Valokuvataidetta Lahdessa

kalle_kataila_arctic_tide.jpg
Arctic Tide – Kalle Kataila

Taidevalokuvausta valottavat Kirsti Nenye ja nykyinen Lahden Valokuvataide ry:n puheenjohtaja Anne Vatén. Lahden valokuvataide on mmattivalokuvaajien ja valokuvataiteilijoiden yhdistys, jonka tehtävänä on edistää ja tehdä tunnetuksi valokuvataidetta Päijät-Hämeessä. Yhdistys järjestää mm. näyttelyitä, tapahtumia, luento- ja keskustelutilaisuuksia. Lahden valokuvataide ry on yksi Kauno ry:n perustajajäsenistä ja Taidepanimon toimijoista. Niinpä näyttelyitä on järjestetty vuodesta 2003 myös Taidepanimossa. Nyt näyttelytoiminta on siirtynyt Uuteen Kipinään.

Minkälainen historia on Lahden valokuvataiteella?

Yhdistys on perustettu jo vuonna 1982. Sen perusti ryhmä ammattivalokuvaajia, jotka halusivat edistää valokuvataidetta.

Valokuvataide oli silloin taidekentän uusin ilmiö ja sen aseman vahvistaminen tuntui tärkeältä. Yhteistyötä tehtiin paitsi paikallisten valokuvaajien, myös Muotoiluinstituutin ja Lahden kaupungin kulttuuritoimen kanssa. Yhteistyökumppanina oli myös Arkkitehtitoimisto Arkkitehtityö, jonka mallinrakennustilassa voitiin aika-ajoin pitää näyttelyitä. Vuonna 1985 tila siirtyi kokonaan Lahden valokuvataiteen käyttöön ja näin syntyi Galleria Harjukatu 40. Kun tila myytiin, siirtyi valokuvataiteen näyttelytoiminta 90-luvun alussa Häme-Galleriaan, joka lopetti toimintansa viime keväänä jälleen tilan myymisen vuoksi.

Näyttelyiden lisäksi yhdistys järjesti Lahden AV-biennale nimistä tapahtumaa seitsemäntoista vuoden ajan vuosina 1984-1997. Ajatuksena oli esittää valokuvapohjaisia av-esityksiä. Niitä olikin diasarjoista, elokuviin ja multivisioista kuvaperustaisiin performansseihin. Lopulta videot alkoivat vallata niin suuren osan tapahtuman esityksistä, että sen järjestäminen valokuvataiteen kannalta ei tuntunut enää mielekkäältä. Myöhemmin aloimme järjestää Valokuvan kevät -tapahtumaa. Ensi maaliskuussa järjestettävä tapahtuma on kahdeksas Valokuvan kevät.

Pitää myös muistaa, että aiempina vuosikymmeninä toimivat aktiivisesti Lahden kamerakerho ja Asahi -klubi. Lahden kamerakerho on nykyisin nimeltään Valokuvausyhdistys Silmä, joka järjestää esimerkiksi näyttelyitä ja kilpailuja.

Kuinka paljon Lahdessa järjestetään valokuvaukseen liittyviä näyttelyitä?
Valokuvataide ei suinkaan ole ainoa Lahdessa valokuvanäyttelyitä järjestävä taho. Tosin sen toiminta on säännöllisintä ja kenties pitkäjänteisintä. Valokuvanäyttelyitä järjestävät myös mm. Lahden taidemuseo, kaupungin kulttuuritoimi ja yksittäiset valokuvaajat, valokuvataiteilijat ja muut visuaalisen taiteen edustajat.

kipina.jpg
Taidepanimo muutti väliaikaistiloihin Kymintielle. Uskotteko, että se on vain tilapäisratkaisu?
Lähtökohtana on, että Kymintien Uusi Kipinä on väliaikaisratkaisu. Tilana se on intiimi ja sympaattinen. Tilaan pitää hankkia ja tehdä näyttelyitä, joiden koko on sinne sopiva.

Miten Uusi Kipinä on lähtenyt käyntiin ja miten tämä vaikuttaa tulevaisuudessa toimintaanne?

Uusi Kipinä on otettu hyvin vastaan ja palaute on ollut positiivista. Sen keskeinen sijainti on mahdollistanut myös Valokuvailtojen siirtämisen sinne.
Valokuvailtojen esitykset heijastetaan ikkunaan, josta ne näkyvät myös suoraan
katukuvaan. Yleisön on helppo löytää perille!

