Tänä syksynä Taidelauantain ohjelmisto oli jälleen runsasta ja Keskustaeheytyksen keskustaisäntä Riku Jaro oli saanut koottua monipuolisen ohjelman kulttuurinnälkäisille. Näkyvimmät muutokset viime vuodesta oli mm. se että tapahtumalava oli siirretty pääkirjastolta takaisin Kauppatorille. Lavan vierelle oli pystytetty kulttuuribasaari, jonka pienissä kojuissa eri kulttuuri toimijat esittelivät toimintaansa. Pienimuotoisempaa, mutta ei vähäisempää löytyi, monesta ravintolasta, pikkuliikkeestä ja sisäpihalta.

Historialliseen- ja Taidemuseoon oli koko päivän vapaa pääsy, joten käynti museossa oli ensimmäisenä mielessä. Ei sillä etteikö sinne voisi maksaakin… Historiallisen museon pihalla oli jo käynnissä varsinaiset maalausmarkkinat. Elävät mallit imitoivat tunnettuja maalauksia.

Sisällä museossa oli jo pidemmän aikaa ollut esillä 3×1=1 julistenäyttely, joka koostuu kolmesta erilaisesta aiheesta. Amnestyn Know Your Rights! kertoo omalla tavallaan ihmisoikeuksien toteutumisesta. Tai niiden toteutumattomuudesta. Ranskalainen Kabum! Mix esitteli nuorten suunnittelijoiden toteuttaman projektin aikaansaannoksia. Martti Mykkäsen työt, julisteet ja kirjankannet ovat osana suomalaista visuaalista muotoilua.

Paljon puhutusta Askon juhlanäyttelysarjasta pääsi tutustumaan sen viimeiseen osaan. Esillä oli hauskasti esillä mm. 1970-, 1980- ja 1990-lukujen kotiemme sisustusta.
Kartanon Taidelauantai tarjosi myös elävää runoutta. Lahti Sounds Poetry esittäytyi, jossa runojaan pääsi lausumaan myös juuri sanataiteeseen hurahtaneet. Nimensä mukaisesti, muutamissa runoissa oli Lahti teemana.
Museossa sai siis aikansa kulumaan miellyttävissä ja (toivottovasti) sivistävissä merkeissä.

Myöhemmin iltapäivällä suuntasin keskustaan. Oskarin Pihan sisäpihalla Hämeenkadulla oli Lauantainäyttämön puheharjoitukset. Kaverini houkuttelemana pääsin ensimmäistä kuuntelemaan harjoituksia varastorakennukseen… hmmm… Lauantaipäivän huumaa! Joka tapauksessa kokemus oli mieleenpainuva, vaikka osa tekstistä meni hieman ohi. Miljööhän on suorastaan viehättävän epätodellinen: kaksi puurakennusta keskellä kaupunkia, korkeiden betonitalojen ympäröimänä. Romanttista ja tervehenkistä rappiohenkeä. Täytyy vain toivoa ettei romantiikkaa viedä liian pitkälle, koska silloin ”on jo myöhäistä tehdä mitään”. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen kohde.

Aivan kaikki häppeninki ei keskustassa ollut. Satama on jo siinä rajoilla, mutta selvästi keskustan ulkopuolella, Mytäjäisten veturivarikolla pitivät iltamia Lahden Topparoikka ry avoimien ovien muodossa. Koko kesä oli yhdistykselle työntäyteinen ja viime hetken mielijohteesta päätti se osallistua Taidelauantain ”ohjelman tekoon”. Väkeä varikolla pyörähti niukalti, mutta mielenkiintoisia keskusteluja varikon kohtalosta toki syntyi.

Kamera taisi olla osan kulttuurin täyttämästä päivästä mukana, mutta yhtään kuvaa en ottanut. Sekin jonkinlaista taidetta…?

Viime maaliskuussa paperisen lehden kuoppaamisen aikoihin avauduin asiasta
välikatselmuksen muodossa ”Lehteä tekemässä”-otsikon alla (kts. aiemmat kirjoitukset). Silloinen otsikko olisi toki ollut sopivampi muodossa ”Lehteä repimässä”, mutta koska toimintaja jatkui netissä se olisi ollut turhan jyrkkä. Eikä se olisi ollut korrektia niitä kohtaan, jotka olivat oman panostuksensa lehden tekoon tuoneet.

