Renkomäen sorakuoppa

Lahden seudun reunamuodostelma ja harjut ovat tarjonneet suuremmissa määrin 1800-luvulta alkaen hiekkaa kasvavan kauppalan ja kaupungin tarpeisiin. Käytön jäljet ovat edelleen nähtävissä maastossa, kuten Paavolassa sekä Salpausselän etelärinteellä. Toki rakennetut väylätkin (satamarata, Loviisan rata ja Heinolan rautatie) ovat jättäneet jälkensä Salpausselkään.
Entiselle Starkin varastoalueelle on parhaillaan rakentumassa Vahva-Jussi-niminen asuinalue. Ennen varastoaluetta siinä kohdin oli korkea Ilomäki, josta olen kirjoittanut täällä.

Ote opaskartasta vuodelta 1966.
Lahden Kaupunkiympäristön arkisto


Vaikka soran ja hiekan kaivuu on kaupunkialueella vähentynyt ja soranotto siirtyi sittemmin kaupungin reunoille, on esimerkiksi Renkomäki toiminut pitkään soranottopaikkana. Vuoden 1966 opaskartassa näkyy Lahden Betonin pienet soralaikut, jotka sittemmin laajenivat ikävännäköiseksi maamerkiksi. Nyt kun toiminta on viime vuosina pienentynyt, Lahden kaupunki kysyi kaupunkilaisten näkemyksiä alueen muuttamiseksi virkistyskäyttöön:
”Jälkihoitosuunnitelma käsittää Lahden kaupungin ja Rudus Oy:n yhteisen soranottoalueen. Virkistyskäyttösuunnitelma laaditaan sekä soranottoalueelle, että sitä ympäröiville metsäalueille.” Myös Etelä-Suomen Sanomat kysyi (tilaajille), mitä alueelle pitäisi tehdä.

Ennen kuin edes ehdin kaupungin sivuille tutustumaan suunnitelmaan, mielessäni kävi, että alue pitäisi muuttaa mahdollisimman luonnonmukaiseen tilaan. Tietysti ”muuttaa” on hieman huono termi, sillä luonnonmukaisuus hoituisi ajan kanssa ”itsestään”, mutta toki tässä ajatellaan myös paikan soveltuvan modernin ihmisen tarpeisiin eli kaupunkilaisten virkistäytymiseen.

Itse toivon, että alueelle saadaan erilaista puustoa, kasvillisuutta sekä tekolampia (kalaistuksineen). Ehkä jonkin verran opastettuja ja valaistuja reittejä, mutta muuten rakentaminen pitäisi rajoittaa esimerkiksi pelkkiin laavuihin.

Samantyyppisiä asioita painottaa myös kaupunki: ”Renkomäen sorakuopan jälkihoito ja alueen virkistyskäytön suunnittelu on käynnistynyt. Mitä sinä haluaisit alueelle nyt tuotannon loputtua ja alueen vapauduttua kaikkien käyttöön? Missä alueella kulkisi juuri sinulle tarpeellisin yhteys? Olisiko alue erinomainen juuri johonkin tiettyyn harrastustoimintaan, mitä se alueelta vaatisi?”

Renkomäen soramonttu kesällä 2020. Kuva Sauli Hirvonen

Kuten todettu, mielestäni alue ei kaipaa mitään harrastustoimintaa tukevia kiinteitä rakenteita, vaan aluetta pitäisi kehittää ”luonnonmukaiseen” suuntaan.
Kaupungin sivuillakin todetaan, on ”tavoitteena on kehittää Renkomäen sorakuopan alue monimuotoiseksi biodiversiteettipuistoksi, jossa ulkoilu ja uhanalaisten lajien elinolosuhteet on yhteensovitettu toimivaksi kokonaisuudeksi.” Se on hyvä tavoite.

Teistä ja väylistä

”Lahden edullinen maantieteellinen asema Päijänteen vesistön eteläpäässä ja parin vanhan valtamaantien risteyksessä teki jo se varhain tavallisia maalaiskyliä huomattavammaksi paikaksi” toteaa Kaarlo Nieminen Kauppalan historia -kirjassa. Toisaalta Lahden kylää on yleisesti pidetty tyypillisenä sisä-Suomen raittikylänä, mutta hyvä sijainti yleisen maantien varrella ja sopiva etäisyys isoista kaupungeista katsottiin eduksi kun Hollolalle myönnettiin markkinaoikeudet vuonna 1672. Markkinapaikaksi määrättiin Lahden kylä.