Millä tasolla Lahden valokuvausopetus on ja voitko antaa esimerkkejä siitä, miten lahtelainen valokuva näkyy valokuvataiteessa Suomessa?
Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin valokuvaajakoulutus on yksi
alan keskeisimmistä opinahjoista maassamme. Taideteollisen korkeakoulun
kanssa alkaneen yhteistyön seurauksena koulujen valokuvaosastojen opinto-ohjelmat yhdistelevät kursseja molempien koulujen erityisosaamisalueiden mukaan.

Lahdesta ponnistaneiden menestyksestä kertovat esimerkiksi voitot ja ehdokkuudet Fotofinlandiassa sekä vastaanotetut Valokuvataiteen valtionpalkinnot, joista useita on saatu jo opiskeluaikana. Muotoiluinstituutin lisäksi myös Lahden ammattikorkeakoulun Taideinstituutti tarjoaa koulutusta, jonka yhtenä elementtinä on valokuvataide.

Lahden valokuvataiteen tulevaa toimintaa?
Seuraava Valokuvan kevät –tapahtuma järjestetään maaliskuun viimeisenä
viikonloppuna. Näyttelyitä on Uudessa Kipinässä jo ennen sitä. Valokuvaillat ovat myös vakiinnuttaneet paikkansa siellä. Valokuvaillat ovat noin kerran kuukaudessa järjestettäviä tilaisuuksia, joihin yleisöllä on vapaa pääsy. Joka tilaisuudessa kaksi eri kuvaajaa esittelee töitään, joista keskustellaan kuvaajien ja yleisön kesken. Jokaiselle valokuvaillalle määrittyy oma teemansa kulloistenkin vierailijoiden mukaan. Vierailijat ovat eripuolilla Suomea vaikuttavia henkilöitä, jotka työkseen ja/tai taiteensa kautta toimivat valokuvauksen parissa. Jokaisessa valokuvaillassa esittäytyy myös yksi Lahden valokuvataide ry:n omista noin viidestäkymmenestä jäsenestä. Paikalle ovat tervetulleita
kaikki asiasta kiinnostuneet.

***Haastattelu tehtiin alunperin Lahen Lehen toiseen numeroon, jota ei julkaistu.

Kinoksittain elokuvia

Video- ja lyhytelokuvafestivaali Kinos09 järjestetään Lahdessa ensi viikonloppunan 27.-29.3.2009. Jo kuudennen kerran järjestettävän festivaalin ohjelmistossa vuorottelevat perinteisesti kotivideotasoiset tekeleet ammattimaisten tuotantojen kanssa. Ohjelmistoon kuuluu vuosittain vaihtuva teemasarja, joka Kinos09:ssä on I Love My City.
Tapahtuman kiireinen puuhamies Sami Keto ehti vastailla tiedusteluihin Kinoksesta ja harrastajaelokuvasta ylipäänsä.

Mikä on Kinos ja mistä ja miten se synnytettiin?
En ollut alusta alkaen (2004) messissä, mutta Kinoksen nettisivujen historia-osiosta saa aika hyvän kuvan. | linkki |

Kenelle Kinos on tarkoitettu ja miten kohderyhmä on muotoutunut?
Kaikille. Mutta luulen, että monipuolisesti taiteesta tai kulttuurista kiinnostuneet ovat yleensä käyneet. Tänä vuonna meillä on esim. sarja historiallisia elokuvia Lahdesta, joka varmaan houkuttelee uutta yleisöä Kinokseen.

Miten Kinos on ulkoisesti ja sisällösesti muuttunut vuosien varrella?
Ulkoisesti iso muutos oli aikoinaan Kymintieltä Kino Iirikseen muutto. Joka vuosi tullut jotain uutta. Tänäkin vuonna viikonlopun aikana on paljon muuta kuin elokuvia.
Sisältössä on pyritty pitämään ”räkäisyys” mukana. Eli että kaiken ei tarvitse olla siloteltua.

Kinos on levittäytynyt myös muualle kaupunkiin, mitä  oheistapahtumia/ tilaisuuksia Kinoksen ympärille on rakennettu?
Dodo ry:n Megapolis 2024 – Globaali piknik -tapahtuma, Performanssiklubi Nyrjähdys, taidenäyttely ja julistemarkkinat. Nämä kaikki löytyy Kino Iiriksen sisäänkäynnin takaa. Lisäksi tehdään yhteistyötä Earth Hourin, Ravintola Ylämummon ja parin jatkoklubin kanssa, joiden tapahtumiin Kinos-yleisö voi suunnata elokuvien jälkeen

Minkä kokoinen Kinos on Suomen mittakaavassa, ja onko tapahtuma   herättänyt kiinnostusta Lahden ulkopuolella?
Pieni festivaalihan tämä edelleen on. Ilmaisuus antaa tietyn piirteen festivaalille. Herättäähän se huomiota muuallakin, mutta epäilisin että 90% yleisöstä on Lahdesta.

