentaminen, mikä antoi mm. Vesijärvenkadun kaarevan muotonsa sekä Aleksanterinkadulle (ja Kirkkokadulle) sillat. Rautatien rakensi yksityinen osakeyhtiö, joten sikäli nyt suunnitteilla olevan kävelysillan tilanne ei sinänsä ole poikkeuksellinen verrattuna 1900-luvun vaihteeseen. Toki sinänsä se ei ole peruste tai puolustus nykyisen sillan rakentamiselle vaikka suunnittelussa on haettu vaikutteita vuonna 1960 puretusta rautatiesillasta.
Vaikka Aleksanterinkatu on ollut aiemmin osana Ylistä Viipurintietä, sittemmin toiminut koko kauppalan ja kaupungin lävistävänä pääväylänä, on sen rooli muuttunut vuosikymmenten saatossa ”pelkäksi” kaupungin pääkaduksi.
Yleisesti tällaisissa tapauksissa on hyvä, että asiasta käydään julkista keskustelua, ja kuullaan argumentteja niin puolesta kuin vastaankin. On myös hyvä pohtia kuinka paljon ja minkälaisia vaikutuksia kaupunkikuvaan ja julkiseen tilaan on yksityisten yritysten hankkeilla, oli kyse sitten mm. yksittäisistä rakennuksista ja rakennelmista tai kokonaisista asuinalueista.
Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto, Lahti-Seura ry:n kokoelma. Sisältö: Aleksanterinkadun-Vesijärvenkadun risteys ja taustalla nk. Möysänsilta ja Loviisan rata 1950-luku.
Aleksanterinkadun rautatiesilta ei ollut ainoa silloisen valtaväylän kanssa risteävä silta Lahdessa. Heinolan rautatie valmistui 1932 ja samalla Joutjärvelle valmistui valtatien (tie muutettiin valtatie 12:ksi vuonna 1938) ylittävä rautatiesilta. Tässä kuvassa (vaunut.org) on ratatyöt käynnissä juuri sillan kohdin. Onko silta rakennettu vasta suurimpien maansiirtotöiden valmistuttua? Joka tapauksessa lähes 50 vuoden ajan tuon kapean ja matalan sillan kautta kulki lähes kaikki alueen itä-länsisuuntainen liikenne. Monet muistelevat tätä paikkaa kapeuden vuoksi hyvinkin haasteelliseksi, ja ilmeisesti kolhuiltakaan ei säästytty.
Heinolan rautatien silta ylittää entisen maantien.Nykyisin tämä osuus Sotkankatua on vain kevyen liikenteen käytössä. Asfaltissa näkyy vanhan tien linja.
Hiljattain ajoin Hennalan Nesteen ohi ja huomasin että liikkeen ikkunoihin oli ilmestyneet vanerit. Jäin miettimään oliko liiketila kokonaan suljettu vai kenties vain remontin alla. Pari päivää tästä Etelä-Suomen Sanomat kirjoitti aiheesta (tilaajille): korona oli vaatinut veronsa ja myymälä oli suljettu kannattamattomana.
Pari viikkoa tuosta tapahtumasta olin työasioilla Heinolassa. Koska työnkuvani on liikkuva, usein kaipaa vessa- ja kahvittelupaikkaa. Nykyisin tällaisten paikkojen verkosto on harventunut, jonka huomasin hyvin Heinolassa. Viimeisimpinä oli suljettu Lahdentien varrella sijainnut Teboilin myymälä-kahvila lukuun ottamatta polttoaineenjakelua. Keskustan St1-myymälä oli suljettu jo aiemmin. Yksi perinteinen huoltamo ruokapaikka-kahviloineen vielä löytyy keskustan tuntumasta.
