Aihearkisto: Jutut

Kaikki jutut

Kun pimeys laskeutui Lahden ylle…

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Olen innokas Star Wars -fani. Itse asiassa olen ollut jo n. 7-8-vuotiaasta, kun ensimmäisen kerran näin kaverilla (salaa vanhemmilta) New Hopen ja Imperiumin Vastaiskun. Kun ikääkään ei tuolloin ollut paljoakaan, tuskin ehdin lukemaan suomenkielisestä tekstityksestä kuin ensimmäisen rivin. Se ei meininkiä haitannut, sillä olihan elokuvassa hurjia hahmoja, avaruusaluksia sekä lasermiekkoja ja -pyssyjä. Elokuvien alussa esitetty Foxin tunnus toi minulle noiden elokuvien jälkeen aina mieleen Star Wars -elokuvat, tunnus oli syöpynyt mieleeni niin vahvasti.

Tällainen innostus on säilynyt näihin päiviin asti, ja vahvistunutkin. Useistakin moinen Star Wars -harrastus voi tuntua lapselliselta, jota se varmasti onkin, mutta pitäähän aikuisella miehellä olla kivoja ajanvietteitä.

General Grievous Lahden ratapihalla. Kamera, lego-hahmo ja vähän Photoshoppia…

 

Mahtava universumi

Star Warsin isän George Lucasin luoma universumi antaa rajattomat mahdollisuudet erilaisten maailmojen ja elämänmuotojen luomiseen sekä tietysti spektaakkelimaisten seikkailuiden. Lucas on todennut elokuvien olevan vain avaruusoopperaa tai että se on Skywalkerien perhekronikka. Mielenkiintoinen huomio Lucasin roolista löytyy tämän videon lopulta.

Täytyykin muistaa, että alkuperäinen Star Wars oli vain pelkkä Star Wars, josta (yllättävän) menestyksen myötä tarina on saanut uusia ulottuvuuksia aina näihin päiviin asti ja tästäkin eteenpäin.Yksi lyhyt viaton repliikki alkuperäisissä elokuvissa voi antaa suuren merkityksen myöhemmissä elokuvissa, sarjoissa ja sarjakuvisssa.
Elokuviin on syntynyt mielenkiintoisia syy-seuraussuhteita, joista on sittemmin muodostunut kokonainen kaanon. Tapahtumia vyörytetään eri muodoissa, elokuvina, tv-sarjoina, sarjakuvina ja kirjoina. Star Warsin ”franchise-tuoteperhe” on laajentunut valtavaksi, ja tekijöillä lienee haaste muodostaa kokonaisuudesta edes jollain tavalla järkevä jatkumo, kaukaa menneisyydestä asti. Lisäksi virallisen Star Wars -kaanonin ulkopuolella on lisäksi tarinoita, joita kutsutaan legendoiksi.
Disneyllä ymmärrettiin tällaisen valtaavuuden mahdollisuus ja enkä pistä laisinkaan pahaksi, jos Disney pistää rahaksi useammalkin elokuvalla.

Ns. prequels-elokuvat (Episodit 1-3) olivat elokuvataiteellisesti heikkoja ja monet myös kritisoivat elokuvan (kauppa)poliittisia juonenkiemuroita. Erityisesti moitittiin Lucasin heikohkoa henkilöohjaamista ja dialogia sekä liiallisiin tietokone-efekteihin turvautumista. Voin yhtyä mielipiteisiin, osittain, sillä politiikan vetäminen mukaan toi mielestäni kokonaisuuteen kaivattu syvyyttä, mikä ehkä ensimmäisistä elokuvista puuttui. Ensimmäisissä elokuvissa viitattiin tiettyihin tapahtumiin, mutta episodeissa 1-3 tapahtumat tulivat lihaksi. No, prequilsit on tehty ja niillä on paikkansa virallisessa Star Wars -kaanonissa, oli niiden laadusta mitä mieltä tahansa.

Uusimpina elokuvina Disney-yhtiön tuottamat The Force Awekens ja spin-off Rogue One ovat herättäneet laajalti kiinnostusta. Jälkimmäisestä voisin todeta että se on parhaimpia ellei paras Star Wars -elokuva. The Force Awekensin ongelmana oli, että se oli liian fanielokuva, eräänlainen tiivistelmä kolmesta ensimmäisestä (episodit 4-6) elokuvasta. Joulukuussa julkaistava Episodi 8 odotetaan kuin (teko)kuuta nousevaa. Elokuva vienee koko sarjan aivan uudelle tasolla.
Kuten jo mainitsin, elokuvien lisäksi, kaanoniin kuuluu animaatiosarjat The Clone Wars ja Rebels. Sarjojen kautta elokuvien tapahtumia avataan enemmän. Lisäksi ruutuun tuodaan lisää uusia tapahtumia ja henkilöhahmoja, ja tutut hahmot esitellään uudessa valossa.

Selvää on, että elokuvat sisältävät ”loogisia epätarkkuuksia” ja aika ”tyhmiä juttuja”. Juuri näihin seikkoihin pureutuu kaksi Lego Star Wars -minisarjaa. Niissä ovat hauskasti oivallettu että ”ei tätä voi liian vakavasti ottaa” ja sen takia ne ovat todella hauskaa katsottavaa. Sarjojen huumori on oivaltavaa ja samalla tyhmää, että se naurattaa.

