Kommentti Kinoksesta

Kesä-heinäkuu on vuoden hiljaisinta aikaa elokuvien ensi-iltojen suhteen. Lisäksi tänä vuonna pelattu jalkapallon MM-lopputurnaus omalta osaltaan varmasti vaikutti siihen, että elokuvateattereiden katsojamäärät eivät ainakaan nousseet (oma veikkaus…).
Sen sijaan kesä on festivaalien luvattua aikaa, ja näin keskikesällä on hyvä muistella kinoksia…

Lahtelainen elokuvafestivaali Kinos syntyi vuonna 2003 pienen innokkaan porukan ideoimana ja se toteutettiin Kymintiellä sijaitsevassa pubissa kevättalvella. Jo seuraavana vuonna tapahtuma siirtyi elokuvateatteri Kino Iirikseen. Kinos on aina ollut helposti lähestyttävä elokuvafestivaali, ohjelmistossa vuorottelevat ammattimaisten töiden kanssa myös kotikutoiset teokset. Kinos on aina antanut tilaa hyville ideoille, elokuvantekijöiden (ja festivaalintekijöiden) resursseista riippumatta.

Ajauduin festivaalityöryhmään mukaan muutama vuosi sitten. Roolini oli toimia yhtenä valintaraadin jäsenenä. Tarkoituksena oli katsoa tuntitolkulla lyhytelokuvia, joista lopulta muodostui festivaalin ohjelmiston runko. Yhtenä vuonna saimme oman ”markkinointityöryhmän” kanssa tehdä festivaalille mainosvideoita, tietenkin huumoripitoisia. En tiedä oliko videoilla positiivisia vaikutuksia festivaalin osallistujamääriin, mutta kertoi rennosta talkooilmapiiristä ja ehkä jonkinlaisesta lahtelaisesta mentaliteetista.

En ole pitänyt itseäni elokuvaharrastajana, toki jo pienenä poikana tuli 1980-luvulla käytyä veljeni kanssa Lahdessa Leffis(?)-elokuvakerhossa, jonka tarjonnasta jäi elävästi mieleen sellaiset elokuvat kuten Ronja Ryövärintytär (valm. v. 1984) ja The Peanut Butter Solution (valm. v. 1985).

Kotonakin tuli paljon katsottua vanhojen komediamestareiden elokuvia kuten Chaplin, Keaton (erityisesti Kenraali!), Marx-veljekset ja Laurel & Hardy. 1980-luvulla katsottiin – tietenkin salaa – toimintaelokuvia, suurena sankarina mm. Arnold Schwarzenegger. Vaikuttavimpina elokuvakokonaisuuksina koin Star Warsit, jonka perinteisen hyvä-paha -asetelman ympärille luodut omat galaktiset maailmat olivat ja ovat vieläkin kiehtovia.

Myöhemmin elokuvakiinnostus laajeni esim. dekkarikirjallisuuden (Agatha Christien mm. Poirot) avulla Hitchcockiin ja sitä kautta film-noiriin.

Tyytyminen ei ollut pelkästään elokuvien katsojan rooliin, vaan niitä tehtiin myös itse. Teimme kaveriporukassa sketsejä omaksi iloksi. Otaksun, että tuon saman vaiheen on käynyt usea ikäluokastani videokameroiden yleistyessä 80-90-luvuilla. Sama leikkisä linja on jatkunut aikuisiälläkin, mutta mukaan ovat tulleet lyhyet dokumentaariset teokset ja erilaiset tallenteet, lähinnä rautateistä.

Näistä elokuvallisista lähtökohdista ajauduin vuonna 2013, osittain olosuhteiden pakosta, festivaalin vetäjäksi. Tunnelmat olivat kaksijakoiset. Kinosta oli tehty menestyksekkäästi ja hyväksi havaitulla kaavalla jo useita vuosia. Oli helppo astua mukaan kun pohjalla oli vakaa festivaali, jonka hyväksi oli tehty valtavasti töitä. Ja juuri se seikka vaati ja vaatii jatkossakin töitä. Joka tapauksessa aika oli antoisaa, ja toivottavasti Lahdessa järjestetään elokuvafestivaali, Kinos, myös tulevaisuudessakin.