Lahdessa on suljettu viime vuosikymmeninä useita huoltoasemia. Käsittääkseni sulkemisiin on vaikuttanut se, että monet noista asemista sijaitsivat pohjavesien muodostumisalueella. Keskustassa Jalkarannantien varressa oli aikoinaan kolmekin huoltoasemaa vierekkäin, joista viimeisenä purettiin Shell-asema vuoden 2018 tienoilla. Asema oli suljettu jo vuosia aikaisemmin. Keskustassa ei ole kuin oikeastaan kun Paavolan kylmäasemat ja ”oikeat” ja perinteiset huoltoasemiksi luokiteltavat asemat ovat kadonneet, lähimmät löytyvät Lotilasta Teboil, Kivistönmäeltä (Shell ja Neste) ja Liipolasta (polttoaineenjakelu St1).
Joten tulevaisuus näyttää, miten paljon perinteisiä kahvilapaikkoja jää jäljelle, missä kahvittelun lisäksi voi hoitaa ”luonnollisia askareitaan”. Tämä tietenkin riippuu kysynnästä. Isojen väylien varrella sijaitsevien liikenneasemien tulevaisuus lienee turvattu.
Jalkarannantien Shell joulukuussa 2008.Sama Shell vuonna 2014
Etelä-Suomen Sanomat jakoi 11. Aukusti-palkinnon musiikkifestivaali Headlandille 5.1.2022. Yleisöäänestyksessä ääniä annettiin lähes 400 enemmän kuin vuonna 2019 (vuonna 2021 pystiä ei jaettu). Tällä kertaa yleisöäänestyksen voitti Gosbel-kuoro (37 % äänistä) ja toiseksi tuli Lahden Karjalaseura, jonka puheenjohtajan Raimo Koukonen Lahti-Seura valitsi Vuoden lahtelaiseksi 2020.
Aukusti on vuosittain jaettava kulttuuripalkinto (Wikipedia) ja se on jaettu vuodesta 2009 lähtien lukuunottamatta vuotta 2021. Palkintoon kuuluu kiertävä pronssinen veistos sekä rahapalkinto, joka on noussut 3000 eurosta 5000 euroon. Yleisö voi ennakkoon ehdottaa palkittavia, ja lopulta kaikista ehdokkaista loppukilpailuun pääsee viisi. Nämä päijäthämäläiset ehdokkaat esitellään aina vuoden lopulla ja tunnustus jaetaan seuraavan vuoden alussa. Varsinaisen Aukusti-valinnan tekee raati, ja ”kunniamaininnan” saa yleisöäänestyksen voittaja.
Ensimmäinen tunnustuspalkinto jaettiin Pesäkallion kesäteatterille vuoden 2009 alussa. Sen jälkeen palkinto on seuraaville tahoille: Ars Auttoinen (2010), Pyhäniemen kartano (2011), Summer Up (2012), muotoilija Tapio Anttila (2013), Möysän Esson musiikkiklubi (2014), kapellimestari Esa Heikkilä (2015), Urajärven kartanoteatteri (2016), Taidekeskus Taarasti (2017), Mallusjoen nuorisoseura (2018), Lemmenlatu-elokuva (2019) Loviisankatu 8 -kirja (2020).
Palkinto on myönnetty 9 kertaa yhteisölle tai työryhmälle, kaksi kertaa on valittu henkilö (Anttila ja Heikkilä). Loviisankatu 8 -kirja laskettaneen työryhmään, vaikka vastuun toimittamisesta on kantanut Tapani Ripatti.
Karkeassa jaossa taide- ja kulttuuritahojen välillä kertoo sen, että neljästi tunnustuksen saajan ala/toiminta on liittynyt musiikkiin. Yhdellä laskutavalla voittajan toimintaan liittyy musiikki peräti kuuden voittajatahon kohdalla. Taidenäyttelytoimintaan liittyviä yhteisöjä on palkittu kolmesti. Pyhäniemen kartano palkittiin taidenäyttelyn ja konserttisarjan järjestämisestä, mutta tässä yhteydessä se on laskettu taidenäyttelytoimintaan. Loviisankatu 8 on laskettu kirjallisuuteen, vaikkakin aihe liittyy musiikkiin. Aukustin saajaksi teatteri on valittu kaksi kertaa ja lisäksi yksittäisiä ovat olleet elokuvakulttuuri (Lemmenlatu) ja yleisesti (nuoriso)kulttuuri (Mallusjoen nuorisoseura).