Lisäksi kehuttu The Old Rebublic -peli ja sen taidokkaasti tehdyt trailerit ovat herättäneet suurta kiinnostusta. The Old Rebublic sijoittuu tuhansia vuosia ennen ”nykyisiä” tapahtumia, mutta spekulaatioita on jo käyty, liittyykö nuo tapahtumat jotenkin nykyisin/tuleviin elokuviin. Jonkinlaisia toiveitakin on esitetty, että The Old Rebublic -tapahtumiin sijoittuva elokuva näkisi joskus päivänvalon (ja pimeyden).

YouTubessa julkaistaan jatkuvasti Star Wars -maailmaan ja elokuviin liittyviä spekulaatiovideoita tai analyysejä, joita on mukava katsella pilke silmäkulmasssa.  Viimeisten vuosien aikana olen myös ”kuluttanut” YouTubessa julkaistuja soundtrackejä, jotka ovat erinomaista taustamusiikkia, kun haluaa esimerkiksi kirjoittaa.

Kinos-esittelyvideot

Miten Star Wars sitten liittyy Lahteen? Ei juurikaan mitenkään. Lahtelaiseen elokuvafestivaali Kinokseen sikäli, sillä kun vuonna 2015 teemana oli Valot ja varjot, niin tajusin tilaisuuteni tulleen. Teemasta sain idean tehdä Kinos-mainosvideoita, siis sellaisia mitä olimme tehneet jo aiempina vuosina. Vuoden 2015 teema antoi mahdollisuuden valon ja pimeyden kaksintaistelulle.

Pakkasimme Markuksen kanssa kameran ja kaverilta lainatun valomiekan (ei ole omaa!) ja painelimme Kariniemen metsään pimeänä iltana lopputalvesta 2015. Idean mainosvideolle sain The Force Awekingsin ensimmäisestä trailerista, jossa oli suomalaisittain tyylikäs metsäkohtaus (alkaa kohdasta 0:50), jossa Kylo Ren astelee metsään ja pistää lasermiekaan ns. laulamaan.
Kuvaaminen oli hauskaa ja valomiekan kanssa oli vielä hauskempaa. Onneksi oli pimeää, eikä kukaan tuttu ainakaan heilumista nähnyt. Videon leikkausvaiheessa huomasin että materiaalistahan saa kaksikin videota. Myöhemmin kävin päivällä puistossa kuvaamassa Olavi Lanun patsaita, jotka sopivat erinomaisesti videoiden teemaan.
Musiikin ja äänitehot etsiskelin tietenkin internetistä, sivuistoilta joissa oli saatavilla
valmiita, ei-kaupalliseen käyttöön tarkoitettu musiikki- ja efektiraitoja. Niistä aineksista miksasin molempiin videoihin äänet luomaan oikeanlaista tunnelmaa.

 

https://www.youtube.com/watch?v=zMO5ZIfvSf4

Kävin katsomassa joulukuussa uuden Rogue Onen ja elokuva loppui huikeaan Darth Vader -kohtaukseen. Vasta myöhemmin huomasin että tämän viimeisen kohtauksen alussa oli jotain tuttua…

Alla vertailukuva. Ylempänä siis kuvakaappaus tekemästäni Kinos-videostani vuodelta 2015, jossa seison valomiekka kädessä rappusten yläpäässä. Alemmassa kuvassa on aloituskohta Rogue Onen viimeisestä kohtauksesta vuodelta 2016.
null

Hmmm… sattumaako? Lisää epäilyksiä herätti tämä Episodin artikkeli… Jään odottelemaan Disneyltä ”rojalteja” sekä roolia tulevissa elokuvissa.

Kuolemantähti ja radiomastot

Rogue One julkaistiin viime joulukuussa. En rynnännyt ensimmäisten joukossa sitä katsomaan, mutta lopulta kiusaus kasvoi liian suureksi ja lopulta suorastaan juoksin elokuviin. Vaikuttavan elokuvan jälkeen sain idean kikkailla hieman Photoshopilla ja ottamillani Lahti-kuvilla.

darksidedeathstar

Koko Kansantalon Kinos

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Lahtelainen elokuvafestivaali KINOS järjestetään 17.-18.3.2017, jo noin 15:ttä kertaa. Erityisesti lyhytelokuviin keskittyvä KINOS-festivaali julistaa jälleen avoimen elokuvahaun. Festivaalityöryhmä huomioi fiktiot, dokumentit, animaatiot, musiikkivideot, kokeelliset videotaideteokset sekä mitkä tahansa kiinnostavat teokset aiheesta riippumatta.

Kinos Kansantalon Kuusenlatvassa vuonna 2016 (Kuva Hanna-Maria Grönlund)

Kinos Kansantalon Kuusenlatvassa vuonna 2016 (Kuva Hanna-Maria Grönlund)


Vuoden 2017 teema on kestävyys: ”KINOS-elokuvafestivaalia järjestetään sinnikkäin talkoovoimin. Festivaali on saapunut murrosikään ja nyt jos koskaan vaaditaan kestävyyttä. Ilmassa on kapinahenkeä ja kukaan ei tajua. Maailman mielettömyys lyö kasvoille. Samaan aikaan luonnonvarat hupenevat ja kertakäyttökulttuuri kukoistaa. Kertooko Sinun teoksesi ratkaisuista? Sisältyykö tarinaasi sinnikkyyttä? Mikä on Sinun filmijalanjälkesi? Vai voisko vähempää kiinnostaa?”

