Aihearkisto: Ympäristö

Lahden Vesijärvi

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Tervetuloa Vesijärvelle!
Pinnallinen esittely aina ajankohtaisesta Vesijärvestä ja sen rannoista.

vesijarvi1.jpg
Vesijärven rantaa ratapenkalta

Vesijärvi puhtaaksi
Vesijärvi on ollut viime aikoina voimakkaasti esille sen tilan huonontumisen takia. Aikoinaan Vesijärvi tunnettiin kirkasvetisenä ja runsaskalaisena, mutta teollisuuden ja asutuksen lisääntyessä, järveen lasketut jätevedet kuormittivat herkkää järveä. Etenkin 1970-luvulla järvi oli todella huonossa kunnossa. Järven tila parani pikkuhiljaa kohdistettujen toimenpiteiden ansiosta, mutta vasta vuonna 1987 aloitetulla Vesijärvi-projektilla saatiin lupaavia tuloksia. Projekti tähtäsi järven pelastamiseksi ja sen ansiosta veden laatu paranikin huomattavasti 1990-luvulla.

Yksittäiset hankkeet eivät kuitenkaan riittäneet pitkällä aikavälillä vaan tarvittiin pitkäjänteistä työtä Vesijärven hyväksi. Vuonna 2006 perustettiin Vesijärven Ystävät ry, jonka tarkoituksena on ylläpitää Vesijärven suojeluhenkeä yhteisillä tavoitteilla. Lisäksi jatkuvan seurannan ja hoidon koordinoimiseen perustettiin Vesijärvisäätiö vuonna 2007, jonka synnyttämä Puhdas Vesijärvi -kampanja herätti laajaa huomiota Vesijärven tilasta. Säätiö kanavoi rahoitusta Vesijärviohjelman mukaisiin vesihoidon toimenpiteisiin ja tutkimukseen.

Vesijärvi-tietopaketti Vesku.net-sivuilla sekä Wikipediassa.

pikkuvesku1.jpg
Pikku-Vesijärven iltaidylliä

Pikku-Vesijärvi
Pikku-Vesijärvi syntyi vuonna 1869 kun Pietarin radalta rakennettiin pistoraide Kariniemessä sijainneeseen sahalle. Rataa varten rakennettu ratapenkka halkaisi lahden ja näin synnytti pienen Vesijärven. Aikoinaan järvi ulottui lähes Lahden kartanolle saakka, mutta Vesijärven pintaa laskettaessa 1800-luvulla ja täytön takia rantaviiva vetäytyi useita kymmeniä metrejä.

Pikku-Vesijärven tilanne huonontui etenkin niinä muutamana vuosikymmenenä (1919-1931), kun Pikku-Veskuun johdettiin kaupungin jätevesiä puhdistamattomina, kuormittaen järven haisevaksi likalammeksi ja kuten edellä mainittiin, likavedet vaikuttivat koko Vesijärven kuntoon.

Vuonna 1998 vesialue tyhjennettiin ja sen pohja ruopattiin liejusta. Samalla järveen istutettiin arvokaloja ja muutaman vuoden ajan Pikku-Vesijärvessä toimi kalastuspuisto Vonkale.

Järven täyttämistäkin on ehdotettu, mm. sen jälkeen kun Kartanon maat, mukaanlukien Pikku-Vesijärvi liitettiin kaupunkiin monimutkaisen prosessin jälkeen viimein vuonna 1924.
Suurisuuntaisissa kaavasuunnitelmissa Pikku-Vesijärven seutu oli täytetty ja paikalla rakennuksia, mutta näitä suunnitelmia ei muutamia yksittäisiä kohteita lukuunottamatta toteutettu ja 1940-luvulla lammen ympäristöä suunniteltiin virkistyskäyttöön, jota se on tänä päivänäkin.

Jalkarannantien varrella ennen viime vuosisadan puoliväliä sijainnut Myllykylä-niminen talorykelmä purettiin puiston ja urheilupaikkojen tieltä. Nykyään niillä paikoin sijaitsee urheilutalo. Aluetta kehitettiin avoimeiksi urheilupuistoksi joka sai nimensä Kisapuisto: Puistoon rakennettiin jalkapallostadion joka valmistui Helsingin olympialaisiin. Stadionilla pelattiin kolme ottelua.

Pitkään Kariniemen puoleisella rannalla toimi Karirannan kesäteatteri, mutta säännölliset esitykset lopetettiin vuonna 2005. Katsomorakenteita on myöhemmin hyödynnetty mm. musiikkiesityksissä.

Pikku-Vesijärven kaupunkin puoleiseen päähän rakennettiin vuonna 1997 Lahti Energian toimesta Pohjoismaiden suurin musikaalinen suihkulähde eli tuttavallisesti vesiurut.

