Miksi nostan esille jo tässä vaiheessa 2040-luvun, joka tuntuu olevan kaukana tulevaisuudessa? Kahdestakin syystä.
Lahden kylän jäänteitä kaivettiin esille torilla vuonna 2013.
Ensinnäkin. Ensimmäinen asiakirjamaininta Lahdesta on vuodelta 1445, jolloin Hollolan käräjille osallistui lautamies Kalkku Lahden kylästä (Kalku Lachtis). Toki on viitteitä siitä, että Lahden kylä on ollut jo pitkään (?) olemassa ennen tuota kirjallista mainintaa. Asian ydin on kuitenkin se, että tuosta tapahtumasta tulee vuonna 2045 kuluneeksi 600 vuotta. Ehdotankin jo nyt, että tuo vuosi omistetaan Lahdelle teemavuoden ominaisuudessa työnimellä ”Lahti mainittu – torille!”. Nimeä esitän pilke silmäkulmassa, mutta perustellusti. Lahden nykyinen tori ja sen lähiympäristö ovat olleet vuosisatoja Lahden kylän ydinaluetta. Nimeen liittyy humoristinen toteamus ”torille kokoontumiseksi”, jota käytetään aina kun Suomi (tai Lahti) on mainittu ulkolaisissa tiedotusvälineissä. Juhlavuosi voisi nimenomaan keskittyä käsittelemään Lahden mainetta, miten Lahti on koettu eri aikoina, miten lahtelaiset ovat kokeneet asuinpaikkansa ja miten se on näkynyt ulospäin sekä miten Lahti (kylänä, kauppalana ja kaupunkina) on koettu aikoinaan ulkopuolisten silmin. Miten maine sekä myös identiteetti ovat muotoutuneet nykypäivään asti?
Toinen syy on kotiseutuyhdistys Lahti-Seura. Juuri kun seuran 75-vuotisjuhlista on selvitty, katseet on käännetty jo vuoteen 2046. Tuolloinhan seura täyttää kunnioitettavat sata vuotta.
Eli tässä terveiset 2040-luvulle. Se tulee loppujen lopuksi hyvin nopeasti…
Hiljattain ajoin Hennalan Nesteen ohi ja huomasin että liikkeen ikkunoihin oli ilmestyneet vanerit. Jäin miettimään oliko liiketila kokonaan suljettu vai kenties vain remontin alla. Pari päivää tästä Etelä-Suomen Sanomat kirjoitti aiheesta (tilaajille): korona oli vaatinut veronsa ja myymälä oli suljettu kannattamattomana.
Pari viikkoa tuosta tapahtumasta olin työasioilla Heinolassa. Koska työnkuvani on liikkuva, usein kaipaa vessa- ja kahvittelupaikkaa. Nykyisin tällaisten paikkojen verkosto on harventunut, jonka huomasin hyvin Heinolassa. Viimeisimpinä oli suljettu Lahdentien varrella sijainnut Teboilin myymälä-kahvila lukuun ottamatta polttoaineenjakelua. Keskustan St1-myymälä oli suljettu jo aiemmin. Yksi perinteinen huoltamo ruokapaikka-kahviloineen vielä löytyy keskustan tuntumasta.
Lahdessa on suljettu viime vuosikymmeninä useita huoltoasemia. Käsittääkseni sulkemisiin on vaikuttanut se, että monet noista asemista sijaitsivat pohjavesien muodostumisalueella. Keskustassa Jalkarannantien varressa oli aikoinaan kolmekin huoltoasemaa vierekkäin, joista viimeisenä purettiin Shell-asema vuoden 2018 tienoilla. Asema oli suljettu jo vuosia aikaisemmin. Keskustassa ei ole kuin oikeastaan kun Paavolan kylmäasemat ja ”oikeat” ja perinteiset huoltoasemiksi luokiteltavat asemat ovat kadonneet, lähimmät löytyvät Lotilasta Teboil, Kivistönmäeltä (Shell ja Neste) ja Liipolasta (polttoaineenjakelu St1).