Festivaaliin osallistuminen on maksutonta. Ehdotettavien töiden tulee olla perillä viimeistään perjantaina 13.1.2017 ilmoittautumislomakkeen kanssa. KINOS-työryhmä valitsee festivaalilla esitettävät teokset ja ohjelmisto julkaistaan maaliskuun alussa 2017.

Festivaalin vetäjän Miina Kaartisen mietteitä Kinoksesta ja elokuvafestivaalin taustoista.

Mikä on Kinos ja miten kaikki alkoi?

Kinos tai KINOS (rakkaalla lapsella on monta nimeä jne.) on talkoovoimin järjestettävä kaupungin ainoa elokuvafestivaali, joka sai suullisen perimätiedon mukaan alkunsa 2004. Tuolloin lahtelainen kaveriporukka päätti perustaa erilaisen elokuvafestivaalin, jolla näytettäisiin perinteisten festivaalien ulkopuolelle jäävää elokuva- ja videotaidetta. Keskellä ankarinta talvea järjestettävä tapahtuma sai nimekseen Kinos ja puitteet sille löytyivät vanhan puutalon alakerrassa Kymintiellä sijaitsevasta Kymi-pubista. Jo seuraavana vuonna Kinos sai kumppanikseen Päijät-Hämeen elokuvakeskus ry:n ja sitä seuraavana vuonna tapahtuma siirtyi elokuvakeskuksen omaan elokuvateatteriin Kino Iirikseen Saimaankadulle.

Kinos levittäytyi koko Kansantaloon vuonna 2016 (Kuva: Hanna-Maria Grönlund)

Kinos levittäytyi koko Kansantaloon vuonna 2016 (Kuva: Hanna-Maria Grönlund)


Minkälaiset puitteet elokuvateatteri Kino Iiris – ja nykyään koko Kansantalo – tarjoaa festivaalille?

Päijät-Hämeen elokuvakeskuksen (PHEK) pyörittämä elokuvateatteri Kino Iiris tarjoaa aivan loistavat puitteet Kinokselle, koska sekä Iiriksen että Kinoksen tehtävänä on tarjota päijäthämäläisille vaihtoehtoista katseltavaa elokuva- ja audiovisuaalisen taiteen saralta. Lisäksi Kino Iiris, kuten koko Lahden Kansantalo, on esteettisesti hurmaava ja kotoisa miljöö! Vuoden 2016 Kinos-festivaali levittäytyi tosiaan ensimmäistä kertaa Kino Iiriksestä muualle Kansantalon tiloihin esim. Vaahterasaliin. Kokeilu oli oikein onnistunut.

Mistä koostuu hyvä elokuvafestivaali?

Hyvän leffafestarin syntyminen vaatii ensisijaisesti tekijöiden rakkautta lajiin: elokuvaan ja tapahtumanjärjestämiseen! Näistä kahdesta syntyy sitten kiinnostava ohjelmisto, vieraat, oheisjutut ja hyväntuulinen tekemisen meininki joka välittyy myös festarivieraille. Mielestäni nämä jutut pätevät sekä isompaan että pienempään tapahtumaan. Ohjelmistoa ajatellen tärkeää on tietenkin, että festari tarjoaa katsojille jotain vähän erilaista, sellaista mitä ei voi nähdä netistä tai tavallisena viikonloppuna leffassa käymällä. Yksi tärkeä elementti on myös festareihin kuuluva yhteisöllisyys, eli se, että elokuvafestivaalilla on lämmin tunnelma ja kävijä kokee kuuluvansa jollain tavalla joukkoon ja olevansa tervetullut.

Paikallisfilmejä Tammisalissa (Kuva Hanna-Maria Grönlund)

Paikallisfilmejä Tammisalissa (Kuva Hanna-Maria Grönlund)


Miten Kinos erottuu muista elokuvafestivaaleista?

Kinoksessa kiinnostavaa on sen joka vuosi muuttuva luonne. Festarin ”organisaatio” on hyvin löyhä ja festarin vetovastuu vaihtelee. Tämä pitää festivaalin raikkaana, sillä festivaali on aina erilainen, tekijöidensä näköinen. Kinos on aina erottunut myös sillä, että ohjelmistossa voi nähdä hyvin eritasoisia audiovisuaalisia teoksia. Kuten sanonta kuuluu ”Kinos ei kaihda räkäisimpiäkään töitä!”. Monipuolisuus on Kinoksen valtti!

Onko Lahdessa tarvetta elokuvafestivaalille?

Tottakai Lahden kokoisessa kaupungissa on tarve elokuvafestivaalille, jopa usemmallekin kuin yhdelle! Elokuvateatteriala on ollut jo pitkään murroksessa ja globaali trendi on, että alaa hallitsevat isot tekijät. Itsenäisiä ja pieniä elokuvateattereita on yhä vähemmän, mikä on sääli! Tätä latistuvaa tarjontaa paikkaamaan syntyy jatkuvasti Suomessa ja muualla maailmassa erilaisia elokuvafestivaaleja, jotka tarjoavat elokuvan ystäville mielenkiintoista katsottavaa. Lahdessakin on enää vain kaksi elokuvateatteria: Finnkino ja Kino Iiris. Elokuvakulttuuri ei pysy hengissä itsekseen, vaan sen eteen pitää toimia! On tärkeää keksiä paikallisesti uusia juttuja, ylläpitää vanhoja ja ennen kaikkea käydä kuluttamassa elokuvateattereiden penkkejä! Paikallinen elokuvafestivaali mahdollistaa osaltaan tätä elokuvakulttuurin ylläpitämistä ja edistämistä.