Lammella on myös ”Vauhtia” patsas, joka sijaitsi kauppatorilla, mutta siirrettiin Pikku-Vesijärveen vuonna 1962. Patsaan on suunnitellut Oskari Jauhiainen.

Pikku-Veskusta lisää Vesku.net ja Perhorasia-nettisivuilla sekä Wikipediassa.

Ratapenkka
Teollisuuden väistyttyä kaupungin rannoilta, vanha ratapenkka sai uudet käyttäjät kävelijöistä ja pyöräilijöistä. Tätä edesauttoi vuonna 1994 satamaan johtavien raiteiden vahingossa suoritettu purku. Matkailua ja yleisötapahtumia palvelevan rautatien palauttaminen on ollut esillä vielä nykyäänkin.

1990-luvun lopulla ratapenkkaa levennettiin ajoratasuunnitelmien takia, mutta autoliikenteen siirtämiseksi penkalle myöhemmin luovuttiin. Aiheesta lisää mm. täällä.
satama1.jpg
Talvi-ilta hiljentää Vesijärven sataman

Satamat
Puhuttaessa Vesijärven satamasta tarkoitetaan nimenomaan Lahden satamaa, joka 1980-90-lukujen taitteessa vapautui teollisuuden ikeestä lahtelaisten käyttöön. Alueen avautumisen laajuudesta tai sen suppeudesta on esitetty myös kritiikkiä runsaan rantarakentamisen johdosta, mutta itse satama on saanut kiitosta lahtelaisten olohuoneena, maankuulusta Sibeliustalosta puhumattakaan. Vanha Vesijärven asema on nykyään kahvilana ja vanhan makasiinin viereen rakennettu toinen makasiini, toimivat satamatapahtumien pitopaikkoina.

Sibeliustaloa vastapäätä sijaitsevassa vanhassa tiilisessä tulitikkutehtaassa järjestetään puuarkkitehtuuriin liittyviä näyttelyitä Pro Puun toimesta ja sataman ympäristöön rakentuva puuarkkitehtuuripuisto on herättänyt huomiota, etunenässä Piano-paviljonki Ankkurin rannalla. Puisto täydentynnee vielä tulevaisuudessa mm. Kariniemen rinteeseen sijoittuvalla levähdystasanteella.

Lahden satamassa Vesijärvi on toiminut myös kiistellyn ja kiitellyn F1-veneiden osakilpailun pitopaikkana vuosina 2008 ja 2009.

Lahden kaksi muuta satamaa Teivaan ja Niemen satamat palvelevat veneilijöitä ja molemmissa on myös caravanaripalvelut vierasveneilijöille. Teivaan satama sai oman ravintolansa satama-alueen kunnostuksen yhteydessä. Niemen satamassa palvelut ovat monipuolisemmat ja se on ainoa satama josta veneilijät saavat polttoainetta. Myös kalastajien tarpeet on huomioitu.

Lisää satamista kertoo Wikipedia ja Lahti Travel sekä Lahden kaupungin nettisivut.

teivaa1.jpg
Teivaan sataman ravintola

Ikivihreä Sininen

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

sininen.jpgOsasuurennus Lahden Sininen -mainosviiristi, joita löytyi nippu vanhan panimon ullakolta vielä syksyllä 2008.

Edesmenneistä lahtelaisista instituutioista Mallasjuoma toi lahtelaisuudesta jotain olennaista esille tuotemerkkien kautta: se on ollut mukana jakamassa kaupunkilaisten ilot ja surut. Yksi tunnetuimmista olutmerkeistä oli Lahden Sininen, ”oluiden aatelia”, slogan 1980-luvulta. Sinisen syklinen elämänkulku inkartoituu tasaisin väliajoin, tällä kertaa tölkissä ja ajankohta kevät 2008. Se oli monelle itsetietoiselle lahtelaiselle juhlan paikka, välittämättä siitä, joiko olutta vai ei.
Sinisen todellinen nousu koettiin kuitenkin vauhdikkaalla 80-luvulla, jonka tarinan kertoo Kaarina Linnanen. Hän teki Sinisen uudelleen lanseerauksesta markkinointitutkimuksen, jonka vaiheisiin nyt pureudutaan. Onko valtakunnassa nyt kaikki hyvin?

Lopputyöaiheena Sininen
– Olen markkinoinnin ammattilainen. Suoritin 80-luvulla Markkinointi-insituutissa mainostoimittaja-tutkinnon, johon kuuluvan lopputyön tein – vanhana malskilaisena – sydäntäni lähelllä olevasta Sininen-oluesta.  Lopputyön nimi oli ”LAHDEN SININEN – oluen elinkaari ja uudelleenlanseeraus 1986”.