Osa artikkelista on julkaistu alunperin Hollolan Lahti -lehdessä 2/2014

Kesäinen kotiseutukatselmus

Kesäinen kotiseutukatselmus suoritettiin eräänä sunnuntaina, kelit olivat pitkän kylmän ja sateisen kauden jälkeen vihdoin hyvinkin lämpimät. Tarkoitus oli seuralaisen kanssa käydä naapurikunnan puolella kahdessa kohteessa, jotka löimme lukkoon vain hetkeä ennen lähtöä.

Ensimmäisenä kohteena oli kalliohalkeama Hollolan Pirunpesä. Ajoimme Messilän golfkentän paikoitusalueelle, josta suuntasimme jalkapatikalla kohti Pirunpesää. Tarkka sijainti ei ollut tiedossa, mutta muistellessani aiemmin näkemääni karttaa, olimme jotakuinkin lähettyvillä.
pirunpesä1

Hetken käveltyämme ja päiviteltyämme golfin peluuta, vastaan tullut kyltti ohjasti meidät tunnelmalliselle metsäpolulle. Nuotiopaikka ja pieni puuliiteri, jossa teksti ”Pirunpesä” viestivät, että olimme saapuneet perille. Kalliohalkeman eteen oli muodostunut pieni lampi, joka lienee suppa? Kiipesimme irtolohkareita pitkin ylemmäs. Paikalla oli muitakin, mies kameran kanssa sekä nainen kylpytakissa… hmmm..

Rotko on ollut matkailukohteena jo 1800-luvulla. Itselle vierailu Pirunpesässä oli ensimmäinen kerta. Kuvissahan paikka ei tietenkään pääse oikeuksiinsa;
paikassa on jotain ikiaikaista. Kerrassaan vaikuttava luontokokemus.

pirunpesä2
Kiipesimme vain niin pitkälle, kuin se niillä varusteilla, jotka sattuivat olemaan päällä, tuntui turvalliselta.
Kun poistuimme paikalta, lohkareelta toiselle liikkui alaston naishenkilö. Kuvaukset alkoivat…

Lisää Pirunpesästä Wikipediasta ja ESS:n nettisivuilla.

Pirunpesästä ja Messilästä matka jatkui Hollolan kirkolle päin. Kirkolta matkaa kuitenkin jatkoimme ilman välipysähdystä Uskilaan ja tarkemmin sanottuna Kiikunlähteelle.
Sekin löytyi suhteellisen vaivattomasti. Ennen lähteelle siirtymistä, seurasimme hetken tamman ja varsan liikehdintää aitauksessa.
kiikunlähde

Astelimme hiekkatietä pitkin lähteelle ja kiersimme sen rantaa. Vesi oli kirkasta, mikä yllätti ainakin minut, vaikka olihan paikka tosiaan lähde. Kaikkea sitä kaupunkilainen oppii. Lähde laski padon kautta Kiikunojaa pitkin Vesijärveen. Aiemmin vieressä sijainneet mylly ja saha saivat siitä käyttövoimansa, mutta sittemmin joen uomaa oli siirretty ja rakennuksetkin olivat jo parhaan käyttöikänsä ylittäneet.
Hetken uitettua jalkojamme kylmässä, kuohuvassa virtauksessa, palasimme paljain jaloin autolle hiekkatien tehdessä kävelyn varovaksi.

Paluumatkalla pysähdyimme Hollolan kunnantuvan idylliselle kioskille nauttimaan paikallisia mansikoita.