Minkälainen tuntuma sinulla on suomalaisesta harrastajaleffoista   yleisesti, tasosta ja volyymista?
Mulla ei ole muuten kovin hyvää tuntumaa paitsi Kinoksen kautta. Luulen kyllä, että taso on nousussa. Mutta eihän Suomen elokuvakulttuuri yleisesti ole ollut kovin vahvalla pohjalla verrattuna esim. toisiin pohjoismaihin eli on sitä varaa nostaakin.

Onko oppilaitokset (elokuvakoulut) jotenkin olleet osallisina  tapahtumaan?

Niiden oppilailta tulee paljon töitä, muuten aika vähän. Olisi kiva kyllä tehdä enemmän yhteistyötä.

Tänä vuonna teema on I Love my city, mitä se tarkoittaa? Minkälaisia teemoja teillä on ollut aiempina vuosina?
Oma suhde asuinpaikkakuntaansa. Haluttiin haastaa tekijöitä miettimään sitä vähän syvemmin. Viime vuonna Kinoksella oli teema tai oikeastaan se oli ekologisen elokuvan erikoissarja. Ei olla haluttu, että teema olisi täysin rajaava eli sen ulkopuolisia töitäkin on esitetty. Teema on ohjannut enemmänkin festivaalin yleisilmettä ja minkälaisia oheistapahtumia järjestetään.

Minkälainen taso tänä vuonna on? Onko ollut mitään yllättävää?
En ole itse edes nähnyt kaikkia töitä vielä, kun jaoimme valinnan usean ihmisen kesken. Mutta sen perusteella mitä olen nähnyt, niin taattua Kinos-tasoa!

Miltä Kinoksen tulevaisuus näyttää, mihin suuntaan uskot tapahtuman kehittyvän?
Vaikea sanoa. Itseisarvona ei ole kasvattaa sitä, mutta katotaan mitä käy. Tämähän on ainoa varsinainen elokuvafestivaali Lahdessa, ja ansaitsee arvoisensa statuksen.

Lopputerveisiä?
Eläköön elokuva!

kinos092.jpg

Elokuvat sillä silmällä

markuslehtinen.jpg

Päijät-Hämeen Elokuvakeskus eli tuttavallisesti Kino Iiris tarjoaa pääasiassa valtavirrasta poikkeavia underground- ja vaihtoehtoelokuvia. Markus Lehtisen päävastuulla on leffojen hankkiminen sekä aikataulujen, ohjelmistojen ja mainosten tekeminen.

Millä perusteella valikoit leffat lahtelaisten katsottavaksi?
Valitsen niitä mistä mä itse tykkään. Ei nyt sentään. Ei voi oikeastaan sanoa, että millä perusteella. Se on aika veteen piirretty viiva. Ei tarvitse puhua ranskaa, eikä nauttia minkäänlaista pienten piirien kulttisuosiota tai olla jotenkin ”elitistinen”.

Kino Iiriksen tarjoaa siis ns. underground- ja vaihtoehtoelokuvia, mutta vaikuttaako lähinnä mainstream-elokuvia näyttävän Finnkinon tarjonta valikoimiinne?
Ei oikeastaan, koska leffoja tulee kuitenkin niin paljon, ettei niitä kaikkia edes ehditä Lahdessa esittää. Loppujen lopuksi aika harva FinnKinon näyttämä leffa edes otettaisiin tänne. Jako on aika selvä meidän ja FinnKinon välillä leffatarjonnan suhteen. FinnKino on myös selkeästi isompi ja jos ne jotain haluaa, ne saa sen, sillä niillä on monopoli maahantuojiin Suomessa.

Jos molemmat iskevät silmänsä samaan elokuvaa, on Kino Iiriksellä kuitenkin pienenä teatterina yksi keino kilpailla?
Ajojen (näyttöjen) suhteen voidaan luvata yliajoaikoja. Finnkinolla seurataan leffojen näytöksiä joka viikko ja jos se saa huonon tuloksen, se lentää ulos. Me voidaan luvata, että ajetaan sitä kolme viikkoa, meni miten meni.

Vielä reilu vuosi sitten Lahdessa oli useampi elokuvateatteri ja teatterit eivät olleet tekniseltä laadultaan huippuja, joten miten uusi elokuvakeskus on vaikuttanut teillä?
Alkuun vaikutti negatiivisesti eli meillä oli loppuvuosi hiljainen, mikä oli tietysti odotettavissa. Sama tapahtui pari vuotta sitten Oulussa, missä uuden elokuvakeskuksen avaamisen jälkeen paikallinen teatteri oli että ”leipäkö tässä nyt lähti?”. Mutta sitten väki palasi ja katsojaluvut vähän nousikin.