Tekemässä-otsikko tuntui kuitenkin käsittämättömän kuivalta, joten hylkäsin sen ja vaihdoin sen paljon myyvempää. Teksti on kylläkin entistäkin mitäänsanomatonta, ”kiva kun kirjoitin jotain” -tyyppistä taapertamista. Ja vielä surullisempaa on se että artikkelin alku on varattu selittelyihin. Mutta jos aikaa on, se kannattaa käyttää mieluummin kirjoittamiseen kuin huimausaineisiin ja stereomusiikkin. Artikkeli siis käsittelee hyvin pinnallisesti kesän tapahtumia, kovin henkilökohtaista en tohdi paljastaa, esimerkiksi sitä tiskasinko keskiviikkona ja nostinko automaatista rahaa perjantaina klo 14.42. Sivuan myös mitä en tehnyt kesällä. Miksi? Siksi, että pitäähän harrastelijakirjoittajan mainita niitä asioita, mitä hän ei ole tehnyt, mutta hänellä on niistä tietoa ja joista hän on ainakin ajatuksen tasolla kiinnostunut. Se tuo lisää katu-uskottavuutta.

Niin tai näin, nyt ollaan kesän ehtoopuolella ja kuten itsekin olen huomannut, viime aikoina on kirjoituspuolella on ollut hiljaisempaa. Aiheita on ollut varmasti yllinkyllin, mutta sormien ja aivojen(?) yhteispeli ei ole ollut kovin hedelmällistä. Jos jutut oli vähissä, ainakaan aiheet eivät. Lahdessa on ollut jälleen kerran tapahtumarikas kesä. Kesäkuun alussa pelit ja vehkeet valloittivat Lahden, Rautatiepäivän ja F1-venekisojen muodossa. Jälkimmäisestä en tosin nähnyt vilaustakaan, vaikka näin uskoin näkeväni kisaviikonlopun sunnuntaina. Teivaan maastossa harjoittamani lenkkeily päättyi karvaaseen pettymykseen kun järvi oli tyhjä (veneistä) ja veneet viety pois. Pettymys hävisi, kun näin rusakon.

”Maailman parhaat julisteet” -näyttely toi jälleen Lahden Taidemuseoon rullittain julisteita ympäri maailmaa. Yksittäisistä kohokohdista ja oivaltavista tuotoksista huolimatta tunsin pientä pettymystä kokonaisuuteen. Syy lienee liian suurista odotuksistani, joten voin syyttää vain itseäni.

Heinäkuun lopulla Lahti täyttyi kisavieraista, ja muutaman viikon ajan kaduilla näkyi verkkaria milloin mistäkin maasta. Veteraanien MM-kisat toivot Lahteen kisatunnelmaa ja toivottavasti taloudellistakin hyötyä. Mainetta ainakin. Järjestelyiden onnistumista suitsutettiin ja se todisti Lahden olevan Urheilukaupunki isolla U:lla. Tämän sai huomata myös paikanpäällä, kun yhdellä silmäyksellä näki hiihtostadionilla kisaavat veteraanit, maauimalassa polskivat uimarit ja mäestä putoavat mäkihyppääjät.

Kesän suurin sensaatiokin liittyy urheiluun ja se oli FC Lahden selviytyminen Europa Leaguen (ent. UEFA-cup) kolmannelle kierrokselle. Valitettavasti itse en ulkomaanreissuille taipunut, mutta kotipelien fiilis ja jännitys korvasi sen puutteen. Ei tarvitse joukkueen hävetä. Veikkausliigassa taapertaminen sen sijaan jatkui, vaikka pelipaikkakin vaihtui Kisapuistoksi. Ehkäpä kesän kiinnostavin futissarja lienee yksi kutosdivarin lohkoista, jossa Lahen Pojat PS taistelee noususta ylempään sarjaportaaseen FC Loviisan kanssa.

Summer Up, Pesäkallion kesäteatteri, Kisapuistorock Alatorilla, Lahden Yöt ja Korttelit-tapahtuma – vain ihan populaarimmat mainitakseni – kertoo siitä miten monipuolista Lahden tarjonta voi olla. No ei aivan suoraan, mutta idealistina toki haluan asian nähdä.