LiMu-radio Vaahterasalin lavalla (Kuva Hanna-Maria Grönlund)

LiMu-radio Vaahterasalin lavalla (Kuva Hanna-Maria Grönlund)


Pääosassa ovat elokuvat, mutta mitä muuta mukavaa festivaali voi tarjota?

Elokuvat ovat tietenkin tärkein juttu, mutta lisäksi Kinoksessa on usein tarjolla oheisohjelmaa kuten musiikkiklubeja ja sen sellaista. Tänä vuonna toteutettiin paljon erilaista oheisohjelmistoa yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa. Esim. Lahden ammattikorkeakoulun kampusradio LiMu-radio teki koko Kinos-päivän radiolähetystä Vaahterasalista, Kansantalon kahviossa oli tarjolla Kurmaksen köökin herkullinen brunssi ja Lahti-Seura juhli synttäreitään Kinoksen aikaan Tammisalissa.

Miten Kinos on muuttunut vuosien varrella? Mitä uutta oli vuonna 2016?

Kinos on joka vuosi erilainen, koska festivaalia tekemässä on aina vaihtuva kokoonpano vapaaehtoisia. Merkittävin ero tänä vuonna oli se, että emme järjestäneet avointa hakua ohjelmiston elokuville vaan keräsimme katsottavaa vapaamuotoisesti kuratoiden. Lisäksi festari järjestettiin ihan alkuaikojen tapaan yksipäiväisenä. Toisaalta samaan aikaan kun festarin kesto lyheni, se levittäytyi useisiin eri tiloihin Kansantalolla. Oikeastaan vuosi 2016 oli siis monintavoin poikkeuksellinen Kinos-vuosi!

Mitä on luvassa vuodelle 2017?

Vuonna 2017 KINOS ottaa jälleen haltuun koko Kansantalon ja tällä kertaa festarit kestävät kaksi päivää. Avasimme välivuoden jälkeen lokakuussa avoimen elokuvahaun, joka päättyy tammikuussa. Teemana meillä on seuraavilla KINOS-festareilla ”kestävyys”. Toivottavasti ehdotettujen elokuvien joukossa on monipuolisesti erilaisia teoksia!

Leffasarjojen lisäksi tiedossa on tuttuun tapaan kaikenlaista oheishässäkkää, jatkoklubeja, ruokaa, näyttelyitä, luentoja ja niinedelleen. Mahtavaa, että KINOS tulee taas!!

Minkälaisia tulevaisuuden suunnitelmia Kinoksella on?

Kinoksen tärkein missio on pysyä hengissä talviunten ajan ja herätä taas keväällä henkiin! Jotta tämä mahdollistuisi, festivaalia tekemään tarvitaan innokkaita ihmisiä, joten mikäli lukijoiden joukossa on elokuvaihmisiä ja tapahtuman järjestämisestä kiinnostuneita tyyppejä niin ei muuta kuin mukaan tekemään Lahen parasta elokuvafestaria!!

Kalustesarjan kimpussa osa 6

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Projekti on jälleen edistynyt syksyn aikana.

Jakkaroihin on sain valkoisen pintamaalin, jälleen kerran Wellamo-Opiston iltakurssilta.

Seuraavana vuorossa on tulostusmatka Valopalkkiin Hirsimetsäntielle. Kävin jo siellä teetättämässä koevedokset, ja oikein hyvältä näytti.
Enempää en kuitenkaan paljasta, ja kuviakin julkaisen vasta, kun saan projektin valmiiksi.

Kävin tutustumassa alkusyksystä aloittaneeseen Taideinstituutin vanhassa kuvanveistotilassa aloittaneeseen Ideaverstaaseen. Verstaasta on muodostunut eräänlainen protopaja, joka yhdistää opiskelijoita, mikroyrityksiä, käsityöläisiä ja muita ”alan harrastajia”.

Verstaassa on tarkoitukseni toteuttaa – vihdoin – kalusteiden, pöydän ja jakkaroiden kasaus. Lisäksi koottuun pöytälevyyn on tehtävä viimeistelymaalaus erikoismaalilla. Ajankohdaksi olen suunnitellut tammi-helmikuuta.

Näillä eväillä on kalustesarjakin sitten valmis, ja ainakin nyt näyttää että saan projektin päätökseen ensi vuoden aikana. Tarkoitus on myös esitellä projektia jossain – muualla kuin internetissä. Mutta siihen palaan, kunhan kaikki muu on valmista.

Aleksin talvivalot vaihdetaan?

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa
Aleksanterinkatua jouluaattona v. 2008.

Aleksanterinkatua jouluaattona v. 2008.