On siis hyvä että ihmiset oppivat käymään elokuvissa ylipäänsä?
Kyllä se mun mielestä on ehdottomasti hyvä. Lahti on elokuvakaupunkina huono ja koska täällä on käyty huonosti leffoissa, niin varmasti uusi elokuvakeskus piristää kiinnostusta leffateattereihin ja sillä tavalla ihmiset oppivat käymään leffoissa. Esimerkkinä Pori. Kun siellä saatiin uusi elokuvakeskus, kävijämäärät hyppäsivät ylöspäin ja ne ovat pysynyt korkealla. Pori on tällä hetkellä parempi kuin Lahti. Yliopistokaupungitkin menevät Lahden edelle selkeästi, vaikka siellä
olisi vähemmän ihmisiä. Luulen, että opiskelijat ovat sellainen ryhmä mikä käy paljon elokuvissa.

Voidaanko tehdä vertailua siitä, miten jotain leffaa on katsottu Lahdessa
ja miten muissa independent-teattereissa Suomessa?

On vaikeaa vertailla, koska tällaisia teattereita ei ole kovinkaan monta Suomessa: Tampereella, Oulussa, Kuopiossa sekä Turussa, josta tosin loppui toiminta tilojen takia. Mutta Lahessa…? Vaikeaa sanoa, ehkä jotain dokkareita, jotka kiinnostaa paikallisesti, mutta ei juurikaan voi vertailua tehdä. Pääpiirteissään lahtelaiset kattoo samaa kuin muutkin.

Onko Kino Iiris jollain tavalla mukana lahtelaisessa leffatuotannoissa?
Joitain projekteja on ollut missä ollaan oltu mukana avuliaana kätenä, mutta ei olla suoranaisesti tuotettu mitään. Aina ollaan annettu sali käyttöön, autetaan sen verran että ne saa tekemänsä leffan esitettyä. Onhan se elokuvantekijöille hienoa että ne saa edes sen kerran näytettyä elokuvansa elokuvateatterissa, rullalautailijoista amatöörileffan tekijöihin.

Lahtelaisesta fiktioelokuvasta ei juurikaan voida puhua. Lahden seudulla on kuvattu harvoja elokuvia ja tv-sarjatkin on vähissä.

Muotoiluinstuutin maineikas elokuvalinja jalostaa uusia kykyjä, mutta
voidaanko puhua lahtelaisesta ammatti tv- ja elokuvatuotannosta?

Ei varsinaisesti. Lahessa kylläkin on aktiivinen harrastelijaporukka, joka tekee leffoja. Tosin he eivät saa töitään hirveesti esille. Kun ajatellaan Lahden asemaa elokuvakouluna, niin kyllä moni opiskelija on esimerkiksi töissä tv:n puolella, missä näkyy usein itsellekin tuttuja nimiä. Tekijöistä tulee mieleen ”Muotsikan” Jankerin Ville, joka on voittanut palkintojakin. Mutta ei ehkä ole lahtelaisia tekijöitä, jotka olisivat varsinaisessa elokuvatuotannossa.

Lahti kaupunkinakin näkyy heikosti elokuvissa ja dokumenteissa. Täällä ei ole mitään kiinnostavaa. Meillä oli pari vuotta sitten seminaari, jossa oli elokuvasäätiön johtaja, elokuvatuottajia ja ohjaajia. Paneelissa keskusteltiin voisiko Lahti olla tulevaisuudessa elokuvakaupunki. Ammattilaiset tulee poikkeuksetta Helsingistä ja monesti valitellaan että joudutaan lähtemään viikkokausiksi ”Karjalan kunnailla” duuniin, kauaksi aikaa eroon perheestä. Fakta on että Lahesta on lyhyt matka Helsinkiin, joten sijainti on sen suhteen hyvä.

Onko sama homma kuin taiteessa ja muotoilussa, että Lahdessa on kyllä
kouluja mutta kukaan ei saa duuneja?

Joo, kun ajatellaan elokuvaa, niin eihän täällä ole juurikaan mahdollisuutta työllistyä. Suunta on sitten Helsinkiin, minne koko homma on keskittynyt. Siinä on mahdollisuus muillakin kun kuvataan muutakin kuin kaupunkimiljöötä ja jotkut on tajunnu sen. esimerkkinä Villilä-studiot, joka toimii vanhalla maatilalla. Monet kaupungithan on alkanut panostaa siihen, että ne tarjoaa tuottajille mm. ilmaisia majoituksia. En tiedä muistanko oikein, mutta jokainen kunnan sijoittama euro tulisi kuusinkertaisena takaisin.