Vuosina 2019-2021 järjestetty ”Lahti-näyttelyiden trilogia” on päättynyt. Noina vuosina pääkirjaston aulan näyttelytila toimi erinomaisena paikkana kolmen yhdistyksen toiminnan esittelyyn. Jokaisen näyttelyn pontimena oli tasavuosi, jonka yhteydessä esiteltiin kulloisenkin tahon toimintaa. Lahti-trilogiaksi nuo näyttelyt muodostuivat sattumalta ilman sen suurempaa suunnitelmaa. Niitä tosin yhdisti se, että olin kaikissa näyttelyissä aloitteentekijänä ja lisäksi rooliini kuului myös näyttelyn kokonaisuuden suunnittelu ja tiedottaminen. Tuotin näyttelyihin myös aineistoa ja taitoin esillepannut julisteet. Ehkä juuri roolini takia näyttelyt noudattelivat samaa toteutustapaa.
Esittelen nyt nuo kolme näyttelyä lyhyesti, jotta muutkin yhdistykset innostuisivat kertomaan tarinaansa kirjastossa. Luultavasti olen jatkossakin järjestämässä kirjastoon näyttelyitä, aiheet tosin eivät ole vielä tiedossa. Artikkelin lopuksi vielä kerron muistakin näyttelyistä joita olen ollut tekemässä.
Lahden karate 40-vuotta (syyskuu 2019) Suomen paras karateseura (myös vuonna 2021 SM-mitalien perusteella) Lahden Karate on perustettu vuonna 1979. Vuonna 2019 vietettiin menestyksekkään ja perinteikkään seuran 40-vuotisjuhlia. Itsekin olen karateharrastaja ja osallistun jonkin verran muuhunkin toimintaan kuten treenien ohjaamiseen. Lisäksi olen puuhannut mm. julisteita ja muuta materiaalia seuran markkinointikäyttöön. Vuoden 2017 tienoilla olin saanut tehtäväkseni laatia seuralla ns. leikekirjan, jota varten skannasimme seuran toiminnasta kertovia kymmeniä lehtileikkeitä ja valokuvia vuosien varrelta. Materiaalia kertyi runsaasti, joten ehdotin samassa yhteydessä seurasta kertovaa näyttelyä kirjastoon, olihan seuran juhlavuosikin oli tulossa. Ehdotus sai hyvän vastaanoton ja perustimme työryhmän viemään hanketta eteenpäin. Oma tehtäväni oli kerätä ja kirjoittaa aineistoa kasaan ja julkaistavaan muotoon. Erityisesti valokuvia ja lehtileikkeitä kertyikin runsaasti.
Kolme työryhmän jäsentä pääsi pystyttämään näyttelyä, mukana oli mm. Lahden karaten sensei ja yksi seuran perustajista Tuomo Heinonen. Heinosilta näyttely sai mojovan esillepanon seuran saamista palkinnoista sekä henkilökohtaisesti tunnustuksista.
Näyttely sai mukavasti positiivista palautetta.
Saman vuoden syksyllä seuran puheenjohtaja ja kansainvälisen tason tuomari Pirkko Heinonen sai Lahden kaupungin myöntämän Vuoden lahtelainen urheiluteko -tunnustuksen.