Joten tulevaisuus näyttää, miten paljon perinteisiä kahvilapaikkoja jää jäljelle, missä kahvittelun lisäksi voi hoitaa ”luonnollisia askareitaan”. Tämä tietenkin riippuu kysynnästä. Isojen väylien varrella sijaitsevien liikenneasemien tulevaisuus lienee turvattu.
Jalkarannantien Shell joulukuussa 2008.Sama Shell vuonna 2014
Hiljattain Etelä-Suomen Sanomat uutisoi (29.11.2021 radiojuttu ja 6.12.2021 verkkolehden artikkeli tilaajille) että Aleksanterikadun ajoradan nupukiveys on painunut, jossa syyksi epäiltiin huonoja perustustöitä. Vuonna 2009 sen sijaan epäiltiin kivien laatua ja niitä sitten vaihdettiinkin. Aleksi remontoitiin vuonna 2016, jolloin kävelyalueiden kiveys uusittiin, ajoradan vanhat noppakivet ladottiin takaisin. Keskustassa on käytetty paljon luonnonkiveä ja sillä saadaankin esteettisesti vivahteikkaampaa ilmettä kuin laajoilla asfalttialueilla. Tosin pinnoitteena nupukivi ei täytä esteettömyysvaatimuksia (pdf, sivu 21).
Aleksin kapea ajorata mielestäni voitaisiin yhtä hyvin asfaltoida ja ainoastaan suojateiden kohdat voitaisiin kivetä. Katualueen ulkonäkö ei juurikaan muuttuisi, mutta kunnossapito, kuten auraus voisi helpottua. Nk. mukulakivet ovat myös alttiita tekemään matkanteon tärinävoittoiseksi. Lisäksi tienpinnan uusiminen toteuttaa nopeasti jyrsimällä vanha asfaltti ja levittää heti perään uusi asfaltti. Kiveämiset ovat käsityötä ja laajemmilla alueilla se voi olla hidasta, jolloin sillä on vaikutuksia liikenteeseen ja sen sujuvuuteen.
Aleksanterinkadusta olen kirjoittanut paljon, onhan katu ja aihe on meille kaupunkilaisille tärkeä ja herättää aika ajoin runsasta keskustelua. Nostakin esille tässä yhteydessä tunteita herättävän aiheen eli pysäköinnin. Tai tarkemmin sanottuna väärinpysäköinnin.
Ehdotan, että Aleksanterinkadun (lyhytaikaisen) pysäköinnin voisi muuttaa ehdollisesta pysäköinnistä niin, että jatkossa pysäköinti on ehdollisesti kielletty. Pysäköinti on nyt merkitty pysäköintimerkein ja on sallittua tietyissä kohdin katua. Asiaa ei luultavasti ole tutkittu, mutta (keittiö)psykologisesti ajatellen autoilijan kynnys pysäköidä myös muualla kuin sallituille paikoille laskee, jos kadulla on sallittuja pysäköintipaikkoja merkittynä pysäköintimerkein. Jos taas pysäköinti olisi kielletty ja sallittu vain tietyin ehdoin, voisi se kenties hillitä väärin pysäköintiä? Arvailua?
Erityisesti kävelyalueille ja pyörätielle pysäköinti on ollut ongelmana Trion edustalla ts. Kauppakadun ja Vesijärvenkadun välillä kadun pohjoispuolella. Kadun päässä on pysähtymiskieltomerkki (pieni – joten edellä esittämäni teoria ei päde tässä?), mutta siitä huolimatta ajoradan ja pyörätien väliselle saarekkeelle pysäköidään. Joskus jopa pyörätielle. Pysäköidyt autoista nousevat ihmiset voivat aiheuttaa vaaratilanteita pyöräilijöille.
Olen asiasta lähettänyt palautetta kaupungille, mutta asiaa kuulemma on vain pysäköinninvalvojien kontolla. Saa nähdä paraneeko tilanne, kun Trion edustan remontti valmistuu.