Markus Lehtinen, jos Lahesta tehtäisiin elokuva minkälainen sen pitäisi olla?
Komedia
Ketä siinä olisi pääosassa?
John Belushi ja Dan Akroyd
Lahti-komedia, silti synkkiä sävyjä?
Komedia olis ainaki haastava tyyli Lahtea koskien
Mitä? Kyllähän täällä hauskaa! Tässäkin haastattelussa naurettiin kokoajan!
Niin. Omille jutuille.
Se onkin sitten enempi traagista

***Haastattelu tehtiin alunperin Lahen Lehen toiseen numeroon, jota ei julkaistu. Toinen haastattelija Linda Martikainen.

Tänään Lahtea jälkipolville

keijoskippari.jpg

Videokuvaajat ry
:n entinen puheenjohtaja Keijo Skippari on ottanut tehtäväkseen tallentaa 2000-luvun arkista Lahtea jälkipolville. Tänään kuva-arkistoon tallennettu Lahti on vuosikymmenten päästä tärkeä dokumentti menneestä arjesta.

Kuinka paljon vanhaa Lahtea on videoarkistoissa?

Lahden 100-vuotisjuhliin liittyen haluttiin esittää Lahtea esittäviä kaitaelokuvia kuluneelta sadalta vuodelta. Niitä ei kuitenkaan löytynyt. Kävimme läpi Kuvamuseon arkistoja ja muutamaa 1950-luvun filmiä lukuunottamatta, jotka nekin keskittyi lähinnä teollisuuteen, Lahden katukuvaan liittyvää ei löytynyt ollenkaan. Arkistoista löytyi sadan vuoden ajalta materiaalia noin tunnin verran. Arkiston suhteen tilanne on heikko. Materiaali on varmasti yksityisten hallussa, mutta sitä pitäisi olla myös organisaatioiden hallussa, kuten kuvamuseon, jolla on kyllä valtavat still-kuva-arkistot, mutta elävää kuvaa Lahdesta on vähän.

Miten tätä puutetta pitäisi paikata?
Jokainen kaupunkilainen voi vaikuttaa siihen itse. Olen tallentanut kaupunkikuvaa useamman vuoden ajan videokamerallani. Idea tosiaan lähti siitä kun sitä materiaalia ei löytynytkään ja ajattelin näin eläkeläisenä, että kun tuota aikaa on, päätin alkaa kuvaamaan arkista katukuvaa. Meillä on ollut Heinola-instituutista opiskelija joka teki sitä parin kuukauden ajan viime talvella. Silla tavalla me ollaan pyritty tallentamaan tätä Lahden nykyistä elävää kuvaa videolle. Noin kahden kilometrin säteellä ympyrän halkaisijan sisällä koko Lahti on tallennettu katu kadulta. Tänä päivänä sen arvo ei ole välttämättä mitään, mutta tulevaisuudessa sen arvo nousee. Kun joku tutkija kymmenien vuosien päästä haluaa katsoa, miltä Lahden kaupungin ydinkeskusta näytti vuosina 2006-2010, hän saa tästä materiaalista varmasti kattavan käsityksen minkälaista tänä päivänä oli. Satunnaisesti olen käynyt myös keskustan ulkopuolella kuvaamassa mm. Keijupuiston puukerrostalojen rakentamista. Ideaa voisi siis laajentaa lähiöihin, vaikkapa Liipolaan ja Jalkarantaan.

Mitä yksittäisiä kohteita kannattaisi pitää silmällä kun Lahti muuttuu?
Muutoksista olen itse käynyt kuvaamassa Rauten ja Malskin korttelin rakentamista, sekä Askon teollisuusalueen purkamista. Malskin piipun purkamista kuvasin joka päivä, lopputulokseen asti. Lahdessa on nyt havaittavissa runsaasti uudisrakentamista ja peruskorjausta ja tuota muutosta pitäisikin pystyä taltioimaan. Jos Ranta-Kartano-suunnitelma toteutuu ja sitä aletaan rakentamaan, olen ajatellut kuvata sen muutoksen, joka alueella tapahtuu. Tämän hetkinen tilanne on myös taltioitu alkusyksystä. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että tätä em. rakentamista ei pitäisi laittaa toimeen.

Mainittakoon että, Lahdesta on 1950-luvulta Lahden kaitaelokuvaajien perustajajäseniin kuulunut Pentti Ruohoniemi  kuvannut erittäin paljon 16 mm elokuvakameralla. Sen  laatu on erittäin hyvää. Itselläkin on sitä materiaalia käytössä tänäkin päivänä, kun valmistelen Tiirismaan 100-vuotisjuhliin dokumenttielokuvaa. Siellä on erittäin merkittävää materiaalia, mm. nykyisen Tiirismaan koulun rakentamisesta vuodelta 1963-1964, ihan maansiirrosta alkaen ensimmäisiin koulusta valmistuneisiin ylioppilaisiin. Hienoa kun joku näkee vaivaa kuvata Lahtea ja täällä tapahtuvia muutoksia.