Näyttelyn julisteessa sensei (valmentaja) Tuomo HeinonenSeuran menestystä vitriinissäLahden karate on viime vuosinaan menestynyt kansallisissa kilpailuissa
Rautateiden Lahti (Pietarin rautatie 150v) (syyskuu 2020) Riihimäeltä Pietariin valmistui rautatie koko matkaltaan vuonna 1870; Riihimäeltä oli Lahteen päässyt veturilla jo syksyllä 1869. Vuonna 2020 rata täytti 150 vuotta ja tarkoitus oli juhlistaa tärkeän väylän historiaa monin eri tavoin. Muun muassa radan varren kunnat, Väylä ja rautatieharrastajatahot suunnittelivat erityyppisiä tapahtumia. Lahdessa aloitteen radan vuosipäivän huomioimiseksi teki Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry. Kävimme pitkän linjan rautatieharrastajan Markku Meriluodon kanssa keskustelemassa kaupungin edustajien kanssa mahdollisesta juhlien ohjelmasta. Meriluodolla oli jo ohjelmarunkoluonnos, joka noudatteli radan 125-vuotisjuhlia. Kuten tiedämme, koronan takia lähes kaikki juhlallisuudet jäivät lopulta pitämättä.
Topparoikka sentään piti rautateiden lippua korkealla Lahdessa ja järjestimme tapahtumia, toki turvallisuus edelle. Yksi näistä oli rautatieaiheinen näyttely kirjastossa syyskuussa 2020. Sermeihin olin koostanut tietoa Lahden rautateistä ja Topparoikka-yhdistyksestä. Vitriiniin aseteltiin erilaista esineistöä ja pienoisrautateitä kuten Esko Nikkasen Lahti-pienoismalleja ja omia pienoisrautatiedioraamojani sekä Jonne Seppäsen tekemä Heinolan rata -infotaulu.
Mukana Topparoikan lisäksi oli Lahti-Seura sekä tulipyörä.fi-sivustoni.
Rautateiden Lahti -näyttelyn esittelyjulisteVitriinissä pienoisrautateitä ja muuta esineistöäEsillä pienoismalleja, tietoja Rautatiepäivästä ja Heinolan rautatiestä
Lahti-Seura 75 vuotta (1.-15.10.2021) Kolmas näyttely oli Lahti-Seuran 75-vuotisjuhlanäyttely, jonka sisältöä tosin laajennettiin koskemaan koko Lahtea. Seuran perustamiskokous pidettiin maaliskuussa 1946, näyttely pidettiin lokakuussa. Näyttelyn rakenne oli samanlainen kuin aikaisemmat, sillä miksi vaihtaa hyväksi havaittua konseptia: Sermeissä kerrottiin seuran toiminnasta ja vitriineissä esiteltiin Lahtea ja lahtelaisuutta esineistön kautta. Esineistö oli koottu Lahti-Seuran ja Tiitu Saastamoisen sekä omista tavaroistani, kuten kirjoista, postikorteista ja t-paidoista (kts. myöhemmin Ehtaa Lahtea).
Työryhmässä olivat itseni lisäksi Saastamoinen ja Ari-Veli Isonikkilä.
Näyttelyn pystytystäSeuran vitriini ja Vuoden kotiseututeko -tunnustusKirjoittajan tuottamaa Lahti-aineistoa
Muita näyttelyitä
Hardcore/metallibändimme Generation XXX -julkaisi ensimmäisen ja ainoan levynsä vuonna 2007. Se ei sinänsä ollut mikään merkittävä asia. Enemmänkin se, miten teimme sen. Normaalisti levynjulkaisutapahtuma on keikka, mutta tällä kertaa halusin jotain muuta: Levyn julkaisu tapahtui levynjulkaisunäyttelynä. Näyttely toteutettiin silloisen Taidepanimon Laboratorio-huoneessa kesällä 2007. Luulen että tämä on ollut suuritöisin näyttely, jota olen ollut ideoimassa ja tekemässä. Kävimme mm. kuvaamassa levyn kannet Helsingissä, kiitos siitä Nina Erwekselle. Näyttelyn avajaistilaisuudesta meistä ei ollut ketään paikalla, joten paikallislehdessäkin oli vain maininta: ”Generation XXX Laboratorio-tilassa” tms. En tiedä onko vastaavaa levynjulkaisukonseptia toteutettu muualla ennen meitä tai meidän jälkeen. Hauska kokemus joka tapauksessa.