Kesä jatkuu ja lämpimiä kelejä on ennustettu (kansankielellä luvattu), joten ilmoja kelpaa pidellä. Järvivedetkin ovat lämpimiä ja iltauinnit Möysän seesteisellä rannalla ovat henkisesti piristäneet viileneviä kesäiltoja. Kesä jatkuu toki kulttuuripuolellakin. houkuttelevat Torven tapahtumat sekä Jazztori, lähinnä Lahti Big Band. Maria Lund myös, mutta jäänee valitettavasti väliin.

No, katsotaan sitten syksyllä miten sitä tekstiä kasaantuu, kuinka paljon ja ennen kaikkea mistä aiheista. Toivottelen hyvää loppukesää ja alkavaa syksyä. Pidetään Vellamo-lippu korkealla!

Parempaa tilalle, muttei parasta?

Ess.fi kertoi 26.5. että tekninen lautakunta hyväksyi äänin 7-4 Ranta-Kartanon eteenpäin viemiseksi valtuustoon ja hallitukseen. Päätös pitäisi tehdä ennen valtuuston lomia. Niin kiire on asialla. Vai kertooko se enemmän jotain politiikanteosta? No, jokatapauksessa kansalaisliikkeen vastusteluista ja vaihtoehtoisista suunnitelmista huolimatta hanke etenee Laituria pitkin. Pitkään keskustelua hallitsi mustavalkonen ”rakennetaan / ei rakenneta” -vastaikkainasettelu. Nyt keskustelun paino siirtynyt epäolennaiseen havainnekuvakinasteluun. Asiassa täytyy nähdä fyysikan lisäksi alueen henki. Fyysisyys alueelle muodostuu luonnostaan kunhan vain Ranta-Kartanon luonne ja henki tunnistetaan. Toki tässä prosessissa on huomio on myös rakennetussa ympäristössä.

Kirjoitin aikoinaan oman suunnitelmani Ranta-Kartanosta ja totesin että paikoitusalue on tällä hetkellä toiminnallinen kynnys keskustan ja Vesijärven välissä. Olin väärissä. Oikea muoto olisi ollut kuoppa. Tuleva umpikortteli olisi se kynnys. Hyvin iso ja epäfunktionaalinen. En niinkään ole huolissani näkymistä järvellä, järvihän näkyy kun menee sen rannalle. Suurimmalle osalle lahtelaisista – ei edes kaikille keskustassa asuville – Vesijärvi ei näy. Suurempi murhe tulee siitä että ympyrän sisälle tungetaan neliötä. Tällaiset muka-veikeät sanaleikit eivät kuitenkaa asiaa vie eteenpäin, mutta jokainen joka on kävellyt Vesijärveltä keskustaan tietää että alue on keskustaan kupeessa, ei keskustaa. Vasta kun linja-autoasema (toivottavasti) siirretään rautatieaseman yhteyteen, voidaan aluetta puolihuolimattomasti kutsua osana keskustaa, jota se onkin, mutta ei siinä perinteisessä mielessä. Kisapuisto ja Fellmaninpuisto sekä vilkas Lahdenkatu pitävät huolen että aluetta ei voida suoranaisesti liittää keskustaan. Ellei ympäristökin koe radikaalia mullistusta.

On ehdotettu että Ranta-Kartanoon rakennettavat neliöt voitaisiin rakentaa jonnekin muualle. Vaikka ehdotus tuntuu hieman erikoiselta, vastakritiikkikin tuntui yhtä ontuvalta: Ilkka Viljanen kertoi Uusi Lahti -lehdessä 27.5. ettei enää haluta 1970-80-lukujen lähiöitä. Näyttää kuitenkin siltä että tälle kriittiselle paikalle – joka ei ole keskustaa eikä rantaa vaan jotain ainutlaatuisempaa – aiotaan rakentaa 1970-80-lukujen tyylinen tylsä getto, joka on irrallaan muusta rakennetusta ympäristöstään, myös keskustan sykkeestä. Viiden vuoden lisäviivästys on pieni harmi Laiturin toteuttamiseen johtavaan arkkitehtuuriseen ja toiminnallisuuden 100 vuoden piinaan. Rakennetaanko lahtelaisten olohuoneelle kolkkoa odotustilaa? Toivon että olen väärässä.