Miten yhdistys pitää huolta lahtelaisesta elävästä kuvasta?
Nyt on vasta alkamassa muotoutua videoharrastajien oma kuva-arkisto, joka on kylläkin dvd-levymuodossa. Teemme mm. Lahden kulttuuritoimen kanssa yhteistyötä, lähinnä nuorten kulttuuritapahtumien taltiointia, tänä kesänä Lännen Keisari Vaahterasalissa kolmekamera-tuotantona. Viime talvena oli Tuulten Vuoren Salaisuus. Näistä projekteista tehdään aina valmis ohjelma joka annetaan kulttuuritoimelle säilytettäväksi. Myöhemmin valmis filmimateriaali luovutetaan Lahden kuvamuseon käyttöön, kun heillä on siihen paremmat mahdollisuudet. Tiedän että heillä ei ole resursseja tällä hetkellä sellaista rakentaa, ja harvalla on intressejä, mutta meillä yhdistyksenä on. Yhdistyksellä ei ole konkreettisesti elävää kuvaa hallinnassa, mutta yhdistysten jäsenten hallussa on materiaalia. Vuonna 2006 tehtyyn videoharrastajien 50-vuotisjuhliin dokumenttielokuvan materiaalia kyllä löytyi. Tässäkin tapauksessa yksityisillä on merkittävä osa kuvamateriaalin muodostumissa, niiden henkilöiden toimesta, jotka silloin ovat toimineet yhdistyksen riveissä.

Miten materiaalia Lahdesta on kerääntynyt?
Lahden Videokuvaajat ry on kerännyt Lahti-materiaalia lähinnä omilta jäseniltään, muttei juurikaan olla aktiivisesti yritetty haalia sitä yksityisiltä. Viime vuonna eräs yritys lehti-ilmoittelun avulla keräsi kaitafilmimateriaalia kaupalliseen tarkoitukseen ja siihen kaupunkilaiset jonkun verran antoivatkin. Haluaisinkin painottaa että arvokkaita filmejä ei kannattaisi yksityisen ihmisen kotona säilöä, koska on suuri mahdollisuus että ne unohtuu tai että myöhemmin vaikkapa perikunta ei osaa huomioida niitä ja niiden historiallista arvoa. Pahimmassa tapauksessa ne voidaan menettää lopullisesti. Ihmisten kodeissa on paljon sellaista materiaalia joista moni harrastaja tai vaikkapa tutkijat olisi kiinnostunut.

Kulttuurihuomioita Keijo Skipparilta:

Elokuvateatteri Kino Iiris on tärkeä kanava harrastajaelokuvan-tekijöille, sillä se tarjoaa hyvät puitteet, myös  muillekin kuin meidän jäsenille. Elokuvat jotka ovat niin hyviä että ansaitsevat tulla esitetyksi Kino Iiriksessä, ne myös esitetään, sillä se on selvää että niitä ei muualla, ketjujen omistamissa elokuvateattereissa esitettäisi. Alueellisena elokuvateatterina Kino Iiiris antaa tällaisen mahdollisuuden pienillekin tekijöille. Olen sen oppinut tässä muutamana vuonna kuinka arvokasta työtä siellä tehdään.

Taidepanimo oli lahtelaisille tärkeä, siellä oli hienoja tiloja näyttelyille ja toivotaan että toiminta jatkuu myös tulevaisuudessa. Lahden pitäisi mielestäni tukea kulttuuria nykyistä enemmän. Kaupungin kulttuuritoimi yrittää tehdä töitä paljon mm. lastenkulttuurin eteen, mutta sillä ei ole riittävästi määrärahoja. Nykyisilläkin vähäisillä resursseilla kulttuuritoimi on saanut merkittäviä tuloksia aikaan. Lahdessa on kuitenkin paljon erilaisia harrastajaryhmiä, jotka tekevät taidetta siinä missä ammattilaisetkin. En sitten ymmärrä miksi teatteri ja Sibeliustalo saa niin paljon – sopii kysyä – ovatko ne ainoita tekijöitä? Useasti se on niin, että mitä arvostetaan, sinne sitä rahaa laitetaan helposti. Toki nuo mainitsemani tahot ovat korkealaatusia, mutta täytyy muistaa että muutakin taidetta löytyy, kunhan osaa hieman katsella ympärilleen.