Yle uutisoi että Aleksanterinkadun jouluvalot – tai talvivalot – ovat tiensä päässä. Hehkulampputekniikalla toteutetut valot yhteensopivat huonosti nykyisen led-tekniikan kanssa. Edessä on siis mittava valouudistus.Graafikko, professori Tapani Aartomaan suunnittelemat valot ovat ilahduttaneet Aleksilla käyskenteleviä vuodesta 1983 lähtien.
Lämpimät, hyvällä tavalla lapsellinen valokokonaisuus sopii hyvin Lahden muuten niin ”kovaan” ytimeen. Nykyiset valot kertovat tarinaa, joten tällaista ajatusta ja perinnettä olisi hyvä jatkaa, etteivät valot olisivat vain pelkkiä elementtejä.

Toivottavasti Aleksi toivottaa tulevina talvina paikalliset ja muualta tulevat tervetulleeksi Lahteen lämpimin ja persoonallisin valoin. Valo uusiminen on joka tapauksessa näkyvä kaupunkikuvallinen uudistus keskeisellä paikalla. Tarvitaankin kaupungin ja Lahti Energian tytäryhtiön LE-Sähkoverkko Oy:n lisäksi, paikallisten yrittäjien ja kaupunginlaisten rohkeaa näkemystä. Toivottavaa on, että asiassa uskalletaan olla ennakkoluulottomia, niin ettei Aleksin valaistus näyttäydy tulevina vuosikymmeninä samanlaiselta kuin muuallakin vaan valot kertovat omaa tarinaansa.

Ajatuksia lahtelaisuudesta

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Tällä palstalla kerrotaan ajatuksia lahtelaisuudesta, omiani ja muiden. Ne ovat kokoelma kirjoituksia, jotka on koottu eri lähteistä kuten Lahen Lehestä ja Lahti-Seuran Hollolan Lahti -jäsenlehdessä. Artikkeli on julkaistu Lahen Lehen nettisivuilla 30.10.2016, myöhemmin tekstiä on korjattu.
Artikkelit julkaistaan kirjassa Ajatus Lahdesta.

Lahtelaisuus
Lahti-Seuran puheenjohtajan omainaisuudessa suoritetut avajaissanat vuosijuhlassa 1.11.2010

Olen toiminut Lahti-Seuran puheenjohtaja tämän vuoden alusta ja siitä lähdin olen pohtinut mitä kertoisin vuosijuhlan tervetuliaispuheessa. Tässä on tietysti liioittelua aimo annos, mutta aiheen laatiminen tuntui haastavalta, myös senkin takia, sillä tämä on itselle ensimmäinen laatuaan. Lahtelaisuuden käsitekään ei ole helppo. Lahti on ollut kotikaupunkinani 31 vuotta, se jaksaa silti yllättää, hyvässä ja pahassa. Harmaaksi kaupungiksi haukuttu Lahti, on pinnan alla värikkäämpi ja monipuolisempi kuin monet haluavat nähdä. Lahdessa uskotaan itsetekemiseen, joka heijastuu alhaalta ylöspäin. Ehkä siksi lahtelainen monimuotoisuus näyttäytyy maltilliselta puuhastelulta, ja vaikka tulokset näyttäytyvät valtakunnan tasolla näennäisen vaatimattomilta, on niillä paikallisella tasolla suuri vaikutus; ne ovat askel kohti parempaa elämänlaatua.

Lahtea voi sijaintinsa puolesta sekä sisäisen rakenteensa ansiosta kutsua tehokkaaksi: Täältä on sopiva matka kaikkiin isoihin etelän kaupunkeihin; kaupungin koko on sopivan eli oikean kokoinen, strategisten paikkojen etäisyydet ovat kaupungin sisällä lyhyet. Monet palaavat Lahteen huomattuaan kaupungin edut: sopivan kokoinen kaupunki keskellä metsää. Nuorempi polvi tietää toteamuksen että “Mies voi lähteä Lahesta, mutta ei Lahti miehestä”.

Kaupunki on ollut läpikulkupaikkakuntana vuosisatoja, mutta onpa tänne muutama yrittäjäkin jäänyt. Lahtea on kutsuttu “muuttajien kaupungiksi”. Keskeinen sijainti houkutteli jo ammoisina aikoina asukkaita kalaisen järven rannoille. Muuttoliike aiheutti pienessä kylässä ja myöhemmin keskisuuressa kaupungissa levottomuutta: paikallisten sosiaalisten verkostojen puuttuessa, ihmiset tuntevat itsensä yksinäiseksi. Laajemmin lahtelaisuuden epämääräisyys ja identiteetin häilyvyys voi aiheuttaa hämmennystä. Pelkkää näennäistä harmautta, josta ei saa otetta. Mutta siinäpä Lahden kiinnostavuus ja haaste, joka tuottaa myös kulttuuria, ilman ylhäältä johdettuja innovaatiopalaverejä.

Minimalistinen
Kirjoitus on julkaistu 8.2.2008 ilmestyneessä ensimmäisessä paperisessa Lahen Lehdessä (nro 0/2008)

Kaupungin nimi on Lahti. Mitä tai mikä on Lahti? Lahden kulttuuripääkaupunkihankkeen nettisivuilla (vuonna 2011) asiaa käsiteltiin nimien kautta seuraavin sanankääntein:

“Kielentutkijat ovat havainneet, että suomalaiset sietävät hyvin hiljaisuutta. Hitautta on taas pidetty hämäläisten erityisenä heimo-ominaisuutena. Lahti on joskus leimattu hitaaksi myös mielikuvituksettomassa mielessä. Järven nimi on Vesijärvi. Siihen pistävä niemi on nimeltää Niemi, ja lahden pohdukkaan kasvanut kaupunki on Lahti. Lahdessa on myös Venetsia ja Petsamo. Näköisnimeäminen ei kuitenkaan ole mielikuvituksettomuutta vaan harkitusti jalostettua suomalaisuutta. Suomessa sanoja käytetään säästeliäästi, mutta kun jotakin sanotaan, sitä myös tarkoitetaan.”