Kylän kautta on kuljettu vuosisatoja talviteitä pitkin Keski-Suomeen. Lahtelaiset ovat tarjonneet läpikulkuliikenteelle muonitusta ja majoitusta sekä rahdinajoa, niin että aikalaiskuvauksen mukaan ”rahaa tuli ovista ja ikkunoista”.

On arveltu että nimenomaan liikenteen kehitys oli Lahden kohdalla se merkittävä tekijä, joka vaikutti kaupungin kehitykseen kohottavasti verrattuna moniin muihin sisämaan keskuksiin. Hyvät liikenneyhteydet oli yksi peruste kaupunkioikeuksien puoltamisessa.

Ensimmäinen auto on tullut Lahteen ilmeisesti vuonna 1906.

Teitä

Aiemmin mainittu valtamaantie Hämeenlinnan ja Viipurin yhdistävä Ylinen Viipurintie oli ollut hevosella liikennöitävässä kunnossa jo 1400-luvulla. 
Toinen tärkeää maantie oli Suuri Savontie, joka tunnettiin yleisenä tienä 1550-luvulla. Lahdesta pääsi rannikolle Porvooseen Orimattilan kautta ja tämä haara mainitaan ikivanhaksi jo 1680 ja tie hyväksyttiin yleiseksi tieksi 1860-luvun alussa. Porvooseen oli kuljettu sisämaasta myös Porveenjokea pitkin.

Lahdesta kulki myös talvitie Vesijärven jäätä pitkin Asikkalaan, Päijännettä pitkin aina Savoon asti.

Vielä 1900-luvun alussa teiden kunnossapito oli talollisten vastuulla. 1920-luvulla valtio otti tärkeimpien maanteiden hoidon – myös talvisin – asiakseen.

Lahdesta Helsinkiin ei ollut suoraa yhteyttää vaan kaksi kiertotietä: Porvoon tai Orimattila-Mäntsälän kautta, joista jälkimmäinen oli 5-tie. Suora tie Helsinkiin oli esillä jo 1920-luvulla ja päätös rakentamisesta tehtiin 1930-luvun lopulla. Tien rakennus aloitettiin vasta 1950, Lahdessa rakennettiin sisääntulotie Ala-Okeroisista Mytäjäisiin, jolloin valmistui myös rautatien ylittävä Mytäjäisten silta. Vuonna 1954 Helsingintie määrättiin valtatieksi numero 5. Vuonna 1956 aloitettiin Lahti-Padasjoki-tien teko ja vuonna 1963 Helsinki-Lahti-Padasjoki tielle linjattiin kulkemaan myös valtatie 4, joka oli aiemmin kulkenut Lammin kautta. Viitostie jatkui Lahden Holmasta Heinolaan.

Kantatie 54 Riihimäelle valmistui vuonna 1979.

Jo 1970-luvulla suunniteltiin moottoritietä Helsingistä Lahteen. Moottoritie Helsinki-Järvenpää valmistui vuonna 1973.

Järveenpäästä Lahteen tie rakennettiin moottoriliikennetienä. Vuonna 1983 valmistui Lahden ohitie Renkomäestä Kymijärvelle. Lisäksi samana vuonna valmistui maantieosuus Kymijärven liittymästä Holmaan, josta pääsi sekä Jämsään (vt 4) että Heinolaan (vt 5).

Moottoriliikennetieosuus Mäntsälästä Lahteen valmistui vuonna 1985 ja kolme vuotta myöhemmin vuonna 1988 valmistuivat Kymijärven ja Vierumäen osuus ja Järvenpää-Mäntsälä. Tuolloin vanha nelos- ja viitostie eli Helsingin valtatie jäi rinnakkaistieksi numeroksi 140, joka nykyisin kulkee Vantaalta Lahden kautta Heinolaan.

Myös moottoritie Järvenpäästä Heinolan Lusiin rakennettiin useassa osassa.

Silloiseen Heinolan maalaiskuntaan rakennettiin moottoritie Vierumäeltä Lusiin vuosina 1993-1996. Heinolan kaupungin ohitie ja Tähtiniemen silta valmistuivat vuonna 1993.

Vuonna 1996 4-tie muutettiin kulkemaan Päijänteen itäpuolitse Jyväskylään ja samalla Lahti-Jämsä-tiestä tuli valtatie 24.

