Kino Iiriksen rakkauden kevät

kinoiiris_3231.jpg
(kuva Kino Iiris)

Kino Iiris valittiin vuonna 2009 Europa Cinemas  yhteistyöverkostoon ja se oli myös yksi viidestä Etelä-Suomen Sanomien Aukusti-palkinnon ehdokkaista ja tuli yleisöäänestyksessä toiseksi. Myös alkuvuonna 2010 Kino Iiriksen ovet ovat kovilla. Helmikuun alussa Kino Iiriksessä järjestetään Rakkaus Elokuvassa -festivaali ja jo perinteiseksi muodostunut  lyhytelokuvafestari Kinos järjestetään 26.-28.3.2010. Seitsemännen kerran järjestettävän festivaalin ohjelmistossa vuorottelevat perinteisesti kotivideotasoiset tekeleet ammattimaisten tuotantojen kanssa.
Vuodenvaihteen ja alkuvuoden tunnelmista kertoo Päijät-Hämeen elokuvakeskuksen Markus Lehtinen.

Kino Iiriksessä järjestetään Rakkaus Elokuvassa -seminaari helmikuun  lopulla. Mistä idea tapahtumalle?
Päijät-Hämeen elokuvakeskus ja Kino Iiris järjesti viisi kertaa vuosina 1995-2000 Elokuvan estetiikan päivät yhteistyössä Muotoiluisnstituutin Elokuva- ja tv-ilmaisun osaston, Kansainvälisen soveltavan estetiikan instituutin, Kansanopiston ja Päijät-Hämeen kesäyliopiston kanssa. Aiheina oli japanilaisen elokuvan, urheiluelokuvan, propagandaelokuvan, suomalaisen elokuvan ja tähteyden estetiikka ja siihen liittyvät ilmiöt.
Tapahtuma kuitenkin kuivui pikkuhiljaa kasaan järjestävien muiden kiireiden vuoksi, vaikka tapahtumat olivat itsessään onnistuneita ja mielenkiintoisia.
Vuoden 2009 keväällä yhdessä Elokuva- ja tv-ilmaisunosaston kanssa heräsi ajatus tapahtuman elvyttämisestä, ja lopulta päätettiin vielä laajentaa tapahtuma käsittelemään muutakin kuin estetiikkaa.
Rakkaus päätyi aiheeksi jo ensimmäisessä suunnittelupalaverissa, onhan se kuitenkin yksi elokuvan käytetyimpiä ja tärkeimpiä teemoja, luonnollisesti.

Minkälaiselle kohderyhmälle seminaario on suunnattu, minkälaiseen  ohjelmasisältöön on pyritty?
Kohdeyleisö lienee 15 vuodesta ylöspäin kaikenikäisille. Rakkauselokuvaseminaari kuulostaa kovin pehmeältä ja ihanalta nopeasti ajateltuna, mutta kun rakkauselokuvia ja niiden teemoja miettii vähän syvemmin, niin lähes kaikista löytyy aina traaginenkin puoli. Vaikka suuremmassa osassa rakkauselokuvia aihe on klisheinen rakkauden löytäminen, sen menettäminen ja lopulta rakkauden takaisin voittaminen, ei kaikissa loppu välttämättä olekaan se onnellisin. Seminaarissakin esitettävistä elokuvista suurin osa käsittelee rakkausteemaa tuon traagisemman kaavan kautta, hyvänä esimerkkinä Rakkaudella, Maire, jonka ohjaaja Veikko Aaltonen vierailee seminaarissa kertomassa elokuvastaan.

Kino Iiris oli yksi viidestä Etelä-Suomen Sanomien Aukusti-palkinnon ehdokkaista? Mitä itse luulet miksi olitte ehdolla?
Kino Iiris oli ehdolla palkinnnon saajaksi Europa Cinemas -verkostoon pääsyn vuoksi. Ainostaan kolme suomalaista teatteria on aikaisemmin päässyt mukaan, joten mukaan pääsy sen vuoksi taisi herättää asiasta tietämättömämpiäkin ihmettelemään saavutusta.