Kävelen lähes viikottain matkakeskuksen kautta radan vartta pitkin, joten alueen muutoksia ei ole voinut olla huomaamatta. Toki seuraan, jos en suorastaan aktiivisesti, niin ainakin säännöllisesti radanvarren suunnittelua. Olen kirjoittanut aiheesta sekä sivunnut aihetta useissa kirjoituksissa (mm. Radanvarren ideakilpailu 14.12.2012, Radanvarsi ja Salpausselkä 20.9.2015 ja Vau!(?) (18.10.2015), sillä aihe on kiinnostava. Radanvarsi on kaupunkikuvallisestikin tärkeä ja herkkä, ja aihetta on hyvä käsitellä niin lahtelaisten kuin ohikulkijoiden näkökulmastakin.
Asemanseutua vuonna 2009, ennen matkakeskuksen rakentamista. Postitalo valmistui v 1960 ja se purettiin vuonna 2018.
Kirjoitin radanvarren rakentamisen haasteista Radanvarren ideakilpailu -artikkelissa, erityisesti siitä miten kaupungin omaleimaisuus otetaan huomioon rakentamisessa. Tässä kirjoituksessa tiivistän artikkelissa esittämäni ydinajatuksen.
Tärkeä kysymys suunnittelussa onkin se, näyttäytyykö Lahden radanvarsi nk. konseptirakentamisen mallioppilaana? Toisin sanoen, huomioidaanko kaupungin erityispiirteet vai jäävätkö Salpausselkä ja tyylikäs teollisuusarkkitehtuuri massiivisen rakentamisen varjoon (kirjaimellisesti)?
Radan varteen on jo noussut (robotti)parkkitalo ja kaksikerroksinen pysäköintitaso, joiden esteettisyys ei häikäise. Aivan kuin kaupunkia haluttaisiin piilotella laajojen seinäpinta-alojen avulla tuhansilta Lahden läpi matkustavilta ihmisiltä. Rautatiealueita pidetään rumina (se on makuasia), joten lähestymistapa on ymmärrettävää, se vain usein toteutetaan hieman nurinkurisesti.
Jaksonkadulle nousee uusia kerrostaloja.
Parhaillaan entisen tullikamaran paikalle Jaksonkadulle on nousemassa uusia kerrostaloja. Lahden Talot oy:n sivuilla kerrotaan että ”Jaksonkadun uudiskohde kehittää kaupunkikuvaa”:
Jaksonkadun rakennusten julkisivuissa käytettävä näyttävä ympäristötaide on kunnianosoitus radanvarren pitkälle historialle. Kortteli on nimetty ”Ratavarren Tarinaksi”. Tulevan uudiskohteen seinissä vanha puinen Lahden Rautatieasema-rakennus piirtyy luonnollisessa koossaan upeina graafisina kuvioina osaksi urbaanin Matkakeskuksen kaupunkikuvaa. Taideteoksen nimi on ”Ratavarren Aarre” ja sen on suunnitellut taitelija Tatu Tuominen ja taidekoordinaattorina on toiminut Upeart. Julkisivuissa käytetään sekä tiilipintaa että graafista betonia.
”Kehittää kaupunkikuvaa” voi kuulostaa liioittelulta, minkä tietenkin ymmärtää mainostekstiksi. On tietysti hienoa, että alueen historiaa halutaan tuoda esille tällä tavoin, ja toki tavoitteena on laadukasta rakentamista ja hyvää asumista. Meille muille kaupunkilaisille, jotka emme asu tai käy tulevissa asunnoissa, korostuu alueen erilaisten historiallisten kerrostumien vuoropuhelu, joka parhaimmillaan luo esteettisesti miellyttävän kaupunkikokemuksen. Kaupunkikuvaa rikastaa myös rakentamattomat rakennukset eli kärjistetysti se, mitä jätetään rakentamatta.
Radanvarren viherkaista yhdistäisi Asemantaustan ja Radiomäen. Se edellyttäisi myös tunnelin rakentamisen rautatien ali. Kuva Lahden kaupungin karttapalvelu (2019), grafiikka Sauli Hirvonen
Salpausselän korostaminen voitaisiin toteuttaa viherkäytävällä, joka kulkisi Mannerheimintien yli. Ikään kuin maa olisi vyörynyt alas ja tehnyt luiskan kulkua varten. Liikenne kulkisi ”luiskan läpi” tunnelissa.