Hollolasta poistuessamme, totesimme että molemmilla on pieni nälkä, joten pieni hiukopala tekisi hyvää. Keksimme yhdistää iltapalan nauttimisen jo pitkään muhineeseen laavureissun. Katsoimme netistä sopivimman laavun, joka löytyi Ämmälän/Nikkilän maastosta, aivan ohitien lähettyvillä. Härkämäen laavu tuntui myös nimenä oivalliselta. Pienen harha-ajon jälkeen (tästä syytettäköön allekirjoittanutta) löysimme sopivan paikan, johon pystyimme jättämään kulkupelimme.
Jatkoimme jalan. Osa matkasta taitettiin vanhaa kapearaiteisen Niemi-Loviisa-rautatien ratapohjaa pitkin. Aiheella tunnelmointi jäi yksipuoliseksi, kun seuralainen oli kiinnostunut enemmän tien vieressä olevista metsämansikoista.

Härkämäen laavu sijaitsee aivan ulkoreitin vieressä, ja Lahden laavut ovat tarkoitettu kaikille luonnossa liikkujille, jotka noudattavat jokamiehenoikeuksia. Laavu on myös virallinen nuotiopaikka.
Härkämäen laavu on liikuntapalvelujen huoltama paikka, joten sieltä löytyi nuotiotarpeiksi valmiiksi pilkottuja puita sekä sytykkeinä (kuivia) mainoslehtisiä.
Tuli alulle hetkessä seuralaisen toimesta ja hiillosta odottelemaan.
härkämäki_nuotio
Sitä odotellessa, veistelin makkaratikut maastosta löytyneistä kepistä. Hetken nautittuamme makkaroista sekä kesäisestä Lahdesta, oli aika sammuttaa nuotio ja poistua paikalta.

Lahden seudulla on paljon mielenkiintoista nähtävää. Hollolan kunnan omilla nettisivuilla luontokohteista on turhankin vaatimattomasti tietoa, mutta esimerkiksi seudun ympäristöpalveluiden toimesta on laadittu kohteista selkeät esittelyt (pdf).

Lahti uudistuu – osa 2

Artikkelissä tuon esille muutamia kaupunkikuvallisia huomioita.

Keskieurooppalaista rakennuskerrostumaa, hetken

Kuten tiedämme, viime vuosina ja tulevinakin vuosina keskustassa käy suuri mylläkkä. Uutta rakennusta on noussut tiivistämään kantakaupunkia, ja lisää rakennetaan. Etenkin korjausrakentaminen on silmiinpistävää, puhumattakaan niistä lukuisista kohteista, joissa uusitaan talotekniikkaa, ainoana merkkinä pihalla oleva jätelava. Osa kaupunkimme rakennuskannasta on siinä iässä, että 1960-70 rakennettujen talojen tekniikka alkaa vanhentua.
 Lahden kaupungin suurimmista uudisrakennuskohteista kertoo Lahti uudistuu -sivu, kaikki ajankohtaiset kaavoituskohteet löytyvät kaupungin nettisivuilta.

Kirkkokatu 19:sta on vuosina 2013-14 rakennettu uutta asuinrakennusta. Se rakennetaan rinnetontille, kiinni Vesijärvenkadun ja Kirkkokadun kulmassa olevan naapuritalon kylkeen.
 Uudisrakennus on rapattua tiiltä, vallitsevan trendin mukaisesti keltaista, hieman erisävyinen kuin naapuritalo. En tiedä, onko tämänkin rakennuksen värityksen taustalla se, että Lahtea usein moititaan harmaaksi. Monet uudet ja vanhatkin talot ovat saaneet keltaisen ulkoasun. Kun tämä toistuu liiaksi, ei kaupunki näyttäydy värikkäänä, vaan yksitoikkoiselta.