Päivitys 11.6.
Tarkennettakoon että en pidä Laituria sinänsä tylsänä gettona – ehkä mielikuvituksettomana – mutta sijaintinsa takia siitä sellainen muodostunnee.
Yleensähän hienot suunnitelmat tuntuvat muuttuvan vielä rakennusvaiheessa, jolloin rakennuksesta karsitaan kaikki ylimääräiset kaupunkikuvalliset ”turhakkeet” taloudellisen hyödyn maksimoimiksi.
Laiturin henki sopisi paremmin esim. Paavolan nykyiselle paikoitusalueelle. Paavola on rakenteellisesti lähempänä keskustaa fyysisellä ja henkisellä tasolla.

Kuuntele valtuuston kokous 15.6. täällä.
Keskustele Ranta-Kartanosta Alatorilla.

Kuten uutisista ja haastattelu(i)sta olette jo ehkä huomanneet, tai jopa muista yhteyksissä, tänä viikonloppuna järjestetään Kinos-elokuvafestarit. Ja valokuva-aiheinen seminaari. Jouduinkin vaihtamaan tämän artikkelin otsikon uuteen muotoon aiemmasta, koska tieto Valokuvan Kevät -tapahtumasta saavutti viime hetkellä.

Ensimmäisenä tietysti täytyy iloita tämänlaisista tapahtumissa pienessä mutta aktiivisessa (kulttuuri)kaupungissamme. Tosin heti perään pitää surkutella kahden mielenkiintoisen ja toisiaan täydentävän taidetapahtuman  päällekkäisyydestä. No, se ei sinänsä ole katastrofi, mutta jonkinlaista dialogia tai peräti yhteistyötä näiden tahojen välillä olisi toivonut, joka ehkä olisi heijastunut myös ohjelmien rakenteluun. Luultavasti kulisseissa on keskusteltu, mutta ohjelmien päällekkäisyys etenkin lauantaina harmittaa.

Valokuvan Kevät -tapahtuma järjestetään jo kahdeksannen kerran ja se sisältää seminaarihenkistä sekä tietenkin valokuvanäyttelyitä, kaksin kappalein.
Tapahtumaa pohjustetaan Lahen Lehessä Lahden Valokuvataide ry:n jutulla.

Kinoksessa on kuudennen kerran monenmoista ja -tasoista elokuvaa. Erityisesti ja kun teema kantaa nimeä I love my city ja paikkana Lahti, kannatta kotikaupunkifanien suunnata Kino Iirikseen. Lauantai käynnistyy kello kaksitoista mielenkiintoisella Lahti-kattauksella. Elokuvat tuntuvat äkkiseltään tutuilta ja muistelisinkin että osan filmeistä olen nähnyt ne aikoinaan koulussa ja joissakin tapahtumissa. Uskon kuitenkin että Lahdessa kuvattuun vanhaan liikkuvaan kuvaan ei kyllästytä. Lahti pysyy aina tuoreena… Kotikulta ja Jalokiviä yössä ovat tuntemattomia, joten jäädään jännityksellä odottamaan mitä on luvassa.

Lahti my city – sarja 2 – kokonaiskesto n. 63 min

Hollola Lahti – tarmokas tahti, kesto 12 min
Lahti – kansainvälinen hiihtokaupunki, kesto 11 min
Lahti 50 vuotta, kesto 5 min
Lahti vuonna 1957, kesto 10 min 30 s
Kotikulta, kesto 17 min 30 s
Jalokiviä yössä (Saija Sivén & Paula Huhtanen), kesto 7 min

Lauantaina klo 19 jälkeen esitetään sarjan 6 elokuvia, joiden joukossa myös oma tekeleeni, ensimmäinen varsinainen tekemäni lyhytelokuva Mustalahti. Film-noir-hengessä toteutettu fiktioelokuva ei suoranaisesti kerro Lahesta, mutta monia yhtymäkohtia Lahteen elokuvasta voi löytää. Kesto noin 7 minuuttia.

Yleensä viikonlopuista ei ole mitään kuvaa, mutta nyt sitä on tarjolla kaksinverroin!