5-tie muutettiin 1980-luvulla alkamaan Lahdesta, mutta Heinolan moottoritiehankkeiden valmistuttua 1990-luvulla se siirrettiin alkamaan Lusista.

Järvenpää-Lahti (Kymijärvi) -moottoritie valmistui lopulta vuosina 1998 ja 1999.

Loput Lahdesta Heinolaan johtavasta moottoriliikennetieosuudesta rakennettiin moottoritieksi vuosina 2003-2005.

Valtatie 12 on muodostunut Ylisen Viipurintien linjaukselle, tie on rakennettu pääasiassa 1960- ja 70-luvuilla. Numeronsa se sai jo 1938 tienumerojärjestelmässä.

Vanha valtatie 12 kuvattuna Upon sillalta itään päin.

Lahdessa rakennettiin uusi tieyhteys Mytäjäisten risteyksestä rautatieasemalle 1960-luvun alussa. Tietä jatkettiin 1980-luvun alussa rautatieasemalta Joutjärven liittymään, jolloin valtatie 12:n ydinkeskustaosuus Hollolankatu-Aleksanterinkatu-Viipurintie siirtyi etelämmäksi.

Moottoriliikennetie Nastolaan valmistui vuonna 1985, Uuteenkylään 1988. Nykyisin tie on leveäkaistatie, mutta suunnitelmissa on ollut muuttaa se normaaliksi moottoriliikennetieksi.

Hollolan Kukonkoivussa avattiin 1993 moottoriliikennetieosuus.

Viimeisin merkittävä väylähanke saatiin päätökseen joulukuussa 2020, kun Lahden keskustaa halkova valtatie 12 siirtyi etelämmäksi.

Uusi valtatie 12:sta linjaus ja Liipolan tunnelin itäinen puoli.

Uusi tie sisältää moottoritietä 5,5 ja moottoriliikennetietä 7 km. Uusia liittymiä rakennettiin 6 ja kaksi tunnelia, joista Liipolan tunneli on maantieverkoston 4. pisin ja 2. pisin moottoritietunneli.

Mustankallion tunneli. Vuonna 1965 valmistunut tunneli oli pitkään Suomen pisin liikennetunneli. Tunnelin suuaukko olisi hyvä paikka julkiselle taiteelle.

Artikkeli on alunperin julkaistu lehdessä Hollolan Lahti 1/2021

Kevätretki Hennalaan

Sateinen ja harmaa kevätpäivä ei tarjonnut otollisimpia olosuhteita kävelyretkelle,
mutta eipä tuo juuri haitannutkaan: sadetakki oli keksitty jo vuosia sitten. Tosin pisarat puhelimen pinnalla eivät parantaneet kuvauskokemusta, mutta siitäkin selvittiin.

Kävelyretki alkoi matkakeskuksen tienoilta, jonka länsipuolella Jaksonkadulla oli aloitettu uudisalueen rakennustyöt. Tullin rakennusten ja postitalon sekä vastapäätä olleen oikeustalon purkutyöt oli saatu päätökseen.

Ratapihan viertä kuljin Mytäjäisten vanhalle varikolle, josta ojien kautta pujahdin Sopenkorveen. Sopenkorvenkatua pitkin pääsin varsinaiseen kohteeseen eli Hennalaan.

Itselleni vanhan kasarmialueen läntinen osa tuli tutuksi vietettyäni Hämeen Poliisilaitoksen työmaalla vuoden 2018-19. Varsinaisen työmaan päätyttyä, palasin vielä selliosastolle, en asiakkaaksi, vaan tekemään viimeistelytöitä. Selleissa oli tuolloin jo asiakkaita.
Hennalan alue – osaksi myös puolustusvoimien harjoitusalue oli tullut tutuksi jo aikoinaan, seutu tarjosi meille pikkupojille monenlaisia seikkailuja ja tilaisuuksia kolttosille.

Nyt en kolttosiin ryhtynyt vaan tarkastelemaan hulevesialtaita. Järjestelmä onkin varsin mielenkiintoinen. Hennalan altaissa suodatetaan keskustan sade- ja sulamisvedet, jotka sitten lasketaan Porvoonjokeen. Sen lisäksi, että systeemi pienentää vesien kuormitusta, on paikka oikein viihtyisä.

Altaista ensimmäinen.
Kolmannesta altaasta vesi laskee ojaa pitkin Porvoonjokeen.