Kirkkokatu 19 toukokuussa 2014. Kuva Sauli Hirvonen

Keskeneräinen Kirkkokatu 19 toukokuussa 2014. Kuva Sauli Hirvonen

Rinnetontista johtuen, rakennettu talo koostuu ikään kuin kahdesta osasta, kuusi- ja seitsemänkerroksisista. Talon pintarappaus suoritettiin kahdessa eri vaiheessa rakennusteknisistä syistä – ensin rapattiin korkeampi osa – ja hetken näyttikin että paikalla oli kaksi erillistä taloa. Vanhan kulmatalon sekä uuden talon länsipuolisen rapatun osan väliin jäänyt tiilipinta rikkoi hyvin liiallista keltaista, ja samalla sointui hyvin harmaan Kirkkokatu 17:n kanssa. Tiili toi ”kahden” keltaisen talon harmoniaan mielenkiintoisen särön, tuoden kaupunkikuvallista rikkautta (vaikkakin ratkaisu oli keinotekoinen).
Vesijärvenkadulta katsottuna kaikki ”neljä” rakennusta sointuivat miljööseen hyvin. Taaimmainen elementtirakennuskin näytti olevan linjassa, vaikka se sijaitsee korttelin sisällä betonikannen päällä.

Ratkaisu oli valitettavasti väliaikainen, rakennuksen kadun puoleinen julkisivu
sai kauttaaltaan keltaiseksi rapatun pinnan.

[Päiv. 15.10.2016]
Ymmärsin vasta tammikuussa 2016, että talo on tosiaan maalattu kahdella eri keltaisen sävyllä, joten ilmeisesti tässä on haettu juuri em. ”kerroksellisuutta”.
Olen liian usein lähtenyt tekemään johtopäätöksiä keskeneräisistä töistä (vrt. Alatori),
joten tästä toivottavasti viisastuneena, jatkossa odotan kohteen valmistuvan, ennen kuin annan ”asiantuntevia” kommentteja.

Ankkuri tiivistyy

Ankkuriin on suunnitteilla uusia rakennuksia, joista tietenkin päällimmäisenä on ollut Lahti Suites -huoneistohotelli Sibeliustaloa vastapäätä.

Laiturikatu 2:een, Ankkurinkadun varteen on nousemassa uusi opiskelija-asuintalo. Paikalla sijaitsi aikoinaan vanha hiomorakennus, joka sittemmin purettiin, koska todettiin, että sen muuntaminen asuinkäyttöön tms., tulisi liian kalliiksi.
Samalla kaavamuutoksella rakennettaisiin viereiseen toimistorakennukseen lasiset ulokeparvekkeet järven puoleiselle seinälle.

Vuonna 1970 valmistunut Rauma-Repolan konttori, taustalta punatiilinen entinen margariinitehdas. Kuva Sauli Hirvonen

Vuonna 1970 valmistunut Rauma-Repolan konttori, taustalta punatiilinen entinen margariinitehdas. Kuva Sauli Hirvonen

Ankkurin alueella on toki muitakin asuinrakennussuunnitelmia. Vesijärvenkatu 74:ssä olevan vuonna 1970 valmistuneen Rauma-Repolan konttorin tilalle on suunniteltu kolmea punatiilistä asuinrakennusta.
Museovirasto on antanut 5.5.2014 lausunnon, jonka mukaan entinen konttorirakennus sisältyy maakuntakaavan arvoluetteloon ja status perustuu sen teollisuus- ja liikennehistoriaan. Samalla museo esittää ottamaan paremmin huomioon viereisen vanhan margariinitehtaan, esittämällä uudisrakennuksille vähemmän korkeutta. Samaa toteaa lausunnossaan myös Asunto Oy Lahden Satamanlyhty. Aiheellinen huomio.
[päiv. 24.1.2016] Rakennuksen purkaminen aloitettiin joulukuussa 2015 ja saatiin päätöksen alkuvuodesta.

Oma havainto Lahdesta on, että uudet rakennukset suunnitellaan ja rakennetaan poikkeuksetta vieressä olevia vanhoja rakennuksia korkeammiksi, oli lähtökohta mikä tahansa. Onko kerroskorkeuden nousun syyt taloudelliset vai toteutetaanko uudishankkeissa arkkitehdin tai suunnittelijan henkilökohtaisia, kunnianhimoisia tavoitteita?