Lahti on kuin minimalistinen teos, joka hakee itsensä ympäröivistä muodoista. Siitä on karsitty kaikki “epäolennainen” ja keskitetty olennaiseen. Ei ole kuin paikka, ei kokijaa, subjektia. Lahtea ei ole perustettu, se on ympäristönsä tuote. Lahti on rakennettu niillä ehdoilla, jotka ympäristö antoi. Kaupunki on muotoiltu.

Onko siis Lahti aina ollut vailla minä-tunnetta? Onko meidän vain luovuttava rakentamasta identiteettiämme, koska sellaista ei ole, vaan olemme olleet osa muotoa, joka on muuttumaton. Pohdimme jatkuvasti Lahtea ja lahtelaisuutta. Minimalistisen taiteen kriitikko Hilton Kramer totesi: “Mitä minimaalisempaa on taide, sitä maksimaalisempia ovat selitykset.” Kommenttia ei kannata ottaa Lahden kohdalla kritiikkinä.

Selitämme itseämme kysymysten kautta. On vain lakattava kysymästä kysymyksiä. Järven lahti on löydettävissä sen muodosta ja paikasta. Lahdella on vain muotonsa, joka heijastuu lahtelaisiin metafyysisessä perspektiivissä. Lahtea ei voida siirtää missään muodossaan vaan se on käsitettävä siinä historiallisessa muotokontekstissa, jossa se sijaitsee. Taiteeessa töitä kuvataan anonyymeinä, niissä ei viitata mihinkään teoksen ulkopuoliseen. Olemme anonyymeja itsellemme, olemme sulautuneet osaksi muotoa. “Mies voi lähteä Lahesta, Lahti ei miehestä”. Ikuisuutta tavoitteleva muoto on jo saavuttanut meidät.

Ei ole siis mitä mitä kutsua lahtelaisuudeksi. On kehykset, tila johon siirrämme itsemme. Maalari Frank Stellan sanoin: “Se mitä nähdään, on sitä, mitä nähdään”.

(Lahen) Lehden kansi (nro 0) on valkoinen. Mitä siinä näemme? Ja kysymme taas…

Identiteettiä lahtelaisittain (30.10.2016)
Kirjoitus on julkaistu 8.2.2008 ilmestyneessä ensimmäisessä paperisessa Lahen Lehdessä (nro 0/2008)

Lahden kaupunki aloitti bränditutkimuksen kyselemällä kaupunkilaisilta minkälainen Lahti on. Niin, minkälainen se on? Lahtea on kutsuttu “kaupungiksi jolla ei ole identiteettiä.” Bränditutkimukseen liittyen paikallislehdessä oli otsikko: “Kaupungista lähtee ristiriitaisia viestejä kaupungin ulkouolelle.”

Näin se menee: Joku keksii päälle liimattuja sloganeita, jotka eivät perustu mihinkään. Myöhemmin ne alkavat toteuttaa omaa tarinaansa alkuperästä välittämättä. Osa on aluksi totta. Tai sitten tulevaisuudessa. On kirjoitettu strategia mitä seurata.

On suomenchicagoa, greencityä, businesscityä, “disainia” (design). Hiljattain pohdittiin, voiko Lahti olla sekä moottoriurheilukaupunki että ympäristökaupunki. Ehkä jos ajetaan sähköautoilla, jotka ovat valmistettu kierrätysmateriaalista? Tai sitten ajetaan polttomoottoriajoneuvoilla kaikessa hiljaisuudessa täysillä. Miksei sitten tehdä molempia?

Puhutellaan eri kohderyhmiä. Ihmisten intressit ja kokemukset ovat erilaiset. Lahtiblogi ja FC Lahti meille, Sinfonia Lahti ja Ladec noille. Ja toisin päin. Kaikki on osa Lahtea, ristiriitaa, jota vaivata taikinan lailla täydellisyyteen. Välillä tulee pannukakku.

Ei kaikkea kaikille vaan jotakin joillekin, joista muodostuu kokonaisuus, jota kukaan ei pysty hallitsemaan. Jokainen keskittyköön omaan sisäiseen maailmaansa, jotta sen rikkaudesta voi nauttia muutkin.

Lahti on junttikaupunki. Junttius on aina huono asia. Vai onko? Onko junttiutta erilaista ja miten ne erottaa toisistaan? Toiset katsovat vain taakse, mutteivat nurkan taakse: Kapeakatseista ja sisäänpäinkääntynyttä. Henkisyyteen eivät taivu, mutteivat apatiaankaan. Työmies on paikkansa ansainnut.

Toiset juntit taipuvat. He tekevät mitä tekevät, minkä parhaaksi näkevät. Puskevat ja puhiset, posket punaisina, silmät kirkkaina. Se, mitä muut ajattelevat ei ole kiinnostavaa. Ulospäin nurkkakuntaista, sydämessä omien juurien arvostamista, saman näkemistä muissa. Lahti on omanlaisensa ja samanlaisensa. Lahti on sillisalaatti ja tätä lahtelaista perinnettä jatkaa Lahen Lehtikin. Lahtelaista? Tottakai!