Hulevesialtailta matka jatkui entiselle kasarmialueelle. Hämeen rykmentti lakkautettiin vuonna 2014 ja samalla Suomen puolustusvoimat luopui sekä Hennalan tiloista että maa-alueista. Senaatti-kiinteistöt ja kaupunki alkoivat suunnittelemaan alueen rakentamista, ja varuskunta-alueen asemakaavoitus uuteen käyttöön aloitettiin vuonna 2014. Kaava tuli lainvoimaiseksi maaliskuussa 2018.

Vuosien saatossa rakennukset ovat siirtyneet yksityisille omistajille ja rakennuksia on saneerattu ja tullaan saneeraamaan. Jo aiemmin alueella avattiin kiitelty Apulanta-museo ja hiljattain valmistui kiistelty uudisrakennus Upseerikerhon rakennuksen viereen.

Seurailin rakenteilla olevia katuja Marssikatua sekä Taukokatua, jonka vieressä seisoi vielä keltainen varastorakennus. Sen vieressä oli aikoinaan ollut nk. rillirata, jonka kävelin läpi 1980-luvun lopulla. Nyt radasta ei ollut paljoakaan jäljellä, muutamia pölkkyjä oli vielä maastossa. Ilmeisesti rata oli ollut jossakin harjoituskäytössä. Siitä tai rakennuksesta minulla ei ole sen tarkempia tietoja.

Entinen varastorakennus tulevan Taukokadun vieressä.

Kaikki muut Ulaaninkadun varrella olleet harjoitusrakennelmat oli purettu jo aiemmin pois.

Poistuin Paraatikatua pitkin, josta on tulossa alueen kokoojakatu, ja uusi yhteys Helsingintiellä. Koukkasin vielä entisen sotilaskodin takaa kuvaten kaikki matkan varrelle osuneet sotilasmuistomerkit.

Paraatikadulla on aloitettu tietyöt.

Laajamittaiset tiehankkeet alueella on siis aloitettu, joten nyt on viimeinen hetki käydä aistimassa vanhan Hennalan tunnelmaa. Lahti muuttuu.



Kylän portti

Malva eli Lahden uuden taide-, juliste- ja muotoilumuseon rakennustyöt Malskin korttelissa ovat loppusuoralla. Vanha panimokiinteistö on saanut uuden sisäänkäynnin Päijänteenkadun puolelle, ja myös kadun ilmettä ja rakennetta on parannettu. Tämän yhdeydessä Päijänteenkadun, KIrkkokadun ja Vesijärvenkadun ristetykseen, ”Viiskulmaan” haluttiin julkinen taideteos johdattamaan ihmiset Malvaan. Lahden kaupunki järjesti teoksesta yleisen taidekilpailun:
”Viiskulmaan haettiin teosta, joka on elämyksellinen ja taiteellisesti laadukas luoden aukiolle selkeän identiteetin ja toimien samalla opastavana elementtinä Lahden uuden taide-, juliste- ja muotoilumuseon sekä Malskin suuntaan.”

Teoksia kilpailuun lähetettiin yhteensä 60, joista valittiin Akseli Leinosen Kylän portti -teos.

Viiskulman tyylikäs katseenvangitsija.

Kävin tutustumassa teokseen sunnuntaina 9.5., jolloin se oli jo pystyssä, vain katutyöt olivat kesken.

Teos on vaikuttuva. Omasta mielestäni Kylän portti teos on edustavinta julkista taidetta Lahdessa pitkään aikaan. Perustelen asia muutamin esimerkein.

Katsellessani teosta tuli olo, että suunnittelija olisi teosta tehdessään samalla lukenut Lahti-käsikirjaa ja poiminut sieltä vaikutteita teokseensa. Näin ei varmastikaan ollut, mutta katsellessani porttia ajatuksiini juolahti monia yhtymäkohtia Lahteen ja lahtelaisuuteen, oli ne sitten positiivisia tai ei-niin-mairittelevia. Esimerkkejä ei tarvitse ottaa tosissaan, oleellista on, että teos sai ajattelemaan, jopa innostumaan.

Teos kuvaa porttia ja ajatuksena on tietysti että teoksen kautta/läpi kuljetaan keskustan ja Malvan välillä. Samaa läpikulun ajatusta voidaan sovitella myös Lahteen: Lahden läpi on kuljettu iät ja ajat, ja monille kylä/kauppala/kaupunki on toiminut pelkkänä läpikulkupaikkana.

Portti on auki (kohta).