Osa keräämästäni aineistosta, erityisesti historiaosuus, oli muistiedon varassa. Olin onnekas ehtiessäni silloin viellä haastattelemaan mm. legendaarista ylipanimomestari Georg Mülleriä, jota pidetään Sinisen isänä  Vuoden 1986 uuslanseerausen aineisto oli tuolloin tuoreena käytettävissäni, erityiskiitos yhteistyöstä tämän valtakunnallien comebackin päävastuullisellle Paavo Pulkkisellle.

Sininen tunne
– Siniseen on aina suhtauduttu tunteenomaisesti, se on ollut osa Lahden imagoa. Sininen pysytteli sitkeästi mukana maamme vilkkaasti vaihtuvilla juomamarkkinilla vuosikymmenestä toiseen. Sinisellä oli oma pieni kuluttajakuntansa, joka pysyi sille uskollisena, erityisesti se on aina ollut juuri lahtelaisten lemmikki. Myös helsinkilläisessä osakuntaelämässä Sininen oli kulttioluena käsite 1950- ja 60-luvuilla.

Keskiolluen vapautuminen 1969 oli Iso Juttu Suomessa. Ongelmitta se ei kuitenkaan sujunut. Kun oluen kulutus räjähti yhtäkkiä yli kolminkertaiseksi, toi se väistämättä mukanaan myös laatuongemia, kansan silmissä yksittäisten olutmerkkien ja jopa osin koko olluen imgo kärsi keskioluen vapautumisesta.

Lahden Sininen toimi myös vientioluena. Sitä vietiin 1970- ja 80-luvuilla Finlandia Blue II B -nimellä Kyprokselle, Ruotsiin ja USAhan. Vaikkka Sininen saikin kaikkialla hyvän vastaanoton estivät puuttuvat resurssit vientitoiminnan laajenemisen.

Sininen uuslanseerattiin vuosina 1977 ja -81 tavoitteena laatuominaisuuksien korostaminen ja Sinisen myyntipeiton parantaminen. Tulokset eivät täysin vastanneet odotuksia, markkinoille tuodut Sininen I ja A -oluet eivät päässeet siihen sarjaan, missä Sininen kolmonen oli ollut.

Asiantuntijan ollut
– 1970-luvulla, kun A-oluen myynti oli suurimmillaan, ainoita I-luokan ravintoloita, joissa kolmosolut oli vielä voimissaan, oli Lahden Seurahuone. Siellä myyytiin yhä Sinistä kolmosta – kun lahtelaiset tiesivät malskilaisten juovan sitä, pidetiin Sinistä ”asiantuntijan oluena”. Tuota termiä käytettiin siis jo paljon aikaisemmin, mainonnassahan se otettiin käyttöön vasta 1980-luvulla.

Syksyllä 1968 perustettiin Mallasjuoman toimesta Sinisen Tuopin kerho, jonka tilaisuuksia pidettiin ympäri Suomea yli 60. Jäseninä oli vähittäiskauppiaita sekä baarien ja kahviloiden pitäjiä, siis juuri niitä, jotka alkoivat vuoden 1969 alusta myydä vapautunutta keskioluetta. Kerhon illoissa oli olutinfon lisäksi myös kevyttä hupiohjelmaa, kerhomestarina toimi itse Eemeli. Jäseniä kerhoon otettiin yli 10.000 ja se kuulunee edelleen parhaimpiin panimoalan pr-tapatumiin, mitä Suomessa koskaan on järjestetty.

Sinisen suurin uudelleenlanseeraus
– Vuonna 1986 tapahtui sitten Mallasjuoman ajan viimeisin ja suurin Sinisen uudelleenlanseeraus. Se oli huolella suunniteltu ja toteutettu ja kuuluu varmasti alan onnistuneimpiin. Sinisen silloinen uustuleminen ei ollut itsestäänselvyys, panimon sisälläkin oli asiasta kahdenlaista henkeä: kannattaako vielä  kerran yrittää?  Sinisen ystävät saivat asian kuitenkin etenemään.