Esimerkkinä Niemenkadulle nousseet kolme asuintaloa (nykyään Lanssikadulla), jotka ovat huomattavasti massiivisempia kuin rinteessä oleva vanha kivirakennus. Kaupunkikuvallisesti vanhat rakennukset (mukaan lukien Niemenkadun vanhan paloasema) kuitenkin dominoivat monotonisessa ja itseään toistavassa Ankkurilahdessa. Ne ovat muistuttamassa toisenlaisesta ajasta, nousten esiin yhä uudelleen. Satama-alueelta ovat häviämässä ne vähäiset merkit entisestä tehdas- ja rautatieympäristöstä. Ankkurin ja (Ruori)niemen teollisuushistoriasta kirjoittaa Raimo Airamo Lahden Ankkuri -kirjassaan.

Taidetta kadulla osa 2

Lahden keskustan olettu fyysinen ja henkinen harmaus ja rumuus on iänikuinen puheenaihe. Oli asiasta mitä mieltä tahansa, toki parantamisen varaa löytyy, mikä onkin asian hyvä puoli. Kirjoitin vuoden 2013 alussa Lahden keskustan katutaiteesta tai sen vähäisyydestä.
Esimerkiksi Lahdessa toteutettava Inspis-hanke on loistava esimerkki rohkeudesta ja ennakkoluulottomuudesta. Esimerkkiteoksena alla paljon (positiivista) huomiota herättänyt maalaus Teivaan satamassa, vedenottamon tiilipinnassa.vedenottamo_vesijärvi

Myös muualle Lahteen on saatu teoksia eri tekijöiden toimesta. Lahti-energian sähkökaapit ovat saaneet uutta väriä monin paikoin ympäri  kaupunkia, esimerkkikuva Vesijärvenkadulta.sähkökaappi_yoda

Muutama esimerkki Budapestistä

Kävin maaliskuussa ensimmäistä kertaa Unkarissa ja sen pääkaupungissa Budapestissä. Kaupungilla on pitkä historia, ja mainittakoon että, tulipa mm. ajettua Manner-Euroopan vanhimmalla metrolinjalla sekä ensimmäistä kertaa funikulaarilla.
Kerrassaan hieno kaupunki, jonka rikas historia näkyy myös kaupungin arkkitehtuurissa, vaikkakin kaupunki (Pestin puoli) pääasiassa rakennettiin 1880-1900, ollen näin hyvin yhtenäinen. Siellä täällä pilkahtelivat sosialistinen realismi sekä post-modermismi. Erityisesti sosialismikauden arkkitehtuuri levittäytyi keskustan ympärillä olevien lähiöiden kautta.
Lisäksi monet arkiseltakin tuntuvat yksityiskohdat jäivät mieleen, erityisesti lukuisat yleisöpuhelimet, joita me suomalaiset pidämme jonkinlaisena kaupunkitaidemuotona, joka on naamioitu käyttöesineeksi. Kolmessa päivässä ei kovinkaan syvällisesti kaupunkiin ei ehtinyt tutustua, mutta tietenkin tuli käytyä joen molemmilla puolilla, Budassa ja Pestissä. Keskustasta levittäytyvät kapeat kujat ja kadut tarjosivat idyllistä kaupunkikuvaa.
Alla muutamia esimerkkejä kaupunkitaiteesta ja -muotoilusta.
katutaide_budapest

Kuvakollaasin isoimmassa kuvassa on kokonainen seinä maalattu jatkamaan kahden tien kulmassa sijaitsevaa leikkipuistoa.
Toinen seinämaalaus on vanha tyylikäs mainos, tai retro.
Pieniä yksityiskohtia löytyy myös arkisista asioista, kuten värikäs pysäköintilippuautomaatti sekä tyylikkäästi muotoiltu on koirankakkapussiroskakori.

Lahtelainen keskipäivä

Lauantai 10.5.2014 oli tarkoitus käyttää pelkästään kirjoittamiseen ym. Viikon kuluessa alkoi kuitenkin muistumaan mieleen lauantain tapahtumakimara, josta alla pieni katsaus.