Tulitte yleisöäänestyksessä toiseksi. Miltä tämä tuntui ja miten luulet sen vaikuttavan toimintaanne?
Hyvältähän se tuntui, ja olihan se aika yllättävääkin kun ehdokkaana oli niin kovia nimiä. Palkinnosta ja ehdokkaista uutisoitiin näkyvästi, joten moni ihminen saattoi löytää Kino Iiriksen sitä kautta, mutta ei ehdokkuus mitenkään muuten toimintaan vaikuttanut. Eikä voittokaan olisi vaikuttanut, vaikka rahalle tietenkin on aina tarvetta. Voitto meni oikeaan osoitteeseen ja palkinnollekin lienee tarvetta.

Kino Iiris valittiin Europa Cinemas -elokuvateatterien  yhteistyöverkostoon viime vuonna. Mikä on Europa Cinemas?
Europa Cinemas EU:n rahoittama verkosto, jonka tarkoituksena on lisätä eurooppalaisen elokuvan osuutta teattereiden ohjelmistossa. Verkostoon kuuluu 769 teatteria 442 kaupungista ja kaikista EU-maista. Suomesta mukana on ainostaan neljä teatteria, joten Kino Iiriksen väki on ylpeä mukaan pääsystä.
Mukaan pääsy edellyttää tiettyjen kriteerien täyttämistä katsojamäärien osalta, sekä vähintään 60% eurooppalaisten elokuvien osuutta ohjelmistossa.

Mitä valinta tarkoittaa käytännössä?
Verkostoon pääsy tarkoittaa tiiviimpää yhteistyötä muiden teattereiden kanssa, mutta myös rahallista tukea ja kannustusta euroopalaisen elokuvan esittämiselle.

Kinos järjestetään seitsemännen kerran. Maaliskuun lopulla Dreams-aiheen alla nähdää eri tasoisia elokuvia. Mitä odotat Kinos2010:ltä?
Kinokseen saapuvien töiden määrä ja taso on noussut vuosi vuodelta, ja samoin näyttää kävän tänäkin vuonna. Varsinkin elokuvien tekninen taso on noussut huomattavasti välineistön tason noustessa ja hinnan laskiessa. Kinoksen tarkoitus kuitenkin alkuperäisen idean mukaan on keskittyä teknisen tason sijasta sisältöön, joka sekin näyttää lupaavalta. Tavoitteena on luoda elokuvatapahtuma johon elokuvantekijöillä ja katsojilla on matala kynnys osallistua. Tietty kotikutoisuus ja rentous varmasti näkyy edelleen, ja toivottavasti kaikilla on kivaa.

Miltä Kino Iiriksen vuosi 2010 kokonaisuudessaan näyttää?
Hyvältä, toiminnassa on mukana aktiivinen ja innostunut porukka jolla ideoita riittää. Elokuvakertoimintaa tullaan elvyttämään taannoin kadonneen Kansanopiston elokuvapiirin tilalle, teemasarjoja ja tapahtumia tullaan järjestämään useita.

FC Lahden asialla

fcl_49961.jpg
Drilon Shala FC Lahden asialla kentällä, FCLA kentän ulkopuolella

Pakkanen paukkuu, mutta jalkapalloliigan valmistelut käyvät Lahdessa kuumina. Uusi Lahti Cup järjestetään tammikuun lopulla jo 30. kerran jossa mm. FC Lahti valmistautuu uusien hankintojen kanssa tulevaan kauteen. Lahdessa jalkapallokulttuuri otti jälleen aimo harppauksen eteenpäin kun Lahdessa perustettiin joulukuussa 2009 FC Lahden Asialla ry.
FCLA:n tarkoitusperiä ja toimintaa taustoitti yhdistyksen hallitus.
Yhdistyksen nettisivut www.fclahdenasialla.net avautuvat kevättalvella.

Mikä on FC Lahden Asialla ry:n tarkoitus?
FCLA:n tarkoitus tukea ja edistää FC Lahden toimintaa lahtelaisen jalkapallon lippulaivana, sekä aktivoida lahtelaisia jalkapallon ystäviä (niin yksityishenkilöitä, yrityksiä kuin yhteisöjäkin) mukaan toimintaan FC Lahden hyväksi.

Keitä/mitä on perustamisen takana ja minkälaisia tahoja toivotte toimintaan mukaan?
FCLA:n taustalla on joukko innokkaita FC Lahden ystäviä. Mukaan toivotetaan kaikki, jotka haluavat omalla panoksellaan olla tukemassa FC Lahtea.