Lahden kahdet kasvot (30.6.2014)

Somessa silmääni osui sattumalta(?) päivän sisällä kaksi linkkiä, jotka herättivät mielenkiintoni: kaksi näennäisesti aivan erilaista kirjoitusta Lahdesta.

Näin keskikesällä lunta lahtelaisuuden tupaan ja vähän olohuoneeseekin, tarjoilee nimimerkki _Sweety_ Suomi24-keskustelupalstalla. Tämä lahtelaisten luihin ja ytimiin porautuva kirjoitus on julkaistu 10.6.2014 ja se on jo kerännyt kommentteja, puolesta ja vastaan ja jotain siltä väliltä.

”Pois Lahdesta

Lahti on hyvin ahdasmielinen ja kylmä kaupunki. Lahtelaiset ovat pienisieluisia kyttääjiä, sisäänpäin kääntyneitä ikäviä ihmisiä. Juoruja riittää ja asiantuntijaa. Lahtelaiset itse tekevät kaupungistaan ahdasmielisen ja surkean.

Lahteen tarvittaisiin enemmän kansainvälisyyttä, ymmärrystä ja erilaisuuden hyväksymistä. Lahtelaiset futis fanit ovat idiootteja, hyvänä esimerkkinä- Lahtelaisesta ihmisestä. Tämä suvaitsemattomuuden kehto.

Kaupunkikuva ei ole mitenkään erityinen. Satama kesäisin täynnä pellejä, yhtänä osana koko suurta sirkusta. Motoristit patsastelevat ja esittelevät prätkiään, jurrissa oleville naisille. Tämä jos jokin kertoo Lahtelaisesta älykkyydestä.

Ahdasmielisyydestä kertoo myös järjetön viha mm. Helsinkiläisiä kohtaan. Todellisuudessa se on suurta kateutta, ymmärryksen puutetta, globaalin kelkan kyydistä pois putoamista, jne.

Pienien kapunkien ongelma on väistämättä elämää ymmärtämättömät ihmiset. Ei ole kokemuspohjaa, eikä ymmärrystä toisiin ihmisiin. Samaa homosabienssia tiettävästi, täällä kaikki kuitenkin olemme. Pieniä ovat pienten kaupunkien ongelmat. Pieniä ovat myös pienten ihmisten sielut.

Kohtuullisen paljon matkustelleena ja, lukemattomia uusia ihmisiä tavanneena. Elämääkin nähneenä ja kokeneena. Olen tullut siihen päätökseen: Muutan pois Lahdesta. Lahesta siis, melkoisen omaperäinen lausahdus.”

Lämmin lahtelainen kesätuulahdus saadaan Plunge by tiia -blogista.

”Kotona

Lahti, mun vanha kotikaupunki. Se on kompakti, rauhallinen ja minun silmissäni kaunis kaupunki. Siinä missä joku toinen näkee autiot kadut ja harmaat betonirykelmät, minä näen puiston jossa on juostu cooperin testi, baarin josta istuttiin 18-vuotiaana joka viikonloppu ja kadut joiden varrella on itketty, naurettu ja mietitty elämää.

Minä näen Lahden värikkäänä. Ja sinne on aina mukava palata. Se on tärkeä paikka, sillä siellä asuu perhe ja suurin osa kavereista. Jos meno Tukholmassa äityy liian intensiiviseksi lähden Lahteen lomalle. Siellä ei ainakaan tarvitse turhia stressailla.”

Oikeastaan molemmat kirjoitukset ovat lahtelaisittain tunnistettavia. Toinen haluaa pois, toinen palata, jotta pääsee taas pois. Ero on kirjoittajien sisäisessä kokemusmaailmassa.
Samoja piirteitä: Lahti on ulkoisesti, pieni, ei vaan kompakti. Harmaat betorykelmät – ihmiset vai rakennukset – tunnistetaan ja tunnustetaan, mutta niiden takana on jotain kaunista, jos haluaa katsoa, aikaa taaksepäin.

Kaupunki jossa ei tapahdu mitään, kaupunki jossa ei tarvitse turhia stressailla.

Ja kuka vielä väittää ettei Lahdella ole identiteettiä?

Ps. Itse toivoisin pääseväni joskus Lahdesta lomalle. En kuitenkaan tosissaan, vaikka onhan ajatuksella mukava leikkiä.…

Lähiö-Lahti Ylioppilaslehdessä (9.4.2013)

Uusimmassa Ylioppilaslehdessä Lahdesta Oskari Onnisen kirjoittama juttu hukassa olevasta Lahdesta. Vaikka Lahti on ollut Onniselle hyvä, Lahti on hänelle paikka johon juututaan, johon on kuitenkin palattava, syystä tai toisesta. Edistymisen ja suorittamisen symboli, Helsingin lähiö.

Jutussa on kaikki tyypilliset ainekset juuri sellaiselle kirjoitukselle, joissa käydään Lahden ja lahtelaisuuden ongelmakohtia, malliesimerkkejä siitä mikä Lahdessa mättää, kaupungissa, jolla väitteen mukaan ei ole identiteettiä.

Ja mikä parasta, kirjoitus herätti ajatuksia ja pohdintoja allekirjoittaneessa, joten palaan juttuun myöhemmin, toivottavasti syvemmin analyysein.