Kartanossa

Tapahtumapäivän aloitti Suvi alkaa Kartanosta -tapahtuma Lahden historiallisessa museossa eli kartanossa. Ohjelmassa oli mm. suunnittelija Marianne Valosen Lahen Raita -malliston ensiesittely. Puheenvuorossa Valola pohti lahtelaisuutta, sen ilmenemistä ja siitä mikä Lahdessa on parasta. Näin syntyi paikalliskuosi Lahen Raita, josta ajan saatossa Valola työsti näyttävän mallistokokonaisuuden. Se taipuukin moneen muotoon, esillä oli neuleita, verhoilu- ja vaatetuskankaita, mattoja, laukkuja, tulitikkurasioita, ja raita on jopa mahdollista tehdä kynsiin maalattuna.
Raita on toteutettu monien eri yhteistyötahojen kanssa. Mainittakoon, että Lahen Raita -logo tehty alkuperäisillä vanhoilla puisilla irtokirjaimilla vuodelta 1905.

Lahen Raidan malliston ensiesittely

Lahen Raidan malliston ensiesittely

Ensiesittelyn ympärille oli kerätty muutakin ohjelmaa: Selvete Ternava esitti albaniankielisen tarinan Lahdesta, oli viuluesitys sekä englanninkielinen lauluesitys sekä tietenkin kynsien lakkausta Lahen Raidan hengessä.

Samassa tapahtumassa museossa pystyi tutustumaan Triennale + -näyttelyyn. Tämä monipuolinen näyttely tuli itselle tutuksi jo sen avajaisissa.
Suosittelen tätä kaikille etenkin grafiikasta kiinnostuneille.

Kisapuistoon

Lahen Raidan jälkeen oli tarkoitus suunnata satamaan, mutta muistin että kisapuiston hiekkatekonurmella oli parhaillaan käynnissä päijäthämäläisittäin kiinnostava 4. divisioonan ottelu, kun Lahen Pojat otti mittaa Orimattilan Pedoista. Katsoin ensimmäisen puoliajan loppuun, maaleja en nähnyt.

Lahen Pojat vs. Orimattilan Pedot Kisapuistossa

Lahen Pojat vs. Orimattilan Pedot Kisapuistossa

Somen otteluraportti kuitenkin kertoi että ”Läpärit” otti kolme pistettä.
Tuttuun tyyliin paikalla oli Lahen Poikien kannttajia sekä ”alasarjojen dynaamisin nakkishow Hovin Sirkus.” Eli suomeksi seuran ylläpitämä kahvio.

Satamaan

Ottelukatsauksen jälkeen oli vuorossa Lahden satama ja Kylämarkkinat. Entisen Hollolan Lahden kylän, nykyisen Lahden kaupungin satamassa perinteiset Kylämarkkinat pidettiin jo 16. kerran. Mukana olivat siis päijäthämäläiset kylät ja yritykset, ohjelmassa musiikkia ja pelimanneja sekä markkina- ja maaseututunnelmaa, sataman ympäristössä, torilla ja makasiinissa.
Päijät-Hämeen vuoden 2014 kylänä palkittiin Padasjoen kirkonkylä.

Markkinatunnelmaa satamassa

Markkinatunnelmaa satamassa

Pro Puu

Päiväretken päätteeksi suuntasin kahvittelemaan paikallisen puusepän kanssa Pro Puun verstaalle Tikkulaan. Samalla tuli tutustuttua Wood Matters – Innovations from forest -näyttelyyn. Se tutustuttaa kävijän suomalaiseen metsään ja metsien luovaan käyttöön, tuoden laajasti esille suomalaista puuta niin tyyliltään kuin sisällöltään. Näyttely kestää 2.6.2014 asti.

Yhteenveto

Sellainen keskipäivä Lahdessa. Täältä voi muuttaa pois töiden tai rakkaan vuoksi, mutta se ei käy syyksi että täällä ei tapahdu mitään.