Miten toimintaan pääsee mukaan?
Toimintaan pääsee mukaan maksamalla joko 250 € ainaisjäsenmaksun tai 25 € vuosijäsenmaksun. Yhdistys tulee tiedottamaan toiminnastaan tarkemmin maaliskuussa ja viimeistään silloin jäseniksi haluavat tulevat löytämään lisätietoa osoitteesta www.fclahdenasialla.net

Miten Fc Lahden asiaa edistetään käytännössä?
FC Lahti Oy järjestää keväällä osakeannin johon yhdistyksemme osallistuu. FC Lahden Asialla ry tulee ostamaan jäsenmaksuista saamillaan ja muilla keinoilla hankkimillaan varoilla seuran osakkeita. Eli olemme mukana tuomassa lisää pääomaa seuran toiminnan kehittämiseen.

FC Lahden kannattajat ovat oma ryhmänsä, miten nämä eroavat toisistaan?
Vaikka osa FCLA:n perustajajäsenistä onkin FCLK:n jäseniä, kyseessä ovat erilliset itsenäiset yhdistykset. FCLK jatkaa arvokasta toimintaansa, esim. vierasmatkojen järjestämistä, kuten ennenkin. FCLA:n tarkoituksena on toimia välineenä kaikille niille, jotka haluavat tukea FC Lahtea muutoinkin kuin ottelulippuja ja fanituotteita ostamalla.

Miten FC Lahti on hoitanut ulkojalkapallolliset (markkinointi, fanituotteet jne.) asiat? mitä kehitettävää?
Seuran resurssit on pienet, mutta tulevaisuudessa tätä puolta tulee ehdottomasti kehittää ja kunnolla. Oma nettikauppa on ehdoton ja fanituotteiden määrää tulee laajentaa. Laatu on myös erittäin tärkeä asia. Tästä on hyvä esimerkkinä tämä uusi FC Lahti takki, joka on todella hieno ja laadukas. Taloudellista hyötyä tärkeämpää tässä on se, että seura näkyy ja kuuluu Päijät-Hämeen katukuvassa. Se lisää yhteisöllisyyttä.

Onko Jari Litmasta mielestäsi osattu hyödyntää Lahdessa ja mitä mieltä olette jäissä olevasta patsashankkeesta?
Jari on varmasti tuonut paljon lisänäkyvyyttä FC Lahdelle, mutta vaikuttaa siltä ettei sitä valitettavasti ole täysin pystytty hyödyntämään uusien yhteistyökumppaneiden muodossa.

Toivottavasti patsashankkeen puuhamiehet saavat kerättyä tarvittavat rahat, ettei koko hanke jää torsoksi.

Minkälainen jalkapallokausi on luvassa 2010? Haasteet, ja minkälaista menestystä toivotte/odotatte kentällä ja sen ulkopuolella?
Hyvin erilainen ainakin. Uudet televisiointisopimukset tuovat Veikkausliigan kotisohvalle, kun jokaiselta pelikierrokselta televisioidaan useita otteluita. Tämä on mahdollisuus saada uusia kotimaisen jalkapallon ystäviä lisääntyneen näkyvyyden ansiosta, mutta se on myös samalla haaste saada potentiaaliset katsojat tulemaan katsomaan otteluita paikan päälle. Kesällä käynnissä oleva jalkapallon MM-turnaus Etelä-Afrikassa tullee myös aiheuttamaan jonkinlaista katoa katsomoissa.

Taloudellinen taantuma on aiheuttanut useimmille Veikkausliigan joukkueille omia murheita. Pääsääntöisesti joukkueiden kasaamisia on lykätty eteenpäin, palkkakustannusten pienentämisen toivossa. Useita kokeneita pelaajia on ilman sopimusta. Mihin nämä pelaajat siirtyvät, ja mikä joukkue vahvistuu toisten kustannuksella on vielä arvoitus. FC Lahdella on hyvä runko kasassa, johon on hyvä tukeutua tulevana kautena. Vielä jos joukkueeseen saataisiin hankittua pari täsmävahvistusta, niin uskoisimme että joukkue on kilpailukykyinen. Tähän asiaan taas me kaikki voimme vaikuttaa suoraan ostamalle esim. kausikortit ajoissa.