Huomioarvoltaan varmasti merkittävin näyttelyni oli Kotiseututatuoinnit: Lahti Lahden historiallisessa museossa syksyllä 2017. Kotiseututatuointinäyttelyn yhteyteen halusin esille muutakin lahtelaisuuteen liittyvää, joten näyttely laajeni yhteistyökumppaneiden avulla. Mukaan tulivat videotaiteilija Seppo Pessan videoteos ja muotoilija Marianne Valolan töitä, kuten Lahen Raita. Lahti-esineistöä nähtiin Ehtaa Lahtea -nimisessä näyttelyssä, joka toteutettiin yhteistyössä Aatetila ry:n ja Lahti-Seuran kanssa. Kotiseutunäyttelyyn sain Lahden kaupungilta tähän saakka ainoan henkilökohtaisen apurahan: Se meni kokonaisuudessaan verojen jälkeen valokuvaaja Mika Lintuselle.
Lahden rautatieharrastajat Topparoikka on esitellyt toimintaansa useissa näyttelyissä. Yksi tällainen oli Sibeliustalon Metsähallissa vuonna 2006 järjestetty Radan vuosi -tapahtuma. Esillä oli mm. resiina sekä Vesijärven sataman pienoisrautatie. Vuonna 2018 yhdistyksen täyttäessä 30 vuotta, järjestimme juhlanäyttelyn Kansantalon kioskin ikkunoissa yhteistyössä em. Aatetilan kanssa.
Lahti-Seuran on ollut järjestämässä tai yhtenä osallisena monissa näyttelyissä, kuten jo aiemmin mainittu Ehtaa Lahtea. Vuonna 2014 co/Malskin tiloissa järjestimme Luovat ry:n kanssa Kai R. Lehtosen ilmavalokuvista valokuvanäyttelyn. Ulla Koskinen-Laine ja Ulla Lilius käynnistivät seuran nimissä Lasten Lahti -hankkeen, johon kuului syksyllä 2019 järjestetty valokuva- ja pienoismallinäyttely Lahden kaupunginkirjaston lasten ja nuorten osastolla. Näyttelyn pääarkkitehdit olivat yhdessä koululaisten kanssa koonneet valokuvakokoelman, josta muodostui hieno näyttely. Lasten piirustuksia oli tarkoitus hyödyntää Lahden kaupunginmuseon näyttelyssä, mutta korona siirsi näyttelyn verkkoon. Lahti-Seura oli järjestämässä tammikuussa 2018 Lahden kaupunkiympäristönkartoista näyttelynkirjaston aulaan. Näyttely voitaisiin laskea Lahti-näyttelyksi, mutta jätin sen nyt pois laskuista, sillä emme hyödyntäneet tuossa näyttelyssä vitriiniä. Kartat olivat esillä myöhemmin myös elokuvateatteri Kino Iiriksen aulassa.
Vuosien saatossa Kino Iiriksen aula on toiminutkin tilana monille valokuvanäyttelyille, kuten Albumit auki -hankkeen valokuville. Aulassa on esitelty myös yksityishenkilöiden valokuvakokoelmia kuten omiani Lahti-kuvia ja rautatiekuviani Kituvat kiskot -nimellä.
Mainittakoon vielä, että Lahti-valokuvakirjatrilogian kolmas osa Rautateiden Lahti on käynnistynyt verkkaisesti. Joka tapauksessa sen valmistuessa järjestän kirjan julkaisemisen yhteydessä aiheeseen liittyvän valokuvanäyttelyn.