Sinisen historiaan kuului ylä- ja alamäkiä. Tuotteen edut tiedettiin: Sininen oli kansainvälistä tasoa oleva suomalainen olut. Sinisen menneisyys oli sekä plussa että miinus, rasitteena oli sen maine pelkkänä keskioluena. Siniseen pyrittiin nyt liittämään tyylikkyys ja ns. paremman oluen mielikuva, jota vahvisti tuotteen uusi, seikkailuhenkinen ritarisymboli. Sinisen juoja koki itsensä yksilöllisenä ja rohkeasti erilaisena; sekä tuotteen maku, ulkoasu että mainonta olivat luomassa mielikuvaa ”Finest Finnish Beer”.
Vuoden 1986 uuslanseerauksesta tulikin suuri menestys: oikea tuote oikeaan aikaan oikeassa paikassa oikealla markkinointikonseptilla.

linnanen_sininen.jpg
Kaarina Linnanen ja Sininen

Sinisen Historiaa
Mallasjuoma perustettiin vuonna 1912 tehtailija Henrik Mattssonin toimesta. Vuosi 1932 oli käännekohta suomalaiselle panimoteollisuudelle, kun kieltolaki kumottiin kansanäänestyksellä. Vahvan olluen vapautumiseen liittyi ankara kilpailu panimoiden välillä. Uuden aseen kilpailutilanteeseen toi panimomestari Wilhelm Klinger tuomalla yhtiön tuotevalikoimaan uuden oluen, joka oli entistä vaaleampi ja humalapitoisempi.  Näin syntyi Erikoispilsneri III, ensimmäinen Suomessa valmistettu Pilsen-tyyppinen olut, jota pidetään Sinisen kantaisänä.

Olympiavuonna 1952 panimomestari Georg Müller kehitteli jatkoksi tälle aikaisemmin valmistetulle oluttyypille vaalean, humalapitoisen oluen, joka edeltäjänsä mukaan sai nimen Lahden Erikoispilsneri III.
Uusi olut muistutti alkuperäistä tsekkiläistä Pilsen-olutta ja sai hyvän vastaanoton kotialueellaan Lahdessa ja myös Helsingissä – pääkaupunki on aina suosinut Sinistä! Lahden Erikoispilsneri III:n etiketti oli sinisävyinen ja samoin korkki oli sininen, tästä syystä olut kansan suussa saikin pian kutsumanimen ”sininen”. Keskioluen vapauduttua 1.1.1969 Mallasjuoma sitten virallisti toistakymmentä vuotta kutsumanimenä olleen Sininen-nimen tälle oluelle.

Hartwall osti Mallasjuoman 1988, liiketoimintansa Mallasjuoma luovutti Hartwallille v. 1994. Se sinetöi myös Sinisen kohtalon, jonka valmistus loppui 1997.

Sinisen elinkaari on ollut suomalaisen sisun sävyttämä, aina se on ponnistautunut uuteen nousuun ”because it`s special”. Keväällä 2008 tapahtui vihdoin odotettu Lahden Sinisen ”ylösnousemus”, Hartwall alkoi vamistaa sitä jälleen vanhalla konseptilla puolen litran tölkeissä – selvästikin oluenystävien iloksi: lanseerausvuodelle 2008 asetetut tavoitteet yllitettiin kaksinkertaisesti!

Olut, jota ei juoda, on virkansa menettänyt, sanoi Alexander Meyer-Breslau aikanaan Saksassa. Sinistä juodaan taas ja valtakunnassa on kaikki hyvin.

Kaarina Linnanen

Viestin kaupungissa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Tiedonvälitys on helpottunut internetin ansiosta, mutta samalla sen tiedottamisen kenttä pirstoutunut, ja ihmiset eivät tunnu enää olevan yhden kortin varassa. Silti yksi viestimisen muoto tuntuu kestävän vuodesta toiseen: paperinen juliste. Sähköisten yhteysten yleistyttäessä julistettiin ”paperitonta yhteiskuntaan”, mutta ainakaan vielä se ei ole toteutunut. Perinteinen katujulistekulttuurikin on voimissaan. Enemmän ja vähemmän loistokkaat ja informatiiviset aa-kolmoset täyttävät sähkökaapit, roska-astiat, valaisinpylväät, seinät; kaupunkissa tyhjä tila täytetään. Juliste on konkreettinen viesti katukuvassa ja se tavoittaa tasa-arvoisasti näkijänsä, halusipa sitä tai ei. Toisaalta julisteiden liimailua mielletään puolirikolliseksi puuhasteluksi, mutta yhtäältä sitä pidetään osana elävää kaupunkia.

Ilman ala- ja vaihtoehtokulttuurien tuomaa rosoisuutta, kaupunki on kasvoton, hengetön ja steriili, ilmapiiri on eloton ja konservatiivinen. Vaihtoehtokulttuurit ovat ansainneet tilan omille viesteilleen, elävässä urbaanissa tilassa täyttyvät pinnat aktiivisten ja osallistuvien kaupunkilaisten viesteistä. Useat pitävät tätä uhkaavana – tuttujen tilojen pinnat muuntuvat hallitsemattomaksi viestien tulvaksi – suunnitelmatonta anarkiaa kaupunkien keskustassa, jossa alakulttuurit pitävät kaupunkilaisten yhteistä tilaa leikkikenttänään ja luodaan ristiriitaa julkisen ja yksityisen välillä? Rajaa koetellaan tahattomasti tai pyrkimyksenä provokaatioon, turvallisen ja tutun kokonaisuuden hajoittamiseen?