Toivomme, että joukkue yrittää pelikentällä kaikkensa. Että jokaisesta pallosta taisteltaisiin, niin että me yleisö voisimme olla heistä ylpeitä. Ajatuksemme lienevät samat kuin joukkueen johdolla. Emme toivo vain lyhytaikaista menestystä joukkueelle, vaan uskomme pitkänlinjan kehittämisen filosofiaan.

Minkälaisia terveisiä lahtelaisille jalkapallonystäville, etenkin niille jotka ovat valmiita kantamaan kortensa kekoon?
FCLA:n hallitus toivottaa kaikki tervetulleiksi mukaan toimintaan FC Lahden hyväksi.

Vuoden lahtelainen 2009

lahtelainen09_ots.jpg

Lahti-seura on valinnut Vuoden lahtelaiseksi 2009 toimittaja Markku Kosken. Valinta julkistettiin seuran vuosijuhlassa Lahden historiallisessa museossa sunnuntaina 1.11.2009.

Markku Koski on syntynyt vuonna 1945 Lahdessa. Hän on yhteiskuntatieteiden kandidaatti, freelance-toimittaja ja Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin tuntiopettaja. Koski on tunnettu ja arvostettu populaarikulttuurin ja -musiikin asiantuntija. Hän on Filmihullu-lehden toimituksen jäsen ja kirjoittanut esseitä ja artikkeleita muun muassa Parnassoon, Etelä-Suomen Sanomiin, Helsingin Sanomiin, Uuteen Suomeen, Journalistiin ja Pakkaus-lehteen. Hän on myös toiminut City- ja Apu-lehtien kolumnistina.

Kotikaupunkiinsa Lahteen Markku Koski on suhtautunut aina erityisellä lämmöllä ja kirjoittanut siitä lukuisia artikkeleita eri julkaisuihin. Niissä hän on usein pohdiskellut lahtelaisuuden olemusta tavalla, joka erinomaisesti vahvistaa paikallista identiteettiä. Ehkäpä tiedostamattaan hän on näin samalla tehnyt mitä parhainta kotiseututyötä.

-Lahti-seura

markkukoski.jpg

Markku Koski kommentoi valintaansa. (haastettelu julkaistu myös Hollolan Lahti lehden numerossa 4/2009)

Miltä valinta Vuoden Lahtelaiseksi tuntuu ja mitä se merkitsee henkilökohtaisesti?
Sanon tähän samoin kuin Lahtea tunnetusti arvostava Dave Lindholm saatuaan jonkun palkinnon (en muista nyt minkä). Eli tämä on siinä mielessä hieno, ettei tätä voi anoa.

Mitä itse luulet mitkä ovat ne perustelut miksi teidät valittiin vuoden lahtelaiseksi?
En ole toki harjoittanut varsinaista kotiseututyötä, mutta olen eri yhteyksissä esittänyt näkemyksiäni Lahdesta. Siis toisaalta paljasjalkaisena lahtelaisena ja toisaalta osana yleistä toimintaani.

Miten lahtelaisuus näkyy omassa toiminnassasi henkilönä ja minkälaisen vaikutus Lahdella on ollut mm. teksteihisi?
Lahdesta voi lähteä, mutta Lahti ei lähde meistä. Pätee tietysti muihinkin lapsuuden ja nuoruuden maisemiin.Asialla ei ole kuitenkaan  mitään tekemistä sen kanssa millainen tämä maisema on.Sen lisäksi luulen, että Lahdella on ollut joitain erityispiirteitä, jotka ovat vaikuttaneet. 60-luvulla täällä oli vilkas elokuvan harrastus, jonka myötä täältä tuli aika monta kansallisesti merkittävää alan kriitikkoa (Pertti Lumirae, Eero Tuomikoski, Velipekka Makkonen).  Myös populaarimusiikin alueella täällä oltiin etujoukoissa (Ronnie and Loafers, bluesmiehet)

Olet pohtinut lahtelaisuuden ydintä, voinko sitä määritellä mitä se on?
Ei ydintä voi olla, voi olla vain ytimiä ja ristiriitaisuuksia. No, olkoon. Sanotaan että vesi ja sora.

Minkälainen on lahtelainen ilmapiiri?
Love and hate. Painopiste viimeisessä. Ambivalenssi, masokismi.