Teos on myös mahtipontinen ja maskuliininen, ominaisuudet jotka yhdistän lahtelaisuuteen. Teoksen muoto ja asetelma miellyttävät omaa silmää. Ne viittaavat jopa Antiikin Kreikkaan? Kolhuilla teos tavoittelee historiaa, jota sillä ei ollutkaan. Historiassa Lahden identiteettipainiskelut ova tuottaneet mahtipontisia suunnitelmia, jotta olisimme jotain. Aivan kuin kaupungin (oletettu) historiattomuus on otettu osaksi teosta, jota teos jo itsessään on.

Toisaalta kolhut jollain tavoin herkistävät rosoista teosta.
Lisäksi kahdesta suunnasta katsottuna teos näyttää jopa vaatimattomalta.

Vaatimaton, ainakin jostakin suunnasta katsottuna.

Teos tuo mieleen myös palaneen rakennuksen pystyyn jääneen savupiipun. Lahden kylän palon jälkeen avautui aivan uudenlaiset mahdollisuudet: tuhkasta ja raunioista nousi uusi kaupunki.

Punaruskea väritys viitannee tiileen, josta myös Malski tunnetaan.
Värityksen voi nähdä viittauksena Lahden surkeaan tilanteeseen 1990-luvun laman kurittamana ”ruostevyöhykkeen” teollisuuskaupunkina.
Jollakin värityksestä voi tulla myös mieleen olutpullo, ja siinä ei ole mitään pahaa, puhutaanhan nyt Mallasjuomankin perinnöstä.

Toivotaan tälle hyvinkin lahtelaiselle teokselle pitkää ikää, se on juuri sitä ympäristön ekologista huomioonottamista.

Kevätretki Lehmusreitille (lisätty video)

Lehmusreitti on lahtelaisille tuttu ja monet ovat kävelleet siitä ainakin osia, useat kokonaankin. Oma kokemus reitista on muodostunut pienistä pätkistä sieltä täältä. Sitä on ollutkin vaikea välttää, kiertäähän se ympäri keskustaa, kokonaispituuden ollessa n. 11-13 kilometriä.

Kaverini pyysi mukaansa kiertämään koko reitin, ja toki suostuin. Ei sitä ehkä yksin olisi tullut lähdettyä. Edellisenä iltana tutustuin tarkemmin reittiin: sivustolla Lahden seudun luonto on reitistä kattavasti tietoa. Alla kartta reitistä, joka on nähtävillä em. sivustolla.

Lehmusreitti kiertää Lahden keskustan (Kartta: Lahden seudun luonto)

Sivuilla kerrotaan että ”pääasiassa polku kulkee erilaisissa metsissä: mäntykankailla, kuusikoissa, puistoissa ja rehevissä lehdoissa. Se nousee järvenrannasta harjujen laelle ja kallioiden näköalapaikoille. Metsien lisäksi reitti tarjoaa kulttuuriympäristöjä, niittymäisiä ja soistuneita alueita, jääkauden muistomerkkejä ja paljon muuta. Katuosuudet luontokohteiden välillä jäävät lyhyiksi.”

Keskustan puistopolku koostuu kahdeksasta pääkohteesta: Vesijärvi, Teivaanmäki ja Häränsilmä, Radiomäki, Kaupungintalo ja Lotilanharju, Metelinmäki ja Mustankallionmäki, Vesteråsinpuisto, Niemenkalliot sekä Kariniemi. Ylläolevassa kartassa on lisäksi numeroitu 21 paikkaa. Aloitimme matka jota kuinkin reitin keskeltä ja lähdimme kiertämään ”väärään” suuntaan.

Matka alkoi sunnuntai-iltapäivänä n. klo 13 aikoihin Lounaankadulta, aivan Salpausselän juurelta. Suuntasimme Metelinmäelle tai ehkä tuttavammin Mustankallionmäen suuntaan. Keli oli mitä parhain. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, ja tuulta oli tuskin nimeksikään. Täydellinen päivä tutustua Lehmusreittiin koko matkaltaan.
Mustankallionmäellä, jotakuinkin entisen Paavolan soranottopaikan yläpuolella, oli ensimmäinen kännykkäkameran kuvaustauko. Paikka on erinomainen paikka, josta saisi kunnon kameralla tyylillä ikuistettua Lahden maamerkit.

Ohitimme Mustankallion hautausmaan. Hieman ennen vesitornia vastaan tulivat isä ja poika, jotka kyselivät luolista. Siinä sitten porukassa pohdittiin luolien sijaintia (itse vain näytin siltä että pohtisin, koska minulla ei ollut asiasta mitään tietoa).