Julistekulttuuuri ei tarkoita sitä, että yksityistä omaisuutta olisi oikeus tärvellä, omaisuuden suoja on erittäin tärkeää yksilönvapauksien kannalta. Asian toisella puolella on markkinatotalitaristinen malli, jossa ”yhteinen” tila kuuluu niille, jotka siitä pystyvät maksamaan.

infotolppa.jpg

Tähän voidaan toki yrittää löytää erilaisia ratkaisuja. Kaupunkiin voitaisiin pystyttää ”ilmoitustauluja” tai pylväitä, johon voi luvalla kiinnittää ilmoituksia erilaisista tapahtumista. Esimerkkinä voisi toimia Lahden Taidemuseon edessä oleva pylväs, jossa museo ilmoittaa uusista näyttelyistä, pylvääseen liimatuilla julisteilla. Jos Lahden kaupungin keskustaan, suosittujen kävelyreittien ja nuorison ajanviettopaikoille saadaan tällaisia infopylväitä, kaupunki osoittaisi että se arvostaa nuorten tekemään työtä sen omista lähtökohdista ja tukisi näin monimuotoista kulttuuria. Toki tämän suuntainen järjestely voidaan nähdä vaihtoehtojen rajaamisesta tiettyyn tilaan, ylhäältä johdettuun toimintaan, niin kuin esimerkiksi mielenosoitukset osoitetaan vain niitä varta vasten rakennettujen aitojen sisäpuolelle. Tällaista yhteistä pylvästilaa voidaan pitää tärkeänä, sillä ne kulttuurimuodot, jotka eivät näy mediassa ja joiden tarkoitusta on ehkäpä vaikea ymmärtää, niiden merkitys voidaan tulkita eräänlaisena kulttuuri-indikaattorina, josta voidaan johtaa se päätelmä, että ihmiset ovat haluavat olla aktiivisia kultturituottajia ja samalla kuluttajia, kuin pelkästään apaattisia ja/tai kyynisiä suorittajia.

Tarvitaan positiivinen signaali kaupungin taholta, että se toivottaa tervetulleeksi sellaisen yrittämisen, joka ei tunnu rahakirstussa (negatiivisena). Mutta se näkyy katukuvassa A3:n muodossa ja parhaimmillaan kasvattaa kaupungin henkistä pääomaa. Luovuus syntyy alhaalta ylöspäin. Suvaitsevainen kaupunkiyhteisö tarvitsee pieniä tapahtumia, pieniä yhteisöjä ohi institutioaalisten luovuustehtaiden ohitse. Kulttuuria ei luoda henkisesti jämähtäneissä norsunluutorneissa.

Historiapäivät Lahdessa ja Asikkalassa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Suomalaiset Historiapäivät järjestetään kymmennettä kertaa 5.-7.2. Historiapäivät käynnistyy Asikkalan Seurakuntakeskuksessa torstaina ja jatkuvat perjantaina Lahdessa kongressikeskus Fellmannissa. Historiapäivät on osa 1809 merkkivuoden tapahtumaketjuja.
Tutkija Lahden Historiallisesta museosta Marianne Koski kertoo mistä on tarkemmin ottaen kyse.

Mitkä ovat Historiapäivät ja mikä on sen tarkoitus?
Suomalaiset historiapäivät on vuosittain järjestettävä, Suomen ja sen lähialueiden historiaa erilaisten teemojen kautta esittelevä seminaari. Tapahtuma on kolmipäiväinen ja järjestetään helmikuun alkupuolella. Nykymuotoisena on tämän vuoden tapahtuma jo järjestyksessään kymmenes.

Tapahtuman alku on kuitenkin jo 1990-luvun alkupuolella ja Asikkalassa. Vääksyssä sijaitsevaan, valtioneuvos J.R. Danielson-Kalmarin kesäasuntona aikoinaan toimineeseen huvilaan kaivattiin toimintaa ja sisältöä myös talveksi, jolloin Päijät-Hämeen alueella järjestetään vähemmän kulttuuritapahtumia. Tuolloin suurlähettiläs Heikki Talvitie sai ajatuksen käynnistää historian alan seminaari, joka pidettäisiin Danielson-Kalmarin
huvilalla. Ensimmäistä kertaa Danielson-Kalmari -seminaari järjestettiiin vuonna 1991, jolloin professori Tuomo Polvinen luennoi J.R. Danielson-Kalmarista ja J.K. Paasikivestä. Tapahtuma järjestettiin Danielson-Kalmarin huvilalla vuosittaisena kutsuseminaarina, kunnes vuonna 2000 tapahtuma laajeni nykymuotoiseksi: Lahteen ja kolmipäiväiseksi,
yleisölle avoimeksi seminaariksi, jonka nimeksi tuli suomalaiset historiapäivät. Vuoteen 2006 saakka seminaarin ensimmäinen tilaisuus Asikkalassa oli kutsuseminaari, mutta siitä eteenpäin myös Asikkalan tilaisuus on ollut avoin yleisölle.