***Haastattelu tehtiin alunperin Lahen Lehen toiseen numeroon, jota ei julkaistu.

Ikivihreä Sininen

sininen.jpgOsasuurennus Lahden Sininen -mainosviiristi, joita löytyi nippu vanhan panimon ullakolta vielä syksyllä 2008.

Edesmenneistä lahtelaisista instituutioista Mallasjuoma toi lahtelaisuudesta jotain olennaista esille tuotemerkkien kautta: se on ollut mukana jakamassa kaupunkilaisten ilot ja surut. Yksi tunnetuimmista olutmerkeistä oli Lahden Sininen, ”oluiden aatelia”, slogan 1980-luvulta. Sinisen syklinen elämänkulku inkartoituu tasaisin väliajoin, tällä kertaa tölkissä ja ajankohta kevät 2008. Se oli monelle itsetietoiselle lahtelaiselle juhlan paikka, välittämättä siitä, joiko olutta vai ei.
Sinisen todellinen nousu koettiin kuitenkin vauhdikkaalla 80-luvulla, jonka tarinan kertoo Kaarina Linnanen. Hän teki Sinisen uudelleen lanseerauksesta markkinointitutkimuksen, jonka vaiheisiin nyt pureudutaan. Onko valtakunnassa nyt kaikki hyvin?

Lopputyöaiheena Sininen
– Olen markkinoinnin ammattilainen. Suoritin 80-luvulla Markkinointi-insituutissa mainostoimittaja-tutkinnon, johon kuuluvan lopputyön tein – vanhana malskilaisena – sydäntäni lähelllä olevasta Sininen-oluesta.  Lopputyön nimi oli ”LAHDEN SININEN – oluen elinkaari ja uudelleenlanseeraus 1986”.

Osa keräämästäni aineistosta, erityisesti historiaosuus, oli muistiedon varassa. Olin onnekas ehtiessäni silloin viellä haastattelemaan mm. legendaarista ylipanimomestari Georg Mülleriä, jota pidetään Sinisen isänä  Vuoden 1986 uuslanseerausen aineisto oli tuolloin tuoreena käytettävissäni, erityiskiitos yhteistyöstä tämän valtakunnallien comebackin päävastuullisellle Paavo Pulkkisellle.

Sininen tunne
– Siniseen on aina suhtauduttu tunteenomaisesti, se on ollut osa Lahden imagoa. Sininen pysytteli sitkeästi mukana maamme vilkkaasti vaihtuvilla juomamarkkinilla vuosikymmenestä toiseen. Sinisellä oli oma pieni kuluttajakuntansa, joka pysyi sille uskollisena, erityisesti se on aina ollut juuri lahtelaisten lemmikki. Myös helsinkilläisessä osakuntaelämässä Sininen oli kulttioluena käsite 1950- ja 60-luvuilla.

Keskiolluen vapautuminen 1969 oli Iso Juttu Suomessa. Ongelmitta se ei kuitenkaan sujunut. Kun oluen kulutus räjähti yhtäkkiä yli kolminkertaiseksi, toi se väistämättä mukanaan myös laatuongemia, kansan silmissä yksittäisten olutmerkkien ja jopa osin koko olluen imgo kärsi keskioluen vapautumisesta.

Lahden Sininen toimi myös vientioluena. Sitä vietiin 1970- ja 80-luvuilla Finlandia Blue II B -nimellä Kyprokselle, Ruotsiin ja USAhan. Vaikkka Sininen saikin kaikkialla hyvän vastaanoton estivät puuttuvat resurssit vientitoiminnan laajenemisen.

Sininen uuslanseerattiin vuosina 1977 ja -81 tavoitteena laatuominaisuuksien korostaminen ja Sinisen myyntipeiton parantaminen. Tulokset eivät täysin vastanneet odotuksia, markkinoille tuodut Sininen I ja A -oluet eivät päässeet siihen sarjaan, missä Sininen kolmonen oli ollut.

Asiantuntijan ollut
– 1970-luvulla, kun A-oluen myynti oli suurimmillaan, ainoita I-luokan ravintoloita, joissa kolmosolut oli vielä voimissaan, oli Lahden Seurahuone. Siellä myyytiin yhä Sinistä kolmosta – kun lahtelaiset tiesivät malskilaisten juovan sitä, pidetiin Sinistä ”asiantuntijan oluena”. Tuota termiä käytettiin siis jo paljon aikaisemmin, mainonnassahan se otettiin käyttöön vasta 1980-luvulla.