Vesitornilta matka jatkui Kivimaan kouluille, jossa kehuttiin vanhaa koulurakennusta ja sen mittasuhteita ja muotoja. Koulujen takaa kulkeneen reitin varrelle osui Vesteråsinpuisto, jossa kesäisin laiduntavat lampaat.

Ihmettelimme vielä Lepolankadun elintarvikekioskin sinnikkyyttä Mukkulankadun varrella. Mielenkiintoinen osuus alkoi kioskin jälkeen kun nousimme Niemenkallioille. Siitä kohtaa en ollut aiemmin kulkenut. Kivikkoinen maasto yhdessä lehtometsän kanssa oli hieno kokemus ja jälleen tuli tuntu että olisin kokemassa jotain spektaakkelimaista seikkailua.

Niemen kallioilla pidimme ensimmäisen evästauon ja yritimme ihastella kerrostalojen peittämää järvinäkymää. Matkan jatkuttua vastaan tulivat taas tutut isä ja poika. Olivat kuulemma löytäneet Mustankallionmäen luolat.

Lehmusreitti on merkitty puihin tai tolppiin vihrein lehmuksenlehtimerkein, mutta aika ajoin reitin seuraava opastava merkki katosi silmistä, ja sitä oli sitten hieman etsittävä katseella. Olin toki kunnon Lahti-turistina tulostanut reitin kartan, josta välillä lunttasin.

Matka jatkui Ankkurin marketin kautta Kariniemeen. Kariniemenmäen puusto, kasvillisuus ja mäelle sijoitettu Lahti Arboretum tekevat mäestä erityisesti kesäisin eksoottisen paikan. Puistoa täydentävät Olavi Lanun mainiot veistokset. Totesin, että kyllä mäen päälle yksi puusta rakennettu (kesä)kahvila mahtuisi.

Kariniemen mäeltä laskeuduttiin satamaan. Siellä olikin väkeä siihen malliin, ettei poikkeustilanteesta ollut tietoakaan. Satamassa pidimme toisen tauon. Keskustelua herättivät erityisesti lokit.

Vanhaa satamaradan pohjaa seuraten nousimme Rauhalan ohi Teivaanmäelle. Kävimme Häränsilmän rannalla päivittelemässä umpeenkasvua. Matka jatkui hyppyrimäkien takaa kohti Kisatulikukkulaa. Ennen sitä pysähdyimme ihmettelemään matkantekoa. Urheilukeskuksesta näkyi vesitorni, jonka juurella olimme juuri olleet. Näin se vain matka eteni.

Kisatulikukkulalla perehdyimme vuoden 1918 taisteluista kertoviin infotauluihin ja tämän osuuden puheenaiheet liittyivät tuohon sotaan.

Kukkulan itäpuolella matka katkesi entiseen satamarataan ja sen maaleikkaukseen. Siinä kohtaa totesin, että kaupunki voisi rakentaa sillan radan yli (kuten myös Hollolankadun ja Iso-Paavolankadun yli, silloista olen kirjoittanut mm. täällä).

Radiomäeltä matka jatkui Puistokatua Yrjönkadun kautta Onnelantielle, josta nousimme jälleen mäen päälle. Iso-Paavolankatu jouduttiin ylittämään laskeutumalla mäen päältä ja nousemalla taas mäen päälle. Tyypillistä Lahtea, mikä tietysti kaupungista kiinnostavan (myös) maastonmuotojen osaltakin. Hieman siinä hyväntahtoisesti naureskeltiin seinäjokelaisille, kun eivät pääse kokemaan tällaista mäkistä herkkua.

Perillä Lounaankadulla olimme n. klo 17, joten matkaan kului vajaa neljä tuntia. Matka oli erittäin onnistunut, niin kuntoilunkin kuin sivistymisenkin kannalta. Mäkinen Lahti tarjosi jälleen uusia kulmia ja kotikaupungista oppi kaikkea uutta. Retkikaverin kanssa keskustelu painottui ympäristön havaintoihin liittyviin asioihin ja paikallishistoriaan, mutta puheenaiheet rönsyilivät aina maailmanpolitiikan painopisteisiin kuin asunto- ja talouspolitiikkaan.

Lehmusreitti 5/5 eli vahva suositus. Kyllä kelpaa olla lahtelainen.

Video lisätty 9.5.2026