Tapahtuman tarkoitus on saattaa yhteen historian alan asiantuntijat, historian harrastajat ja historiasta kiinnostunut suuri yleisö. Luennot ovat yleisölle maksuttomia eikä ennakkoilmoittautumista tarvita – kyseessä on mahdollisimman matalan kynnyksen tilaisuus kuunnella asiantuntijaluentoja ja tutustua historian tutkimukseen. Tapahtuman järjestämisen mahdollistamiseksi tarkoitukseen on haettu apurahoja ja avustuksia sekä solmittu yhteistyökumppanuuksia. Sponsorointi ja apurahat ovat mahdollistaneet sen, että yleisölle tämä tilaisuudet voidaan tarjota ilmaiseksi.

Mikä taho tapahtumia järjestää?
Tapahtuman taustalla on Suomalaiset historiapäivät -yhdistys, jonka toimintaa tukee Lahden kaupunginmuseon ja Asikkalan kunnan yhteistyö. Historiapäivien ohjelmaan kuuluvan ruotsinkielisen luentokokonaisuuden tuottaa Historiska Föreningen i Finland.  Vuosien 2008 ja 2009 Historiapäivien järjestämisessä on mukana myös valtioneuvoston kanslia, sillä historiapäivät ovat osa merkkivuoden 1809 tapahtumaketjua.

Miten teemat valitaan Historiapäiville?
Ohjelman sisällöstä vastaa historiapäiväyhdistyksen valtuuskunta. Valtuuskunnan jäseniä ovat puheenjohtaja, suurlähettiläs Heikki Talvitien lisäksi professori Laura Kolbe, FT Tuomas Lehtonen, erityisneuvonantaja Henry Rask, FT Jouko Heinonen, professori Ilkka Nummela, päätoimittaja Heikki Hakala ja rehtori Ville Marjomäki. Historiapäivien teemat
muodostuvat valtuuskunnan ohjelmakokouksissa, sisältö on pyritty pitämään laaja-alaisena, ajankohtaisena ja mielekkäänä. Esimerkiksi vuonna 2005 tapahtumassa oli luentokokonaisuus liittyen 100-vuotiaaseen Lahden kaupunkiin, vuonna 2008 esillä olivat Mika Waltarin 100-vuotisjuhlavuosi sekä vuoden 1918 perintö; vuosien 2008 ja 2009 luennot kytkeytyvät kansalliseen merkkivuoden juhlintaan.

Historiapäivätapahtumassa on myös vakio-ohjelmaa vaihtuvien teemaluentojen lisäksi. Vuoden yritys -osuudessa esitellään kotimainen yritys tai talouselämän toimija (esimerkiksi Nokia, Paperiliitto,SOK, Alko), jonka historiaan ja toimialaan perehdytään asiantuntijaluentojen kautta. Vuodesta 2003 on Historiain Ystäväin Liiton valitsema vuoden historiateos julkistettu Historiapäivillä.Historian Ystäväin Liitto on palkinnut
vuodesta 1973 alkaen teoksen, joka on ”erittäin ansiokkaasti edistänyt historiallisen tietämyksen laajenemista ja syvenemistä suomalaisen yleisön keskuudessa”.
Historiapäivät myös avataan perinteisesti ja juhlallisesti arvovaltaisen henkilön puheenvuorolla. Päivien avaajina ovat toimineet esimerkiksi Mauno Koivisto, Paavo Lipponen ja nyt vuonna 2009 pääministeri Matti Vanhanen. Pääministeri Vanhanen on myös valtioneuvoston kanslian merkkivuosi 1809 -toimikunnan puheenjohtaja.

Mistä tämänkertainen sisältö koostuu?
Kymmenensillä historiapäivillä jatketaan merkkivuoteen liittyvien tapahtumien tarkastelua. Torstaina 5. helmikuuta pietarilaisen Suvorov -museon vanhempi tutkija Valeri Lukin luennoi Asikkalassa Suomen sodasta venäläisestä näkökulmasta. Perjantaina pohditaan Suomen sopeutumista autonomiaan mm. yrittäjien, rajaseutujen ja kirkon näkökulmasta.
Lauantaina autonomian aikaa valottavat Venäjän keisarinnoista kertovat luennot sekä ruotsinkielinen luentosarja, jossa pohditaan vuoden 1809 merkitystä. Myös lauantaiaamupäivän nationalismi -teeman luennot täydentävät näkemystä 1800-luvun kansallisista liikkeistä ja identiteettikysymyksistä.