Joka tapauksessa kun tavararatapiha jossain vaiheessa siirtyy ja raiteiden määrä vähenee, voitaisiin viherkaista kohdin tehdä alikulku Radansivukadulle. Näin saataisiin viheryhteys Radiomäeltä Launeen perhepuistoon.
Lahden seudun reunamuodostelma ja harjut ovat tarjonneet suuremmissa määrin 1800-luvulta alkaen hiekkaa kasvavan kauppalan ja kaupungin tarpeisiin. Käytön jäljet ovat edelleen nähtävissä maastossa, kuten Paavolassa sekä Salpausselän etelärinteellä. Toki rakennetut väylätkin (satamarata, Loviisan rata ja Heinolan rautatie) ovat jättäneet jälkensä Salpausselkään. Entiselle Starkin varastoalueelle on parhaillaan rakentumassa Vahva-Jussi-niminen asuinalue. Ennen varastoaluetta siinä kohdin oli korkea Ilomäki, josta olen kirjoittanut täällä.
Ote opaskartasta vuodelta 1966. Lahden Kaupunkiympäristön arkisto
Vaikka soran ja hiekan kaivuu on kaupunkialueella vähentynyt ja soranotto siirtyi sittemmin kaupungin reunoille, on esimerkiksi Renkomäki toiminut pitkään soranottopaikkana. Vuoden 1966 opaskartassa näkyy Lahden Betonin pienet soralaikut, jotka sittemmin laajenivat ikävännäköiseksi maamerkiksi. Nyt kun toiminta on viime vuosina pienentynyt, Lahden kaupunki kysyi kaupunkilaisten näkemyksiä alueen muuttamiseksi virkistyskäyttöön: ”Jälkihoitosuunnitelma käsittää Lahden kaupungin ja Rudus Oy:n yhteisen soranottoalueen. Virkistyskäyttösuunnitelma laaditaan sekä soranottoalueelle, että sitä ympäröiville metsäalueille.” Myös Etelä-Suomen Sanomat kysyi (tilaajille), mitä alueelle pitäisi tehdä.
Ennen kuin edes ehdin kaupungin sivuille tutustumaan suunnitelmaan, mielessäni kävi, että alue pitäisi muuttaa mahdollisimman luonnonmukaiseen tilaan. Tietysti ”muuttaa” on hieman huono termi, sillä luonnonmukaisuus hoituisi ajan kanssa ”itsestään”, mutta toki tässä ajatellaan myös paikan soveltuvan modernin ihmisen tarpeisiin eli kaupunkilaisten virkistäytymiseen.
Itse toivon, että alueelle saadaan erilaista puustoa, kasvillisuutta sekä tekolampia (kalaistuksineen). Ehkä jonkin verran opastettuja ja valaistuja reittejä, mutta muuten rakentaminen pitäisi rajoittaa esimerkiksi pelkkiin laavuihin.
Samantyyppisiä asioita painottaa myös kaupunki: ”Renkomäen sorakuopan jälkihoito ja alueen virkistyskäytön suunnittelu on käynnistynyt. Mitä sinä haluaisit alueelle nyt tuotannon loputtua ja alueen vapauduttua kaikkien käyttöön? Missä alueella kulkisi juuri sinulle tarpeellisin yhteys? Olisiko alue erinomainen juuri johonkin tiettyyn harrastustoimintaan, mitä se alueelta vaatisi?”
Renkomäen soramonttu kesällä 2020. Kuva Sauli Hirvonen
Kuten todettu, mielestäni alue ei kaipaa mitään harrastustoimintaa tukevia kiinteitä rakenteita, vaan aluetta pitäisi kehittää ”luonnonmukaiseen” suuntaan. Kaupungin sivuillakin todetaan, on ”tavoitteena on kehittää Renkomäen sorakuopan alue monimuotoiseksi biodiversiteettipuistoksi, jossa ulkoilu ja uhanalaisten lajien elinolosuhteet on yhteensovitettu toimivaksi kokonaisuudeksi.” Se on hyvä tavoite.