Syksyllä 1968 perustettiin Mallasjuoman toimesta Sinisen Tuopin kerho, jonka tilaisuuksia pidettiin ympäri Suomea yli 60. Jäseninä oli vähittäiskauppiaita sekä baarien ja kahviloiden pitäjiä, siis juuri niitä, jotka alkoivat vuoden 1969 alusta myydä vapautunutta keskioluetta. Kerhon illoissa oli olutinfon lisäksi myös kevyttä hupiohjelmaa, kerhomestarina toimi itse Eemeli. Jäseniä kerhoon otettiin yli 10.000 ja se kuulunee edelleen parhaimpiin panimoalan pr-tapatumiin, mitä Suomessa koskaan on järjestetty.

Sinisen suurin uudelleenlanseeraus
– Vuonna 1986 tapahtui sitten Mallasjuoman ajan viimeisin ja suurin Sinisen uudelleenlanseeraus. Se oli huolella suunniteltu ja toteutettu ja kuuluu varmasti alan onnistuneimpiin. Sinisen silloinen uustuleminen ei ollut itsestäänselvyys, panimon sisälläkin oli asiasta kahdenlaista henkeä: kannattaako vielä  kerran yrittää?  Sinisen ystävät saivat asian kuitenkin etenemään.

Sinisen historiaan kuului ylä- ja alamäkiä. Tuotteen edut tiedettiin: Sininen oli kansainvälistä tasoa oleva suomalainen olut. Sinisen menneisyys oli sekä plussa että miinus, rasitteena oli sen maine pelkkänä keskioluena. Siniseen pyrittiin nyt liittämään tyylikkyys ja ns. paremman oluen mielikuva, jota vahvisti tuotteen uusi, seikkailuhenkinen ritarisymboli. Sinisen juoja koki itsensä yksilöllisenä ja rohkeasti erilaisena; sekä tuotteen maku, ulkoasu että mainonta olivat luomassa mielikuvaa ”Finest Finnish Beer”.
Vuoden 1986 uuslanseerauksesta tulikin suuri menestys: oikea tuote oikeaan aikaan oikeassa paikassa oikealla markkinointikonseptilla.

linnanen_sininen.jpg
Kaarina Linnanen ja Sininen

Sinisen Historiaa
Mallasjuoma perustettiin vuonna 1912 tehtailija Henrik Mattssonin toimesta. Vuosi 1932 oli käännekohta suomalaiselle panimoteollisuudelle, kun kieltolaki kumottiin kansanäänestyksellä. Vahvan olluen vapautumiseen liittyi ankara kilpailu panimoiden välillä. Uuden aseen kilpailutilanteeseen toi panimomestari Wilhelm Klinger tuomalla yhtiön tuotevalikoimaan uuden oluen, joka oli entistä vaaleampi ja humalapitoisempi.  Näin syntyi Erikoispilsneri III, ensimmäinen Suomessa valmistettu Pilsen-tyyppinen olut, jota pidetään Sinisen kantaisänä.

Olympiavuonna 1952 panimomestari Georg Müller kehitteli jatkoksi tälle aikaisemmin valmistetulle oluttyypille vaalean, humalapitoisen oluen, joka edeltäjänsä mukaan sai nimen Lahden Erikoispilsneri III.
Uusi olut muistutti alkuperäistä tsekkiläistä Pilsen-olutta ja sai hyvän vastaanoton kotialueellaan Lahdessa ja myös Helsingissä – pääkaupunki on aina suosinut Sinistä! Lahden Erikoispilsneri III:n etiketti oli sinisävyinen ja samoin korkki oli sininen, tästä syystä olut kansan suussa saikin pian kutsumanimen ”sininen”. Keskioluen vapauduttua 1.1.1969 Mallasjuoma sitten virallisti toistakymmentä vuotta kutsumanimenä olleen Sininen-nimen tälle oluelle.

Hartwall osti Mallasjuoman 1988, liiketoimintansa Mallasjuoma luovutti Hartwallille v. 1994. Se sinetöi myös Sinisen kohtalon, jonka valmistus loppui 1997.

Sinisen elinkaari on ollut suomalaisen sisun sävyttämä, aina se on ponnistautunut uuteen nousuun ”because it`s special”. Keväällä 2008 tapahtui vihdoin odotettu Lahden Sinisen ”ylösnousemus”, Hartwall alkoi vamistaa sitä jälleen vanhalla konseptilla puolen litran tölkeissä – selvästikin oluenystävien iloksi: lanseerausvuodelle 2008 asetetut tavoitteet yllitettiin kaksinkertaisesti!

Olut, jota ei juoda, on virkansa menettänyt, sanoi Alexander Meyer-Breslau aikanaan Saksassa. Sinistä juodaan taas ja valtakunnassa on kaikki hyvin.

Kaarina Linnanen