Mikä Lahdessa on parasta, entä mitä kehittäisit Lahdessa?
Sanon kuin Andy Warhol, että ”kaikki on hyvää”. En kuulu kehittäjiin, koko sana joutaa jäähylle. ”Kiinteistökehitys” – voihan nenä!

Lahden erikoinen?
Minä join Sinistä. On outoa, että Hartwall tappoi elävät brändit.

Minkälaisia terveisiä haluat lähettää lahtelaisille?
Moi, lahtelaista!

Konduktöörin matkassa

rautasema_3916.jpg

Usean pikkupojan toivoammatti on veturinkuljettaja ja niin oli myös lahtelaisen rautatieharrastajan Markus Heleniuksen. Hän kouluttautuikin muutama vuosi sitten rautateille, ei kuitenkaan veturinkuljettajaksi vaan konduktöörin ammattiin. Aiemmin myös leipurin ja korusepän töitä tehnyt Helenius kertoo mitä tämä liikkuva työ pitää sisällään.

Missä konduktööri työskentelee?

Konduktööri työskentelee junissa sekä kaukoliikenteessä että Helsingin lähiliikenteessä. Kummassakin junatyypissä työtehtävät ovat jotakuinkin samanlaisia, tosin lähiliikenteessä pitää hallita enemmän erilaisia lipputyyppejä.

Mitä työtehtäviin kuuluu?
Konduktöörin näkyvin työtehtävä on matkustajien auttaminen sekä lippujen tarkastus ja myyminen. Konduktöörin vastuulla on kuitenkin myös vaunujen liikennekelpoisuus ja vaunuissa olevien  matkustajien turvallisuus, yksikään juna ei lähde asemalta ellei siinä ole konduktööriä mukana.

Konduktööri on siis junassa yhtä tärkeä kuin kuljettaja. Pääsääntöisesti voidaan sanoa että kuljettaja vastaa kaikesta mikä liittyy junan kuljettamiseen turvallisesti. Konduktööri vastaa kaikesta muusta.

Myös konduktöörin täytyy, kuljettajan tavoin, osata rautateillä esiintyvät merkit ja opasteet siksi, että esimerkiksi Helsingin asemalta lähtevät kaukojunat usein peruutetaan lähtölaituriinsa muutaman kilometrin päässä olevalta varikolta missä juna on koottu, tarkastettu ja siivottu. Tätä sanotaan junan saattamiseksi. Tällöin
konduktööri on junan viimeisen vaunun päätyovella kuljettajan silminä ja antaa puhelimella kuljettajalle tietoa, jos edessä on jotain miksi pitää vaikkapa pysähtyä. Veturinkuljettajan ja konduktöörin välillä on tällaisissa työtehtävissä jatkuva puheyhteys junaturvallisuuden takaamiseksi. Lisäksi konduktöörin töihin kuuluu tarvittaessa suorittaa jarrujentarkastuksia kuljettajan kanssa.

Mitä taitoja ammatissa vaaditaan?

Konduktöörin työssä on tärkeää tulla toimeen monenlaisten ihmisten kanssa. Työ on itsenäistä ja vastuullista, joten vastuuntunto ja tunnollisuus ovat tärkeitä ominaisuuksia. Junissa voi matkan aikana tulla vastaan monenlaisia tilanteita sekä matkustajien että kaluston kanssa joten tilannehallinta, päätöksenteko- ja paineensietokyky ovat oikeastaan edellytyksiä että ammatissa voi toimia.

Mikä houkutteli konduktööriksi?
Omassa tapauksessani kävi niin, että tein harrastuksesta työn. Ensimmäinen ammattihaaveeni pikkupoikana oli veturinkuljettaja. Siitä lähtien olin halunnut rautateille töihin. Konduktöörin työ sopii minulle paremmin kuin kuljettajana olo, koska tässä työssä saa olla ihmisten kanssa tekemisissä. Kuljettajan työ on paljon yksinäisempää.

Mikä on parasta työssä?
Se, että saa olla junassa töissä. Yksikään päivä ei ole samanlainen, joten työhön ei pääse kyllästymään.
Jollain tapaa myös se että on osa suurta, toimivaa koneistoa, tuo tyydytystä.