Merkkivuoteen liittyvien luentojen lisäksi esillä ovat perjantaina ja lauantaina myös talvisodan tapahtumat, tuleehan talvisodan alkamisesta kuluneeksi tänä vuonna 70  vuotta. Lauantaina voi myös saada tietoa siitä, miten luonnontieteet, kuten biologia ja geologia täydentävät historiantukimusta.

Miten esiintyjät valitaan?
Luennoitsijoina on sekä tunnettuja asiantuntijoita että nuorempia tutkijoita. Kulloiseenkin teemaan pyritään saamaan mahdollisimman kiinnostavia ja ajankohtaisia tutkijoita maan eri yliopistoista ja tutkimuslaitoksista. Kotimaisten tutkijoiden lisäksi päivillä luennoi vuosittain myös kansainvälisiä asiantuntijoita.

Tapahtuma järjestetään jo kymmenennen kerran, ilmeisesti tällä on ollut tilausta, mistä luulet sen johtuvan?
Tapahtuma on ainoa laajempi historiantutkimusta tunnetuksi tekevät tapahtuma alueella, ja kymmenessä vuodessa se on vakiinnuttanut asemansa niin kuulijoiden kuin luennoitsijoidenkin mielissä. Yleisösuosioon epäilemättä vaikuttaa myös se, että tapahtuma on maksuton. On muistettava että esimerkiksi Lahden kaupunginmuseo, Wellamo-opisto, yliopistokeskus ja muut tutkimuslaitokset järjestävät luentosarjoja ja
tilaisuuksia säännöllisesti, eli ilman tietoa ei Päijät-Hämeessä tarvitse todellakaan olla. Tapahtuma täydentää Lahden kaupunginmuseon toimintaa, sillä Päijät-Hämeen maakuntamuseona tehtävämme on huolehtia kulttuuriperintöön liittyvän tiedon saatavuudesta. Eräs muoto huolehtia siitä on järjestää tätä tapahtumaa.

Kenelle suosittelet Historiapäiviä? Onko esimerkiksi koulut kiinnostuneet tapahtumasta?
Tapahtuma palvelee myös oppilaitoksia, ja meillä on vuosittain ollut opiskelijaryhmiä perjantain luentoja seuraamassa.
Suosittelen Historiapäiviä ihmisille, joita historia ja historiantutkimus kiinnostaa – niin opiskelijoille, työnsä puolesta menneisyyttä pohtiville kuin ihan yleissivistyksen ja mielenvirkistyksen kannalta, vaihtoehdoksi viikonlopun kulutus- ja suorittamisvelvoitteille. Tapahtuma on ainutlaatuinen tilaisuus kuulla huippuasiantuntijoita keskellä kaupunkia ja täysin ilmaiseksi. En keksi miten historiaan tutustuminen enää voisi olla helpompaa!

historian_paivat09.jpg

Panimon suunnitelmia

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

panimo_2251.jpg

Kiivaan Toriparkki ja Ranta-Kartanon keskustelun keskellä, menneiden aikojen trendiaihe Taidepanimo on jäänyt hieman taka-alalle, ja vaikka onkin noussut ajoittain lehtien palstoille, suurempien intohimot on jätetty pienempien intressiryhmien harteille. Viime aikoina on kuitenkin tapahtunut liikehdintää, kun Taidepanimo muutti Päijänteenkadulta Uuteen Kipinään syyskuussa 2008 ja panimon rakennuksessa alkavat mittavat saneeraustyöt vuoden 2009 aikana. Markkinointinimellä tunnetun Malskin alueella hääräävät rakennusliikkeet Oka, joka omistaa rakennusoikeudesta 60 % sekä Skanska 40 % osuudella. Joulukuuhun 2008 mennessä ne ovat rakentaneet silmämääräisesti puolet alueesta ja uusia asuinrakennuksia on tulossa vielä Päijänteenkadun varteen. Suurin haaste on kuitenkin vanhan panimokompleksin saaneeraus uudeksi keskustan alueen vetonaulaksi. Kuinka tässä onnistutaan, aika näyttää.
Perjantaina 16.1.2009 Etelä-Suomen Sanomat kertoi rakennuttajien suunnitelmista rakentaa Taidemuseo panimon tiloihin. Asiasta keskustellaan kaupungin kanssa.

Haastattelu on tehty joulukuussa 2008.