Jutun voi lukea täältä.

[päivitys 30.6.2014] Valitettavasti en ”ehtinyt” kommentoimaan artikkelia…

Aivan sisäpihalla
Kirjoitus on julkaistu 8.2.2008 ilmestyneessä ensimmäisessä Lahen Lehdessä (nro 0/2008)

Umpikortteli-ihannetta ei koskaan päästy Lahdessa kaupungin pienen koon puolesta kokemaan ennen 1950-lukua, jolloin kaupunkisuunnittelun uudet trendit puhalsivat kaupunkiimme (Apoli.fi, 2010). 1960-luvulla pyrittiin rakentamaan korkeita asuinrakennuksia ja niiden yhteyteen matalia liikerakennuksia, jolloin muodostui valoisia sisäpihoja.

Kuten niin monesti, ajan saatossa ihanteet ja todellisuus eivät kohtaa: Nykyään sisäpihat ovat toiminnallisia hukkatiloja. Miksei sisäpihat meitä kaupungin asukkaita kiinnosta? Syynä voidaan nähdä yhteisöllisyyden puute. Rajattuja piha-alueita pidetään sosiaalisen kontrollin ansapaikkoina, jossa yksilöinä olemme “kyttääjien” moralisoivan silmän kohteena. Sääli ettei sisäpihojen kehittämiseen ei juurikaan ole panostettu. Se lienee kaupunkikeskustan kehittämisen varjopuolia?

Business City Hardcore
Kirjoitus julkaistu 8.2.2008 ilmestyneessä ensimmäisessä Lahen Lehdessä (nro 0/2008)

Vielä nykyäänkin 2000-luvulla, yleisilmeeltään fiksunoloisissa kirjoituksissa valitellaan 1980-luvun Business City -imagokampanjan tuomaa häpeää(?). Myönnettäköön että se ei ollut osuvin määritelmän Lahdeksi, mutta mitäpä sitä murehtimaan. Sillä.

1990-luvun puolivälissä slogani käännettiin uuteen muotoon, kun vähemmän fiksut hardcorepunk-retkut synnyttivät Business City Hardcoren (BCHC), joka pioneerina toimi Morning After -yhtye (1994-2006). Toimintaa leimasi punkkulttuuri, vahva itsetekemisen meininki: järjestettiin keikkoja/tapahtumia, julkaistiin levyjä ja lehti jne. Tästä toiminnasta muodostui lahtelainen kollektiivi, jossa yksilöiden dynaamisuus valjastettiin yhteiseksi hyväksi. Toiminta on tänä päivänäkin ja uusi sukupolvi on jo kasvamassa perinteitä kunnioittaen.

Maailmanlaajuisasti hardcore-käsitteen alle voidaan laskea lukuisia eri tyylejä ja elämäntapoja, voidaankin todeta, että tuskin mikään muu alakulttuuri yhdistää niin paljon erilaisia ihmisiä. Business City Hardcorella on ollut vahva vaikutus koko suomalaiseen hardcoreen musiikillaan kuin konstailemattomalla asenteella.

Business City -termiä ei koettu häpeäksi vaan sen merkitys käännettiin punk-kulttuurille tyypillisesti ylösalaisin ja siitä tuli vahvuus. Lahtelaiset osoittivat taas kerran, että kyllä täällä osataan nauraa itsellemme. Ja muille.

Lisää aiheesta osoitteessa: hometownpride.home.blog

Lahden musiikki
Kirjoitus julkaistu 8.2.2008 ilmestyneessä ensimmäisessä Lahen Lehdessä (nro 0/2008)

Suomeksi minimalismia on luonnehdittu sanoilla koruton ja näennäisen arkipäiväinen (Wikipedia). Minimalista musiikkia kutsutaan repetitiiviksi. Se perustuu toistoon tai sen sarjallisuus, joille ominaista on hitaat ja/tai vähäiset muutokset.

Kun (elektroniset) instrumentit korvataan koneella syntyy esiteollisen  murroksen ääni. Vaurauden ja riiston laulu. Rautatien kahdet kiskot, dualistisen todellisuuskäsityksen symboli. Kuljemme eteenpäin tasaisesti eteenpäin, mutta kun toinen kiskoista murtuu, suistumme. Käsityskykymme ääripäistyy. Olemme euforiassa tai infernossa.

Lahteen minialismin sävelet kantautuivat konkreettisesti vuonna 1869 rautatien myötä, tuoden mukaan mahdollisuuden, tuoden mukanaan kuoleman. Pyörien kolke kiskojen saumauskohdaussa kertoi mahdollisuuksista, edessä olevan päämäärän saavuttaminen. Seesteisen tasainen kulku luo ristiriitaa sille voimalle, mitä rautatiet edustavat, fyysistä, mutta ennen kaikkea poliittista voimaa. Talouden rattaat pyörivät.

Rautatiet antoivat meille suomalaisillekin ajan. Ja kolke antaa yhä uudelleen merkin liikkeestä. Toisto, joka tuo Lahteen ja vielä Lahdesta yhä uudestaan ja uudestaan. Kiskojen minimalistinen sävelkulku vei monen elämän, kiskojen musiikki toi elämän. Lahteen.

Lisää aiheesta artikkelissa Lahti laulaa ja lausuu