Harrastamisen iloa messuhallissa

vesijarven_pienasema.jpg

Lahden messukeskuksessa esittäytyvät viikonloppuna (7.-8.11.) eri alojen pienoismalliharrastajat monipuolisella tarjonnallaan. Messuista kertoo järjestäjänä toimivan Märklin Club of Finlandin puuhamies Martti Rinne.

Mitä messukeskuksessa on tarjolla viikonloppuna?
Tapahtumassa on esillä paljon pienoisrautateitä mm. noin 30 metriä pitkä Fremo malli-rata ja dioraamoja sekä rautateihin liittyvää materiaalia. Esillä on myös harrastajien rakentamia pienoismalleja. Erikoisnäyttelyssä on esillä Märklin mallivuoden 1959 kalustoa. Tapahtumassa ajetaan myös RC-autokilpailu sekä näytösalueella on sähköhelikopteri- ja taitolentokone lennätystä. Erikoisuutena on ”dioraama” kuinka pienoislentokoneet ja Barbit/Kenit ovat sopuisasti yhdessä! Esillä on myös suuri määrä nukkekoteja ja niiden esineistöä.
Tapahtumassa voi tutustua uusiin harrastustuotteisiin; junat, junaradat, autot, autoradat, lentokoneet, koottavat rakennussarjat, Military action figuurit, RC-tuotteet ja välineet, maisemointitarvikkeet, nukkekodit/tarvikkeet, keräilymallit, harrastulehdet Pienoismalli ja Mallix, harrastuskirjallisuus yms.

Varmasti paljon katseltavaa, mutta onko kävijällä mahdollisuutta myös
osallistua? Keille tapahtumaa voi suositella erityisesti?

Monella osastolla kävijöiden on mahdollista myös kokeilla, autoradalla ajoa,
junaradalla ajoa, lentokonesimulaatoreita ym. Tapahtuma on tarkoitettu kaikille. Uskomme, että tapahtumassa jokainen kävijä löytää jotain uutta ja mielenkiintoista.

Minkälainen kysyntä nykyään pienoismalleille ja ym. harrasteille?
Jos katsotaan ajassa taaksepäin, uskon että harrastusten pohja on jo löydetty. Nykyään moni asia ei ole enää niin kallis kuin ennen. Esimerkiksi RC-tuotteet ovat todella edullisia ja siten kaikkien harrastajien ulottuvilla.
Uusi tekniikka on antanut uusia mahdollisuuksia harrastukselle joten esim. RC-auto ja ilmailupuolella on ollut positiivinen kehitys.

Oletko huomannut onko tietokonepohjaiset ns. ”uudet” harrastusmuodot
vieneet tilaa ns. vanhoilta käsityöharrastuksilta?

Kyllä, tämä on ollut selvä, mutta vastaavasti on tullut uusia yhteisiä harrastusmuotoja kuten nukkekotiharrastukset.

Onko messujen sisällön luonne tai painotus muuttunut viime vuosina?
Viimeksi vuonna 2000 Märklin Club järjesti ko. tapahtuman, lähtökohtana on
harrastaminen ja nyt on kaikkien suurin pienoisrautatiekokonaisuus esillä
Suomessa.

Lahdessa on aiemminkin järjestetty vastaavia tapahtumia, minkälainen
paikka Lahti ja messuhalli on tapahtumapaikkoina?

Lahden messuhalli on varmasti yksi parhaimmista paikoista missä ko. tapahtuman voi järjestää.

Tulevan tapahtuman järjestää siis pienoisrautatiepainotteinen Märklin
Club Finland, mitä muita tapahtumia yhdistys järjestää?

Märklin Club on mukana myös vanhojen leikkikalujen keräilytapahtuman
järjestämisessä Turussa ja Helsingissä.

Minkälaista muuta toimintaa Märklin Club of Finland pitää sisällään?
Märklin Club of Finland ry. on pienoisrautatieyhdistys, jäseniä noin 140 ympäri Suomea. Pidämme kerhotapaamisia, toimitamme jäsenlehteä, korjaamme ja huollamme Märklin-kalustoa, opastamme ja teemme pienoisrautatiealaa tunnetuksi.

Mikä on pienoismalleista parasta?
Meidän mielestä Märklin, mutta pääasia että jokaisella on hauskaa omassa harrastuksesaan – merkistä viis.