Okan Lahden aluejohtaja Tapani Pöyry, mikä on Taidepanimon tilanne?

Kun ostimme panimonalueen vuonna 2002, lähdimme ajamaan välittömästi Taidepanimoa. Kävimme Hämeenlinnassa tutustumassa Verka-tehtaaseen ja Helsingin Arabiaan sekä vanhoihin Koffin pääkonttoreihin. Kaikki nämä on saneerattu hienosti ja kaikissa oli yhteistä se, että kaupunki oli sijoittanut niihin rahaa. Kaupunki olisi päässyt silloin suhteellisen vähin panoksin, jos se olisi lähtenyt hakemaan EU-tukea.

Päättävissä elimissäkään ei päästy Taidepanimon rahoituksessa yksimielisyyteen, vaikka Taidepanimo on ollut Lahden suosituimpia kävijäkohteita, kun mitataan kävijämäärissä. Eikä täällä Lahdessa nyt kovinkaan paljon noita muita nähtävyyksiä ole. Me omatoimisesti vuokrasimme rakennuksesta taiteilijoille (Kauno ry toim. huom.) 1000 neliömetriä tilaa. Syksyllä taiteilijat kuitenkin muuttivat tiloista pois kun talo oli menossa remonttiin.

Minkälainen haaste rakennuskohteena panimo on?

Se on valtava haaste, etenkin Kulmakadun pääty, jossa on sisällä valtavia sammioita ja nyt selvitetään, mitä niille voi tehdä. Siitä on kyllä tehty rakenneselvitys, kuntoarvio, mutta se pitää vielä tehdä tarkemmin, jotta tiedetään mitä sieltä vielä löytyy. Siinä osassa on ollut oluthiivan puhdistusta ja suodatusta, ja se tuskin on vaarallista, mutta siellä on myös kosteutta, joten varmistetaan sen kunto.

Puretun piipun alla oleva rakennus on niin huonossa kunnossa, että siitä on purkulupa. Kulmakadun puoleinen rakennus ei ole suojeltu, joten senkin voi purkaa. On myös mahdollista että neuvottelemme vielä jostain purkuoperaatiosta. Panimo on suojeltu kohde ja tarkoituksena säilyttää se mahdollisimman eheänä ja samalla uudistaa se suhteellisen kannattavasti. Näyttää, että lähes omakustannushintaan teemme sen käyttökuntoon. Tällä hetkellä rakennus ei ole edustavan näköinen ulospäin, joten kuitenkin jotain lyhyelläkin aikavälillä täytyy tehdä.

Mitä suunnitelmia rakennukseen on tehty?

Meillä on ollut panimon suhteen useampiakin suunnitelmia. Välillä suunniteltiin mm. loft-asuntoja, joiden sijoittumisesta neuvoteltiin museopuolen kanssa. Se olisi voinut onnistuakin, mutta toisaalta rakenteelliset ratkaisut olivat vaikeita. Lisäksi sen hetkisen näkemyksen mukaan Lahdesta ei olisi löytynyt loft-asuntojen ostajia, jotka kyllä olivat Helsingissä menneet kaupaksi.

Uusimpien suunnitelmien mukaan rakennukseen tulee liike- ja toimistotilaa, ravintoloita sekä tilat taidepanimolle, eli kaupungin kanssa edelleen neuvotellaan siitä 1000 neliön taiteilijatilasta. Siinä pallo on tällä hetkellä Lahdella. Puretun piipun ja rakennuksen tilalle rakennetaan todennäköisesti uudisrakennus ravintolalle tai sitten se jätetään kokonaan auki.

Minkälaista muuta toimintaa rakennukseen pyritään houkuttelemaan?

Olemme markkinoineet Malskia viime kesästä lähtien, lähestymällä muutamia satoja potentiaalisia yrittäjiä markkinointikirjeen avulla ja mukavasti väkeä on tiloihin ja suunnitelmiin käynyt tutustumassa. Tärkeää on että muu toiminta on toisiaan tukevaa, ettei siellä voi olla mitä tahansa. Pyritään tietynlaiseen profiiliin ja kokonaisuuteen, jossa olisi mm. mainos- tai arkkitehtitoimistoja ja muuta vastaavaa. Joka tapauksessa siihen on tulossa ravintolatilaa. Ei suinkaan keppanabaaria, joita on Lahdessa joka kadunkulmassa, vaan miljööseen sopivaa.

Milloin tämän on tarkoitus tapahtua?

Jos me saamme kaikki menemään niin kuin on suunniteltu, niin keväällä tai viimeistään kesällä alottaisimme rakennuksen remontoinnin. Tietenkin riippuu markkinatilanteesta ja siitä, mitä rakenteellisia haasteita tulee vielä vastaan.