Kevätretki Hennalaan

Sateinen ja harmaa kevätpäivä ei tarjonnut otollisimpia olosuhteita kävelyretkelle,
mutta eipä tuo juuri haitannutkaan: sadetakki oli keksitty jo vuosia sitten. Tosin pisarat puhelimen pinnalla eivät parantaneet kuvauskokemusta, mutta siitäkin selvittiin.

Kävelyretki alkoi matkakeskuksen tienoilta, jonka länsipuolella Jaksonkadulla oli aloitettu uudisalueen rakennustyöt. Tullin rakennusten ja postitalon sekä vastapäätä olleen oikeustalon purkutyöt oli saatu päätökseen.

Ratapihan viertä kuljin Mytäjäisten vanhalle varikolle, josta ojien kautta pujahdin Sopenkorveen. Sopenkorvenkatua pitkin pääsin varsinaiseen kohteeseen eli Hennalaan.

Itselleni vanhan kasarmialueen läntinen osa tuli tutuksi vietettyäni Hämeen Poliisilaitoksen työmaalla vuoden 2018-19. Varsinaisen työmaan päätyttyä, palasin vielä selliosastolle, en asiakkaaksi, vaan tekemään viimeistelytöitä. Selleissa oli tuolloin jo asiakkaita.
Hennalan alue – osaksi myös puolustusvoimien harjoitusalue oli tullut tutuksi jo aikoinaan, seutu tarjosi meille pikkupojille monenlaisia seikkailuja ja tilaisuuksia kolttosille.

Nyt en kolttosiin ryhtynyt vaan tarkastelemaan hulevesialtaita. Järjestelmä onkin varsin mielenkiintoinen. Hennalan altaissa suodatetaan keskustan sade- ja sulamisvedet, jotka sitten lasketaan Porvoonjokeen. Sen lisäksi, että systeemi pienentää vesien kuormitusta, on paikka oikein viihtyisä.

Altaista ensimmäinen.
Kolmannesta altaasta vesi laskee ojaa pitkin Porvoonjokeen.

Hulevesialtailta matka jatkui entiselle kasarmialueelle. Hämeen rykmentti lakkautettiin vuonna 2014 ja samalla Suomen puolustusvoimat luopui sekä Hennalan tiloista että maa-alueista. Senaatti-kiinteistöt ja kaupunki alkoivat suunnittelemaan alueen rakentamista, ja varuskunta-alueen asemakaavoitus uuteen käyttöön aloitettiin vuonna 2014. Kaava tuli lainvoimaiseksi maaliskuussa 2018.

Vuosien saatossa rakennukset ovat siirtyneet yksityisille omistajille ja rakennuksia on saneerattu ja tullaan saneeraamaan. Jo aiemmin alueella avattiin kiitelty Apulanta-museo ja hiljattain valmistui kiistelty uudisrakennus Upseerikerhon rakennuksen viereen.

Seurailin rakenteilla olevia katuja Marssikatua sekä Taukokatua, jonka vieressä seisoi vielä keltainen varastorakennus. Sen vieressä oli aikoinaan ollut nk. rillirata, jonka kävelin läpi 1980-luvun lopulla. Nyt radasta ei ollut paljoakaan jäljellä, muutamia pölkkyjä oli vielä maastossa. Ilmeisesti rata oli ollut jossakin harjoituskäytössä. Siitä tai rakennuksesta minulla ei ole sen tarkempia tietoja.

Entinen varastorakennus tulevan Taukokadun vieressä.

Kaikki muut Ulaaninkadun varrella olleet harjoitusrakennelmat oli purettu jo aiemmin pois.

Poistuin Paraatikatua pitkin, josta on tulossa alueen kokoojakatu, ja uusi yhteys Helsingintiellä. Koukkasin vielä entisen sotilaskodin takaa kuvaten kaikki matkan varrelle osuneet sotilasmuistomerkit.

Paraatikadulla on aloitettu tietyöt.

Laajamittaiset tiehankkeet alueella on siis aloitettu, joten nyt on viimeinen hetki käydä aistimassa vanhan Hennalan tunnelmaa. Lahti muuttuu.



Vastaa